Näytetään tekstit, joissa on tunniste esteratsastus. Näytä kaikki tekstit

Kaksi viikkoa Nemon kalenterista



Joskus oli aika, kun pystyin (ja halusinkin) kirjoittaa blogiin ylös oikeastaan kaiken, mitä Nemon kanssa on tehty. Lähes jokainen harjoitus varsan kanssa oli jotain uuden oppimista, ja näitä harjoituskertoja oli niin harvoin, että ne olikin helppo dokumentoida muistiin kuvin ja videoin.

Nykypäivänä tämä ei mitenkään olisi mahdollista, eikä siinä juuri olisi järkeäkään. Toki edelleen opitaan paljon uutta, mutta pääasiassa Nemon kanssa tekeminen on kuitenkin jo osatun vahvistamista, hevosen liikutusta ja siinä sivussa toki vähitellen myös uuden oppimista. Selkein "koulutusjakso", eli eniten uuden oppimista tapahtuu tällä hetkellä ratsain aina Lotan käydessä Nemoa koulimassa.

En edelleenkään suunnittele Nemon treenejä millään tasolla valmiiksi. Sillä ei ole mitään viikko-ohjelmaa tai tiettyjä asioita, mitä pitäisi tiettyyn aikaan tehdä. Pitkälti mennään fiilispohjalta, ajankäytön mukaan sekä etenkin sen mukaan, saanko apukäsiä vai ei. Pystyn tekemään ehdottomasti enemmän, jos minulla on joku apuna, mutta onneksi myös yksin toki kaikenlainen touhuaminen on mahdollista.

Sen verran yritän pitää mielessäni ohjenuoraa, että joka viikko olisi edes yksi pidempi ja rankempi maastoreissu. Joskus tämä saattaa jäädä väliin ja joskus saattaa tulla parikin pitkää maastoa, mutta tähän pyritään. Oikeastaan näitäkin saisi vähitellen alkaa lisäämään tai rankentamaan. Pääasiassa on haettu pitkiä käyntimaastoja - ylämäkikiipeilyä ja johonkin väliin myös pitkiä ja rentoja ravipätkiä. Kestävyyskuntoa ja hevosen mahan pienennystä siis.

Yritän myös saada ohjelmaan aiempaa enemmän maastakäsin tehtäviä harjoituksia. Nemo tarvitsisi ehdottomasti enemmän jumppaa jäykälle kropalleen, ja minä kun en tätä ratsain sen kanssa viitsi tehdä, niin yritän saada itsestäni irti, että tehtäisiin kentällä irtona tai narun päässä hieman taivuttelua.

Lotan käynnit menevät kaiken muun edelle, koska hän pääsee sen verran harvoin paikalle. Eli aina jos on mahdollisuus saada kuski selkään ja treenata ratsun hommia, otetaan tämä kortti käyttöön.

Koska rakastan tilastoja, ja koska itseänikin kiinnostaa, mitä Nemon kanssa on tehty, päätin ottaa pari viimeistä viikkoa tarkempaan syyniin! Minulla on nyt kesäloma menossa, joten tallilla käyntiin on luontaisesti ollut enemmän ja paremmin aikaa kuin työviikkoina. Olen siis pystynyt liikuttamaan Nemoa lähestulkoon (en toki kaikkina päivinä) sen mukaisesti, kuinka haluaisinkin tehdä. Katsotaan, mitä tämä käytännössä on tarkoittanut...



Viikko 1:

maanantai

Ratsastus lähimaastoissa 1h. Käyntiä metsäpolkuja pitkin ja ravipätkiä teitä pitkin. Hyvin kevyesti kuitenkin. Satula ja kuolaimet käytössä.

tiistai

Ajo. Lanasimme kentän kuormalavalla, noin 1h. Käyntiä siis koko ajan, mutta kyllä hevoselle hien sai pintaan lavaa vetäessä. Taisi olla sidepullit päässä.

keskiviikko

Ratsastus maastossa noin 1,5h. En tiedä lenkin tarkkaa mittaa, mutta uskoisin sen olevan noin 8-9km. Käyntiä ja ravia.

Parasta kesäloman viettoa <3


torstai

Ajo maastossa maraton-vaunuilla. 10km / 1,5h. Nemolla oli hurjasti virtaa, mitä ilmeisesti myrskytuulinen ja sateinen keli ei yhtään ainakaan helpottanut. Ravattiin siis paljon ja varsin haipakka lenkki muutenkin.

Pieni märkä hevonen kaikkensa antaneena lenkin jälkeen.


perjantai

Vapaa. Siirsin hevoset toiseen laitumeen ja annoin kivennäiset samalla käynnillä.

lauantai

Lotta ratsasti Nemolla kentällä sekä pienen lenkin maastossa. Yhteensä varmaan toistakymmentä laukannostoa? Hienosti meni. Varmaan reilun tunnin verran tuli kestoa?

Äiti mukana loppuratsastuksen maastokierroksella.


sunnuntai

Ratsastus maastossa. Lenkki olisi muuten ollut pidempi, mutta paarmat kiusasivat niin pahasti metsässä, että oli pakko kääntyä aiempaa suunnitellusti takaisin. 8km / 1,5h.



Viikko 2:

maanantai

Vapaa. Vein ruuat laitumelle ja täytin vesiastiat.

tiistai

Vapaa. Oli kyllä tarkoitus liikuttaa, mutta en päässyt tallille ollenkaan käymään.

keskiviikko

Lotta ratsasti Nemolla kentällä. Sidepullit päässä. Paljon laukannostoja sekä puomeja ja pienen esteen ylitystä. Ensimmäiset hypyt laukasta!

Puomijumppaa.


Videolla vielä viimeinen laukkapätkä pellolla muutoin kentällä suoritetun treenin päätteeksi:

 


torstai

Ajo. Kentän lanaus kuormalavalla vajaa tunti.

Valmista tuli.


perjatai

Maastakäsin kentällä straightness trainingia kapsonilla narun päässä. Tässä ei kauaa nokka tuhissut, ehkä korkeintaan puoli tuntia yhteensä?

lauantai

Ajolenkki maastossa reilu 10km / 2h.

Aivan täydellinen keli, kun aurinko paistaa,
mutta tuulee ja on sen verran viileää, ettei ole ötököitä!


sunnuntai

Ratsastus metsässä ilman satulaa sidepullit päässä. Oikeasti vein koirat iltalenkille, mutta tulipa samalla hyvää tasapainotreeniä sekä hevoselle että itselleni, kun mutkiteltiin metsässä pieniä polkuja ees sun taas. 45min.

Nemon kanssa koiria lenkittämässä.

