Näytetään tekstit, joissa on tunniste pandora. Näytä kaikki tekstit

Hevosten pito vastaan todellisuus


Törmäsin taannoin kaikkien tuntemassa ruskeassa hevosfoorumissa tämän postauksen otsikolla varustettuun niin mielenkiintoiseen keskustelun aloitukseen, että oli oikein pakko tarttua tähän aiheeseen tarkemmin kiinni. Jos totta puhutaan, en ihan täysin pääse edes kiinni tämän kirjoittajan perimmäiseen ajatukseen, mutta ehkä se tekee tästä pohdinnasta vielä jännittävämpää? Koko aloitus on alla kuvassa screenshottina. Kirjoittajan tärkein pointti on ensimmäisen lauseen perusteella kuitenkin se, että mitä ihmiset netissä kirjoittavat, ei lainkaan vastaa sitä todellisuutta, missä hevosen kanssa oikeasti eletään! Onko siis näin?




Kuten aiemminkin todettu, hevosten pito on muuttunut viime vuosikymmenien aikana hurjasti. Koko ihmiskunta muuttuu koko ajan, joten on täysin selvää, että myös hevosen rooli ihmisen rinnalla kokee jatkuvaa muutosta. Viisikymmentä vuotta sitten täyttä päivää pellolla tehnyt hevonen - ihmiselle välttämätön työväline - ei enää tarvitse pilttuussa yön yli seisomista selvitäkseen jälleen seuraavan päivän raskaista hommista. Joka taloudessa ei ole omaa hevosta, eivätkä hevosmiestaidot enää periydy sukupolvelta seuraavalle kuten ennen.

Kuva tasan parin vuoden takaa.

Muutos on jatkuvaa ja välttämätöntä. Ja jos totta puhutaan, tällä hetkellä muutos saattaa jopa joltain osin olla menossa oikeaan suuntaan?! Ainakin itse kovasti niin toivon, haluaisin aina uskoa kaikesta pelkkää hyvää, ja haluaisin uskoa myös sen, että suurin osa hevosista saa jatkossa elää kuten hevosen kuuluisi elää?

"Täällä 2/3 ideologia tuntuu olevan kengätön/kuolaimeton, apu-ohjat on ehdoton nou nou."

Ensinnäkään en tiedä, mitä tarkoittaa 2/3 ideologia, mutta ilmeisesti sitä, että kaksi kolmasosaa netissä kirjoittajista on sitä mieltä, että kengätön ja kuolaimeton hevonen on hyvä juttu. Kuten todettu, olen jopa hieman havainnut samaa, mutta en missään nimessä nostaisi sitä enemmistön ajattelutavaksi. Itse ilostun aina aivan suunnattomasti, kun näen jossain netin syövereissä kuvia ja juttuja hevosista, jotka ovat esimerkiksi kengättömiä, elävät pihatossa isossa laumassa, ja yleensä vielä nämä hevoset ovat äärimmäisen onnellisen ja pirteän näköisiä kuvissa ja videoissa. Tällaisia juttuja tulee nykyään vastaan vaikka kuinka paljon (etenkin Facen ryhmissä Pihattohevosten elämää sekä KKK). Selvästi hyvin hoidettujen pihattojen määrä on koko ajan nousussa, mille nostan suuresti peukkua! Samoin uskoisin kengättömien ja kuolaimettomien hevosten määrän olevan nousussa, mutta en oikeasti ikinä usko, että nämä tulisivat olemaan enemmistössä hevosharrastajien keskuudessa. Ja se on ihan ok.

Kaksikymmentä kengätöntä kaviota maastossa lenkillä. Kuva: Siiri Valkama

"Kuitenkin talleilla suurin osa käyttää jonkin näköisiä apu-ohjia ja niitä käytetään nätisti."
"Suurimmalla osalla hevosista on ne kengät ja jonkin näköiset päävehkeet. Olkoot sidepullit tai kanget, mutta hallinta välineitä ne molemmat ovat. Toimivat eri tavoin, mutta tavoite on sama."

Laskeskelen teille myöhemmin todellisuutta siitä, kuinka monella meidän tallimme hevosista on kengät ja monellako ei. Apuohjia en muista koskaan nähneeni meillä kenelläkään käytössä. Ja millä ihmeen logiikalla kankien ja sidepullien tavoite tai merkitys on sama? Nemolla on paljon sidepullit käytössä, enkä voisi kuvitellakaan laittavani sille kankia suuhun! Merkitys hevoselle on totaalisen eri, enkä kyllä nyt kykene ymmärtämään, miten voisin kangilla saada samalla tavoin toimivan hevosen kuin sidepullilla? Tavoite kun on, että hevonen on rento, reagoi kevyesti apuihin, ja ennen kaikkea kokee miellyttävänä sille asetetut päävehkeet ja niiden käytön.

Kokeillaankos ensi keväänä äestää peltoa kanget suussa? Itse asiassa todellisuudessa hyvin monella ajohevosella on käytössä kankikuolain - valjakkokisahevosistakin varmasti suurimmalla osalla? Ja vaikka en tässä vaiheessa suostuisikaan laittamaan hevoselle kankia suuhun, en toki pyörrä sitä mahdollisuutta, että sillä jossain vaiheessa elämäänsä tultaisiin ajamaan kisoissa kangella? Jos näin on, on siihen kyllä pitkä matka edessä..

