torstai 22. syyskuuta 2016

Women run the world

Who's the boss?
Elsa is the Boss.

Sori kundit (Rohan), mut näin se nyt vaan menee. Muijat johtaa maailmaa...
Sen on saanut tuta mun pullea keltaiseni harjoitellessaan nyt parina päivänä Elsan tulevana tarhakaverina olemista.
Kaiken kaikkiaan he ovat tulleet ihan rauhallisesti toimeen keskenään, ovathan he ennenkin yhdessä hengailleet. Mitä nyt Elsa seuraa Rouskua kuin varjo vai pitäisikö sanoa ennemminkin kuin valkoinen haamu ja kiljuu mennessään ;)

Sarvet "kolisis" yhteen jos niillä moiset olis ;)
Oma huntu perässä.
"Turha kuvitellakaan, että voit tehdä täällä mitä huvittaa!"
"Jokainen liikkeesi uudessa yhteisessä kodissamme merkitään muistiin!"
*huomaa sydän kuvan alareunassa <3 
"Olen tarkkana kuin porkkana!"
"Auttaisko jos vähän hieroisin sun kireitä niskoja?"
"Oon oikeesti ihan harmiton kaveri."
"Paree ollakin! Näytän sulle kyllä heti kaapin paikan jos alat kukkoileen!"
"Mihin mää oon pääni taas pistänytkään?"
"No more comments.
Women run the world."

tiistai 20. syyskuuta 2016

Ain laulain työtäs tee

Siis kuulinko oikein?
Pinkit heinäverkot??

Jos facebook tarjoili Marjolle muutama päivä sitten louhoskuvia niin mulle se tarjoili tänään videon joka on kuvattu vuonna 2011.
Rohan jota "ei missään kohtaa videolla mainosteta minun ponikseni" ;) on n puoli vuotias ja Larakin ihan kääpiö, mutta ahkera kääpiö onkin :)

Ei taida hihat heilua tallilla tytöllä enää samaan tahtiin (eikä kyllä äitilläkään, kun toi tallintekeminen on nykyään vähän liiankin helppoa), mutta tänään aion hänet silti mukanani tallille raahata äitin ja Katjan kanssa tarhaa tekemään.
Elämme jännittäviä aikoja.
Rohan alkaa tämän päivän jälkeen totutella elämään shetlanninponi Elsan kaverina. Parisen viikkoa vielä niin sitten suljetaan myös ruohohanat ja painit velipojan kanssa.
Saa nähdä miten äijän käy....

...joten ei muuta kuin narut ja aitatolpat laulamaan!
Pinkit heinäverkot odottelee sua jo Rouskuseni ;)


maanantai 19. syyskuuta 2016

Kysymyksiin vastauksia osa 3.

Mikä on suosikkisi vuonisten väreistä?
valkohallakko

Minä ja iiiiiihana valkohallakko tamma Nala viisi vuotta sitten.

Entäpä suosikkirotusi, jos vuonoheppoja ei oteta mukaan?
Shetlanninponi. Ja jos vielä tarkennetaan, ruskea-valkoinen massiivinen ori (tai jämäkämpi ja isokokoinen tamma) pitkillä ja paksuilla jouhilla varustettuna. Ai että! Tai no miksei myös minishettis.. Jälleen hyvällä rakenteella ja kokoonsa nähden vahvalla luustolla varustettuna.

Kuuluuko suunnitelmiisi vuonisten kasvatus joskus tulevaisuudessa?
Toivottavasti :) Se on vaan jokseenkin haastavaa niin kauan, kun hevoset eivät ole omassa pihassa. Kustannukset ovat hieman toista luokkaa tuloihin nähden (ai mihin??), ja toisaalta en tiedä tulenko koskaan saamaan - tai edes haluamaan - hevosia omaan pihaan. Aika näyttää..

Onhan nää ihania.. <3 

Haluatko lapsia?
En - ainakaan vielä tähän ikään mennessä ole halunnut.

Oletko enemmän kissa- vai koiraihminen?
Hmm, olisin aina ennen ajatellut että koira... Ehkä edelleen, mutta vähän fifty-sixty. Onhan nuo kissatkin ihan huikeita otuksia! En osaisi kuvitellakaan enää elämää ilman kissaa. Mutta en kyllä ilman koiraakaan :D

Sofia on niin paras tyyppi, ettei multa ainakaan huumori pääse loppumaan tämän katin seurassa!

Haluutko joskus teettää Nemolla varsoja, tai ootko harkinnu siitosoriksi?
Jos sen rakenne olisi erilainen, niin toki. Melkein jopa harmittaa, ettei siitä ole jalostukseen, kun luonne ja työmoraali on aivan huikea.

Tunnetko Vuonohevostalli Solsikken omistajan?
Juu toki. Olemme kaikki olleet Vuonohevosyhdistyksen hallituksessakin jo vuosikausia :)

Onko Nemo elämäsi hevonen.?
Tähän taisikin tulla jo aiemmin vastaus? Mutta lyhyesti, en usko, enkä oikein halua uskoa koko "elämäni eläin" väitteeseen..

Minkä ikäisiä olette ?
Molemmilla on "pian" edessä pyöreät juhlat, minulla 30 ja Sirillä 40. Onneksi on vielä hetki aikaa panikoida ;D


Vaikka nää muksut ja hevoset sun muut kasvaa silmissä, onneksi me ollaan ikinuoria!? Kuvassa 1-vuotiaan Laran kanssa kärryttelemässä.

Kumpi hevosista on kumpi ? Taisiis mistä tiedätte, että kumpi on kumpi ?
???

Millä tuellä olitte tossa ekassa kuvassa ? Näytti niin tutulta ?
Yritin kartasta katsoa, mutta ainakaan Googlemaps ei antanut mitään nimeä tälle tienpätkälle! :o

Paras hevoskuva ?
Ai itse ottamistani? Ehkä aikanaan eniten intoilin tästä kuvasta Eetusta kahden tamman kanssa. On se vieläkin ihan mieleinen, vaikka suurin Vau-efekti onkin jo jäänyt unholaan! Edelleen se täydellinen kuva vaan antaa odottaa itseään..!



