Kun kaikki on jäässä..


...paitsi hevosten vesiastia, joka on pysynyt täytenä ja sulana myös kaikki nämä yli kymmenen asteen pakkaset! On tuo kaivopumppu kyllä kätevä systeemi, ei voi muuta sanoa. Ainoa vika on vaan siinä, ettei itsellä ole aavistustakaan siitä, paljonko hevoset juovat. Mutta kuten kaikessa muussakin hevosenpidossani; luotan kyllä siihen, että hevonen on viisas eläin, joka tietää mitä tekee. Se osaa varmasti juoda vettä riittävästi ihan oma-alotteisesti, ilman että sitä maustetaan ja tuodaan lämmitettynä turvan eteen.

Hönöt <3




...paitsi omat varpaat, koska huopatossut! Muistan käyttäneeni söpöjä (ja liukkaita!) punaisia huopatossuja jo ala-asteella koulussa. Niillä oli muuten huisin hauskaa laskea liukumäkeä, ei tarvinnut kuin olla kyykyssä ja päästellä alas hoppatossut jalassa, kyllä meinaan luisti. Vielä hauskempaa oli se, että toinen pohja oli liukkaampi kuin toinen, ja aina meinasi mennä lasku vinoon. Mutta tiesittekö oikeasti, että lämpöisempiä kenkiä ei vaan ole. Pakkaskelillä huopatossut ovat ainoa oikea valinta tallille. Vaikkakin miinuspuolena voisi mainita, että tuo päällinen kerää oikein mukavasti kaiken pölisevän materiaalin itseensä.. Ja pienellä plussakelillä tai muuten kosteissa olosuhteissa ei ole mitään asiaa laittaa huopikkaita jalkaan.

Ei oo kylmä meillä.

...paitsi hevoset! Niillä ei taatusti ole kylmä. Eipä ole vielä tämän(kään) talven aikana tullut sellaista keliä vastaan, että pitäisi hevosia loimittaa. Edes aiemmin karsinaelämää viettänyt new forest Pate ei ole vielä kaivannut loimea niskaansa. Nemosta nyt puhumattakaan. Voisiko tässä jopa tunnustaa, että Nemo omistaa tasan yhden sopivan loimen. Ja se itse asiassa on kyllä käynyt kerran päällä, mutta tämä olikin ajolenkin jälkeinen hikitilanne, jolloin loimitus on varsin suotavaa. Hevoset tarkenevat vielä näin pienissä (yli kymmenen asteen) pakkasissa paremmin kuin hyvin, onhan niillä paksu ja eristävä turkki, sekä näillä vielä heinää jatkuvalla syötöllä mussutettavanaan. Ja kyllä sitä onkin mussutettu, omg sentäs. Melkein ainoa syy, miksi voisi toivoa plussakelejä ja lumettomuutta on siinä, että hevoset viettäisivät vähän enemmän aikaa laidunta kuluttaen, eikä pelkästään paalin vieressä seisoskellen..

Vielä maistuu laidunruoho.

Jaa että lenkille pitäis mennä vai?

Mikä sitten on jäässä? Kutakuinkin kaikki muu! Kenttä muistuttaa luistinrataa ja hevosten kakat jumahtavat tarhan pintaan suunnilleen samalla sekunnilla maahan pudottuaan. Kovin on siis ollut heikossa Nemon liikutuskin, kun joku taliaivo ei ole muistanut käydä hankkimassa bootseihin vielä nastoja alle. Valitettavasti näyttää siltä, että nämä jäiset ja lumettomat kelit tulevat vaan jatkumaan, joten jotain on pakko kehitellä, jotta saadaan suursyöpölle taas enempi toimintaa elämään. Hevosten tarhakin on kovin koppurainen ja liukas, mutta onneksi vain paikoitellen. Kengättömillä kavioilla pääsee kyllä kulkemaan, kun varovasti osaa mennä (ja osaavathan nämä), parin hehtaarin pelto on kuitenkin varsin mainio pohjaltaan.

Varovasti tarttee tassutella jäisillä pohjilla.

Pelloilla se taitaakin tällä hetkellä olla paras pito, ja tätä hyödyntäen veimme pojat pellolle irtona juoksemaan. Tai ainakin ajatuksen tasolla oli, että ne olisivat voineet halutakin juosta, mutta vielä mitä. Ei napannut sitten yhtään. Huvittavaa kyllä, että heidän syynsä jumahtaa paikoilleen seisoskelemaan olivat omanlaisensa; toinen kun halusi nuuhkuttaa kakkakasoja ja toinen syödä. Ei varmaan tarvitse kertoa, kumpi oli kumman mielihalu?

Varovaista sipsuttelua.

No joo, välillä vähän myös innostuttiin.

Patella on tuo energia ja liike muutenkin hiukka eri tasoa kuin Nemolla.

Eipä tuo pellon pohjakaan mikään paras mahdollinen juoksemiseen ollut. Nemo liikkui jotenkin todella vaikean näköisesti pellolla. Onhan se muhkurainen ja paikoitellen liukas, mutta selvästi paremmin Pate siellä osasi juosta. Tosin ovathan noiden kahden liikkeet nyt muutenkin kuin eri planeetoilta kotoisin, mutta silti. Vähiin jäi siis juoksuttaminen tällä kertaa. Voi että kun saataisiin nyt paksut hanget ja nietokset! Tulisivat niin tarpeeseen.


