Ajatuksia hevosen työkäytöstä



Kuinkakohan moni hevosia harrastava suomalainen tulee koskaan olleeksi tekemisissä työhevosten tai työajon kanssa? Voisin veikata, että koko harrastajakunnasta hyvin pieni prosentti. Olen tästä hyvin harmissani, sillä hevosten työkäytön soisi olevan ennemmin kasvava kuin häviävä trendi nykymaailmassa. 
Toisaalta tämä aihe on hieman pelottava otettavaksi esille näin nettimaailmassa. Aina hevosten työkäyttöön liittyviä kuvia ja videoita julkaistessani samalla pelkään, että joku menee ja kokeilee kotona samaa juttua ilman kunnollista valmistautumista sekä taitoa niin hevosen kuin ajurin osalta. Ei sillä, että me olisimme mitään erityisen osaavia mihinkään työajoon liittyvässä, mutta on tämä laji sen verran "vaarallista", että ilman tarkkaa tietoa siitä, mitä ja miten tekee, ei pitäisi tehdä yhtikäs mitään ihan vaan kokeilun kannalta.

Yhden päivän ikäinen työhevosen taimi.

Minulla on käsissäni kaksi toimivaa työhevosta. Eivät ne toki ammattilaisia ole millään tasolla (jos hevosta nyt niin voi kutsua), mutta näin harrastekäytössä toimivia työhevosia. Aivan varmasti kumman tahansa saisi koulutettua myös palkkatöitä tekemään - en epäile hetkeäkään. Lotan on joku kouluttanut Ruotsissa 90-luvun alussa. En tiedä kuka, mutta hitsin hyvää työtä on tehnyt. Nemo taas on täysin oman käden tulosta ajettavuuden osalta. Epäilisinkin, että muissa Pohjoismaissa hevosten työkäyttö on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja myös alan osaajia sekä tietotaitoa löytyy sieltä enemmän? 

Varsan koulutusta ajolle - ei ehkä tyypillisin näky tämäkään varsojen kanssa.

Käsittääkseni Suomessa hevosalan oppilaitoksissa hevosten työajo ei liity mitenkään opetussuunnitelmaan. Korjatkaa, jos olen väärässä! Tätäkin ihmettelen suuresti. Eikö hevosalan ammattilaisilla vähintään tulisi olla jonkinlainen käsitys siitä, miten toimii luokki- tai tamppivaljastus, mitkä ovat vetopisteet ja millaisilla valjailla vedätetään mitäkin kuormaa? Vai tulevatko nämä asiat jossakin esille?

Entä tuleeko Suomeen mistään uusia länkien ja valjaiden tekijöitä? Tietävätkö tulevat sukupolvet, mistä puusta ja miten käsittelemällä valmistetaan parhaat ja kestävimmät aisat? Nämä ja monet muutkin työkäyttöön liittyvät seikat taitavat siirtyä hyvin pitkälti perimätiedon varassa. Vaan entäpä kun tämä kaikki tieto häviää käytännössä?


Työvaunuun tutustumista varsan kanssa. 

Nykyisin some-maailma tuo totta kai tiedon uudella tavalla kaikkien ulottuville, ja melkeinpä kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus googlesta. Se onkin sitten toinen juttu, kuinka hyvin lukija osaa löytämänsä tiedon suodattaa ja soveltaa käytännössä. Valitettavasti esimerkiksi länkien sopivuutta ei yksikään nettiguru osaa kertoa, vaan näppituntumalla on länget hevoselle sovitettava. Kuten myös moni muu käytännön ajoon tai valjastukseen liittyvä asia vaatii ammattilaisen paikalle.

Onhan noita myös kursseja olemassa! Ilokseni olen aina toisinaan bongaillut nettipalstoilta hevostyöajon kursseja. Oletteko joku osallistuneet sellaiselle ja oletteko saaneet uusia oppeja? Tai onko teillä käynyt kotona joku opastamassa työajon saloihin? Toki kurssille lähteminen vaatii aina aikaa ja vaivaa - etenkin jos oman hevosen ottaa matkaan mukaan - mutta varmasti sellainen on kuitenkin hyvä paikka aloittaa ja kerryttää jonkinnäköinen pohjatietämys työajoon. Eihän yhdellä viikonlopun kurssilla tietysti paljon ehdi, eikä etenkään hevosta kouluteta valmiiksi työajoon, mutta tärkeämmässä roolissa lieneekin ihmisten koulutus näillä intensiivijaksoilla.

Ennen tätä koulutusvaihetta on varsan kanssa tehty jo satoja(??) työajoon tähtääviä harjoituksia.

Olen myös ilokseni huomannut, että etenkin suomenhevosia on vielä paljon ajokäytössä myös reen edessä. Ihastun aina yhtä suuresti, kun Facen seinällä lävähtää eteen hieno hevonen länkivaljaissa ja reki perässään. Välillä nämä ovat muutaman ammattilaisen otoksia ihan oikeilta työkeikoilta, mutta melkein useammin ihan perus harrastelijoiden ajohevosia. Ihana huomata, että vielä reet liikkuvat ja hevoset on koulutettu niitä vetämään!

Samalla kuitenkin aina mieleen hiipii pieni peikko takaraivossa - ovatko hevoset oikeasti kunnolla koulutettuja? Koskaan ei voi tarpeeksi muistuttaa, että reen vetäminen on hevoselle täysin eri asia kuin koppakärryjen! "Ajolle koulutettu" hevonen voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa riippuen siitä, kuka sen sanoo. Muistutan tässä kohden, jos olet esimerkiksi ajo-opetettua hevosta ostamassa, että kannattaa varmistua siitä, miten ja mitä vetämään se on opetettu. Vieläkin moni kuvittelee, että kärryillä treenatulle hevoselle voi laittaa reen perään muitta mutkitta ja ei kun baanalle. Valitettavasti nettikuvissa näkee toisinaan myös vääränlaista valjastusta vedätettävään laitteeseen nähden. Toivottavasti kaikki osaavatkin ottaa hevosen työergonomian huomioon, eikä kukaan vedätä esimerkiksi rekeä rintaremmillä.

