kuolaimettomat ,

Videoita viime viikkojen varrelta

5/24/2017 04:22:00 ip. marjo 0 Comments


Söpö pieni ratsuponi! 

Sen siitä saa, kun ei heti ehdi käsittelemään kaikkia kuvattuja kuvia ja videoita, niin sitten niitä vaan kertyy ja kertyy ties mihin ja lopulta kaikki jäävät unholaan! Minulla on vielä tietokonekin jatkuvasti täynnä (kuten myös puhelin), ja kun on pakko poistella vanhaa materiaalia uuden tilalta, on kaikki kansiot lopulta ihan missä sattuu. Oletteko muut aktiiviset kuvaajat/bloggaajat/tietokonenörtit huomanneet samaa ongelmaa?

Yritin nyt kuitenkin kaivaa esiin videoita siltä ajalta, kun Lotta on poikien seurassa meillä majaillut. Alkuun tajusin jopa kuvata järkkärillä normikuvien oton ohessa myös videolle, mutta sittemmin on melkeinpä puhelin vaan toiminut videoiden tallentajana. Laatu ei siis päätä huimaa, mutta on videoita silti aina hauska katsella!

Lisättäköön muuten vielä edelliseen postaukseen hieman asiaa Lotan tilanteesta.. Vaikka se on nyt esimerkiksi vuosien takaisiin blogipostauksiin verrattuna kuihtunut ja laihtunut, ei se suinkaan tarkoita, että Lotta olisi unohdettu johonkin pihan perälle seisomaan kolmeksi vuodeksi vailla hoitoa ja huomiota. Ei suinkaan! On se totta kai koko tämän ajan hoidettu asianmukaisesti; on vedet ja heinät ja rehut ja madotukset ja vuolut ja laumaseura ja puhdas karsina yms. Se ei kuitenkaan ole ollut enää lähes missään käytössä sen jälkeen, kun sen aktiivisimmat liikuttajat, eli minä ja Rouskun omistaja Siri, veimme omat hevosemme eri tallille.

Lotta on vähän kuin jäänyt olosuhteiden uhriksi. 25-vuotias hevonen ihan vääjäämättä alkaa menettää muotojaan, kun suurin liikunta on matka tarhasta karsinaan ja karsinasta tarhaan. Vaikka Lotta olisi ollut aktiivisessa käytössä viimeiset kolme vuotta, olisi se silti varmasti muuttunut ulkomuodoiltaan. Ei ehkä niin paljon kuin nyt, mutta kaikki me tiedämme, ettei vanhuus tule yksin. Onneksi laumalla on kuitenkin ollut koko ajan tilava tarha, missä tulee myös päivän aikana hitusen käveltyä, mutta ei silti mitenkään erityisemmin siihen aktivoiva ympäristö. Lotan kaikki oman lauman muut jäsenet ovat Lottaa pienempiä poneja, ja pärjäävät paljon pienemmällä heinämäärällä kuin tämä vanha kylmäverinen mamma. Ja nyt kun muut ovat vielä menneet hierarkiassa ohi, ei Lotta ole edes se, joka saisi eniten heinää napaansa. Päin vastoin ennemmin liian pyöreä kuin suinkaan hoikka pieni ruuna toimii porukan pomona. Eipä sitäkään liialti voi syöttää, joten kun kuusi hevosta jakaa heinät keskenään, ei Lotallekaan varmasti ole voinut liikaa ruokaa antaa.

No mutta nyt se ainakin saa syödäkseen niin paljon kesän aikana kuin napa vetää (on tämäkin hieman haastava yhdistelmä, pitää ylilihava Nemo ja liian laiha Lotta samalla ravinnolla...), mutta pakko vaan yrittää saada Nemoa paljon liikkeelle, ja Lotalla toki on lihotuksen tukena vielä paljon valkuaista sisältävä väkirehu. Pelkkä elinympäristön ja olosuhteiden muutos (karsina ja hiekkatarha versus ympärivuorokautinen laidun) saattaa siis olla juuri se, mitä vanha 25-vuotias muori elämäänsä nyt kaipaa. Toivotaan näin!

Ja sitten niitä videoita :)

Ensimmäinen kohtaaminen, kun Nemo ja Lotta näkivät toisensa. Päästin Lotan laitumelle poikien aidan taakse, eikä Nemo tietysti heti edes huomannut, että siihen on ilmaantunut vieras hevonen:


Samalta illalta ensi hetkiä sen jälkeen, kun kaikki hevoset oli päästetty samalle laitumelle:

 

Vietiin Virpin kanssa Nemo lenkille heti pari päivää Lotan saapumisen jälkeen. Pieni videonpätkä maastosta:


Ensimmäisiltä päiviltä laitumelle totuttelua. Tämä oli niitä hetkiä, kun Lotan oli aivan pakko päästä Nemon luo, ja sitten aina välillä Pate kävi ajamassa sen pois. Ja Fionan mielestä hevoset eivät saa liikkua askeltakaan..


