sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Pikainen päivitys lainakoneelta

Joku lienee jo arvannutkin, miksei uusia postauksia ole ilmaantunut luvattoman pitkään aikaan - vihdoin tietokone taisi sanoa itsensä lopullisesti irti. Pitkän aikaa se taas toimikin täysin moitteetta, kunnes meni näyttö jumiin, ja sen jälkeen ei ole näkynyt kuin sinistä.. En ole siis edellisen postauksen jälkeen saanut konetta enää päälle, vaan olen nettaillut vaan puhelimen varassa. Sinänsä varsin rentouttavaa tämä tietokoneeton elämä, kun lähes kaikki hoidettavat askareet kertyvät aina sinne koneelle. Vaan pakkohan tuo on kuntoon saada asap, jos ei muuten, niin Vuonisuutisten taitto alkaa jo kovasti painaa päälle.


Olen käynyt kuvia siirtelemässä pariin otteeseen lainakoneelle, joten tässä muutamia suht tuoreita kuvia kuitenkin. Kirjoiteltavaa viime viikoista olisi sen verran paljon, etten edes yritä tiivistää mitä kaikkea mielessä liikkuu. Jospa vielä pääsisin kirjoittelemaan paremmalla ajalla.



Nemo ehti viettää tuossa pienen sairasloman, kun se alkoi yllättäen ontua toista etujalkaansa. Alkuun toivoin josko säteeseen runttautunut kivi olisi vain kipuillut, mutta kun ontuminen vaan paheni, joutuivat hevoset sisälle karsinoihin seisomaan. Tuntui aivan uskomattoman tuskaisalta jättää hevoset karsinoihin! Päässä pyöri vaan kuinka kamalaa tämä nyt on, eihän niillä ole mitään muuta tekemistä kuin syödä heinää, juoda vettä ja tuijottaa tallin seiniä sekä toisiaan. Ihan hirveetä!

Kunnes kävin pariin otteeseen hevosia katsomassa, lisäämässä vettä ja ruokaa ja siivoamassa kakat, ja kun tajusin, kuinka tyynen lunkisti he karsinoissaan hengasivat. niin ihan hyvälle mielelle siinä itsekin tuli. Vuorokauden pojat viettivät sisällä ja tämä poisti ontumisen lähes täysin. Olivat ne kieltämättä vuorokauden jälkeen jo vähän sen näköisiä, että mikä ihmeen juttu tää nyt on olevinaan!?


Karsinalevon jälkeen herrat majailivat vielä kolme päivää suljettuina pieneen tarhaan pihaton ympärille. Olihan siinä tilaa ravata ja ottaa jopa laukkaa muutama askel, mutta ei tuo pieni läntti aktivoi tietenkään liikkumaan laisinkaan samoin kuin iso laidun. Normaalisti jo heinäpaalin ja vesiastian väli kun on noin 300m, joutuvat hevoset kävelemään jo väkisin sitä matkaa kulkiessaan.

Ja voi sitä riemua, kun lopulta totesin, että seisominen saa riittää, ja avasin portin laitumelle. Popilla ei ollut mikään kiire, kävin sen avaamassa sillä välin, kun Nemo oli minulla hoidettavana. Vaan auta armias, kun Nemo tajusi, että portti on auki! Se painatti sellaista kiitolaukkaa kuraisen ja mutkaisen kujan alas pellolle, etten itse voinut kun silmät kiinni ja kädet ristissä toivoa, ettei ole kohta jalaton koko hevonen. Ja juoksemista vaan jatkui ja jatkui ja jatkui pellon puolella.. Ainakin jalka näytti hyvin pelittävän. Kyllä hevonen on luotu liikkumaan, ei siitä pääse yli eikä ympäri! Muutama päivä seisomista sai nämä maailman laiskimmat vetelykset jo täysin uuteen olemukseen.