Mitä toimintaa siellä paikassa on missä hevosenne on ?
Mitä nyt äkkiseltään viimeisimpiä tapahtumia tulee mieleen, oli kesällä Tuottajatori ja jokunen villiyrttikurssi. Talvella on ollut jokusen kerran ollut talvirieha. Sitten on tietty näitä tiloja vuokranneiden tahojen järjestämiä omia juttuja,  tulossa on esim. vihreän kulttuuriyhdistyksen talkoopäivä. Keväisin käy luokkaretkeläisiä tai muita porukoita, mm. kehitysvammaisia lapsia on vieraillut parina kesänä. Ihan vaan mitä joku sattuu innostumaan järjestämään! Omaa toimintaa ei muutoin juurikaan ole.

Missä tallilla teidän hevoset on ?:)
Vanhalla perinnetilalla :)

Tilan tunnelmaa. Kuva: Heimo Tuomarla

Paljonko hevosharrastus vie aikaa päivässä/viikossa/kuukaudessa ?
Ihan niin paljon kuin sen haluaa vievän, mikäli mitään poikkeustilanteita ei satu! Itse asiassa unohdin edelliseen postaukseen lisätä käyntimääräni tallilla viikottain! Laskin ne kyllä kalenterista, ja kuten totesin, kesällä ovat vierailut olleet selvästi vähäisempiä kuin talviaikaan.
Kesällä tallikäynnit 10 viikon ajan: 5,4,3,2,2,4,4,3,6,5
Satunnainen 10 viikkoa talvella: 6,3,4,5,6,4,6,5,4,6

Yhteen käyntiin aikaa menee noin 15min-3h tyypillisesti. Talvella saatan monesti käydä vaan siivoamassa pihaton, mikä on noin parin minuutin homma. Jos Nemolla jotain tehdään, saa käyntiin helposti upotettua ainakin kolme tuntia. No okei, kesällä saattaa olla myös näitä päiviä, kun tallilla viihtyisi vaikka aamusta iltaan.. :D

Mitä Rouskulla tehdään ?
Jenni on sillä viime aikoina suht paljon ratsastellut. Siri varmaan postailee jossain kohden tarkempia kuulumisia :)

Popi kamujen kaa lenkillä! Kuva: Siiri Valkama

Mitä teidän hevoset syö ?
Heinää/ruohoa sekä kivennäistä, toki suolakivi aina tarjolla. Satunnaisesti jotain muuta, esim. kuurin valkosipulia. 

Aijotko joskus ratsastaa Nemolla ?
Tottahan toki! :) Itse asiassa yritän tässä kovasti tsempata, että malttaisin vielä pysyä pois selästä!

Kuinka usein kengitätte hevosenne ?
Kengittäjä antaa aina uuden ajan käydessään, mutta enpä itse asiassa ole koskaan laskenut, montako viikkoa väliin jää! Voi kauhea. Täytyykin joskus laskea.. (edit. Melko tasan kahdeksan viikon välein on kengitys)

Miten löysitte just sinne paikkaan missä teidän hevoset on ?
Netin kautta. Itse asiassa vielä sellaisen ihmisen välityksellä, jonka omat hevoset eivät edes tallilla majaile. Kävi kyllä mahtava tuuri.  Onneksi on vielä olemassa ihania ystävällisiä ihmisiä, kiitos Terhi! <3 (alunperin siis hain vaan Nemolle paikkaa, ja sen pitikin muuttaa vuotta vanhemman ruunan kaveriksi. Tämä ruuna kun ei sitten tullutkaan, kysyin Siriltä, voisivatko he Rouskun kanssa muuttaa myöskin :))

Hevosten suurin herkku ?
Enpä osaa sanoa.. Nemolla ei ainakaan ole mitään sen ihmeempää? Se on monesti jopa varsin nirso herkkujen suhteen. Porkkanaa se on opetellut vasta syömään, kuiva leipä uppoaa paremmin. Vihreä tuore ruoho taitaa viedä voiton kaikesta? 

Talvi vai kesä , hevostelun kannalta ?
Molemmissa on puolensa! Melkein parhaita aikoja taitavat olla näiden välimuodot ;) Oikeastaan kaikki muu on kivaa, paitsi se loputtomalta tuntuva jakso, kun on aina märkää, pimeää, kylmää ja kuraista.

Ihana kesä!

Ihana talvi!

Suurin haave hevostelussa ?
Valkohallakko vuonistamma hyvällä suvulla, rakenteella, luonteella ja käyttöominaisuuksilla (sekä pitkällä otsatukalla) varustettuna. En kai mitenkään toivo liikoja??

Ratsastus vai kärryttely ?
Molemmissa on puolensa, ja taas pidemmän päälle molemmat käyvät tylsiksi.. Mutta ehkä olen enemmän ollut aina ajoihminen?

Käyttekö ollenkaan Lottaa katsomassa enää ?
Juu

Enpä ole muistanut postaillakaan, Lotta pari viikkoa sitten.

Tein siitä kaljun... :)

Aattelitko pitää Nemoa mahdollisimman pitkään vai aijotko myydä jossain vaiheessa ?
Ei sitä koskaan tiedä, vaikka myynti eteen tulisikin syystä tai toisesta. Olen siihen kyllä aina henkisesti varautunut. Mutta ehdottomasti se pysyy minulla hyvin pitkään, ehkäpä loppuikänsä, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu!

Paras hevosvaruste ?
Tärnsjön länkivaljaat! Tähän ei ole olemassa mitään muuta vastausta.

Tärnsjö on muuten lopettanut valmistuksen, eli jatkossa näiden valjaiden saatavuus heikkenee entisestään.. Tällä hetkellä käytettyjen valjaiden hinta liikkuu noin puolessatoista tuhannessa.

Mikä hevosrotu jos vuonohevosta ei saa sanoa ?
Shettis

Onko kallista omistaa vuonohevonen/hevonen ?
Varmasti siitä saa vaikka kuinka kallista, mutta myös varsin edullisesti on mahdollista selvitä.

Käykö teidän hevoset koskaan uimassa ?
Nemo on käynyt tänä kesänä kahteen kertaan. Tosin eihän se uimaan asti mennyt kummallakaan. Rousku on käynyt kerran rannassa, mutta tyytyi lähinnä kavioiden kasteluun

Kauan ootte touhunnu hevosten kanssa ?
Siri aloitti jo joskus pikkulikkana, mutta piti sitten vuosien tauon, kunnes lähti miun mukanani uudestaan hevostelemaan 2005 syksyllä. Oma hevoshistoria alkaa 2000-luvun alusta.

