Näytetään tekstit, joissa on tunniste blakke. Näytä kaikki tekstit

Kolme ihanaa vuonoruunaa



Ja nyt ne kaikki miettii, että miten niin kolme, eihän niitä ole kuin kaksi? Lotta on ainakin tähän asti ollut tamma. Enpä puhunutkaan nyt omista ruunistamme, vaan yhdestä "ex-omasta" sekä hänen kahdesta kaveristaan, eli Blakesta, Borkesta ja Arguksesta.

Pidempään blogia seuranneille Blakke on varmasti tuttu kaveri.

Miten tästä voi olla jo neljätoista vuotta..?

Kyseessä on siis Lotan ensimmäinen varsa. Puromaan Lovende Blakken. Vuonis, joka viimeistään kiskaisi minut ihan totaalisesti tämän rodun pariin. Toki Lottaa olin ihaillut jo tätä ennen, mutta Blaken synnyttyä varsasta kuin vahingossa tuli minun "oma" pikkumieheni. Sain sen kanssa touhuta kuin omani, ja viisi ensimmäistä vuotta Blakkenin elämästä se todellakin tuntui kuin omalta hevoselta.

Lakkenin oritukka <3

Tuolloin viisivuotiaana omistaja sen päätti myydä, ja vaikka olisin saanut Blaken pilkkahintaan itselleni, ja vielä saanut pitää sitä ilmaiseen, onneksi järki sanoi, ettei tuo ole minun hevoseni. Parempaa päätöstä en olisi voinut tehdä, eikä Blakke ihanammalle omistajalle muuttaa! 

Vaikka luopumisen tuska oli jotain aivan kamalaa, olen niin onnellinen siitä, kuinka kaikki lopulta kääntyi. Blakke on nyt asunut jo kahdeksan vuoden ajan nykyisellä omistajallaan, kahden muun ihanan vuonoruunan kaverina, kaikessa toimivana luottoponina ja paikan pomona. 

Yritän vähintään kerran vuodessa päästä Blakkenia moikkaamaan, tälle vuodelle visiitti oli jo toinen laatuaan. Aina sitä vaan on yhtä ihana nähdä. En tiedä, muistaako Blakke vielä minut (haluaisin uskoa, että tunnistaa kyllä?), mutta innoissaan se on ainakin vastassa joka kerta :)


Lotta ja Blakke - ekoja hetkiä yhdessä ruunauksen jälkeen.

Ja minä niin onnellisena kuin olla voi. Nämä kuvat on vuodelta 2007.

Blakke 4v syksyllä, eli samassa iässä kuin pikkuveljensä Nemo nyt <3

Siirrytäänpä muistoista kuitenkin tämän kesän kuviin. Nämäkin ovat siis jo elokuun alkupuolelta peräisin. Reissu Keski-Suomeen sisälsi Kalinolla estehyppelyiden ohella myös toisen vuonisvisiitin. Mikä hauskinta, Blakke ja Kalino asuvat lähes naapureina, joten siinä on jo kaksi hyvää syytä aina toisinaan tähän maailman suuntaan poiketa!

Sieltä se heti kipitti vastaan, kun huudeltiin! <3 

En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun meinasin taluttaa Blakkenin tarhan portilta kauemmas laitumelle parempiin kuvausmaisemiin. Herra löi jarrut pohjaan! En muuten liiku. En halua portilta pois. Haluan karsinaan syömään iltaruokia. Kyllä tuli niin tuttu vanha fiilis. Olen tämän herran kanssa ihan "muutamat" väännöt aikoinaan käynyt, joten en edes viitsinyt yrittää taluttaa sitä alas laitumelle. Olkoon. Leivät esiin ja houkuttelu kehiin ;) Sopivasti hevosten omistaja tulikin samalla paikalle, ja matkaan lähti koko leipälaari. Kas kummaa, hevoset kiiruhtivat vauhdilla perässä.

Parhaat kaverukset. Vanha eläkeläisherra Borke ja Blakke.