Ja tätä meno oli silloin alkuvaiheissa, mihin vaan Nemo liikkui niin Lotta hiihti uskollisesti perässä:


Viikon kotiutumisen jälkeen Virpi ratsasti Nemolla mukana, kun minä talutin Lottaa ja kierrettiin pieni metsälenkki. Tulipa sitten samalla otettua Nemon ekat laukat ratsain! Ei tosin ollut edes tarkoitus. Minä jäin Lotan kanssa pienen peltomäen päälle odottamaan, että Virpi ravaa Nemon kanssa mäen ylös. Nemopa olikin sitä mieltä, että äitiiiii, täältä tullaan!, ja laukkasi mäen innoissaan ylös. Tätä en tietysti tajunnut tallentaa videolle, ja olihan se pakko kokeilla uudestaan. Myös toisella yrittämällä laukka nousi hienosti (tällä kertaa myös laukka-apujen kanssa), mutta Nemo ilmeisesti tajusi, ettei tää ollutkaan niin helppoa ja kivaa, ja meinasi hyytyä vauhti jo ihan kesken mäen :D Tosin näiden kahden laukkapätkän jälkeen tuli Nemollekin ihan eri vaihde päälle, ja loppumatkan se olisi vaan kovasti ollut menossa. Että taisi tuo sittenkin olla sen mielestä kivaa vaihtelua elämään??

 

Siirsin hevoset toiselle laitumelle noin viikko Lotan tulon jälkeen, ja samana päivänä myöhemmin olin viemässä niille ruokia. Jäin sitten tapani mukaan taas laitumelle istuskelemaan ja seuraamaan heidän touhujaan. Jossain vaiheessa kuulin junan lähestyvän ja huomasin, kun Pate lähti laukkaamaan pois radan vierestä. Pikaisesti kaivoin puhelimen esille ja videoinnin päälle tästä ensimmäisestä ohittavasta junasta, jonka hevoset laitumella kohtasivat! Yllättäen tila puhelimesta loppui taas kesken, joten myös video loppui siihen, mutta unohtipa Patekin hetkeksi Lotan ajamisen, kun juna oli heillä yhteinen "huolenaihe" sen hetken ;)

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

kengittäjä ,

Vanha muori palaa kehiin

5/23/2017 05:45:00 ip. marjo 7 Comments



Voisin kirjoittaa Lotasta vaikka kuinka ja paljon syvällistä asiaa. Yritetään kuitenkin pysytellä kevyessä pintaraapaisussa... Onhan tuo ollut likimain "elämäni hevonen" viimeisen kuudentoista vuoden ajan. Välillä on ollut pidempiä aikoja erossa, välillä oli ensimmäinen varsa Blakkeni kuvioissa viemässä kaiken aikani ja energiani, 2000-luvun lopussa Lotta oli pari vuotta ylläpidossa vieraalla ihmisellä ja varsoi silloin Rouskun. Nyt olen ollut muorista lähes erossa siitä lähtien, kun Nemo vieroitettiin keväällä 2014 ja olen käyttänyt kaiken liikenevän aikani omaan hevoseeni.

Lähtövalmiuksissa reilu viikko sitten.

Myös Rouskun muutettua eri tallille Lotan kanssa syksyllä 2014, väheni Lotan liikutus dramaattisesti. Lotta on asunut nykyisessä tallissaan oman tutun laumansa kanssa kolmisen vuotta. Sen ajan se on lähinnä seissyt. Muutamia kertoja sen kanssa on käyty ajamassa tai ratsain liikuttamassa, mutta esim. edellinen ajokerta on viime kesältä ja viime talven aikana sen selässä on käyty hyvin harvakseltaan. Minkään sortin liikutuksissa on ollut monesti kuukausien taukoja välissä. 

Eka yö erillään. Nemo kävi aidan takana vehje pitkällä äitiä vinguttamassa.

...äitiä ei vaan ihan kauheesti napannut.

Ja koko tämän viimeisen kolmen vuoden ajan Lotta on myös ollut aina hädissään, kun joutuu yksin poistumaan tallin pihasta. Onhan sen elämä ollut lähinnä oleilemista yöt karsinassa ja päivät samassa tarhassa saman lauman kanssa ympäri vuoden. Ei muuta. Kaikki poikkeukset tästä ovat saaneet muorin pään pyörälle, ja sen ainoa ajatus on ollut täysillä kotiin niin lujaa kun jalat kantaa. 

Ensimmäisten päivien tutustumisia.

Pate oli tiiviisti väissä vartioimassa tilanteita.

Aina välillä Nemo ja Lotta pääsivät toistensa luo ennen kuin lähdöt Lotalle koittivat.