Paljon hevosilla on laidunmaata ? :)
Perinnebiotooppeja on 12ha, sen lisäksi on jonkun verran laitumia, jotka eivät ole minkään säädösten alaisia. Olisiko niitä muutama hehtaari lisää?? 

Perinnebiotooppi-laitumen hoitoa. Kuva: Heimo Tuomarla

Onko typerää vastata kauheeseen määrään kysymyksiä :D ?
Hih, kieltämättä! :D

Miten aiot koulutta Nemoa käyttäytymään hillitymmin näyttelyissä?
Viemällä sitä vieraisiin paikkoihin ja teetättämällä asioita, joihin se pystyy keskittymään ilman että kuppi menee nurin.

Aiotko tarjota Nemoa erilaisiin kärryttelytapahtumiin tallin ulkopuolella, kunhan se oppii hommassa varmaksi?
Tarkoitus olisi!

Miten Nemo ja Rousku viihtyvät yhdessä? Onko niillä mennyt nahistelut kertaakaan totiseksi?
Erittäin hyvin viihtyvät! Ovathan ne melkoinen paita ja perse aina välillä ;) Eivät ole totisia yhteenotot, enemmän sellaisia velikultia ovat. Nemo määrää tahdin ja Rousku osaa väistyä. Sekä potkia takaisin, kun oriherra könyää sen niskaan :D Harvemmin nuo kuitenkaan varsinaisesti ottavat yhteen, leikkiminen on enemmän sellaista toisen pureskelua, pientä hyppelyä ja yhdessä juoksemista.

Hurrrrrjaa meininkiä.

Millainen on hyvä sheltti mielestäsi?
Hyvähermoinen ja "helppo" perhekoira. Innokas, aktiivinen, aina valmis mitä ikinä tapahtuukaan. Kiihtyy nopeasti ja syttyy vauhdista, mutta osaa myös rauhoittua tarvittaessa. Ei missään nimessä arka, mutta ei tarvitse olla mikään rämäpää. Jostain syystä itse arvostan tällä hetkellä kummasti sitä, että koira pysyy toimintakykyisenä missä tahansa tilanteissa..

lauantai 17. syyskuuta 2016

Ajatusta toisen perään


Rattoisaa lauantai-iltaa kaikille! Viime aikoina on taas pyörinyt paljon ajatuksia mielessä blogiin ja bloggaamiseen liittyen. Paljon on pitänyt kirjoitella, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi tuottaa ajatuksia sanoiksi, jää kaikki lopulta sanomatta. Voi kun olisi olemassa laite, joka poimisi ajatukset talteen sitä mukaa kun ne syntyvät, ja tuottaisi kaiken valmiiksi tekstiksi!

Minua huvitti tuossa aiemmin, kun kaksi tunnettua hevosbloggaajaa kertoi, kuinka heidän postauksensa syntyvät. Toisen tapana oli tuottaa teksti "tyhjästä" ajatuksenvirtana, toinen taas suunnitteli ja hioi postauksia kauan etukäteen ajatuksen kanssa. Kenenkään ei varmasti käy kieltäminen, etteivätkö molemmat tavat toimisi! 


Itse huomaan sijoittuvani johonkin välimaastoon. Esimerkiksi tämä teksti tulee nyt ihan lonkalta, mutta ei käy kieltäminen, etteivätkö ajatukset olisi jo pyörineet valmiiksi mielessä. Ehkä tuntia, päivää tai viikkoa aiemmin, nyt yritän vaan saada ne kaikki ulos. Toisaalta joskus taas mielessä muhii hyvin pitkään tietty postaus, jonka haluan toteuttaa. Sellaisia on myös nyt suunnittelun asteella. Nämä eivät voi liittyä mihinkään ajankohtaiseen asiaan, vaan yleensä ennemminkin vaativat lähdeaineistoa ja parempaa valmistelua toteutuakseen.

En tiedä kuinka hyvin se välittyy lukijoille, onko postaukset hyvin valmisteltu vai ei? En tiedä miksi minulla tulee monesti tästä kirjoittamisesta mieleen tentit yliopistoaikoina. Ennen tenttiin vastaamista minulla oli tapana tehdä muistiinpanoihin lista asioista, jotka aion vastauksessa ottaa esille (en ikinä ole osannut käyttää miellekarttoja..). Pelkän listan avulla järjestelin mielessäni asiat järkeviksi kokonaisuuksiksi ja asiayhteyksiksi, jotka seuraavat toisiaan loogisesti. Käytännössä melkeinpä "kirjoitin" koko vastauksen mielessäni ennen kuin tenttipaperiin ilmestyi sanaakaan. Siinä vaiheessa, kun aloin kirjoittaa itse vastausta, oli teksti jo lähes täydellisenä mielessäni, ja yritin vaan saada käden toimimaan niin nopeasti, että vastaus siirtyisi aivoista samanlaisena paperille. Parhaimmillaan myös yksi blogipostaus on kuin hyvin jäsennelty ja suunniteltu tenttivastaus - tosin en koskaan tee valmiiksi muistiinpanoja postausta varten ;)

Monilla bloggaajilla on tapana korostaa sitä, kuinka tärkeänä he pitävät lukijoita ja vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Taidan olla tässä suhteessa musta lammas porukassa.. Olen aina ollut hieman "itsekäs" tämän blogin suhteen ,ja edelleen olen sitä mieltä, että kirjoitan koko blogia 99 prosenttisesti itseäni varten. Oikeastaan sitä on edes vaikea tajuta, että joku lukee näitä tekstejä. En oikein osaa hahmottaa tätä kuviota. Tai ehkä tietoisesti monesti jätänkin sen ajattelematta, että blogilla on lukijoita ja kuka tahansa tällä planeetalla saattaa käydä katsomassa juttujani. Bloggaaminen ja ajatusten jakaminen on niin helppoa omasta rauhasta omalta sohvalta ilman, että tarvitsee kohdata toisia ihmisiä.

Melkeinpä huolestun siinä vaiheessa, jos alan liikaa pohtia, kuinka minulle vieraat ihmiset käyvät menoamme seuraamassa.. Millaisen kuvan minä annan itsestäni täällä netissä? Entä kuinka Nemo näyttäytyy yleisölle? Sitä on suorastaan mahdotonta itse arvioida, miltä toiminta näyttää vieraan silmissä. Etenkin kun jokainen lukija ajattelee asioita omia taustojaan ja tapojaan vasten. Olen täysin yllätyksenä saanut tietää muutaman minulle tutun lukevan tätä blogia, ja sen lisäksi tiedän hyvin monen etäisemmänkin tutun tätä seuraavan. Melkeinpä ehkä minut sekä hevosen tuntevat ovat ainoita, jotka osaavat ottaa asiat sellaisina, kuin haluaisin ne kertoa?

Toisaalta onko sillä mitään merkitystä, mitä minulle vieras ihminen ajattelee minusta ihmisenä tai hevosestani tämän blogin perusteella? Siinä vaiheessa sillä ehkä olisi merkitystä, jos hakisin vaikkapa työpaikkaa, ja tuleva työnantaja saisi kyseenalaisen kuvan sosiaalisen median tai blogin kautta. Tietynlainen anonymiteetti on tässäkin touhussa kuitenkin oltava olemassa, vaikka periaatteessa kaiken (etenkin hevosiin liittyvän) koen voivani ja haluankin jakaa vapaasti. Tässä välissä voisi muuten lisätä, että kaikilta blogissa esiintyviltä ihmisiltä on aina kysytty lupa sekä heidän että heidän hevostensa ja lastensa ym. kuvien ja muiden juttujen julkaisuun.


Nemo ihmettelee mitä siellä taas kuvailet, joko mennään!?

Jottei tämä nyt menisi taas ihan liian syvälliseksi ajatuksten oksennukseksi, niin lisätään vielä pari heppajuttua loppuun. En edes muista, mistä kaikesta olen blogiin turissut ja mistä en. Mukavasti ollaan kuitenkin taas päästy tekemään ja Nemo saatu liikenteeseen. Mun puhelimeni sanoi totaalisesti itsensä irti kuluneella viikolla ja on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Kuvia en ole saanut napsittua, mutta nyt tuo yrittää asentaa itseensä uutta ohjelmistoa, jos vaikka lähtisi taas toimimaan. Kauhulla odotellessa mitä tapahtuu! Nämä kuvat kuitenkin napsaisin aiemmin, kun olin toista kertaa Nemolla yksikseen ajamassa. Ja hyvin sujui jälleen!

Tai ei me ihan kahdestaan oltu, Martta juoksenteli pellolla mukana.

Ei tuo hevosen ajaminen - tai ainakaan Nemon tässä vaiheessa - mitään ihan lastenleikkiä ole. Tai siis onhan se helppoa istua kyydissä ja ohjata, mutta vaatii sekin tekemistä koko ajan. Virpin kanssa ajelimme kuluneena kesänä monet pitkät maastolenkit, ja yleensä minä toki olin ohjien päässä. Välillä kuitenkin annoin ohjat Virpin käteen, jos vaikka vastasin puhelimeen tai riisuin takkia päältä sun muuta. Virpi sitten joskus totesi, että tuo näyttää niin helpolta, istua vaan siinä ohjat kädessä ja heppa kulkee. Mutta ei se oikeasti olekaan, pakko siinä on koko ajan ohjata ja oikeasti keskittyä hevoseen.

Edellisellä maastolenkillä toisen lauman hevosen kanssa vasta oikeasti huomasinkin, kuinka paljon tuossa tulee keskityttyä! Minulla istui kyydissä kaksi muksua, joilla tunnetusti ei juurikaan pysy suu kiinni. Aloin sitten itsekin jossain kohden miettiä, ovatko nämä tytöt oikeasti olleet hiljaa koko lenkin ajan?! Ja jos eivät ole, mitä he ovat puhuneet?? En voi mitenkään uskoa, etteivätkö tytöt olisi höpötelleet keskenään. Mutta toisaalta en muista yhtään, ovatko he puhuneet ja mitä he ovat puhuneet. En siis ole kiinnittänyt pienintäkään huomiota muksuihin kärryissä, ainoastaan täysin keskittynyt ohjastamaan Nemoa. Sen verran muistan välillä kurkanneeni, että molemmat mahtuvat penkille istumaan ja pysyvät matkassa mukana.

Tässä vaiheessa muistan vielä molemmilla tytöillä suiden käyneen. Odoteltiin sivummalla, kun kaverit laittoivat hevosia valmiiksi.

Tänään oli taas yhteistreenin paikka - tosin vähän eri muodossa. Olin yksin tallilla ja aikeissa mennä Nemon kanssa kentälle hieman venyttelemään hevosta "naksutempuilla". Roosa olikin juuri samaan aikaan liikenteessä ja ratsasti Tonilla kentällä. Kävinkin sitten kysymässä, haittaisiko häntä, jos tulen samaan aikaan ohjasajamaan Nemoa kentälle. Eipä ole aiemmin Nemon kanssa tehty kentällä hommia siten, että olisi toinen hevonen samaan aikaan paikalla. Itse asiassa tämä sujui melko kivuttomasti. Nemon huomio oli ehkä fifty-sixty minussa ja Tonissa. Se ei olisi millään halunnut liikkua Tonin jäädessä taakse, mutta Tonin ollessa edessä mentiin taas vallan reippaasti. Hyvin tuo kyllä kuunteli ja oli erittäin rauhallinen mies. Ehdottomasti enemmän piti ajaa eteen kuin pidätellä, Roosa hyppäsi esteitä Tonilla, eikä laukkaava hevonen aiheuttanut mitään reaktiota kävelevään verrattuna.


Roosa nappasi kuvan esteitä pois korjatessaan :)

Lopuksi käytiin vielä kävelemässä pieni maastopätkä Tonin perässä. Sielläkös Nemo heräsi! Sain taas ruveta pitelemään ihan tosissaan, kun Nemo yritti kaahata Tonin niskaan ja toinen vaan löntysteli rauhassa edessä. En edes meinannut pusikkoisella polulla nähdä mitään Nemon takaa, ja kun Toni pysähtyi yllättäen kakalle, hyvä ettei takamukseen kiinni porhallettu! Onneksi Nemolla toimii pakki paremmin kuin hyvin, joten pienestä hörähdys-hypähtelystä huolimatta sain heti otettua pari metriä etäisyyttä tilanteesta. Kummasti tuo vaan syttyy näihin tuttuihin kavereihin ihan eri tavoin kun poistutaan omasta pihasta ja maisemasta, jossa niitä on tottunut näkemään. Ei muuta kun reeniä ja yhteislenkkejä lisää.