Argus kiiruhti perään katsomaan, mihin kaverit hävisivät!

Tämä herra on toiminut jalostusorina Ruotsissa.

"Hei kuulinko leivänkannikan rasahduksen??"

On se ihana. 

Argus on kovin eri tyyppinen vuonis, mitä oma silmäni on tottunut katselemaan. Taitaa tempparamenttikin olla
hieman eri luokkaa kuin näillä kahdella muulla "vanhan mallin" vuonolla. Upea hevonen tämä kyllä on!

"Hei oottakaa mua..." Ihana symppis Borke hipsii omaa tahtiaan nuorukaisten perässä.

Nää maisemat <3

Blakke ja Borke pääsivät kuvauksia varten hetkeksi Arguksen puolelle rehevämmälle laidunlohkolle.

Kaunis mies. Blakella on minun silmääni kivemman mallinen pää kuin Nemolla ja Rouskulla. Lyhyempi ja
vahvemmat leukaperät. Enempi ponimainen. Sieraimet ovat kyllä kovin tutun näköiset..

Argus haluaisi vähän rallittaa!

Tumma vihreä, vaalea vihreä ja vuonohevonen. Aika kiva yhdistelmä,

Ja nyt kaikki villiinnytään!!

Vanhuskin vielä laittoi laukalle kamujen perässä.

Voi Argus mikä edustus :D

Lentävä ruotsalainen!

Blakke pistelee täysillä.

Yllättävän paljon siitäkin vaan vauhtia irti lähti, hih.

Argus osaa poseeraamisen taidon.

Ja erittäin upean ravin! Harmillisesti ei tullut parhaista ravipätkistä mitään kivaa kuvaa.

On nämä upeat maisemat. Laitumen toisella puolen kohoaa vielä korkeampi mäennyppylä.
Vitsit mitä mäkitreeniä sinne ratsastaa ylös. Keski-Suomi on <3
Kiitos taas omistajalle, kun saimme poiketa vierailulle! 

Vieläkö muistat meidät?

Tämä blogi on ollut pystyssä yli viiden vuoden ajan ja siihen aikaan on mahtunut paljon. Muistatteko vielä ne vuodet, jolloin asuin ja opiskelin Keski-Suomessa ilman omaa hevosta? Ajat ennen Nemon syntymää? 
Noihin aikoihin blogissa esiintyi useampaankin otteeseen vuonohevosruuna Kalino, jota kävin ratsastamassa ja ajamassa joskus Kalinon omistajan kanssa ja joskus itsekseni tai muiden kavereiden kanssa. Kaltsun luo oli vaan matkaa kymmeniä kilometrejä, ja autottomana opiskelijana lähinnä kulkeminen rajoitti harrastusta. 
Entä muistatteko Blakkenin? Blakke ei ole varsinaisesti koskaan esiintynyt blogissa säännöllisesti, mutta vuosien varrella yhdessä jos toisessa yhteydessä on tullut Blakkeniin viitattua. Itse asiassa perustin ensimmäisen blogini aikoinaan kertomaan elämästä Blaken kanssa, ja vuosi oli tuolloin 2006! Valitettavasti tämä blogi ei pitkään elänyt, sillä tuolloin bloggaaminen oli vielä niin uusi ja harvinainen asia, että koin olevani aika lailla yksin blogini kanssa.. Pidin kuitenkin Blakelle omia kotisivuja, ja sinne sitten kirjoittelin useasti päiväkirjaa blogin tapaan.
Blakke on siis Nemon ja Popin isoveli, vuonna 2003 syntynyt ruuna. Viisi ensimmäistä vuotta elämästään - aina syntymästä alkaen - Blakke oli kuin oma hevoseni. Viisivuotiaana se myytiin, enkä voisi olla onnellisempi kodista, johon rakas kultamussukkani pääsi. Ihan hullua ajatella, että Blakke on tosiaan ollut nykyisellä omistajallaan jo kohta kymmenen vuotta! Pyrin aina välillä käymään poikaa moikkaamassa, ja aina omistaja toivottaa minut yhtä lämpimästi tervetulleeksi. Hän ei edes päässyt itse paikalle kun kävin, mutta kehotti vapaasti menemään sinne vaan omaan kotiinsa hevosia tervehtimään :)
Ja on tämä maailma pieni, sillä Kalino ja Blakke asuvat nykyisin hyvin lähellä toisiaan! Huvittaa suorastaan ajatella, että jos vielä kävisin Kalinolla ratsastamassa, voisi sen ottaa vaikka yhteislenkille Blaken kanssa. Hassu elämä.
Valitettavasti kuvauskeli tällä reissulla oli kaikkea muuta kuin hyvä, räntää tuli enemmän ja vähemmän taivaan täydeltä.