Tottahan toki tämä vuosien seisominen myös näkyy Lotassa. Ei kukaan voi olettaa, että yli 20-vuotias hevonen pysyisi kunnossa ilman liikuntaa. Lotta on siis nyt minulle tullessaan todella hoikassa kunnossa. Sen lihakset ovat kuihtuneet olemattomiin, ja koko hevonen on lähinnä kuoppaa tai törröttävää luuta. Ei se toki likimainkaan niin kamalassa kunnossa ole kuin palattuaan ylläpidosta Rouskun kanssa tämän blogin alkuaikoina. Silloin se näytti jo takaa katsoenkin lehmältä.. En ole tainnut ikinä edes nähdä niin laihaa hevosta, mitä Lotta tuolloin oli. Mutta on se nytkin liian hoikka.

Kukkulan kuningatar.

Roikkuvalla mahalla ei ole mitään tekemistä läskin kanssa..

Pörröturkkinen mamma.

Katselin jo silloin kun Lotta saapui pihaan, ja päästin sen laitumelle poikien aidan taa, että liikkuupa se vaikeasti. En ole kuukausiin nähnyt Lottaa vapaassa rennossa käynnissä hyvällä pohjalla, joten en edes osaa sanoa, miten se normaalisti liikkuu. Näytti kuitenkin, että se kompuroi herkästi ja välillä miltei laahaa jäykästi jalkojaan eteenpäin. Toki tämä voisi hyvinkin aiheutua jo pelkästä kuljetuksessa jännittämisestä.

Ekat posekuvat, ja ihan kamalaa, kun kaverit jäi aidan taa!

Järkyttynyt mamma!!

Mutta pian oli helppo paikallistaa, että vasen etujalka on muorilla kipeä. Se ei onnu missään askellajissa, eikä ravissa ja laukassa näe jalassa mitään eroa muihin. Mutta käynnissä ja pysähdyksissä sen huomaa, että jalka ei ole kunnossa. Käynnissä se kompuroi herkästi juurikin vasenta etusta, ja seistessä monesti keventää sitä eteenpäin. Vuolussa ongelma vasta korostuikin, kun ei Lotta meinannut pystyä seisomaan kolmella jalalla tämän kipeän etujalan kanssa. 

Nemon kanssa Lotta on hyvin tyytyväinen.

Muori laitettiin edestä kenkään pari viikkoa ennen kuin se tuli minulle. Toisen kengän se kuitenkin hukkasi saman tien, eikä sitä ehditty laittaa takaisin ennen siirtoa, joten Lotta saapui vain tämä kipeä jalka kengitettynä. Tätä ennen kavioissa on ilmeisesti ollut kuukausien hoitoväli, sillä ne ovat suorastaan järkyttävässä kunnossa. En tiedä, mitä kengittäjä on ajatellut hevosta vuollessaan, mutta ihan päin prinkkalaa hän on kaviot laittanut. 

Ainoa ajatus tässä vaiheessa olikin ottaa kenkä pois ja kutsua Anttilan Terhi vuolemaan kaviot. Ei hän ihan pyörtynyt niitä nähdessään, mutta ei varmaan kaukana ollut. Tosin lohdutteli tuo, että on pahemman näköisiäkin kavioita saatu vielä ihan priimakuntoisiksi. Terhi hoitaa kaikkien muiden meidän tallimme asukkien kaviot, paitsi Rouskun, ja olemme kyllä äärimmäisen tyytyväisiä. Ei voi muuta kuin kehua. Kaiken lisäksi hevosen kohtelu ja käsittely on niin kaunista ja hellää, ettei sitäkään voi kun ihailla. Terhin ei ollut edes tarkoitus nyt Lottaa vuolla, vaan tuli muita hevosia laittamaan. Vaan vielä kymmenen jälkeen illasta hän puuhasi muorin kavioiden kimpussa. Mielettömän suuri kiitos siis! Tähän hätään toki pystyi tekemään vain auttavan ensihoidon, mutta uusi aika on pian varattuna, jolloin pystyy jo ottamaan vähän enempi, kun kaviot saavat hetken palautua ensimmäisestä käsittelystä.

Vuolussa, Nemo seisoo Lotan edessä nukkumassa mamman tukena ja turvana.

