sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Yksi tavoite saavutettu!

Tämän talven yksi ja oikeastaan ainoa tavoite oli ajaa Nemolla reellä ihan oikeasti, ja nyt se on toteutettu! Koko ensi viikolle on luvattu plussaa ja vesisadetta, joten pakko oli tänään säätä uhmaten roudata reki jäistä tietä pitkin pellolle ja valjastaa hevosen perään kiinni. Sen verran vielä oli pellolla lunta jäljellä.

Aina portin takana valmiina odottamassa hommiin pääsyä.

Nemo oli taas kuin vanha tekijä. On tuo poni uskomaton. Reki toki välillä rahisi melkoisesti osuessaan paljaaseen maahan tai jäähän lumen sijaan. Välillä tehtiin myös tarkoitusta tiukempia käännöksiä, jolloin aisa painoi ihan kunnolla Nemon takajalkaa vasten. Eikä tuo välittänyt mistään mitään. Se on kyllä niin hyvin siedättynyt ja sinut kaikkeen perässä tulevaan, että on vaikea itsekin uskoa, kuinka tyynesti herra hoiti homman kotiin.

Pelkkä reki liukui varsin kivuttomasti pellolla, vaan kun minäkin hyppäsin kyytiin, oli Nemon ilme sitä luokkaa kuin muutaman sadan kilon tonnikeiju olisi istahtanut matkaan mukaan - pientä vihjailua kenties?! Varsan koko olemuksesta näki selvästi, että nyt se joutui ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti tekemään kunnolla töitä vetäessään, eikä selvästikään hirmuisesti digannut touhusta. Kovin kauaa en siis kyydissä viitsinyt istuskella, sen verran että muutama kerta kierrettiin pelto ja pyörittiin molempiin suuntiin. Kiltisti Nemo silti talsi eteenpäin ja liikkeelle lähdötkin sujuivat mallikkaasti raskaammasta painosta huolimatta.

En viitsinyt ottaa kameraa edes mukaan, kun kahdestaan oltiin Tanjan kanssa liikenteessä. Pakko oli kuitenkin pieni pätkä kännykällä touhua ikuistaa, ja varsin pieneksi se jäikin, kun akku otti ja sanoi itsensä irti kesken kuvaamisen. Onneksi kuitenkin edes vähän jäi muistoksi tästäkin ensihetkestä!



Vaan tiedättekö mitä? Vaikka koko ensi viikoksi onkin luvattu plussaa, uskon edelleen vahvasti, että kyllä tässä vielä talvi on tulossa. Tapahtui se sitten helmikuussa tai toukokuussa, aivan taatusti lunta vielä tulee satamaan. Ja jos sitä saadaan tarpeeksi, on meillä ajokuntoinen reki sekä vetokelpoinen hevonen, ja sehän voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: oikeita rekiretkiä!! 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Missä välissä..?

Kuva: Heimo Tuomarla

Täytyy taas kerran ihmetellä, kuinka nopeasti aika oikein menee. Kuka ja koska on treenannut mun hevostani? Minä vissiin - ainakin viime vuoden tilastoja ja sitä vanhempia kuvia ja videoita uskoen - mutta kun eihän me oikeesti olla tehty juuri mitään? Muutama parin minuutin harjoitus joskus ja jouluna? Minulla on sellainen olo, että Nemo on edelleen se pieni ja lapsekas varsa, joka saa elää pellossa miten lystää ja "piereskellä mihin suuntaan haluaa koska haluaa", kuten Miika joskus työhevoskurssilla asian varsojen osalta ilmaisi. Ei meillä oikeasta työnteosta ole vielä hajuakaan…

Vai onko sittenkin? 

Koko talvi tässä on haaveiltu Nemon reen eteen saamisesta (pienen jännityksen kera), ja tänään se vihdoin tapahtui! Tallilta löytyi vielä kolmaskin ikivanha reki, joka seisoi seinää vasten suojassa ladon perukoilla muutaman sadan metrin päässä tallin pihasta. Sovittiin sitten porukalla, että käydään se sieltä hakemassa käyttöön! 

