Maailman nopein tallikeikka

Heti alkuun saatte ihailtavaksenne(??) videon ensimmäisestä kerrasta Lotan selässä ilman varusteita. Päivämäärä tuli vahingossa väärin, mutta ei kai yhden päivän heitto maailmaa kaada. Videolla oli taas niin lyhyitä pätkiä, että tässä onkin suurinpiirtein kaikki kuvatut matskut. Ei tuo nyt ihan mahdottomalta menolta näytä, vaikka jossain kohden huomaakin hyvin, kuinka mie touhuan jotain, ja Lotta touhuaa jotain ihan muuta, heh. Tästä on hyvä jatkaa, ja katsotaan vaan, mihin ollaan edistytty muutaman kuukauden treenin jälkeen! (Mitä nyt varsominen haittaa treenaamista, senkin vauva ;))

Onpa muuten hauska katsoa itse tätä menoa videolta. Tuolta todellakin erottaa ne kohdat, missä Lotta keskittyy, kuuntelee, ja tekee juuri niin kuin minä pyydän. Toisaalta senkin huomaa erinomaisesti, koska vaan "mennään" ilman mitään kontrollia, keskittymistä ja yhteisymmärrystä. Paras taktiikka siis ainakin näin alkuun taitaisi olla se, että hevoselta pyydetään koko ajan jotain yksinkertaista ja helppoa tehtävää, mistä se selviytyy, jotta tulee oikeita suorituksia, onnistumisia, ja ennen kaikkea keskittyminen pysyy koko ajan itse asiassa, sillä ollaanhan tässäkin töissä. 

Tänään jouduinkin suorittamaan historian nopeimman tallikäynnin. Voi kun olisi oma auto. Olen aina ollut hyvin liikkuvaista sorttia, eikä kahden koiran kanssa aktiivisesti harrastaminen - hevosista puhumattakaan - ole aina kovin helppoa ilman autoa. Onneksi on paljon ihania ystäviä ja harrastuskavereita, joiden kyydillä pääsen usein kulkemaan. Sekä onneksi saan melko hyvin porukoilta autoa lainaksi. Muutoin tallilla käyminen olisikin lähes mahdotonta. Muistan kyllä hyvin nekin ajat, kun vanhemmilta piti kinuta kyytejä tallille, jos ei pyörällä tai muulla kyydillä päässyt. Äitini sanoi minulle joskus, että sen päivän jälkeen, kun sä täytät 18, mä en vie sua enää koskaan mihinkään! Ja inssissä kävinkin heti pari päivää synttäreiden jälkeen. Sen jälkeen ei ole paljon porukoilla autoa kotona näkynyt minun ollessani maisemissa..

Eipä tuo auton käyttö silti itsestäänselvyys ole ja jatkuvasti siitä väännetään kättä. Tänään iski sitten pienoinen paniikki, kun siskoni miehen auto oli rikki, ja tuon piti päästä meitin porukoiden autolla töihin. Tein aamusta koulujuttuja ja ajattelin lähteä tallille vähän myöhemmin, kun oli kuitenkin hyvin aikaa. Luulin siis saavani auton.. Ja kyllähän sen sain, mutta enää tunniksi!

Uskomattoman nopeasti hevosenkin voi näköjään liikuttaa. Kaasuttelin talla pohjassa tallille, nappasin eiliset varusteet ponille (eli riimun ja kaulanarun), hain lähes juosten Lotan tarhasta ja hyppäsin suoraan selkään auton pakoputken päällä keikkuen. Tällä puolen tunnin maastokäppäilyllä en koskenutkaan riimusta lähteneisiin ohjiin, vaan kaikki hallinta tapahtui kaulanarulla. Ei tuo todellakaan siis tarvitsisi mitään ohjaksia maastoon, mutta turvallisuussyistä ne ehdottomasti pidän mukana, ikinä kun ei voi tietää, mitä tulee vastaan - varsinkaan näissä meidän maastoissamme, missä on pakko alitella junarataa ja metsätielläkin kulkee raskasta liikennettä soralouhokselle. Voi mitä antaisinkaan hiljaisista syrjäisistä metsäpoluista..