-----

Tiedättekö, miksi tämä blogi on niin kiva? Tuo ensimmäinen kuva, se on tasan neljän vuoden takaa. Facebook tarjoili jälleen muistoina linkin postaukseen, jonka olin silloin jakanut. Kuinka ihana onkaan avata vanha postaus, joka sisältää kuvia, videoita ja ajatuksia siitä hetkestä. Se on niin korvaamattoman arvokasta, että aina tätä blogia vaan jaksaa kirjoittaa, vuodesta toiseen. Ei näitä muistoja yhtä tarkoin muualle säilötä, ja monta hienoa hetkeä olisi jäänyt tallentamatta ilman blogin olemassaoloa ♥ 

Linkki ko. postaukseen: http://jauhokuono.blogspot.fi/2012/09/louhoksella-leikkimassa.html

perjantai 16. syyskuuta 2016

Hei hei mitä kuuluu


Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu! Oikein leppoisasti on syksy lähtenyt käyntiin, mikäs tässä on auringonpaisteesta nautiskellessa.


Pojilla oli kuluneella viikolla ohjelmassa "vuosihuolto". Eläinlääkäri kävi siis tekemässä perinteisen käyntinsä, johon kuuluu purukaluston tarkastus sekä rokotus. Ostettiinpa samalla myös matolääkkeet. Kyllä tuo on vaan hyvä asia tavata aina välillä eläinlääkäriä. Vaikka ei mitään akuuttia asiaa olisikaan, niin aina sitä huomaa kertyvän varastoon kaikennäköistä juteltavaa ja mieltä askarruttavaa. Ja minä varsinkaan kun en osaa koskaan olla se hiljainen ja harmiton sivustaseuraaja, joka jättää hevosensa ammattilaisen huollettavaksi. Aina on pakko udella vieressä kaikennäköistä ja häiritä toisen työntekoa.

Onneksi nämä meidän hevoshuoltajamme (siis. kengittäjä, ell, hieroja jne.) ovat auliita jakamaan tietoa ja osaamistaan. Varsinkin kengittäjämme kanssa on vuosien aikana käyty jos jonkinmoista keskustelua, ja saatu sen sortin tietotulvaa kuvien ja videoiden kera hevosten kavioista, ettei ihan äkkiä löydy yhtä innokasta opettajaa! Ja onneksemme kengittäjämme on myös yksi Suomen parhaista ammattilaisista, käy kilpailemassa ulkomaita myöden. On tuo aina mielenkiintoista kuulla asiaa ammattilaisen suusta, varsinkin, kun toisella on ihan mieletön palo ja into kertoa omasta alastaan..


Eläinlääkärin vierailu oli tälläkin kertaa erittäin nopea läpihuutojuttu. Molemmilla pojilla olivat hampaat kunnossa ja selvisimme raspauksella. Nemolta oli juuri yksi takahammas vaihtunut, mutta ei sen kummempaa. Lääkärikin siinä naureskeli, että on nämä kyllä leppoisia ja helppoja kavereita. Molemmat hevoset suunnilleen nukkuivat päät roikkuen ja silmät puoliummessa koko käsittelyn. 

Samalla myös ultrattiin toinen Nemon mahdollisesti astumista tammoista (kiimapiikit molemmat ovat jo saaneet), ja eihän siellä masussa mitään näkynyt. Huh helpotus! Vaikka edelleen uskon, ettei mitään ole tammojen kanssa tapahtunutkaan.


Sen sijaan viime viikonloppuna tapahtui, kuten kuvista näkyy! Yksin vuoden tavoite tuli jälleen saavutettua, sillä kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä muiden hevosten kanssa, jippikajee! 

Alkuun lähdimme Nemon kanssa talsimaan porukan perään, ja tätä touhua jaksoinkin ehkä reilun kilometrin verran. Nemo käveli viisi kertaa nopeammin kuin muu porukka, sillä toki sillä oli hirmuinen hinku päästä tammojen perään kiinni! Siinä sitten vuoronperään hidastin ja annoin ohjaa, hidastin ja annoin ohjaa. Käytännössä jouduin liki koko ajan repimään hevosta suusta, välillä todella rajustikin, koska olimme aina kahden askeleen kuluttua taas tammojen perässä kiinni. Lopulta minulla alkoivat kädet väsyä jatkuvasta kiskomisesta, ja säälitti jo hevonenkin niin paljon, että vaihdoimme Nemon porukan eteen.



Muuten hyvä, mutta sitten tulikin täys stoppi! Herra oli ihan puulla päähän lyöty, miksi kaverit ovatkin yhtäkkiä takana?! Kolme askelta eteen ja seis, kolme askelta eteen ja seis. Aaaaargh! Kaiken huipuksi Malla pelkäsi Nemon ajopiiskaa, jolla ei kyllä ollut oikeastaan edes mitään virkaa, joten melkoista matelua oli meno Nemo keulassa. Tätäkin kuitenkin selvittiin muutama kilometri, kunnes onneksi tajusimme vaihtaa yhden hevosen eteen ja kaksi jätettiin taakse. Loppumatka sujuikin siis oikein jouhevasti, kun Rilla edessä käveli hyvää reipasta käyntiä, Nemon kanssa tulimme samaa tahtia perässä. En joutunut enää pidättelemään ollenkaan, eikä tarvinnut eteenkään ajaa, vaan kaikessa rauhassa saimme talsia loppumatkan vetohevosen tahdissa. Loppumatkasta saimme reippaasti mukana kävelleen Tanjankin kärryjen kyytiin, kun toinen tytöistä hyppäsi Tonin selkään mukaan Roosan kaveriksi. Olipa Toni ollut hieman ihmeissään kahdesta ratsastajasta, mutta kiltisti ruuna kuljetti kallisarvoisen lastin kotiin.

Tätä treeniä on ehdottomasti jatkettava myös tulevaisuudessa! Kiitos tytöille maastoseurasta ja kuvista! ♥


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Sankarisammuttajat

Suomessa syttyy vuosittain yli 13 000 tulipaloa.
45 minuutin välein jossain aina roihahtaa.
Palon syttyessä ensimmäiset minuutit ratkaisevat. 
Silloin on myöhäistä googlailla, kilauttaa kaverille tai luottaa onneen.
Varmista, että osaat olla tukalassa tilanteessa sankari.

Mun arjen pikkusankari lähdössä alkusammutuskoulutukseen keltaisten ystäviensä keskeltä.

