Auringonpaistetta riittää


Itselleni tuli otsikosta ekana mieleen auringonpaiste risukasaan. Mutta ei kai tässä kovin risuissa olla pyöritty, oikeasti? Täytyy edelleen muistaa, että kaviopaise on pieni juttu, vaikka hirmu suurelta kriisiltä ja työltä onkin tuntunut. Kaikki on oikeasti hyvin, pojilla on hyvä olla ja niiden elämä on mallillaan. 

Pientä ruokintakriisiä meinaa pukata päälle talvea ajatellen, mutta se lienee kaikkien hevosenomistajien kohtalo ainakin jossain määrin? Miten ruokkia heinällä yhtä aikaa liian lihava ja liian laiha? Riittävän lyhyillä ruokintaväleillä, jotta koko ajan riittää syötävää eikä vatsa pääse tyhjäksi? Muttei kuitenkaan saisi syödä liikaa. Millä taata liikkuminen, etteivät jumahda samaan paikkaan vaan syömään? Kukaan ei ole useampaan kertaa vuorokaudessa heittämässä heiniä, joten joku vapaa ruokinta on pakko olla. Äh, ehkä näistä jotenkin selvitään, kunhan talvi koittaa.. Pojille on vielä tarhan laajennustakin suunnitteilla ennen talvea, varmaan ainakin pari hehtaaria tulee heidän talvitarhalleen kokoa. Joten jotain pitäisi kyllä keksiä, millä koko ala saadaan myös käyttöön ;)

Ja taas lähtivät jutut harhailemaan, auringostahan tässä piti puhua. Keräsinpä vaan yhteen muutaman kuvan viime päiviltä, kun on saatu nauttia ihanista upeista keleistä! Kyllä on taas d-vitamiinin saanti taattu, kun tämäkin päivä on mennyt lähes täysin ulkoillessa ja auringosta nautiskellessa. Ihana syksy! (aina silloin kun ei sada..)


Sanokaa cheeeeeeese!

Nemon kanssa on käyty pellolla lihomassa
eli apilalla herkuttelemassa.

Ihana Popi auringon valaisemana.

Päivänokosilla.

Varsa aamuauringossa.

"Äiti täältä mä tuun!"

Poikien pörröturkit.

Mitäs se velipoika tuolla mahtaa puuhailla..

Nemon arabiprofiili ;)

Herkkusuut. Kyllä heinä jo kelpaa, ei enää ole pahemmin tarhassa syötävää.

Vielä muutama kuva koirista, joiden kanssa myös käytiin treenaamassa niin ihanassa ilta-auringossa. Harmillisesti en tajunnut ottaa enää tallilla illalla kuvia, aurinko ei enää paistanut, mutta Rouskun selässä istuskellessani ihailin kyllä kaunista - jokseenkin hämärää - syysruskan värittämää maisemaa..

Zelda pian 11v.

Fifi kiitää puomilla.

Pieni poseeraustauko.

Meillä on aikas kiva treenikenttä :)

Vieläkö on villihevosia?

Voi apua mikä viikko on takana.. On sitä vaikeita aikoja ennenkin koettu, mutta viimeiset viisi päivää menevät kiistatta elämäni rankimpien joukkoon. Vaikka toki koko ajan olen tiennyt, että paise on "pikkujuttu", se paranee taatusti eikä tässä ole enää hätäpäivää, on stressi asioiden hoidossa ja organisoimisessa silti ollut valtava. Eikä pelkästään stressi, vaan kaikki fyysinen rasitus siihen päälle.

Kun vuorokaudesta 9h saa laskea töissä käymiseen matkoineen, ja sen lisäksi talilla on mennyt vähintään viitisen tuntia vuorokaudesta, ei siihen nukkumisen lisäksi enää pahemmin aikaa jää. Kello herättää puoli viideltä töihin, töistä lähden suoraan tallille hoitamaan jalkaa, siivoan tarhat ja karsinat, kannan ämpäritolkulla vettä ja kasapäin heiniä, ja illalla ajelen vielä uudestaan ottamaan ponit sisälle. Niin hullun hommaa! No en mie sentään ihan kaikkea ole yksin joutunut tekemään, vaan tietty Siri on myös ollut heppoja hoitamassa ja tallikaveri vienyt niitä aamuisin ulos :)

Pieni potilas sairastarhassaan ja Rousku seikkailemassa pihatossa omassa tarhassaan.