Nämä kuvat on otettu aamusta harmaan pilviverhon alla, kun lämpötilakin kapusi jo plussan puolelle.

Valoa ei siis riittänyt nimeksikään. Laatu on myös sen mukaista.

Pönöttäjät pellossa.

Ja sitten taas mennään, jiihaa.

...kolmen askeleen verran. Ai pitikö täällä juosta vai? Voisin nyt ottaa niitä nameja välillä, kiitos.

Paten tyyli oli nakata niskat taivaaseen ja heilutella päätä puolelta toiselle :D

Nemon tyyli oli hmm... söpöillä kameralle ;D

Nemo erehtyi tekemään näin ja vastineena sai hyvin kimakan potkun suoraan päin näköä.

Tumman hevosen kuvaaminen oli taas jokseenkin haastavaa, mutta tätä vaaleaa taustaa vasten jopa saattoi erottaa hevosen kuvissa..

Viime viikonloppuna vietimme pikkujouluja talliporukan kesken. Voisiko tässä nyt jo perinteestä puhua, kun vuosi sitten tapa aloitettiin, hih! Paikalla oli siis hevosenomistajia ja -hoitajia puolisoineen ja lapsineen. Menoa ja meteliä kyllä riitti, kun lauma kaikenikäisiä tonttutyttöjä ja -poikia sijoitettiin samaan tilaan. Kävipä meillä myös joulupukki vierailulla! Ruoka oli erinomaista ja seura oli erinomaista, kyllä taas kelpasi. Onni on mukava porukka harrastuksessa mukana, vaikka harvemmin suurta osaa näistäkään ihmisistä tulee edes tallilla käydessä nähtyä. Sitä suuremmalla syyllä onkin hyvä toisinaan varata yhteistä aikaa ja istua saman pöydän äärelle. Kyllä sitä juttua riittää sekä käytännön asioista hevosiin liittyen että kaikesta muusta maan ja taivaan välillä.

Herkkua on siinä monenlaista, mooooneeenlaistaaa..

Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki.

Tip tap tip tap tipe tipe tip tap tip tip tap.

Illasta tuli vielä puhetta erilaisista soittoharrastuksista, ja kun kerroin ainakaan suorittaneeni Musiikkiopiston kanteleella, kaivoi isäntä esille omat vanhat kanteleensa. Ei näillä kukaan soita, ja virekin oli suorastaan karmiva, mutta onpa varsin mielenkiintoisen näköinen tuo virolainen vasenkätinen kantele!

ps. Terkkuja myös meiltä metsänpeikoilta! Olemme tässä kovasti pohtineet, uskaltaisiko Nemon ja Rouskun laittaa jossain vaiheessa yhdessä juoksemaan. Siinä on vaan isommat riskit olemassa, koska Nemo taatusti käy vanhasta muistista Rouskun kimppuun kuin yleinen syyttäjä, jolloin Rousku tulittaa täysillä takaisin ja Nemo ottaa osumat vastaan. Tai sitten ne vaan painivat ja hyppivät pystyyn hetken tutulla kaavalla, juoksevat hetken ja alkavat laiduntamaan. Ei voi tietää. Ainakin täytyy odotella, että pohja on kunnossa ja pito hyvä, ennen kuin tällainen ajatus toteutetaan, jos toteutetaan..

Ehkä hauskin parivaljakko ikinä, mein laihistyypit.

Valoa harmauteen



Nemo ei oikein arvostanut jouluvalojen asennusta :'D

Onko tää nyt muka hauskaa, häh?

Asensin meille valoa pimeyteen..

...ja kyllä ne lamput lopulta päätyivät ihan oikeaan paikkaan!


On ollut jo pitkään mielessä, että pitäisi päivitellä blogia, mutta ei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Kaikki on jotenkin ollut niin synkkää ja tasapaksua pitkän aikaa, etten ole löytänyt mistään jutun juurta. Ja tämä tasainen harmaus on johtunut juurikin keleistä. Vaikka vuorotyön ehkä oikea ainoa hyvä puoli on siinä, että aina pääsee valoisan aikaan ulos, kyllä pimeys vaan ehtii yllättää. Jopa muutama aurinkoinen kaunis päivä on mennyt hukkaan; minkäs teet, kun aurinko laskee jo kolmen nurkilla. Aina myö tulemme pimeyden keskellä kotiin maastolenkeiltä.. Edes kameraa en ole siis viitsinyt ulkoiluttaa aikapäiviin.

Tämä postaus on siis jälleen erittäin laadukkailla puhelinkuvilla varustettu.

Aina valmiina kuin partiopoika!