Kuukausi sitten meidän tallilta lähti pieni joukko heppatyttöjä tilan omistajan Heimon kanssa kohti Valkeakosken Ritvalaa. Kohteenamme oli Lähitapiolan järjestämä maksuton Sankarikoulutus eli kurssi jossa saimme valmiudet tulipalon syttyessä oikeanlaiseen alkusammutukseen. Tämä taito olisikin jokaisen meistä hyvä osata, vähän niinkuin elvytystaidotkin. Sillä niiden avulla pystyt mahdollisesti pelastamaan ihmishengen jopa ihmishenkiä puhumattakaan hevosenhengistä! Koulutuksen nimi ei siis turhaan ole Sankarikoulutus. Kyllä minä ainakin mielelläni moista titteliä kantaisin. 
"Sieltä se sankari Siri tulee" -ei kuulostaisi lainkaan hassummalta :)

Mikäs sen hienompaa kun kotona osaisi toimia näin tosta noin vaan ;)


Kuitenkin enemmän kuin tittelin sijaan halusin lähteä kurssille mukaan hevosiemme asuintilan vanhojen ja arvokkaiden rakennusten vuoksi. Haluaisin tosipaikan tullen osata pelastaa mahdollisimman paljon. Toki halusin varmistaa valmiudet myös oman kotini pelastamiseen jos sellainen tilanne toistamiseen sattuisi eteeni. 
Lapsuudenkodissani riehunut tulipalo kaksikymmentä vuotta sitten tuhosi vanhempieni rakentaman talon jossa vielä silloin asuin. Muistan aina sen hetken kun palasin töistä mustaan kotiin. Olimme menettäneet kaiken vain yhdessä ainoassa tunnissa :( 

Keittiömme tai kaikki mitä siitä oli enää jäljellä palomiesten käynnin jälkeen.
Ruokapöydälle sulanut kattokruunu lukuisien muitten palaneiden esineiden seassa
sai nokisen piironginpeilin eteen surullisia kasvoja.
Se hetki, kun kiipesit näitä hiiltyneitä rappusia yläkertaan
katsomaan omaa huonetta. Se tunne. 
Se kun seisot keskellä huonetta etkä kykene kuin laamaantuneena vain tuijottamaan,
Kaikki se mitä 19 vuoden aikana olit kerinnyt keräämään ja vaalimaan oli pois pyyhkäisty.

Palon nopea eteneminen on aina yhtä yllätys ja ihmisten luulo, että palokunnan saapuessa paikalle kaikki on pelastettavissa on usein harhaanjohtava. On vain minuutteja aikaa toimia tai pelastautua. Keskimääräinen palokunnan paikalletuloaika kaupunkialueella on noin 10 minuuttia. Alkusammutuksen aloittamiseen on aikaa yleensä noin kolme minuuttia. Alkusammutusvälineillä noin 15% paloista saadaan kokonaan sammumaan ja noin kymmenen prosentin etenemistä pystytään hidastamaan. Siksi alkusammutus taidot ovat elintärkeitä! 

Minulla on tulen kanssa muutakin ikävää menneisyyttä kuin kotini palaminen. Olen kaksitoista-vuotiaana ystäväni kanssa leikkinyt tulella vaarallisestikin tuhoten melkein historiallisen myllyn. Tarkoituksenamme kun oli vain polttaa pieni läntti niittyä ja talloa se pala palalta sammuksiin. Isommat tytöt kun olivat tehneet saman viikkoa aiemmin ja halusimme pistää paremmaksi, koska se oli olevinaan tosi coolia? Maailman idioottimaisin tekomme johti pelottaviin seurauksiin. Emme saaneetkaan tulta sammutettua tallomalla! Vaan ennemminkin sytytimme paikalle nopeasti etenevän niittypalon joka levitessään sytytti järjestyksessä täyteen roihuun lähistöllä olleet katajat yksi toisensa jälkeen. Niiden ritinä ja rätinä syöksi ilmaan pitkiä savupatsaita eikä mennyt aikaakaan kun valppaana ollut kyläyhteisö oli hälyttänyt paikalle viisi punaista paloautoa ja ainakin kymmenen naamaltaan yhtä punaisen vihaista palomiestä. Vielä tänäkin päivänä muistan sen pelontunteen ja kauhuntäyttämät ajatukset mitä olisimmekaan voineet pahimmillaan saada aikaiseksi. Yhä kiitollisuuteni elää paikalle saapunutta palopäällikköä kohtaan joka lukuisien itkunsekaisten katumusanelujen jälkeen antoi meille ajattelemattoman tempauksemme silkkaa hyväsydämisyyttään anteeksi. Tätä tuskin olisi tapahtunut jos se pellon reunalla oleva historiallinen mylly olisi syttynyt palamaan. Maksaisin korvauksia selkänahoistani ja tilipussistani varmaan vieläkin. Lehteenhän se juttu päätyi ilman asianomaisten nimiä, mutta tilanteen aiheuttama häpeä ja ikävä muisto seuraa minua hautaan asti. Olen läksyni oppinut.
Siksikin haluan olla valmiina ja osaavana sammutinpulloineni jos liekit vielä joskus pääsisivät yllättämään kenties vastaavanlaisen nykyajan "pyromaanilauman". Ne tarralenkkarit jalassa kun ei selvästikään liekkejä sammuteta. 

Näillä töppösillä eikä kyllä millään muillakaan töppösillä sammutetta mitään paloa...
...vaan luikitaan niin nopeasti liekkejä karkuun kuin vain suinkin mahdollista.

Olinpa sitten niinkin viisas, että otin koulutukseen mukaani kahdeksan vuotiaan tyttöni Larankin josko hänestä sentään tulisi parempi painos äidistään ja ymmärtäisi jättää tulitikkuleikit sikseen. Kurssin ikäraja oli kaksitoista vuotta, mutta ajattelin, että vaikka hän ei saisi varsinaisesti osallistua niin edes ne pienet hetket teoriasta ja käytännön seuraamisesta syöpyisivät jollain tasolla opettavaisena hänen mieleensä. Ei se ainakaan turhaa olisi.