Lommokylki.. :o 

Minulla olisi toki paljon toiveita ja haaveita, mitä haluaisin Lotan kanssa päästä tekemään. Tällä erää ne on vaan kaikki työnnetty kauas syrjään. Ainoa toive ja suuri haave on, että vanha mamma saisi lihaa luidensa päälle ja elinvoimaa takaisin! Se oli suoraan sanottuna niin reppana näky saapuessaan, että pahaa teki katsoa. Varsinkin kun Pate alkuun jahtasi muoria taukoamatta, ja tämä joutui jo kaukaa könyämään karkuun minkä vanhoilla jäykillä kintuillaan pääsee. Omassa laumassaan Lotta on ollut pomon paikalla ainakin kymmenen vuotta, mutta nyt talven aikana useampi lauman nuorista jäsenistä on jo mennyt sen ohi. Olipa tuokin melkoinen näky, kun nämä potkivat ja komensivat Lottaa pois - aiemmin kun pelkkä Lotan mulkaisu niitä kohden on ajanut kaikki karkuun. Vaan kyllähän hevoset sen huomaavat, kun toisesta tulee vanha ja voimat alkavat ehtyä.

Neljän vuoden tauon jälkeen jälleen laitumella kirmaamassa!

Hmmm, tuolla on Nemo ja tuolla on Pate. Mikä neuvoksi?

Paten takaa kiertämällä pääsee taas Nemon luo..!

Nemo on kyllä ollut niin hevonen paikallaan tässä Lotan kuvioihin tulossa, ettei voi kuin kiittää ja kumartaa. Siinä missä Pate on hyökännyt kimppuun ja ajanut mammaa pois raivoisasti, on Nemo ollut alusta asti Lotan kaveri ja Lotta miltei riippuvainen Nemosta. Toki tämä on ihan ymmärrettävää käytöstä molemmilta, Patella on lauman alimmaisena ollut tarve puolustaa Nemoa tunkeilijalta. Ja ihan alkuun Nemo toki luuli olevansa ori matkalla astumaan tammaa. 

Paten hyökkäilyt ovat päivä päivältä vähentyneet huomattavasti ja miltei jo sammuneet kokonaan. Viikon yhdessäolon jälkeen näin ensimmäisen kerran kaikki kolme hevosta vieri vieressä seisomassa. Tätä ennenkin Pate ja Lotta ovat jo monesti kyenneet olemaan vieretysten, mutta Nemo mukana kuvioissa on aina saanut Paten ajamaan Lotan kauemmas. 

Olenkin viettänyt tuntitolkulla aikaa laitumella hevosten kanssa niitä seuraten. Se oli alkuvaiheissa jännä huomata, miten noilla kuvio toimi. Laitumelle pääsy oli silloin vielä harvinaista herkkua, joten toki syöminen oli miltei ykkösasia kaikille! Lotta on ollut alusta asti Nemosta riippuvainen, ja yrittikin aina päästä sen lähelle. Lähes 90% ajasta kuvio oli niin, että Nemo ja Lotta olivat vieretysten, ja Pate yksin kauempana. Kuitenkin aina välillä Pate havahtui tilanteeseen, hyökkäsi Lottaa kohden ja ajoi sen kauemmas. Aina tämän jälkeen Pate jäi näiden kahden väliin syömään. Ja joka ikinen kerta, Lotta vähitellen teki iiiiison kaarroksen Paten ympäri, jolla se hivuttautui takaisin Nemon luo. Ja jälleen olivat vuonot kahdestaan ja Pate yksin muualla. Tämä käytös toistui parin tunnin aikana monet kerrat.


Viikon jälkeen ensimmäistä kertaa kaikki rauhassa vieri vieressä.

Lotalle iski hätä, kun Nemo lähti. Raivoisa kuopsutus alkoi portilla ja ramppaaminen aidan takana.

Lotalle iskee edelleen hirmuinen stessi, jos se joutuu mihinkään yksin. Tai lähinnä voisi sanoa, jos se joutuu Nemosta eroon. Ihan samanlainen pää taivaassa kyttääminen ja kiireinen teputus alkaa, mitä olen viimeiset kolme vuotta nähnyt Lotan tekevän kotipihastaan poistuessa. Olenkin nyt yrittänyt pitää Lotan siinä tilassa, ettei sen tarvitsisi stressata mistään. Nemo kulkee aina mukana, kun Lottaa siirrellään paikasta toiseen. Nemo seisoo sen seurana hoitotilanteessa, kulkee samaa matkaa laitumelle ja pois ja on aivan vieressä, jos Lotta on kentällä. Olen tarkoituksella kuljettanut Lottaa nyt paljon ympäri tiluksia, jotta sille tulisivat paikat tutuiksi ja vähitellen luottamusta siihen, että kaikki on hyvin. Vähitellen pienillä hetkillä yritän myös kasvattaa etäisyyttä Nemon kanssa, mutta kuitenkin niissä rajoissa, etteivät sijaistoiminnot pääse iskemään päälle.

Yksin käytävällä. Nemo oli näkömatkan päässä syömässä, mutta Lotta vaan stressasi.

