Onnea 5-vuotiaalle Nemolle ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! 

Tällä kertaa Nemolla oli myös kaksi vapaapäivää alla ennen tätä ratsastusta, ja olen aiemminkin muutamaan otteeseen tainnut todeta, että tuo kakara kerää melkoisesti virtaa vapaista tai kevyistä päivistä. Joten arvata jo saattoi, että vauhtia saattaa olla hieman aiempaa enempi.

Ai hieman enempi?

Alkukäynnit lompsittiin jälleen tuttuun tapaan hyvin hissukseen nenä maata vilistäen. Siis varsin rentona reiskana vailla huolta huomisesta. Vaan kun ohjat keräiltiin käteen ja hevonen töihin, alkoi sieltä löytyäkin yllättäen liikettä ja menohaluja. Sen lisäksi, että liike oli huomattavasti aktiivisempaa kuin aiemmilla ratsastuksilla, näytti myös keskittyminen olevan parempaa. Vaikka edelleen Nemo tykkää katsella maisemia, jäädä välillä huuli lerpattaen tuijottamaan tyhjälle pellolle tai kuunnella kaikki äänet tarkoin mitä vaan mistään kuuluu, oli se selvästi enemmän mukana myös itse työn teossa.

Nemo on kyllä pienestä pitäen ollut sellainen "äijä", tietynlainen kunnon duunari ja tosikko, joka ottaa työt töinä ja vapaat vapaina. Vaikea selittää näkemättä, mutta se ei ole mikään omiaan rallatteleva ja lauluja lauleleva pikkupoika, vaan sitten kun tehdään niin tehdään kanssa kunnolla. Siis jälleen kerran siinä vaiheessa, kun hevonen itse haluaa tehdä ja on henkisesti oikeasti mukana hommassa.

Ravivoltti - mikäs se tämmöinen on?

Ja nyt kun hevosessa oli virtaa ja liikettä, oli tämä mitä otollisin hetki napata puomit mukaan työskentelyyn. Laitoin ensin kolme puomia hieman maasta ylemmäs ja siitä piti alkuun vaan kävellä yli. Nemo pysähtyi keskelle puomeja. Sen vauhti lössähti ihan täysin, ja sitten se oli kovin hämmentyneen näköinen, kun käskettiinkin jatkaa matkaa, eikä saanut jäädä sinne puomien keskelle seisomaan! Siis mitä ihmettä??

Tämä sama toistui pari kertaa, ja aina hevonen yritti himmata puomeille. Muutaman kerran yksittäisen puomin yli ravattuaan vasta Nemokin tajusi, että tästä tosiaan voi jatkaa reippaasti yli ja tämän jälkeen useammankin puomin yli ravi jatkui nätisti hidastumatta. Mitä nyt puomeista puolet kolisi maahan matkalla.

Suunnilleen tältä näyttää herran perusravi tällä hetkellä. Tähän sitten joskus toivottavasti saadaan verrata...

Tässä kohden oli taas omistajalla pienen yhteenlaskun paikka. Kaikki Nemon puomiharjoitukset, mitä sen kanssa noin viimeisen kahden vuoden aikana on tehty, ovat tainneet olla samoja: pysähdys puomin päälle! Okei näitä on ollut sen kahden vuoden aikana ehkä viisi kertaa??, mutta sekin näemmä riittää. Totta kai Nemo on oppinut, että puomin päälle kuuluu pysähtyä! Ja totta kai fiksuna hevosena se yritti tehdä juuri niin kuin oikeaksi luulee: pysähtyä puomien päälle! Onhan sen kanssa joskus muinoin myös ravipuomeja tehty, mutta ne on tainneet olla paljon nuorempana varsana?

Eipä tuo tosiaan montaa toistoa tarvinnut, kun Nemo hiffasi, että nyt ei pysähdytäkään. Mutta on siinä fiksu ja yritteliäs otus, kun itse yritti automaattisesti tarjota oikeaksi olettamaansa toimintatapaa.

Peppu tulee mukana ihan eri malliin kuin aiemmin. Vaikka on tässä silti etu- ja takapää vielä omissa maailmoissaan..

Ravipuomi alkaa sujua!

Pientä kiihdyttelyä ennen lähestyviä puomeja.

Ja reippaasti yli! Tai puomeja päin. Miten milloinkin.

Toinen mitä Lotta ihmetteli selästä kesken ratsastuksen, oli Nemon tapa ravista hiljennyksen jälkeen aina pysähtyä. Miksei se voi jatkaa käynnissä ravin jälkeen, vaan pysähtyy joka kerta kun ravin pudottaa?! Taas omistaja kentän reunalla laski yhteen yksi plus yksi.. 