Loppuun vielä muutama kuva tämän päivän touhuista: ensimmäistä kertaa joustopiikkiäkeen edessä. Ja oli muuten myös minulle ensimmäinen kerta äestystä hevosella. Hiukka tuo varsa on vaan pätevä, ei siitä muuta voi sanoa :) Äestyskuvista kiitos Heimo Tuomarla.








Kaikki jutut oripäivistä jäivät myös täysin unholaan tietokoneen toimimattomuuden vuoksi. Pakkohan tässä nyt on hehkuttaa, että aiemmin jo blogissa hehkutettu Kotalan Rocker sai jalostusluvan ja palkittiin I-palkinnolla! On se vaan hieno! 

5-vuotias Kotalan Rocker

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Eka maastolenkki Jelppareilla


Vihdoinkin päästiin itse asiaan, ja Jelppareilla ajelemaan tallin pihamaan ulkopuolelle! Edellisestä Nemon kärrylenkistä onkin jo yli puoli vuotta aikaa, eikä noita lenkkejä takana ylipäätään ole kovinkaan montaa. Tilanne tulee tästä varmasti korjaantumaan ;)

Suunnattiin turvallisimmalle mahdolliselle reitille, eli ainoalle vaihtoehdolle, joka ei vie asutuksen ja liikenteen keskelle. Samaa tietä puolisentoista kilometriä eteenpäin ja samaa reittiä takaisin - lyhyt ja tylsä reissu siis, mutta ihan sopiva näin alkuun.


Nemo oli oikein pätevä ja tällä kertaa mentiin koko reissu alusta loppuun ilman talutusta. Vaan enpä olisi arvannut, millaisen ruuhkan keskelle onnistumme itsemme ajoittamaan. Tähän puolen tunnin reissuun mahtui kaksi henkilöautoa, viisi pakettiautoa ja kaksi rekkaa vastaantulijoina! Tällä kapealla tiellä!!  

Pienten autojen ohitus on jo niin tuttua kauraa, että ne voi huoletta kohdata kapeallakin tiellä. Vaan pakujen ja rekkojen ohittaminen tuossa on täysi mahdottomuus ainakin silloin, kun tien molemmilla puolilla kulkee oja. Onneksi ehdimme nähdä tai kuulla kaikki isommat autot sen verran kaukaa, että aina joku pystyi jäämään johonkin leveämpään kohtaan odottamaan vastaantulijaa. Ensimmäiset ravitkin jelpparilla maastossa tuli otettua sitten vähän lennosta, kun pari pakua jäi kauas edemmäs seisomaan ja odottelemaan, että myö tulemme ohi - en kehdannut kävellä koko pitkää matkaa, vaan juostiin sinne autojen luokse, hih. Tanja kyllä onneksi kipitti vieressä mukana nuo ohitukset.


Tosin eipä nuo Jelpparit ole mitkään ajelukärryt, se tuli huomattua vallan mainiosti. Ihme jos minulla ei ole mustelmia takapuolessa! Kovalla puupenkillä nahkaohjien päällä istuessa takamus todellakin otti osumaa, kun jousettomilla kärryillä rynkyteltiin menemään kuoppaisella hiekkatiellä. Olen jo ihan liiaksi ehtinytkin tottua Lotan maratonvaunujen pehmeään nahkaistuimeen ja tasaiseen menoon.. Nemo onneksi ei välitä tuon taivaallista, vaikka ravatessa nuo kärryt pitävät järkyttävää meteliä ja todellakin rytkyvät ihan miten sattuu isoihin töyssyihin osuessaan, huh.

No mutta työkärrythän ne ovatkin, ja siihen hommaan passelit. Mieluiten noilla ajelee rauhaisaa käyntiä ja lyhyitä reittejä, mutta kyllä me silti jatkamme niillä myös maastoilua. Ensi keralla vaan tyyny takamuksen alle ja baanalle!





tiistai 12. huhtikuuta 2016

Äitimuori 24v

Lotta juhlisti synttäreitään viime viikolla, ikää mittariin kertyi 24 vuotta!


