koirat ,

Ajatuksia hevosen huomiosta maastakäsin työskentelyssä

11/28/2014 07:15:00 ip. marjo 4 Comments

Nemon kanssa kentällä työskentelyä viime maaliskuussa.
Hevosen huomio on minussa kuten kuuluukin.

Aloitin pari päivää sitten uuden keskustelun maastakäsittelyyn liittyen erääseen Facebookin hevosryhmään. Monet tämän blogin lukijoista luultavasti kuuluvat samaan ryhmään ja ovat kenties keskustelun lukeneet, suurin osa ehkä ei, joten avaan hieman mitä keskustelussa kyselin.

Totesin viimeksi Nemon kanssa kentällä ollessani, että herran huomio on täysin maantasalla. Tätä samaahan se teki jo joskus toista kuukautta sitten, kun päästin sen yksikseen kentälle vaeltelemaan, käveli ympäri kenttää nenä maassa tarkasti nuuskien. Emme ole oikeastaan tehneet kentällä juurikaan mitään aikoihin, varmaan viitisen kertaa koko tämän syksyn ja uuden tallipaikan aikana olen "kouluttanut" varsaa kentällä. Paiseen löytymisen jälkeen ei olla kertaakaan harjoiteltu kentällä mitään, eli yli kuukausi on edellisestä treenikerrasta aikaa. Pari kertaa se on siellä haahuillut vapaana joko yksin tai Rouskun kanssa. No mutta, tällä kertaa oli siis tarkoitus oikeasti tehdäkin jotain varsan kanssa siten, että se huomioi minut.

Varsa vapaana käytävällä, huomio minussa.
Aiemmin kaikki onkin sujunut vähän liian helposti. Varsa on ollut kiltti, kuuliainen ja hyvin hommassa mukana. Sehän on todella seurallinen ja oikeastaan aina läsnä. Narun päässä olemme aiemmin tehneet kaiken "maastakäsittelyn" (vähän vierastan tätä termiä, sillä mielestäni kaikki arkinen hevosen kanssa toimiminen on sen käsittelyä), kun ei ollut joko aitoja tai porttia, jotta voisi irtikään päästää. Vaan tällä kerralla ei homma enää toiminutkaan.. Nenä ei noussut maasta, ei sitten hetkeksikään. Jos ja kun sen ylös sain, kului puoli sekuntia ja taas oli pää maassa. Varsa ei siis pystynyt keskittymään yhtään mihinkään, vaan unohti minun olemassaoloni, kun halusi vaan päästä haistelemaan. Sain kuin sainkin lopulta muutamia onnistuneita toistoja, sillä loppua kohden mielenkiinto haisteluun selvästi väheni. Itselleni jäi kuitenkin huono maku tästä suuhun, ja aloin pohtia, mikä olisi fiksuin ratkaisu jatkossa nuuskuttelun suhteen. Meillä on tallilla tällä hetkellä yksi tammoista selvästi kiimassa, ja sen käynnit kentällä saattoivat vaikuttaa tähän yhtäkkiä lisääntyneeseen haisteluun?? Vaikka kentältä on siis siivottu jätökset, haluaa se haistella silti joka paikan. Ja toki myös ne pienet ripaukset, mitä väkisin talikon piikeistä jäljelle jää.


Poikien kanssa laitumella - molempien huomio minussa.

Itse pohtimani vaihtoehdot ongelman ratkaisuun olivat seuraavat:

a) Päästän hevosen yksin vapaaksi kentälle haahuilemaan ennen kuin edes yritän pyytää siltä mitään. Annan sen siis nuuskutella kaikessa rauhassa, tutkia koko kentän, käydä piehtaroimassa ja tehdä mitä lystää ennen kuin edes odotan sen kiinnittävän huomionsa meikäläisen olemassaoloon. Itse joko poistun paikalta kokonaan, tai pysyn selvästi syrjässä enkä myöskään itse huomioi hevosta. Oletettavaa kun on, että se aikansa tutkittuaan menettää mielenkiintonsa hajuihin ja on taas kiinnostunut tekemään töitä minun kanssani.