Pihattoponin pää. Aina pakko norkoilla mukana tarkkailemassa, mitä tapahtuu. Vaikka kesken päiväunien ;)

Muutoin elämä onkin ollut kaikkea muuta kuin harmaata. Hyvin tasaista kyllä. Vihoinkin on päästy kiinni siihen niin sanottuun "tekemisen meininkiin", mitä kaipailin lähes koko kesän ajan. Nemo on liikkunut tasaisesti useamman kerran viikossa, päänuppi toimii ja ennen kaikkea jalat toimivat, joten kaikki sujuu. Ei tarvitse miettiä, mitä hevosen kanssa nyt voisi tai kannattaisi tehdä, sen kun heittää vehkeet niskaan ja tekee ihan mitä tahansa. Kaikki käy.

Lörppähuuli <3

Nemon uusi tapa lepuuttaa päätään samalla, kun harjaan sen otsatukkaa.

Sellainen muutos hevosen elämässä on kyllä viime viikkoina tapahtunut, että ravinto on vaihtunut selvästi suuremmaksi osin kuivaheinäksi laidunruohon sijaan. Kuten useasti todettu, elävät nämä ympärivuotisesti laitumella, ja myös koko talven ajan maasta riittää (enemmän tai vähemmän) vihreää syötävää. Vielä syksymmällä heinäpaali ei näyttänyt hupenevan mihinkään, eikä hevosia pahemmin pihatossa näkynyt. Nykyisin ne ovat lähes aina pihatossa, kun itse tulen tallille, ja kyllä näyttää heinäkin uppoavan. Luojan kiitos pihatosta on vesiastialle vajaa 300m matkaa, joten pakko siellä laitumen puolellakin on yhä säännöllisesti vierailla. Ja toki lumijäljistä näkee, että on laitumellakin kuljettu. Samalla siivottavan lannan määrä on noussut eksponentiaalisesti. Aivan käsittämätöntä, kuinka paljon kaksi hevosta voi saada sontaa aikaiseksi! (tai siis hevonen ja poni!) Tosin onhan se ymmärrettävää, että vapaalla heinällä myös ulos tulee paljon tavaraa... ;)

Laiskajaakon kanssa lenkillä.

On tähän kuluneeseen päivitystaukoon mahtunut myös yksi uusi asia Nemon elämässä: herran ensimmäinen maastolenkki ratsastaja selässään! Kiia sai jälleen kunnian istuskella kyydissä, ja tunnin verran käytiin kävelemässä ratsastajan kera. Itse en ole vielä aikeissa lähteä maastolenkkejä heittämään, kuten todettu, saa hevonen kasvaa rauhassa, ennen kuin selkää aikuisen painolla lähdetään kuormittamaan.

Kiia maastossa ratsailla!

Kovin oli taasen pimeetä touhua.

Muistattehan tekin näkyä pimeässä!? Olen varmaan ennenkin markkinoinut näitä lamppuja, joita olen itse käyttänyt koirilla ja hevosilla talvisin jo monta vuotta. Nuo ovat vaan niin kätevät. Ihan mielettömän kirkkaat, pienet ja kevyet, neljä kappaletta paketissa ja hintaa alta neljä euroa. Biltemasta.

Olen yrittänyt saada taas tietoja talteen lenkkien osalta, mutta on tuo vaan vaikeaa saada sovellus pysymään päällä koko matkan ajan. Mikä siinä voikin olla niin hankalaa?? Aina jos otan kuvia tai teen jotain muuta puhelimella kesken lenkin, on riski, että mittaus loppuu kesken. Tai akun loppuminen on toinen todennäköinen skenaario. Muutaman reissun olen sentään saanut loppuun asti tallennettua, kun vaan malttaa pitää omat näpit irti puhelimesta ja puhelimen visusti lämpöisessä ihoa vasten koko matkan ajan.


Ala-asteen pihassa oli välitunti meneillään, ja Nemonkin oli pakko jäädä ihmettelemään, mikä hirmuinen mekkala sieltä kuuluu.

Rouskun kuvia ja kuulumisia ei olekaan nyt aikoihin blogissa ollut, kun tuo muutti erilleen Nemon luota. Toivottavasti Siri tulee piakkoin kertomaan enempi Popin kuulumisia, mutta todettakoon kuitenkin sen verran, että Rohanin laihis on toiminut paremmin kuin hyvin! Itse asiassa juuri eilen tallin pihassa seistessämme Tanja totesi yllättäen, että mikä vaalea hoikka poni tuolla tiellä kulkee. Ja sehän oli Rousku! Whippiii! Tällaista lausahdusta Rouskuun liittyen ei olekaan kuultu varmaan vielä koskaan ;)

Romeo viemässä Rohania pihatosta metsätarhaan. Kuva: Siri

Ja koska tilastot ovat ihania (♥), ja koska haluan saada yhteen paikkaan itselleni talteen ne maastolenkit, jotka olen onnistunut kokonaisuudessaan tallentamaan, niin lisätään tänne vielä muistiin Nemon kanssa käppäilyjä sekä kärryillä että ilman.

Kävelylenkki.

Onni on innokkaat hoitajat hevosella. Ja onni on yhteinen harrastus äidillä ja tyttärellä.

Nemo ei ole yhtä vakuuttunut siitä, pitäisikö lenkille lähtemisestä nyt olla onnessaan vai ei..

Ajolenkki.

Jäähdyttelykävely ajomaaston jälkeen.

Ajolenkki.

Onneksi myös jälleen maahan saatu pieni lumikerros on tuonut valoa harmauden keskelle :)

Kiitos!


Aika huikea fiilis. Siis olla palkittavana vuoden parhaana rotublogina yhdessä oikeasti paljon luetumpien blogien ja tunnetumpien bloggaajien rinnalla, tässä kuvassa siis Kaktun (Katku ja Futura) sekä Katjan (Kavioliitossa 30v) seurassa. Ehkä juuri sen tähden, kun blogimme on selvästi pienemmän mittakaavan tuntemattomampi blogi, tulee tähän saavutukseen suhtauduttua sitäkin nöyremmin ja entistä suuremman kiitoksen kera. Kiitos teille, jotka olette äänestäneet ja jaksatte seurata tätä blogia! ♥ 

Täytyy myöntää, että Blogitallin lopettamisen jälkeen olen ollut lievästi ulkona blogimaailman tapahtumista. Blogien seuraaminen on jäänyt lähinnä muutamaan itselleni rakkaaseen blogiin, sekä toki omiin päivityksiin. En ole koskaan tarkoituksella hakenut blogille huomiota ja lukijoita, saati mitään kaupallisuutta blogin kautta, koska viihdyn varsin hyvin tässä omassa pienessä kuplassamme. Ja kuten olen aiemminkin todennut, olen aina ollut ensisijaisesti "itsekäs" bloggaaja ja tehnyt blogia omista lähtökohdista. En tiedä, kuinka moni enää muistaa, mutta tämä blogihan sai alkunsa viisi vuotta sitten syntyneestä tarpeesta tallentaa muistiin Lotan kuntoutuksen vaiheet.

Lotta palasi ylläpidosta neljän kuukauden ikäisen varsansa kanssa ennen blogin aloitusta. Tamma oli kamalassa kunnossa, ja meillä alkoi pitkä ja hidas prosessi rakentaa siitä jälleen hevosen näköinen. Mitään takeita vanhan imettävän tamman kuntoutumisesta ei ollut. Pian huomasin oman Facebook-tilini olevan täynnä pelkkää LottaLottaLotta, jolloin meille heräsi Sirin kanssa ajatus, pitäisikö aloittaa blogi Lotan kuntoutumiskertomuksista sekä varsan kasvusta ja koulutuksesta? Saisimme "yksiin kansiin" talteen kaikki kuvat ja tarinat matkan varrelta. Ja samalla tiellä ollaan edelleen!

Ei sitä voi edes sanoin kuvata, kuinka onnellinen olen siitä, että Nemon elämä on tässä blogissa tallennettuna lähes täydellisen tarkasti kaikkine ylä- ja alamäkineen aina varsan syntymästä saakka. Olen suuresti kiitollinen itselleni ja Sirille siitä, että olemme jaksaneet kirjoittaa blogia, tallentaa tänne kuvia ja videoita molempien varsojen elämästä. Muistoihin on niin helppoa ja ihanaa palata blogin kautta.

Miksi sitten blogi on julkinen, jos kirjoitamme pääasiassa itsellemme? Yhtä lailla kun haluan jakaa kuulumisia hevostemme arjesta, haluan tuoda blogin kautta esille itselleni tärkeitä asioita. En halua tuputtaa mielipiteitäni väkipakolla kenellekään, mutta ehkä herättää ajatuksia ja tietoutta tietyistä teemoista. Toivottavasti blogin kautta ovat nousseet esille esimerkiksi lajityypillinen hevosenpito, positiivinen vahviste koulutuksessa, pihattoelämä sekä vuonohevonen rotuna! Näiden puolesta voisin puhua vaikka kuinka paljon.

Rotublogeja ei Suomessa taida olla paljoakaan? En oikeastaan edes tiedä, miten rotublogi määritellään? Sen kuitenkin tiedän, että tämän blogin tarkoitus on olla ennen kaikkea rotublogi! Olen kuulunut Suomen Vuonohevosyhdistyksen hallitukseen kymmenen vuoden ajan, ylläpitänyt Vuonisfoorumia netissä, nettisivuja ja blogia vuonohevosvarsan elämästä jo yli kymmenen vuotta sitten, sekä ollut aktiivisesti mukana vuonistapahtumissa Suomessa ja pariin otteeseen ulkomailla. Tiedän ja tunnen paljon vuonisharrastajia, mutta valitettavasti esiin ovat nousseet myös rodun ulkopuolisten näkemykset ja asenteet rotua kohtaan.

Vuonohevonen on aina ollut minulle se ainoa oikea, ja aivan älyttömän tärkeä asia elämässäni. Olen aina halunnut olla mukana edistämässä rodun tunnettavuutta, tiedon jakamista ja tekemässä peeärrää rodun hyväksi. Tämän blogin koen olevan yksi oma keinoni tuoda rotua esille. Vuonohevonen ei toki sovellu läheskään kaikille ihmisille. Jo pelkästään tämän rodun vuoksi tiedän blogimme olevan vain marginaalisen ryhmän kiinnostuksen kohteena, ja se on ihan ok. Ei ketään voi pakottaa tykkäämään tietystä rodusta, ja vuonis taitaa olla yksi juuri niitä rotuja, jotka eivät monenkaan ihmisen sielunelämää hetkauta suuntaan jos toiseen. Tai sitten heilauttavat juuri sinne väärälle puolelle.

Ja itse asiassa juuri nämä negatiiviset fiilikset ja vanhat väärät käsitykset ovat ne, joita pyrin korjaamaan tuomalla rotua esille blogissa laajemminkin. Vuonohevosia on ollut Suomessa yli 30 vuotta, mutta silti monet yhä luulevat, että kaikki vuonikset ovat pelkkiä tappijalkaisia puskaponeja (hei, kuten meillä!), jotka hädin tuskin selviävät helpon c:n kouluradan, neljänkympin esteet, joilla perä lentää jatkuvasti ja jotka jyräävät taluttajansa yli ensimmäiselle ruohomättäälle. 

Jos edes yhden lukijan käsitys on muuttunut tämän blogin ansiosta, koen ehkä jossain onnistuneeni.. :)

Pyrin jatkossakin pitämään vuonohevoset vahvasti esillä tässä blogissa myös omien hevostemme lisäksi ja toivon, että lukijat jaksavat pysyä matkassa mukana seuraamassa näiden "pellossa elävien pullaponien" elämää ♥  (kuten ruskealla foorumilla joskus asia ilmaistiin, hih)

Kiitos!!

Lisäoppeja harjanleikkuuseen



Jokaista vuonohevosen omistajaa koskettaa yksi yhteinen "murheenkryyni": hevosen harjan leikkuu! Tai ainakin niitä omistajia, jotka haluavat pitää hevosensa harjan siistinä ja edustuskelpoisena. Olen kirjoittanut aiemmin varsin luetun postauksen Näin leikkaat vuonohevosen harjan, mutta koin vielä tarpeelliseksi palata tähän aiheeseen. Kiitos kaikille, jotka olette postausta kommentoineet, kuulemma se on tavoittanut yleisönsä ja osoittautunut hyödylliseksi vuonisharrastajien parissa :)

En jatka enää samoista aiheista kuin edellisessä postauksessa, joten suosittelen lukemaan sen uudemman kerran läpi, jos harjan leikkaus on jokseenkin uusi tuttavuus. Sen sijaan pyrin antamaan muutamia käytännön vinkkejä siihen, miten leikkuussa ja etenkin harjan muotoilussa voisi päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Moni varmaan edelleen miettii; miksi harja pitää leikata? Ei sitä pidäkään. Ei kukaan käske leikkaamaan harjaa. Tämä on enemmänkin 1) vanha perinne, joka kunnioittaa vuonohevosen historiaa, sekä 2) tapa korostaa hevosen parhaita puolia ja tehdä siitä edustavamman näköinen.

Oikein leikattu harja on kuin siistit varusteet tai kiiltäväksi suittu turkki. Paitsi että harjan merkitys on vielä suurempi. Se muuttaa koko hevosen ulkonäköä. Harjan mallilla on mahdollista "piilottaa" hevosen puutteellisia osia rakenteessa sekä tuoda esille parhaita puolia. Toisaalta myös väärin leikattu harja voi onnistua pilaamaan koko hevosen ulkomuodon. Minua itseäni harmittaa suunnattomasti katsella väärin leikattuja harjoja. Niitä näkee valitettavasti paljon. Ja harjan malli todellakin vaikuttaa koko hevosen ulkoiseen olemukseen. Melkein siis voisin sanoa, että monesti jopa pitkä tukka on paremman näköinen vaihtoehto, kuin millään tavalla epäsiisti (hoitamatta jätetty tai väärän muotoinen) lyhyt harja.

Kesälaitumella ei ole niin väliä, onko harja kuosissa vai ei.

Myös pitkä tukka onkin suloinen ja sopii monelle hevoselle. Kotielämää viettävän vuonon voi hyvällä omallatunnolla pitää myös pitkässä liehuletissä, jos itse tykkää sitä katsella. Sen sijaan kaiken sorttisiin julkisiin esittäytymisiin ei voi muuta kuin hyvin vakavasti kehottaa leikkaamaan harjan oikein, ja näyttelyissä se on jo pakollista. Kisoissa tyyli on vapaampi, ja malleja sekä tapoja näkee laidasta laitaan. Keskitytään tässä nyt kuitenkin vain siihen, mikä on "oikea ja perinteinen" tapa leikata harja, ja miten siihen parhaiten pääsee.

Tähän väliin on pakko lisätä taas yksi edustava ja kaikin puolin huoliteltu hevonen: Nemon isä Trollguten oripäivillä.

Vuonohevosen harjanhuoltajan elämää ehdottomasti eniten helpottava nyrkkisääntö numero yksi kuuluu: Pidä harja aina siistinä! 

Voi kuinka paljon helpompaa harjan leikkaaminen onkaan, kun malli on oikein, ja leikkuuväli on tiheä. Leikkaus käy nopeasti vanhaa jälkeä pitkin, eikä koskaan tarvitse miettiä, onko harja nyt hyvässä linjassa vai ei.

Vanhaa kasvurajaa pitkin leikkaus käy kätevästi! Tässä leikkuuväli on jo varsin pitkä, ja harjaan on ehtinyt tulla kaksi kasvujälkeä.

Muista aina tarkistaa harja molemmilta sivuilta, edestä ja takaa, kun olet sen leikannut. Tässä muutoin tasaisessa lopputuloksessa on oikea reuna selvästi pidempi kuin vasen.

Kun kerran on löytänyt juuri omalle hevoselleen sopivan harjan mallin ja mitan, suosittelen pitämään siitä kiinni! Hevonen on aina edustuskelpoinen, kaikista kuvista tulee kivoja muistoja, kun hevonen näyttää niissä hyvältä, ja itse pääsee tosiaan paljon helpommalla. Paras leikkuuväli harjalle onkin noin pari viikkoa. Tällöin harjan saksii kuin ohimennen hevosen harjauksen yhteydessä, ilman että tarvitsee varata sen suuremmin aikaa tai ylimääräisiä hermopiuhoja hyvään lopputulokseen päästäkseen.

Olisipa elämä aina näin helppoa.. Jostain syystä harja kasvaa kuin varkain, ja eräänä kauniina (tai todennäköisemmin sateisen harmaana) päivänä huomaat taas ihmetteleväsi, kuinka hevosen harja rehottaa vallattomana joka suuntaan. Pitäisiköhän sille tehdä jotain? Ja mistä aloittaisi?

Toisinaan tukka näyttää tältä, kuten Lotalla viime kesänä..

Kaikilla tavoin "vääränlaisen" harjan korjaus riippuu täysin siitä, missä kunnossa harja on lähtötilanteessa. Yllä olevassa kuvassa olevaa harjaa lähdin siistimään sillä, että leikkasin koko harjan pois. Jos tukka on niin pitkä, että se selvästi kaatuu jo niskalle, ei sen oikeaan muotoon leikkaaminen enää välttämättä auta. Toki jouhet saattavat vielä nousta pystyyn, kun niitä vaan lyhentääkin, mutta ensinnäkin mallin löytäminen taittuvaan harjaan on lähes mahdottomuus, ja silti harja saattaa jäädä roikkumaan sivulle. Helpoin keino liian pitkän harjan korjaamiseen on aina leikata koko harja pois mahdollisimman juuresta! Se kasvaa kyllä takaisin entistä ehompana, ja tällöin sen voi jo kasvuvaiheessa ohjata oikeaan muottiin. Toki uuden harjan kasvuun saa varata aikaa monta kuukautta.

Minulla on vain kourallinen kuvia tallessa Nemon ja Rouskun isoveljen nuoruusvuosilta. Ja nekin melkein kaikki pilaa räjähtänyt harja! Miksi oi miksi en ole pitänyt sitä aina siistinä?? Älkää tehkö samaa mokaa..

Pyysin vuonohevosten omistajilta kuvia jollain tapaa "virheellisistä" harjoista, ja käynkin nyt niistä muutamia läpi esimerkkien valossa. Tiedän, että moni omistaja tuskailee jatkuvasti harjan kanssa, kun ei vaan syystä tai toisesta saa sitä sellaiseksi kuin haluaisi, vaikka säännöllisesti harjaa leikkaakin. 

Omasta kokemuksesta voin sanoa ehdottomasti suurimman ongelman (ainakin Suomessa) olevan liian pitkäksi jätetty harjan etuosa. Eli heti niskan takana jouhet ovat lähes poikkeuksetta liian pitkät, ja tämä vaikuttaa koko harjan malliin ja hevosen ulkonäköön.

Tapaus 1) nuoren oriin kesälaiduntukka

Kuva: Nelli Helin

Aloitin tällä kuvalla, koska tällainen näky on hyvin tuttu monelle vuonohevosen omistajalle! Tässä hevosella on selvästi ollut siististi leikattu harja, mutta kesällä vietetyn laidunloman aikana tukka on jäänyt hoitamatta, ja on päässyt kasvamaan liikaa pois mallistaan. Kun omistaja hakee tältä näyttävän hevosen laitumelta "parturiin", voi ensimmäinen ajatus olla pieni tuskanhiki. Mutta itse asiassa tilanne ei ole laisinkaan paha. Tässä vaiheessa harja on vielä hyvin pystyssä, joten siitä saa varsin mallikelpoisen helpostikin. Suurin ongelma tässäkin tapauksessa on etuosa, joka on ilmeisesti jo alkujaan jätetty liian pitkäksi, ja sen tähden harottaa muuta tukkaa enemmän.

Itse lähtisin korjaamaan tämänkaltaisen harjan leikkaamalla sen oikeaan muotoon, mutta hieman lyhyemmäksi. Uusi harja kasvaa nopeasti, jolloin malliin leikattu harja saa pian siistin ilmeen ja oikean kaaren. Erityisen tärkeää tässä tapauksessa on leikata niskan takaa kaikki rehottava tukka erittäin lyhyeksi, jotta myös sieltä kasvaa siisti ja pysty jouhi.


Yllä olevassa kuvassa on hyvin summittainen viiva, mistä lähtisin tukan lyhentämään. Se on tarkoituksella edestä jopa liian lyhyt, jotta niskan takaa saisi kasvaa lähes kokonaan uusi ja siisti jouhi. Tällaisen tukan hienoksi saaminen ei varmasti kestäisi montaa viikkoa.

Alapuolella on yksi kuva, josta näkee, kuinka todella lyhyeksi harjan etuosa kannattaa leikata. Tällöin se pysyy yhtä siistinä kuin koko muu harja, ja malli näyttää hyvältä. Tämä kuva on Norjasta sirkuskoulun esityksestä.


----------

Tapaus 2) liian paksu ja sivulle kaatuva harja

Kuva: Päivi Pekola

Omistaja totesi tämän harjan olevan niin paksu, että se kaatuu sivulle. Äkkiseltään katsottuna (toki kuvista on vaikea sanoa todellisuutta) harja ei näytä laisinkaan niin paksulta, että se tämän tähden kaatuisi, ainoastaan liian pitkältä. Tässä tapauksessa todennäköisesti pelkkä harjan lyhyemmäksi leikkaaminen niskan takaa auttaisi siihen, että harja kasvaisi taas suoraan ylös ja pysyisi pystyssä. Kun harja on oikein leikattu korvien takaa, ei se edes pysty kaatumaan, sillä jouhen tulisi olla noin sentin mittainen harjan yläosassa. Tätä harjaa yrittäisin siis korjata vain leikkaamalla sen hyvin lyhyeksi edestä, sekä samalla pyöristämällä koko harjan mallin.

Lisään tähän pari esimerkkiä sivulle taittuvista harjoista. Alla olevassa kuvassa on liki täydellisesti leikattu harja, kuvan olen ottanut Norjassa oripäivillä käyttökokeessa. Harja on edestä hyvin tiivis ja lyhyt, joten sieltä se ei pääse taittumaan. Sen sijaan koko harja on niin paksu, että korkeimmalta kohdalta se alkaa kaatua sivuille, vaikka onkin tasaiseksi leikattu. En tiedä, onko tätä harjaa ohennettu vai ei. Tällainen "kaatuminen" ei varsinaisesti vielä haittaa mitään, kun jouhet kuitenkin ovat selvästi pystyssä.



Alla toinen esimerkki ehdottomasti liian paksusta - mutta tässä kuvassa myös liian pitkästä - harjasta. Rouskun isällä Rasmuksella on aivan valtaisa tukkapehko, ja olinkin ottamassa itselleni projektia sen oikeaan muotoon saamisesta. Pelkkä harjan lyhennys auttoi huomattavasti, mutta harjan etuosa oli silti niin valtaisan paksu, etten saanut sitä mitenkään pysymään kuosissa pelkällä lyhennyksellä. Tällöin aloinkin opetella harjan ohennusta, mitä suoritin vain harjan yläosaan ja vain mustiin jouhiin. Valitettavasti mitään kuvia projektin etenemisestä ei taida olla, mutta jo muutamalla ohennuskerralla sain kyllä harjaa paremman näköiseksi. Oli tuo vaan todella hidasta ja hankalaa hommaa, kun sen yritti tehdä siten, ettei ohennuksen jälki näkyisi harjassa. Harvalla vuonolla onneksi on noin paksu musta osuus harjassa, mutta jos on, siitä on kyllä varaa ottaa pois.


Leikkauksen ja kevyen ohennuksen jälkeen harja parani jo näin paljon.


----------

Tapaus 3) "ihan liian pitkä"

Kuva: Sini Salminen

Tämä on juuri se vaihe, jolloin monet omistajat heräävät ajatukseen, pitäisikö harjalle kenties tehdä jotain.. Kyllä pitäisi! Jälleen eletään juuri niitä ratkaisevia hetkiä, jolloin tukka alkaa pian roikkua sivuilla. Harjan näyttäessä tältä, on hyvin suositeltavaa pian napata sakset käteen ja leikata se oikeaan muotoon! Oikeastaan tässä vaiheessa ei edes tarvitse ajatella mitään muita toimenpiteitä. Harja on edestä aivan liian pitkä, mutta muutoin jouhet näyttävät siisteiltä ja ovat yhä pystyasennossa (nekin jotka nyt vähän harottavat, nousevat luultavasti leikkauksen jälkeen), joten tällainen tapaus on yhdellä leikkuulla korjattu.

Hieman vinossa olevaan kaulaan on hirmuisen vaikea piirtää leikkuuviivaa, mutta tässä jälleen hyvin summittainen vapaan käden ohje harjan pyöristykseen.


----------

Tapaus 4) jouhet katkeilleet, liian pitkä ja väärän mallinen harja

Kuva: Anniina Ojala

Kaikilla hevosilla on tapana rapsuttaa itseään milloin mistäkin, ja tämä on ihan normaalia. Sen sijaan jos rapsutus on niin jatkuvaa, että harja hinkkautuu aina pois, on syytä selvittää, mistä asia johtuu ja mitä sille on tehtävissä. Tyypillisintä jouhien katkeilu onkin kesäisin. Tällöinkin toki jokaisen omistajan olisi suotava järjestää hevoselleen olosuhteet, joissa se pääsee paahtavaa aurinkoa ja ötökkäparvia katkuun, eikä altistu jatkuvalle paahteelle ja kutinalle. Kuitenkin kesäisin katkeilleet jouhet yleensä korjaantuvat talven koittaessa. 

Yllä olevassa kuvassa on kolme ongelmaa korjattavana, ja ne kaikki hoitaisin leikkaamalla harjan hyvin lyhyeksi. Uusi jouhi kasvaa jälleen siistimpänä lyhyestä varresta, ja uutta harjaa kasvatellessa sen pystyy jälleen vähitellen aina kasvun alusta alkaen leikkaamaan oikeaan muotoon. Ei siis ihan viikon parin juttu tämä operaatio, mutta lopputulos on varmasti hyvä, kun harjan pitää kuosissa. Alla taas summittainen korjausoperaatio.

----------

Tapaus 5) harjan korkein kohta on liian edessä



Ja nyt pääsimme tähän ehkä omasta näkökulmastani pahimpaan virheeseen, mitä leikkuussa voi tehdä! Tämäkin on valitettavasti hyvin tyypillinen näky - joskus enemmän ja joskus vähemmän pieleen leikattuna, mutta jättämällä korkeimman kohdan lähelle korvia, pystyt hyvin helposti pilaamaan koko hevosen ylälinjan ja kaulan mallin. Harmillisinta lienee vielä, että monikaan ei tajua leikkaavansa pahasti pieleen näin tehdessään!

Tässä mallikuvassa virhe on hyvin lievä ja harja näyttää jopa suht hyvältä. Sen sijaan toiset todellakin leikkaavat korkeimman kohdan heti niskaan, ja se näky on järkyttävä. Koska minulla ei ole nyt näyttää "tyypillistä" pieleen leikattua mallia, piirsin tähän samaan kuvaan punaisen korjausviivan lisäksi sinisellä, miten monesti leikkauskaari kulkee.. Eli punaisella jälleen, miten lähtisin tätä mallia muuttamaan, ja sinisellä se, miten monesti epähuomiossa(?) näkee leikattavan. Huomaatte varmaan eron?


----------

Tapaus 6) ja tämä tarina on pakko jakaa kokonaan: 

"Netissä tuli joskus vastaan kuva vuoniksesta, jonka harjaan oli tehty "raitoja". Siis leikattu tasaisia pätkiä harjan vaaleasta osasta pois. Mahtavaa, ajatteli muuan hölmö teini eli minä, ja päätti ennen koulukisoja kokeilla uutta tyyliä. Tulos oli niin ruma, että koko vaalea osa piti leikata pois. Tästä on 13 vuotta, enkä ole hevoselle sen koomin uutta tyyliä harkinnut. Tuolloin koulukisoissa tosin joku ilmeisesti luuli, että tämä on jotain uutta aaltoa ja jopa kehui imuriharjaisen hevoseni ulkomuotoa."

Kuva: Anna Jokinen

Vastaavia kokemuksia on varmasti monella vuonon harjaa leikanneella - aina ei voi mennä ihan putkeen! :D Huvittavina tässäkin on se, että suurin osa rotua tuntemattomista ei näe mitään eroa oikein tai väärin leikatulla harjalla, saati ymmärrä harjaan leikattuja kuviointeja. Sen sijaan toisen vuonisharrastajan silmissä ero on aivan valtaisa.. Mutta mitäpä tässäkään enää muuta voit tehdä, kuin pyöristää mustaa osaa ja antaa valkoisen kasvaa leikaten niitä sopivasti, kunnes raidat kohtaavat toisensa, ja saat jälleen tasaisen harjan. (tai toki leikata mustankin osan kokonaan pois)

Lähes kaikki ovat varmasti nähneet vuonohevosia, joilla on tarkoituksella harjan keskiosa korkeammalla kuin valkoiset sivut. Tätä kutsutaan tanskalaiseksi sururaidaksi, joka leikataan silloin, kun hevonen vetää ruumisarkkua. Jokainen voi siis oman harkintansa mukaan miettiä, haluaako sellaisen leikata, mutta näyttelyihin ei ainakaan kannata sururaidan kera lähteä. Jos sururaidan osaa leikata siististi harjan pyöreän muodon säilyttäen, voi sekin olla ihan siisti näky. Alla olevassa kuvassa äidillä ja pojalla on sururaidat harjoissaan.


----------

Ja vielä loppuun tiivistetysti kolme tärkeää seikkaa, joita noudattamalla pääset varmasti hyvään lopputulokseen!



1. Koko harjan tulee jatkua yhtenäisenä, samaa linjaa kulkevana kaarena!
Hevosen taivuttaessa itsensä oikein, harjan mallin tulisi mukailla rukinpyörän kaarta.

2. Leikkaa harjan etuosa lyhyeksi!
Jouhien mitta korvan takana on vain noin yhden sentin! 

3. Korkein kohta kuuluu niskan paksuimpaan kohtaan!
Harjan leikkaus noudattaa niin sanotusti kultaista leikkausta, eli korkein kohta on noin kaksi kolmasosaa koko harjan mitasta korvista kohti säkää katsottuna.

Mukavia leikkuuhetkiä!