Tämän kunniaksi nakitin Sirin mukaan rouvan narun päähän roikkumaan ja kävin napsimassa muorista kuukausien tauon jälkeen ihan oikeita kuvia. Enpä edes muista, koska on edelliset ns. "paremmat" kuvat Lotasta tullut otettua. On siitä jonkun verran aikaa.


En olisi ikinä uskonut, kuinka siistin näköiseksi voimme Lotan saada! Käytimmekin tosin lähes tunnin yhdessä Sirin kanssa hevosta pesten ja harjaten, ja kyllähän tuo lopputulos näkyy. Lotan turkki on ollut jotain aivan järkyttävää tänä talvena, ja olenkin sitä muutamaan otteeseen käynyt jätesäkillisen verran keventämässä tässä alkukeväästä. Käsittämätöntä.


Eikä tuo hevosen mielentilakaan ole muuttunut sitten tallinvaihdon, eli viime kevään jälkeen. Edelleen omasta pihasta poistuminen vastaa likimain taivaan niskaan putoamista. Saimmepa ainakin ryhdikkäitä kuvia vanhuksesta, kun kehtasimme viedä sen yli sadan metrin päähän kavereista.. Voi Lotta-potta-hölmö-turbomummelia.





Tää täti otti nyt hatkat, hasta la vista!

Menihän siellä tiellä auto tai jotain..!

Sehän näyttää oikeasti kivalta tässä kuvassa :)

Kotiin lähdössä silmänvalkuaiset välkkyen.

Ei pysty käveleen, ei pysty käveleen...

…pakko on juosta, pakko on juosta.

Sirillä oli tuossa 24-vuotiaassa pomminvarmassa luottohevosessa hivenen pitelemistä. Lotan pojat voisivat vähän lahjoittaa rauhallisuutta myös äidilleen… :)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Risuhommia videolla

Paljon ei tullut videolle tallennettua eilisiä talkoita, mutta sainpa muutaman pätkän kuitenkin muistoksi :)

Tässä siis pieniä pätkiä Nemosta ja muista "äijistä" työn tohinassa.

   

Ja vielä muistutuksena kaikille ajosta kiinnostuneille: kun viritätte (etenkin kokemattoman) hevosen perään jotain, muistakaa totuttaa se kaikkiin ääniin, mitä tästä kamppeesta voi lähteä. Uusi tilanne, uudet maastot ja pelottavat asiat saattavat saada tututkin äänet yhtäkkiä kuulostamaan jännältä. Saati jos kärryt pomppivat tien koloissa, hevonen karkaa kiitolaukalle, kärryt hajoavat kesken ajon tai mitä ikinä voikaan tapahtua, aina parempi mitä enemmän saa ääntä aikaiseksi hevosen taakse turvallisessa tilanteessa, jotta yllättävät kovat äänet jännässä paikassa eivät aiheuta ei-toivottuja reaktiota..

 esim. näin


lauantai 9. huhtikuuta 2016

"mä oon näille mimmeille ku lottopotti"

Nemosta on tullut niin äijä!


Olen pohdiskellut tätä jo oikeastaan ensimmäisistä puunajoista lähtien, ja koko ajan fiilis vaan vahvistuu. Muistatte ehkä, kun joskus kirjoittelin, kuinka meitä on ajotreeneissä kaksi erillistä tekijää. Vaikka hevonen pääsääntöisesti toimi ja teki kuten siltä pyydettiin, silti jonkunnäköinen oikea yhteys tuntui vaan puuttuvan. Enää en voi sanoa samaa.