Ongelma? Oppiiko hevonen tästä, että se pääsee aina halutessaan touhuamaan mitä haluaa mihin haluaa? Yhdistääkö se tämän ratkaisun kaikkeen kentällä työskentelyyn, jolloin kentästä tulee paikka, jossa ei tarvitsekaan kuunnella? Entä yhdistääkö se tämän myös siihen, että jos jatkossa tulee kakkakasoja vastaan (vaikkapa kisoissa vieraassa paikassa), pitää nekin ensin hartaudella tutkia ja haistella?

b) Jatkan sitkeästi nenän nostamista kentän pinnasta ja yritän kiinnittää huomion itseeni. Kenttää ei siis haistella koskaan missään tilanteessa, vaan se on aina kiellettyä. Hevonen pidetään narun päässä ja estetään sen nenän laskeminen maahan, tilalle tarjotaan muuta tekemistä. Siis vaaditaan jotain muuta toimintoa.

Ongelma? Taistelua, taistelua, loputonta väsytystaistelua…

c) Annan sen haistella kesken työskentelyn, jos se tekee muuten oikein. Jos tehtävänä on seistä paikoillaan aisojen välissä, nenä saa laskeutua maahan, kunhan jalat pysyvät paikoillaan. Jos tehtävänä on kävellä ympyrällä narun päässä, nenä saa kulkea maassa, kunhan hevonen kävelee ympyrällä.

Ongelma? Keskittyminen on jossain ihan muualla kuin tehtävässä asiassa. Hevonen oppii yhdistämään haistelun kyseiseen toimintoon ja haistelee jatkossakin. Hevonen ei opi mitään, vaan saattaa tehdä vahingossa oikein, mutta tästä ei synny mitään muistijälkeä, kun sen pääkopassa pyörivät vain kakkakasat.

d) Pysymme kokonaan poissa kentältä ainakin tamman kiiman ajan. Kenttä on muutoin varsalle helppo ja turvallinen paikka, ja siellä on aina ollut hyvä sen kanssa aiemmin toimia. Mutta jos ainoastaan siellä on näin suuri häiriötekijä, mitä jos emme menisikään sinne laisinkaan. Treenaamme tallin pihassa tai maastossa niitä juttuja, mitä olisin muuten kentällä tehnyt.

Ongelma? Muut ympäristöt kuin kenttä saattavat olla jopa haastavampia. Ruoho ympärillä joka paikassa muualla vetää puoleensa. Häiriötekijöitä saattaa olla enemmän. Kentällä on enempi tilaa esim. juoksutukseen. Kentällä hevosen voi myös päästää irti, mitä mieluusti monessa asiassa hyödyntäisinkin.

--------

Tästä siis lähti keskustelu, johon on tullut jo lähes 70 kommenttia, huh. Keskustelu on toki rönsyillyt asiasta toiseen ja täysin nuuskutteluun liittymättömiinkin seikkoihin. Mutta itse asiassa tämä oli hyvä, sillä sen ansiosta aloin itsekin pohtia asioita tarkemmin. Eli sitä, missä ja koska hevosen huomion tulee oikeasti olla ihmisessä? Sekä myös sitä, koska hevonen on töissä ja koska vapaalla? Kuin myös sitä, mikä on hevoselle oikeasti sopiva palkka tai tauko työskentelyyn?

Keskustelussa tuli hyvin esille jo itsekin pohtimani asia nuuskutteluun liittyen, eli käyttäisin sitä palkkana varsalle. Eläin määrittelee itse parhaiten sille sopivan vahvisteen, joka etenkin koirien kohdalla voi olla lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Jos hevosen suurin intressi on päästä haistamaan maata, niin eikö se silloin ole paras mahdollinen palkinto, jolla voin sitä palkita oikein tekemisestä!