Lara kuin lelu Rouskukin otettiin nuoresta iästä huolimatta
kurssille avosylin vastaan,

Paikanpäällä meille pidettiin ensin tunnin mittainen teoriaosuus jossa saimme kodin turvallisuudesta kertovaa tietoa ja näimme videolta miten tulipalo kehittyy ja kuinka vähän on lopulta tehtävissä ellet osaa toimia nopeasti ja oikein. Itsessään liekit toki ovat vaarallisia, mutta usein hengenvaarallisempaa on tilan kuumuus ja ilmassa leijuvat haitalliset, myrkylliset savukaasut jotka aiheuttavat hyvinkin nopeasti tajunnan menetyksen. Sisätiloissa savu ei myöskään pysy katonrajassa vaan laskeutuu ylhäältä alas rajoittaen näkyvyyttä ja lopulta estäen sen kokonaan. Kun näkyvyys lyhenee suuntavaisto katoaa. 
Tilannetta ei myöskään helpota se, että ihmisen keuhkorakkulat tuhoutuvat 150 asteen lämmössä ja tulipalossa lämpötila voi nousta jopa 800-1000 asteeseen!  
Laran herpaantumattomasta ja keskittyyneestä ilmeestä päätellen kurssin materiaali itse palomiehen kertomana ja esittämänä upposi tyttöön täydellisesti. Samoin minuun ja varmasti myös muihinkin paikallaolleisiin. Tunti vierähti nopeasti.

Pihamaalla tulen taltuttamisen oppeja katselemassa.
Tallitytöt Pinja ja Tiia imemässä oppeja miten toimia hätätilanteessa.

Teorian jälkeen siirryimme käytännönharjoituksiin pihamaalle. Meille oli tehty nurmikolle pieni neliön muotoinen "tulipaloalue" jossa saimme kukin vuorollamme käyttää oikeita sammuttimia turvallisesti valvovan silmän alla. Opimme miten käsisammutin aukaistaan ja miten sitä käytetään tulta vastaan kamppaillessa. Lara oli halukas hänkin koittamaan sammuttimen käyttöä, vaikka ei täyttänytkään kurssin vaadittua ikärajaa. Kouluttaja kuitenkin myönsi hänelle luvan pullon käyttöön kunhan asianmukaiset varusteet oli puettu päälle ja minä vanhempana olin hänen tukenaan harjoituksessa. Sieltä se tyttö vain ylisuurissa suojahanskoissaan kiskaisi sokan irti pullonkahvasta, nappasi suhteellisen painavan nestesammuttimen käteensä ja asteli reippaasti tulta päin. Muutama suihkutuskerta tulen juureen ja palo oli sammunut! 

Sammuttimesta ja palon luonteesta riippuen
seiso kohteesta noin 1,5-3 metrin päässä tai kauempana
Laukaise sammutin venttiilin kahvasta.
Suuntaa suutin palokohteeseen ja kohdista suihku liekkien alaosaan.
Levitä sammutinainetta tasaisesti paloon hieman heiluvalla liikkeellä.
Älä tyhjennä sammutinta heti vaan seuraa palon sammumista.
Älä koskaan käännä tulelle selkääsi.

Pullojen käsittelyjen jälkeen siirryimme sammutuspeitteen saloihin. Kyseinen peite soveltuu parhaiten sähkölaite- ja rasvapaloihin joita ei voi sammuttaa pelkällä vedellä. Peite on valmistettu palamattomasta materiaalista ja sen vaikutus on tukahduttava. Peitteen tulee olla riittävän suuri jotta pystyt sen avulla suojaamaan itsesi lähestyttäessä palavaa kohdetta ja, että se varmasti riittää peittämään sammutettavan kohteen.
Nykyään kaupoista saa hienoilla päällisillä koristeltuja sammutuspeitteitä sen ns. vanhanmallisen tutun punaisen peitekäärön sijaan, mutta näissä oleva peite on usein auttamatta liian pieni. Esteettisyyden sijaan kannattaa siis mielummin valita turvallisuus tai ainakin varmistaa, että se peite niissä hienommissa pusseissa on tarpeeksi iso. Toki pienikin peite on parempi kuin ettei olisi peitettä lainkaan. Sammutuspeite on kuitenkin helppokäyttöinen ja edullinen joten satsaisin ainakin vähintään siihen palohälyttimen lisäksi. Tiesitkö muuten, että sammutuspeitettä voi käytää myös hätäpaarina?

Ota peitteen kahvoista tai nurkista kiinni suojaten kädet peitteen taakse.
Ojenna kädet suoraan eteen.
Lähesty paloa tuulen suunnasta peitteen takana suojassa.
Jos mahdollista liu'uta jalkaa peitteen päällä ettei tuuli riepottele sitä pois edestäsi.
Varo kuitenkin kompastumasta peitteeseen.
Levitä peite palon päälle ja tukahduta palo.
Jätä peite paikoilleen,

Meitä toki muistutettiin, että itseään ei saa saattaa hengenvaaraan joten jos alkusammutus epäonnistuu tai paikalla ei ole sammutuskalustoa on ensisijaisen tärkeää ensimmäiseksi pelastaa ja varoittaa muita vaarassa olijoita. Sen jälkeen jos se suinkin on turvallista yrittää tukahduttaa palon eteneminen esimerkiksi sulkemalla ikkunat ja ovet. Tämän jälkeen on välittömästi soitettava hätäkeskukseen! Turvallisesta paikasta tietenkin.

Mutta kuinka moni meistä olisi osannut kertoa esimerkiksi kurssipaikan tarkan sijainnin hätäkeskukselle jos siellä olisi palo syttynyt?
En minä ainakaan. 
Tämäkin ongelma on onneksi nykyään helposti ratkaistu. Moniin älypuhelimiin on saatavilla sovellus nimeltä 112 Suomi. Tämän mobiilisovelluksen lataamalla omaan puhelimeensa ja sitä käyttämällä kun hätä iskee pystyy hälytyskeskus paikantamaan sijaintisi automaattisesti sovelluksen ilmoittamien koordinaattien avulla. Hätäpuhelu on kuitenkin aina soitettava tällöin sovelluksen kautta. Sovellusta painaessa pääset ensin alkuvalikkoon josta sitten yhtä nappia painamalla saat yhteyden hätäkeskukseen ja he tätä kautta paikantavat olinpaikkasi jopa kymmenien metrien tarkkuudella ellet itse sitä tiedä. 

Kyseinen valikko 112 Suomi kannattaa liittää puhelimen näytön etusivulle
jotta se on siinä aina valmiina jos tiukka paikka tulee.
Klikkaa kuvake näytöltä auki ja eteesi avautuu tällainen näkymä.
Puhelin ilmoittaa heti omat koordinaattisi näytölle ja vain yksi
painallus soita 112-palloon yhdistää sinut hätäkeskukseen.