Silloin aikanaan vuosi sitten, kun Nemolla alettiin ratsastaa, kävin totta kai muutaman kerran kentällä sen kanssa ratsain. Koko kuluneen vuoden aikana olen ehkä max viisi kertaa ratsastanut Nemolla kentällä? Silloin alkuun harjoiteltiin toki ravia myös ratsastajan kanssa, ja tein sen alkuun turvallisesti ja rauhassa aitojen sisällä. Nemo oppikin hyvin nostamaan ravin ratsastajan merkistä ja ravasi pienen pätkän nätisti ratsastaja selässä pomppimassa. Minä sitten aina (varmaan joka kerta??) palkkasin sen ravista, eli kehun lisäksi sanoin "naksusanan" ja palkkasin sen herkulla. Totta kai tämän takia hevosen oli pakko pysähtyä, jotta pystyi palkan ottamaan. 

Maastossa ei tietenkään ole samaa tehty, eikä Nemo siellä pysähdy ravin jälkeen, ellei sille erikseen sano palkkasanaa. Vaan pirun hyvä on hevosen muisti! Se on ihan selvästi tuonkin yhdistänyt, että kentällä ravin jälkeen kuuluu pysähtyä. Joten pysähdytään. Vaikka ei taatusti ole montaa toistoa tehnyt ja niistäkin on jo kuukausia aikaa. Voisinpa taputtaa itseäni selkään, että hienosti olen taas hevoseni opettanut. (tässä lauseessa oli sitten ripaus sarkasmia mukana)

Jiihaa, esteestä yli!

Mutta tässä oli taas hyvät esimerkit kahdestakin asiasta. Ensinnäkin siitä, kuinka pienestä ja helposti hevonen oppii! Vuonohevonen ainakin on niin mielettömän viisas otus, että se tajuaa ja sisäistää asioita leikiten, myös paljon sellaista, mitä emme koskaan tietoisesti itse tiedä hevosille opettaneemme! Tämä on yksi syy siihen, miksi olen aina ollut niin tarkka siitä, mitä ja miten Nemon kanssa tehdään. Se osaa taatusti mennä sieltä missä aita on matalin, ja varmasti oppii jopa kerrasta, siis ne huonot tavat, jos sellainen kohdalle tarjotaan. Toisaalta on kyllä hyvä, että välillä myös joku muu tekee asioita hevosen kanssa, ettei hevonen täysin kangistu aina samaan toimintamalliin.

Ja toinen loistava esimerkki oli se, että onneksi olen ollut oman hevoseni elämässä mukana kaiken sen, mitä sen kanssa koskaan ovat ihmiset tehneet. Tässä olisi vieras ratsuttaja yksinään hevosen kanssa ollut sormi suussa, miksi ihmeessä se tekee näin? Kyllä minä ainakin ihmettelisin, jos hevonen kesken ravipuomien yrittää vaan pysähtyä keskelle puomeja, tai ei osaa kävellä ravipätkän jälkeen.

Onneksi uudelleenopetus on aina mahdollista. Ja mikäpä sen parempaa aivojumppaa hevoselle, kuin hämmentää sitä aiemmasta ja tuoda vähän uusia tehtäviä esille. Kunhan ne tehdään hevosen tason mukaan ja sille mahdollisina suorittaa. 

Tosi coolit tyypit hyppää vaikka silmät kiinni.

Näihin uusiin tehtäviin lukeutui Nemon ensimmäinen este! Kun ravipuomit alkoivat sujua nätisti, korotettiin puomit pieneksi ristikoksi. Ehkä puolilla ylityskerroista puomit kolisivat ja puolet kerroista pysyivät kannattimillaan. Mutta yli mentiin! 

Olen joskus jonkun huippuesteratsastajan haastattelusta lukenut, että hyvän estehevosen tärkein ominaisuus on se, ettei se halua koskea jaloillaan puomeihin. Kaikki tekniikat ja kapasiteetit sun muut tulevat vasta sen jälkeen. Tämän mukaan päätellen Nemo on maailman surkein estehevonen, koska sille on tosiaan ihan se ja sama, mitä ja kuinka paljon kintuissa kolisee. Se menee läpi vaikka kakkosnelosista ja otsa edellä,  jos yhtään siltä tuntuu. 

Parempi onkin siis jälleen kerran rakentaa hevoselle sellainen fiilis, ettei läpi menoon ole tarvetta. Tosin meillä ainakin kaikki nuoret hevoset ovat hypänneet pienet ristikot ja pystyt mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla ja täysin vailla oikeaa tekniikkaa (siis irtohypytyksessä!). Vasta kun estekorkeus on alkanut kasvaa ja toistoja on alla, on sieltä löytynyt myös kunnollisia hienoja hyppyjä. Olisikin muuten korkea aika hypyttää taas joskus irtona, edellisestä kerrasta on Nemolla pian kaksi vuotta aikaa! 