Pääsin toteuttamaan myös vihdoin pitkällisen haaveeni ja pesemään Lotan antaumuksella korvista varpaisiin! (no en oikeasti pessyt korvia ;)) En tiedä, onko sitä pesty kunnolla läpi sampoon kanssa sen jälkeen, kun käytin mamman näyttelyissä vuonna 2012? Kevättalvella leikkelin julmasti sekä Lotan hännästä että vuohistupsuista klimpeiksi jäätyneitä kurapaakkuja pois, joten nyt nuo ovat aika karun näköistä katsottavaa. Onneksi karva on kuitenkin uusiutuva luonnonvara ja sopii toivoa, että vuohisetkin vielä kasvaisivat sen näköisiksi kuin kuuluisi. 

Lotan karva on muuten hurjan pitkä edelleen. Sen on parina päivänä ollut hiki jo pelkästä laitumella olemisesta, kun aurinko on porottanut pörröturkkiin miltei hellerajoissa. Ihmettelen myös Lotan harjan jouhien laatua. Leikkasin siltä pitkän harjan alas joskus talvella, mutta uudestaan kasvanut tukka on jotenkin oudon kovaa ja hamppuista. Ei ollenkaan sellaista silkkisen kiiltävää, mitä sen pitäisi olla?? Voipi olla, että Lotta on hinkuttanut tukkaansa esim. karsinan kaltereita vasten ja siitä johtuu huono laatu. Toiveissa olisi, että tukkakin kasvaa tässä vähitellen parempaan kuosiin. Nyt leikkasin sen vielä ihan lyhyeksi, kun ei tuo ole kunnolla edes kasvanut talven lyhennyksen jälkeen.

Metsäretkellä Nemon mukana.


Ensimmäisten päivien jälkeen olin ihan varma, että Nemo tulee olemaan tämän porukan pomo (ja niin kun olin toivonut, että Lotta ottaisi pomon paikan). Lotta seurasi Nemoa kuin hai laivaa ja hörisi sille kaihoisasti, mutta toisaalta myös väisti heti ja kaukaa, esim. vesiastialta tai ruokakipolta, kun Nemo saapui paikalle.

Vaan kappas kummaa. Nyt näyttää vahvasti siltä, että äiti on se, joka määrää! Jokunen aika sitten vielä oli pieni testi menossa, kun Nemo sai herkkuja ja Lotta tuli ajamaan sen pois. Tästäkös Nemo suutahti ja puolestaan ajoi Lotan pois vieden voittajan paikan. Vaan aina enempi alkaa näyttää siltä, että Lotta ihan huoletta käskyttää Nemoa niin halutessaan. Eikä Nemo välitä tuon taivaallista. Ja niin päin sen ehdottomasti kuuluisi mennäkin. 

Poika edessä ja äite takana.

Olen vaan niin tyytyväinen Nemoon - ollut koko tämän ajan. Se on tässä kuvioissa ollut koko ajan se, joka näyttää miten kuuluu olla ja elää ja jolla on feng shuit olleet alusta alkaen kohdillaan. Se ei varmaan edes osaisi stressata mistään, saati kohdella ketään kaltoin tai muutoin osallistua hevosten omituisiin suhdekuvioihin? Sen mielestä kaikki on kivaa ja ihanaa ja varsinkin nyt se tuntuu olevan niin rentoa ruunanrupsakkaa kuin mahdollista. Nemo onkin toiminut aivan täydellisenä malliesimerkkinä äidilleen siitä, kuinka hommat voi ottaa ihan lunkisti!

Lotta kentällä vapaana. Nemo söi vieressä aidan takana, mutta silti Lotalla huoli oli taas kova.

Päiväkahvihetki eläintarhassa <3

Nyt minulla ei ole siis mitään konkreettisia suunnitelmia Lotan varalle. Ainoa tavoite on saada siihen massaa ja voimaa lisää! Ei voi oikeastaan edes sanoa, että lähdettäisiin nollasta. Minusta tuntuu, että ollaan pitkälti miinuksen puolella. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Lotan liikunnan määrä kasvoi potenssiin sata jo pelkästään tämän elinympäristön muutoksen myötä, joten en näe mitään tarvetta liikuttaa sitä yhtään enempää. Ihan mahtavaa on toki, ettei sille kerry enää tuntitolkulla seisomista päivittäin, kun karsinaelämä on nyt vaihtunut ympärivuorokautiseen laitumeen. Miltei sopii ihmetellä, kuinka sen jalat ovat kestäneetkin näin hyvin tämän yhtäkkisen liikkumisen?? En edes tiedä, koska Lotta on viimeksi laukannut askeltakaan? Nyt se on laukannut päivittäin, ja silloin ensimmäisinä päivinä varsinkin hurjat määrät. Koko hevosen lihaksisto tuntuu olevan jossain määrin kipeä, sen verran tulee reaktioita esiin esim. harjatessa. Tosin tämän huomasin jo viime talvenakin Lottaa harjaillessani. Ja totta kai tämä yhtäkkinen liikunnan määrän kasvu laittaisi kenellä tahansa kropan vielä entistä enempi juntturaan.

Lottaa voi huoletta pitää pihassa vapaana, ei ole pelkoa, että se Nemoa hylkäisi.

Nyt vaan antaumuksella lihotetaan muoria, toivotaan että sillä alkaa kertyä massaa luun päälle, harjaillaan irti pitkää talvikarvaa, hierotaan, venytellään, kylmätään jalkaa, tutustutaan ympäristöön rennoin mielin, hoidetaan ja rakastetaan ja pidetään niin hyvänä kuin hevosta voi pitää  ♥ On se vaan tärkeä kimpale kultaa ♥


Samanlaisia vesipetoja ovat sekä äiti että poikansa.

Helteisenä päivänä huoli Nemosta laantui sen verran, että välissä oli pakko heittää hiekalla hinkuttamaan hikistä turkkia.

Tuleehan sieltä tiukka vatsalinja esiin, kun kääntää hevosen ympäri, hih.

Ilta-auringossa laitumella.

Kaihoisaa Nemon tsiigailua alkuvaiheissa.

Nemo on toiminut seuralaisena, kun Lotta on kiinni hoidettavana.

Vihdoinkin - puhdas hevonen!

Ja totta kai tukka pitää leikata aina pesun yhteydessä.

Nemo vaan nukkuu...

Ja taas kipitellään Patea karkuun. Tätä on kyllä harrastettu enemmän kuin tarpeeksi.


Märkä vuonis on aika hauskan näköinen. 

Hellepäivänä Lotta parkkeerasi viileään katajan varjoon. Myöhemmin Pate meni sen viereen seisomaan.

Nemon pesun aikana Lotta ensimmäisen kerran kykeni hieman rentoutumaan käytävällä.

Mieletön saavutus! Kävelytin Lottaa kentällä muutaman kierroksen molempiin suuntiin Nemon ollessa
jälleen vieressä laitumella. Muori kykeni laskemaan päänsä selkälinjan alle ja keskittymään asiaan
Nemon kyttäämisen sijaan.

Nämä kaksi pystyy onneksi viemään ja hakemaan samaa matkaa laitumelle.

Nemon teki mieli vähän leikkiä, äiti ei ollut asiasta samaa mieltä!

On se kaunis!

Kyllä se vaan on Lotta, joka täällä määrää.

:DDD

Blogia alusta alkaen seuranneet varmasti muistavatkin muutoksen, joka Lotassa saatiin aikaan sen palauduttua ylläpidosta Rouskun kanssa. Alla vielä muistutuksena vertailukuvat puolen vuoden välein. Nyt Lotta on toki kuusi vuotta vanhempi kuin tuolloin, eikä onneksi likimainkaan niin pahassa kunnossa kuin mistä silloin lähdettiin, mutta tämän valossa uskallan silti varovasti toivoa, että jonkinlainen muutos saataisiin kesän aikana Lotassa näkyviin :) Aika sen näyttää!



7 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

ajo ,

Nemon viime viikon treenit

5/17/2017 05:43:00 ip. marjo 1 Comments


Jaa että toukokuu.
Hei arvatkaapa mitä?? Löysin vihdoin aikaa käsitellä kuvia ja päivittää blogia! Paten omistajat kävivät tänään aiemmin päivällä tallilla, ja päästivät hevoset laitumen puolelle syöpöttelemään, joten tuumasin vasta illemmalla käväistä ainoastaan siirtämässä heidät takaisin metsätarhan puolelle. Tallin toinen lauma muutti jo laitumelle, ja yhtä lailla Nemo ja Patekin olisivat jo valmiit laidunelämään. Ovathan he tässä pitkän aikaa jo syöneet ruohoa melko lailla, ja laitumellakin kasvaa sen verran, että siellä jo pärjäisi. Mutta Lotta kun vasta pääsi vihreän makuun, niin otetaan sen kanssa nyt ihan rauhassa tämä vihreän aloitus. Tuleepa samalla syötyä loppuun heinäpaali, eikä jää suotta kesän yli seisomaan.

Alkulämpöjä hakemassa.

Viime viikolla minulla tosiaan oli Virpi apunani Nemon liikutuksessa, joten herra sai kyllä lenkkiä yllin kyllin. Ei mitään erityisen rankkaa tai muuten maailmaa avartavaa, mutta tulipahan tehtyä. Minua melkein huvitti, kun mietin pääni puhki, mitä me olisimme hevosen kanssa tehneet: jotain sellaista, missä joko ihan oikeasti tarvitsen toisen ihmisen mukaan, tai sitten sellaista, että voin antaa Nemon Virpin käsiin ja itse keskittyä kuvaamaan. Koska sekin on harvinaista herkkua!

Lähtiessä oli vielä hieno keli!

Vaihtoehtoja mietiskellessä lista oli suunnilleen seuraava:
* ajolenkki maastossa
* ratsastus kahdella hevosella maastossa
* Virpi ratsastaa (kentällä tai maastossa)
* käyttöajoa pihassa
* maastakäsittelyä kentällä
* irtohypytys kentällä
* kävelylenkki taluttaen maastossa

Onhan tuo kyllä ihan mukava huomata, että nelivuotiaan hevosen kanssa on paljon erilaisia vaihtoehtoja! Näistä sitten tuli useampikin toteutettua. Maanantaina nakkasin Virpin Nemon selkään ja lähdettiin metsään lenkille, minulla kulki mukana koira narun päässä ja kamera kaulassa. Oli ihan hitsin kylmä ja lunta tuli niskaan, joten vaikka Virpi käveli myös osan matkasta, taisi hän silti olla melkoinen jääkalikka tallille takaisin päästessämme. Vähän erilainen keli kuin kotona Espanjassa! Nemolla oli kyllä menohaluja ja itse sain pistellä melkoista kyytiä, että pysyin kävellen matkassa mukana.

Tukka tötterölle ja täysillä eteen.

...paitsi tietty silloin, kun nälkä yllättää.

Hissun kissun askel kerrallaan alamäkeen.

Metsäpolkuja on kyllä kiva ratsastaa, kun maastoa on ihan joka lähtöön. On mäkeä ylös ja alas, mutkaa matkassa, puita enemmän ja vähemmän edessä ja ojia ylitettävänä. Virpikin sitä tuolla istuessaan totesi, että on tällä kiva mennä maastossa, kun niin tasaisen varmajalkainen kulkija tuntuu olevan. Nemolla onkin äitensä tapaan enempi taipumuksena kompuroida tasaisella tiellä.. Aina välillä kun keskittyminen herpaantuu ja pää kääntyy ihan muualle kuin eteenpäin, eipä sitä voi pieni hevonen muistaa jalkojaan nostella - ainakaan tasaisesti vuoronperään suoraan eteenpäin.

Ensin hivuttaudutaan varovasti kohti ojan pohjaa...

...ja sitten vauhdilla yli!


Lumisade vaan sakeni matkan aikana.

Harvinaisen lennokasta jalkojen nostelua tältä hevoselta :D

Ihan kivoja nämä metsäreitit.

Ja maisematkin on kauniita.

Ihanaa upeaa vanhaa metsää!

Ja vanha lato.

Maastopuksutin terhakkaana.

Hyvin hän malttoi kyllä seistä, vaikka olisikin ollut vauhdilla menossa.

Omaa vuoroa odottelemassa suojatien ylitykseen.

Tiistaina laitettiin joustopiikkiäes hevosen perään ja suunnattiin pellolle. Mitään varsinaisesti äestyksen tarpeessa olevaa peltoa ei nyt ole, sen sijaan äestettiin hevosten talvilaitumen kuja, jota ne ovat koko talven rampanneet ja jättäneet melkoisen tiiviin savimaan jälkeensä. Pelto olikin tuosta erittäin kovaa, joten äes kyllä teki töitä maahan upotessaan. Tai no ehkä hevonen äkeen edessä enempi ne työt teki. Tämä oli kyllä mukavaa puuhaa ja hyvää vaihtelua ajohommiinkin.

Joka kevät on pakko ottaa joku kuva joutsenista..

Kintut leveelle niin pysyy kurveissa pystyssä.

Liian söpö!

Vaiko sittenkin komea?

Keskiviikkona lähdettiin molemmat omin jaloin lenkkeilemään, kun käytiin ottamassa Nemosta synttärikuvia. Kesken matkan poikettiin sinne sun tänne, ja kyllähän tuostakin lopulta pitkä lenkki pääsi kertymään. Yritimme ottaa rakennekuvia heti tallin pihassa, mutta eihän niistä tullut yhtikäs mitään. Ajatukseksi jäikin, että yritetään myöhemmin jossain muussa paikassa. Harmillisesti tuo pääsi vaan unohtumaan, joten mitään kunnollista 4v-rakennekuvaa ei nyt ole vielä tullut otettua. Täytyy korjata tämä puute lähipäivinä, jotta pääsee taas tekemään vertailua edellisvuosien kuviin. Se on aina yhtä hauskaa.

Ehkä onnistunein ja silti ihan kamala rakennekuva.

Näin kivaa Nemon mielestä oli poseerata omassa pihassa.

Varjojen kätkemä.

Vaiko sittenkin auringon kultaama?

Komistus. Joku vaan unohti leikata harjan etuosan riimun poistamisen jälkeen.. Voi rähmät.

On se ihana. Ja melkoinen jytky tuo etuosa.

Samaisella vanhalla ladolla.

Poseeraaminen oli ihan liian tylsää..

Pellolla oli elämä paljon mielenkiintoisempaa.

Varsinkin, kun siellä sattui olemaan muuta porukkaa liikenteessä samaan aikaan!

Voisiko joku tulla aina pomppimaan puskiin, kun hevosta kuvataan?? :D

Kaunis <3

Torstaina tehtiin yhteislenkki molemmilla pojilla. Virpi tutustui ensin Pateen kentällä ja ratsasti parikymmentä minuuttia aitojen sisällä. Minä kävin laittamassa Nemon kuntoon ja sitten suunnattiin yhdessä maastoilemaan. Varsin rauhallinen tunnin ratsastus tuli tästä maastosta, osa metsäpolkua ja osa teitä pitkin. Kauempana tiellä meni jälleen kaksi vierasta hevosta ohi. Nemo bongasi ne harvinaisen hyvin, mutta ihme kyllä, seisoi oikein kiltisti paikoillaan sen aikaa, kun odoteltiin ratsukoiden poistuvan maisemasta edeltämme. En välttämättä haluaisi kokeilla, miten se reagoi, jos kaksi vierasta hevosta tulee vastaan kapealla tiellä..

Ja toinenkin joutsenkuva.

Kaunis Pate! Lumisateessa hommiin valmistautumassa.

En muistanut napsia lenkillä kuvia. Pakollinen tönötyskuva siis tarhan portilla maaston jälkeen.

Perjantaina keli oli lämmennyt sen verran, että uskalsimme vihdoin lähteä maastoon kärryttelemään. Tosin eipä toppatakki niskassa ollut edelleenkään yhtään liikaa. Nemo pääsi tutustumaan ihan uusiin maisemiin, kun ajettiin yhteensä 12km matka. Edelleen pääasiassa toki käveltiin tämäkin reissu, mutta paikoitellen pääsi ottamaan pieniä ravipätkiä. Hienosti herra jaksoi matkan taivaltaa, tosin kovasti ihmettelisin, jos ei jaksaisi. 


Blondi koivumaiseman keskellä.

Hölköti kölköti.

Isäni teki meille hienot pehmusteet kärryihin! Silti ne ovat edelleen ihan tuskaa minun selälleni. Kyllä taas huomasi kärryissä istuneensa..

Elämän pieniä suuria iloja!

Tosi reilu kaveri: puree selästä kun toinen piehtaroi!

Ja saikin sitten samalla mitalla takaisin ;)

Lauantaina sitten Lotta saapuikin maisemiin, ja siinä taisi olla liikuntaa vähintään kuukauden edestä.. 

Hetken aikaa hevoset saivat laumaantua rauhassa, mutta heti maanantaina otettiin Nemo pois porukasta ja lenkille. Aika reilulta kuulostaa: Lotta ja Pate pääsivät laitumelle, ja Nemo joutui hommiin! Yllättävän rauhassa Nemo jätti kaverit ja lähti reissuun. Muutaman kerran se pysähtyi huutelemaan kotio, ja alkumatkasta meinasi jarru hirttää kiinni, mutta pääasiassa maasto sujui oikein rennoissa tunnelmissa! Nakitin Virpin jälleen selkään, sillä halusin lähteä itse lenkkeilemään ja otin jälleen koiran mukaan. 8km kävely kertyi tästä lenkistä, ja jälleen tuli hieman tsekkailtua uusia maastoja samalla.

Oli pakko kokeilla, miten Lotan satula istuu Nemolle. Samainen satula on nyt tainnut käväistä kaikkien Lotan poikien selässä?! Ihan himpun se oli lavoista kapea, mutta muutoin vaikutti oikeinkin sopivalta selkään. Kaaren leveämpään vaihtamalla saattaisi sopia kuin nakutettu? Jäinkin miettimään, että pakostihan Lotalla on ollut joskus siinä leveämpi kaari, hän on kuitenkin ollut hyvin paljon tukevammassa kunnossa kuin Nemo nyt.. Ja ei kai Nemo niin paljon massavampikaan voi olla kuin äitensä? 

Mutta näyttihän tuo ihan hitsin söpöltä "ratsuponilta" enkkulainen satula selässään :D Lenkillä kamera ei kulkenut mukana, mutta kotona peltotiellä käytiin vielä ottamassa muutamat kuvat ilta-auringon paisteessa. 

Vihdoin oli keli kohdillaan.

Liian ihana ilmestys.

Kiltti pieni "ratsuponi" :)

Seuraavassa postauksessa sitten enempi Lotan kuvia ja kuulumisia kotiutumisesta.. Ja sitä ennen varmasti jälleen enempi materiaalia Facebookin tai Instagramin puolelle. Palaillaan!

1 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.