Onhan se, mutta mitä ongelmia liittyy haistelun käyttämiseen vahvisteena? Ensinnäkin se tietysti yleistyy. Jatkossa hevonen luultavasti haistelisi siis yhä enemmän. Haluanko sitä? Toiseksi kaikki hevosen kehumisen (naksu/hyvä-sana) ja vahvisteen (haistelu) välillä yleistyy, eli hevonen oppisi, että tehtyään oikein se poistuu minun luotani ja lähtee omille teilleen. Haluanko vahvistaa tätäkään? Eikö tarkoitus kuitenkin ole, että hevonen nimenomaan on läsnä ja huomioi ihmisen.

Itse asiassa tässäkin varsan huomio on minussa, vaikka se syö.
Jos hevonen ei olisi tilanteessa mukana, en olisi koiraa sen selkään nostanut.
Alkuun huomio oli kyllä täysin selässä istuvassa koirassa ;)

Toinen keskustelussa esille noussut asia liittyi palkitsemiseen ja palkintoon yleisesti. Hevosta koulutettaessa tyypillisin tapa lienee asettaa paine ja palkita poistamalla paine, kun hevonen tekee oikein. Jonkun ajatuksen mukaan hevonen saa silloin työskenlyyn "tauon" ja lepohetken, kun paine poistuu ja hevonen "saa olla rauhassa". Vaan entäpä jos hevonen ei halua olla rauhassa? Entäpä jos se haluaa juosta ympäri kenttää ja huudella naapuritarhan hevosille? Entäpä jos sitä kutittaa ihan kamalasti, ja se haluaisi piehtaroida kentällä? Entäpä, jos se haluaa nuuskuttaa kentän hiekkaa? Onko silloin paikoillaan rauhassa seisominen palkinto ja lepotauko työskentelystä? Epäilen..

Tätä voisi yleistää aina kauemmas. Siitä hetkestä lähtien, kun astut hevosen kanssa samaan tilaan ja sen näköetäisyydelle, tuleeko sen huomion olla sinussa? Eli kun haet hevosen tarhasta, tuot sen talliin, harjaat sen, satuloit sen, kiipeät selkään, ratsastat kentällä tunnin, purat varusteet, harjaat ja loimitat hevosen ja viet sen takaisin tarhaan. Tämä kestää ehkä pari tuntia? Jos hevosen huomion tulee koko ajan olla ihmisessä, se ei saa missään välissä niin sanotusti ajatella tai tehdä mitään omiaan, onko se silloin töissä taukoamatta sen kaksi tuntia? Periaatteessahan se menee näin, eikö? Toki esim. ratsastaessa annamme hevoselle "taukoja", jolloin se saa kävellä pitkin ohjin rauhassa löntystäen. Vaan onhan se silloinkin ihmisen ohjauksen alaisuudessa ja tekee kuten ihminen pyytää. Tai varsaa kentällä taluttaessamme pyydämme sen pysähtymään luomalla paineen riimun, jota toteltuaan varsa saa kuin saakin pysähtyä ja "tauon" työskentelyyn. Vaan silloinkin se seisoo ihmisen vieressä, kahlittuna ja tekee kuten ihminen haluaa sen tekevän.

Eli mikä näistä on oikeasti hevoselle töitä ja mikä taukoa? Jos metsätyöhevonen seisoo metsässä paikoillaan tukkireki perässään isäntänsä sitä lastatessa, onko hevonen metsässä seistessään sillon töissä vai ei? Siitä varmaan kaikki ovat samaa mieltä, että kun se kävelee eteenpäin vetäen puukuormaa perässään, se on töissä. Onko lastauksen aika hevoselle tauko, palkinto, vai työntekoa? Entä jos hevosen ottaisi irti valjaista ja päästäisi sen vaikka pieneen metsätarhaan käyskentelemään ja varpuja syömään lastauksen ajaksi, jonka jälkeen se valjastettaisiin uudelleen? Kaikki lienevät siitä samaa mieltä, että se olisi ainakin todellinen tauko.

