Astetta enemmän sählinkiä

Syksy ja ihanan puhtaat ponit...

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun mietiskelee ponien viime päivien touhuiluja. Yleensä kai pitäisi puhua "keväästä rinnassa" tai syysmasennuksesta, mutta meillä on kyllä joku syysriehakkuus meneillään..

Kaiken sählingin aloitti - yllätys yllätys Lotta. Ihme kyllä. Rouva seisoskeli illalla käytävällä kuntoonlaitettavana. Tuttuun tapaan vaan nappasin riimun tammalta pois, aikeissani harjata sen pää. Lotta seisoo kuin liimattuna lattiaan, eikä ikinä liiku mihinkään, vaikka sen päästää irti. Tällä kertaa hyvä kun ehdin riimun saada päästä, Loppis heitti uukkarit ja paineli suoraan Bimin karsinaan ja ruokakipolle! Mie ryntäsin raivolla perään, enkä tasan antanut hevosen enää koskeakaan ruokakippoon tai heiniin, vaan toin sen partakarvoista suoraan ulos karsinasta. Vein tarkoituksella Lotan vapaana tallista pihattoon syömään heinäpaalin luo, jotta Bimi mahtuisi vuorostaan käytävälle. Usein laitan Lotan kuntoon siten, että se saa syödä koko ajan vapaana pihatossa. Hyvä kun ehdin hevosen sinne jättää, kun tämä keksi yrittää omaan karsinaansa. Ovi oli puoliksi kiinni ja täydet maitokärryt käytävällä edessä, hyvä ettei jäänyt poni kiinni siinä pujotellessaan. Onnistuin saamaan Lotan peruuttamaan, ennen kuin oli ihan solmussa, ja eikös tämä painellut takaisin talliin ja Bimin karsinaan syömään! Siinä vaiheessa mie repesin jo nauramaan, ettei tämä voi olla todellistakaan. Ei muuta kun taas perään, riimu hevoselle päähän ja tamma käytävän perälle naruun seisomaan! Ei ihan perustouhua Lotan kanssa..

Näin saatiin haettua Biminkin sisälle ja kuntoonlaitettavaksi. Käytiin Sirin kanssa kentällä tuuppailemassa poneja  - hyvin myöhään ilalla. Bimillä kävi taas yksi satulakin sovitettavana, ja sehän istui vallan passelisti ponin selkään. Leveämpiä satuloita ei kuulemma taida olla olemassakaan, heh. Pilkkopimeässä kotipihaan palatessamme vastaan juoksikin kaksi pientä ja karvaista ponia. Äiti-tytär-kaksikko oli taas vaihteeksi karkuteillä. Onneksi oli jo niin myöhä, että molemmat tulivat omin avuin Lotan ja Bimin perässä talliin. Vaikka oli siinäkin säätämistä, kun kaksi ponia pitäisi purkaa varusteista, kaksi karkulaista ohjata karsinoihinsa, ja kaksi ponia ottaa tarhasta sisälle. Huh.

Ruokaa tulossa. Eipä tule muille hevosille mieleen tunkea samalle kasalle,
kun The Boss saapuu paikalle.

Mutta eihän tämä yksi karkureissu riittänyt Skellalle ja Yllärille. Ehei, tämä kaksikko on jatkanut karkailuaan erittäin tehokkaasti. Langat vaan paukkuvat, kun ponit päättävät lähteä vapaalle. (Tai ainakin tähän päivään saakka ovat paukkuneet) Näin ollen kaksi poneista saavat ulkoilla vain muutaman tunnin päivässä, muu lauma kun on ulkona aamusta iltaan. Onneksi tässä pian on tarkoitus rakentaa uusi ehompi tarha, sillä Rouskun ei missään tapauksessa haluta ottavan oppia Skellasta ja Ylläristä!

Eilen kävin päivällä tallilla kääntymässä ja hevosille heiniä heittämässä. Skella ja Ylläri olivat tallissa jo seisomassa siinä vaiheessa. Ihmettelin talliin astuessani, miksi käytävällä lojuu tavaroita. Ja samassa sen tajusin; satulahuoneen oviaukon täytti iso hevosen pylly. Skella seisoi satulahuoneessa syömässä! Pussillinen omenoita ja avonainen rehusäkki olivat kuin tarjottimella ponin nenän edessä. Jotenkin onnistuin tuuppaamaan ponia sen verran eteenpäin, että mahduin itse ovenraosta satulahuoneen puolelle. Voitte ehkä kuvitella, kuinka tehokkaasti yksi issikka pystyy täyttämään pienen satulahuoneen? Yritin ensin raahata tamman leuasta taluttamalla ulos, mutta eihän tuo liikkunut. Seuraavaksi nappasin seinältä narun, kietaisin sen riimuksi ja yritettiin taas ulos. Ehei, neiti seisoo kaikki neljä kaviota lattiaan naulattuina. Hiltsu-äidiltään (myös aasina tunnettu) oppinut kenties.. Poistuin siis hetkeksi satulahuoneesta (jolloin Skella pääsi taas syömään, niin tehokkaasti kun pidin sen nenän ylhäällä ruuista taistelun ajan) ja hain raipan. Eipä tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun sain itseni tungettua takaisin satulahuoneeseen ja hieman raipalla viuhauttelin, niin neiti asteli ihan omatoimisesti ulos ja takaisin talliin. En taaskaan voi ymmärtää, millä se on saanut karsinan lukon auki?! Ihan varmuudeksi sidoin oven vielä narulla pois lähtiessäni.. Ihme otus.