Onneksi tähän saatiin tänään muutos aikaiseksi. Minä en olisi yksinkertaisesti enää jaksanut. En mitenkään. Suuren suuri kaunis kiitos kaikille teille, jotka olette olleet touhussa apuna ja helpottaneet tätä työtä! Jopa ei-hevosharrastaja lähti täysin oma-alotteisesti mukaan avuksi ja tueksi, ja jopa meidän iskä lupasi tarpeen vaatiessa tulla auttamaan jalan kanssa - en olisi uskonut aiemmin saamani ripityksen jälkeen :) Erityiskiitos myös äidille järkevästä suhtautumisesta asiaan. Kyllä sen taas on saanut huomata, kuinka tärkeitä ovat ihanat ystävät ympärillä, jotka omista kiireistään ja stressistään huolimatta ovat paikalla hädän hetkellä. Olette niin upeita kaikki! Enhän mie yksin olisi jalkaa mitenkään pystynyt hoitamaankaan. Vielä toki hoidot jatkuvat, mutta nyt luojan kiitos huomattavasti kevyemmissä merkein..

"Ai iltaruokia mulle laitat vai?!"

Rouskutus vaan kuuluu, kun pojat käyvät yöpuulle tallissa..

Popi vastaan heinäverkko..

Tiistaista saakka jalassa on pidetty märkähaudetta ja ruiskutettu Betadinella onkalo ell ohjeen mukaan. Perjantaina huomasin, että mätää tulee kahden aukon lisäksi myös kolmesta muusta kohdasta kavionpohjassa. Soittelin sitten ell kanssa, joka käski pyytää kengittäjän avaamaan uusia aukkoja lisää. Nemolla meni myös vatsa löysälle, joten kipulääke lopetettiin sen takia, ja saman tien oli vatsa taas ok.

Käytiin me välillä vihreää syömässä, ettei ravinto yhtäkkiä vaihdu pelkkään heinään.

Kengittäjä kävi sitten la aamuna katsomassa jalkaa, mutta aukoista ei enää tullut juurikaan mätää ulos, joten niitä ei enempää auki kaiveltu. Toisestakin etusesta napattiin kenkä pois, ja kävin ostamassa pojalle bootsit. 247 liikkumatta seisominen saa nyt rittää! Sain muuten taas huomata, että hivenen erilaista ohjettu tuli eläinlääkäriltä ja kengittäjältä, yhdestä seikasta jopa täysin päinvastainen ;) Mutta tapoja on toki erilaisia, yksi tykkää äidistä ja yksi tyttärestä - oikeaa ja väärää on mahdoton määritellä näinkin monitahoisessa asiassa. Ja varmasti kaikilla hivenen toisistaan poikkeavillakin tavoilla päästään samaan lopputulokseen ja jalka tulee kuntoon. Kuten kengittäjä sanoi; "paise paranee aina!"

Kengittältä tuli muutenkin taas melko lohdullista ja "herättävää" kommenttia villihevosten kavioista. En edelleenkään muista, kuka tätä tukimusta on tehnyt, mutta Australiassa on kuulemma kahdenkymmenenviiden vuoden ajan seurattu hyvin tarkoin villihevosten kavioiden tilannetta. Jopa 80% hevosista sairastaa kaviopaisetta ja/tai kavioruston luutumaa. Ohuiksi kuluneet anturat ovat hyvin tyypillisiä, ja kuten mainittu hevosia menehtyy sen takia, etteivät ne pysty kävelemään. Nykyajan ihmiset hoitavat kavioita niin hyvin (onneksi tietty), että on unohdettu, millaista on "normaali" kavioiden toiminta. Mietin tässä juuri, että miun varsanihan on elänyt viimeiset puoli vuotta kuin villihevonen. (Toki sen kavioita on vuoltu välissä.) Suuressa tilassa poikalaumassa vailla käsittelyä tai juuri muutakaan kontaktia ihmisiin. Ei seiniä tai kahleita, pelkkää vapautta. Käytökseltään ja käsiteltävyydeltään se on kuitenkin täysi ääripää villihevosiin verrattuna!

Paitsi tällä hetkellä Nemolle on tosiaan virtaa alkanut kertyä, kun se on seistä nököttänyt yksin pienessä tarhassa tai karsinassa. Eilen se jopa veteli omatoimisesti pukkilaukkaa liinan päässä ympyrällä. Tavallisesti sen saaminen raviin narun päässä on ollut pieni mahdottomuus.. Rousku on toki koko ajan ollut aidan takana seuralaisena, ettei ihan yksin ole tarvinnut varsan olla. Uskomattoman hyvin tästä on silti selvitty. Varsa on ollut super kiltti ja helppo potilas. Välillä on vähän hypitty jalan hoidossa - etenkin kipeää kantapalloa käsiteltäessä, mutta pääasiassa hauteen vaihtokin on sujunut tosi hyvin. Nyt sille ei tarvitse kuin lykätä ruokakippo naaman alle, ja hauteen pystyy hyvin yksinäänkin pyörittelemään jalkaan.

Ja kun kaikkia toki kiinnostaa, tässä kuva kaviosta.
Kuvassa näkyvästä aukosta on suora avoin kanava kantapalloon.

Uusi kuva pari päivää myöhemmin. Vähän pimeämmässä kuvattu..

Mietin juuri tänään hevosta katsellessani, kuinka onni on omistaa noin täyspäinen ja pitkälle käsitelty varsa! Ei ole ihan sanomatta selvää, että hoidoista olisi selvitty näin helpolla aikuisenkaan hevosen kanssa. Sen lisäksi, että varsa on seissyt tiistaista saakka lähes liikkumatta, on se joka päivä tönöttänyt käytävälle köytettynä vajaan tunnin verran. Kaviota on pitänyt pitää ilmahoidossa aina hauteen vaihdon yhteydessä. Joku hevonen voisi teputtaa, hyppiä, huudella, ties mitä, kaikkea muuta kuin seistä rentona paikoillaan. Vaan ei tää ukko. Tänäkin aamuna vietiin Rousku karsinastaan ulos tarhaan, Nemo otettiin käytävälle seisomaan, ja siinä se nuokkui jalkaa lepuuttaen ja alahuuli roikkuen. Mikä mies <3

Tässä sitä taas seistään ja ollaan vaan.. Hohhoijaa.

Nyt kun varsa sai bootsin hauteen suojaksi, uskaltaa sen antaa enempi liikkuakin. Soittelin siis jälleen kengittäjän kanssa, ja kyselin onko liikunnasta jotain haittaa. Kuulemma ei, vaan päin vastoin. Liikkuessa kaviomekanismi toimii ja vielä paremmin pumppaa mätää ulos paiseesta. Niinpä pojat saivat vaihtaa tarhaa, ja pääsivät jälleen yhdessä nahistelemaan!

Bootsit testauksessa.

Rouskun näkemys asiasta, kun hänet laitettiin ulos ja velipoika jäi sisälle.

Siriltä tulee varmaan myöhemmin kuvia ja videoita tästä riemukkaasta jälleennäkemisestä. Päästettiin ne ensin pieneen taatusti kuivaan tilaan, jotta näimme pysyykö bootsi vauhdissa paikoillaan, sekä ihan täyskahjon riekkumisen estääksemme. Pahimmat taisteluhalut purettiin siis rajatussa tilassa. Pienen kävelyreissun jälkeen laskettiin pojat takaisin omaan tarhaansa, ja eivätpä ne enää viitsineet juosta, vaan syömään rupesivat moiset ahmatit.

Tallitunnelmaa illan pimeydessä.

Nyt elämä kulkee siis likimain vanhaa tuttua rataa. Ainoastaan antibiootit pitää antaa aamuin illoin ja kuivahaude vaihtaa päivittäin. Käydään vissiin vielä klinikalla kuvaamassa kavion tila uudestaan ennen kengän laittoa. Mätää sieltä ei enää kuitenkaan tule, eikä varsa ole ontunut ainuttakaan askelta koko viikon aikana, joten periaatteessa sille voisi kai jo kengänkin laittaa? Kengän kanssa laitetaan pohjallinen, joka suojaa aukot lialta, eikä sen jälkeen tarvitse stressata paiseen vuoksi. Kavion pohjan täydellisessä umpeenkasvussa menee kuitenkin kauan, joten hyvän aikaa täytyy pitää kenkä jalassa uuden paiseen syntyä ehkäisemässä..


Poikien "jälleennäkeminen" toteutettiin pienessä rajatussa tilassa,
mutta niin hyvin mahtuivat painimaan, että hiki tuli!

Laralla oli ihan omat jutut ;)

Kuka sitä juosta viitsisi, kun syödäkin voi..

Kyllä asiat aina tuppaavat järjestymään, ennemmin tai myöhemmin, ja välillä on vaan pakko venyä ja paukkua äärirajoille oman jaksamisen suhteen. Huuliherpeskin tuli hankittua tässä stressaamisen kaupanpäällisenä ;) Vaan mitäpä sitä ei maailman rakkaimpien otusten vuoksi olisi ihminen valmis tekemään. Kuten ehkä kaikki hevosenomistajat tietävät, tämä ei todellakaan ole mikään harrastus, tämä on elämäntapa! Kuinka tyhjää ja tylsää elämä ilman hevosia olisikaan.. ♥

Nyt taas omassa tarhassa oman veikan kainalossa.
Tarhassa ei ole kuraa eikä vettä, joten uskon hyvin vahvasti hauteen sekä
bootsin suojaavan aukkoja uusilta pöpöiltä..

Hugs and Kisses

















































Ja vielä kaikille teille ihanille siellä ruudun takana! Pus ♥
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )