Lotta kotiutui parin vuoden ylläpidosta syyskuussa 2011 Rousku mukanaan, ja siitä lähtien on elämä ollut miltei täysin Lotan ja tämän varsojen ympärillä pyörivää. Jostain syystä syksyisin on aina tullut raahattua kuvaaja mukaan tallille, joten kävin läpi viime syksyjen ratsastuskuvia Lotan kanssa. Kaikki kuvat ovat aiemmin blogista tuttuja, mutta varmasti uusia lukijoita on tullut mukaan matkan varrella, ja pidemmän aikaa seuranneetkin ovat ehtineet nämä jo unohtaa.
Tarkastellaanpa siis meininkiä Lotan kanssa viime vuosien varrelta. Tänä syksynä tuskin tullaan likimainkaan näitä vastaavia kuvia saamaan, mutta syykin siihen on kovin yksinkertainen: aiemmin ei minulla ollut Nemoa kuvioissa, ja silloinkin kun oli, kulki se vielä äipän matkassa mukana :)
Tänä syksynä 2015
(vertailun vuoksi uudelleen sama kuva, lisää edellisessä postauksessa)
Viime syksynä 2014
Toissasyksynä 2013
Kolme vuotta sitten 2012
Neljä vuotta sitten 2011
Toivottavasti näitä kuvia kertyy vielä monena vuotena edespäin! ♥
Ihana postaus, sydän suli ♥
VastaaPoista