Voisi vaikka makkarat paistaa kesken matkan ;)


Yhteen laskettuna siis neljääntoista päivään sisältyi yhtenätoista päivänä jonkinnälöistä tekemistä ja kolme täyttä vapaata. Näistä treenikerroista kuusi kertaa oli ratsastusta, neljä kertaa ajoa ja yksi maastakäsin tehtävä treeni. Ajosta kaksi oli työajoa ja kaksi maastoilua. Kuolaimet olivat käytössä seitsemällä kerralla ja kuolaimettomat neljällä kerralla. Näistä viisi tapahtui kentällä ja seitsemän kentän ulkopuolella (yksi ratsastus laskettu molempiin). Kilometrejä ei tarkoin pysty tietenkään sanomaan, mutta nämä 11 kertaa saattaisivat sisältää reilut 50 kilometriä ohjattua liikkumista?

Minun silmääni tämä on ihan ok saldo viisivuotiaalle kahteen viikkoon. Monipuolisuutta ja vaihtelevuutta riittää. Toki ottaen huomioon Nemon keväisen sairasloman aikana pahasti paisuneen mahan, olisi treenejä syytä rankentaa tästä huomattavasti. Äkkiseltään ei tietysti paljon uskalla, mutta kymmenen kilometrin maastolenkit ajaen tai ratsain alkavat olla jo kevyttä kauraa. Tässä vaan alkaa pahasti oma ajankäyttö tulla vastaan, jos vielä pidempää lenkkiä pitäisi yrittää heittää..

Ratsastustuokiot kentällä on myös tarkoituksella pidetty hyvin lyhyinä. Alkuun lopputalvesta Lotta taisi ratsastaa kentällä ehkä vartin verran ja sen lisäksi vielä hetken pellolla. Nyt kun homma alkaa sujua ja Nemo liikkuukin omatoimisesti reippaasti eteen, on aika koko ajan pidentynyt. Eikä pellolla nyt tietysti pysty ratsastamaankaan, kun heinä kasvaa. Mutta koko ajan siis myös ratsuharkat alkavat olla herralle vaativampia, ja voidaan miltei alkaa puhua jo "treenaamisesta".

Onhan tämä haastava yhtälö yrittää laihduttaa laitumella elävää nuorta hevosta, kun liikaakaan ei uskalla tehdä. Mutta näillä mennään mihin resurssit riittävät ja sen mukaan on vaan elettävä.. Missään nimessä en laske pääpainoa sille, että hevonen liikkuu ja joutuu töihin, vaan sille, että sillä on mukavaa ja mielekästä työskennellä ihmisen rinnalla.

Kuinka te treenaatte ja liikutatte viisivuotiaita?

Tallivideo - esteen ylitystä, maastoilua ja sorkkaeläinhepulit


Kuvan vuohi liittyy vahvasti tapaukseen.

...kuten myös kuvan hevoseläin.

Sen pidemmittä puheitta itse videoon:



Ja loppuun vielä muutama kuva tästä hepuliporukasta!

...ei näitä voi edes kommentoida mitenkään... :D









Hauskaa näytti olevan! Hauskaa päivänjatkoa myös sinulle!

Tunnelmia Kemiöstä!


Nyt on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja valmisteltu juhlaviikonloppu takana! Ensinnäkin ihan valtaisan suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte tätä viikonloppua tekemässä. Etenkin toki yhdistyksen toimihenkilöille, jotka jälleen pienellä porukalla vetivät läpi suuren tapahtuman, mutta myös kilpailijoille, katsojille sekä muille osallisille. Loistavat fiilikset jäi tästä viikonlopusta, ja minä ainakin nautin täysin siemauksin!

Maisemaa pelipaikalla.

Suomen Vuonohevosyhdistys ry. täytti siis kolmekymmentä vuotta. Tämä on varsin kunnioitettava ikä rotuyhdistykselle Suomessa. Etenkin kun ottaa huomioon, että vuonohevosia sai alkaa tuoda Suomeen vasta vuonna -95, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Silti yhdistys on perustettu jo -88, ja nuo ensimmäiset vuodet menivätkin pitkälti siinä, kun yritettiin saada lupia vuonohevosen maahantuonnille. Ja se alunperin oli myös syynä yhdistyksen perustamiselle.

Tässä kohden voisin mainita, että vähääkään vuonohevosesta ja sen historiasta kiinnostuneet, ostakaa yhdistyksen historiikki! Tämä opus pitää sisällään hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja esimerkiksi kopioita Hippoksen yhdistykselle lähettämistä lausunnoista. Voin luvata, että "kirjasta" löytyy paljon sellaista asiaa, mitä monikaan teistä ei vielä tiennyt..

Mutta takaisin Kemiöön. Minun oli alunperin tarkoitus ottaa Lotta ja Nemo mukaan. Kaikki oli järjestetty siihen malliin, että saan hevoset reissuun. (voitte arvata, että järjestämistä todellakin oli! Vielä koppikin meni vaihtoon paria päivää ennen lähtöä) Hevoset olisivat menneet sinne jo ke, jolloin ne olisi viety laitumelle muutaman kilometrin päähän kisapaikasta, ja siirretty sitten pe Axxell Brusabyhyn, missä ne olisivat saaneet majailla karsinassa/tarhassa sunnuntaihin saakka.

Tämä sitten kuitenkin peruuntui, koska olin ainoa osallistuja käyttöajomestaruuksissa, jolloin kilpailu peruttiin. En oikeastaan edes tiedä, harmittaako. Oli niin helppoa ja rentoa olla reissussa ilman hevosia! Olisin varmasti ollut stressistä ja paniikista sekaisin lähes koko ajan, jos hevoset olisivat olleet mukana. Alun perin minun piti saada kolme ihmistä mukaan apukäsiksi, mutta näistäkin kun kaksi peruivat, olisi meitä ollut vain kaksi ihmistä kahden hevosen kanssa. No ehkä paikan päältä olisi välillä löytynyt joku nakitettava narun päähän tarpeen mukaan..

Aloin onneksi jo talvella miettiä majoitusta reissuun. Olikohan kisapaikalla yhden yön hinta yli parikymppiä ja hevosten karsina 20e/vrk, joten mietin vähän, että hitsin kallis matka on tulossa. Siihen päälle toki bensat, koppivuokra, kuskin korvaukset, kisamaksut, ruuat, illallisjuhla jnejne. Vielä kun olisin tarvinnut apukäsiä mukaan, äkkiä monelle voi tulla reissun kustannus kynnykseksi lähteä. Vaan tajusinpa sitten, että meidän firmallamme on mökki Kemiössä. Pikainen googlaus paljasti, että etäisyyttä kisapaikalle on "vain" kolmisenkymmentä kilometriä.

Tämä mökki on hyvin vähäisessä käytössä, ja ei maksa juuri mitään. Sain siis mökin varattua, ja näin sain tarjottua kaikille mukaan lähteville "apulaisilleni" majoituksen ilmaiseksi. Totta kai olisin siis tarjonnut yöpymiset sitä vastaan, että nämä ihmiset lähtevät minua jeesaamaan hevosten kanssa. Loppupeleissä meitä olikin sitten vain minä ja ystäväni Sanna ja Viivi, jotka ovat jo tuttuja kasvoja vuonispiireissä. Menee kyllä ihan täydet pisteet tälle majoitusjärjestelylle! Etenkin kisapaikan paahtavaan kuumuuteen verrattuna oli ihana päästä viileään mökkiin meren rantaan. Sanna vielä ensimmäisenä iltana harmitteli, kun ei tullut villasukkia matkaan mukaan.. :D

Majoituksemme huippulaadukkaassa puhelinkuvassa keskellä yötä kuvattuna.


Nyt kun minulta jäivät hevoset reissusta, pystyin keskittymään täysin kameran ulkoilutukseen. Lupasin päivitellä tuloksia kisojen tapahtumasivulle Faceen, mutta minun vanhalla ja ei-niin-toimivalla puhelimellani tämäkin oli melkoinen haaste. Totesin myös kamerakalustukseni täysin riittämättömäksi tällaiseen tapahtumaan. Onneksi pääsin välillä siirtämään kuvia koneelle pois kamerasta ja lataamaan kameran akkua! Pitäisi kyllä ehdottomasti päivittää kuvauskalustoa tulevan vastaavan varalta.. Myös toimiva puhelin hankintalistalle. Sitten joskus..

Perjantaina oli hirmu tiukka päivä. En millään ehtinyt kuvata kaikkea, ja meinasi jo puhtikin loppua iltaa kohden. Aamulla Hippoksen näyttely alkoi klo 7.30. Sen jälkeen iltapäivällä olivat rotunäyttely ja käyttöratsastus. Hieman harmitti rotunäyttelyn kohdalla, kun mitään ei kuulutettu ääneen. Katsojalta meni ihan ohi, mitä palkintoja tai pisteitä mikäkin hevonen sai.

Parhailla pisteillä kantakirjattu tamma Solsikkens Fjella.

Rotunäyttelyn Best In Show Lykkelinn av Nordhaug.

Hippoksen näyttelyssä oli huikean paljon kantakirjattavia tammoja - mahtavaa! Näitä oli ilo silmälle seurata. Hippoksen tuomareilta tuli vielä kiitosta, kuinka hyvin valmisteltuja ja esitettyjä tammat olivat käyttökokeessa. Nämä kaikki suorittivat ratsastuskokeen, mutta myös ajokokeen saa valita halutessaan.

Tunnelmia perjantailta... :D 

Käyttöratsastus taisi olla tänä vuonna haastavin, mitä kilpailun historiassa on nähty! Tehtäväalue oli tällä kertaa yksi suuri rajattu tila, jonka sisällä kaikki tehtävät sijaitsivat. Katsojan näkökulmasta osa tehtävistä oli harmillisen kaukana. Muutoin tämä ratkaisu oli kyllä toimiva, kun näkymä oli ratsukkoon koko ajan, ja eri tehtävissä omat tuomarinsa, jolloin homma meni nopeasti läpi.

Rata oli kyllä haastava! Heti toisena tehtävänä oli sillan ylitys, ja siihen stoppasi suurin osa hevosista. Vaikka melkein kaikki sitten ihmettelyn jälkeen pääsivät yli, jäi hevoselle jo pieni jännitys päälle. Tämä jännitys vaan alkoi kasvaa ja kasvaa radan edetessä, ja muutoinkin ihan yksinkertaiset ja mitättömät asiat (heinäpaalit maassa, punaiset kartiot..) alkoivat näyttää jännittäviltä. Pahin olikin sitten pelottava kuja, jonka läpi piti ratsastaa. Ei ollut montaakaan hevosta, joka olisi tästä suoriutunut virheittä. Kujan reunalla oli lepattavia pyyhkeitä, värikkäitä kahisevia nauhoja, lampaantaljoja, vesieste jossa kellui uimapatja jne. Kaiken huipuksi kävi kova tuuli, jolloin kujasta tuli vielä pelottavampi.

Kiitti mulle riitti! Ja kuski vaan nauraa ;)

Käyttöratsastuksen voittaja Iitu suoritti koko radan kyllä uskomattoman kylmähermoisesti! Iitu vaan mennä tallusti tyytyväisenä, vaikka Iitun ratsastajakin oli kisaa ennen ollut tamman selässä kokonaisen vartin edellisenä päivänä. Myös muutama muu hevonen otti tilanteen hyvin rauhassa. Suurin osa kuitenkin jännitti enemmän tai vähemmän koko radan ajan. Tietysti myös se, että suoritusalueelle lähdettiin yksin ja muut hevoset jäivät kauas taakse, toi lisää vaativuutta hommaan.

Upealla radalla mestaruuteen Nummen Iitun Tiltu ja Roosa Kujanpää.

Lauantai olikin sitten hyvin kevyt päivä edelliseen verrattuna! Käyttöajon jäätyä pois ohjelmasta kisattiin lauantaina vain esteratsastuksessa. Osallistujia ei ollut mitenkään erityisen paljon, joten tämä laji oli nopeasti taputeltu. Nurmikentällä hyppääminen oli monelle uusi ja haastava asia, mutta hienosti hevoset näyttivät siitä selviytyvän. Mestaruusluokassa tosin oli jotain suurta haastetta, koska seitsemästä ratsukosta neljä hylättiin.

Viikonlopun viihdyttävin ohjelma oli ehdottomasti kepparikisa! Lähtijöitäkin oli huiman paljon sekä junnuluokassa että aikuisten radalla. Keppihevoskisa suoritettiin yhteislähdöllä, joten vauhtia ja ääntä ei radoilta puuttunut!

Sissin hevonen Sindarve Gimmick oli näin innoissaan päästyään radalle!
(Sissi ja Gimmick olivat muuten kolmansia vuonisten estemestaruuksissa -96)

Estemestaruuden vei neljättä kertaa perätysten Somnus, ja voi kyllä sanoa, että oli ansaittua! Somnuksen menoa oli hienoa katsoa - siitä paistoi varmuus ja kokemus. Uusinnassa etenkin ratsukko kiisi niin hurjaa vauhtia ja pieniä kaarroksia, että ihan hirvitti katsoa. Ja niin vaan vanha herra selviytyi virheettä kaikista esteistä yli myös uusinnassa. Hienosti kyllä suorittivat myös kaksi muuta sijoittunutta Kastello Unik ja Nemo. Tässä on taatusti kovia haastajia tiedossa tulevina vuosina.. Nemo ja Somnus molemmat selvittivät perusradan virheettä, joten onneksi saimme jännittävän uusinnan mestaruusluokkaan. Myös uusinnasta molemmat muuten selvisivät ilman virheitä.