Kurssin jälkeen Heimo kävi läpi kaikki tallin rakennusten sammutuspullot ja tarkisti niiden paineet ja kunnon. Niitä löytyykin piha-alueemme rakennuksista nyt viisi kappaletta. Yksi poikien aitan viereisestä työkalupajasta, yksi pihasaunasta, yksi navetalta, yksi vuokrattavasta kivipirtin tiloista ja yksi Heimon oman kodin puolelta. Ulkona ja ajoneuvoissa olevat sammutinpullot tulisikin tarkistaa vuoden välein sillä niiden toimintakuntoon vaikuttaa kosteus, tärinä ja esimerkiksi lämpötilojen vaihtelut. Muussa tapauksessa käsisammuttimet tarkistetaan kahden vuoden välein.

Sammuttimen kunnon voi tarkistaa karkeasti näin:
Käännä pullo ylösalaisin ja
lyö kevyesti sen pohjaan esimerkiksi kumivasaralla.
Jos sisältä kuuluu rapiseva ääni,
se merkitsee ettei jauhe ole paakkuuntunut
ja laite on käyttökunnossa.
Käyttökunnosta kertoo myös pullossa oleva painemittari.
Kun mittarin nuoli osoittaa vihreälle alueelle paineet ovat kunnossa.

Eri käyttöolosuhteisiin on olemassa omat pullonsa. Jauhesammutin lienee näistä yleisin, koska sitä voi käytännössä käyttää kaikenlaisissa paloissa. Sen ongelmana on vain hienojakoinen jauhe joka tunkeutuu joka paikkaan ja saattaa olla haitallinen esim. sähkölaitteille. Sähkölaitteille onkin olemassa oma hiilidioksidisammuttimensa. Toinen käytetyimmistä sammuttimista on vesipohjainen lämpimien tilojen nestesammutin joka ei siis kestä kylmiä olosuhteita, mutta on sammutusteholtaan yhtä hyvä kuin jauhesammutin. Sen siivoaminenkin käytön jälkeen on vähätöisempää. Näiden lisäksi on olemassa vielä metallipalo- ja rasvapalosammuttimet.

Sammutinpullosta oleva merkki kertoo,
että rakennuksen sisältä pitäisi löytyä alkusammutuskalustoa. 
Vihreä poistumistie merkki jossa juoksevan henkilön hahmo
opastaa sinut ulos rakennuksesta.
Tässä kuvassa alhaalla myös pieni käsisammutin sekä
keskellä liekin kuvalla varustettu sammutuspeite.
Kuinka moni tiukan paikan tullen älyäisi,
että sammutinpeite on tuon kotelon sisällä?

Toivotaan kuitenkin ettei niiden käytölle koskaan ole tarvetta, mutta niiden läsnäolon on kaikkien tallilla kävijöiden hyvä tietää. En saata edes kuvitella mitä palo saisi navettatallin ylisillä aikaiseksi jossa olisi sytykettä, vaikka muille jakaa. Vanhoissa rakennuksissa on myös jokseenkin suuri pölypalon riski. Pöly kun on helposti syttyvää ja ilmaan sekoittuessaan saattaa muodostaa räjähdyskelpoisen seoksen. 
Päätimmekin yhteistuumin jatkossa pitää talliporukan yhteisen paloturvallisuuspäivän joka vuosi jossa kävisimme pullojen sijainnit ja kunnon läpi ja varmistaisimme, että kaikki osaisivat niitä käyttää.

Kanna sammutinta sen alemmasta kiinteästä kahvasta.
Käytä sammutinta sen ylemmästä käyttökahvasta.
Ennen käyttöä poista kuvassa näkyvä rengas eli varmistinsokka, 
muuten käyttökahva ei toimi.
Huomioithan, että sokka ei irtoa jos painat samanaikaisesti ylintä kahvaa!

Onneksemme kaikki tilalla olevat hevoset elävät pihatoissa joissa niillä on useampia poistumisteitä. Tämän vuoksi niillä on periaatteessa paremmat mahdollisuudet paeta itsenäisesti ulos tulipalon sattuessa kuin jos eläisivät lukituissa karsinoissa.

Valitse sinäkin pihatto! Se kannattaa, tuumailee Nemo.
Poikien pihatossa on kaksi poistumistietä.
Tai siis oikeastaan kolme :)

Kuitenkaan tilakaan ei kaikista varotoimista huolimatta ole selvinnyt ilman tulipaloa. Vuonna 1980 päärakennuksen vieressä oleva hirsinen luhtiaittarivistö jossa oli useita pieniä, matalia ovia syttyi tuntemattomasta syystä palamaan helmikuisena yönä. Palokunta saapui paikalle nopeasti, mutta puolet aittarivistä oli jo käytännössä palanut. 
Sittemmin tätä kyseistä rakennusta on palaneesta päästä tuunattu uuteen uskoon ja osa siitä toimii nykyisin vuonopoikiemme hoitotilana. 
Ainoastaan aitan hiiltyneet seinähirret muistuttavat palosta ja siitä, että koskaan et voi olla liikaa valmistautunut.

Aitan hiiltyneet seinät muistuttavat meitä tilalla riehuneesta tulipalosta.
Hiiltyneen seinän laiha lohtu on se, ettei se hevin syty enää uudelleen.
Kurssin loputtua saimme jokainen tällaisen oman todistuksen
ja pääsimme sankarisammuttajien rekisteriin viideksi vuodeksi.
Paitsi tietysti Lara jolta puuttui iästä vielä ne vaadittavat viisi vuotta.
Hän kuitenkin sai kortin palkkioksi tehokkasta osallistumisestaan.

Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille jotka ovat valmiita tekemään tämän
ja enemmänkin läheistensä puolesta:


Leikkaisin sut irti kolariautosta,
raahaisin ulos palavasta talosta
ja vaikka väkisin
ja vaikka väkisin
mä käynnistäisin sun sydämen.

Nostaisin kopteriin hyökyaalloista
kokonaiseks ompelisin paloista
ja vaikka väkisin
ja vaikka väkisin
mä käynnistäisin sun sydämen.

- "Supersankari" Laura Närhi -

********************************


Tulipalon jälkeiset kuvat: Sirin perhealbumi
Kurssin ja pullojen kuvat: Heimo Tuomarla
Alkuosan teksti ja video: Lähitapiola (heidän luvallaan)
Tekstin tarkistus: Laran kummisetä joka on palopäällikkö :)