Siinä se tönöttää.. Vähintään sadan vuoden(?) ikäinen heinähäkin pohja.

Vuokranantajamme kysyi minulta, ottaako hän traktorin mukaan, vai käydäänkö hakemassa reki hevosella? No hevosella tietysti! Sen verran tosin Nemon urakkaa helpotettiin, että miehet kiskoivat rekeä jonkun matkaa turvallisempaan kohtaan hevosen perään kiinnitettäväksi. Sinne jätettiin reki pellolle odottelemaan, ja käytiin valjastamassa hevonen matkaan.



Tanjalle pakattiin taskut leipiä täyteen, ja marssittiin pellon poikki aisat mukanamme reen luo. Eipä ole Nemoa aiemmin muualla tullut vetokamppeiden eteen valjastettuakaan kuin tallin pihassa, joten hyvä treeni oli tämäkin. Ja sen vuoksi leipiä oli kasapäin mukana, että poni varmasti seisoo paikoillaan reen kiinnityksen ajan. Vaikka eipä paikoillaan seisominen ole koskaan ollut minkään sortin ongelma.

"Jaa että tuommoista kapistusta pitäisi mun vetää vai?"

Herra oli taas oikein pätevä. Mitäpä siltä muutakaan voisi odottaa?! Ajeltiin pellolla ympäriinsä muutama kierros, ja jonkun matkaa istuin myös reen kyydissä, kun homma vaikutti niin helpolta ja Nemo tyytyväiseltä elämäänsä. Tanja kulki koko ajan varuiksi mukana narun päässä, kun ensimmäistä kertaa oli reki perässä.


Tamppivaljastus on onneksi nopea ja kätevä tapa kiinnittää aisat.

Itse asiassa talutuksesta oli ehkä enempi haittaa kuin hyötyä, sillä Nemon kaikki huomio oli ainoastaan narun mutustamisessa ja Tanjalta leipien kerjäämisessä. Ei se kiinnittänyt mitään huomiota perässä tulevaan rekeen. Keskittyminen olisi siis voinut olla parempi, mutta hyvin silti menivät avut perille, eli kuulolla oltiin kyllä. Tehtiin moneen otteeseen pysähtyminen leipäpalkan kera, sillä haluan aina vahvistaa hidastavia apuja. Hyvin Nemolla jarrut kyllä toimivat, ei voi valittaa. Nykyisin eteenpäinpyrkimyskin on ihan eri luokkaa kuin esim. viime kesänä, joten liikkeelle lähtöä ei tarvitse juuri odotella. Varsin reipasta tahtia sai itse pistellä menemään, että pysyi Nemon käynnin vauhdissa mukana!

Nyt kun rekineitsyys on korkattu, niin varmasti hommaa tullaan jatkamaan mahdollisimman tiiviiseen tahtiin (ai mitä vesisadetta ensi viikolle??), jotta saataisiin tähänkin hommaan rutiinia aikaiseksi. Jospa jo huomenna ajeltaisiin ilman taluttajaa muutama rinksa ympäri peltoa, fiilikset on ainakin homman suhteen korkealla ja luotto hevoseen samoin. Lopullinen tavoite on käydä hakemassa metsästä kaadettuja puita pois, mutta sitä ennen täytyy luoda varmuutta touhuun ihan vaan lähimaastoissa ajelemalla.. :)

Sitä minä tosiaan ihmettelen, missä välissä tästä naperosta...

…on kasvanut miltei aikuinen työhevosen alku?? Kuva: Heimo Tuomarla



On tämä tosi hassu olo, kun toisaalta tuntuu, että ollaan saavutettu ihan hirveästi. Mutta toisaalta taas ei tämä treeni poikennut mitenkään Nemon aiemmista harjoituksista. Samalla fiiliksellä ja tunteella mennään kuin silloin muinoin, kun pikkuvarsa veti perässään yhtä pientä laudanpätkää. Sekin oli jo saavutus ja etenemisen askelia muinoin, kun ensimmäistä kertaa vedettiin jotain esinettä hevosen takana. En todellakaan tiedä, missä välissä Nemosta on tullut valmis reen eteen, mutta sitä se nyt näyttäisi olevan!