Estemestarit Sonja Skriko ja Somnus.

Estekisojen jälkeen jäikin monta tuntia luppoaikaa ennen iltajuhlaa. Ja mehän otimme tästä kaiken ilon irti! Bongasimme kahtena päivänä mökille ajellessamme (ilmeisesti!) merikotkan! Harmillisesti ajoin autoa molemmilla kerroilla, ja kamera oli takarontissa, joten kuvan saaminen sillä sekunnilla nyt ei oikein olisi onnistunut. Tämä toinen bongaus oli kuitenkin juuri, kun tulimme takaisin mökille lauantaina kisojen jälkeen, joten saman tien piti lähteä takaisin kohti bongauspaikkaa katselemaan, vieläkö kotkaa jossain näkyisi. No ei tietenkään näkynyt..

Hikistä käyttöajoa ja jännitystä vaiko rannalla rentoutumista?? Vaikea valinta...

Sattumoisin tässä oli myös aivan iiiiiiihana hiekkaranta lähellä, joten sinne suuntasimme lillumaan rantaveden sekaan. Tuo mökki sijaitsi sellaisessa kohdassa, että siellä oli matalaa hiekkapohjaa aivan loputtoman pitkään. Yritimme mennä uimaan myös mökin rannasta, mutta emme jaksaneet kävellä niin pitkään, että se olisi onnistunut. Myös tältä rannalta saimme tarpoa niin kauan, että reisissä jo alkoi tuntua. Mutta jossain kohden tuli sen verran syvää, että myös uimaan pystyi. Merivesi tuossa matalassa hiekkarannassa oli uskomattoman lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi lillua. Uimisen jälkeen palasimme vielä suoraan lämpimään saunaan, ja sen jälkeen alkoi laittautuminen iltajuhlaa varten.


Vielä piti hetki makoilla auringossa, kun ei kisapaikalla tarpeeksi saanut kärtsättyä, hih.

Iltajuhlassa oli mukana noin 70-80 henkeä! Ihan uskomatonta! Todella hienoa oli nähdä myös nuorisoa paikalla. Onhan se rodun suosion ja käytön kannalta tärkeää, että nuoret lupaavat ratsastajat haluavat ratsastaa vuonohevosilla. Iltajuhlassa palkittiin diplomein kolmenkymmenen vuoden aikana rodun ja yhdistyksen hyväksi aktiivisesti töitä tehneitä henkilöitä, ja myös minä sain diplomin. Kaunis nöyrä kiitos siitä! Myös muutamia muita palkintoja jaettiin iltajuhlassa ja täysin oikeisiin osoitteisiin. Kyyneleitä ei vältytty tässäkään tilaisuudessa, niin kauniita sanoja ja täynnä tunnetta olevia puheita kuulimme näiltä muistetuilta. Ihme kyllä, jopa Hippos myönsi kaksi pronssista ja kaksi hopeista ansiomerkkiä yhdistyksen jäsenille! Vau!

Diplomia hakemassa, HÃ¥kan Wahlman ja Helena Raunio palkitsemassa.

Iltajuhlassa tanssit jatkuivat aina aamuneljään saakka ja hauskaa oli. Erityisen hienoa oli vihdoinkin tavata livenä kaksi upeasti vuonohevosia esiin tuonutta ajuria 1990-2000-luvuilta eli Tarmo Puranen ja Jukka Ylikotila. Tarmo ajoi valjakkoajoa ja Jukka työajoa. Näistä molemmista löytyy myös kuvia ja juttua yhdistyksen historiikista! (vink vink) Jukalla oli hienoja tarinoita kerrottavana siitä ajasta, kun hän teki aktiivisesti metsätöitä vuonohevosellaan. Mutta vielä tarinoitakin hienompaa oli kuulla se äänensävy, jolla mies puhui hevosestaan. Se oli niin täynnä rakkautta ja arvostusta, sekä tietysti suurta kaipuuta hevosta kohtaan, että melkein nousi tippa linssiin. Kaikista hienointa aina on kuulla ja nähdä, kuinka vuonohevonen merkitsee omistajalleen aivan valtavan paljon. Tarmolla puolestaan oli muiden ohella aikanaan Norjasta tuotu jalostusori Säthersblakken, joka oli "minun Blakkenini" (Lotan ensimmäinen varsa) isä, joten tästä orista oli mielenkiintoista kuulla omistajalta itseltään. Harmillisesti Säthersblakken on ainoa Suomessa astunut ori, jota koskaan en ehtinyt livenä näkemään. Säthersblakken siis myytiin Jenkkeihin vuonna 2002.

Muijat muikeina Hokkuksen kainalossa poseeraamassa ;D

Yöunet juhlan jälkeen jäivät noin kolmeen tuntiin, kun aamulla piti taas heräillä reippaana koulukisoja katsomaan. Tässä kohden voisi mainita suuret pointsit yhdistyksen tapahtumissa hyvin tutuksi tulleelle 80-vuotiaalle rouvalle, joka vielä neljältä yöllä innoissaan tanssi meidän mukanamme melkein reippaammin kuin kukaan muu, ja aamulla oli kisapaikalla yhtä pirteänä toivottelemassa hyvää huomenta! Tästä tavoitetta meille kaikille!

Jokseenkin väsyneissä tunnelmissa siis saimme itsemme kisapaikalle sunnuntaina. Onneksi ohjelmassa oli vain istumista ja kuvaamista koulukehän laidalla (jota muuten torstai-iltana yritimme epätoivosesti saada oikean mittaiseksi joka sivulta - ihan hyvä siitä kai tuli??). Koulumestaruus meni sekin erittäin ansaitusti upealle Minorille, vaikkakaan ero seuraaviin ei ollut suuri. Koulun mestaruusluokka oli hyvinkin tasainen ja täynnä hienoja ratoja! Minorin suoritus oli kyllä erittäin siisti ja kaunista katsottavaa. Ja orin luonne etenkin ihailemisen arvoinen, sen olen todennut jo monet kerrat aiemminkin.

Koulumestarit Erika Lindfors ja Minor II 11F.

Minulla on vielä kuvien käsittely pahasti kesken; näyttelykuvat ja käyttöratsastuskuvat ovat netissä asti ja löytyvät täältä: https://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/KUVAT+2018/Suomen+Vuonohevosyhdistys+30-vuotisjuhla/

Kaikista lajeista ja iltajuhlasta on kuvia tulossa, kunhan ehdin ne läpikäymään. Voi olla, että juhannus hieman hidastaa hommaa, mutta viimeistään sitten ensi viikolla. Varmasti vielä blogiinkin päivittelen lisää juhlaviikonlopun kuvia myöhemmin.

Nyt ei muuta kun ihanaa juhannusta kaikille!

Nemon ratsuharkat vol. 3 (este!!)


Ai että mikä keli taas kerran. Lotta oli jo ponia hakemassa, kun itse vasta kurvailin paikalle.

Ihmis-Lotta ja hevos-Nemo valmiina yhteiseen koitokseen.

Tässä ehtikin vierähtää pidempi väli edellisten ratsutreenien jälkeen, ja voisipa sanoa, että nyt oli ihan eri ääni kellossa! (lue: hevosessa) Tunnetustihan toki oppiminen ja kehitys tapahtuu taukojen ja lepojen aikana, kunhan näitä nyt ei liikaa pääse tulemaan. Mutta vähän kerrallaan ja riittävällä maltilla kun harjoittelee, saa varmasti parempia tuloksia kuin jatkuvasti ja liikaa hinkuttamalla. Oli asia miltei mikä tahansa. 

Tällä kertaa Nemolla oli myös kaksi vapaapäivää alla ennen tätä ratsastusta, ja olen aiemminkin muutamaan otteeseen tainnut todeta, että tuo kakara kerää melkoisesti virtaa vapaista tai kevyistä päivistä. Joten arvata jo saattoi, että vauhtia saattaa olla hieman aiempaa enempi.

Ai hieman enempi?

Alkukäynnit lompsittiin jälleen tuttuun tapaan hyvin hissukseen nenä maata vilistäen. Siis varsin rentona reiskana vailla huolta huomisesta. Vaan kun ohjat keräiltiin käteen ja hevonen töihin, alkoi sieltä löytyäkin yllättäen liikettä ja menohaluja. Sen lisäksi, että liike oli huomattavasti aktiivisempaa kuin aiemmilla ratsastuksilla, näytti myös keskittyminen olevan parempaa. Vaikka edelleen Nemo tykkää katsella maisemia, jäädä välillä huuli lerpattaen tuijottamaan tyhjälle pellolle tai kuunnella kaikki äänet tarkoin mitä vaan mistään kuuluu, oli se selvästi enemmän mukana myös itse työn teossa.

Nemo on kyllä pienestä pitäen ollut sellainen "äijä", tietynlainen kunnon duunari ja tosikko, joka ottaa työt töinä ja vapaat vapaina. Vaikea selittää näkemättä, mutta se ei ole mikään omiaan rallatteleva ja lauluja lauleleva pikkupoika, vaan sitten kun tehdään niin tehdään kanssa kunnolla. Siis jälleen kerran siinä vaiheessa, kun hevonen itse haluaa tehdä ja on henkisesti oikeasti mukana hommassa.

Ravivoltti - mikäs se tämmöinen on?

Ja nyt kun hevosessa oli virtaa ja liikettä, oli tämä mitä otollisin hetki napata puomit mukaan työskentelyyn. Laitoin ensin kolme puomia hieman maasta ylemmäs ja siitä piti alkuun vaan kävellä yli. Nemo pysähtyi keskelle puomeja. Sen vauhti lössähti ihan täysin, ja sitten se oli kovin hämmentyneen näköinen, kun käskettiinkin jatkaa matkaa, eikä saanut jäädä sinne puomien keskelle seisomaan! Siis mitä ihmettä??

Tämä sama toistui pari kertaa, ja aina hevonen yritti himmata puomeille. Muutaman kerran yksittäisen puomin yli ravattuaan vasta Nemokin tajusi, että tästä tosiaan voi jatkaa reippaasti yli ja tämän jälkeen useammankin puomin yli ravi jatkui nätisti hidastumatta. Mitä nyt puomeista puolet kolisi maahan matkalla.


Suunnilleen tältä näyttää herran perusravi tällä hetkellä. Tähän sitten joskus toivottavasti saadaan verrata...

Tässä kohden oli taas omistajalla pienen yhteenlaskun paikka. Kaikki Nemon puomiharjoitukset, mitä sen kanssa noin viimeisen kahden vuoden aikana on tehty, ovat tainneet olla samoja: pysähdys puomin päälle! Okei näitä on ollut sen kahden vuoden aikana ehkä viisi kertaa??, mutta sekin näemmä riittää. Totta kai Nemo on oppinut, että puomin päälle kuuluu pysähtyä! Ja totta kai fiksuna hevosena se yritti tehdä juuri niin kuin oikeaksi luulee: pysähtyä puomien päälle! Onhan sen kanssa joskus muinoin myös ravipuomeja tehty, mutta ne on tainneet olla paljon nuorempana varsana?

Eipä tuo tosiaan montaa toistoa tarvinnut, kun Nemo hiffasi, että nyt ei pysähdytäkään. Mutta on siinä fiksu ja yritteliäs otus, kun itse yritti automaattisesti tarjota oikeaksi olettamaansa toimintatapaa.

Peppu tulee mukana ihan eri malliin kuin aiemmin. Vaikka on tässä silti etu- ja takapää vielä omissa maailmoissaan..

Ravipuomi alkaa sujua!

Pientä kiihdyttelyä ennen lähestyviä puomeja.

Ja reippaasti yli! Tai puomeja päin. Miten milloinkin. 

Toinen mitä Lotta ihmetteli selästä kesken ratsastuksen, oli Nemon tapa ravista hiljennyksen jälkeen aina pysähtyä. Miksei se voi jatkaa käynnissä ravin jälkeen, vaan pysähtyy joka kerta kun ravin pudottaa?! Taas omistaja kentän reunalla laski yhteen yksi plus yksi.. 

Silloin aikanaan vuosi sitten, kun Nemolla alettiin ratsastaa, kävin totta kai muutaman kerran kentällä sen kanssa ratsain. Koko kuluneen vuoden aikana olen ehkä max viisi kertaa ratsastanut Nemolla kentällä? Silloin alkuun harjoiteltiin toki ravia myös ratsastajan kanssa, ja tein sen alkuun turvallisesti ja rauhassa aitojen sisällä. Nemo oppikin hyvin nostamaan ravin ratsastajan merkistä ja ravasi pienen pätkän nätisti ratsastaja selässä pomppimassa. Minä sitten aina (varmaan joka kerta??) palkkasin sen ravista, eli kehun lisäksi sanoin "naksusanan" ja palkkasin sen herkulla. Totta kai tämän takia hevosen oli pakko pysähtyä, jotta pystyi palkan ottamaan. 

Maastossa ei tietenkään ole samaa tehty, eikä Nemo siellä pysähdy ravin jälkeen, ellei sille erikseen sano palkkasanaa. Vaan pirun hyvä on hevosen muisti! Se on ihan selvästi tuonkin yhdistänyt, että kentällä ravin jälkeen kuuluu pysähtyä. Joten pysähdytään. Vaikka ei taatusti ole montaa toistoa tehnyt ja niistäkin on jo kuukausia aikaa. Voisinpa taputtaa itseäni selkään, että hienosti olen taas hevoseni opettanut. (tässä lauseessa oli sitten ripaus sarkasmia mukana)

Jiihaa, esteestä yli!

Mutta tässä oli taas hyvät esimerkit kahdestakin asiasta. Ensinnäkin siitä, kuinka pienestä ja helposti hevonen oppii! Vuonohevonen ainakin on niin mielettömän viisas otus, että se tajuaa ja sisäistää asioita leikiten, myös paljon sellaista, mitä emme koskaan tietoisesti itse tiedä hevosille opettaneemme! Tämä on yksi syy siihen, miksi olen aina ollut niin tarkka siitä, mitä ja miten Nemon kanssa tehdään. Se osaa taatusti mennä sieltä missä aita on matalin, ja varmasti oppii jopa kerrasta, siis ne huonot tavat, jos sellainen kohdalle tarjotaan. Toisaalta on kyllä hyvä, että välillä myös joku muu tekee asioita hevosen kanssa, ettei hevonen täysin kangistu aina samaan toimintamalliin.

Ja toinen loistava esimerkki oli se, että onneksi olen ollut oman hevoseni elämässä mukana kaiken sen, mitä sen kanssa koskaan ovat ihmiset tehneet. Tässä olisi vieras ratsuttaja yksinään hevosen kanssa ollut sormi suussa, miksi ihmeessä se tekee näin? Kyllä minä ainakin ihmettelisin, jos hevonen kesken ravipuomien yrittää vaan pysähtyä keskelle puomeja, tai ei osaa kävellä ravipätkän jälkeen.

Onneksi uudelleenopetus on aina mahdollista. Ja mikäpä sen parempaa aivojumppaa hevoselle, kuin hämmentää sitä aiemmasta ja tuoda vähän uusia tehtäviä esille. Kunhan ne tehdään hevosen tason mukaan ja sille mahdollisina suorittaa. 

Tosi coolit tyypit hyppää vaikka silmät kiinni.

Näihin uusiin tehtäviin lukeutui Nemon ensimmäinen este! Kun ravipuomit alkoivat sujua nätisti, korotettiin puomit pieneksi ristikoksi. Ehkä puolilla ylityskerroista puomit kolisivat ja puolet kerroista pysyivät kannattimillaan. Mutta yli mentiin! 

Olen joskus jonkun huippuesteratsastajan haastattelusta lukenut, että hyvän estehevosen tärkein ominaisuus on se, ettei se halua koskea jaloillaan puomeihin. Kaikki tekniikat ja kapasiteetit sun muut tulevat vasta sen jälkeen. Tämän mukaan päätellen Nemo on maailman surkein estehevonen, koska sille on tosiaan ihan se ja sama, mitä ja kuinka paljon kintuissa kolisee. Se menee läpi vaikka kakkosnelosista ja otsa edellä,  jos yhtään siltä tuntuu. 

Parempi onkin siis jälleen kerran rakentaa hevoselle sellainen fiilis, ettei läpi menoon ole tarvetta. Tosin meillä ainakin kaikki nuoret hevoset ovat hypänneet pienet ristikot ja pystyt mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla ja täysin vailla oikeaa tekniikkaa (siis irtohypytyksessä!). Vasta kun estekorkeus on alkanut kasvaa ja toistoja on alla, on sieltä löytynyt myös kunnollisia hienoja hyppyjä. Olisikin muuten korkea aika hypyttää taas joskus irtona, edellisestä kerrasta on Nemolla pian kaksi vuotta aikaa! 


Ja nätisti yli mennään.

Tämä pieni ristikko oli mitä omiaan tuomaan Nemolle vaihtelua ja uusia juttuja kentällä pyörimiseen. Ihan vielä ei ole esteradoille asiaa, eikä toki tarkoitus ole vielä alkaa sen kummemmin hypätäkään. Hevonen on kuitenkin vasta 5v, enkä näe mitään syytä sitä esteille viedä. Kasvakoot rauhassa. Kuitenkin nämä pienet ristikot ja myöhemmin pystyt saavat toivottavasti pysyä ohjelmistossa jatkossakin ja irtona sitten vähän isompaa, jos ja kun aikaiseksi saadaan. 

Tämä puomi-esteharkka jäi jälleen hyvin lyhyeksi, mutta pakko oli lopettaa, kun sujui niin hyvin! En laskenut montako toistoa ristikon yli tultiin - muutama molempiin suuntiin. Onnistuneuden ylitysten jälkeen minä kipaisin taas laittamaan Lotan kuntoon, jotta muorikin pääsi lenkille, ja lähdettiin vielä molempien kanssa pienelle maastokierrokselle.

Lotalla olisi ollut hirmuiset menohalut ja vanha rouva oli ihan pideltävää mallia. Taisi Nemollakin olla vähän samat fiilikset äidin takana. Käytiin siis lopuksi vielä pellolla ottamassa muutama laukkapätkä. Lotta on vaan niiiin fiiliksissä, kun pääsee pellolle paahtamaan. Sieltä ei edelleenkään tarvitse kuin vähän ohjaa löysätä, niin muori ampaisee kuin tykin suusta matkaan. 

Vaan kovin vähiin jäivät nämä laukkapätkätkin! Olikohan kolmas laukka, kun Lotta hymyili Nemon selässä kuin naantalin aurinko hehkuttaen: "Se meni ihan täydellisesti!". Ei mitään niskojen nakkelua tai pyllyn heittelyä tai muutakaan Nemon omia juttuja, vaan nätti nosto ja hallittua siistiä laukkaa koko matka. Pakkohan siihen oli sitten lopettaa. 

Täytyy ensi kerralla yrittää saada kuvaaja mukaan, olisipa kiva saada äidistä ja pojasta yhteisiä laukkakuvia. Instassa oli muuten video Nemon ja Lotan ihka ensimmäisestä yhteisestä peltolaukasta noin kuukauden takaa! Huomasitteko sen? 

Jos tukkia haluat hypätä nyt...

...niin tarvitset yhden (tai kaksi) väkivahvaa vuonohevosta (no käy muutkin rodut) avuksi, ja homma hoituu!

Eilen laitettiin Emilian kanssa kaikki kolme hevosta hikiduunin ääreen! Olimme jo aiemmin suunnitelleet, kuinka olisi kiva, jos Fantin kanssa pääsisi kokeilemaan "vauva-maastoestettä", eli pienen tukin hyppäämistä pellolla. Fantilla ei ole aiemmin hypätty, eikä tukkiakaan ole valmiina maastossa. Pellolla on kyllä laukkailtu, ja tukki puolestaan on niin matala hypättävä, että sen pääsee vaikka vähän isommalla laukka-askeleella yli.

Lotta valmiina tukin eteen valjastettavaksi.

Ja tukkihan meiltä löytyy tilan pihasta! Samainen pitkä ja paksu runko, jota Nemo on jo aiemmin perässään liikutellut, ja jonka päällä taituroiden tukkijätkät ovat suorittaneet jokakesäisen ohjelmanumeronsa pihalammikossa. Varmistin vielä tilan isännältä, että sitä voi raahata maata pitkin, vaikka ei lunta ja jäätä olekaan, ja tähän luvan saatuamme ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Lotta näyttää, kuinka puumassa laitetaan liikkeelle.

Päätin kokeilla, kuinka vanhalla muorilla riittää voimat tukin kiskomiseen. Se sai osakseen helpomman duunin, eli puun vetämiseen alamäkeen pellon suuntaan. Vaikka heti lähtöpaikka olikin pieneen ylämäkeen pihanurtsilla. Tosin teimme kyllä lenkkiä pitkin peltoa parasta hyppypaikkaa haeskellessamme, joten joutui Lottakin muutaman ylämäen vielä pellolla kiskomaan.


Muori oli vähän hämmentyneen oloinen, mutta reippaasti se laittoi itsensä likoon ensimetreistä lähtien,
kuten kunnon työhevosen kuuluukin.

En usko, että Lotta on ikinä ennen tukkeja juontanut. Mutta tälle hevoselle käy kaikki. Lotta on oikeasti aivan uskomaton. En vaan voi ymmärtää, miten mikään hevonen voi olla niin täydellinen kuin Lotta. Se on ehkä maailman nöyrin, kiltein ja suurimmalla sydämellä varustettu hevonen, mitä ikinä olen tavannut. Se antaa itsestään aina 110 prosenttia ja tekee työtä käskettyä, oli tilanne mikä tahansa. 

Toki siltä löytyy ne pörhöily-stressi-muori moodinsa, sekä oikeastaan kaikki muut mahdolliset moodit nollasta sataan, mitä hevosesta löytyä voi. Ne on kyllä tullut nähtyä tässä vuosien varrella. Mutta ne kuuluvatkin tamman persoonaan ja tekevät Lotasta juuri sen, mikä se on. Noin perusluonteeltaan ja osaamiseltaan Lotta on aivan uskomaton tapaus.

Näin reippaasti vanha rouva pisteli mäkeä ylös pellolla.

Sitä vaan ihmettelen aina ja edelleen, missä ja koska Lotta on oppinut kaiken sen, mitä se osaa. Se tuli nykyiselle omistajalleen kuusivuotiaana, itse olen tuntenut sen yhdeksänvuotiaasta. Se on aina ollut ns. ihan perus harraste-puskaratsu. Minä en ainakaan muista, että sen kanssa olisi koskaan treenattu mitään tavoitteellisesti? Sillä on ajettu ja ratsastettu maastossa ja joskus vuosikausia sitten kentällä, kun sellainen oli käytössä. Reilut kymmenen vuotta meni lähes täydellisesti pelkästään maastoillessa. 

Mutta silti sillä on todistettavasti ylitetty yksittäinen metrin este ratsastaja kyydissään. Sillä on kisattu hyväksytty tulos He B kouluradalta. Ja sillä on voitettu vuonohevosten käyttöajomestaruus. Sillä on ajettu lukuisia yleisöajelutuksia ja käytetty tapahtumissa lasten talutusratsuina. Sillä on maastoiltu pelkällä kaulanarulla ja päästelty laukkaa pitkin peltoa täysin ilman varusteita. Sitä on käytetty "terapiaratsuna" MS-potilaalle ja sillä on viety maastoon ihmisiä, jotka eivät ikinä ole hevosen selässä istuneet. Lotalle todellakin vain taivas on ollut rajana, ja sen kanssa olisi ollut huikeat mahdollisuudet ihan mihin tahansa, kun ne olisi vaan joku ymmärtänyt ja halunnut hyödyntää tamman ollessa nuorempi..

Paras työkaveri, mitä kukaan toivoa voi.

Lotan on ollut pakko saada hurjan hyvä peruskoulutus nuorena Ruotsissa. Olihan se siellä opetettu sekä ajolle että ratsuksi. Ja ilmeisen hyvin molempiin. Vasta näin vuosia myöhemmin olen oikeasti itsekin tajunnut monet asiat Lotan käytöksessä, jotka hevonen osaa niin sanotusti automaattisesti. Pieniä hienovaraisia asioita, joita olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä Lotan kanssa, mutta pakkohan jonkun on nekin sille joskus pitänyt opettaa! Ja mieleen ne ovat tulleet vasta nyt, kun olen samoja asioita itse saanut Nemolle opettaa varsasta pitäen.

Muori pisteli reippaana menemään, vaikka painoa oli paljon perässä.

Juttelin tässä juuri hetki sitten eään heppatuttuni kanssa, hän on tuntenut Lotan siitä lähtien, kun se nykyiselle omistajalleen tuli vuonna -98. Lotta tuli Suomeen alun perin terapiaratsuksi, mutta ollessaan liian vauhdikas siihen hommaan, laitettiin se myyntiin. Luojan kiitos näin! Mutta tämä kaverini ilmaisi asian kyllä hauskasti. Näin hän totesi: "Muistan aina sen päivän, kun Lotta tuli. Se oli niin villi!!" 

Voitte kuvitella, kuinka repesin totaalisesti. Ja kyllä, voin myös kuvitella, kuinka Lotta on ollut täysin villi pörhöpää. Se kyllä osaa sen homman. Lotasta oli samalla jäänyt elämään uusi nimitys vieterikaviosta, sen verran ilmavaa liitoravia se oli pistellyt menemään narun päässä ympäriinsä, kuin jokaisen kavion alle olisi ollut vieteri kiinnitettynä. Kummasti tuo hevonen on rauhoittunut tässä parinkymmenen vuoden aikana, mutta on se aina toisinaan yhä esitellyt samaa vieteriraviaan, ja melkoiset menohalut aina välillä ovat nostelleet päätään esiin. En siis yhtään ihmettele, että Lotta todellakin on tämän käytösmallin osannut.

Nää maisemat <3

"Hei miks mutsi on tuolla tekemässä mun duunit??" 

Paras ja rakkain ikinä ♥  

Jos hevonen voi olla täyttä kultaa, niin tämä tamma todellakin on sitä turpakarvoista häntäjouhiin saakka.

Mummelit on parhaita! En ymmärrä, miten siitä päivästä ikinä voi selvitä, kun näitä kahta ei enää ole..?
Lotta on ollut elämässäni pian 16 vuotta ja Zeldakin miltei 14.
Enää ei voi kuin nauttia täysillä siitä, mitä on jäljellä,
ja tarjota molemmille niin onnellinen vanhuus kuin mahdollista.

Kun tukille oli löydetty paras mahdollinen paikka (no kaikissa oikeesti parhaissa oli vettä ihan liikaa pohjalla), jätettiin se peltoon makaamaan ja käytiin vaihtamassa hevosta. Fantti sai samalla korkata uudenuutukaisen upean punaisen ratsastussetin, ja voi viude kun näytti hevonen hienolta! Kyllä musta-valkoiselle vaan punainen sopii, ei voi muuta sanoa.

"Hei äiti saako mennä täysii??"

Neitihevolla oli ihan jokseenkin virtaa ja meno päällä. Varsinkin, kun Fantti oivalsi hyppäämisen ihanuuden, olisi se vaan halunnut baanattaa täysillä yhä uudelleen ja uudelleen tukista yli. Hienosti tuo hyppäsikin, vaikka välillä mentiin tosiaan yhdellä isolla laukka-askeleella yli, ja välillä vähän kaukaa lähteneellä maata viistävällä loikalla. Mutta mahtui joukkoon myös ihan oikeaoppisia hienoja pieniä pomppuja! Tässä oli siis Fantin ensimmäinen oikea askel matkalla kohti kenttäratsun uraa, jiihaa!

Niin kivaa!!

On nämä vaan ihana pari <3

Ryhdikäs kaunis Fantti.

Hän haluaisi vaan juosta ja juosta. Kyllä tuli neidille hiki tässä reenissä!

Oltiin jätetty tukki pellolle makaamaan, kun tallikaveri siinä ohi mennessämme kysyi, millä meinaatte sen sieltä pois tuoda? No Nemolla tietysti! Kaikki hevoset duuniin, sehän tässä yhteistyössä oli ideana!

Nemo ei ole vielä likimainkaan niin toimiva työhevonen kuin äitinsä. Nemolla on oma mielipide lähes jokaisesta asiasta, ja se yrittäisi aina mennä sieltä, missä aita on matalin. Mutta toisaalta, kuten nytkin sain todeta, Nemo syttyy ihan eri tavoin, kun pääsee oikeasti rankkaan duuniin. Olen huomannut sen monet kerrat, muun muassa talvella metsästä puita reellä pois ajaessamme, ja jälleen sen sain ohjien päässä tuntea. 

Alkaa olla kivat värit maisemassa. Ja hitsi vie oli kuuma!!

Nemo on koko ikänsä ollut paras ja toimivin ajaa silloin, kun sillä on kuorma perässä. Pelkässä ohjasajossa, ratsuna, kevyillä kärryillä, maastakäsin - you name it - ei se ikinä ole toiminut yhtä hyvin. Siis karkeasti yleistettynä. En tiedä mikä tässä on taustalla, jotenkin olen sen varmasti itse onnistunut opettamaan, ja ehkä oma asenne ja lähtökohta tekemiseen on aina ollut eri silloin, kun on kuorma mukana.

Ja oikeasti raskas kuorma on vielä se "vakavin" kaikista. Nemolle iskee mieletön draivi ja työmoodi päälle. Sen oikein näkee, kuinka se laittaa itsensä likoon ja keskittyy täysillä tekemiseen. Ihan selvästi hevonen nauttii tuosta hommasta ja antaa itsestään kaiken sen, mitä pystyy. Olen aina sanonut, että Nemon sielu on työhevosen sielu, ja edelleen olen samaa mieltä..

Taisin jo mainita jotain näistä maisemista <3

Jaa niin kumpi suunta?? Ai mitkä mielipiteet?

Kieltämättä tämä kuorma oli Nemolle vielä melko raskas. Ehkä Lotallekin. Mutta molempien perässä se kyllä liikkui uskomattoman kevyesti. En mene sanomaan, paljonko painoa oli perässä. Vähintään muutama sata kiloa kitkavastus mukaan luettuna? Soratiellä ja vielä ylämäkeen oli Nemolla raskain koetus, pellolla kosteassa heinikossa onneksi liukukin oli huomattavasti helpompi.

Ylämäet mennään isolla vaihteella!

En kuitenkaan jaksa uskoa, että kummallekaan kuorma olisi ollut liikaa. Lotalla on ajettu yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja sen lihaksisto on kehittynyt ja "oppinut" vetämään. Vaikka sen lihaskunto onkin pudonnut viime vuosien seisomisen takia, on sillä silti ihmeellisen hyvä pohjakunto olemassa. Eikä tukin liikuttelu näyttänyt olevan Lotalle homma eikä mikään. Annoin kyllä silti muorin pitää usein taukoja ja keskittyä välissä syömiseen, vaikka ei se tippaakaan väsyneeltä vaikuttanut vedon aikana. Myös Nemo sai välissä omat pienet taukonsa, etenkin raskaiden ylämäkien jälkeen.

Tarkkuusajoa vähän eri malliin? :D

Edustavia ilmeitä ruohotuppo suussa, köh köh.. Tässä sain itse jo melkein juosta mukana.

Onnekseni Nemo osaa ottaa kuorman mukaansa todella hyvällä ja taloudellisella tyylillä. Ei se riuhdo tai revi, tai vedä selkä notkolla. Muutoinkin olen siinä uskossa, että Nemo oli ja on ihan valmis tämän tyyppisen kuorman vetämiseen. Ei toki pitkiä aikoja eikä vielä turhan usein, mutta aina vähän ja vähitellen. Pian tässä on taas talvi tulossa, ja päästään lumihankeen (???) ajamaan raskaita rekilenkkejä. Sekä toivottavasti puita metsästä? Sitten taas laitetaankin kunnolla kunto koetukselle ja hevosen työmotivaatio testiin. Tähän saakka sitä kyllä on ajoduuniin riittänyt!

Pieni paksukainen mahansulatushommissa?? 
Vaan olipa tämä kyllä kiva rupeama! Kaikki hevoset saivat kunnolliset treenit ja kaikista saatiin kivoja kuvia. Sekä kaikki suorittivat omat tehtävänsä oikein mallikelpoisesti. On tämä vaan ihana pieni lauma ♥


Vuonoista vielä pienet videonpätkät:


Tilaa: Blogitekstit ( Atom )