Nykyisin oman hevosen omistajana tapaan selvästi vähemmän muita vuonohevosia kuin "entisessä elämässä". Kummasti sitä siis sokeutuu katselemaan pelkästään Nemoa ja Rouskua. Jonkinlainen kulttuurishokki meinaakin usein iskeä, kun muita vuoniksia tulee vastaan, vaikka olen kymmeniä (satoja??) vuonohevosia elämässäni tavannutkin. 
Järkytyin jo pelkästään Kalinon nähdessäni - kuinka se on pieni! En todellakaan muista, että olisin koskaan ajatellut Kalinon olevan mitenkään erityisen pieni kooltaan, on sen säkä kuitenkin 144cm. Mutta koko Kalinon kroppa, pää, selkä, peppu, rinta, jalat, kaikki tuntui ja näytti niin pieneltä Nemoon verrattuna. Onhan Kalinolla toki jo ikääkin, mikä alkaa näkyä selän laskemisena ja lihaskunnossa, mutta on se silti vielä hyväkuntoinen ja hyvässä tikissä oleva hevonen! 

Ja kas kummaa, kun Milja kiipesi selkään ja vanha herra alkoi liikkua, eipä se enää niin pieneltä näyttänytkään ;)  Tämä ruuna taisi olla nyt 17-vuotias, eikä tuo vuonohevoselle ole ikä eikä mikään. Melkein voisi sanoa, että parhaat vuodet käytön ja osaamisen kannalta alkavat olla käsillä. 

Blakkekin on tosiaan siis jo 14-vuotias. Ihan käsittämätöntä! En tiedä muistaako hevonen vielä minut, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että kyllä se muistaa? Blakke oli kaukana tarhan perällä kun menin paikalle, ja kun huusin sitä, tuli se kiireellä ravilla portille. Toki se voi tehdä saman aina kun joku tulee paikalle, en voi tietää :) 
Meillä oli Blaken kanssa varsasta saakka tapana nuuskutella toisiamme sieraimesta sieraimeen. Monesti pidettiin oikein pitkiä puhalteluhetkiä, jolloin Blakke nuuskutti minua turpa nenässä kiinni ja itse puhaltelin hiljakseen ilmaa takaisin. Edelleen kun kyykin maassa ja yritin ottaa kuvia hevosista, tuli Blakke ja työnsi turpansa minun nenääni kiinni. Siinä sitten nuuskuteltiin.
Sain tosiaan juosta tarhassa hevosia karkuun, jotta edes sain ne kokonaan kuviin. Nämä kun kipittivät vaan kantapäillä perässä mihin ikinä meninkin. Lopulta ne jäivät hölmistyneinä vierekkäin seisomaan ja tuijottamaan, kun otin spurtin karkuun ja miltei istahdin saman tien lumihankeen, jotta ehtisin saada kuvia ennen kuin he ovat taas minun niskassani kiinni. Ai miten niin seurallisia nämä vuonohevoset??


Olipa kyllä kiva nähdä näitä kahta ihanaa tärkeää hevosta!

"Kun luottamus on kunnossa, ei iällä ole väliä"

Ja tämä toteamus oli meitäkin Sirin kanssa hevosmiestaidoissa kouluttaneen henkilön näppäimistöltä, kun julkaisin nettiin kuvan tämän päivän touhuistamme.

