Estetunnilla ja Blakkenin luona

Lotan ensimmäinen varsa,
Puromaan Lovende Blakken

Pitkään mietin ja pohdin, uskalletaanko lähteä Lotan kanssa estetunnille mukaan. Naapuritallin pitäjä kaipasi itselleen tuntikaveria, ja pyysi meitä mukaan. Lopulta mielenkiinto ja into voitti, ja lähdettiin kokeilemaan uuden opettajan oppeja ja miun elämäni ensimmäistä estetuntia!

Painotin kyllä jo etukäteen, että esteitä ei aleta Lotan kanssa hyppiä, vaan keskitytään puomiharjoituksiin, sekä kaikkeen muuhun, mitä nyt esteratsastukseen kuuluu. Korkeintaan muutama hyvin pieni ristikko voidaan tunnin aikana ylittää. Ja näin me tehtiinkin.

Kuten olen tainnut aiemminkin todeta, Lotta rakastaa esteitä! Se syttyy aivan uudella tavalla, kun pääsee hyppäämään. Ja sen kyllä huomasi :D Tunninpitäjä ja kanssaratsastaja olivat molemmat niin vilpittömän iloisia Lotan puolesta. Kuulemma harvoin näkee sen ikäistä ja hyväkuntoista hevosta, joka rakastaa näin paljon esteitä, ja josta se ilo näkyy ja välittyy pitkälle. Mummo oikein syttyi. Mutta toisaalta, aina kun ei tehty mitään, annoin sen kävellä löntystää löysin ohjin kentällä ja heitin itsekin jalustimet pois. Vielä mieluummin Lotta olisi tainnut seistä paikoillaan pää roikkuen. Kun tehdään hommia, mennään täysillä, mutta väliajoilla vastaavasti rentoudutaan täysillä.

  Pelkistetty näkemys puomiharjoituksesta.       

Tehtiin oikeastaan kaikki harjoitukset samoilla puomeilla, mutta eri tehtäviä. Lotan kanssa esteenä oli vain välillä sarjan viimeinen puomi, muuten toimittiin laukkapuomeilla. Ensin tultiin ravissa kuvan kuvio, eli kolme laukkapuomia, pieni voltti ja kolme laukkapuomia. Seuraavaksi nostettiin laukka voltin lopussa ja tultiin kolme puomia laukassa. Lopussa jätettiin voltti pois ja tultiin pelkkä suora linja: kolme laukkapuomia - kaksi laukka-askelta - kolme laukkapuomia, joista viimeisenä ristikko.

Lotalle näissä tehtävissä ei tietenkään ole ongelmia, mutta kuskille on. Kaikki nämä harjoitukset tehtiin kevyessä istunnassa, ja siinä minulla on vielä hakemista. Sekä ravissa että laukassa. Onneksi tuli hyvin ohjeita tämän ylläpitoon ja välillä jopa itse tunsin selvästi, että nyt istun oikein ja homma sujuu. Toinen ohje liittyy omaan katseeseen - aina pää ylös ja katse seuraavaan esteeseen! Etenkin tuolla minipienellä voltilla puomien välissä piti heti kääntää katse ensin ylitettävään puomiin ja seuraavaksi jo laukkapuomeihin. Jossain kohti tehtiin jo niin, että opettaja seisoi suoran päässä, ja miun piti koko ajan tuijottaa häntä, kun ylitettiin puomeja. Uskomattoman vaikeaa voikin olla pitää katse ylhäällä edessä.

Tuttuun tapaan yksi työstämisen aihe on edelleen sisäpohje ja ulko-ohjan tuki. Näitä minulle saa jankuttaa jatkuvasti myös koulutunneilla, ja nyt sama juttu tuli jälleen esiin. Lotta punkee niin helposti sisään, että sisäpohkeen läpisaaminen tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Tuo kenttä on vielä niin pieni, missä tunteiltiin, että siellä saa melkoisen tarkkaan ratsastaa tiet.

Lotalle jäi ensimmäisten hyppyjen jälkeen vahvasti mieleen, että esteen jälkeen kurvataan oikealle. Sehän oikein into piukeana kiihdytteli hypyn jälkeen pitkälle sivulle. Mie melkein putosin selästä, kun vaihdettiin suuntaa, ja pitikin kääntyä vasemmalle! Lotta teki joka kerta kuin automaatista supertiukan ja vauhdikkaan kaarroksen oikealle esteen jälkeen, ja kun mie olin ihan ajatellut lähteä vasemmalle, niin hieman tuli käytyä satulan sivulla vasemmalla puolella lentämässä, hih :D Johan olisikin ollut, kun Lotan selästä putoaisi, sen kunniaksi tarvis leipoa varmaan jo täytekakku..!

Muutoinkin oli hieman aina välillä tekemistä hevosen hallinnassa, kun mummo kaahotti lapa edellä ihan omia teitään. Ihan muutaman kerran sen sai kiskoa laukasta alas ja rauhoitella taas asettumaan pientä volttia ratsastamalla tai vauhti pysäyttämällä. On se vaan hauskaa, kun toisella on niin hauskaa :) Pakko vielä todeta, että Lotta ei koko tunnin aikana kertaakaan puuskuttanut tai hengästynyt edes pienesti! Eikä se myöskään hionnut kuin satulan alta. Kuntoa siis riittäisi vaikka muille jakaa, mutta mie niin pelkään sen jalkojen puolesta. Ikinä ei ole mitään jalkaongelmia ollut, mutta kannattaako riskinotto enää 20-vuotiaan hevosen kohdalla, kun sillä voi olla vielä hyvinkin kymmenen vuotta käyttöikää jäljellä.. Minun mielestäni ei :(

Blakke ja kaverinsa vanha ruuna Borke.

Viikonloppuna mie kävin pitkästä aikaa katsomassa "omaa rakasta kultapojuani". Siis hevosta, joka ei koskaan ole virallisesti ollut minun, ja joka on nyt neljä vuotta elänyt uudessa kodissa uudella omistajalla kaukana kotoa, mutta jota viisi vuotta pidin kaikin puolin kuin omaani. Blakke vei miun sydämeni heti syntymästään lähtien vuonna 2003. "Omin" varsan heti itselleni, ja viisi vuotta oltiin kuin paita ja peppu ;) Kun omistaja päätti myydä Blaken, mietin pitkään ja hartaasti, ostanko sen itselleni. Onneksi järki voitti, sillä olin juuri aloittanut opinnot toisella puolen Suomea, eikä hevosenpitoon olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Nyt miun rakas hevoseni on aivan ihanassa kodissa, ja olen sen puolesta todella todella onnellinen :)