eläinlääkäri ,

Talven ekat lumilaukat

10/29/2017 08:59:00 ap. marjo 2 Comments


Poteeko kukaan muu stressiä sen suhteen, että silloin kun keli on kuin morsian, on pakko päästä ulos hyödyntämään tämä ilmiö? Käytännössä siis tarkoitan lämpimiä hellepäiviä kesällä, lumisia pakkaspäiviä niiden vihdoin alkaessa, upeaa syysruskaa, aurinkoisia hankikantoja alkukeväällä jne.. Varmasti tiedätte kyllä kaikki, koska on kaikista mukavin sää liikkua ulkona ja koska saa erityisen hyviä kuvia.

Ja joku väittää, ettei vuonoja erota toisistaan? Ihan selvää taas kumpi on kumpi ;) 

Nuoriso-osasto saapuu aina vauhdilla paikalle laitumelta! Lotta jää yleensä hölmistyneenä perään katsomaan,
ja hipsii sitten omaa tahtiaan samaan suuntaan..

Täällä ollaan - mitäs sit!


En edes oikeastaan kuvista välitä, koska harvoin minulla kuitenkaan on kuvaajaa käytössä, ja nekin kerrat on sitten suunniteltu etukäteen keleistä riippumatta. Mutta etenkin kesällä, sen kerran kun on lämmintä ja aurinko paistaa, iskee hirveä huono omatunto, jos ei pääse (tai jaksa lähteä) ulos! Ihan sama onko sitten hevostelu tai koirien ulkoilutus tai vaan auringossa istuskelu kyseessä, mutta sisälle ei voi jäädä. Hellepäiviä on niin harvoin! Saati että kelit olisivat kohdallaan silloin, kun olisi työn ohella aikaa olla ulkona.

Ja sama talvella. Lunta on enää niin vähän ja harvoin! Viime talvena kävin hiihtämässä tasan kerran. Edellistalvena en tainnut käydä kertaakaan. Ja voipa nuo talven rekiajelutkin laskea miltei yhden käden sormilla. Ihana entisöity kirkkoreki taisi olla kokonaisen kerran Nemon perässä, ja puita metsästä haettiin kaksi kertaa. Koko talven aikana!

Päästin Lotan taas vapaaksi pihaan, kun toin molemmat hevoset kerralla ja aloin Nemoa laittaa hoitotilaan kiinni.
Sen sijaan, että muori olisi kaivanut lumen alta ruohoa, bongasi se kauemmas pihaan jääneen heinäpussin!
Kyllä vuonohevonen aina ruokaa löytää..

Ei tuollaisesta stressistä ollut tietoakaan silloin, kun talvi oikeasti alkoi syksyllä ja loppui keväällä. Ennemmin sitä alkoi jo jossain vaiheessa odottaa kuin kuuta nousevaa, että lumet lähtisivät ja olisi taas sula maa. 

Jotenkin yritän nyt asennoida itseni siihen, ettei lumisista keleistä tarvitse ottaa paineita. Ei ole pakko painaa tukka putkella tallille ensimmäisen hiutaleen pudotessa maahan ja kaivaa rekeä esille. Ei tarvitse napsia kuvia kuin viimeistä päivää, kun kerrankin on lunta. Helpottaa elämää kummasti.. Toki toivon hurjan paljon, että oikeasti saisimme kunnon lumisen talven (pitkästä aikaa!) ja reelle olisi huomattavasti paljon enemmän käyttöä kuin viime vuosina.. 

Itse asiassa nämäkin lumikuvat saatiin ihan vahingossa! Olin varautunut siihen, ettei hevosten kanssa mitään päästä tekemään, mutta nappasin kuitenkin kameran mukaan lumisia laidunkuvia ajatellen. Eläinlääkäri kävi suorittamassa hevosille vuosihuollon, sekä ultraamassa Fantin, joten rauhoitus oli ohjelmassa Nemolle ja Fantille. Lotta raspattiin ilman rauhoitusta, ja kun siinä odottelimme nuorison heräämistä päiväkänneistä, iskettiin muori vauhdilla pulkan eteen ja painuttiin pellolle. Ja kun kerran oli kaksi ihmistä ja kamera matkassa, kertyipä sitten kuviakin muistoksi. 

Lotasta muuten ell totesi, että eihän siitä ikää huomaa mistään! Hampaat olivat priimakunnossa, ja ell sanoikin siinä raspatessaan, että tää hevonen elää vielä ainakin kymmenen vuotta! Toivottavasti <3


Lotta oli vähän ihmeissään, kun nuoriso jäi hoitopaikalle nuokkumaan, ja hänet yksin laitettiin duuniin.

Mutta onhan nämä lumiset maisemat nyt ihan omaa luokkaansa..

"Saisinko ehkä mennä vähän kovempaa??"

Nakitin Emilian kyytiin, jotta sain itse napsia kuvia. Hänellä taisi olla vallan hauskaa! :D

Vaihdettiin rooleja vielä loppuun, tuo pulkka kun ei ole maailman ergonimisin paikka istua..
Muori hiukka innostui, kun pyysin sen juoksemaan!
Ja mikäs siinä, laukatkoon sitten pellon poikki, kun välttämättä niin halusi :)

Ihan super kivaa!
Ja tältä näyttää viisikiloinen sheltti pellolla juoksentelun jälkeen.

Vielä nämä ihanat kaksi mustavalkoista valkoisuuden keskellä. 

Ai että kun nämä maisemat nyt jatkuisivat vähintään maaliskuun loppuun! Ei tarvitsisi miettiä, koska pääsee reellä liikkeelle ja koska on heti paniikissa rynnättävä ulos ja tallille, kun elohopea hiipuu nollan alapuolelle.. Kaikki peukut ja varpaat siis pystyssä!

2 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

elsa ,

Nemollekin Pullaa

10/22/2017 10:53:00 ap. marjo 0 Comments



Voihan vesisade sentäs! En taatusti ole ainoa hevosenomistaja, jolle nämä kelit ovat aiheuttaneet astetta enemmän harmaita hiuksia. Ei sateessa mitään muuta vikaa ole, mutta pohjat. Kuraa ja kuraa ja kuraa, silmänkantamattomiin kuraa. Meillä on vielä varsin onnekas tilanne sen suhteen, millaisissa tiloissa hevoset asuvat, mutta kyllähän nämä sateet silti huomattavia haasteita aiheuttavat.
Voisin kirjoitella vaikka kuinka ja paljon viime viikkojen kuulumisia, sillä olen käytännössä asunut tallilla jonkun aikaa. Tekemistä on riittänyt vaikka muille jakaa. Suurin urakka on nyt onneksi takana ja hevoset siirretty "talviteloille". Hetken aikaa niillä onkin super mahtavat oltavat, kunnes kura taas valtaa uudet kulkureitit. No on senkin jälkeen, mutta kyllähän pakkanen ja lumi saisivat nyt pikapikaa laskeutua maahan! *epätoivoinen naurunpurskahdus*
Eipä tiedä nuori herra, mihin on menossa..

Ponejaaaaaa

Ei oteta kuitenkaan tähän sen enempää tämän hetken kuulumisia, vaan palataan taas muutama viikko taaksepäin siihen hetkeen, kun Nemo pääsi tutustumaan Pullaan! Ori-Nemo olisi varmasti kirjaimellisesti halunnutkin Pullaa, mutta ruuna-Nemo valitsisi minkä tahansa syötävän version pullasta ponin sijaan ;) Nemosta on kyllä tullut niin totaalisen ruuna kuin olla voi, kesäreissulla Yli-Tokolla se oikeastaan vasta kunnolla selvisikin. Kotioloissahan Nemo on aina ollut kuin ruuna.

Nappasin molemmat hevoset tarhoistaan suoraan kentälle, joten he eivät nyt varsinaisesti ihan kuvauskunnossa olleet. Nemon mielestä Pulla oli ihana ja mielenkiintoinen, mutta Pullan mielestä Nemo ihan turha ja tylsä. Sen sijaan kentän aitojen alta pilkottavat ruohotupsut tuntuivat huutavan pikkuponia luokseen..


No mutta kukas sää sitten olet?

Pari kertaa Pulla vinkaisi ja potkaisi kohden, siinä se draama sitten olikin.

Kauhee kun Nemosta tuli ison näköinen... :D

Välillä vähän innostuttiin spurttaamaan. Tai siis aina se hetki, kun sain Pullan pään ylös ruohotupsuista.

Hihihi.

Nemon "mitä *piip* täällä taas tapahtuu" -ilme.

Tätähän se oli koko ajan.. Pulla söi ja Nemo nuuhkutti.

Tai no, pukkeja lenteli taas ihan kiitettävät määrät.

Ei hitsi vie minkä huippukivan lelun joku on jättänyt kentälle!!

Se lentää!

"Äiti saanko mäkin oman sateenvarjon, saanko saanko??"

Tuolla se pikkupulla kirmaa edessä, perään!

Pakollinen toimenpide.

Lentävä voipulla! :'D

Välillä innostuttiin ihan kimpassa.

Tutustumishetki jäi vähän lyhyeen, kun kentälle oli muuta käyttöä. Vaan eipä noissa nyt juuri tutustumista ollutkaan.. Kaikkien tallin shettisten kanssa meinasin Nemon laittaa tuttavuutta tekemään, joten näitä irtojuoksutuskuvia on luvassa vielä neljän pikkuponin verran, jee <3

Nää töyhtöpäät on ihan parhaita! Instasta löytyy videonpätkäkin kaakattavista kaveruksista :) 

Ja siinä pari shettistammaa kera reippaiden kuskiensa.

Helmi-vuohi bongasi ponin heinäapajat.

On syksyssä puolensa.. Aina silloin, kun ei sada tuutin täydeltä vettä.

Koirat näyttävät tältä joka päivä tallikeikan jälkeen. Tai oikeastaan vähän pahemmiltakin.

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.

blakke ,

Kolme ihanaa vuonoruunaa

10/09/2017 09:00:00 ap. marjo 2 Comments



Ja nyt ne kaikki miettii, että miten niin kolme, eihän niitä ole kuin kaksi? Lotta on ainakin tähän asti ollut tamma. Enpä puhunutkaan nyt omista ruunistamme, vaan yhdestä "ex-omasta" sekä hänen kahdesta kaveristaan, eli Blakesta, Borkesta ja Arguksesta.

Pidempään blogia seuranneille Blakke on varmasti tuttu kaveri.

Miten tästä voi olla jo neljätoista vuotta..?

Kyseessä on siis Lotan ensimmäinen varsa. Puromaan Lovende Blakken. Vuonis, joka viimeistään kiskaisi minut ihan totaalisesti tämän rodun pariin. Toki Lottaa olin ihaillut jo tätä ennen, mutta Blaken synnyttyä varsasta kuin vahingossa tuli minun "oma" pikkumieheni. Sain sen kanssa touhuta kuin omani, ja viisi ensimmäistä vuotta Blakkenin elämästä se todellakin tuntui kuin omalta hevoselta.

Lakkenin oritukka <3

Tuolloin viisivuotiaana omistaja sen päätti myydä, ja vaikka olisin saanut Blaken pilkkahintaan itselleni, ja vielä saanut pitää sitä ilmaiseen, onneksi järki sanoi, ettei tuo ole minun hevoseni. Parempaa päätöstä en olisi voinut tehdä, eikä Blakke ihanammalle omistajalle muuttaa! 

Vaikka luopumisen tuska oli jotain aivan kamalaa, olen niin onnellinen siitä, kuinka kaikki lopulta kääntyi. Blakke on nyt asunut jo kahdeksan vuoden ajan nykyisellä omistajallaan, kahden muun ihanan vuonoruunan kaverina, kaikessa toimivana luottoponina ja paikan pomona. 

Yritän vähintään kerran vuodessa päästä Blakkenia moikkaamaan, tälle vuodelle visiitti oli jo toinen laatuaan. Aina sitä vaan on yhtä ihana nähdä. En tiedä, muistaako Blakke vielä minut (haluaisin uskoa, että tunnistaa kyllä?), mutta innoissaan se on ainakin vastassa joka kerta :)


Lotta ja Blakke - ekoja hetkiä yhdessä ruunauksen jälkeen.

Ja minä niin onnellisena kuin olla voi. Nämä kuvat on vuodelta 2007.

Blakke 4v syksyllä, eli samassa iässä kuin pikkuveljensä Nemo nyt <3

Siirrytäänpä muistoista kuitenkin tämän kesän kuviin. Nämäkin ovat siis jo elokuun alkupuolelta peräisin. Reissu Keski-Suomeen sisälsi Kalinolla estehyppelyiden ohella myös toisen vuonisvisiitin. Mikä hauskinta, Blakke ja Kalino asuvat lähes naapureina, joten siinä on jo kaksi hyvää syytä aina toisinaan tähän maailman suuntaan poiketa!

Sieltä se heti kipitti vastaan, kun huudeltiin! <3 

En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun meinasin taluttaa Blakkenin tarhan portilta kauemmas laitumelle parempiin kuvausmaisemiin. Herra löi jarrut pohjaan! En muuten liiku. En halua portilta pois. Haluan karsinaan syömään iltaruokia. Kyllä tuli niin tuttu vanha fiilis. Olen tämän herran kanssa ihan "muutamat" väännöt aikoinaan käynyt, joten en edes viitsinyt yrittää taluttaa sitä alas laitumelle. Olkoon. Leivät esiin ja houkuttelu kehiin ;) Sopivasti hevosten omistaja tulikin samalla paikalle, ja matkaan lähti koko leipälaari. Kas kummaa, hevoset kiiruhtivat vauhdilla perässä.

Parhaat kaverukset. Vanha eläkeläisherra Borke ja Blakke.

Argus kiiruhti perään katsomaan, mihin kaverit hävisivät!

Tämä herra on toiminut jalostusorina Ruotsissa.

"Hei kuulinko leivänkannikan rasahduksen??"

On se ihana. 

Argus on kovin eri tyyppinen vuonis, mitä oma silmäni on tottunut katselemaan. Taitaa tempparamenttikin olla
hieman eri luokkaa kuin näillä kahdella muulla "vanhan mallin" vuonolla. Upea hevonen tämä kyllä on!

"Hei oottakaa mua..." Ihana symppis Borke hipsii omaa tahtiaan nuorukaisten perässä.

Nää maisemat <3

Blakke ja Borke pääsivät kuvauksia varten hetkeksi Arguksen puolelle rehevämmälle laidunlohkolle.

Kaunis mies. Blakella on minun silmääni kivemman mallinen pää kuin Nemolla ja Rouskulla. Lyhyempi ja
vahvemmat leukaperät. Enempi ponimainen. Sieraimet ovat kyllä kovin tutun näköiset..

Argus haluaisi vähän rallittaa!

Tumma vihreä, vaalea vihreä ja vuonohevonen. Aika kiva yhdistelmä,

Ja nyt kaikki villiinnytään!!

Vanhuskin vielä laittoi laukalle kamujen perässä.

Voi Argus mikä edustus :D

Lentävä ruotsalainen!

Blakke pistelee täysillä.

Yllättävän paljon siitäkin vaan vauhtia irti lähti, hih.

Argus osaa poseeraamisen taidon.

Ja erittäin upean ravin! Harmillisesti ei tullut parhaista ravipätkistä mitään kivaa kuvaa.

On nämä upeat maisemat. Laitumen toisella puolen kohoaa vielä korkeampi mäennyppylä.
Vitsit mitä mäkitreeniä sinne ratsastaa ylös. Keski-Suomi on <3
Kiitos taas omistajalle, kun saimme poiketa vierailulle! 

2 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.