Rouskulla on menty niin erilaisilla kuolaimilla, hackamorella (joka lasketaan kuolaimeksi) kuin sidepulleillakin.

"Ja vaikka täällä kuinka kaikki ovat oman elämänsä Monty Robertseja niin todellisuus ei ole niin kaunis.. Ihmisillä on maalaisjärki hakusessa. Ideologia on, mutta toteutus kusee."

Hetkonen, nyt siis verrataan alussa mainittua 2/3 kuolaimetonta ja kengätöntä Monty Robertsiin? Onko Monty jossain puhunut näiden arvojen puolesta? Saattaapi olla, mutta en nyt kykene muistamaan, ja ainakaan se mielikuva ei itselleni ole jäänyt hänen opeistaan. Ja edelleen väittääkö aloittaja, että suurin osa netissä kirjoittajista on sitä mieltä, että Montyn Join Up -teoria on oikea tapa alkaa kouluttaa hevosta? Minun käsittääkseni nämä Montyn menetelmät on kumottu jo moneen kertaan tieteellisillä tutkimuksilla siitä, miten hevonen oppii. Tätä pidän huolestuttavana, jos todella niin monen mielestä Montyn menetelmiä tulisi seurata. En muista kuulleeni tai lukeneeni aikapäiviin kenenkään puhuneen Join Upin puolesta, mutta ehkä olen vaan ummistanut silmäni siltä? Niin teen kyllä vallan mielelläni!

"Nykyään itse hevostelu tuntuu olevan sivutuote ja varusteurheilu päätavoite. Kenellä on hienoimmat vehkeet on kovempi tavoite kuin kenellä on parhaiten käyttäytyvä hevonen."

No nyt putosin kärryiltä ihan totaalisesti! Ensin aloittaja väittää, että suurin osa nettikirjoittajista kannattaa kuolaimetonta ja kengätöntä hevosta, sekä naruriimun käyttöä (päättely narun pyörittely -kommentista). Ja sitten hän on sitä mieltä, että näiden ihmisten mielestä varusteurheilu on päätavoite! Nyt olen täysin eri mieltä! Oman kokemukseni mukaan juurikin nämä "luonnollisesti" hevostelevat ihmiset, jotka kannattavat mahdollisimman pitkälle hevosen lajityypillistä elämää ja mahdollisesti heidän hevosensa ovat raudattomia, eivät voisi vähempää välittää siitä, minkä näköiset varusteet hevosella on! Käytössä voi olla mikä tahansa vanha rungoton satula tai ei satulaa ollenkaan, sidepullien tai suitsien ulkonäöllä ei ole merkitystä, eikä hevosella edes monesti käytetä suojia, pinteleitä, korvahuppuja tai mitään muutakaan, millä voisi luoda sille "hienoa ulkonäköä" varusteiden kautta. Ja myös jälkimmäinen lause on mielestäni juuri päin vastoin: tällä tavalla hevosteleville tärkeintä on juurikin se, miten hevonen käyttäytyy! Hevosten kanssa tehdään paljon töitä maastakäsin, ratsastetaan paljon maastossa liikenteen keskellä ja vietetään sen kanssa aikaa myös muuten kuin liikutuksen merkeissä.

Kenellä on hienoimmat varusteet?? Elsa kulkee lenkillä mukana ilman ihmistä ja ilman varusteita ;)

Hevosten seurassa vietetään aikaa muutenkin kuin ratsastuksen merkeissä. Rapsutteluhetki laitumella meneillään. Kuva: Katja Kärkkänen

Omasta näkövinkkelistäni suurimpia varusteurheilijoita ovat juurikin ne, jotka menevät tallille pelkästään ratsastamaan täysylläpidossa asuvan hevosensa, pukevat sille samaa sävyä olevat kamppeet kaikkine mahdollisine lisävermeineen, sekoittavat kymmenestä eri ruokapurkista rehut ja palauttavat hevosen karsinaan seisomaan ratsastuksen jälkeen. (Sekä jynssäävät hienoja varusteita pari tuntia - samalla kun seurustelevat tallikavereiden kanssa hevosen sijaan?) Tämä oli ehkä hivenen kärjistetty esimerkki, älkää ottako liian kirjaimellisesti :)


"Tänä päivänä hevosilla on paljon enemmän sairauksia kuin 20.vuotta sitten. Suurin syy siihen varmasti on liiallinen väkirehu ruokinta verrattuna liikunnan puutteeseen."

Tämä on varmastikin totta, että sairauksia on enemmän. Mutta myös se on totta, että hevosia tutkitaan ja sairauksia tunnistetaan enemmän. Yhtä lailla hevoset ovat voineet sairastaa aiemminkin, mutta sen sijaan, että niitä olisi lähdetty selvittämään ja hoitamaan, on hevonen voitu laittaa monttuun ja ottaa terve hevonen tilalla. Sairaalla hevosella kun ei ole tuotu ruokaa pöytään. Mutta jälleen tämä loppuosa kolahtaa kyllä ja pahasti. Edelleen koen aloittajan postauksen olevan jollain tasolla kannanotto näihin KKK-tyypin ajattelijoihin, jolloin hän myös viittaa siihen, että nämä ihmiset ruokkivat hevosiaan liikaa väkirehuilla. Ja oma käsitykseni kun on täysin päinvastainen!

Kaikki ne mahdollisimman lajityypillisesti hevosiaan pitävät ihmiset, joita itse tunnen, myös ruokkivat hevosiaan erittäin simppelisti. Jälleen omasta näkövinkkelistäni eniten ja erikoisinta ruokaa saavat juurikin pääasiassa päivänsä karsinoissa viettävät, maneesissa päivästä toiseen ratsastettavat ja yksin pienissä tarhoissa elävät hevoset (huom, tämä oli kärjistys, toki olemassa on myös välimuotoja!). Erittäin monelta pihatossa, laumassa, kengättä ja mahdollisesti kuolaimetta elävän hevosen omistajalta olen kuullut hevosen syövän pelkkää heinää ja kivennäistä. Koska miksi se muuta tarvitsisi? Ja edelleen muistan elävästi sen neuvon, jonka sain eräältä vuonohevoskasvattajalta Nemon ollessa varsa. Pohdin sen ruokintaa, ja keskustelin aiheesta tämän henkilön kanssa, hänellä kun on kymmenien (pihatossa ja laumassa elävien) vuonohevosten kokemus aiheesta. Hän sanoin näin simppelisti: "Katso sitä hevosta. Jos se on hyvässä kunnossa ja terveen näköinen, on sen ruokinta myös kohdillaan." Ja näillä mennään.

"Hei palvelija, lisää ruokaa meille kiitos!"


Jotta en nyt paasaisi täysin turhaan näistä ideologioista, niin otetaanpa vähän esimerkkejä mukaan. Olen aiemminkin maininnut, kuinka meidän talliporukassamme elää samansuuntainen ajatus hevosenpidosta. Kaikki haluamme tarjota hevosillemme mahdollisimman lajityypillisen, onnellisen ja hyvän elämän. Tähän porukkaan ei välttämättä suurin osa hevosenomistajista sopisi, mutta onneksemme me olemme löytäneet hyvän yhteisen sävelen, niin hevosten kuin ihmisten kesken.

Lauman uusin tulokas, 24-vuotias Mummeli ♥ Kuva: Siri

Tällä hetkellä tallillamme asuu yhdeksän hevosta, joilla on kahdeksan eri omistajaa. Näistä yhdeksästä hevosesta:

- yhdeksän elää pihatossa ja hevosseurassa
- seitsemän elää vapaalla heinällä ja kaksi säännöstellyllä slow feeding -ruokinnalla
- 34 kaviota on kengättä ja kaksi kengässä
- kaksi ratsastetaan tällä hetkellä säännöllisesti hackamorella
- ainakin kahdeksalla käytetään/on käytetty sekä kuolaimia että kuolaimettomia, yhdestä hevosesta en tiedä
- luullakseni yhdelläkään ei käytetä mitään "apuvarusteita"
- yhdeksän on aktiivisessa käytössä joko ratsuina tai ajohevosina
- yhdeksällä voi käydä maastoilemassa asutuksen ja liikenteen keskellä
- kuusi hevosta syövät heinän lisäksi pelkkää kivennäistä
- kaikki yhdeksän ovat kilttejä ja hyvin käyttäytyviä hevosia
- kahdeksasta omistajasta kukaan(?) ei tietääkseni(?) seuraa mitään tiettyä oppisuuntaa, vaan kaikki toimivat ihan maalaisjärjellä ja hevosten parhaaksi oman tietotaitonsa ja ajatusmaailmansa puitteissa

Joten hetkonen, missä kohtaa todellisuus poikkeaa ideologiasta??


Peltobaanatusta lämppärillä! Ilman kenkiä ja kuolaimia.

Myös tähän asti kuolaimella ratsastettu Pate on alkanut opetella sidepullin käyttöä.


Kirjoituksen aloittaja ei toki ottanut mitenkään kantaa hevosen elämään pihatossa versus karsinassa, eikä siihen elääkö hevonen laumassa tai yksin, mutta omassa mielessäni niputan näitä hieman samaan kastiin. Myöskään positiivisen vahvisteen käytöstä koulutuksessa ei puhuttu, ainoastaan narunpyörittelystä, joten en nyt tiedä, oliko koulutustapoja jotenkin tarkoitus kritisoida vai ei? En siis ihan päässyt selville koko tämän aloituksen perimmäisestä pointista, mutta tällaisia ajatuksia minulle siitä heräsi.

Tarkoitukseni ei tälläkään kertaa ole tuomita ketään, joka pitää hevostaan eri tavoin kuin me. Edelleen uskon, että jokainen toimii omalle hevoselleen omasta mielestään parhaalla katsomallaan tavalla (tai olosuhteiden salliessa parhaalla tavalla). Olen vaan niin onnellinen siitä, että itse saan harrastaa kuten haluan, ja toteuttaa oman hevoseni elämässä niitä ajatusmaailmoja, jotka uskon hevosen kannalta parhaiksi ja joiden puolesta voin puhua kenelle tahansa tilanteessa missä tahansa.