Pelkästään koppiksilla ajettu ja opetettu hevonen ei ole valmis työkäyttöön.

Ajo-onnettomuuksia tapahtuu aina. Vaikka kuinka niitä pyrimme viimeiseen saakka välttämään, kyllä minäkin joka ikinen kerta hevosen valjaisiin laittaessani tiedostan sen, että koska tahansa voi tapahtua. Ja valitettavasti ajohevosen ollessa kyseessä, ovat onnettomuuden seuraukset todennäköisesti huomattavasti pahempia kuin ratsuhevosen kohdalla. 

Olen kuullut tarinan, jossa hevonen ryöstäytyi ajurilta niittokone perässään, ja ojassa piennarta kitkemässä ollut nainen leikkautui vyötäröstä kahtia jäätyään sopivasti matkan varrelle. Viimeisin todellinen vaaratilanne koettiin viime syksynä kynnön SM-kisoissa, missä taatusti kokeneet ja osaavat työhevoset vauhkoontuivat kyntöaura perässään. Kun kaksituhatta kiloa hevosia laukkaa vapaasti kyntöauran sinkoillessa mukana, ei siihen kukaan halua jäädä alle. Onneksi muut hevoset pysyivät hallinnassa ja loppuviimein säikähdyksellä selvittiin. Mutta tämä myös todistaa sen, että oli kyseessä kuinka hyvin koulutetut hevoset ja ammattiajurit tahansa, silti kaikki on mahdollista.

Metsässä pelataan varman päälle.

En toki halua pelotella ketään näillä kertomuksilla, sillä edelleen kovasti kannustan hevosten työajoon! Haluan vaan herättää siihen todellisuuteen, että mitään ei voi tehdä liian hyvin ja liian varovasti. Kaikki tilanteet tehdään ennemmin liian helpoiksi ja varmoiksi hevoselle, ja vasta rutiinin ja kokemuksen myötä lisätään vaatimustasoa. Myöskään koulutuksessa ei voi edetä liian hitaasti. Mitään koulutusvaihetta ei saa ylittää eikä siirtyä seuraavalle tasolle ennen kuin edellinen on taatusti hallinnassa!

Joustopiikkiäes perässä.

Eikä pelkästään hevosen koulutus ole avainasemassa, vaan myös ajurin tulee tietää, mitä on tekemässä. Olen monet kerrat saanut sen itsekin vasta käytännössä todeta, että tässähän on ihan todelliset vaaranpaikat olemassa ja nyt pitääkin olla tarkkana! Viimeisin vastaava oli, kun istuin tyhjän työreen kyydissä ja totesin jääneeni kengän kantapäästä kiinni reen pohjassa olevaan rakoon. Siinä jos olisikin käynyt niin, että jostain syystä hevonen pillastuu, reki kaatuu ja sitten vedellään kiitolaukkaa pitkin peltoja - siellähän olisi yksi pieni ihminen roikkunut jalastaan kiinni ja varmasti murskautunut kymmeniä kiloja painavan reen alla. 

Paikoillaan seisominen on työhevosen tärkein taito!

Yleisimmin ajurin riskit liittyvätkin perässä vedettävään kuormaan. Tai näin ainakin itse olen kokenut. Metsässä reen kanssa liikkuessa tila on monesti pieni, jolloin täytyy tarkkaan hahmottaa reen mittasuhteet, ympäröivä maasto sekä kohdat joissa itse kävelee. Ja vielä pitäisi hevonenkin ohjata siten, että reki kulkee sujuvista paikoista eikä kaadu kiven päältä mennessään. 

Yhtä lailla monissa laahattavissa kuormissa piilee vaaransa. Tässä eräänä päivänä vetelin kuormalavaa lumihangessa. Jäisessä kaltevassa alamäessä lava ei enää tullutkaan suoraan hevosen perässä, vaan lähti liiraamaan poikittain mäkeä alas ihan väärään suuntaan. Siellä jos itse olisi sattunut kävelemään lavan sillä puolen, olisi saman tien teilaantunut lavan tullessa jaloille. Samoin minulla on viiden metrin tukki alkanut vieriä kaltevaa mäkeä alas oman akselinsa ympäri, jolloin itse alamäen puolella kävellessään olisi vääjäämättä jäänyt tukin rullattavaksi. Tarkkana saa siis olla!


Pellon äestystä - myös työajoa voi tehdä kuolaimettomilla suitsilla.

Moni muukin työajoon liittyvä pikkuseikka on tullut tutuksi oikeastaan paremmin vasta nyt, kun niin paljon Nemon kanssa yksinäni teen hommia. Avustaja helpottaa kaikkea huomattavan paljon, kun aina voi pyytää pitämään hevosta, sitomaan kuormaa, purkamaan tai lastaamaan tai ihan mitä tahansa, missä nyt ihmistä tarvitsee. Yksin ajaessa ei ole kuin omat kädet ja hevonen, ja niillä on pärjättävä.  

Jo pelkästään painavan kuorman perään saaminen vaatii sen, että hevonen oikeasti osaa homman. Minä joudun usein viemään hevosen kuorman luo ja kiinnittämään kuorman siinä, missä se sattuu olemaan. Tämä vaatii sen, että hevosen pystyy peruuttamaan oikealle kohdalle (vetokarttu omassa kädessä ilmaan nostettuna) ja että hevonen seisoo vapaana paikoillaan sen aikaa, kun ajuri kiinnittää kuormaa. Sattui sitten paikka ja kuorma olemaan missä ja mitä tahansa. Kevyen vetolaitteen voikin aina tuoda hevosen perään ja siirrellä muutenkin käsin tarpeen mukaan.

Maastossa ajoa.

Tukin juonto meneillään ja käännös kohti parkkipaikkaa toisen tukin viereen.

Aisoihinlaitossa hevosen tulee osata seistä vapaana paikoillaan.