Skellan äiti Hiltsu ja syksyinen maisema. Miten tuntuukin, että aina sataa vettä, kun käy tallilla..

Tänään aamulla kävin rankan treeniviikon jälkeen Lotan kanssa kevyemmällä lenkillä. Riimu päässä ilman satulaa ratsastelin meidän jättimäisellä pellollamme, koiratkin juoksivat taas mukana. Tultiin juuri Lotan kanssa laukkaa pellon toisesta päästä kohti tallia, kun mutkan takaa juokseekin vastaan poni. Ja toinen. Ihan pienen hetken kirosin itsekseni siellä Lotan kyydissä, että mitäs nyt tekisin, kun kaksi vatipäätä juoksee pitkin peltoa, itse istun Lotan kyydissä märällä pellolla lenkkarit jalassa, ja se tarvitsee ehdottomasti vielä loppukäynnit, ja kaiken huipuksi koiratkin viilettävät menossa mukana... Enpä muuta järkevää keksinyt kuin kävellä kaikessa rauhassa Lotan kanssa pellon toiseen päähän ja takaisin. Skella ja Ylläri tietty juoksentelivat mukana. Voi että taas kun olisi ollut kamera kourassa! Niin ihanan näköisiä olivat ponit, kun spurttailivat vapauden riemussa pitkin peltoa. Välillä painattivat ohi sellaista pierupukkilaukkaa, että pelkäsin jo itsekin saavani osumaa, kun Yllärin persus vaan vilahti silmien edessä. Luotin tässäkin vaan siihen, että mie olen Lotan kyydissä, ei kumpikaan voi oikeasti uskaltaa Lottaa päin pukittaa, ehei..

Tuo meidän peltomme on melko mutkikas tapaus, välissä on metsää ja rakennuksia ja ties mitä kaistaleita. Lotalle meinasi tulla kiitettävästi vauhtia, kun kaverit painattivat laukalla nurkan taa pois näkyvistä. Vielä kun se tiesi, että nyt ollaan menossa tallin pihaan. Tulipa siis testattua samalla, pysyykö hevonen näpeissä pelkällä riimulla, ja hyvinhän se pysyi, vaikka etujalkoihin ilmaantuikin ylimääräinen jousitus. Jostain ihmeen syystä tämä karkuripari halusi jälleen tulla itsenäisesti talliin, joten ei onneksi tarvinnut kumpaakaan metsästää, kun Lotta asteli edellä sisälle. Sinne ne jäivät taas karsinoihin syömään, kun Lotta pääsi muun lauman kanssa pihalle.

Kävin tietty kiertämässä koko tarhan ympäri ennen kotiinlähtöä. Ja täysin ehjä oli koko aitaus! On kyllä melkoisia houdineita nämä ponit, ei voi muuta sanoa.. Ainoa selitys ja paikka minkä keksin karkaamiselle vaatiin hypyn melko matalan aidan yli ja samalla korkeammalle viritetyn yhden langan ali. Kaipa ne ovat siitä välistä sukeltaneet. Olisipa vaan kiva nähdä, miten se käytännössä onnistuu lankoja rikkomatta. Taitavia poneja ;)

Kävinpä tällä viikolla Lotan treenauksen lisäksi pitkästä aikaa myös Esmeraldaa moikkaamassa. Esme on Lotan omistajan kasvatti, 2004 syntynyt irlannincob-tamma. Esme ehti varsoa meillä yhden orivarsan, joka myytiin vuoden iässä, ja Esme itse viisivuotiaana. Esme on varsasta saakka ollut aivan ihana ja rakas hevonen, vähän kuin Lotta kakkonen, jopa luonteeltaan ja käytökseltään. Lotta olikin Esmen paras kaveri pienestä pitäen, ehkä se otti siitä mallia..

Esme ei ollut kovin yhteistyöhaluinen kuvattava. Ja voi noita Ressun jalkoja mahan alla :D

Tallikoira ja Esmen maastokaveri nro 1.

Tallikoira ja maastokamu nro 2. 

Onneksi otin Esmen uuteen omistajaan yhteyttä sen myynnin jälkeen ja pyysin päästä tammaa katsomaan. Ja onneksi Esme pääsi ihanan täydelliseen kotiin, ja onneksi saamme vieläkin käydä Esmellä ratsastamassa. Käytiinkin omistajan kanssa maneesilla kääntymässä, mie yritin epätoivoisesti tuuppailla koulua tamman kanssa. On se vaan vaikeeta kun ei omat taidot riitä! Olen niin epävarma "vieraan" hevosen selässä, etten tiedä mitä pitäisi tehdä, vai pitäisikö sanoa luota omaan touhuuni.. Lotan kanssa onkin vähän toinen juttu, kun on kymmenen vuotta sillä ratsastanut ja nyt päässyt tunneillekin valvovan silmän alle. Vaikka olipa vaan huisin kivaa istua välillä jonkun muunkin hevosen satulassa. Ja Esme on aivan ihana, niin ulkonäöltään, luonteeltaan kuin ratsuna, siitä ei pääse yli eikä ympäri! ♥ Kun vaan ehtisi käydä useamminkin Esmen kanssa puuhailemassa, niin kivaa se aina on.. Haaveilen edelleen siitä, että Lotta ja Esme saisivat vielä joskus tavata toisensa. Se jälleennäkeminen olisi ihana todistaa!

PERTTI! Mie menetin sydämeni tälle kissalle lopullisesti. Hiiteen koirat je hevoset,
mie haluun talon täyteen perttejä!