Siitä lähtien, kun aloimme ajaa tukkikuormia metsästä, on Nemo ollut niin läsnä. En tiedä oikeastaan, missä ja koska tämä muutos on tapahtunut, mutta Nemo on kuin "yksi äijistä". Porukalla lähdetään hommiin ja porukalla hoidetaan homma kotiin. Minulla tulee aina mieleen tuo biisi Mikä boogie, kun ajattelen Nemoa työajossa. Jotenkin lausahdus "Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki" sopii vaan niin hyvin Nemoon. Joku ehkä tunnisti, että myös otsikko on lainattu samasta kappaleesta, ja sopii kuin jauhokuono vuonohevosen turpaan!

"Se on varma, et tänää lähtee. Ne ei pysty pysäyttää meit."

Ja niin lähtikin. Nemo joutui jälleen uuden koettelemuksen eteen. Jelpparit varustettiin pikkumiehen perään nyt yhteensä neljättä kertaa, ja ensi kertaa niiden perään liitettiin myös auton peräkärry. Meillä oli tallilla risutalkoot, joissa raivattiin perinnebiotoopille talven aikana kertyneitä risuja ja puunrunkoja pois. Tykkylumet ja talvimyrskyt ovat näitä katkoneet ja pudotelleet, ja perinnebiotoopeille kun on tietyt hoitovaatimukset, piti ylimääräinen risukko raivata pois paikalta.

Sopivasti tilan isäntä antoi vielä traktorin tänään lainaksi muualle käyttöön, joten traktori korvattiin hevosella. Mikäs sen parempaa! Ja Nemo kyllä hoiti homman kotiin. En taas osaa muuta sanoa. Tuo hevonen todellakin on kuin lottopotti.

Ja nyt vuorossa on paljon kuvia :)


Alkuun käytiin vaan pyörähtämässä pääkallopaikalla kärryt perässä. Nemo oli kovin kummissaan, kun tienvieruspusikossa sinkoili pieniä vihreitä menninkäisiä. Tai miksi ikinä se talkoolaisia luulikaan..

Kuormaa lastaamassa. 

Tämä possujuna oli kyllä yllättävän näppärä yhdistelmä!

Purkupaikalle matkalla.

Tanja kulki taas alkuun narun päässä - just in case.

Puut pinon jatkoksi.

Kas näin se käy.

Purkupaikalla katseltiin tällaista maisemaa.

Ja Nemo nököttää tyytyväisenä.

Rinsessaponi Elsa oli myös kentällä hommissa samaan aikaan,

Laihdutuskuurilainen saa nyt reippailla entistä ahkerammin.

Myös Rousku saapui katsomaan, mitä täällä duunataan.

Ja matkalla uutta kuormaa hakemaan.

Tiellä mahtui juuri kääntymään perävaunun kanssa. Sillain lievästi puskan kautta.

Autoja riitti näin viikonloppuna. Onneksi ei sentään mitään isompaa rekkaa ohi huristellut.

Yhteensä kolme kuormaa vain vietiin.

Helppo homma oli siis tämä työkeikka.

Alamäen kävely taisi olla suurin haaste, näin isolla kuormalla ei ole vielä alamäkiä ajeltu. Mutta hienosti Nemo tsemppasi myös reitille sattuneen mäen alas, vaikka ihmettelikin alkuun takamukselle mäjähtelevää painoa.

Tämäkin rojuläjä-mikälie saatiin poltettua.

Tuli on hieno elementti, kun siihen osaa suhtautua sopivalla kunnioituksella..

Pojatkin huomasivat, että jotain tapahtuu!

Ja kiiruhtivat toki täyttä laukkaa paikalle.

Olisko herkkuja?

Ai miten niin seurallisia.. Hehtaaritolkulla tilaa, ja just tästä on pakko syödä.

Kunnes iskee riehuvimma.

Sillon juostaa niin että rapa roiskuu!

Yhtäkkiä he tajusivat aidan takana olevan nuotion.

Pitihän sitä nyt vähän muka kauhistella,


Hetki ihmeteltiin, ja sitten taas mentiin.

Eikös se niin ollut, että rankat työt vaativat rankat huvit?

Myö puolestamme jatkoimme matkaa herkullisen keittolounaan ääreen :)