Jos yhden neuvon saisin antaa hevosia työajossa käyttäville, kuuluisi se: turvallisuus aina ensin! Näitä tilanteita on aivan lukemattomia, joissa yksi pieni asia voi säästää pahoilta seurauksilta. Esimerkiksi ohjista kiinni pitäminen. Vaikka hevoset opetetaan niin varman päälle kuin ikinä mahdollista, myös ajurin on syytä toimia varman päälle. Kyllä minullakin Nemo seisoo välillä vapaana ohjat maassa keskellä metsää esimerkiksi kuorman purun ajan ja syö samalla heiniä. Mutta esimerkiksi kun viimeksi kiipesin Nemon reessä olevan pyöröpaalin päälle ja liu'uin sieltä alas, pyysin molemmissa avustajaa pitämään samalla hevosta kiinni, koska ääni ja liike ovat sille uusia. Eipä se toki suuremmin reagoinut (kuten ei kuuluisikaan), mutta parempi katsoa kuin katua.

Teen Nemon kanssa paljon yksinäni asioita, jotka ovat hevoselle helppoja ja tuttuja, ja joissa tiedän tasan varmaksi kuinka se toimii. Vaan jos pitäisi lähteä uuteen tilanteeseen, ottaisin ehdottomasti avustajan mukaan. Meillä on vielä niin paljon opeteltavaa tälläkin saralla, että avustajille tulee olemaan tarvetta vielä pitkään tulevaisuudessa. Mitään ei pitäisi yleistää ja olettaa, vaan ensin siedättää ja opettaa niin kauan, että hevonen varmasti on sinut asian kanssa. Tällä tarkoitan esimerkiksi uusia vedettäviä laitteita tai uutta ajopaikkaa ja äänimaailmaa.

Niin tuttua touhua, että voi vaikka puhelinta selailla samalla.. 

Kokematon ajuri keskittyy tarkoin ohjastukseen ja hevosen tarkkailuun.

Myös hevosen ajaminen ihan pelkästään on sellainen taitolaji, että sitä soisi mahdollisimman monen pääsevän opettelemaan! Enkä nyt viittaa raveihin vaan juurikin käyttöajoon. Kuinka monen hevosella pystyy ajamaan tehtäväradan kentällä ja maastossa ilman kuormaa? Tämä voisi sisältää tiukkoja pujotteluja, peruutuksen porttiin, pysähdyksen tismalleen oikeaan kapeaan kohtaan, kivikkoisen ja kannikkoisen reitin puiden keskellä. Sujuisiko? Entä jos perään lisätään yksiakselinen vaunu, joka melko nätisti seuraa hevosen perässä samaa linjaa? Entä ja otetaan kaksi akselia, jolloin peräpää vaunusta tulee ihan omia reittejään, vieläkö sujuu? 

Haastavinta työ- tai käyttöajossa onkin hahmottaa perässä tulevan kuorman linjat. Kokenut hevosensa tunteva ajuri selviää leikiten haastavistakin paikoista, mutta vieraalla hevosella ja uudella kuormalla ei ihan noin vaan lähdetäkään tarkkuutta vaativiin suorituksiin. Kokemus tuo varmuutta ja aina kannattaa aloittaa helpolla. Kun oman hevosen kanssa kykenee ajamaan suurilinjaisia tehtäviä isossa tilassa voi haastetta aina kasvattaa ja tähdätä pienempiin - entistä tarkempiin - suorituksiin. Mitä paremmin ajuri hevosensa tuntee, sen helpommin yhteistyö sujuu ja myös pienet tarkat ajolinjat alkavat onnistua.

Kuten aiemmin täällä on tullut todettua, työajo todellakin on monilta osin kuin korkeaa kouluratsastusta! Mitä paremmin hevonen on koulutettu tehtäväänsä ja mitä paremmin se on avuilla, sen paremmassa muodossa se liikkuu ja sitä vaivattomammin homma sujuu. Työhevosta pitäisi pystyä siirtelemään askel kerrallaan. Pystytkö sinä ohjasajossa vaikuttamaan hevoseesi siten, että se siirtää yhden jalan sivulle? Tai kääntyy pelkästään etuosasta ja takapää pysyy paikoillaan? Kaikkea näitä voi ja kannattaa treenata, vaikkei ikinä työajoa aikoisikaan tehdä.

4-vuotias Nemo aloitti kilpailu-uransa käyttöajokisoissa.  Kuva Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Ajuri joutuu välillä vähän soveltamaan.. 

Olen tässä viime päivinä tehnyt Nemon kanssa paljon ajohommia ihan arkisina askareina. Ja ajatellut joka kerta, että on tää vaan hienoa! Olemme kuskanneet kaikki pyöröpaalit laitumelle nyt vallan hevosvetoisesti. Yhden paalin vein jo täysin itsenäisestikin, kun ruokintapaikkaa muutettiin ja suoritus vähän muuttui sen myötä. Olen aurannut lumia tilan pihapiiristä ja parkkipaikalta sekä paksulla lankulla että kuormalavalla. Kovin toimiva niistä kumpikaan ei ole, mutta priimaa jälkeä silti saatiin aikaiseksi. Kuormalavan kanssa vedettiin vielä pellolle paksuun hankeen kävelyreitti siten, että itse istuin lisäpainona lavan päällä ja Nemo porhalsi hangessa menemään hetkellisesti hyvin painavan lastinsa kanssa. Vaan kyllä helpottui jatkossa oma tarpominen, kun on ura valmiina. 

Vielä voisi käydä lantaa ajamassa pois laitumilta, jatkaa lumitöitä, edelleen paaleja kuskataan niin kauan kun lunta riittää ja mitänäitänytikinäonkaan. Kaikissa mahdollisissa touhuissa, missä traktorin voi korvata hevosella, se myös pyritään tekemään!

Parilla ajossa käyttömahdollisuudet kasvavat.  Kuva Anniina Gullans

Se mitä tässä yritän kaiken epämääräisen paasaamisen päätteksi sanoa: On tää oikeesti hienoa!! Hankkikaa ihmiset työhevosia ja tehkää niillä töitä! Hevosen aktivoimisen lisäksi oma mieli ja kroppa saa ihan uutta virtaa, kun tuntee tekevänsä jotain oikeasti asioita edistävää ja monesti myös joutuu vähän fyysisiin hommiinkin. 
Perehtykää työajoon! Menkää kursseille! Hakekaa tietoa netistä, kyselkää, selvittäkää, aktivoitukaa! Pyytäkää valjasseppä mittaamaan hevonen ja valmistamaan sopivat länget! Kouluttakaa oma varsanne työajoon!
Kylmiltään keltanokkana ei parane lähteä tekemään mitään, mutta kun osaaminen ja varmuus kasvaa, niin juurikaan parempaa tekemistä ei hevosen kanssa yhdessä voi keksiä. Sanon minä!

Tähän duuniin päätyi se pieni muhku pallerovarsa.. Eipä osattu muutama vuosi sitten aavistaa.
...jos mietit, mistä pääsisi kivasti alkuun, löytyy Facesta montakin ryhmää työhevosiin liittyen! On niin kirppareita, keskusteluita kuin poneillekin oma ryhmänsä. Käykää liittymässä!

Oon kolmekymppinen, kolmekymppinen, takana on luja putki heppavuosien!


1. Heading ahead in life as a fairy queen

Minkä ikäisiä lukijoita teitä mahtaa siellä ruudun takana olla? Osa varmasti nuorempia ja osa vanhempia kuin minä. Toisille kolmekymmentä kuulostaa maailmanlopulta, ja toisille se on osa mennyttä villiä nuoruutta.. Mitä se sitten minulle on? Ei oikein mitään. En ole hetkeäkään potenut kolmenkympinkriisiä, enkä toteuttanut mitään hulluja päähänpistoja viimeisellä vuosikymmenelläni parikymppisenä.

Ellei näitä kuvauksia lasketa! Olen jo vuosia halunnut lumikuningatar-kuvia, ja kauan suunnittelinkin niitä Nemon kanssa toteuttavani, kunhan hevonen kasvaa riittävän vanhaksi ratsuna toimiakseen. Ajattelin aina sen olevan kuvissa vielä ori, ja näyttävän upean mahtavalta, kun jollain herätellään se kunnolla henkiin kuvissa. Haaveilin saavani kuvat järven jäällä kovalla pakkasella, jolloin koko maisema värjäytyy punertavan eri sävyihin. Ja itselleni ajattelin hakevani teatterilta jonkun upean paksun valkoisen viitan sekä ison kruunun. No sattumoisin tämä nyt jäi toteuttamatta, sen sijaan pikaisella kyhäelmällä sain kuin sainkin aikaiseksi jonkinlaisen kuvausluukin. 

2. 

Tuntuuhan tämä oikeasti aika hullulta ajatella, että elämää tosiaan on takana kokonaiset kolmekymmentä vuotta. Ja vielä hullumalta, että siitä lähes parikymmentä on kulunut hevosten parissa! Ala-asteella suuntasin tallille luokkatoverini matkassa, ja sen jälkeen ei taukoa ole näkynyt. Lotta asteli elämääni vuonna 2001 ja samalla tiellä ollaan edelleen. Paljon olen oppinut ja varmasti muuttunut hevosten käsittelijänä, enkä silti osaa edelleenkään mitään. Oman kokemuksen ja kokeilun kautta oikeastaan kaikki opit ovat tulleet, sillä en edes osaisi nimetä hevoshistoriastani juurikaan sellaisia nimiä, joita olisin seurannut tai joilta käytännössä tietoni ja tekemiseni ammentanut. 

Toki vuosien saatossa on ollut hurja määrä ihmisiä, joilta olen saanut tietoa ja neuvoja hevosten kanssa. Etenkin yksityishevosten omistajat ovat monet olleet korvaamattomassa roolissa. Missään ratsatuskoulussahan en ole koko ikäni aikana koskaan käynytkään. Mutta silti koen, että kaikki mitä hevosteni kanssa teen, on tarttunut matkaan pieninä palasina sieltä sun täältä. Ei valmiina pakettina tai roolimallina keneltäkään. 

Ehdottomasti työajo ja hevosen työkäyttö ovat ne, jotka tällä hetkellä ovat eniten lähellä omaa sydäntäni. Se on aihe, josta en ole saanut juurikaan mitään kurssitusta tai opetusta mistään, mutta johon silti olen eniten panostanut. Tietoa hakemalla ja osaavia ihmisiä seuraamalla voi silti saada paljon irti ja oppia oleellisia asioita. Netti auttaa tässäkin hurjasti, kun vaan osaa suodattaa ja sisäistää löytämänsä tiedon, vaikka mikään ei tietenkään käytännön ohjeita ja opetusta voitakaan. 

3.

4.

Miten suhtaudun elämään kolmikymppisenä? Mitä odotan tulevalta vuosikymmeneltä? En oikeastaan edes tiedä. En osaa ajatella elämää juurikaan eteenpäin. Ehkä en uskalla, ehkä en halua? Toivon tulevan vuosikymmenen tuovan tullessaan tarpeellisia muutoksia - ehkä isojakin sellaisia - mutta toivon myös, että moni asia säilyy ennallaan. 

Haluaisin päästä kehittämään itseäni hevospuolella ja ehkä saada lisää syvyyttä työajoon. En tiedä, miten pystyisin omaani ja hevoseni osaamista parhaiten hyödyntämään, mutta ehkä mahdollisuudet jostain aukenevat? Nemokin on kuitenkin vielä niin nuori, että kovin ihmeitä siltä ei pysty odottamaan, mutta koko ajan hevosellakin kokemus ja varmuus kasvavat. 

5.

Olen pitkään ihaillut Kaktun suhtautumista elämään! Hän on onnistunut säilyttämään ihailtavan energisyyden ja lapsenmielisyyden sisällään vielä tässäkin iässä - kuten kuuluisikin! Hän teki hurjan muutoksen elämässään ryhtyessään yrittäjäksi kolmikymppisenä. Mutta näin arvaamattomasti elämä meitä kuljettaa.. En koskaan halua tuntea olevani vanha. En ainakaan vielä seuraavan vuosikymmenen aikana. Yhtä yltiöpositiivisesti en osaa elämää katsoa kuin Kaktu, mutta aina voi silti yrittää.

Pääasiassa toivon kuitenkin, että osaan pitää mieleni ja sydämeni avoinna. Aina se ei ole helppoa, ja menneiden vuosien ikävät asiat tuppaavat väkisin kulkemaan matkassa mukana. Mutta ehkä tässä koko ajan ollaan matkalla kohti paremmin itsensä tuntevaa ja itsevarmempaa uutta minää? En edelleenkään tiedä, mitä elämältä haluan, tai mikä haluan olla "isona", joten siinä mielessä kaikki mahdollisuudet ovat auki! Kun vaan osaisi tarttua niihin oikealla hetkellä.

6.

7.

Sen kuitenkin tiedän, että en aio olla pulverimaalari lopun ikääni. Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on hyvä vakituinen työpaikka, ja pystyn tätä palettia nykyisellä tavalla pyörittämään kera kahden hevosen. Työpaikan vaihdos aiheuttaisi luultavasti suuria muutoksia koko elämään, mutta toisaalta ne olisivat kyllä erittäin tervetulleita. 

Uskon edelleen, että kaikella elämässä on tarkoitus. Haluan luottaa siihen, että kaikki valinnat, mitä elämässä teemme, tapahtuvat jostain syystä. Ehkä sitä syytä ei voi tajuta sillä hetkellä, mutta vuosien kuluttua taaksepäin katsoessaan voi ymmärtää, miksi mitäkin tapahtui. Etenkin vaikeiden asioiden kohdalla haluan luottaa tähän. Ja toivon, etten koskaan menetä tätä luottamusta. Miten muutoin itselleen voisi selittää tehtyjä valintoja? 

Uskon myös, että se mitä on tarkoitus tapahtua, tulee tapahtumaan. Vaikka pyrin tietoisesti viemään elämääni tiettyyn suuntaan, en kuitenkaan tee sen eteen mitenkään tarkalla tähtäimellä töitä. On minulla toki tavoitteita ja unelmia, joita kohden koko ajan etenen. Mutta kuten todettua, en tiedä, mihin olen tässä elämässä vielä suuntaamassa, joten voin vain jännityksellä odottaa. Uskon, ettei maisterin koulutukseni ole mennyt hukkaan, vaan pääsen sitä vielä jotenkin hyödyntämään joko työn tai lisäkoulutuksen muodossa. Ei kai vielä ole myöhäistä jatkaa opintoja tai työllistyä uudelle polulle?!


8.

Haluan elää elämääni omalla tavallani ja "itseäni varten". Tässä iässä ei enää pitäisi pyrkiä täyttämään kenenkään odotuksia tai kuuntelemaan toisten ohjeita. Menneitä ovat ne vuodet, kun täytin itseni ihan liialla tekemisellä, enkä koskaan osannut sanoa ei. Sekin piti oikeasti opetella. Jossain kohden tuli vaan mitta täyteen, luovuin kaikesta ylimääräisestä ja otin oikeasti aikaa itselleni ja hevosilleni. 

Toivon etten koskaan muutu "katkeraksi vanhaksi akaksi". Vaikka mistä sitäkään tietää. Ravistakaa minua niskasta ystävät hyvät, jos siltä alkaa näyttää! Pyrin herättämään henkiin sisäisen lumikuningattareni, joka tietää mitä haluaa, osaa arvostaa itseään ja sanoa mielipiteensä! Aina se ei ole turhan helppoa, kun harmaa hiirulainen sisälläni pyrkii yhä painumaan seinän taa koloonsa piiloon ja viemään kuningattaren mukanaan.

9.

10.

Olen moneen kertaan kiitellyt sitä, että minulla on Nemo. Tämä hevonen tuo esiin todellisen minäni. En ikinä osaa olla vihainen tai pahalla tuulella hevosteni seurassa. Ihan sama mikä on elämäntilanne, kuinka huono päivä on takana, tai mikä myrsky sisälläni velloo, hevosten seurassa kaikki tuo väistyy. Nemo on niin puhdas ja aito. Se ei millään tasolla ole koskaan ansainnut huonoa kohtelua osakseen, enkä sitä ikipäivänä halua siihen kohdistaa. Ihmisiin menetän hermoni monet kerrat, mutta hevosiin en oikeastaan koskaan. 

Nemo tuo ehdottomasti esiin kaikki parhaat puoleni. Haluan aina olla sille kiltti, reilu ja ystävällinen. Toki haluaisin olla tätä aina kaikille muillekin, mutta usein ei vaan jaksa. En ole erityisen ihmisläheinen tai sosiaalinen henkilö, ja vietänkin paljon aikaa yksin. Tässä olisi ehdottomasti petraamisen varaa tulevan vuosikymmenen aikana, sillä myös ihmissuhteet vaativat hoitoa säilyäkseen. Onnekseni minulla kuitenkin on ihania ystäviä ympärilläni - vaikkakin monet turhan kaukana. 

11. Kohti auringonlaskua kera luottoratsuni.

Tämä upea vuonohevosprinssi on kuitenkin elämäni tähti ja valo tällä hetkellä! En tiedä mitä tekisin ilman hevosia. En uskalla edes ajatella sellaista elämää. Ei siitä tulisi yhtään mitään. Vaikka kuluneeseen pariinkymmeneen hevosvuoteen on mahtunut paljon upeita kokemuksia, uskon ja toivon, että vielä vähintään yhtä hienoja hetkiä meillä on edessämme Nemon kanssa! Toivottavasti jotain uutta ja ihmeellistä. En tiedä enkä uskalla edes arvata mitä, mutta vain taivas olkoon rajanamme.. 


Punaa poskiin, lilaa luomiin ja leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä myös tulevana vuosikymmenenä! 

Suuren suuret kiitokset näistä kuvauksista upeat taitavat Kimmo Mäkiselkä ja Heli Saarinen! Ootte te huikeita!

No nyt on voimaa! Hevosvoimaa!


Kaikista postauksen kuvista kiitos Anniina Gullans! 

Voin meinaan kertoa, ettei ihan äkkiä lopu tehot kesken, kun laitetaan kaksi vuonohevosta vetämään. En uskalla tai edes halua arvata, paljonko näistä oikesti potkua löytyisi - etenkin jos molemmat olisi ns. huippukuntoon treenattuja - mutta jo nyt sen huomasin, että voimaa kyllä riittää. Näin uuden vuoden alkajaisiksi kokeilin taas jotain uutta kivaa, eli laitoin Nemon ja Lotan ensi kertaa parissa työkamppeilla vetämään!

Söpöt samikset. Nyt "virallisesti" 5v ja 26v.

En ole aiemmin niillä parissa vetänyt, koska varusteet eivät ole ihan kohdallaan siihen hommaan. Itse asiassa tuunattavaa riittäisi vaikka millä mitalla ennen kuin on niin sanotusti kaikki kohdallaan. Mitään maassa lanattavaa en ole lähtenyt vetämään, koska kaksi kolmesta tarvittavasta vetokartusta puuttuu. Eivätkä vetoliinat sovi edes olemassa oleviin karttuihin. Vaunuja taas ei päästä vetämään, koska pariaisaa ei saa länkiin kiinni. Pitäisi siis tuunata sille kiinnitys. 

Eivätkä nuo Lotan valjaatkaan nyt ihan priimat ole. Kuten kuvista näkyy, mäkivyö roikkuu aivan liian alhaalla, vaikka on pienimmillä säädöillä. Vatsavyö ei ylety edes kiinni, joten sitä on jatkettu harjustinremmillä. Nämä valjaat tulivat meille vähän vahingossa, eivätkä ole minun omistuksessani. Mietin tässä vielä, olisiko parempi hankkia kokonaan uudet, vai yrittää tuunata sopiviksi..

Nemon perässä olevalla vetokartulla taitaa olla muutama vuosikymmen (ainakin) ikää.

Eikä tuo länkikään oikein Lotalle sovi. Kyllä se sille päälle menee ja ihan ok tuntuu istuvan, mutta malli on väärä. Olen sitä pari kertaa tammalla käyttänyt, mutta paremmin istuva länki pitäisi ehdottomasti hommata, jos enempi sillä aikoo ajaa tai raskaampaa taakkaa vedättää. Meillä siis saattaisi olla myynnissä tämä kuvissa näkyvä vaalea länki! Kotimaista Vilho Vartiamäen tekoa, upea ja siisti länki! Jos vaan länkien omistaja sen haluaa myydä, ja löydän jostain paremmin istuvaa tilalle..

Onhan tuo vähän hölmön näköistäkin, kun on eri väriset länget..

Lisäksi puuttuu kaikennäköistä muuta remmiä ja remeliä, millä laitetaan hevosia toisiinsa kiinni, pariaisaan kiinni, kuormaa perään jne. Olen onnekseni todennut, että rakennusliikkeiden veneosastolta löytyy kaikkea kauhean kätevää hevoskampetta, ja monet kestävät köydet ja palomieshaat sun muut on sieltä mukaan tarttunut. Kunhan nyt joskus saan lukua, mitä kaikkea ja missä mitassa oikeasti vielä tarvitaan, lienee kuitenkin parempi hankkia tilalle ketjuja pikalukoilla tai teetättää suutarilla nahkaremmejä.

Tahdissa kääntyy mars. 

Olenkohan edes maininnut täällä blogin puolella, että meitä odottelevat uudet vaunut! Tai siis useamman vuoden vanhat kylläkin, mutta meille uudet. Bongasin ne vahingossa Facessa myynnissä (tai itse asiassa kaksi eri ihmistä tägäsi minut kahden eri palstan myynti-ilmoituksiin samasta vaunusta :D) ja pakkohan ne oli sitten käydä hakemassa pois. Nämäkään vaunut eivät tulleet minun vaan tilan omistukseen, mutta me niillä saamme ajella. Kiitos ihanan isännän, joka myös on innostunut hevosajosta :)

Vaunuja vaan ei ole saatu perään, kun yksikössä ajoon niissä on vääränlainen kiinnitys aisoissa, ja parissa ajoon en tosiaan saa puomia länkiin kiinni.. Siellä ne siis seisovat ja odottavat, että asioille tehdään jotain ja saadaan vaunut liikkeelle!

Voi Lottaa! :'D

Tässä olisi nyt kuitenkin hyvä treenata kimpassa ajoa ennen vaunujen perään laittamista. Toivottavasti saisin siis suht pian valjaat ja kartut ja länget kuntoon, niin päästäisiin paremmin kimpassa ajamaan. Ihmeen hyvin homma kyllä sujui heti näin kylmiltään! Nemolla meinasi olla vähän liikaa menohaluja, joten se oli ainoa haaste hommassa. Välillä taas kakaraa ärsytti himmailu sen verran, että piti alkaa äitiä napsia ohimennen. Ja siitäkös Lotta taas tykkää..

Ihan toimiva pari nämä kuitenkin ovat, ei voi muuta sanoa. Toki nyt kun ei ollut kiinteää yhteistä karttua perässä, oli Nemolla vähän liikaa liikkumavapautta eteen ja taakse. Välillä kun se edisti liikaa ja joutui peruuttamaan, meinasivat vetoliinat ja vetokarttu puolestaan jäädä jalkoihin ja oli lähellä, ettei oltu niiden kanssa solmussa. Vaunut perässä kyllä helpottaisivat siinä mielessä hommaa, että molemmat hevoset ovat puomissa kiinni ja paremmin samalla tasolla koko ajan.

Näitä takamuksia ei vaan väsy katselemaan.

Luminen märkä kuormalava oli pelkkä höyhen perässä.

Nemo sanoo että vauhtia äiti nyt!! 

Harmi kun en tiennyt, että saan kuvaajankin mukaan, oltaisiin ehkä kaikki laittauduttu vähän paremmin ;)

Emilia ja Anniina sattuivat kyllä juuri sopivasti paikalle ja avustivat suuresti, kun virittelin kaikkea mahdollista ja mahdotonta yhteen, jotta sain hevoset lavan eteen. Itse asiassa heti ensimmäisen muutaman kymmenen metrin jälkeen ensimmäiset solmut aukesivat, ja lava jäi matkalle! Sitä ihmettelen vieläkin, miten lava tai Nemon karttu eivät hajonneet kesken ajon.. Sen verran paljon vääntöä tuolla nuoskalumen keskellä kuitenkin tulee, että vahvaa tekoa saavat olla kaikki köydet ja kiinnitykset.

Mutta olin kyllä hyvin tietoinen, mikä saattaa pettää kesken ajon, eivätkä seuraukset olisi olleet sen kummemmat. Viritelmiä voi kyllä tehdä, kunhan turhia riskejä ei niillä oteta, eivätkä hevoset kärsi seurauksista. Sanotaanko silti niin, että saattaa tuo ihan muutaman treenikerran vaatia, ennen kuin yksinäni saan hevoset sujuvasti parissa kuorman eteen ilman sen kummempaa säätämistä, vaikka kaikki varusteet olisivat valmiiksi sopivat ja helppokäyttöiset.

Yhden kanssa onkin helppoa, kun voi esim. peruuttaessa ottaa vetokartun toiseen käteen ja ohjat toiseen, ja pakittaa hevosen oikeaan kohtaan kuorman kiinnitystä varten. Vaan miten ihmeessä se tehdään kahdella hevosella?? Molemmat vetokartut eri käsiin ja ohjat suuhun vai? :D

Nemoltakin sai hieman vauhtia pois, kun painoa lisäsi yhden akan verran perässä.

On tässä vaan niin hieno pari, että ihan vähän on taas kasvattajan pakko olla ylpeä tuosta pienestä miehestä! Vaikka sillä välillä onkin hermot-menee-kaikki-potuttaa-nyt-sählään-päiviä, niin on se silti erittäin toimiva työhevosen alku. Ja mikä olisikaan parempaa treeniä sille, kuin kulkea kaiken osaavan ja erittäin hyvän työmoraalin omaavan äipän rinnalla ♥

Kaksin aina kaunihimpi :) 

Vuoden viimeinen ratsastus


Hei meillä oli eilen kuvauspäivä Emilian kanssa - pitkästä aikaa! Ei parane valittaa säästä, joten ei nyt valiteta siitä, kuinka synkkää ja märkää ja harmaata oli, vaan iloitaan siitä, että saatiin kuvia. Sen verran on kuitenkin pakko valittaa, että onhan nämä pohjat nyt ihan sanonko mistä! Ainakin 25-vuotiaalle kankealle ja muutenkin kompuralle kengättömälle vanhukselle. Mur.


Halusin kuitenkin Lotasta saada ratsastuskuvia, niitä kun ei ole otettu sitten viime kesän jälkeen. En toki ole muorilla ratsastanutkaan kuin oikeastaan tästä syksystä alkaen. Silloin oli lunta maassa, kun ensimmäisen kerran kävin sen kanssa kentällä "treenaamassa". Pitkän aikaa olikin tosi kiva kenttä, ja olin aivan ihmeissäni, kuinka hyvä Lotta oli ratsastaa! Pellollakin oli kiva mennä sen pienen hetken, kun maahan satoi uusi paksu lumi, pohja oli vielä koskematon ja sopivan pitävä ja pehmeä. Ainakin paikoitellen, eikä toki koulureeneihin nyt isoa tilaa tarvinnutkaan.

Sen sijaan viime viikkoina ei ole enää ollut sama tilanne, ja Lotta onkin saanut lähinnä chillailla. Olen niin keskittynyt Nemolla ajamiseen, että Lotan kanssa olen lähinnä käynyt kävelemässä pitkin peltoja silloin tällöin. Vähän on päästy ravaamaan ja yhdellä pelloista on vielä ollut sen verran puhdasta hankea, että siellä olen uskaltanut laukatakin. Nyt kun lumi sulaa vauhdilla ja aina välillä taas jäätyy, on pohja paikoitellen hyvin liukas tai koppurainen sinne syntyneistä hevosen/reen/traktorin jäljistä..

Jäätä ja sohjoa.. Itse asiassa käynnissä kintut luistivat enemmän kuin ravissa!

Meillä oli hyvin äänekäs valmentaja menossa mukana.

Mutta näillä mennään! Ei ollut Lotan ratsastettavuus kentällä ihan sitä luokkaa, mitä se on tässä syksyn aikana ollut. Vaan on tuo hevonen niin kiltti ja nöyrä, että kaikkensa se toki jälleen yritti. Minä pungin ja väänsin selässä minkä kykenin, saamatta silti sen valmiimpaa. Itse asiassa nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, niin monesti ratsastukseni Lotalla oli juurikin sitä, että hiki hatussa yritin vääntää selässä niin paljon kun jaksoin. Sitten aina joskus yhtäkkiä yllättäen tapahtui jotain maagista, ja yhtäkkiä huomasin istuvani selässä tekemättä yhtään mitään!! Ja hevonen kulki kuin ajatus. Tuntui ettei sitä tarvinnut edes ohjata mitenkään, silti se meni juuri sinne minne piti. Ihan tähän fiilikseen ei tietysti tässä muutamien ratsastuskertojen aikana ole päästy, mutta olisihan se hienoa, jos vielä joskus pääsisi saman tunteen Lotan selässä kokemaan..




En ole käyttänyt Lotalla satulaa juuri ollenkaan, sillä se kiukkuaa aina satulan pukemisessa. Sama tilanne oli jo vuosi sitten talvella, kun muutaman kerran kävin muoria liikuttamassa. Pari kertaa kävin selässä, ja kolmannella kerralla totesin, että en tällä hevosella kyllä enää ratsasta. Lotta oli silloin jo suunnattoman vihainen, kun satulaa laitettiin selkään, ja tosiaan meno kun oli pelkkää rynnimistä kotiin päin ja hirmuista kompuroimista pellolla, ei ratsastus ollut järin mukavaa.

Sama suhtautuminen satulaa kohtaan on jatkunut edelleen, mutta sen sijaan ilman satulaa selkään nousevaa ihmistä kohtaan Lotta ei suhtaudu lainkaan negatiivisesti. Se tulee suoraan korokkeen viereen, seisoo tyynen kiltisti selkäännousun ajan, eivätkä korvat edes käy takana, kun selkään kiipeää. Päin vastoin muori on ennemminkin aina innokkaana ja selvästi tyytyväisenä lähdössä hommiin, kun sinne selkään kiipeää.


En tiedä, onko sille jäänyt ikävä mielleyhtymä satulasta siihen, että joutuu yksin lenkille ja pois tallin pihasta. Koska sehän oli Lotalle stressin ja paniikin paikka tuossa muutaman vuoden. Vai onko se oikeasti ollut sen verran kipeä selästä, että satula tuntuu inhottavalta. Tosin silloin luulisi, että se välttelisi koko ratsastusta ja painoa selässään, mikä taas ei näytä olevan tilanne..

Toki voisin kokeilla ratsastaa Nemon länkkäsatulalla muutamia kertoja (mitä nyt olenkin ne pari kertaa käyttänyt, kun satula on ollut selässä) ja katsoa, muuttuuko rouvan asenne satulaa kohtaan. Kuitenkin Lotalla on niin kiva mennä ilman satulaa, ja etenkin talven kylmillä keleillä hevosen lämpö on ihanaa luksusta pepun alla, joten eipä nyt hetkeen taida satulan käytölle olla tarvettakaan. Ellei Lotta ala kommentoida, että selkään nouseva ihminen ei enää olekaan kiva juttu. Tosin silloin saisi jäädä jo koko ratsastus.

Muori löysi pellolla ihan uuden vaihteen.

Ai että kun saataisiin lisää lunta!!! Pian!

Lotan lempparia on ehkä aina ollut - ja tuntuu edelleen olevan! - kunnon laukkaspurtit. Ei paljon tarvi kysellä, että mennäänkö?!

Parhaat mummelit! Zeldakin täytti muuten juuri 14v <3

Lotta on hirmu jäykkä etujaloistaan, ja sille on ollut vaikea nostaa niitä koko tämän ajan, mitä tamma minulla nyt on ylläpidossa ollut. Sen huomaa ihan arkisista asioista, kuten kavioiden vuolusta tai maahan kaatuneiden puiden yli taluttamisesta. Mitä näitä nyt on. Muutenkin Lotan omaehtoinen kävely on hyyyyyvin hidasta ja varovaista. Se asettaa jokaisen jalkansa pitkään harkiten, eikä todellakaan kiirehdi mihinkään. Varsinkaan näillä pohjilla.. Kyllähän se sitten ratsain innostuessaan tai käskystä liikkuu reippaasti ja etenee välillä turhankin vauhdikkaasti! Mutta se mitä tässä itse mietin, onkin siinä, kuinka paljon uskallan pyytää ja jumpata Lotan jalkoja.. 

Totta kai jo se, että se elää pihatossa ja valtaisan suuressa tilassa, mikä pakottaa sen jatkuvasti liikkumaan, on erittäin hyvää lääkettä. Yritän kyllä säännöllisesti tehdä kevyttä puomijumppaa, viedä hevosta metsään epätasaisille poluille jne., mutta missä tulee raja vastaan? En esim. uskalla juurikaan käsin venyttää ja nostella jalkoja, koska jo vuolussa jalan ylhäällä pitäminen on selvästi vaikeaa ja raskasta. En yhtään uskalla niitä väkisin nostaa ja venyttää, jos hevonen ei siitä tykkää.

Omaehtoista etujalan nostelua! :D

Ei enää meinaa ihan yhtälailla korkealle ja tarmolla nousta, kun nuorempana..

Pääasia nyt kuitenkin on, että Lotta vielä liikkuu hyvin, aktiivisesti ja innoissaan, sekä tuntuu olevan kaikin puolin kunnossa. Tästä pyritään pitämään kiinni. Toki kaikki kunnon kohottaminen, lihasten kasvattaminen ja liikkuvuuden paraneminen on pelkkää plussaa. Ja kieltämättä näitä kaikkia on tapahtunut ihan hurjasti tässä seitsemän kuukauden aikana, kun Lotta on täällä ollut! Kuitenkin hevonen kääntyy nyt 26-vuotiaaksi, joten ihmeitä ei voi odottaa.. Ihan mielettömän tyytyväinen ja onnellinen olen siitä, että Lotan kanssa vielä pystyy harrastamaan :)

Taluttatteko tekin näin (vuono)hevosia??

...Lotalla nyt on aina ollut vähän omia oikeuksia.


Ihanaa Uutta Vuotta teille kaikille!! 


En tiedä tulenko tekemään sen enempää vuodenvaihteeseen liittyviä postauksia.. Mutta lisätään tähän loppuun kuitenkin ensi vuoden tulevan äitimuorin kuvia, koska vuonna 2018 meille syntyy ihana muhku karvapallero ic-varsa!! Can't wait! Siinä onkin jo tarpeeksi odotettavaa tulevalle vuodelle ;)

Vielä jaksaa mamma liikkua.

...tosin ei enää ihan siihen tahtiin lähde laukkaspurtit, mitä vielä kesällä mentiin, hih! :D