Ja nätisti yli mennään.

Tämä pieni ristikko oli mitä omiaan tuomaan Nemolle vaihtelua ja uusia juttuja kentällä pyörimiseen. Ihan vielä ei ole esteradoille asiaa, eikä toki tarkoitus ole vielä alkaa sen kummemmin hypätäkään. Hevonen on kuitenkin vasta 5v, enkä näe mitään syytä sitä esteille viedä. Kasvakoot rauhassa. Kuitenkin nämä pienet ristikot ja myöhemmin pystyt saavat toivottavasti pysyä ohjelmistossa jatkossakin ja irtona sitten vähän isompaa, jos ja kun aikaiseksi saadaan. 

Tämä puomi-esteharkka jäi jälleen hyvin lyhyeksi, mutta pakko oli lopettaa, kun sujui niin hyvin! En laskenut montako toistoa ristikon yli tultiin - muutama molempiin suuntiin. Onnistuneuden ylitysten jälkeen minä kipaisin taas laittamaan Lotan kuntoon, jotta muorikin pääsi lenkille, ja lähdettiin vielä molempien kanssa pienelle maastokierrokselle.

Lotalla olisi ollut hirmuiset menohalut ja vanha rouva oli ihan pideltävää mallia. Taisi Nemollakin olla vähän samat fiilikset äidin takana. Käytiin siis lopuksi vielä pellolla ottamassa muutama laukkapätkä. Lotta on vaan niiiin fiiliksissä, kun pääsee pellolle paahtamaan. Sieltä ei edelleenkään tarvitse kuin vähän ohjaa löysätä, niin muori ampaisee kuin tykin suusta matkaan. 

Vaan kovin vähiin jäivät nämä laukkapätkätkin! Olikohan kolmas laukka, kun Lotta hymyili Nemon selässä kuin naantalin aurinko hehkuttaen: "Se meni ihan täydellisesti!". Ei mitään niskojen nakkelua tai pyllyn heittelyä tai muutakaan Nemon omia juttuja, vaan nätti nosto ja hallittua siistiä laukkaa koko matka. Pakkohan siihen oli sitten lopettaa. 

Täytyy ensi kerralla yrittää saada kuvaaja mukaan, olisipa kiva saada äidistä ja pojasta yhteisiä laukkakuvia. Instassa oli muuten video Nemon ja Lotan ihka ensimmäisestä yhteisestä peltolaukasta noin kuukauden takaa! Huomasitteko sen? 

Mun rakkauteni <3

Kuvista kiitos Riikka Ahlfors!

ps. Edellisen kerran Nemo on kulkenut Lotan käsihevosena kahdeksan kuukauden iässä. Seurasitko blogia jo silloin? :)

Hih, muistan että tälläkin kerralla Lotalla oli hirmuisesti virtaa, ja tamma vei minua kuin märkää rättiä, kun otin sillä laukkaa pellon yli. Oli pakko käydä vaihtamassa kuolaimet suuhun :D Nemo ei kulkenut kädessä näillä laukkapätkillä.

Kummasti molemmilla kyllä into pellolla nousi, mutta nössö-ratsastajat eivät uskaltaneet lähteä rallittamaan kahden kokemattoman ratsunsa kanssa. Nemo yritti jotain pieniä omatoimispurtteja matkan varrella, mutta kun molempien hevosten askellaji pysyi pääasiassa ravilla (otti Pate vähän omatoimilaukkaa välissä), niin meno pysyi varsin hillittynä.

Mutta siinäkös päätin, että nyt on saatava Nemolle selkään sellainen kuski, joka ei pienistä pukeista säikähdä ja antaa hevosen kunnolla mennä! Sekä edelle sellainen hevonen, joka tasan varmasti laukkaa eteenpäin ja pysyy hanskassa, koska mitään päättömiä rallatuksia ei todellakaan ole tarkoitus lähteä vetämään.

Tämä järjestyikin parissa päivässä, ja saimme hurjapää-Janikan sekä Emilia ja Fantin kanssa sovittua treffit pellolle. Ajankohta oli oikeastaan sekä hyvä että huono. Nemolla oli alla kaksi päivää työajoa sekä reilu parin tunnin maasto. Nemon mittapuulla siis oikeasti rankat edeltävät kolme päivää. Sekä keli oli kuuma! Minä kävelin pellolle (noin 3km??) ja olin aivan hiestä märkä, kun pääsin perille. Ja niin olivat hevosetkin. Toisaalta oli kuitenkin ehkä hyvä, että ekoilla peltolaukoilla oli kaikki ylimääräinen virta poissa.

Surkealla kunnolla varustettu Nemo oli siis varsin vetämätön pellolla. Janika jo totesi pellolle päästessään, että hän on kyllä ihmeissään, jos tämä hevonen tuolla pellolla laukkaa! Onneksi minä tiesin, että kyllä se taatusti laukkaa, ja saattaa pätkittäin jopa vauhtiakin löytyä ;)

Mutta noin perus-Nemoon verrattuna meno oli silti löysää. Joka tapauksessa laukka nousi aina kun pitkin, ja laukkapätkiä taisi tulla jotain viidestä kymmeneen? Muutaman kerran perä lensi, mutta huomattavasti vähemmän, mitä olisin odottanut. 

Minä kyllä yllätyin, kun katselin Nemon menoa sänkkärillä! Ei olisi uskonut, että siinä laukkasi 4-vuotias hevonen, joka vielä ensimmäistä kertaa otti laukkaa ihminen kyydissään muutamaa askelta enemmän. Sen verran hienolta ja ilmavalta tuo laukka näytti. Olihan se raakaa ja tietyllä tapaa voimatonta, mutta ei todellakaan mitään laakamatotyyliä selkä pitkänä ja takajalat tallissa. Takapää polki ihan kunnolla alle ja hevosesta näki, kuinka se työnsi itseään voimalla eteenpäin.

Toinen minut yllättänyt seikka oli Nemon ravi! Siis vau! Piti muutaman kerran oikein hieraista silmiään, että meneekö Nemo tuolla ihan todella?? En ole ikinä nähnyt siltä sellaista ravia, mitä sänkkärillä muutama askel välillä tuli. Edes oriaikoina, kun Nemo laittoi shown pystyyn ja esiintyi muille hevosille, en ikinä muista vastaavaa ravia esiin tulleen. Olen sitä vähän harmitellutkin, etteivät Nemon liikkeet ole lainkaan samaa kastia kuin esim. äitinsä. Lotta tunnetusti osaa sen vieterikavioravin, mistä aiemmassa postauksessa oli puhettakin. Muutenkin Lotan ravi on paljon ilmavampaa kuin poikansa. Mutta enpä enää menisi vannomaan.. Ehkä Nemolla on jotain piileviä kykyjä, jotka vasta iän ja lihasten kasvun myötä alkavat päästä esille? Vieterikaviota siitä tuskin koskaan tulee, mutta ehkä se tässä vuosien saatossa selviää, millaiset liikkeet pikku-singeristä vielä saadaan kaivettua esille.

Toivottavasti saadaan Janikaa kyytiin jatkossakin ja Nemo pääsee vähän opettelemaan lisää tätä vauhdikkaampaa menoa. Minä kyllä uskon ja tiedän, että toisena päivänä sieltä löytyy vaihteita lisää vielä astetta enemmänkin :D Tässäkin touhussa Nemon omat mielipiteet meinasivat välillä tulla vähän liikaa esille, mutta hienosti tomera kuski laittoi nuoren herran ruotuun ja Nemo joutui jälleen kerran tyytymään kohtaloonsa. 

Hienosti sujui kyllä kaiken kaikkiaan tämä ensikokeilu sänkkärillä! Ja varmasti meno tulee jatkumaan hamaan tappiin. Sen verran me jo Nemon kanssa sovittiin, että ensi syksyn kuvissa hevosella on sitten pienempi maha.. Aika hauska muutenkin sitten joskus verrata tulevia kuvia näihin kakaran ensilaukkoihin, koska kyllähän tuo hevonen tulee vielä hurjasti kasvamaan ja kehittymään. Vaan jo nyt sekä minä että muut ovat bonganneet hurjasti Lotan näköä näistä kuvista! On se vaan äitensä poika. 

Kiitos vielä Janikalle ja sovitaan pian seuraavaa kertaa!!

Välillä meinaa kaasu hirttää kiinni. Mutta onneksi tällä hevosella on erittäin toimiva jarru jos jotain.

Ööö Nemo mitä tapahtuu??

Ja nyt lähteeeeeeee

Fantti olisi vaan voinut vetää täysiä peltoa ympäri loputtomiin.

Mä en kestä <3

Pylly alle ja menoks!!

...vai pylly ilmaan ja menoks?

Onneksi nuo Nemon putkit eivät ole ihan hirmu vakuuttavaa sorttia.

Niin kumpi päättää suunnan??

Ihan totaalisesti kaikkensa antaneena!

Samalta illalta tunnelmaa laitumella.

Hienoja aurinkoisia päiviä seuraa kyllä hienot värikkäät illat.

Lotta usvan keskellä.

Muori <3

Nappasin Helmistäkin ohimennen kuvan tallin pihassa.