Oh what a day!

Ai että mitä sitten touhusin? Kävin yksin ajamassa! Ihka ensimmäistä kertaa! Taisin joskus kirjoitella blogissa, että vaikka Nemolla olisi jo ajettu monta vuotta täysin onnistuneesti ja turvallisesti, mahtaisinko silti koskaan uskaltaa lähteä yksin ajamaan? No liikenteen sekaan en lähtenyt, enkä edelleenkään tiedä tulenko koskaan lähtemäänkään?! Mutta sen verran päätin antaa kyytiä omille peikoilleni aivojen perällä, että pellolle ja lähitielle lähdin yksin kärryttelemään.

Täältä me tullaan!

Olisihan Nemolla voinut ajaa yksin jo aikapäiviä sitten, mutta olen halunnut varmistaa. En edes tiedä mitä? Mitä ihminen voisi maastakäsin jossain toisessa päässä peltoa tai tietä tehdä, jos jotain sattuisikin? En ehkä halua edes pohtia, mitä nämä "jotain" voisivat olla, kun ei mitään ole koskaan sattunut. *koputtaa puuta* Kerta se on kuitenkin ensimmäinenkin.

Aina on aikaa selfielle. Vaikka 3v ori ohjien päässä.

Ainoa haaste tässä "hurjassa" yksin ajelussa oli pitää pää irti pellosta. Onneksi on ajopiiska olemassa, muuten ei touhusta tulisi yhtikäs mitään. Mutta Nemo toimii kyllä. Ei ole olemassa yhtäkään syytä, miksei sen kanssa voisi lähteä yksin turvallisin mielin (turvallisiin) maastoihin ajelemaan :)

Tulin pois kyydistä jo keskellä peltoa kesken ajon ja kävelin maasta loppumatkan reissusta. Viimeisenä kun on pieni ylämäki kiivettävänä, pyrin mieluummin jättämään Nemolle hyvän fiiliksen ajosta, enkä lopeta siihen kaikkein raskaimpaan suoritukseen eli mäen kiipeämiseen. Onhan noissa kärryissä hivenen kiskomista ilman kyytiläisiäkin, vaikka hevosen perässä toki hyttysen paino onkin.

Jotenkin tuntuu, että mie olin tästä "saavutuksesta" huomattavasti enempi innoissani kuin Nemo?! :'D

Itse asiassa Nemon isoveljen Blakkenin kanssa oltiin tuossa iässä porhallettu kaksin kaikissa askellajeissa ja mahdollisissa paikoissa jo aikapäiviä kärryiltä käsin. Ei haitanneet junaradat, moottoritiet, ratsastuskoulun hevoset tai mikään muukaan matkan varrella. Tosin Blaken kanssa kaikki tehtiin täysin eri mentaliteetilla syntymästä alkaen kuin Nemon kanssa, ja olivathan maastotkin aivan eri luokkaa lähteä paanattamaan (kilometritolkulla hiljaisia metsäteitä suoraan tallin pihasta, mitä meillä ei ole nyt siis yhtään). Mutta luotto pelasi Blakkeniin ihan täysillä, joten niin sitä mentiin vaan senkin kanssa. Ei käynyt mielessäkään, ettei voisi mennä ja tehdä. Onneksi oli hyvällä itseluottamuksella varustettu selväpäinen(??) hevonen. Ah ihana kultainen nuoruus ;)

Sirin kanssa ajamassa Blakkenilla, joka on tässä samanikäinen ori kuin pikkuveljensä Nemo nyt.

Itse asiassa tulin taas kerran liikuttaneeksi väärän hevosen.. Kuvittelin vieväni Nemon lenkille, mutta kolme kertaa hikisempi hevonen löytyikin jälleen laitumelta odottelemasta!



ps. Huomenna reissataan taas! Tällä kertaa vähän uimarantaa kauemmas..
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )