Instan vuonisjoulukalenteri vol. 1


Viime päivinä ainakin minun kuvafeedini Instagramissa on täyttynyt lähes täysin vuonohevosten kuvista. Ja vielä hyvin samantyyppisistä kuvista peräjälkeen! Pitihän tämä arvata, sillä Suomen Vuonohevoset -käyttäjä Instagramissa julkaisi vuonisaiheisen joulukalenterin, johon moni seuraamani käyttäjä onkin ottanut osaa.


Päätin jo aiemmin, että en lähde mukaan tähän Instan joulukalenteriin, sillä en vaan usko, että saisin päivittäin kalenteria päivitettyä. Tämä on kuitenkin erittäin hauska ajatus, ja muiden vastauksia on mielenkiintoista lukea! Nyt kun minulla kerrankin on hyvin aikaa (viisi päivää vapaata - jee!!), päätin kantaa korteni kekoon, ja kirjoitella omia vastauksia tähänastisiin joulukuun alun luukkuihin.

Tässä blogissa on monet kerrat sivuttu monia näitä joulukalenterin aiheita mm. aiempien joulukalentereiden tai kysymyspostausten kautta. Kuitenkin koen tämän blogin yhtenä tärkeimpänä tehtävänä tuoda esille vuonohevosta rotuna sekä suomalaisia vuonohevosia, joten eipä mikään rotuun liittyvä päivitys taida olla turha, eikä asioita voi liian moneen kertaan sanoa. Varmasti monelta ovat jo aiemmat vastaavat postaukset jääneet unholaan..

Käykääpä muuten Instagramissa seuraamassa käyttäjää Suomen Vuonohevoset, ja ottakaa vaikka itsekin osaa tähän joulukalenteriin!

1.12. Ensimmäinen vuoniskokemus vanhimman ottamasi vuoniskuvan kera

Yritin selvittää tähän vuosilukua, jolloin tapasin (muistaakseni) ensimmäisen aidon oikean vuonohevosen. En valitettavasti saanut mistään varmuutta vuoteen, mutta 1997-1999 välille se osuu. Kyseessä oli Ruotsista tuotu tamma Dolly II SWE. Netistä selvisi sen verran, että tamma on tuotu Suomeen 1997 ja ilmeisesti suoraan sille omistajalle, jonka luona kesälaitumella kävin sitä ihailemassa. Muistan kyllä sen kesän, kun tamma laitumelle saapui, oli se sen verran sykähdyttävä ilmestys.

Dolly majaili siis kaverini kesämökin lähellä. Melkeinpä joka kesä kävin lapsena kaverini ja tämän perheen mukana mökillä, ja aina olimme kinuamassa lupaa, saammeko kävellä heppoja katsomaan. Siellä ne nököttivät laitumella, ja aidan takaa rapsutellen syntyi ensikosketus vuonohevoseen. Vuonna 2000 Dolly varsoi ihanan tammavarsan Frida Mittnattdröm, joka päätyikin sitten tuttuni omistukseen.

Tadaa! Ihka ensimmäinen koskaan ottamani vuoniskuva vuonna 1999! Nyt niitä onkin noin sata...tuhattamiljoonaa.

Dolly II SWE ja Frida Mittnattdröm vuonna 2000

Mainittakoon vielä, että Lottaan tutustuin pian tämän jälkeen, talvella 2000-2001. Ja sehän oli toki pelkkää rakkautta ensisilmäyksellä ♥

2.12. Tämänhetkiset lempivuonikset

Lotta ja Nemo tietenkin!

On minulla totta kai muutama muukin "heikkous", omalla tavallaan ainutlaatuisen aseman minun mielessäni saavuttaneita vuonohevosia.. Toki jokainen vuonis on ihana ja ainutlaatuinen, mutta jostain syystä toiset vaan sykähdyttävät toisia enemmän.

Jo vuosia vuosia suurin ihailuni kohde on ollut valkohallakko I-palkinnon kantakirjatamma Naust Flinka! "Nasussa" vaan on se kaikki. Sen väri, rakenne, luonne, liikkeet ja otsatukka! Vielä joskus tässä elämässä minäkin tulen valkohallakon tamman omistamaan (no nyt se on luvattu julkisesti), ja toivon kovasti, että se olisi yhtä ihana ilmestys kuin Nasu.

Naust Flinka kantakirjauksessa.  Ei ehkä kaikkein edustavin kuva, ja harmillisen ylivalotettukin.

Kävin tammaa tänä(kin) kesänä laitumella rapsuttelemassa. Hän oli niin mun kainaloiseni <3

Tää tukka!!


Tänä kesänä menetin sydämeni täysin pienelle ihanalle punahallakolle tammalle Liten Sky Foss eli tuttujen kesken Pikku-Pilvi! Olihan se aivan mielettömän suloinen ilmestys jo maitovarsana - ikinä en ole yhdelläkään varsalla nähnyt yhtä mahtavaa tukkaa kuin Pikku-Pilvellä oli! Tänä kesänä, kun kuvasin nuoria tammoja laitumella, oli Pikku-Pilvi ihan ylitse muiden. Se ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan, ravasi perässä pitkin laidunta, oli koko ajan sylissä ja halusi vaan huomiota ja hellyyttä. Lopulta, kun lähdinkin laitumelta, käveli Pikku-Pilvi aidan taa ja jäi siihen tuijottamaan pitkäksi aikaa, kun nousin autoon ja ajelin pois. Muut tammat vaan laidunsivat sen kummemmin välittämättä.

En ole ikinä oikeastaan välittänyt punahallakosta värinä, mutta onhan tämä nyt ihan mielettömän kaunis tamma!

...ethän lähde vielä pois?? Ainoa keino saada hyvä pääkuva oli aidan takaa, muuten en koskaan päässyt riittävän kauas <3

Meinasin viedä mukanani! Ei kai sitä nyt kukaan huomaa, jos yksi viidestäkymmenestä katoaa laitumelta..?

Voisin luetella tähän vaikka kuinka ja paljon hevosia! On upeita kisahevosia, käyttöhevosia, jalostushevosia, monitoimihevosia, on ulkomaisia upeita oreja ja tammoja - lista olisi todellakin ihan loputon.. Ehkä on siis reilua, että en edes yritä ottaa enempää yksilöitä esille, sillä en pysty sanomaan, kuka olisi sen enempää lemppari kuin toinenkaan. Lukemattomia kotimaisia vuonohevosia ihailen suuresti!

3.12. Kaikki vuonohevoset lueteltuina, joilla olet ratsastanut

Lotan selässä on tullut vietettyä aikaa varmaan tuhansia tunteja.

Näitä ei itse asiassa ole kovinkaan montaa, joten tehtävän pitäisi olla varsin helppo..

Lobitsija
Puromaan Lovende Blakken
Kotirinteen Mosse
Valhallan Nemo
Solbackens Kalino
Nigards Rasmus
Disa
Lökke Line
Svejk (tilasto)
Hac Fjord Prinsesse

Kalinon ja koirien kanssa maastoilemassa. 

Toivottavasti en unohtanut ketään! Yli-Tokolla ratsastin kerran myös yhden tamman laitumelta tallin pihaan yksinäni ilman satulaa ultrausta varten. Ihan vaan, koska kukaan ei jaksanut lähteä sitä kävellen hakemaan, minut pudotettiin autolla laitumelle. Meinasi olla hieman haasteellista saada tamma liikenteeseen, kun muu lauma jäi laitumelle, mutta pienoisen keskustelun jälkeen pääsimme laitumen ohi ja eteenpäin. En muista tosin yhtään, kuka tämä tamma mahtoi olla!

4.12. Lempivarusteväri vuonikselle

Tummanruskea ja beige.

5.12. Mitä suomalaisten instatilien vuoniksia haluaisit kokeilla

En osaa vastata tähän.. En varmaan oikeastaan ketään? Olen niin vieraantunut ratsastuksesta, että olisin totaalisen hukassa ihan minkä tahansa hevosen selässä.

6.12. Lempivuonikset kautta aikain

Lotta ja Nemo tietenkin edelleen. Eipä tämä muuten juurikaan eroa aiemmasta vastauksesta, mutta jos nyt ajatellaan jo edesmenneitä hevosia, niin kyllähän Fjordjenta av Nordfjord oli aivan upea tamma ja merkitykseltään valtaisa suomalaiselle vuonohevoskasvatukselle sekä ylipäätään vuonohevosille Suomessa.

"Jenta" on siis ensimmäinen luvallisesti Suomeen tuotu puhdas vuonohevostamma, ensimmäisen suomalaisen jalostusori Glitnen emä sekä jalostusori Solsikkens Sigurdin emänemä. Jenta kantakirjattiin samassa tilaisuudessa Lotan kanssa Ypäjällä 2003, eli ensimmäisessä Suomessa vuonohevostammoille järjestetyssä kantakirjaustilaisuudessa.

Fjordjenta av Nordfjord Ypäjällä kantakirjauksessa vuonna 2003.

24-vuotias tamma ja upeassa kunnossa! Ansaitusti I-palkinnon kantakirjatamma.

Toinen aivan omaa laatuaan ja ainutlaatuinen tekijä koko Suomen vuonohevoskasvatukselle oli tietenkin Norjasta tuotu ori Ljosprins. "Josse" jätti Suomeen yli kuusikymmentä jälkeläistä - Norjaan en tiedä kuinka monta - se palkittiin I-palkinnolla niin Suomessa kuin Norjassa ja sen meriitit jalostusorina ovat aivan omaa luokkaansa molemmissa maissa. 

Josse taitaa olla ensimmäinen vuonohevosori, jonka olen livenä nähnyt ja jota olen kuvannut. Kyllähän tuo teki taas aivan lähtemättömän vaikutuksen! On oreissa vaan aina omaa karismaansa, jota tammoista ei löydy, puhumattakaan noin näyttävästä orista kuin Ljosprins. 

Ljosprins Ypäjällä oripäivillä 2003.

Jossea pääsin uudestaan ihailemaan ja rapsuttelemaan pari vuotta myöhemmin orin kotitallille. Olin totaalisen hämmästynyt, kuinka lempeä ja lauhkea voi ori olla. Kävimme vielä maastossa ratsastamassa, minä sain vuonistamman ratsukseni ja Josse-ori kulki niin tyynenä lenkin mukana tamman kanssa. Ei tuollaiseen oriin voinut kuin rakastua täysillä. 



Josse kilpaili menestyksekkäästi monet valjakkoajokisat, mikä oli tietenkin näin lajiin ihastuneelle pelkkää unelmaa. Myös kouluratsuna ori esitteli upeita liikkeitään. Muistan aina eräät valjakkokisat Hessi-tallilla, kun olimme kesken kisojen menossa ottamaan orista muutaman rakennekuvan. Sillä oli kuvaa ajatellen vääränlaiset suitset päässään, joten omistaja vaihtoi ne. Keskellä kisapaikkaa, keskellä vieraita hevosia - suitset orilta päästä pois ja toiset suitset tilalle. Minä katsoin haavi auki vieressä, voiko noin tehdä?! Josse oli lunkki kuin mikä ja täydellisen hyväkäytöksinen ori kisahälinän keskellä.

Ljosprins on varmastikin jollain tapaa tuttu kaikille vuonohevosiin vähääkään perehtyneelle. Tälle orille saamme olla paljosta kiitollisia, eikä sille voi kuin hattua nostaa ja syvällä kunnioituksella muistella.



7.12. Nykyisistä kaikista jalostusoreista lemppari

Olen sanonut jo aiemmin, että en laita oreja järjestykseen, enkä aio tehdä sitä tälläkään kertaa :)

Nemon iskä <3

Sen sijaan voisin tässä kohden kysäistä, että oletteko huomanneet tekemääni kuvakansiota kaikista Suomessa vaikuttaneista oreista? On tästä jo aikaa, kun Facebookissa kasasin yhteen kansioon kuvat kaikista Suomessa astuneista vuonohevosoreista. Niitä on ihan mielenkiintoista katsella, kun kaikki näkee kerralla. Harmillisesti tosin kaikista en onnistunut löytämään kovin edustavia kuvia..

Kansioon pääsee tästä: 
https://www.facebook.com/marjo.uimi/media_set?set=a.10152532278919512.1073741832.725804511&type=3
Sen pitäisi näkyä julkisesti kaikille?

Kaikki muut Suomessa vaikuttaneet vuonohevosorit olen nähnyt ja kuvannut livenä paitsi Säthersblakkenin. Vaikka "minulla" oli kyseisen orin varsakin. Sähäri myytiin Jenkkeihin heti pian Lotan astuttamisen jälkeen, ja meidän Blakkenimme jäikin Säthersblakkenin viimeiseksi Suomessa syntyneeksi varsaksi.

----

Näin on joulukuun alku kuitattu! Näihin samoihin luukkuihin löytyy muiden rodun harrastajien vastauksia monilta suomalaisilta vuonis-instatileiltä. Menkääpä seuraamaan! 

Suomi 100 -rekiajelulla


6 . 1 2 . 2 0 1 7 




 







 



Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa!

Puhelinkuvapostaus


Kuten taisin mainitakin, on kameran ulkoiluttaminen jäänyt sattuneesta syystä vähemmälle viime viikkoina. Puhelin on saanut toimittaa kameran virkaa ne kerrat, kun kuvia olen muistanut napsia.
Tämä postaus sisältää siis kasan huonolaatuisia kuvia ilman sen kummempaa asiaa. Otteita elävästä elämästä ja jokapäiväisestä arjesta. Tätä tämä hevostelu on pitkän aikaa ollut..


Löysimme aurinkoa marraskuussa! Oli ihan vaan pakko napata kuva sen takia, että aurinko pilkahti esiin. Kentän lanaus onnistui hienosti vielä jokunen viikko sitten, vaikka vähän kosteaa olikin. Yritin vetää kenttää taas kuormalavalla tässä joku päivä sitten, mutta se oli jo täysi mahdottomuus. Hiekka oli niin märkää, että se kertyi paksuiksi klimpeiksi lavaan kiinni ja painoi meinaan pikkusen paljon. Lavaa olisi pitänyt olla tyhjäämässä hiekasta puolen kierroksen välein, ja sekin meinasi olla vähän haastavaa, ei nimittäin ihan kevyt nostaa maasta ylös se hiekalla kuorrutettu lava.. Kesken jäi siis se homma.


Niin.. Täällä me asutaan paalilla heiniä mussuttamassa. Oliko jotain asiaakin häh?



Eipä tässä mitään, yritin vaan napata sellaista kuvaa, jossa näkyisi vähän maisemia tuonne laitumelle ja tilalle päin. Syökää rauhassa!



No mutta kukas se siinä mamman edellä töpsöttää menemään? Toinen poikakulta tietysti!


Ja Fantti puolestaan Nemon kaverina lenkillä. Oli muuten aivan ihanat tien pinnat tuossa hetken aikaa, kun ne kastuivat ja tiivistyivät. Nyt on taas jostain irtokiveä noussut niin paljon pintaan, että kavioiden aristaminen ja bootsiongelmat tulivat taas esiin. Mur. 


Facen pihattoryhmässä oli paljon keskustelua hevosista sateella ja siitä, kastuvatko pihattohevoset, pitääkö niitä loimittaa. Montakos viikkoa tässä on nyt satanut enemmän ja vähemmän joka päivä? Ainakin nuo meidän hevosemme näyttävät päällisin puolin litimäriltä oikeastaan aina... Oli pakko ottaa kuva todisteeksi, että eivät ne mitään märkiä ole. Karvan juuressa on pitkä pätkä ihan kuivaa turkkia, ei todellakaan ole vesi iholla asti, vaikka viikkotolkulla ovat sateessa seisseet. Tässä on kuva Nemon turkista, Lotalla on vielä puolet pidempi karva, ja sillä etenkin vesi valuu noroina turkin pinnassa.



Pimeässä ja lumisateessa molempien kanssa lenkillä. Tämä oli se ensimmäinen kokeilu, josta edellisessä postauksessa mainitsikin.



Apua, saako tän kuvan jostain käännettyä! Niskojen taivuttelua ohjelmassa olkaa hyvät :) Lunta taas hetken maassa, jee! Ja hevoset todistetusti tekemässä jotain muuta kuin syömässä, hih.


"Hei onks sul jotai mulle siellä häh??"


Lotta näytti niin mahdottoman kauniilta jouluvalaistuksessa korvat hörössä, että pakkohan siitä oli kuva napata. No mutta mitäpä näissä huippulaadukkaissa kuvissa taas näkyykään.. Ei juuri mitään.


Voi apua kun pelästyin tässä yhtenä iltana! Olin käynyt Lotan kanssa lenkillä, ja sen jälkeen siivosin pihattoa ja sitä ympäröivää tarhaa. Yhtäkkiä huomasin, kuinka Lotta seisoo liikkumatta paikoillaan, silmät kiinni ja turpa maassa roikkuen. Seurasin hetken, mitä tapahtuu, mutta ei, siinä se vaan nökötti. Oli pakko kävellä hevosen luo tarkistamaan, onko se kunnossa! Ja mitä vielä, Lotta vaan nukkui! Ihan täysin normaali oma itsensä se oli, ja mitä ilmeisimmin varsin tukevaan uneen jo matkalla. Taisi vähän ihmetellä, miksi hänet herätettiin? Enpä ole aiemmin tähän tapaan hevosen nähnyt nukahtavan..



Ja taas, aurinko! On se heti niin ihanaa, kun on edes hetken valoisaa ja heti paljon nätimmän näköistä.


Piti napata kuva tästä niin ihanasta maisemastakin talvisen auringon valaisemana.


Hihii, onnea on valkoinen hevonen näillä keleillä! Ei sillä, että nämä keltaiset olisivat yhtään sen parempia vaihtoehtoja..


On suolakivi hyvää kun kaksin syö.



Tämä vanha palanut hiiliseinä on vaan jotain niin ihanaa. Vaikka sieltä putoileekin mustaa hiilenmurua vähän varusteiden päälle, ei anneta sen haitata. Vanha vetokarttu (koristeena) ja ihanat ajosuitset vaan kruunaavat tämän tunnelman.



Operaatio bootsin korjaus meneillään. Jokseenkin väliaikainen tuunaus siihen nyt taisi tulla, mutta ainakin ensimmäisen lenkin pysyi jalassa! Ei minun isälläni suotta ole paitaa, jossa lukee: "Jos pappa ei osaa sitä korjata, ei osaa kukaan muukaan!" Hih :)


"Nonni, nyt saa nää kuvat riittää ja ruokaa naamariin kiitos, olen sen ansainnut!"


Tästä kuvasta taitaakin olla jo useampi viikko aikaa, niin on vehreän ja kauniin näköistä.. Nemon kanssa lähdimme kahdestaan maastoilemaan. Ai hitsi kun nauroin tuolle ukkelille tässä yksi kerta, kun lähdin sillä yksinäni metsään pienen rinksan kävelemään ilman satulaa. En edes laittanut kuolaimia suuhun. Nemo oli ihan sitä mieltä, että ei tästä nyt yksin mihinkään lenkille lähdetä, jäädään mieluummin tallille! Pari kertaa se yritti kysyä, voidaanko kääntyä takaisin. Mutta on tuo niin onneton, että vaikka olin ilman satulaa ja ilman kuolaimia liikenteessä, niin aina sain saman tien käännettyä naaman menosuuntaan ja matka jatkui. Olisihan tuo hevonen halutessaan voinut kiikuttaa minut täyttä laukkaa kotiin, enkä kissaa olisi pystynyt sanomaan. Onneksi sillä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, että niinkin voi tehdä :D 



Ajolenkillä herran kanssa kahdestaan. Tässä lähimaastoissa käyn yksinäni ajelemassa, mutta asutuksen ja liikenteen sekaan en ole viitsinyt lähteä. Ja tuskin koskaan lähdenkään. Groomia ei ole ihan suotta keksitty, vaunuilta kun ei kuskin paikalta ihan niin helposti hypitä alas kuin hevosen selästä, jos tarvetta tulisi.


Meillä oli hyvin pimeä lenkki Paten kanssa! Kymmenen kilsan matka, joista katuvalot oli hetken matkaa alussa ja lopussa. Huh. 


Paten kanssa pellolla hieman valoisampaan aikaan.



Ihana muorihevo jouluvalojen alla.



Meille muutti uudet valjaat, vähän niin kuin vahingossa. Itse asiassa en vielä tiedä, tulivatko ne edes jäädäkseen. Katsotaan nyt, millaisiin ratkaisuihin päädytään. Valjaat ovat olleet suokilla käytössä joskus aikoja sitten, ja hieman homeeseen olivat päässeet. Yleensä vihaan varusteiden putsausta, mutta olipa muuten melko terapeuttista istua hiljaisuudessa kivipirtin lattialla, kuunnella sateen ropinaa kattoon ja nautiskella puhtaasta jäljestä sekä nahanhoitoaineen tuoksusta. 


Joo-o, tämä jos joku on tasan näiden kahden perusilme.. Siltä ainakin välillä tuntuu! :D



Lotan ihka ekat koulureenit kentällä! Noin viisitoista minuuttia! Jee! 


Muorihevo oli ensimmäinen ja ainoa, joka tuli minua laitumelta vastaan! Hän oli ilmeisesti sitä mieltä, että duuniin on päästävä, ota mut etkä Nemoa. Kieltämättä välillä kun lähden hevosta laitumelta hakemaan, päätän vasta paikan päällä, kumman otan matkaani ;)


Lotta edustaa! 


Mukavaa viikkoa ja ihanaa Suomi 100 -juhlaa kaikille teille!