tiistaina, heinäkuuta 29, 2014

Äiti-poika-maastoilua


Voi miten ihanaa, vihdoinkin minäkin voin kirjoittaa, että olen käynyt tallilla, olen päässyt ratsastamaan ja tämä kaikki jopa kahteen kertaan. Mikä vielä huisimpaa, molemmat maastolenkit tapahtuivat omien voipalleroiden selässä ja molemmilta on vielä todistusaineistoa olemassa (Sirin kanssa saatiin kuvaaja matkaan). Eli tervetuloa mukaan maastoilemaan!

Laiskat ponit löntystää.

Meidän on jo pitkän aikaa pitänyt käydä Lotan ja Rouskun kanssa hieman pidemmällä maastolenkillä ratsain, mutta aina on tullut jotain esteitä. Ainoastaan pari ihan lyhyttä reissua on joskus kevään aikana yhdessä tehty. Tällä kertaa entuudestaan blogista tuttu tallipoika Heikki oli niin kiltti, että lähti vielä kävellen matkaan mukaan kameraa kantaen. Kuvia siis on ja paljon - huippua!

Tässä näitä meidän maastojamme.. Ja Sirin kaveri tuli vastaan :)

Hellettä on piisannut, kuten lienette kaikki huomanneet, joten sortsit jalassa tässä on tullut ratsastettua. Siri otti kuitenkin satulan varmuuden vuoksi päätettyämme lähteä ihmisten ilmoille ja ottaa pari laukkapätkää pitkällä suoralla tiellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että Rousku on vasta kolmevuotias ja vähän ratsastettu..




Autojen ohituksia riitti vielä hiljaisemmillakin reiteillä.

Metsäpolkujen läpi kahlattuamme ja suunnan olessa jälleen kotia kohden oli aika kokeilla pari laukkapätkää. Kuvaajan passitimme keskelle peltoa ja pienen strategia-neuvottelun jälkeen annettiin ponien mennä. Molemmat tuntuivat varsin innoikkailta juoksemaan, vissiin lähinnä paarmoja karkuun, mutta melko löysää itse laukka sitten oli kuitenkin. Turvallisuussyistä mie painelin Lotan kanssa edellä ja Popi tuli perässä. Rousku on vissiin ottanut jo tavaramerkikseen heittää pienen pukin laukannostossa, ja niinpä tuo jäi selvästi mammasta jälkeen laukkaan lähdössä..



Lotta-lyllertäjä yrittää näyttää muka-reippaalta.

Popi puolestaan kiihdyttelee perässä äitin kiinni.

Otettiin siis uusi yritys, jos saataisiin hieman parempi liikkeellelähtö ja molemmat ponit samaan kuvaan. Ei muuta kun ympäri keskellä tietä ja takaisin. Rousku oli vähän ihmeissään, eikö tässä mennäkään kotiin.. Kyllä se kuitenkin suostui mamman perässä ravailemaan myös väärään suuntaan.



Uuden strategiasuunnitelman jälkeen siis ei muuta kun uudelleen laukkaa kokeilemaan. Nyt kun oli todettu, että ponit ovat laiskoja ja kulkevat oikein kiltisti ja rennosti. Tai Lotta nyt on aina Lotta, mutta kuka Popista tietää, jos se vaikka innostuisi spurttailemaan (nyt kyllä naurahdin jopa itsekin :))

Tässä odotellaan selvästi lähtölupaa, kaikki niin jännittyneinä…
Paikoillenne - valmiina - hep!

Mutta hei, mihin Rousku on lähdössä?!

Niin, se pukki...

Mitä mitä, äiti lähti, äkkiä perään!

Ja hetkellisen jalkojen keräilemisen jälkeen poika laukkaa kevyesti taas äidin kiinni.

Se niistä yhteisistä laukkakuvista siis tällä kertaa. Sen enempää emme viitsineet Rouskua kiusata. Ehkä vielä joskus onnistuu tämäkin homma paremmin. Aika huisia kyllä ajatella, että vastahan Popi kulki pikkuvauvana mamman vierelle sidottuna kärryjen edessä.. Tai käsihevosena Lotalla ratsastettuna. Ja nyt me vaan kaikki yhdessä laukataan keskellä peltoja :)


Ja sitten toiselle lenkille. Kyllä, yllä olevassa kuvassa olen minä Popin selässä! Ekaa kertaa. Siri otti ja lennähti etelän lämpöön, joten minä lupasin käydä myös Rouskua lenkittämässä kertaalleen viikon aikana. Ja niin myös tein.



Yksin en viitsinyt Rouskun kanssa lenkille lähteä, ja toki myös Lotta piti liikuttaa, joten nakitin kaverin mukaan Lotan selkään. Tallille suuntasimme keskellä päivää ja jälleen hirmuisessa helteessä.. Eipä tullut mieleenkään kiskoa hiostavia pitkiä housuja jalkaan. Jälleen ratkaisuna toimi siis sortsit ilman satuloita.

Tässä kohden mietin tosin pienen hetken itsekin, onko tämä ihan järkevää? Ensinnäkin minä ja Popi.. Istuin ensimmäistä kertaa kyseisen ponin selässä. Kyseisellä ponilla ei ole edes ratsastettu kovinkaan montaa kertaa. Ja se on 3-vuotias. No olihan meillä supervarma Lotta mukana… 

Mutta niin, Lotan selässä istuva ystäväni on elämänsä aikana käynyt kolme kertaa aiemmin hevosen selässä. Hänelläkään ei ollut satulaa. Eikä tietenkään ketään taluttamassa. Tiedän kyllä, että tasapainoa riittää, hän istuu rentona satulassa ja luottaa hevoseen. Ja minä luotan Lottaan! (- ja Popiin :)) Joten en nähnyt kumpaakaan ongelmana, vaan valitsin meille mahdollisimman hiljaisen maastoreitin metsän keskelle (ja toivoin ettei junia satu kulkemaan yli sillan alituksen aikana).



Kaikki sujuikin hyvin ja ponit löntystivät tyytyväisinä peräkanaa pitkin metsätietä. Ainoastaan tsiljoonat paarmat meinasivat saada meidät kaikki hulluiksi. Heti kun yhden sai huitaistua pois tuntui jo jalassa uusi puraisu. Vaan eihän myö näin helpolla selvitty.. Yhtäkkiä alkoi kuulua hirmuista meteliä, joka vaan koveni matkan edetessä. Lähempää kuunneltuna vaikutti kuin valtavaa kivillä täytettyä peltilavaa olisi kiskottu pitkin soratietä. Ja pian paljastui myös syyllinen, kun edempänä metsätiellä tönötti tien reunasta jotain puuainesta rekan kyytiin lastaava metsäkone tukkien koko tien. Juuri näin!

Lotta jännittyi jo kaukaa ja kiihdytteli tahtia pää pystyssä. En millään raaskinut kääntyä takaisin niin aikaisessa vaiheessa, joten tuumasin että käännytään metsäpolulle hieman lähempää metsäkonetta. Jos minulla olisi ollut kengät jalassa ja poneilla satulat selässä olisi yksi vaihtoehto ollut taluttaa hevoset ohi. Vaan eipä ollut kumpaakaan.. Polun kohdalle oli parkkeerattu tyhjänä seisova rekka ja jouduttiin menemään sen verran lähelle töitä tekevää metsäkonetta, että myös Rouskulta tuli pientä teputusta ja ravispurtti polulle kääntyessämme.

Hetken rämmimme pitkin ryteikköistä metsäpolkua työkoneen pauhatessa lähes vieressä, kunnes totesin että käännytään takaisin. Ponit olivat ihmeissään koneesta ja maasto oli niin järkyttävää ryteikköä, että siitä menosta oli nautinto kaukana.

Äitin pyllyssä kii.

Olimme juuri palaamassa takaisin tielle polulta, kun näimme puuta lastanneen metsäkoneen ajavan lähemmäs. Oli siis pakko pysäyttää ponit tai olisimme paukahtaneet suoraan koneen alle keskelle tietä. Ehdin jo pelästyä, että tännekö me jäimme, kun kone pysähtyi paikoillaan seisoneen tyhjän rekan viereen juuri siihen, mihin meidän piti polulta päätyä. Vielä enemmän hämmästyin kuitenkin, kun ohjaamosta hyppäsi alas mies ja lähti kävelemään metsään meitä kohden. Hän tuli lähemmäs ja huuteli, että he lastaavat vielä yhden rekallisen ja häipyvät sitten, menee vartin verran. Edellinen rekka oli kuulemma juuri kauempana kääntämässä autoa ja lähdössä pois. Olipa kiltti mies kun tämän tuli kertomaan!

Päätettiin sitten pujahtaa ponien kanssa siitä välistä. Täysi rekka tuli lastinsa kanssa ja ajoi ohitsemme. Tämä työkoneen kuljettaja siirsi autoa hitusen, jotta mahduimme pois polulta ja jatkamaan sen ohi matkaamme metsätietä eteenpäin. Tyhjä rekka ja metsätyökone lähtivät sitten ajamaan perässämme kohti lastauspaikkaa.

Tässäkin kohden pitää lausua kiitokset fiksuille kuskeille! Ehdin jo tässäkin pelästyä, että mitä mahtaa seurata kun mokomat meluautot lähtevät peräämme soratielle, kun myö yritämme kävellä rauhassa eteenpäin ilman satuloita. Normaalisti olisinkin ravaillut reippaasti alta pois, mutta tässä tilanteessa juokseminen oli viimeinen vaihtoehto. Onneksi rekat jättivät pitkän turvavälin hevosiin ja saimme rauhassa kävellä ohi lastauspaikan hiljaisille maastoreiteille. 

Oli pakko napata puusta oksa mukaan paarmakarkottimeksi.
Rousku innostui kovasti retkieväistään..

Loppureissu sujuikin sitten oikein mukavasti (paarmoja lukuunottamatta!). Ravailtiinkin välillä, ja Popi käyttäytyi oikein nätisti. Rouskulla olisi ollut menohaluja enemmänkin. Ehdotin jopa pienen laukkapätkän ottamista kotia kohden, mutta siihen Lotan kuski ei ollut valmis. Mie sen sijaan sain pienellä pukilla varustetun yhden laukka-askeleen kun juostiin äiti kiinni pieneen ylämäkeen. Kuten todettu, Rousku olisi halunnut mennä reippaamminkin ;)


Lenkin jälkeen parkkeerataan heinäpaalille ja hieno poni saa palkkansa.

Viilennystä.

Tallista sisältä kuvattu Popi kyselemässä, saisikos hänkin tulla talliin viilentyyn..
Jälleen kerran on pakko todeta, että on meillä vaan hienot ponit! Kolmevuotias Rohan on niin rento ja maastovarma ratsu. Kun pohjatyö on tehty niin huolella ja poni kulkenut turvallisen Lotan mukana ties missä, on ratsastajan selkään liittäminen lähinnä muodollisuus. Nyt kun siihenkin on hitaasti ja rauhassa edeten opeteltu, toimii poni juuri kuten on oppinutkin, oli ihminen selässä tai ei :)

Kuvitelkaapa muuten, että parin vuoden kuluttua näissä kuvissa voivatkin olla velipojat yhdessä lenkkeilemässä!?

maanantaina, heinäkuuta 21, 2014

Onko tässä Nemon uusi koti?

En halua vielä sen tarkemmin tulevasta tallista huudella ennen kuin nimet ovat paperilla ja sopimus tallipaikasta lopullisesti selvillä. Nappasin kuitenkin edellisellä käynnillä muutaman tunnelmakuvan tilalta. Olen nyt kolmesti käynyt paikalla pyörähtämässä, ja en voi muuta sanoa kuin että olen rakastunut.. Sekä itse ympäristöön, ihmisiin, hevosiin että vuohiin, kanoihin, lampaisiin ja pieniin pupuvauvoihin. Me niin sovittaisiin Nemon kanssa tähän porukkaan! ♥










Seuraavat kuvat olisivat Nepparin tulevasta pihatto-tarhasta..







"Jaa mitä, että meinaatte mun pihaton varastaa hevosille vai?!"

lauantaina, heinäkuuta 19, 2014

Kysy meiltä!

Inhoan niitä bloggaajia, jotka jatkuvasti postausten alussa pahoittelevat sitä, kun eivät ole käyneet aikoihin bloggaamassa ja lupaavat parantaa tapansa ja keksivät miljoona tekosyytä miksi näin on päässyt käymään. Nyt liityn samaan joukkoon.

Olen käynyt tallilla viimeksi juhannuksena! Voitteko kuvitella? Kauanko siitä oikein on jo aikaa?? Tänään poikkesin pitkästä aikaa Sirin kanssa tallia tekemässä, tarkoitus oli lähteä Lotalla ja Ropella pieni maastorinksa kiertämään, mutta sen sijaan löysimmekin itsemme meille pieniin vuonohevosiin tottuneille jättikokoisten suomenhevosen ja lämminverisen selästä painattamasta pitkin metsäteitä. Oho. Tästä ehkä myöhemmin kuvien kera lisää miten näin pääsi käymään. Huippukivaa vaihtelua elämään tuo oli, ei voi muuta sanoa! Ja hevoset olivat ihania, vaikka ainakin mua totta puhuen vähän jännittikin ;)

Tätä bloggaustaukoa parantaakseni päätin laittaa kysymyspostauksen teon alle, eli areena on nyt teidän, kysykää! Kiinnostaako ehkä bloggaajien kengän koko tai aamurutiinit ennen töihin lähtöä? Tai ehkä kuitenkin hevosten tulevaisuus tai niiden iltaruokailut? Oli se sitten mitä tahansa, antakaa palaa, myö vastaamme parhaamme mukaan! Jos haluat kysyä erityisesti jotain jommalta kummalta meistä, mainitse se kysymyksessä, muutoin luultavasti minä (Marjo) vastailen parhaani mukaan kysymyksiinne..

ps. Nepparin tallipaikan haku edistyy paremmin kuin uskalsin toivoakaan, nyt peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan loppuun saakka!

lauantaina, heinäkuuta 12, 2014

Haluaisitko itsellesi oman Neppariponin?

Nyt se on mahdollista! Tai ei ihan.. Nemosta en luovu. Mutta seuraavaksi lähin vaihtoehto olisi tarjolla, sillä Nemon pikkuveli on omaa rakastavaa kotia vailla.

Tee tarjous!
Yksivuotias vuonohevosori hyväluonteisista ykköspalkinnon kantakirjavanhemmista. Itsekin kiva luonteinen varsa. Peruskäsitelty, vuoltu, madotettu ja rokotettu.
Tarvis saada pian uuteen kotiin. Maksuajoista ja osamaksuista ym. sovitaan. Kuljetuskin järjestyy sovittaessa.
Annika Mattila, Kihniö
050-5742630


ps. Minulla on tiedossa liuta muitakin myytäviä vuoniksia - on varsaa, nuorta ja aikuista, eri sukupuolia.. Helmiä jalostuskäyttöön tai kisakentille tähtäävälle lupaava ratsu. Voin ohjailla eteenpäin jos joku on tosissaan kiinnostunut vuonohevosen hankkimaan :)

sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2014

Nemo laukkasi vihreämmille niityille..

Varsa on päässyt hevosten taivaaseen. Kattokaa vaikka.





Tai oikeastaan ei tämä kyllä taivas voi olla.. Olen aivan varma, että jos kyseessä olisi hevosten paratiisi, ei siellä olisi viittäsataatuhattatriljoonaa ötökkää. Muuten ovat kyllä tuntomerkit kohdillaan!


Viikonlopun visiitillä varsan luo meinasi iskeä pieni Finding Nemo -probleema. Sain pari viikkoa sitten tallinpitäjältä kuvaviestin varsasta pitkän heinikon keskellä "taas on ruokaa :)" tervehdyksellä varustettuna. Poikien laidun kun alkoi käydä jo vähiin kynityksi. Ajattelin siis, että laidunta on laajennettu koskemattomalle pellolle. Tyytyväisenä ajelin tutulle laitumelle ja ihmettelin kovin, kun vastassa oli vain kaksi pikkumiestä. Yleensä kun ne kaikki seitsemän liikkuvat aina yhtenä tiiviinä ryppäänä. Ei muuta kun kierrokselle laitumen ympäri metsien ja mutkien taa, mutta eipä näy enempää hevosia missään. Mihin miun varsani on kadonnut?! Pikainen soitto tallinpitäjälle paljasti, että muut pojat ovat muuttaneet uudelle laitumelle. Nemolla on siis elämässään takana jo viisi rekkamatkaa, taatusti hyödyllisiä pikkumiehelle nämä lyhyet porukassa suoritetut reissaukset. 


Ja aivan ihanalle laitumelle ovat pikkupojat päässeetkin! Ruokaa, vettä, suojaa, kaikkea löytyy laitsalta valmiina. Ja tilaa on vaikka muille jakaa! Voi kun kesä ei loppuisi koskaan.. Olen niin onnellinen varsani puolesta ♥




Toinen ihana puoli nykyisessä laitumessa on sen ympäristö. Ollaan rauhallisella paikalla keskellä maalaismaisemaa. Varsan voi siis huoletta napata pois laitsalta ja lähteä tutustumaan ympäröiviin maisemiin vaikka kuinka ja kauas. Nyt tosin käytiin vaan lyhyt reissu talsimassa, kun koirat joutuivat jäämään helteiseen autoon odottamaan.


Ötökät vähän meinasivat kiusata lenkkeillessäkin (kuten kuvasta näkyy), mutta tosi rauhassa taas kerran löntystettiin. Nemolla ei ollut pienintäkään hinkua kavereiden luo. Se talsi mukana kuin vanha lassie (taisi se välillä yrittää muuten kiirehtiä, lähinnä vissiin ötököitä karkuun). Edes metsätiellä kotia kohti kääntyessämme ei tahti kiristynyt laisinkaan. Ihanaa kun sen voi tuosta noin vaan viedä vieraaseen paikkaan pois laumasta, ja toinen kulkee niin rentona ja tyytyväisenä mukana :)




Matkalla ohi kulki muutama auto sekä yksi kaksipyöräinen päristelijä. Rauhassa ohitettiin kaikki. Hieman ihmettelin, kun yksi auto hiljensi ja pysähtyi meitä vastaan ajaessaan. Seuraavaksi ovi aukeni, ja autosta astui ulos vanhempi mies. Hän tuli hymyssä suin vastaan ja kysyi ensimmäisenä, onko se kiltti. Vastasin että on toki, ja mies tuli siihen Nemoa rapsuttelemaan. Oli varsin innoissaan hevosesta ja siinä juteltiin niitä näitä. Nemo oli niin nätisti koko ajan ja mies ihastuksissaan varsasta. Kivoja tällaiset yllättävät kohtaamiset!