Tätä ajatusta lähdin työstämään, ja halusin suoda Nemolle ihan oikeasti täydellisiä ajatustaukoja tekemiseen. Minä en vaadi, että hevosen huomio olisi minussa silloin, jos itsekään en huomioi hevosta. Jos menen laitumelle valokuvaamaan hevosia, minun puolestani ne saavat tehdä mitä lystäävät. Kunhan tiedostavat sen, että olen paikalla. Mutta ei niiden tarvitse katsoa tai kuunnella, saati seurata minua. (vaikka nämä velipojat melkein sen tekevätkin automaattisesti) Tai jos lasken hevosen kentälle vapaaksi ja vaikkapa rakennan irtohypytysesteet paikoilleen, ei hevosen silloinkaan tarvitse tarkkailla mitä minä teen. Se saa puolestani käydä vaikka piehtaroimassa jos niin sattuu haluamaan.

Jos hevonen on ihmisen narun päässä, silloinhan sen huomion on jollain tasolla oltava koko ajan ihmisessä(?). Tein itselleni selväksi oman ajatukseni tästä: Silloin, kun minä huomioin hevosen, haluan myös sen huomioivan minut. Silloin, kun hevonen on minulla narussa kiinni, tulee sen myös tiedostaa minun olemassaoloni. Jos en pyydä siltä mitään, ei sen tarvitse odottaa pyyntöjä ja reagoida jokaiseen pieneen eleeseen, esim. jos syöttelen hevosta sen ollessa kiinni, mutta sen täytyy kuitenkin olla "läsnä" tilanteessa. Silloin kun minulla ei ole mitään kontaktia hevoseen; ei narua, ei painetta, ei pyyntöä, ei edes katsetta kohti hevosta, ei senkään tarvitse huomioida minua. Silloin riittää kun se tiedostaa, että olen paikalla, eikä esim. juokse päälleni. Tätä on todella hankala selittää, mutta omassa mielessäni pystyn tekemään eron huomion kiinnittämiseen ihmiseen sekä ihmisen läsnäolon tiedostamisen välille. Ihmisen huomioiva hevonen katsoo ja kuuntelee ihmistä, sen ensimmäisenä ajatuksena on ihmisen läsnäolo ja se toimii saamiensa pyyntöjen mukaan.

Tästä päästäänkin siihen, että varsalle harjoitukset pitäisi pitää aina helppoina ja lyhyinä, sekä antaa aikaa "nollata" ja huilata välissä. Mielestäni tämä ei onnistu, jos hevonen on kiinni ja sen on koko ajan huomioitava ihminen. Vaikka se saisi "palkinnon" paineen poistosta, on se silti koko ajan henkisesti töissä ja sen huomion on keskityttävä vieressä seisovaan ihmiseen. Jotta hevonen voisi oikeasti pitää tauon ja siirtää keskittyminen pois ihmisestä, vaatii se "yhteyden" katkaisun ihmiseen. Yksi syy siis, jonka takia tein Nemon kanssa viimeksi hommia irti, on juuri tämä.

Omana lähtökohtanani on, että hevonen haluaa olla ihmisen kanssa. Toivoisin, että se itse hakeutuisi ihmisen seuraan ja nauttisi "töiden" tekemisestä. Toki hevonen joutuu tekemään töitä, mistä se ei varmasti nauti, jolloin paineen poisto on se ansaittu palkka ja lepotauko (vaikka siellä kahdeksan tunnin päivässä metsätöissä..). Ja aikuiselle rutinoituneelle hevoselle asia on hieman eri kuin varsalle.. Totta kai myös varsan on kuunneltava ja toimittava ihmisen käskyjen mukaan silloin kun sitä käsketään. Vaan onhan se aina plussaa, että hevonenkin nauttii ja haluaa tehdä. Mielestäni onnistuin tässä tänään? Vai mitä mieltä olette, kun katsotte videon?

Takaisin aloitukseen palatakseni, ratkaisin siis kakkaongelman kahdella edellä mainituista seikoista: a) kentän vapaalla haistelulla ennen hommia sekä palkitsemalla haistelulla oikein tekemisestä. Tai itse asiassa toteutettuani kohdan a, ei haistelua enää juurikaan esiintynyt. Vein varsan kentälle, päästin sen irti sen seistyä hetken käskystä paikoillaan ja jätin sinne. Tiesin saaneeni työvoiton jo siinä vaiheessa, kun poistuin kentältä ja lähdin hakemaan videokameraa autosta. Hevosen huomio oli välittömästi meikäläisessä! Se tapitti perääni haavi auki, kun jätin sen yksin kentälle. En ole näin koskaan ennen tehnyt. Koko sen ajan, kun olin näköpiirissä, varsa seisoi paikoillaan ja katsoi perääni. Sen ilmeessä oli selvä "Mitä *piip* täällä nyt tapahtuu?" havaittavissa. Vasta kun palasin takaisin, malttoi toinen laskea nenänsä maahan ja alkaa tutkia kenttää. Annoin sen hetken haistella, jonka jälkeen marssin itse perässä kentälle, ja loput selviääkin videolta :)


Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun tehtiin mitään tähän malliin hevosen ollessa vapaana. Aiemmin se on aina ollut narun päässä. Tehtiin ihan todella lyhyitä pätkiä (1-2min) ja helppoja juttuja. Videolla on suunnilleen kaikki, mitä harjoitukseen kuului. Yritin välistä pieniä siivuja leikellä pois, jotta sain vähän lopullista mittaa lyhennettyä.. Ja lopussa on riimutalutukset pikakelauksella. Itselleni jäi ainakin tästä toimitamallista hyvä fiilis, ja vissiin Nemolle myös! Huomion sain siis herkuilla ja naksuttelulla, positiivisella vahvistamisella. Ylläri kyllä, herkut toimivat parempana vahvisteena kuin kentän haistelu, kun sitä oli ensin saanut vapaasti tehdä. Jee!

4 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

elsa ,

Mitä meille kuuluu?

11/24/2014 08:50:00 ip. marjo 8 Comments

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten viimeisen kuulumispostauksen. Mutta tärkeinpänä: ponit ovat yhä hengissä! (ja erinomaisessa kunnossa) 


Kaikkien kauhuksi kerron nyt, että pojat muuttivat talvilaitumelle. Heillä on nyt käytössään parin kolmen hehtaarin kokoinen tarha pihaton lisäksi. Ja kyllä on ollut hauska seurata poikien touhuja uudessa tarhassaan! Totuttaminen uuteen laitumeen tapahtui vähitellen viikon aikana aluksi pari tuntia kerrallaan, lopulta päivät laitumella ja yöt pienessä tarhassa pihaton ympärillä. Nyt heillä on jo vapaa kulku miten haluavat ja ruoka valittavina ruohon ja vapaan heinän väliltä. En kiitos halua enempää keskusteluja ja kommentteja talvilaitumella elosta. Asiaa on punnittu ja harkittu, riskit ovat tiedossa ja vastuu on meidän harteillamme. Vaikka toki tässä odotetaan ja toivotaan, että lumet sataisivat maahan ja ponit siirtyisivät täysin heinäruokinnalle. Etenkin, kun piakkoin pitäisi tulla kymmenen pyöröpaalia heinää tilauksesta - luulisi riittävän melko pitkälle kahdelle hevoselle :)

Video poikien kolmannesta päivästä talvilaitumella:



Kerättiin pihattoon havunoksia pojille puuhaksi hetkelliseen pieneen tarhaansa.
Vaan eivätpä ole herroille kelvanneet!

Pojat tarhassaan.. Takana näkyvät rinteet ja lato kuuluvat myös tarhaan.

Kuva ylärinteiltä.

Vauhtia ja liikettä uudessa tarhassa riittää.

Tosin perimmäisillä alueilla pojat tuskin edes käyvät koskaan?

Rinta rinnan matka käy..

Välillä juostaan peräkanaa.

Nemo on yleensä se, joka laittaa spurttailut aluilleen.

Lisää koululiikkeitä?

Ojan yli hop!

Rouskuakin naurattaa.

Pojat kuvattuna kauempaa tarhasta..

Poppien ponimus.

Välillä Fionakin antaa poneille kyytiä. Tai ainakin luulee antavansa ;)

Poikien kanssa ei olla juurikaan ihmeempiä touhuiltu. Rouskulla kävi pieniä ratsastajia tässä päivänä eräänä. Miun kaverini puolestaan uskaltautui selkään juuri sen kerran kun poneilla oli pönttö-energiapäivä, ja Popi antoi Riikalle omatoimisesti pienen laukkaspurttinäytteen. Näitä kuulumisia kannattaa seurailla blogin Facebook-sivuilta, enhän minä enää edes muista mitä kaikkea matkan varrelta on jäänyt kirjoittelematta!


Pienet onnelliset ratsastajat :)

Riikka hurjan maastolenkin jälkeen.

Poneilla on muutenkin ollut yllättävän paljon energiaa viime viikkoina. Oletteko työ huomanneet saman omissa hevosissanne? Nuorten poikien kohdalla tämä nyt on vallan tyypillistä, että mielentilat vaihtelevat, mutta myös Lotta on käynyt jokseenkin ylikierroksilla viimeaikoina. Omistaja oli jopa vaihtanut sille olympiat suitsiin nivelten sijaan. Itse olen kyllä huomannut saman, ne harvat kerrat nyt mitä Lottaa olen käynyt liikuttamassa.

Tällä kertaa Popi oli taas oma laiska itsensä..

Kujaa pitkin matkalla pihattoon.

Kiipesin tosiaan Lotan selkään ensimmäisen kerran Rouskulta putoamisen jälkeen. Edelleen on häntäluu kipeä, joten hieman varauksella lähdin ratsastamaan ja varauduin palaamaan kävellen kotio. Yllättäen kevennetty ravi ja laukka onnistuivat hyvin, kun sai välillä nostaa takamuksen penkistä irti. Loppukäynnit olikin pakko kävellä myös itse, sillä pitkään alhaalla istuessa häntäluu puutuu liikaa.. No joka tapauksessa, sain kyllä Lotalta sellaista kyytiä ettei hetkeen ole näkynyt! Ihan tarkoituksella käänsin ponin takaisin kotia kohden pitkän ison alamäen jälkeen. Päästin sen siis tarkoituksella irroittelemaan täysillä isoon pitkään ylämäkeen käännöksen jälkeen - ja kyllä muuten poni lähti! Lotta on varmaan kerran eläessään kiikuttanut meikäläistä kyydissä yhtä lujaa, tämän vuoden helmikuussa, kun poni oli muutaman viikon jotain ihan muuta kuin oma itsensä.. Se on kyllä jännä tunne, kun tietää, että nyt mennään täysillä ja mitään et voi selässä tehdä vaikka haluaisit. Harjasta vaan kiinni, kevyt istunta ja nautitaan vauhdista. Silmät vaan vuotavat vettä kylmässä viimassa. Vaan on se ihanaa, kun alla on ratsu, johon voi luottaa sata ja yksi prosenttisesti ja antaa sen juosta! Tekee taatusti hyvää Lotankin kropalle välillä ottaa kaikki irti mitä lähtee - kun kerran poni itse näin haluaa :)

Lotta lenkin jälkeen. Tais tulla vähän ponille hiki..

Porkkanavenytyksiä ;)

Nemon kanssa pitäisi vähitellen jatkaa ajohommia. Sen kanssa ei tosiaan tuon paiseenhoidon aikaan tehty oikein mitään, jalan käsittelyssä oli ihan tarpeeksi ohjelmaa varsalle. Nyt se on saanut vaan olla ja elellä veikan kanssa painien. Ja tosiaan kun virtaa on kertynyt, ei ihan ensimmäisenä ole tullut mieleen kärryjä perään laittaakaan. Tänäpä sitten pitkästä aikaa roudasin kärryt paikalle ja varsa sai ne peräänsä tuttuun tapaan ruokia syödessään. Ei tuo edelleenkään välitä tuon taivaallista, joten eiköhän me seuraavalla kerralla käppäillä pihan ympäri kärryt perässä. Kunhan vaan saadaan kolmas ihminen lisää avuksi.

Lara syöttelee kärryt perässään seisovaa varsaa. Popi vieressä kauhistelee kärryjä.

Koiriakin vieraili tallilla iso lauma tässä pari päivää sitten. Käytiin näyttämässä hevosia kahdelle puolivuotiaalle shelttipennulle. Sitä ennen kierrettiin metsälenkki kahdeksan sheltin ja yhden maltakoiran voimin. Jokseenkin tuntui, että vastaantulijat katsoivat pitkään, kun tämän lauman kanssa tultiin vastaan :D

Lenkkiporukka :D

Rakas ystäväkin kävi yllätysvierailulla ja
tapasi Nemon ekaa kertaa!

Koirat ihmettelemässä hevosia turvallisesti aidan takaa.

Rouskulla kävi satulansovittaja eilen. Monen monta erilaista penkkiä sinne nostettiin, vaan eipä oikein täydellisesti istuvaa tainnut vastaan tulla. Pari parasta kokeiltiin selästä käsin ja yksi koulusatula jäi nyt meille viikoksi kokeiluun. Miun vanha tuttuni tulee Rouskua jatkossa harvakseltaan ratsuttamaan, ja hän nyt tulee tsekkaamaan satulan sopivuuden sekä ratsuttamaan ponia ekan kerran viikon kuluttua. Toivotaan, että satula olisi ponille sopiva myös ratsastajan kanssa!


Rouskun fiilikset satulansovituksessa…
Missä on meiän "lösähtänyt" (Laran mukaan) poni?

Yleissatula testauksessa. Ei hyvä, kuten näkyy painopiste ihan takana.

Yllättävän nopeasti hevoset oppivat ja tottuvat asioihin. Hevosistahan sanotaan, että niille on helppoa oppia toistamaan sama asia samanlaisena moneen kertaan., esim. kouluratsastusliikkeet. Tämän huomasimme jo muutamassa päivässä, kuinka pojille muodostui vuorokausirytmi uuteen laitumeen totuttelun aikana. Käytiin aamuisin avaamassa pojille portti laitumelle ja iltaisin ottamassa ne pikkutarhaan sekä antamassa iltaruuat. Viimeisinä iltoina pojat tallustivat itse pihattoon ruokaa odottamaan, ja joka ilta ne rupesivat saman tien unten maille pihattoon ruuat syötyään. Vaan on tuo taatusti hevosillekin rankkaa päivän ajan vaeltaa laakeilla aroilla, painia, juosta, nahistella, riekkua, elää täysillä koko päivä.. Joten kyllä unikin maistui.

Nyt kun niitä ei ole enää iltaisin käyty ruokkimassa, sanoi poikien laitumen takana asuva tallikaverimme, että pojat ovat tainneet olla laitumella koko yön. Samaa sanomaa kertoi puhdas pihatto vesiastiat täynnä. Mikäpä tuolla turkilla on märässä maassakaan nukkua, hyvin tarkenee niinkin.. Jännä kyllä nähdä, muodostuuko niille jonkinnäköiset omat rutiinit elämäänsä isossa tarhassaan.

Pojat untenmailla pihatossa.

Ja ovat nuo kyllä uteliaita aatuja! Vuonohevoset jos ketkä ovat seurallisia. Joka kerta kun poikien luo menee laitumelle, kävelee Nemo etunenässä vastaan. Rouskun kutsumiseen vaaditaan monesti helisevä ruoka-astia. Iltana eräänä käytiin asentamassa poikien aittaan toinen lamppu, ja eivätköhän hevoset nököttäneet seinän takana seuraamassa touhua. Tyytyväisinä ne jälleen rupesivat iltaunille, vaikka paukutus ja poraus seinän takana luultavasti hieman häiritsi unirauhaa ;)

Uusi lamppu seinässä.

Ja ponit paikoillaan.

Oli pakko ottaa kuva touhuja seuraavista pojista.

….. ei sanottavaa :D

Asennusapulaiset työlampun valossa. 

Nemolle oli pakko hankkia uusi naruriimu, jätkä on kasvanut ulos vanhasta riimustaan, nyyh! Haikeasti siis luovumme vihreästä vauvariimusta ja siirrymme uuteen aikaan astetta isomman riimun kera. Jos siis joku on halukas ostamaan lukuisissa kuvissa sekä Nemon että Rouskun päässä esiintyneen naruriimun ja narun yhdistelmän, laittakaa koodia ;)

Riimun väri vaihtui samalla kertaa.

"Äiti huutaa! Mä tuun!"

Eipä ole varsa juurikaan käytävällä käynyt sitten paiseen hoidon jälkeen..

Pakko rämpiä siitä puskasta läpi??

Touhua riittää..

<3

<3

8 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

erikoispostaus ,

Veljesten yhteinen taival

11/21/2014 06:00:00 ip. marjo 8 Comments

Kuten blogia kauemmin seuranneet tietävätkin, ovat Nemo ja Rousku tunteneet toisensa heti Nemon syntymästä lähtien. Ensimmäisen kerran ne kohtasivat toisensa ihan vapaasti samassa tarhassa Nemon ollessa ehkä reilun viikon ikäinen? Varsan ollessa kolmen viikon vanha, muuttivat kaikki ponit kesälaitumille kauas kotoa; Nemo ja Lotta tamma-varsalaumaan ja Rousku samaan paikkaan orilaumaan. Tällöin velipojat olivat neljä kuukautta erossa toisistaan. 

Syksyllä kaikki palasivat takaisin kotiin ja veljekset kohtasivat jälleen. Yhteiseloa ne ehtivät viettää puolen vuoden ajan talven yli, kunnes Nemo vierotettiin ja se muutti orilaumaan kasvamaan puoleksi vuodeksi. Nyt tänä syksynä elokuun 24. päivä pojat muuttivat molemmat uuteen talliinsa, jossa ne nyt asuvat kahden kesken vailla muuta laumaa. Ja uskon vakaasti, että ovat tähän järjestelyyn hyvin tyytyväisiä :)

Kuvat ovat lähes kaikki blogista jo aiemmin tuttuja, mutta on näitä vanhoja otoksiakin kiva selata uudelleen. Etenkin näin kollaasina. Ovat vähän molemmat kaverukset muuttuneet tässä matkan varrella, vai mitä?


1.

2.

3.

4.

Tässä välissä oli 4kk tauko tapaamisista..

5. Poikien ensikohtaaminen kesän jälkeen.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16. Äitikin siellä menossa mukana :)

17.

Nemo vieroitettiin Lotasta, joka siirtyi vähitellen kokonaan toiseen tarhaan.. Onneksi on Popi ;)

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

Ja tässä kohden koitti jälleen puolen vuoden tauko yhteiseen elämään.

25. Ensimmäiset yhteiset askeleet uudessa kodissa.

26.

27.

28.

29.

30.

31.

32.

33.

34.

35.

36.

37.

38.


39.

40.

41.

Mikä oli suosikkisi? :)

8 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.