Heinähommia talvisessa ihmemaassa


Mitäpä tähän enää lisäämään - video kertoo kaiken! Huikean ihana keli ja ihanat hevoset!

 

Linkki videoon tässä.

Meillä oli tänään muutoinkin kuvauspäivä Emilian kanssa. Nemo, Lotta ja Fantti ottivat kaikki osaa maastakäsittelyhaasteeseen, ja kaikkien hevosten suoritukset ovatkin pian tulossa tänne esiin videoilla!

Tämä oli superkiva haaste sekä erittäin helppo ja nopea toteuttaa. Haasteesta on luvassa juttua lisää seuraavassa postauksessa. Muuliblogista voittekin jo innokkaimmat käydä kurkkimassa, mistä mahtoi olla kyse. Ja lähteä toki itse toteuttamaan samaa haastetta omien hevostenne kanssa - suosittelen lämpimästi!

Vuoden 2017 parhaimpien hevosblogien äänestys on käynnissä! Käykääpä antamassa äänenne, mikäli ette sitä vielä ole tehneet.

Vuonopallerot ja minä kiitämme <3 

Onneksi on elukat! (nyt pylly ylös sohvalta)


Töiden jälkeisillä loppukäynneillä alkukuusta. Yhdessä hevosen kanssa tehdessä "työtkään" eivät tunnu töiltä!
Kuva: Tiia Paasikangas

Teetkö sinä vuorotöitä? Osaatko nukkua normaalisti ensimmäistä aamuvuoroa edeltävän yön? Minä en. Lähes poikkeuksetta sunnuntain ja maanantain välinen yö ennen aamuvuoroa kuluu ensin muutaman tunnin ajan sängyssä pyöriskellen, jonka jälkeen muutaman tunnin epämääräisesti nukkuen/heräillen ja alitajuisesti ennen viittä pirahtavaa kellonsoittoa odotellen.

Tällä viikolla kävikin vielä niin, että lopulta nukahdettuani missasin lahjakkaasti molempien kellojen soitot ja sen sijaan heräsin puhelimen soittoääneen. Se on kyllä mukava fiilis tajuta jo äänen kuullessaan, että on nukkunut pommiin, kello on kuusi ja työkaveri soittaa. Onneksi meillä on sovittuna, että perään soitellaan, ja minä kun normaalisti olen aina hyvissä ajoin töissä, tietävät he soittaa jo tasan kuudelta. En oikeastaan varmaan eläessäni ole ollut töistä myöhässä? (muuten kuin nukkumalla pommiin)

Joka tapauksessa voitte uskoa, että töiden jälkeen väsytti. Teki niin syvästi mieli vaan vajota sohvalle ja jäädä siihen. Napata koirat kainaloon, kiskoa viltti niskaan ja sulkea silmät jos siltä tuntuu. (Oikeasti en kyllä ikinä nuku päikkäreitä).

Vaan eihän sellainen ole mahdollista! Koska hevoset. Ja koska koirat. Edellispäivän vierailu laitumella kertoi karua totuutta heinätilanteesta, joten pakko oli lähteä viemään hevosille uusi paali heinää. Voin kyllä suoraan sanoa, ettei olisi tippaakaan kiinnostanut. Ulkona satoi jotain märkää vaakatasossa, taivas oli harmaa ja pelkkä toppavaatteiden pukeminen tuntui ylivoimaiselta. Kylmäkin oli jo valmiiksi.

Asiasta toiseen: luin äsken Katja Ståhlin kirjoittaman jutun "Tosielämän selviytyjät". Kai sinäkin olet katsonut vasta alkanutta kotimaista Selviytyjät-sarjaa? Minä olen ainakin! Ja mielessäni olenkin tässä ajatellut Katjan menoa seuratessa, että heppatyttö kyllä selviää mistä vaan! Katjan blogia lukiessani pystyn samaistumaan lähes täysin hänen mietteisiinsä hevosharrastuksesta ja meistä hevosihmisistä, ja sama pätee tähän artikkeliin.

Juuri näitä vastaavia asioita taas eilen pohdin, kun näpit jäässä kiristelin koppuraista kuormaliinaa lumisen pyöröpaalin ympärille. Mihin meistä heppatytöistä ei olisi? (alkaa muuten sujua tuo kuormaliinan käyttökin kuin vettä vaan!) Sellaista vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole, että voisi jäädä sohvalle makaamaan - ei ainakaan ennen kuin pää on puoliksi kainalossa. Eikä ainakaan niillä, joilla hevoset asuvat omassa pihassa. Onneksi minulla ei näin ole. Mutta silti: eläimet aina ensin.

Videolla tunnelmia menomatkalta heinäpaalia viedessä:


Mutta tiedättekö mitä? Tämä on oikeastaan ihan mielettömän hienoa! Niin paljon kuin minua ottikin päähän hakata jäisiä kakkakasoja maasta irti, seistä polviani myöden lantakärryssä ja viskoa sitä raivolla tiiviimmäksi että uudet shaisset mahtuvat perään, tarpoa lumihangessa hakemassa hevosta jostain kilometrin (noeiihan) päästä, roudata aisoja ja valjaita ja pressuja ja mitälie pitkin tienoita, jotta saa hevosen valjaisiin ja reen eteen ja pääsee viemään heinäpaalia. Kaikki oli taas sen arvoista!

Luojan kiitos en voinut jäädä sohvalle!

Nuoriso uuden paalin kimpussa ja muori aidan toisella puolen reki perässään omaa pientä heinäkasaansa mutustelemassa.
Kaikki niin onnellisen tyytyväisinä <3

Siinä vaiheessa, kun olin saanut uuden paalin laitumelle ja lähdin vielä ajelemaan Lotalla lenkkiä ympäri peltoa, ei voinut välttää sitä valtaisaa iloa ja hyvää fiilistä, joka kuin ihmeen kaupalla nousi jostain esiin. Nuorempi koira juosta viipotti reen edellä/takana/lumipenkoissa vierellä pomppien pitkän lenkin hangessa, vanhempi koira pääsi syliin reen kyytiin siinä vaiheessa, kun aloin ottaa ravia hevosella. Lotta hölkötteli rennon tyytyväisenä, ja minä vaan nauroin pikkukoiraa, joka rakastaa juoksemista enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä! Se sai painattaa kieli pitkällä roikkuen ympäri peltoa niin paljon kuin sielu sietää.

Olisi ollut ihana napsia kuvia ja videoita, niin mahtava tunnelma oli istuskella yksinään reen kyydissä ja katsella Lotan jalkojen liikettä. Ympärillä vain valkoista hankea ja täysi hiljaisuus. Lotan kanssa kaikki on niin uskomattoman helppoa ja vaivatonta. Sen seurassa ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle, koska tuon kiltimpää ja varmempaa hevosta ei voi ollakaan. Se kuin ystävä ja perheenjäsen suurella sydämellä varustettuna. Toki Nemokin on hyvää vauhtia matkalla kohti äitinsä asemaa, mutta on sillä omat teinipojan kotkotuksensa, eikä sitä vanhaan mammaan voi rinnastaa vielä moniltakaan osin. Minulla on vaan Lotan kanssa joku niin syvä yhteys - ollut jo vuosikausia - ettei tuon paremmin minun käteeni sopivaa hevosta voisi ollakaan!

Mitä vain näiden murupalleroiden tähden.

Mutta mitä tässä yritän sanoa; on meissä hevosnaisissa voimaa! Ja erityisesti kuuluisaa suomalaista sisua. Ei sitä aina itsekään meinaa tajuta, millaisiin suorituksiin välillä venyy hevosten takia. Kuten Katja jutussaan kirjoitti, meille kuumuus, kaatosade, nälkä, fyysinen kuormitus ja mikä lie ovat täysin normaaleja jokapäiväisiä asioita! Huomaan välillä itse ihmetteleväni muiden ihmisten käytöstä, kun heille jokin asia on aivan mahdoton, vaikka se minulle tuntuu täysin normaalilta - ja vasta sitten tajua, että niin nämä ihmiset eivät muuten harrastakaan hevosia.. Ehkä me hevosihmiset olemme todellisuudessa vähän päästämme vinksallaan, mutta emme vaan itse tajua sitä? Enkä kyllä haluakaan tajuta!

Ja kun aloitin tämän postauksen työjutulla, niin palataanpa vielä samaan aiheeseen. Meillä oli jokunen vuosi sitten töissä hiljaisesti tarjolla muutama kesätyöpaikka, ja vinkkasin tästä eteenpäin tutuilleni, joiden tiesin kaipaavan kesäksi töitä. Jonkin ajan kuluttua myöhemmin esimieheni tuli minun juttusilleni ja kertoi, että hänelle on soittanut henkilö X joka haluaisi tulla töihin, on kuulemma sinun kauttasi saanut tietää paikasta. Mikäs tää tyyppi oikein on ja kannattaako se palkata??

Taisinpa siinä esimiehelleni todeta, että hän on minun lapsuudenaikainen tallikaverini ja harrastanut hevosia koko ikänsä. Kova likka tekemään ja pärjää varmasti tilanteessa missä hyvänsä! Ehdottomasti kannattaa ottaa töihin!! Eikä varmasti esimies katunut sitä päätöstä. Kerrottakoon vielä, että tämä sama esimies on itse nuorena miehenä ajanut hevosella enemmänkin metsätöitä! Hän siis taatusti ymmärsi heti.  

Kaikki hepat yhdessä pöllyttämässä!



Välillä täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellainen eteen tarjotaan! Emilialla oli viime sunnuntaina kuvauspäivä yhdessä ystävänsä Lotan kanssa. Houkuttelin Emiliaa maastokaveriksi kuvien jälkeen, ja tarjosin sitten, josko Lotta haluaisi lähteä Lotalla mukaan (hih!), niin saataisiin kaikki hepat samalle reissulle liikkeelle - ja tämähän heille sopi!

Minulla oli itse asiassa ajatus, että otan Nemon kanssa laukannostoja pellolla. Luulin, että myös Emilian on aikomus laukata Fantin kanssa ja kamerakin lähtee matkaan, joten miksipä ei samalla Nemolla? Kaikki ainekset oli kutakuinkin täydellisesti valmiina Nemon kanssa laukkavetoihin. Se oli liikkunut edelliset päivät raskaasti hikeen (enimmät menohalut hukattu!), pohjalla oli paksu lumihanki (ei satu kuskia kun mätkähtää pukkihypyistä kinoksiin!) ja kavereina tylsät tutut tammat (kuka nyt niitten perään jaksaa vouhkata?). Uskoin siis, että Nemo olisi todennäköisesti melkoisen kiltti - ehkä jopa löysä - laukkakaveri.

Kysyin sitten Lotalta, josko hän haluaisi lähteä Nemolla laukkaamaan?? Ja kun kerran oli vauhtihirmu kuski tarjolla, ja tämä ilmoitti saman tein että miksipäs ei, niin mitäpä minä siihen muuta lisäämään kuin tervemenoa! Minä lähden vallan mieluusti Lotalla ilman satulaa ja otan mieluummin kuvia Nemon laukkatreeneistä kuin olen itse siellä kyydissä.


Lotan selästä napattu kuva nuorisosta. Mitäköhän tuo mun hevoseni touhuaa??

Nemo "yksinään" pellolla liikenteessä.

Tunnen kyllä tuon hevoseni sen verran hyvin, että arvasin ihan oikein: Nemo oli ennemmin pungerrettavaa kuin pideltävää mallia. Eikä peräkään tainnut lentää kuin pienesti kaksi kertaa? Taisipa kyllä nuori herra olla hyvin ihmeissään, kun joutui ihan yksin kulkemaan pitkin peltoa ties mihin suuntiin, ja tammat vaan nököttivät sivussa odottamassa. Eikä sekään edes riittänyt, vaan vielä pakotettiin ravaamaan ja laukkaamaan siellä kinoksissa! Kaikki respektit kyllä sinnikkäälle ratsastajalle, joka ylipäätään sai nuoren herran liikkumaan yksinään haluttuun suuntaan ja vauhtiin. 

Fantilla olisi menohaluja piisannut!

Nemo ihmetteli, kuinka täältä lumesta pitäis saada jalat nousemaan.

Fantti näyttää, että näin helposti se käy! No jokainen voi mielessään kuvitella, kuinka jalat ovat ilmassa tuolla
lumipöllyn takana ;)

Ensimmäisissä parissa laukkavedossa Fantti sai kyllä toimia edessä apulaisena. Näiden tammojen perässä on kiva laukata, kun niillä säilyy vauhti ja kontrolli, eikä Nemo ota niistä kierroksia. Kaikkien hevosten perässä kun ei taitaisi käydä ihan samoin..

Tämän jälkeen Fantti kuitenkin jättäytyi matkasta (ei Emilian ollut edes tarkoitus laukata ilman satulaa) ja Nemo sai jatkaa menoa yksikseen. Tässäpä siis kasapäin kuvia Nemosta ja Lotasta pellolla painattamassa. Me vaan Emilian ja tammojen kanssa keskityimme katselemaan ja naureskelemaan Nemon menolle. Sen verran, mitä kaikelta puuskutukselta hangessa kävelyn lomassa muuta jaksoi..

Kovasti vaihtelee lumimäärä, puiden läheisyydessä on jopa melkein maa näkyvissä.

Samaa ei voi sanoa keskellä peltoa!

Suu aukeaa kun kiinni joutuu ottamaan, mutta eipä tulisi mieleenkään sitoa turpaa kiinni siten, ettei
hevonen pystyisi suutaan aukomaan. Onneksi Nemolla on hyvät (ääni)jarrut,
joten harvemmin sitä kovemmin joutuu suusta vetämään. Toki joskus sitäkin.

Nouseeko vai eikö nouse?

No kyllä lähti!

Pahoittelen kuvien vähän huonoa laatua. Minun ikivanha tietokoneeni ei ymmärrä nykyisten Mark II -kameroiden raw-kuvia. En tiedä miksi. En saa näitä uusien kameroiden kuvia auki millään kuvien katseluohjelmalla tai kuvankäsittelyohjelmalla. Sama ongelma tuli esille aiemminkin, kun yritin käsitellä muiden ottamia kuvia. Nämä ovat nyt siis suoraan kameran tallentamia alkuperäistiedostoja! Kuvasin Lotan kameralla, kun hän oli ollut Emiliaa kuvaamassa, eikä minulla omaa kameraa ollut mukanakaan. 

Enpä muista, koska viimeksi olisin julkaissut ainuttakaan kuvaa ilman, että se kulkisi ensin photarin läpi? Valitettavasti myös Photoshoppini on niin vanha versio, ettei sillä saa näitä uusia kuvia auki. Enkä ole raaskinut sijoittaa uudempaan ohjelmaan - en edes Lightroomiin, vaikka se varsin unelma olisikin. Aloin ensin käsitellä kuvien jpg-versioita, mutta totesin sen enemmän häiritseväksi kuin hyödylliseksi, joten olkoon. 

Tammamammat pääsivät helpolla!

Tötterönenä!

Kyllä jaksaa.

Täysillä sano Nemo!

Välillä vähän innostutaankin.

Ja taas mennään.

Hyvin sieltä nousi laukat moneen kertaan. 

Kiitos pätevälle kuskille, joka sai ne ponille perille. 

Kaikkensa antaneet. Oli se taas pätevä pieni mies! 

Lotta ei päässyt helpolla Nemon kanssa, eikä kyllä Nemokaan kuskinsa kanssa. Toivottavasti tämä pari nähdään jatkossakin yhdessä lenkkeilemässä! Nemolle tekee varsin hyvää, kun joku laittaa sen kerrankin kunnolla duuniin. Minä taidan olla aina vähän liiankin kiltti ja lepsu kakaraani kohtaan??

Minä keskityn päästelemään Lotan selässä, ainakin vielä hetken, jos ja kun Nemon selkään halukkaita hurjapäitä löytyy. Onneksi sellainen nyt yllättäen ilmestyi kohdalle ja lupasi tulla toistekin! Kiitos vielä Lotta, odotan jo innolla!

Toinen Lotta-hurjapää kyselee, joko saa lähteä!?

Tää mummohevo on niin hauska, ettei sen selässä voi kun repeillä totaalisesti!!

Tää on niin Lotan juttu.

Nemolla oli hirrrrrmu kiire kotiin. Hädin tuskin tammat mukana pysyivät.

...jotekin se kiire kummasti katosi, kun kysyttiin, vieläkö haluat laukata.

Kaikkensa antanut pieni mies totesi, jos enää vaan ravataan kiitos.

Tällä menolla voisivat kilotkin joskus alkaa karista. 

Tämä oli muuten ensimmäinen kaikkien näiden kolmen yhteinen lenkki!

Niin ja vielä näitä Lotta Heinosen ottamia kuvia Emiliasta ja Fantista - aivan ihania eikö!!

Kuin jostain fantasiasadusta!

Tuleva mamma on niin kaunis <3 

Ja edelleen vauhtia riittää!

Ei tartte käydä salilla...


...kun käy hevosen kanssa metsällä! 

Hiki tuli Nemollekin.

Tiedättekö sen tunteen, kun on vaan pakko pysähtyä, puuskuttaa, läähättää, odottaa että hengitys tasaantuu, ennen kuin saa sanaakaan suustaan ulos? En edes muista, koska olisin viimeksi vetänyt itseäni yhtä piippuun kuin tänään puiden ajossa! Vaikka hevonen rankimman työn tekikin.

Menomatkalla vielä rennosti tietämättömänä tulevasta.

Kyselin tosiaan netissä, olisiko kenelläkään tässä lähistöllä tarjota puiden ajoa treeniksi nuorelle hevoselle. Paikka löytyikin muutaman kilometrin päästä ja sinne tänään kävelimme. Sain Paten omistajan kaveriksi matkaan mukaan.

Paikka oli haastava! Puiden kaataja varoitteli jo etukäteen, että melkoisen rinteen alla rungot ovat, ja tämä oli tosiaan totta. Kaiken huipuksi rinne itsessään oli ryteikköistä ja paksun lumen peitossa. Alas mennessä oma askellus oli jotain persliu'un ja kävelyn välimuotoa. Ylös kivutessa saikin laittaa kaikki voimat peliin, kun yritti samaan aikaan pysyä hevosen perässä ja miettiä, mihin pystyy astumaan jäämättä oksiin kiinni. 

Ei siis ollut helppoa! Onneksi sain kaverin avuksi, sillä yksin Nemon kanssa olisin ollut aika pulassa. Toki meillä oli myös puiden kaataja matkassa mukana, ja hän jeesasi runkojen kiinnityksessä ja oksien karsimisessa. Mutta välillä kyllä tarvitsi jeesiä myös hevosen kanssa, kun sitä piti ohjeistaa liikkumaan haastavalla pohjalla jyrkässä rinteessä ja etenkin malttia seistä paikoillaan ennen lupaa vetää. 

Vaan Nemo oli kyllä aivan super! Se hoiti homman kuin kokenut konkari. Ei ikinä uskoisi, että hevonen oli ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tällaisessa duunissa. Niin se vaan paineli rinnettä alas metsään (melkein persmäkeä itsekin) ja ylös varsinkin tultiin vauhdilla. Välillä meinasi vähän mennä herne nenään, kun piti vaikeassa asennossa seistä keskellä mäkeä ja odottaa, että puuta kiinnitetään perään. Ja välillä piti peruuttaa tai kääntyillä alas rinnettä. Vaan kun tuli lupa vetää, niin Nemo kyllä kiskoi tukit kuin täysin ammattilainen. 

Muutamaan kertaan meinasi homma olla hieman epäreilua hevoselle, kun ei puu liikkunutkaan mihinkään. Tukit saattoivat olla oksistaan maahan jumahtaneita, ja vaikka Nemo kuinka yritti, eihän niitä eteenpäin saanut. Sitten vaan katkottiin oksia ja yritettiin löytää, mistä kohden runko jumittaa, ja kokeiltiin taas nykäistä se liikkeelle. Onneksi Nemo osaisi hoitaa nämäkin tilanteet. Jos runko ei liikahtanut, ei se jäänyt riuhtomaan ja hyppimään, vaan ymmärsi lopettaa käskystä. Vaikka ihan tosissaan se yrittikin vetää kaikkensa, mitä irti lähtee. Kaikki rungot saatiin kuitenkin lopulta liikkeelle, joten turhaan hevonen ei mitään joutunut riuhtomaan. 

Nemo oli ihan intsinä menossa puiden kanssa ja tasaisella maallakin hirmuinen vauhti päällä. Paten omistaja sanoikin siinä jossain vaiheessa, että Nemo taitaa tykätä tästä? Ja kyllä, edelleen uskon vahvasti, että työajo on Nemon suosikkia kaikesta siitä, mitä sen kanssa tehdään. Hiki nousi hevoselle äkkiä pintaan, vaikka kovin montaa rukoa ei vedettykään. En edes laskenut, montako niitä tuli vietyä, mutta ehkäpä viiden ja kymmenen välillä. Viimeisten kohdalla Nemo alkoi jo ilmoittaa, että nyt riittää. Vaan hienosti se tsemppasi loppuun, vaikka oltiin jo selvästi mukavuusalueen ulkopuolella. Osa rungoista jäi vielä odottamaan, mutta tämä oli ehdottomasti hevoselle riittävä suoritus.

Vaan sielläpä ne makaavat maassa vielä myöhemminkin, jos ja kun käydään myöhemmin jatkamassa. Puiden kaataja totesikin, että olisi tässä ollut aikamoinen homma käsipelillä ilman hevosta! Eipä niitä kukaan olisi käsin saanut rinnettä ylös - ainakaan ilman pilkkomista hyvin pieniin palasiin. 

Ehkä ja toivottavasti keväämmällä tosiaan vielä jatketaan! Onhan tässä lumisia viikkoja vielä jäljellä, ja mikäpä olisikaan ihanampaa puuhaa kevätauringon paisteessa. Eväät vaan mukaan ja hevoselle heinää tauon varalle, kyllähän tuolla kahvit (vai minttukaakaot?) voisi termarista nautiskella hommien lomassa. 

On todellakin kaikkensa antanut fiilis, mutta ihan mahtavan hienoa hommaa! Ja Nemo oli niin huikea! Kyllä saa taas olla ylpeä viisivuotiaasta ♥

Kuvia ja videoita ei hirmuisesti kertynyt, koska meillä oli kädet täynnä hommia tehdessä. Vaan tässä yksi Nemon veto videoituna. Kovin oli sumuista ja hieman hämärääkin jo, joten laadulla ei taas(kaan) valitettavasti hurrata.

Kiitos!


Pitkästä aikaa kunnolliselta maastolenkiltä kotiin palaamassa.

Nyt on vähän hämmentynyt olo! Suuren suuri kiitos kaikille teille, jotka olette ehdottaneet meitä mukaan Playsson.netin vuoden 2017 parhaiden blogien äänestykseen. Kävin kurkkaamassa kategoriat joskus aikoja sitten, kun tieto blogiexposta ja palkitsemisista tuli julki, mutta ajattelin silloin, että eipä meillä ole tuonne mitään asiaa. Edellisessä äänestyksessä tilanne oli toinen, kun yksi kategoria oli 'vuoden paras rotublogi', ja yhtä rotuvannoituneita blogeja kuin tämä ei ihan hirmuisesti taida hevosblogien maailmassa olla..

Yhtä lailla kuin olen kiitollinen tästä paikasta äänestyksessä, olen vähän häpeissäni paikasta. Viime vuosi oli kiistatta hiljaisin koko blogin aikana, ja olen jättänyt koko blogin toisinaan lähes heitteille. Edelleenkään en aio ottaa paineita päivityksistä, mutta tässä oli nyt taas yksi herätyskellon ääni, joka hieman hoputtaa itseäni saamaan blogia takaisin aktiiviseen eloon. En siis ole ihan varma, olemmeko tätä paikkaa ansainneet? Mutta toivottavasti ainakin jatkossa blogi on saamansa kunnianosoituksen arvoinen!

Työjuhta hangessa reenaamassa. Ja ilmeisen innoissaan aiheesta! :D

Kuten olen monesti todennut, olen bloggaajana "itsekästä" sorttia, ja ennen kaikkea tämä blogi on minulle päiväkirja ja muistio, johon on tallentunut jo lukematon määrä ihania tärkeitä hetkiä vuosien varrelta: Muun muassa Nemon koko elämä aina siitä lähtien, kun oma varsa oli vasta haave ja kaukainen ajatus ennen tamman astutusta. 

Lotan tiineys oli totta kai sellainen aika, josta halusin paljon tarkkoja muistoja talteen koko tiineyden etenemisen ajan. Myös varsan ensihetket ja myöhemmin koulutushetket piti tallentaa tarkkaan muistiin. Pitkään blogi olikin lähinnä Nemon treenipäiväkirja. Oikeastaan kaikki se, mitä varsan kanssa harjoiteltiin, tallentui blogiin. Yleensä minulla oli aina avustaja mukana, ja samalla joku pystyi nappaamaan edes yhden kuvan tai videon harkoista. Niiden kanssa oli aina kivempi kirjoittaa. Ja toki treenejä oli sen verran harvoin, että jokaisen harjoituksen pystyi tuoreesta muistista tallentamaan blogiin.

11km maasto ja loppukäynnit kävellen.

Nykyisin tilanne on pitkälti toinen. Nemo liikkuu keskimäärin nelisen kertaa viikossa, eikä minulla ole mitään syytä tai mahdollisuuttakaan kirjoittaa kaikesta, mitä olen sen kanssa tehnyt. Olisipa muuten erittäin tylsää luettavaakin! Suurimman osan ajasta olen myös yksin liikenteessä, joten kuvia kertyy harvakseltaan - paitsi jos itse napsin samanlaisia otoksia kerta toisensa perään hevosen perästä tai selästä.

Tietty myös nykyään, jos tehdään jotain uutta tai ihmeellistä, tai on erityisesti kuvaaja mukana, on välillä mukava kertoa vain tietystä treenikerrasta yhden postauksen verran. Tätä vaan tapahtuu melkoisen harvoin..

Ehkä tässä ollaankin koko ajan varsan koulutuksen sijaan ajauduttu enemmän kohti työhevospainotteista blogia? Ja siitä taisi napsahtaa paikka ehdolle myös blogiexpossa? Kukapa olisi arvannut Nemon syntymän aikoihin, että joskus minulla vielä on edes pienimuotoisesti töitä tekevä hevonen! Toki aina tiesin pyrkiväni varsan ajolle opettamaan, mutta enemmän mielessä siinsi valjakkoajo sekä rennot maastolenkit. 

Tänä talvena on kyllä ajettu! Ihan huikeeta, kun on paljon (tai ainakin riittävästi) lunta, ja sitä pääsee hyödyntämään niin monessa muodossa. Nemon ajokunto on kasvanut ihan silmissä. Otettiin pihan lanauksessa käyttöön irtonainen traktorin rengas, ja samalla renkaalla on sitten vedelty myös pellolla umpihangessa. Luulisi jo hieman paksun hangen hidastavan tahtia, mutta tämä poika vaan painelee into piukeena kinoksissa menemään kuormansa kanssa. 

Vanhan Fergun renkaalle kyytiä antamassa.

Tässä on nyt vähän ylimääräistäkin ajo-ohjelmaa tulossa. Itse asiassa molemmille hevosille. Huomenna lähdetään Nemon kanssa kokeilemaan, miten sujuu pienimuotoinen puusavotta vieraassa paikassa. Runkojen siirtomatka on lyhyt, eikä puita ole paljon, mutta ne ovat melkoisen rinteen alla. Katsotaan siis, onnistuuko vetää ne ylös. Tässä hommassa juontolaite olisi enemmän kuin paikallaan, mutta koska sellaista ei ole, täytyy vaan kokeilla maata pitkin vetää. Reellä taas rinteeseen ja metsään ei ole asiaa..

Lotan kyydissä kakkoja ajamassa lantakasaan.

Lotta puolestaan pääsee viikon kuluttua läheiseen talviriehaan rekeä vetämään. Olisi kiva ottaa molemmat hevoset mukaan, mutta valjas- ja aisatilanne ei ole (ainakaan vielä) sellainen, että pystyisi molemmat yhtä aikaa reen eteen valjastamaan. Täytynee yrittää tämäkin ongelma ratkaista vielä kun lunta riittää, sitten pääsisi vaikka molemmilla yhtä aikaa reellä ajelemaan ihan kotonakin. Saapi nähdä, olisiko tälle talvelle enempikin rekihommia tarjolla. En panisi pahakseni!


Jätin muorin tauolle kun itse touhusin muuta ajon välissä, ja otin aisat irti siltä varalta, jos se sattuisi tuosta lähtemään.
Mutta mitä vielä, ei milliäkään yksikään kinttu liikahtanut koko aikana. Se onkin Lotta.
Itse asiassa ei se edes syönyt heiniä, vaan vahtasi missä minä menen ja mitä teen. 

Olisi kiva ottaa enempi videoita ja jakaa niitä - etenkin kaikista ajohommista, mutta sopivan kameran puuttuminen kovasti rajoittaa videointia. Sekä tietysti kuvaajan puute myös useimmiten. Olen yrittänyt välillä puhelimella napata pieniä pätkiä, mutta laatu on aivan onnetonta, kuten myös vanhan puhelimeni toimivuus pakkasella. Instaan näitä lyhyitä pätkiä on kuitenkin mukava päivitellä, joten sieltä löytyy huomattavasti enempi videomateriaalia kuin täältä! Käykää seuraamassa!

Latasin kuitenkin vaihteeksi muutaman pätkän myös Youtubeen, joten tässä videomatskua viime päivien varrelta.


Käytiin Emilian kanssa Lotalla viemässä heinäpaali hevosille. Emilia sai toimia kuskina loppumatkasta ja kurvailla oikeaan kohtaan laitumen viereen paalin pudotuksen kannalta. Tässä onkin hyvää treeniä, kun voi vanhan ja kokeneen hevosen kanssa ajella. Joskus tulevaisuudessa sitten omalla irlannincob-tilalla pääsevät tupsujalat hoitamaan kaikki maatilan työt ;) Meidän olisi tarkoitus Fantinkin kanssa tehdä työajotreeniä tässä joskus, kun vaan aikataulut saisi natsaamaan, eikä olisi niin kauheasti muita hommia tallilla hoidettavana.



"Mistä tämä typerä traktori tähän ilmestyi??" tuumi Nemo, kun traktori tukki koko kujan laitumella. Ei mahdu yksi pieni hevonen ohi. Aika ilkeetä. 

Fantti tapansa mukaan katselee vieressä kysymysmerkki päänsä päällä. Fantti on kyllä selvästi rohkeampi kuin mitä Rousku ja Pate ovat olleet Nemon kanssa eläessään! Ainahan Nemo on ollut se, joka menee ensimmäisenä suuna päänä mihin tahansa tilanteeseen, ja nämä kaksi ovat sitten katsoneet sopivan aikaa sopivaksi toteamansa etäisyyden päästä. Pate varsinkin pysytteli hyvin kaukana kaikesta epäilyttävästä. Rouskulla kesti aikansa ennen kuin uteliaisuus voitti pelot, mutta yleensä se kyllä tuli aikansa katsottuaan tutkimaan uudet ja oudot tilanteet. Vaikka Fantti onkin selvästi enempi ja rohkeammin mukana kuin Rousku ja Pate aikanaan, myös Fantti luottaa siihen, että Nemo hoitaa, ja hän voi katsoa vierestä mallia miten toimitaan.


Ja sen sijaan, että se typerä traktori olisi lähtenyt pois tieltä, se vielä tulee ja laittaa hevoset liikkumaan!! Nyt menee jo vallan mahdottomaksi tämä touhu..


Lottaa voi hyvin ajella vaikka tähän malliin. Mitäpä toimiva työhevonen ohjilla tekisi. Jää paremmin ajurille aikaa keskittyä puhelimen näpräämiseen (lue: tappeluun ja kiroamiseen, kun ei toimi). Onneksi hevonen sentään toimii. Hassua ajatella, että tämäkin muori oli vielä viime kesänä ihan pörhö stressipää, joka ei kestänyt viittä sekuntia erossa Nemosta. Huutoa ja pyörimistä ja jalan paukuttamista vaan seurasi, jos hänet kehtasi hakea yksin pois laitumelta. Tosi hitaasti ja rauhassa hevosen ehdoilla sitten haettiinkin rentoutta ja luottamusta yksinoloon. Ei ole enää ihan sama ääni kellossa ja hyvä niin.

Lottakin haluaa pöllyttää!


Oi unelma mitkä kelit! Nytkö talvi alkoi vihdoin kunnolla? Vaan niinhän se on mennyt jo useamman vuoden, että helmi-maaliskuulla vasta on oikeasti talvi. Syksy jatkuu jonnekin tammikuun tienoille..

Vaan nyt nautitaan! Minä ainakin rakastan lunta ja pakkasta, vielä kun kruunataan kaikki pilvettömällä taivaalla ja kirkkaalla auringolla, ei paljon muuta voi toivoa!

Sain eilen kaverin tallille mukaan, ja vaikka pääajatus olikin käydä maastolenkki ratsastamassa, pitihän samalla ulkoiluttaa myös kameraa. Maastoon sitä ei toki otettu mukaan, mutta ennen ja jälkeen tuli taltioitua parit otokset poneista. 

Kolmen kopla ruokailemassa. Tai oikeastaan yksi vaan näyttää syövän, kaksi muuta kenties pohtivat syntyjä syviä?

Oli niin kauniin näköistä joka puolella, että teki vaan mieli jäädä paikoilleen tuijottamaan ja ottaa kuvia. Ihan sama mihin suuntaan katsoi, aina näytti ihanalta. On tämä vaan hienoa, kun on neljä vuodenaikaa. Ja vuonohevoset pärjäävät näillä pakkaslukemilla (-16 näytti mittari) ihan heittämällä. He ovat vaan sitä paremmin elementissään, mitä enempi pakkanen paukkuu.


Pörröturrukat.

Joku on joskus väittänyt, että hevosten kuvaaminen on haastavaa?! Mikäs tässä nyt niin ihmeellistä.
sen kun jätät hevoset seisomaan keskelle peltoa ja otat kuvia!

Kysykää vaikka kuvausassistentti Riikalta! Helppoa kuin heinän teko... 

"Tää on ihan perseestä!" Niin näyttää olevan joo. Saisiko sen hevosen naamapuolen kiitos?

Juuri näin kuvauksellisia nämä oikeasti ovat! :D

Kuvaukset sikseen ja lenkille. Hienosti Riikka taisteli kahden hevosen kanssa, vaikka heitä ei olisi vähempää voinut kuvaushommat kiinnostaa. Meille tuli ainakin hiki pakkasesta huolimatta. Ylli-belggari toimitti ainoan koiran virkaa tällä kertaa ja touhotti menossa mukana niin kuvauksissa kuin maastolenkillä. Nemon mielestä oli vallan kummallista, kun koira vähän väliä pomppi kiville ja alas. Nemon puolesta koirat pysykööt maan tasalla!

Käytiin kävelemässä hankireenilenkki ilman satuloita.

Riikka napsi maastoilukuvat Lotan selästä.

Pellolla oli paikoitellen kivan paljon lunta. Instassa on pieni video Lotasta kahlaamassa kinosten keskellä.

On tää hienoa! Oli vielä mukavan lämmin, vaikka pakkanen paukkui.
Aurinkokin lämmitti jo ihan selvästi.

Maastolenkin jälkeen Lotta pääsi vielä lempparihommiinsa - eli lunta pöllyttämään! Yritin alkuun vaan kävellä ja vähän ravailla muorin kanssa pellolla pohjia tunnustellen, mutta Lotta vaan kyseli koko ajan, että joko laukattaisiin?! Se on selvästi oppinut homman nimen, vaikka ei tästä pellon yli olla kuin ehkä kerran kaksi laukattu? 

Meillä oli vuosia sitten Lotan vanhalla tallilla tapana aina pellolla ratsastuksen lopuksi baanattaa täysillä pellon yli (34ha pelto). Kävelin ensin pellon toiseen päähän, käänsin hevosen ympäri ja sitten tultiin täysillä tallia kohden. Nyt tuli ihan sama fiilis kävellä Lotan kanssa pellon alareunaan. Hevonen nosti pään taivaisiin, sieraimet suurenivat ja askel tiivistyi. Ei tarvinnut kuin ottaa kurssi kotia kohden ja löysätä ohjista, niin kyllä lähti! Ja kyllä oli hauskaa!!

Yritetään keskittyä! Vaikka millään ei malttaisi...

Tää on parasta!

Jippikajee.

Pois alta kun mummeli tulee!!

Eipä tuo vauhti ihan samansorttista ole kuin muutamia vuosia sitten, mutta täytyy olla ikionnellinen,
että vielä päästään tätä harrastamaan! En olisi uskonut vuosi sitten toukokuussa, kun Lotta minulle ylläpitoon tuli..

Lotan tuli hiki jo pelkässä käyntimaastossa, joten se pääsi loimen alle kuivattelemaan.

Onnistuin polttamaan taivaan puhki, mutta näkyy tässä hiven laskevasta auringosta.
Upein punainen maisema taisi olla tunnin verran tämän jälkeen.
Ihan mielettömiä kelejä! Menkää ihmiset ulos!

Kävin koirien kanssa lenkillä vähän ennen tallille lähtöä. Tuumasin sitten, etten taida ottaa niitä mukaan palelemaan tällä pakkasella. Etenkin 14-vuotiaalla Zeldalla saattaa alkaa luita kolottaa ja olisipa hangessa suoritettu maastolenkki ollut sille ihan liian raskas muutenkin. Totesin tämän sitten myös koirille, kun olimme lenkiltä kotiin päässeet.

"Ai en pääse tallille? Ulos? Pakkaseen takaisin? Voi hitsi sentään.. Kyllä mua nyt suututtaa..
ps. Joko oot kohta lähdössä siitä häiritsemästä??"

"Siis mitä!? Enkö pääse ulos juoksemaan!!? Nööööööööööy"