Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

Tunnelmia Kemiöstä!


Nyt on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja valmisteltu juhlaviikonloppu takana! Ensinnäkin ihan valtaisan suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte tätä viikonloppua tekemässä. Etenkin toki yhdistyksen toimihenkilöille, jotka jälleen pienellä porukalla vetivät läpi suuren tapahtuman, mutta myös kilpailijoille, katsojille sekä muille osallisille. Loistavat fiilikset jäi tästä viikonlopusta, ja minä ainakin nautin täysin siemauksin!

Maisemaa pelipaikalla.

Suomen Vuonohevosyhdistys ry. täytti siis kolmekymmentä vuotta. Tämä on varsin kunnioitettava ikä rotuyhdistykselle Suomessa. Etenkin kun ottaa huomioon, että vuonohevosia sai alkaa tuoda Suomeen vasta vuonna -95, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Silti yhdistys on perustettu jo -88, ja nuo ensimmäiset vuodet menivätkin pitkälti siinä, kun yritettiin saada lupia vuonohevosen maahantuonnille. Ja se alunperin oli myös syynä yhdistyksen perustamiselle.

Tässä kohden voisin mainita, että vähääkään vuonohevosesta ja sen historiasta kiinnostuneet, ostakaa yhdistyksen historiikki! Tämä opus pitää sisällään hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja esimerkiksi kopioita Hippoksen yhdistykselle lähettämistä lausunnoista. Voin luvata, että "kirjasta" löytyy paljon sellaista asiaa, mitä monikaan teistä ei vielä tiennyt..

Mutta takaisin Kemiöön. Minun oli alunperin tarkoitus ottaa Lotta ja Nemo mukaan. Kaikki oli järjestetty siihen malliin, että saan hevoset reissuun. (voitte arvata, että järjestämistä todellakin oli! Vielä koppikin meni vaihtoon paria päivää ennen lähtöä) Hevoset olisivat menneet sinne jo ke, jolloin ne olisi viety laitumelle muutaman kilometrin päähän kisapaikasta, ja siirretty sitten pe Axxell Brusabyhyn, missä ne olisivat saaneet majailla karsinassa/tarhassa sunnuntaihin saakka.

Tämä sitten kuitenkin peruuntui, koska olin ainoa osallistuja käyttöajomestaruuksissa, jolloin kilpailu peruttiin. En oikeastaan edes tiedä, harmittaako. Oli niin helppoa ja rentoa olla reissussa ilman hevosia! Olisin varmasti ollut stressistä ja paniikista sekaisin lähes koko ajan, jos hevoset olisivat olleet mukana. Alun perin minun piti saada kolme ihmistä mukaan apukäsiksi, mutta näistäkin kun kaksi peruivat, olisi meitä ollut vain kaksi ihmistä kahden hevosen kanssa. No ehkä paikan päältä olisi välillä löytynyt joku nakitettava narun päähän tarpeen mukaan..

Aloin onneksi jo talvella miettiä majoitusta reissuun. Olikohan kisapaikalla yhden yön hinta yli parikymppiä ja hevosten karsina 20e/vrk, joten mietin vähän, että hitsin kallis matka on tulossa. Siihen päälle toki bensat, koppivuokra, kuskin korvaukset, kisamaksut, ruuat, illallisjuhla jnejne. Vielä kun olisin tarvinnut apukäsiä mukaan, äkkiä monelle voi tulla reissun kustannus kynnykseksi lähteä. Vaan tajusinpa sitten, että meidän firmallamme on mökki Kemiössä. Pikainen googlaus paljasti, että etäisyyttä kisapaikalle on "vain" kolmisenkymmentä kilometriä.

Tämä mökki on hyvin vähäisessä käytössä, ja ei maksa juuri mitään. Sain siis mökin varattua, ja näin sain tarjottua kaikille mukaan lähteville "apulaisilleni" majoituksen ilmaiseksi. Totta kai olisin siis tarjonnut yöpymiset sitä vastaan, että nämä ihmiset lähtevät minua jeesaamaan hevosten kanssa. Loppupeleissä meitä olikin sitten vain minä ja ystäväni Sanna ja Viivi, jotka ovat jo tuttuja kasvoja vuonispiireissä. Menee kyllä ihan täydet pisteet tälle majoitusjärjestelylle! Etenkin kisapaikan paahtavaan kuumuuteen verrattuna oli ihana päästä viileään mökkiin meren rantaan. Sanna vielä ensimmäisenä iltana harmitteli, kun ei tullut villasukkia matkaan mukaan.. :D

Majoituksemme huippulaadukkaassa puhelinkuvassa keskellä yötä kuvattuna.


Nyt kun minulta jäivät hevoset reissusta, pystyin keskittymään täysin kameran ulkoilutukseen. Lupasin päivitellä tuloksia kisojen tapahtumasivulle Faceen, mutta minun vanhalla ja ei-niin-toimivalla puhelimellani tämäkin oli melkoinen haaste. Totesin myös kamerakalustukseni täysin riittämättömäksi tällaiseen tapahtumaan. Onneksi pääsin välillä siirtämään kuvia koneelle pois kamerasta ja lataamaan kameran akkua! Pitäisi kyllä ehdottomasti päivittää kuvauskalustoa tulevan vastaavan varalta.. Myös toimiva puhelin hankintalistalle. Sitten joskus..

Perjantaina oli hirmu tiukka päivä. En millään ehtinyt kuvata kaikkea, ja meinasi jo puhtikin loppua iltaa kohden. Aamulla Hippoksen näyttely alkoi klo 7.30. Sen jälkeen iltapäivällä olivat rotunäyttely ja käyttöratsastus. Hieman harmitti rotunäyttelyn kohdalla, kun mitään ei kuulutettu ääneen. Katsojalta meni ihan ohi, mitä palkintoja tai pisteitä mikäkin hevonen sai.

Parhailla pisteillä kantakirjattu tamma Solsikkens Fjella.

Rotunäyttelyn Best In Show Lykkelinn av Nordhaug.

Hippoksen näyttelyssä oli huikean paljon kantakirjattavia tammoja - mahtavaa! Näitä oli ilo silmälle seurata. Hippoksen tuomareilta tuli vielä kiitosta, kuinka hyvin valmisteltuja ja esitettyjä tammat olivat käyttökokeessa. Nämä kaikki suorittivat ratsastuskokeen, mutta myös ajokokeen saa valita halutessaan.

Tunnelmia perjantailta... :D 

Käyttöratsastus taisi olla tänä vuonna haastavin, mitä kilpailun historiassa on nähty! Tehtäväalue oli tällä kertaa yksi suuri rajattu tila, jonka sisällä kaikki tehtävät sijaitsivat. Katsojan näkökulmasta osa tehtävistä oli harmillisen kaukana. Muutoin tämä ratkaisu oli kyllä toimiva, kun näkymä oli ratsukkoon koko ajan, ja eri tehtävissä omat tuomarinsa, jolloin homma meni nopeasti läpi.

Rata oli kyllä haastava! Heti toisena tehtävänä oli sillan ylitys, ja siihen stoppasi suurin osa hevosista. Vaikka melkein kaikki sitten ihmettelyn jälkeen pääsivät yli, jäi hevoselle jo pieni jännitys päälle. Tämä jännitys vaan alkoi kasvaa ja kasvaa radan edetessä, ja muutoinkin ihan yksinkertaiset ja mitättömät asiat (heinäpaalit maassa, punaiset kartiot..) alkoivat näyttää jännittäviltä. Pahin olikin sitten pelottava kuja, jonka läpi piti ratsastaa. Ei ollut montaakaan hevosta, joka olisi tästä suoriutunut virheittä. Kujan reunalla oli lepattavia pyyhkeitä, värikkäitä kahisevia nauhoja, lampaantaljoja, vesieste jossa kellui uimapatja jne. Kaiken huipuksi kävi kova tuuli, jolloin kujasta tuli vielä pelottavampi.

Kiitti mulle riitti! Ja kuski vaan nauraa ;)

Käyttöratsastuksen voittaja Iitu suoritti koko radan kyllä uskomattoman kylmähermoisesti! Iitu vaan mennä tallusti tyytyväisenä, vaikka Iitun ratsastajakin oli kisaa ennen ollut tamman selässä kokonaisen vartin edellisenä päivänä. Myös muutama muu hevonen otti tilanteen hyvin rauhassa. Suurin osa kuitenkin jännitti enemmän tai vähemmän koko radan ajan. Tietysti myös se, että suoritusalueelle lähdettiin yksin ja muut hevoset jäivät kauas taakse, toi lisää vaativuutta hommaan.

Upealla radalla mestaruuteen Nummen Iitun Tiltu ja Roosa Kujanpää.

Lauantai olikin sitten hyvin kevyt päivä edelliseen verrattuna! Käyttöajon jäätyä pois ohjelmasta kisattiin lauantaina vain esteratsastuksessa. Osallistujia ei ollut mitenkään erityisen paljon, joten tämä laji oli nopeasti taputeltu. Nurmikentällä hyppääminen oli monelle uusi ja haastava asia, mutta hienosti hevoset näyttivät siitä selviytyvän. Mestaruusluokassa tosin oli jotain suurta haastetta, koska seitsemästä ratsukosta neljä hylättiin.

Viikonlopun viihdyttävin ohjelma oli ehdottomasti kepparikisa! Lähtijöitäkin oli huiman paljon sekä junnuluokassa että aikuisten radalla. Keppihevoskisa suoritettiin yhteislähdöllä, joten vauhtia ja ääntä ei radoilta puuttunut!

Sissin hevonen Sindarve Gimmick oli näin innoissaan päästyään radalle!
(Sissi ja Gimmick olivat muuten kolmansia vuonisten estemestaruuksissa -96)

Estemestaruuden vei neljättä kertaa perätysten Somnus, ja voi kyllä sanoa, että oli ansaittua! Somnuksen menoa oli hienoa katsoa - siitä paistoi varmuus ja kokemus. Uusinnassa etenkin ratsukko kiisi niin hurjaa vauhtia ja pieniä kaarroksia, että ihan hirvitti katsoa. Ja niin vaan vanha herra selviytyi virheettä kaikista esteistä yli myös uusinnassa. Hienosti kyllä suorittivat myös kaksi muuta sijoittunutta Kastello Unik ja Nemo. Tässä on taatusti kovia haastajia tiedossa tulevina vuosina.. Nemo ja Somnus molemmat selvittivät perusradan virheettä, joten onneksi saimme jännittävän uusinnan mestaruusluokkaan. Myös uusinnasta molemmat muuten selvisivät ilman virheitä.

Estemestarit Sonja Skriko ja Somnus.

Estekisojen jälkeen jäikin monta tuntia luppoaikaa ennen iltajuhlaa. Ja mehän otimme tästä kaiken ilon irti! Bongasimme kahtena päivänä mökille ajellessamme (ilmeisesti!) merikotkan! Harmillisesti ajoin autoa molemmilla kerroilla, ja kamera oli takarontissa, joten kuvan saaminen sillä sekunnilla nyt ei oikein olisi onnistunut. Tämä toinen bongaus oli kuitenkin juuri, kun tulimme takaisin mökille lauantaina kisojen jälkeen, joten saman tien piti lähteä takaisin kohti bongauspaikkaa katselemaan, vieläkö kotkaa jossain näkyisi. No ei tietenkään näkynyt..

Hikistä käyttöajoa ja jännitystä vaiko rannalla rentoutumista?? Vaikea valinta...

Sattumoisin tässä oli myös aivan iiiiiiihana hiekkaranta lähellä, joten sinne suuntasimme lillumaan rantaveden sekaan. Tuo mökki sijaitsi sellaisessa kohdassa, että siellä oli matalaa hiekkapohjaa aivan loputtoman pitkään. Yritimme mennä uimaan myös mökin rannasta, mutta emme jaksaneet kävellä niin pitkään, että se olisi onnistunut. Myös tältä rannalta saimme tarpoa niin kauan, että reisissä jo alkoi tuntua. Mutta jossain kohden tuli sen verran syvää, että myös uimaan pystyi. Merivesi tuossa matalassa hiekkarannassa oli uskomattoman lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi lillua. Uimisen jälkeen palasimme vielä suoraan lämpimään saunaan, ja sen jälkeen alkoi laittautuminen iltajuhlaa varten.


Vielä piti hetki makoilla auringossa, kun ei kisapaikalla tarpeeksi saanut kärtsättyä, hih.

Iltajuhlassa oli mukana noin 70-80 henkeä! Ihan uskomatonta! Todella hienoa oli nähdä myös nuorisoa paikalla. Onhan se rodun suosion ja käytön kannalta tärkeää, että nuoret lupaavat ratsastajat haluavat ratsastaa vuonohevosilla. Iltajuhlassa palkittiin diplomein kolmenkymmenen vuoden aikana rodun ja yhdistyksen hyväksi aktiivisesti töitä tehneitä henkilöitä, ja myös minä sain diplomin. Kaunis nöyrä kiitos siitä! Myös muutamia muita palkintoja jaettiin iltajuhlassa ja täysin oikeisiin osoitteisiin. Kyyneleitä ei vältytty tässäkään tilaisuudessa, niin kauniita sanoja ja täynnä tunnetta olevia puheita kuulimme näiltä muistetuilta. Ihme kyllä, jopa Hippos myönsi kaksi pronssista ja kaksi hopeista ansiomerkkiä yhdistyksen jäsenille! Vau!

Diplomia hakemassa, HÃ¥kan Wahlman ja Helena Raunio palkitsemassa.

Iltajuhlassa tanssit jatkuivat aina aamuneljään saakka ja hauskaa oli. Erityisen hienoa oli vihdoinkin tavata livenä kaksi upeasti vuonohevosia esiin tuonutta ajuria 1990-2000-luvuilta eli Tarmo Puranen ja Jukka Ylikotila. Tarmo ajoi valjakkoajoa ja Jukka työajoa. Näistä molemmista löytyy myös kuvia ja juttua yhdistyksen historiikista! (vink vink) Jukalla oli hienoja tarinoita kerrottavana siitä ajasta, kun hän teki aktiivisesti metsätöitä vuonohevosellaan. Mutta vielä tarinoitakin hienompaa oli kuulla se äänensävy, jolla mies puhui hevosestaan. Se oli niin täynnä rakkautta ja arvostusta, sekä tietysti suurta kaipuuta hevosta kohtaan, että melkein nousi tippa linssiin. Kaikista hienointa aina on kuulla ja nähdä, kuinka vuonohevonen merkitsee omistajalleen aivan valtavan paljon. Tarmolla puolestaan oli muiden ohella aikanaan Norjasta tuotu jalostusori Säthersblakken, joka oli "minun Blakkenini" (Lotan ensimmäinen varsa) isä, joten tästä orista oli mielenkiintoista kuulla omistajalta itseltään. Harmillisesti Säthersblakken on ainoa Suomessa astunut ori, jota koskaan en ehtinyt livenä näkemään. Säthersblakken siis myytiin Jenkkeihin vuonna 2002.

Muijat muikeina Hokkuksen kainalossa poseeraamassa ;D

Yöunet juhlan jälkeen jäivät noin kolmeen tuntiin, kun aamulla piti taas heräillä reippaana koulukisoja katsomaan. Tässä kohden voisi mainita suuret pointsit yhdistyksen tapahtumissa hyvin tutuksi tulleelle 80-vuotiaalle rouvalle, joka vielä neljältä yöllä innoissaan tanssi meidän mukanamme melkein reippaammin kuin kukaan muu, ja aamulla oli kisapaikalla yhtä pirteänä toivottelemassa hyvää huomenta! Tästä tavoitetta meille kaikille!

Jokseenkin väsyneissä tunnelmissa siis saimme itsemme kisapaikalle sunnuntaina. Onneksi ohjelmassa oli vain istumista ja kuvaamista koulukehän laidalla (jota muuten torstai-iltana yritimme epätoivosesti saada oikean mittaiseksi joka sivulta - ihan hyvä siitä kai tuli??). Koulumestaruus meni sekin erittäin ansaitusti upealle Minorille, vaikkakaan ero seuraaviin ei ollut suuri. Koulun mestaruusluokka oli hyvinkin tasainen ja täynnä hienoja ratoja! Minorin suoritus oli kyllä erittäin siisti ja kaunista katsottavaa. Ja orin luonne etenkin ihailemisen arvoinen, sen olen todennut jo monet kerrat aiemminkin.

Koulumestarit Erika Lindfors ja Minor II 11F.

Minulla on vielä kuvien käsittely pahasti kesken; näyttelykuvat ja käyttöratsastuskuvat ovat netissä asti ja löytyvät täältä: https://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/KUVAT+2018/Suomen+Vuonohevosyhdistys+30-vuotisjuhla/

Kaikista lajeista ja iltajuhlasta on kuvia tulossa, kunhan ehdin ne läpikäymään. Voi olla, että juhannus hieman hidastaa hommaa, mutta viimeistään sitten ensi viikolla. Varmasti vielä blogiinkin päivittelen lisää juhlaviikonlopun kuvia myöhemmin.

Nyt ei muuta kun ihanaa juhannusta kaikille!

Että se Kemiöstä...


Vuosi sitten käyttöajomestauuksista äidille kultaa ja pojalle hopeaa :)

Tulevana viikonloppuna järjestetään Suomen Vuonohevosyhdistyksen 30-vuotisjuhla Kemiössä kolmipäiväisenä tapahtumana sisältäen Hippoksen näyttelyn, rotunäyttelyn, mestaruuskisat neljässä eri lajissa, keppihevoskisat, puheita ja katrilliesityksiä sekä tietysti hulppean iltajuhlan. Tai näin sen piti mennä.

Lotta ja Nemo eivät lähdekään mukaan, sillä käyttöajomestaruuskisat on peruttu! Voitteko uskoa, että olin ainoa osallistuja. Siis mitä ihmettä, missä ovat kaikki muut ajohevoset Suomesta?? Tai itse asiassa kun aloin mielessäni laskea, ketä kisoihin ylipäätään olisi voinut osallistua, niin melko monella on juuri nyt tilanne, ettei pysty. Mutta olisipa jokunen sellainen silti saattanut olla, joka olisi voinut tulla kisaamaan? Harmittaa. Ja naurattaa. Lotta saa pitää tittelinsä Suomen parhaana käyttöajovuonona vielä vuoden päivät. Vaikka mieluummin olisin lähtenyt ajaen tuota saavutusta puolustamaan..

Voipi siis olla, että tässä oli Lotan kisaura paketissa? Kemiössä se olisi osallistunut sekä rotunäyttelyyn että käyttöajomestaruuksiin, mutta en nyt pelkän Lotan näyttelyn takia lähde hevosten kanssa matkaan laisinkaan. Viikkotolkulla saikkua viettänyttä Nemoa ei (sattuneesta syystä) näyttelyyn edes ilmoitettu. Hevoset varmasti kiittävät, kun eivät joudu monen päivän reissulle pitkän kuljetusmatkan päähän.


Kukas vuonopoika siellä niin terhakkaana pistelee menemään <3

Yksi maailman parhaista näyistä. 

"Äitiii, mooooi! Katomuakatomuakatomua, oonko hieno poika??" Aina joskus en kestä tuota hölmöä kakaraani.. :D

Nemon yksi parhaista tuntomerkeistä on ehdottomasti tämä tötterönenä.

Onhan tämä oikeasti todella harmillista, että juuri se laji, josta tulee ehkä parhaiten vuonohevosen monipuolisuus esille, jää pois vielä näin suuresta juhlavuoden tapahtumasta. Kehotankin siis suurella lämmöllä kaikkia teitä: ajakaa hevosillanne! Jos ei omasta takaa löydy taitoa ja kokemusta opettaa ajolle, hakekaa apua. Hevosten ajokäyttö ja etenkin työajokäyttö on sellainen asia, joka yhdistää kaikkia harrastajia. Piirit ovat pienet ja varmasti jokainen hevosta työajossa käyttävä toivoo, että harrastajia tulisi lisää ja toiminta yleistyisi. Apua siis varmasti löytyy jopa helpommin kuin helposti. 

Itsekin olisin saanut suuresti apua koko reissun järjestymisessä ihanilta vuonisihmisiltä! Ihan huikean suuri kiitos vielä teille, jotka olitte valmiita auttamaan, jotta Nemo ja Lotta saadaan reissun päälle. Kyllä vaan vuonisporukat ovat sellaisia, että aina vedetään yhtä köyttä ja aina voi luottaa, että tukea ja tsemppia sekä käytännön apukäsiä riittää. 

Olen ehkä "muutaman" kerran aiemminkin todennut, että on tämä vaan hieno rotu ja hienot porukat rodun ympärillä.

Vakavamielisiä nämä Nemon ratsuharkat.. 

Nemo olisi osallistunut myös käyttöratsastusmestaruuteen, jos Lotta olisi päässyt mukaan sen sinne ratsastamaan.
Ehkä sitten ensi vuonna siihenkin?

Terkkuja tallin yhdeltä uusimmalta asukilta <3

Onnea ja menestystä kaikille vuonisten mestaruuskisoihin! Tulkaahan joukolla Kemiöön mukaan kaikki kynnelle kykenevät myös ilman hevosia! Mitä suuremmin yleisöä sen parempi! Ja muistetaan ottaa kaikki mukaan iloinen asenne ja hyvä fiilis koko tapahtuman ajaksi ;)

Maailman ensimmäiset kauppakeskusravit





Ideaparkissa ravattiin tänä viikonloppuna! Tiettävästi maailman ensimmäiset kauppakeskusravit järjestettiin Lempäälässä Ideapark-kauppakeskuksen takana moottoritien varressa. Pakkohan tätä oli mennä katsomaan ja ihmettelemään - ensinnäkin miten voidaan ravit juosta kauppakeskuksessa - sekä toiseksi suomenhevosten rekilähtö oli nähtävä.

Ravit eivät tietenkään olleet verrattavissa perinteisiin raveihin. Juostava matka oli huomattavasti lyhyempi ns. sprintti (shetlanninponeilla 100m ja suokeilla sekä lämminverisillä 250m) ja hevosia juoksi vain kaksi kerrallaan. Lähdöissä olikin pääasiassa kahdeksan osallistujaa, jotka juoksivat ensin neljässä parissa, joista näiden voittajat jatkoivat välieriin sekä näiden voittajat yhä finaaliin ja pronssiotteluun. Ihan viihdyttävää katsottavaa ja juuri riittävän nopeatempoista, vaikka uusia pareja aina hetken joutuikin odottelemaan radalle.

Sekä hevonen että ratsastaja ehtivät hymyilemään kameralle! 

Ravien lisäksi ohjelmassa oli muutakin oheistoimintaa. Ehkä eniten yleisöä kiinnostava oli lauantainen Duudsonien show. Tiedossa ei ollut etukäteen, mitä tämä ohjelma tulee sisältämään. Jarppi ja HP pääsivät esittelemään taitojaan suomenhevostamma Hessin Odessan selässä vikeltäen sekä maistelemaan raviradan pohjaa hurjaa vauhtia laukkaavan hevosen vetämänä pulkassa. Ovat nuo kyllä kunnon showmiehiä ja varsin hauska oli tämä ohjelmanumero!

Tapahtuma oli tosiaan ensimmäinen lajiaan, mutta yleisesti voisi todeta sen varsin onnistuneeksi! Olette varmaankin kaikki (ainakin täällä seudulla asuvat) nähneet mainoksia Lumiraveista niin televisiossa, lehdissä, netissä ja ties missä, joten arvata saattoi, että hurjan isoa massatapahtumaa ollaan tekemässä. Kävijöitä oli lauantaina ollut 29 000! Hatunnostot kyllä kaikille järjestäjille ja muutoin osallisille.

Muutamaan seikkaan olisin kuitenkin kiinnittänyt huomiota tai ehkä muuttaisin tulevaisuutta ajatellen. Ensinnäkin katsojia oli paikoitellen ihan liikaa siihen määrään nähden, paljonko ravisuoran taakse mahtui ihmisiä. Ravit juostiin siis pelkästään suoralla radalla, jonka reunassa kulki aita. Yleisö pakkautui aidan viereen seisomaan, ja näkyvyys oli varsin heikko, kun kaikki kurkottelivat reunan yli niin pitkälle kuin kykenivät hevosia nähdäkseen. Jos ei päässyt aidan vierelle, ei ihmismassan takaa nähnyt yhtikäs mitään. Sivummassa oli kyllä pari katsomoa, mutta nekin olivat äkkiä täynnä, enkä käynyt edes katsomassa, kuinka hyvin niistä mahtoi nähdä. Etenkin pienellä alueella tapahtunut ohjelma (kuten Duudsonit) aukeni vain pienelle ihmismäärälle, vaikka väkeä todellakin riitti. Screeneistä toki pystyi seuraamaan myös sivummalta, mutta jos omin silmin vierestä halusi nähdä, oli se liki mahdottomuus.

Toinen mietittävä seikka oli ohjelmien järjestys. Lauantain pääohjelma taisi olla suomenhevosten kärrylähtö. Tässä yleisöä taas riitti ja aidanvierustat olivat tupaten täynnä. Sen sijaan kun lähtö oli ajettu, hävisi ihmismassasta ehkä 80 prosenttia. Tämän jälkeen olivat kuitenkin vielä vuorossa suomenhevosten rekilähtö sekä islanninhevosten esitys. Hieman säälittää näiden päivän viimeisten esiintyjien puolesta, jos katsojat katoavat ennen niitä. Onneksi porukkaa jäi vielä hyvin paikalle, mutta onhan se silti näiden esiintyjien kannalta harmillista, kun suurin osa poistuu ennen omaa ohjelmaa. Itse näkisin ennemmin niin, että nämä "vähemmän kiinnostavat" ohjelmat sijoitettaisiin keskelle päivää, ja illan viimeisenä olisi ns. "päälähtö". Rekilähdön puolesta harmitti etenkin, kun tämän osallistujat olivat talkootyönä paikalla ja lähtö oli lähinnä Työhevosseuran markkinointia suomenhevosten monipuolisuuden ja työkäytön puolesta. Ei siis mikään varsinainen kilpailu, vaan hyvän mielen ohjelmanumero, vaikka raveja vastaavana kilpailuna ajettiinkin (toki hiljakseen höntsäillen).

Rekilähdössä nähtiin pientä draamaa, joka jälleen kerran muistutti meitä kaikkia hevosella ajavia, että IKINÄ et voi liikaa totuttaa ja siedättää hevosia kaiken maailman mahdollisiin asioihin! Parireki (eli metsäajossa käytettävä tukkireki) liirasi liukkaalla pohjalla reuna-aitaa päin. Aikansa reki paukutti aitaa vasten, kunnes sokka petti ja reki sinkosi irti hevosten perästä. Mikä käsittämättömintä, kuskia vaan naurattaa tässä tilanteessa, joten siitä voi jo päätellä, ettei hevosten kannalta kyseessä ollut mikään kummoinenkaan tilanne, vaikka pahalta katsojasta näyttikin. Ajuri siis hyppäsi ketterästi pois reen kyydistä, ja pari metriä hevosten perässä ilman suksia hiihdettyään sai hevoset hyvin pysähtymään. Varmasti olisi kyllä suokeilla ollut menohaluja, kun vielä kilpaa toisen valjakon kanssa juostiin. Mutta ihan käsittämättömän hienoa toimintaa hevosilta. Siinä ne vaan seisoivat tyynen rauhassa ja lunkkeina paikoillaan, kun reki kiinnitettiin uudelleen perään. Nämä kaikki rekilähdön osallistujat olivat todellisia monitoimihevosia ja työhevosina myös kilpailuissa kunnostautuneita. Suomenhevosia parhaimmillaan!


Lähtosuoralla montén osallistujia.

Näistä hevosista lähtevä vauhti on ihan käsittämätön! 

Noin kuuttakymppiä lämminveriset tämän matkan juoksivat! Ei voi edes kuvitella, millaista on istua kyydissä, huh.

Yksi väliaikaohjelma oli vikellyksen esittelyä.

Laji ei ole ikinä minua sen kummemmin sykähdyttänyt, mutta pakkohan tytöille on hattua nostaa. Upeaa taituruutta!

Samaa touhua Duudsonien HP:n malliin :D

Jarppi esittelee osaamistaan.

Odea selvästi hävetti näiden tyyppien touhuilut - voi hevosparkaa :'D 

Pulkat valmiina ja miehet valmiina ja ei muuta kun menoks.

Yksilösuoritusten jälkeen heitettiin vielä molemmat perään.

Päivän päälähdössä nähtiin upeita suomenhevosia.

Luntakin alkoi sopivasti sataa lumiravien teeman mukaisesti.

Voittajaa palkitsemassa.

Ihastuttava parivaljakko Työhevosharrastajien näytösluonteisessa rekilähdössä.

Hallanvaaralla sekä E.V. Kenraalilla oli parireki perässään. Molemmat hevoset ovat kahmineet mitaleja
suomenhevosten SM-kyntökisojen pariluokassa.

Lotan ikäinen eli 26-vuotias symppis ruuna Uuras. Tämä entinen tähtiaikainen juoksija on voittanut neljä kertaa
suomenhevosten SM-kisojen yksikkökynnön kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.

Luulisi tällä ihastuttavalla asulla tarkenevan myös reen kyydissä! 

I-palkinnon työhevosori Esu. Myöskin entinen juoksija sekä nykyinen kouluratsu ja talutusratsu ja mitä lie.

Lähdön voittaja Voiton Viivi.

Tässä hetkessä reki on juuri irronnut perästä ja muuttanut kurssinsa keskelle rataa.

Ajuri hyppää vauhdissa kyydistä.

Ja saa hevoset pysäytettyä lähes samalla hetkellä.

Tyynen rauhassa hän käänsi hevoset reen eteen ja paikalle saapuneiden avustajien kanssa reki kiinnitettiin uudestaan.
Toinen hevosista näkyy vielä lepuuttavan takastaan - mikäs tässä seisoskellessa..

Tässä tiukassa skabassa Uuras ja Esu!

Finaalissa Voiton Viivi jätti Esun taakseen.

Juontajakin sai kyydit voittajahevoselta. Juontajille pointsit - hyvin vetivät koko tapahtuman ajan! 

Shettislähtö oli pakko käydä katsomassa!

Tämä oli se toinen minua kiinnostava ohjelma rekilähdön lisäksi - vähän erilainen ravikävijä kenties? ;) 

Tunnelma oli hyvä ja tapahtuma varsin mukava: Ajan sai hyvin kulumaan, vaikka pitkä päivä olikin seistä ulkona kuvaamassa. Ehdottomasti lähden toistekin, jos tästä on tulossa jatkuva perinne! 

Kävitkö sinä Lumiraveissa? Mitkä fiilikset jäi?

ps. Bongasin ainakin kolme raveja katsomaan tullutta vuonista! Tämä rokkitukka oli tosin ainoa, joka pääsi kuvaan.