Kenellä varusteurheilijalla nyt on hienoimmat kamppeet? :) Tässä kuvassa kaikilla hevosilla on kuolaimet, mutta näillä kaikilla on käytetty myös kuolaimettomia. Molempi parempi. Itse asiassa jopa tutkitusti.

Toteutuuko teillä hevosen pidossa se ajatusmaailma, jota ihannoitte tai jonka puolesta mahdollisesti nettikeskusteluissa puhutte?

Iltatunnelmia

Siis onko nyt kesä vai syksy? Jos vastaus kuuluu syksy, niin täytyy todeta, että kelit ainakin ovat kohdillaan! Ihan mielettömän upeita raikkaita auringonlaskuja on mahtunut tähän viikkoon. Tässä on jo hetken aikaa ollut tarkoituksena siirtää pojat jälleen toiselle laitumelle, kun nykyinen lohko alkoi olla loppuun kaluttu. Niinpä tartuin tuumasta toimeen, ja kävin eilen askartelemassa jälleen muutamat aidat paikoilleen.

Samalla oli ihan pakko ulkoiluttaa kameraa, koska aurinko! Valo! Syksyn valo! Ei kesällä vaan koskaan ole yhtä upeita värejä ja yhtä täydellinen tuo laskevan auringon sävy kuin syksyisin.. Myös talvella auringon luoma vieno valonkajo on aivan eri luokkaa kuin kesällä. Eli siis paljon sopivampi kuviin.

Samalla yritin ikuistaa teille vähän tallimme tunnelmia. Täällä oikeasti sielu lepää. Jotenkin koko paikka on niin tyyni ja seesteinen, samoin kuten ihmiset ja hevoset ja muut eläimet. Kaikilla on positiivinen fiilis ja maisemat ovat omaa luokkaansa. Toivottavasti kuvista välittyy edes pieni pala näitä tunnelmia :)

Jos en olisi tiennyt, että aidan takaa esiin kävelevä hevonen on Nemo, olisin varmaan tuijottanut monttu auki ihastuksesta, mikä on tuo upea hevonen! Herra näytti aivan mielettömän hienolta, kun kiipesi mäkeä ylös vähitellen näkyviin auringon valaistessa suoraan hevosen kuin sädekehässä. Pitkää ja letkeää käyntiä korvat hörössä se sieltä ilmaantui aidan taa patsastelemaan.

Nämä aidat olisi tietty joku voinut photoshopata kuvista pois.. Ja tuon vinon tolpan samaten. Se joku ei vaan viitsinyt. Mutta onpa tämä hevonen kyllä kaunis <3

Hemppa lähti niittämään poikien laidunta. Hevosten oli tarkoitus tämä syödä, mutta olimme liian myöhäisessä niiden laitumelle sijoittamisessa, joten eipä ollut heinä enää ruuaksi kelpaavaa.

Pojat olivat jokseenkin turhan uteliaita (mikä ylläri, not!), ja etenkin Nemo näytti tyrkyttävän itseään väkisin traktorin luo. Tööttäilyä sieltä kuuluikin ahkerasti, kun piti saada hevoset väistämään.

Ja siitäkös riemu repesi, hirmuista laukkaa hevoset painattivat pitkin laidunta! Nemo heitti pukinkin typerälle traktorille! :'D

Onhan tuo nyt ilkeä vehje, kun ei päästä pientä hevosta niittokonetta katsomaan..

Pinja oli Mallan kanssa pellolla liikenteessä.

Ja Heta juoksutti ja ratsasti Pandoraa kentällä.

Malla sai yleisön ihailua osakseen. Tai siis Nemon ihailua. Popi oli lähinnä et miks me tässä hengataan häh?

Nemo jatkoi tuijottelua itsekseen.

Hemppa sai juuri sopivasti niiton valmiiksi samoihin aikoihin kuin minä laitumen, ja olikin aika siirtää hevoset uudelle lohkolle. Hieman meinasi olla vauhtia kintuissa, kun juuri olivat päästelleet höyryjä traktorin seurassa. Ja uudelle laitsalle sitten painatettiinkin laukkaa possujunassa.

Nemon ylikierokset johtavat aina hyppyihin velipojan niskaan. Rousku on tottunut ottamaan nämä osumat vastaan.

...ja päätti keskittyä syömiseen.

Eipä Nemoakaan siis kauaa jaksanut kiinnostaa.

Minä olisin kyllä mieluusti ottanut niistä kunnon pystyynhyppimiskuvia tässä valossa!

Valitettavasti ruoka voittaa aina kaiken.

Ihan kun joku kyyläis mua..?

Hetakin meni ohitse viedessään Pandoraa laitumelle. Harmittelin alkuun taas näitä *piip* lankoja, mutta itse asiassa tästähän tuli aika kiva kuva, vaikka tarkennus onkin pielessä!

Vähän parempi kuva, vaikka eivät nuo langat edelleenkään sytytä :D


Nämä kaksi hylkäsivät pian aurinkoisen läntin ja siirtyivät kauemmas laitumelle.