Vuosi sitten helmikuussa tämäkin oli jo huikea askel eteenpäin, ensimmäistä kertaa aisojen välissä :)

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kahden ja puolen kuukauden jälkeen

Ehdin jo blogin Facebook-sivuilla kirjoitella, ettei koneeni taaskaan toimi. Mutta täällä ollaan! Jälleen kerran. Saas nähdä, montako kertaa vielä onnistun herättämään näytön henkiin sinisten viivojen tai valkoisen kohinan sijaan.. Ehdin myös Facebookissa paljastaa molempien ponien päässeen tänään treeniin.


Naureskeltiin tuossa tallilla, että ajan puute on kyllä huono tekosyy jättää hevonen treenaamatta. Jos siis on tarkoitus opettaa jotain uutta, etenkin nuorille hevosille. Sekä Nemon että Popin harjoitukset olivat tänään ehkä vartin mittaiset? Nemon hädin tuskin sitäkään, mukaan laskettuna tarhasta haku, kuntoon laitto ja tarhaan palautus. Nuorison kanssa vähemmän on enemmän, ja kun hevonen suoriutuu kunnialla siitä, mitä siltä pyydetään, on ihan turha pyytää enempää.


Otsikko viittaa Rouskun ratsun uraan. Rohanin selässä on tosiaan viimeksi istuttu marraskuun puolivälissä, kun Suvi (Pure Heart) kävi pitämässä Sirille ja Popille pienen oppitunnin. Eilisen hyvin menneen ohjasajon jälkeen totesimme, että tänään olisi hyvä aika kiivetä selkään. 


Tallin pihassa lumisessa kohdassa Siri muutamaan kertaan kiipesi ylös ja alas, ylös ja alas, pomppi jalustimella ja heilui satulassa. Tätä samaa vanhaa hyvää treeniä, mitä on tämän hevosen kanssa tehty moneen otteeseen. Popi seisoi tuttuun tapaansa nätisti paikoillaan ja sai leipää palkinnoksi rauhallisesta suhtautumisestaan.


Pihaa talsitiin ympäri muutama kierros, varuksi taluttaja narun päässä, kuitenkin jälleen siten, ettei suoraan ihmisen perässä käveleminen ollut mahdollista.


Kesken treenin ilmaantui puskasta äänekäs ja etenkin vauhdikas lauma koiria ja ihmisiä. Kaikilla meillä hevosta myöden taisivat ihokarvat pompata pystyyn - miten tässä nyt käy?! Vaan mitä vielä, Popi otti kaverit vastaan kuin kokenut konkari konsanaan. Eipä noista riehuvista koirista tarvitse stressiä ottaa..


Oikeastaan tallin piha on tässä vaiheessa mitä mainioin paikka harjoitella. Se on hevoselle erittäin tuttu ja turvallinen. Nemo katselee aidan takana lähellä henkisenä turvana. Ja jos sattuisikin niin, että poni kokisi tarvetta poistua paikalta, on suunta vamasti oman tarhan portille Nemon luo. Lyhyt matka siis ;) Vaan eipä tuossa omassa pihassa edes pitäisi olla mitään ylimääräistä häiriötä, joka aiheuttaisi jännitystä hevosessa. Rousku oli siis oikein tyyntä herraa koko ratsastuksen ajan.


Ja lopuksi Popi pääsi omaan kunniatehtäväänsä lasten ratsuna. Tämä hevonen on kyllä niin omiaan lasten kanssa. Ei voisi enää paremmin pienille ihmisille soveltuvaa ponia olla. Etenkin lasten talutusratsuna Popi on aina ollut mies paikoillaan. Mikäpä sen mukavampaa, kun kukaan selässä ei pyydä tai käske mitään, ei revi suusta tai paina pohkeilla, saa kävellä vaikka silmät ummessa ihmisen jalkoja seuraten ja unohtaa kaikki maailman surut ja murheet. Täydellistä hommaa kerta kaikkiaan! Vielä kun ihmiset ovat niin iloisia ja hymyssä suin aina muksujen istuessa kyydissä, pakkohan siinä on poninkin olla tyytyväinen itseensä :)



Rouskun harkkojen jälkeen haettiin pikkuveli matkaan mukaan ja päästettiin pojat toiselle kesälaitumelle juoksemaan. Täytyisi kyllä oikeasti hyödyntää useammin mahdollisuutta juoksuttaa hevoset irtona. Onhan niille mitä mukavinta vaihtelua päästä toiselle laitumelle maisemia katselemaan ja kakkakasoja nuuskuttelemaan. Kummasti menohalutkin kasvavat, kun poistutaan omasta tarhasta. Onhan tarha ympäristönä paljon virikkeellisempi juostakin kuin kenttä.. Tämäkin touhu kaipaisi jälleen kerran vaan lisää lunta. Onneksi on edes tämä vähä vielä jäljellä.














Popi edustaa jälleen kerran… :D




Entäpä Nemon treenit sitten? Ne jäivät päivällä tekemättä, vaan myöhemmin palasimme uudelleen tallille minun isäni ja Sirin kanssa, palauttamaan sieltä viikko sitten hakemamme reen. Kuvamateriaalin (ja itse asiassa myös aisojen..) puutteessa voisin todeta, että jätetään nämä harkat tällä kertaa selostamatta. 



Sen verran voisin todeta, että Nemo oli jälleen kerran oikein pro. Ja miun isäni on saanut kunnian olla ensimmäinen henkilö tällä planeetalla, joka istuu Nemon vetämän reen kyydissä! Vaikkakin hyppäsi sinne minun huomaamattani, ja sai saman tien käskyn tulla pois kyydistä :D

Jos ikinä koskaan saadaan lunta enempi maahan, tehdään sitten kunnon rekiharkat ja postaillaan niistä uudemman keran..

lauantai 30. tammikuuta 2016

Molemmat pojat ajoharkoissa


Pitkästä aikaa olimme kolmen naisen voimin liikenteessä tallilla, ja pitkästä aikaa myös Rousku pääsi oikeasti treeniin. Tiedättekö, sellaiseen hommaan, missä joutuu käyttämään aivonystyröitään? Popi on vähän liian tyytyväinen elämäänsä, kun saa peesata muiden mukana, luottaa toisten hoitavan asiat ja tehdä vaan perässä mitään ajattelematta. Siri taisi kyllä todeta jossain välissä, ettei tuolla ponin päässä mitään liiku :D 

Sivusta seurattuna Rousku oli oikein mainio oppilas. Ajatuksena oli ensin lähteä ohjasajamaan sitä työvaljaat niskassa (näin vuoden tauon jälkeen!), vaan Popi olikin valjaista niin kauhuissaan, että suunnitelma vaihtui satulaan. Hyvä etteivät silmät pompanneet päästä ulos, kun työvaljaat lähestyivät hevosta. Teimme toki muutaman hyvän mielen treenin valjaiden pukemisen ja riisumisen muodossa, mutta hommiin niitä ei nyt päälle laitettu - turvallisuussyistä. Joku pitkään seuranneista lukijoista saattaakin muistaa Rouskun kanssa sattuneen onnettomuuden pari vuotta sitten. Silloin sille jäi selvä kammo työvaljaita kohtaan, ja vaikka valjaat ovat olleet niskassa jo moneen otteeseen tuon jälkeen, edelleen vaan vanhat traumat istuvat syvällä..


Popi valmistautuu hommiin.

Tie on niin jäässä, että nämä löysivät ihan omat kulkureittinsä.

Pientä mäkitreeniä samalla..

Rouskun kanssa ainoa tavoite oli rento poni, suoritus ilman sinkoiluja tai jännittymisiä. Ja se kyllä toteutui! Vaikka oli kamala tuuli, pitkä työtauko ja vähintäänkin muhkurainen pohja, toimi poni tosi kivasti ja oli hyvin kuulolla. Edelleen se koki tarpeelliseksi tarkkailla maailman menoa joka suunnasta, mutta mistään sinkoiluun viittaavasta ei ollut tietoakaan!

Rouskun lempparihommaa on laahustaa pää roikkuen ihmisen perässä. Mieluiten otsa selässä kiinni.

Sen sijaan vaikeusaste nousee potenssiin sata, jos pitäisikin liikkua omin jaloin!


Varmuuden vuoksi Tanja kulki mukana taluttamassa koko treenin. Kuitenkin niin sivulla, ettei Popi voinut seurata taluttajaa.

Kieli! Pidätteet olivat edelleen se treenin ikävin juttu. Kuolain ei ole tämän hevosen kaveri alkuunkaan, heti alkaa suun aukominen ja kuolaimen pureminen, kun suussa enempi jotain alkaa tapahtua.. Kevyellä tuntumalla suu pysyy täysin rentona.

Rouskun treeni oli lyhyt ja onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa, ja ehkä jo huomenna laitetaan herra uudemman kerran pienelle aivojumpalle? ;)


Nemon kanssa edettiin uuden jutun pariin, kun herran perään viriteltiin vanhan metsätyöreen puolikas. Jos Nemo eilen olikin hankala ajaa, tänään oli täysin eri ääni kellossa! En tiedä mikä oikeasti vaikuttaa; se, että "kuolain" oli eri, se, että ajopaikka oli eri, se, että sillä on eilen treenattu, vai se, että kuorma oli perässä? Joka tapauksessa pikkumies oli aivan huippu!



Suunnattiin ajamaan yhdelle kesälaitumelle. En enää lähde hakkaamaan päätäni seinään pellolle, jos siellä ei muuta pysty tekemään kuin kiskomaan hevosen päätä maasta ylös. Tarhan pohjalla oli huomattavasti enemmän lunta.


Reen vetäminen lisäsi vastusta melko paljon siihen, mitä aiemmin on vedetty. Liikkelle päästyään reki liukuu lumella kyllä kivasti, ja eihän se hevosen perässä paina "mitään". Hankalin onkin nykäistä reki liikkeelle. Eipä siinäkään Nemolla näyttänyt olevan mitään ongelmaa.


Haastetta lisäsi myös se, että ajoimme pienen rinksan metsänreunan puolelta. Muutaman kaatuneen puunrungon yli ja kivien välistä, ei sen kummempaa. Itse tein pienen mokan, kun ohjastin varsan puunrungon yli ja arvioin reen liukuvan siitä kyllä myös. Toisin kävi. Reki pysähtyi puuhun kuin seinään! Nemo tästä hämmästyi niin, että heitti kunnon pukin :D Nemo on niin hauska noissa reaktioissaan, sillä joka kerta, kun se on jotain pelästynyt tai säpsähtänyt, on sen reagointi näihin kutakuinkin paikoillaan tapahtuva ja kestoltaan sadasosasekunnin luokkaa. Ja nämäkin kerrat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Vaan olipa hyvä kokeilla tällainenkin tapahtuma, kerrankos sitä ajaa päin puuta keskellä metsää, tai jää vaunuista kiinni maraton-esteellä.. 

Niin ja pukin jälkeen Nemo pysähtyi niille sijoilleen ja alkoi lepuuttaa toista takajalkaa siinä seisoskellessaan sen aikaa, että Siri kävi nostamassa reen etureunan tukin päälle. Siitä matka jatkui normaaliin malliin ja ajettiin saman tukin yli (hieman eri kohdasta) vielä muutamat kerrat.

Olihan tämä treeni ikään kuin baby-versio metsätyöajosta, ei muuta kun tukkeja perään ja kunnon reiteille keskelle metsää! (no ehkei ihan vielä kuitenkaan)


Linkki videoon - harmillisesti pukki ei tullut videolle


Nemon harkkojen jälkeen Siri yritti kiskoa reen paikoilleen

Eikä muuten liikahtanut senttiäkään - se liikkeelle lähtö… :D

Laidunkausi alko ny!


Sitä mieltä ainakin ponit tuntuvat olevan. Erityisesti Nemon näkemys laidunkauden alkamisesta näkyi pellolla suoritetun ohjasajotreenin aikana. Vaan onhan se nyt korkea aika näin tammikuun lopulla aloittaakin laiduntaminen! Vai koska te laskette hevoset laitumelle?


Ei nyt oikeesti, voiko olla kamalampaa keliä talvella kuin vesisade ja liukkaat tiet?! Äkkiä kiitos lumet ja pakkaset takaisin! Vielä on niin monta asiaa tekemättä, mitä talvella kuuluu harrastaa. Kesään on loputtoman pitkä aika, ei sitä kaikkea jaksa viettää vesisateen keskellä..



Hetkonen, tässä kuvassa on jotain pahasti pielessä!

Kuka on leikannut hevoselle noin kamalan harjan?!

Äkkiä tilannetta korjaamaan.

Sadetta ja jäätilkköä uhmaten lähdettiin kuitenkin liikenteeseen Nemon kanssa - vihdoinkin testaamaan kunnolla hackamore. Otin niihin alaremmin omista sidepulleista ja siinä jos jossain olikin tekemistä. Uusien suitsien nahka kosteudesta turvonneena ei meinannut lähteä auki sitten mitenkään. Olisi pitänyt katsoa aikaa, kuinka kauan uhrattiin Tanjan kanssa yhden remminpätkän irroittamiseen! Nemon ilmekin oli näkemisen arvoinen, kun se ihmetteli käytävällä nuokkuessaan, mitä nuo ämmät ähkii ja puhkii ja ähertää, miksi mitään ei tapahtu...



Ajokerrasta ei sitten juuri jäänytkään jälkipolville kerrottavaa. Ihan kamalaa. En nyt tiedä minkä verran voin suitsia "syyttää" ja minkä verran jotain muuta. Herran keskittyminen oli täysin maasta puskevassa heinässä, enkä meinannut millään voimilla saada päätä maasta ylös. Ei näin! Vaikka poistuttiin pian pellolta ja käytiin vielä pihassa paremmassa hangessa ajamassa, ei meno siitä juuri parantunut. 


Mahtui tähän ajokertaan sentään yksi suuri positiivinen yllätys! Pellolle on kerääntynyt valtaisa vesilammikko nyt lumien sulettua. Aiemmin se oli ihan sula myöskin ja ajattelin jo, että sinne pitää yrittää hevonen saada, loistava harjoitus kuin tarjottimella tuotuna. Harmikseni lammikko olikin jo pinnasta jäätynyt, mutta päätin silti kokeilla. Suunta kohti lätäkköä ja sinne mentiin.


Tajusin vasta itse veteen kävellessäni, että olikin aika riskialtista hommaa. Onneksi Nemo kulki koko matkan hyvin rauhassa ja tasaisesti lammikosta läpi! Jouduin nimittäin itse taiteilemaan askeleeni hevosen kavion tekemistä rei'istä seuraavaan, ja lätäkön alla oli myös maa jäässä. Meinasin ihan muutamaan ottesseen olla rähmälläni liukkaat kumisaappaat jalassa. 


Pikaisen ajotreenin jälkeen oli vuorossa varsinainen päivän suunnitelma, eli ottaa viimeiset ilot irti hangista. Ponit pääsivät kesälaitumen puolelle juoksentelemaan :)

Auts, törmäys!

Ihan mukava raviaskel :)

Välillä piti käydä juomassa. Hyvin nuo osaavat rikkoa jään kavioillaan.

Keltaiset pörröpallerot liikenteessä.

Rousku on niin mestari näissä sadasosasekunnin käännöksissä. Hän vaan päätti et mä lähen nyt, moro!

Koottua laukkaa.

Kovin on jo pienessä paketissa :D

Apua minkä näköisiä otuksia, niin tyylikkäät asennot molemmilla ;)

Ja ravivenytykset jatkuvat.

Täältä tulee Popiiiiiiii!

Ja Popin tavaramerkki myös!

Välillä on kiva päästellä.

Tahdissa mars.

Päivän liikuntasuoritus taas hanskassa.

"Niin että juoskaa tekin vaan!"

Ai että näitä asentoja, taas oikein mallikasta menoa!

Keppariponi löysi kivan lelun!

"Hei mua huudetaan, täältä mä tuun!"

Aina valmiina paikalla.

No mutta mihin se isoveikka jäi?

"Ai miten niin tästä pihaton ovesta on hevosilta pääsy kielletty??"

"Mutta kun mä haluuun…."