Ruokaa ja tilaa olisi taas vaikka kymmenen hevosen tarpeisiin. Onneksi on näin upeat kelit, niin hevoset saavat vielä huoletta elellä täyttä laidunelämää ennen siirtymistä takaisin pihaton suojiin.

Tytöt ja kissanpennut jäivät kuvaamatta, kuin myös Martta-koira mönkijän perässä juoksentelemassa, mutta tässä vielä lasten onnea parin viikon takaa :)

Karman lakia?

Ehkä ihanin näky: kaksi tervettä, tyytyväistä hevosta vihreällä laitumella. Kaikki kunnossa.

Huh, enpä tiedä mistä aloittaisin! Olisi ollut niin paljon kirjoitettavaa ja moneen kertaan, että hetkittäin jouduin jopa pitämään itseni poissa avautumasta tänne blogin puolelle. Toisaalta taas iski hirmuinen väsymys ja turhautuminen, etten edes halua kirjoittaa mitään blogiin, koska en tiedä miten voisin järkevästi ja julkisesti asioita purkaa. No nyt kun pahin on takana ja tilanteet taas normalisoituneet, ehkä on aika pureutua ikäviin menneisiin tapahtumiin ilman sitä valtaisaa tunnekuohua, joka niihin liittyi..

Hei mä oon karsinassa, vähäks naurattaa!

Ainahan sitä sanotaan, että kaikki ikävä tapahtuu yhtä aikaa! En tiedä onko tämä jotain karman lakia siitä hyvästä, että kävin lomalla?? En ole ikinä aikuisiällä tehnyt varsinaista lomamatkaa kaverin kanssa. Kaikki ulkomaan reissut ovat olleet jotain vuonohevosiin liittyviä menoja Pohjoismaissa. Nyt siitä sitten sainkin maksaa (kirjaimellisesti) kalliisti. Itse asiassa en olisi lähtenyt koko reissuun, jos olisin tiennyt, että heti sen perään on tulossa kaksi isompaa taloudellista menoa. Ainahan kaikki hajoaakin yhtä aikaa, eikö? No ei näissä vielä mitään, rahanmenoahan se vaan on..

Voitko päästää meidät täältä pois? Kitoos.

Mutta jo reissun aikana sain ikäviä uutisia. Pojilla oli kengitys sillä välin kun olin poissa, ja kengityspäivän iltana Virpi sitten laittoi viestiä, että ihan kuin Nemo vaikuttaisi hieman epäpuhtaalta käynnissä! Siri oli käynyt paria tuntia aiemmin tallilla, eikä ollut huomannut mitään. Kengitys oli siis aamulla ja Virpi tätä illasta katseli. Eipä tässä mitään, jäädään seuraamaan.. Oli niin pientä, että ehkä ei oikeasti ollut mitään? Seuraavana päivänä Virpi kävi uudestaan tarkistamassa tilanteen ja viestitteli Nemon tulleen vauhdikasta laukkaa laitumelta vastaan, eikä mitään näkynyt. Huh helpotus.

Heinätarjoilu pelaa.

Paitsi sitten kun itse pääsin reissun jälkeen tallille - tästä parin päivän kuluttua - oli siellä kolmijalkainen hevonen vastassa. Ontuma ei ollut vielä järin paha, mutta selvästi arkoi kyllä ja jalka oli turvoksissa. Otin hevoset pienempään tarhaan yöksi ja päätin tarkistaa tilanteen seuraavana päivänä uudestaan. Silloin vastassa olikin lähes täysin käyttökelvoton jalka, joten ei muuta kun hevoset karsinaan seisomaan. Tämä oli muuten edellinen päivä Vermon näyttelystä, eli väliin jäi meiltä sekin keikka. 

Huvittavinta tässä lienee se, että Nemon edellisestä ontumasta on pari kuukautta, ja tuo tapahtui täysin samoilla oireilla ja samalla tavoin vähitellen alkaen viikko kengityksen jälkeen. Tämä alkoi samana päivänä kengityksestä. Mutta vaikka kuinka mietin, tuskin näillä kuitenkaan on yhteyttä uuteen kenkään?! Mikään oire ei liity kavioon tai kengitykseen, ja viimeksi pyysinkin heti kengittäjän tarkistamaan tilanteen ja ottamaan kengän pois. Hän tuumasi, ettei kenkää kannata ottaa pois, koska ei se vaikuttaisi mitään. Ja tosiaan 24h karsinalevolla ontuma lakkasi täysin. Konsultoin toki jälleen kengittäjää, mutta tulos oli sama, kun ei mikään oire viittaa kavioon, päätettiin kenkä jättää jalkaan. (oli muuten viereinen etujalka nyt kuin viimeksi)

Apteekin kylmäyskääre on ollut kätevä käytössä.

Eipä siinä siis muuta kuin karsinat valmiiksi ja hevoset sinne. Päätin niitä taas vuorokauden siellä seisottaa ja siirtää sen jälkeen pieneen tarhaan ulkoilemaan. Rajansa silläkin, mitä hevosen pääkoppa kestää paikoillaan seisomista. Kävin illalla viemässä heinää ja vettä ja siivoamassa, aamulla kuudelta ihana tallikaverimme kävi hoitamassa pojat ja itse ajelin sitten jälleen puolen päivän aikaan paikalle - löytääkseni tallista kaaoksen! 

Ihan hetken aikaa piti kelata, mitä täällä oikein on tapahtunut ja missä hevoset ovat??! Molemmat karsinat olivat auki, tallin käytävä täynnä roinaa leviteltynä pitkin poikin. Tajusinkin siis pian, että molemmat ovat tulleet ulos karsinoistaan, mutta missä ne ovat nyt, kun tallinovi on kiinni!

Kaksi sekuntia myöhemmin sen keksin: tallista pääsee ovesta suoraan pihattoon, ja pihatossa seisoo kaksi tammaa! En voi kuvata sitä kirosanojen määrää, joka suusta pääsi siinä vaiheessa, kun lähdin juoksemaan ulos tallista kohti pihattoa. Ihmettelin vaan kovin, miksei sieltä kuulu mitään ääniä? Toki ajattelin, että kun pojat ovat sinne yllättäen ryykänneet, on alkanut täysi kaaos ja kaikki neljä ovat juosseet tarhasta vapauteen ja laukkaavat nyt jossain ties missä teillä tietymättömillä. Nemo kipeän jalkansa kanssa. 

Ensimmäisenä pihaton ovelle saapuessani näin kuitenkin Nemon takamuksen. Siinä se seistä nökötti paikoillaan koko hevonen. Näyttäen ääääärimmäisen tyyneltä ja rauhalliselta. Tiedättekö oikein sellainen ylirennon ja onnellisen näköinen. Pää roikkui ja alahuuli roikkui ja hevonen katsoi minua kuin kysyen, miksi ihmeessä me tuolla karsinoissa seistiin - tai asutaan kahdestaan, kun täältä löytyi näin kivaa seuraa! Katso äiti, löysin tänne ihan itse. Ootko nyt ylpeä musta?? 

Kävelin ulos pihatosta tarhan puolelle, ja siellä kaksi tammaa seistä nuokkuivat vieretysten myöskin hyvin rennonreiskoina. Ja kauempana näkyi vielä Rousku paikoillaan nököttämässä. Kaikki neljä kuin olisivat ikänsä yhdessä tarhanneet..

En todellakaan tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut!!? Onko Nemo astunut tammat vai ei? Kenestäkään ei näkynyt mitään merkkejä mistään tapahtuneista. Kukaan ei ollut hikinen. Kenessäkään ei näkynyt purema- tai potkimajälkiä. Nemo ei näyttänyt siltä että se olisi astunut, eikä tammoista hännän alle kurkatessa huomannut, että niitä olisi juuri astuttu (selvisi myöhemmin, että pojat ovat olleet alle tunnin tammojen kanssa). Seisoin siinä hetken paikoillani hevosten keskellä täyden epätoivon ja raivon ja pettymyksen ja ties minkä tunteiden kanssa, enkä tiennyt mitä olisin tehnyt.. Nemo käveli minun luokseni ja samalla toinen tammoista tuli lähemmäs, joten näin kun ne Nemon kanssa olivat turvat vastakkain. Ensin molemmat venyttivät kaulaansa ja haistelivat korvat pystyssä hörötellen. Salamana tamma kuitenkin käänsi korvat luimuun, vinkaisi ja heilautti etujalkaansa, jolloin Nemo vauhdilla hypähti taaksepäin ja jäi sinne kauemmas tammoista.

Näin äkkiseltään voisin kuvitella, että Nemo ei olisi kumpaakaan astunut. Nemon historian, laumakäytöksen ja luonteen tuntien uskon, että jos se olisikin jalostusori, se olisi hyvin hienovarainen tammoja kohtaan. Toiset orit kun ovat niin röyhkeitä, ettei niitä voi edes pitää samassa laumassa tammojen kanssa. Nemo on saanut kovan koulun vielä vuoden iässäkin kantavilta tammoilta, ja muutenkin aina ollut pahnanpohjimmainen (paitsi toki nyt Rouskun kanssa) ja hyvin laumassa toimeentuleva. Vielä kun kyseessä oli tutut tammat, joita se näkee jatkuvasti aidan takaa, en usko, että se olisi niiden selkään väkisin kiivennyt. Eivätkä tammat ainakaan näin lyhyellä tarkkailulla näyttäneet kiimaisilta.

Toki on mahdollista, että se on alkuhuumassa käynyt niin kierroksilla, että on painanut väkisin selkään tai tammat ovatkin kiimassa, ja antaneet astua. Ei voi tietää?! Soittelin siis toki saman tein eläinlääkärille mitä tehdään, ja piakkoin tuo onkin tulossa rokottamaan ja raspaamaan hevosia ja antaa samalla tammoille kiimapiikit - varmuuden vuoksi. 

Rouskulle tuli kiire, kun Virpi haki Nemoa laitumelta. Katsoin jo kauhuissani, meinaako se nyt laukata tuosta Nemon ja Virpin välistä! (nämä kuvat ovat jo ajalta jolloin jalka kunnossa..)

Viime hetken väistöliike pelasti tilanteen. Keppari meinasi vaan pompata velipojan perässä takavasemmalle. Tai siis oikealle ;)

Siinä hetken aikaa hevosten keskellä hengailtuani vein sitten toki Nemon pois. Siitäkös herra vasta hermostuikin! Ensimmäisen kerran kävi mielessä, pysyykö tämä riimu päässä käsissä, kun kaveri tanssi jotain piruettiravia ympärillä ja kiljui kavereiden perään matkalla omaan tarhaan. Onneksi Nemo on Nemo ja kevyt pideltävä vaikka riehuukin omiaan ja hyvin päästiin perille. Omassa pienessä tarhassaan se sitten vetikin sellaista kiitoravia ympäriinsä, että teki varmasti hyvää kipeälle jalalle. (ja taas sellainen liuta kirosanoja omistajan suusta että)

Lähdin hakemaan Rouskua pois tammojen luota, niin sieltähän se juoksi minua tielle vastaan avoimista tallinovista! Tammat tuskin edes ikinä tajuaisivat, että ne voivat poistua pihatosta tuota reittiä, minkä meidän vuonomme ihan itse kehittelivät. On nuo joskus niin pirun fiksuja ja uteliaita otuksia, että ihan pahaa tekee ;) Eipä tarvinnut siis Rohania enää talutella, kun se painatti itse täysillä Nemon perään. Helppoja hevosia. Seuraava ongelma olikin, mihin Nemon saa seisomaan jalkansa kanssa, ettei se nyt suotta enää ainakaan juoksemaan pääsisi.

Ruohonleikkurit pihassa hommissa.

Rousku sai hengata vapaana syömässä, Nemon narun päästä piteli joku aina kiinni siltä varalta, jos joku sattuisi ilmestymään tamman kanssa yhtäkkiä paikalle. Eipä tuokaan mihinkään muutoin lähtisi.

Onneksi tajusimme rajata niille sähköllä pihaton perälle pienen "kaksion". Ensin hätäratkaisuna laitettiin pelkät laudat, mutta niistähän olivat hevoset tulleet läpi. Minä tyhmä kun jätin ne vielä eri puolille lautoja. Pakkohan se on kaverin luo päästä. Helppo nakki, taisivat ajatella. Lanka sen sijaan toimii taatusti, eivät nämä uskalla edes koskettaa lankoja. En siis tiedä, olisiko sähköä edes tarvinnut, mutta kun sen sai vedettyä, laitettiin molemmat sähkölangan taa seisomaan.

Uskomattoman tylsää touhua muuten roikkua tunnin verran hevosen narunpäässä..

Viikon verran nuo saivat viettää aikaansa vuoron perään pienessä kaksiossaan tai pienessä tarhassa, kunhan liike pysyi mahdollisimman vähäisenä. Luojan kiitos minulla oli vielä lomaviikko! Varmasti kaikki hevosenomistajat tietävät sen tunteen, kun hevonen sairastaa? Eipä tuossa paljon muuta ehdi ajatella. Aamuin illoin sai ajella tallille kylmäämään jalkaa, täyttämään vesiä, viemään heinää, siivoamaan kakat, syöttämään hevosia vihreällä, ettei koko ruokavalio nyt kerrasta pääse muuttumaan. Pelkkää kellon kyttäämistä ja ajatus mielessä, joko pitäisi lähteä tallille!? Ja joka kerta sama paniikki, mitä siellä on vastassa. Ovatko hevoset siellä, mihin ne on jätetty, ja onko jalka pahempi vai parempi!?

Täytyy kyllä todeta, että oli taas kamalin viikko hetkeen. Oikein mukava viimeinen kesälomaviikko siis. Not. Onneksi on olemassa ihania ystäviä, jotka jälleen pelastivat. Tiedättekö senkin tunteen, kun on niin loppu, ettei pysty tekemään muuta kuin istumaan lattialla ja itkemään? Ilman mitään varsinaista syytä. Kun kaikki stressi, epätoivo, huoli, rasitus ja lopulta helpotus sekä kiitollisuus vaan purkautuu ulos? Näillä hetkillä avuntarjoukset ja kauniit sanat ovat enemmän kuin tarpeen. Kiitos taas teille! Vaikka kuinka yrittää jaksaa yksin ja haluaa hoitaa oman hevosensa, kyllä sen taas huomasi, ettei kukaan meistä ole korvaamaton ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Vastaavasti itse taas jaksaa tarvittaessa auttaa ja olla tukena muille, kun itse on saanut samaa kohtelua osakseen.

Mutta sitä täytyy ihmetellä, kuinka hyvin hevoset ottivat tuon viikon seisomisen. Nemo oli todella helppo hoidettava ja käsiteltävä, vaikka elämä muuttui yhtäkkiä kertaheitolla. Täydet pointsit hevoselle siitä. 

Heti kun herra oli ollut ravissakin pari päivää puhdas, päästettiin hevoset takaisin laitumelle. Kyllä sieltä alkoi sen verran jo näemmä turhautumista tarhassa seisomiseen tulla, ilmeisesti lähinnä sen tähden, kun ei päässyt syömään ;) Vihreän ruohon mussuttaminen pihapiirissä olikin ilmeisesti parasta, mitä toipilashevoselle voi tarjota!

Suomen kesä, jes!


Ei voi avata silmiä kun menee vettä silmiin!

Onneksi Nemo kuntoutui täysin jo tuon viimeisen lomaviikkoni aikana, ja muutenkin tilanne helpotti ennen omaa töihinpaluutani. Mutta piti sitten kuitenkin "kruunata" vielä viimeiset vapaapäivät. Päätettiin Sirin ja Virpin kanssa lähteä rakentamaan uutta laidunta, kun kerrankin oli kolme ihmistä yhtäaikaa paikalla ja aikaa oli tehdä. Luontoäiti päätti toisin, ja vetti tuli kuin esterin sieltä. Urheasti pystyttelimme tolppia jonkin aikaa, mutta kun hanskoihin kertyi sormenpäihin sisälle vesi, ja kaikki alusvaatteetkin olivat litimärkiä, pakko oli lopettaa. Oli jo niin tragikoomista touhua, ettei oikeasti voinut kuin nauraa. Sen sijaan pariin kertaan kurastetut vaatteet ja ampiaisenpisto otsaan eivät enää olleetkaan niin riemuisia lomanpäätöstapahtumia. Sopivat kyllä tuon viikon päätteeksi kuin piste iin päälle.
Viimeiset kuvat "omasta" tarhasta. Kaikissa on tuo kääre jalassa, kun edelleen kylmään jalkaa käydessäni, vaikka se kunnossa näyttää olevankin.

Nyt Nemo on siis ollut jo reilun viikon ihan puhdas liikkeissään, samoin jalka täysin kuiva, ja eilen pojat sitten pääsivät uudelle laitumelle. Vielä piti näinkin loppukesästä uudet langat väkerrellä, kun yksi suojelualue pitää hevosten vielä laiduntaa. Katselin kyllä, että löytyisi tuota vihreää syötävää moneltakin lohkolta vaikka millä mitalla. Niin kauan siis vaan kun kelit sallivat laiduntaa ilman pihattoa, saavat kaikki hevoset laitumilla pysyä, ruoka ei ainakaan lopu kesken..







Tämä kuva ei ole mikään järin kaunis, mutta pakko oli julkaista, koska tässä Nemo on niin itsensä näköinen kun olla voi! Kaikki missä se näyttää paremmalta, ovat huijausta, samoin ne, joissa se näyttää kamalammalta, jos sellaisia enää julkaisuun päätyykään :D

Poikien uusi laidun on nyt ihan toisen lauman laitumen vieressä. No on siinä puro ja tiheää kasvillisuutta ja pari aitaa välissä. Alkuun vähän hirvitti, kuinka lähelle laumat tulevat toisiaan. Mutta toisaalta, kyllähän tammoilla on aina ratsastettu ihan poikien aidan vierestä, eikä Nemo ole koskaan ollut moksiskaan. Ei se tosiaan välitä oikein mitään oman tallin muista hevosista.

Uudella laitsalla!

Meillä majaili muuten myös seepra hetken aikaa! 

Käytiin hokuttelemassa tammat paikalle tsekkaamaan uusia naapureitaan.

Rilla bongasi heti pari komeaa miekkosta!

Toni taisi lähinnä tuumailla, ettei tänne muita miehiä tarvita sitten ainuttakaan..

Halusin kuitenkin tarkistaa hevosten suhtautumisen toisiinsa ennen kuin jätimme pojat laitumelle. Molemmat laumat piti vaan ensin houkutella lähelle toisiaan, kun laitumet ovat kuitenkin niin isoja, että hevoset pääsevät myös kauas näköetäisyyden ulottumattomiin toisistaan.

Tämä oli Nemon suhtautuminen tammoihin.
pssst. Nemo hei, ne tammat on toisessa suunnassa!!

"Ööäää siis mikä missä mitä sanoit?"

"Jaa tuolla tammoja vai, no niinpäs onkin! Mutta hei arvaa mitä, mulla on täällä ruohoa, ja se nyt voittaa kaikki maailman tammat kuus nolla". Että se siitä.

"Tää hevonen näyttää ihan kirahvilta, kun vierestä katsoo", tuumasi Virpi Pandorasta. Onhan tuossa hevosella kokoa vaikka muille jakaa..

Vuonopojat ovat niin pikkuriikkisiä, että meinaavat maastoutua heinikon keskelle.

Virpikin yritti kenties sulautua maisemaan? Tai sitten vaan oli lepohetki paikoillaan hommien päätteeksi?

Nyt on siis elämä jälleen palaillut kaikilta osin normaaleihin uomiinsa. Hevoset elelevät tyytyväisinä laitumella, eikä mitään ihmeellistä mahdu ohjelmistoon. Nemoa ei ole treenattu millään tavalla useampaan viikkoon, joten vähitellen olisi korkea aika palailla tekemisen pariin. Tämä kesä on kyllä mennyt ihan harakoille näiden ontumisten takia. Toivotaan pian paksuja valkoisia nietoksia tulevana talvena, jotta päästään kunnolla tekemisen meininkiin rekiajelun merkeissä! 

Kyllä taas syötävää riittää.

Heissuli vei, seuraavaksi ehkä jo toivottavasti treenipostausta pitkästä aikaa!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )