Joulufiilis huipussaan

12/26/2013 04:59:00 ip. marjo 0 Comments


Just näin olisinkin halunnut jouluvapaani viettää. Eilen yksinäni pari tuntia ja tänään kuus tuntia Sirin, Heikin ja naapurin ihanan apumiehen kanssa on väännetty pelkkiä hevosten tarhan lankoja. Otettiin kaikki langat alas ja laitettiin takaisin, eli vähintään reilut kaksi kilsaa tarhan lankaa tuli korjattua. Kaksi blogista aiemminkin tuttua karkailun mestaria ovat taas aloittaneet temppuilunsa, ja Nemo on lähtenyt hommaan mukaan. Nemo on pari kertaa aiemmin hienovaraisesti pujahtanut täysin sähköttömien löysänä roikkuvien lankojen läpi kotitallissa (onko tuo nyt ihmekään?!), mutta nyt kun Skella ja Ylläri juoksevat täyttä laukkaa lankoja päin laittaen ne päreiksi, ovat Nemonkin karkailutaidot parantuneet huomattavasti, ja se on laittanut lankoja matalaksi sekä tolppia nurin itsekin.

Nyt sähköt ensimmäistä kertaa paukkuvat siihen malliin, että Nemo ei uskalla lähellekään lankoja, sillä se otti heti ensi teokseen niistä jo kunnon pamauksen kun kävi varovasti haistamassa. Kesälaitumella varsa pelkäsi kuollakseen lankoja, eikä uskaltanut millään tulla edes laitumen portista ulos, vaikka langat oli vedetty kauas syrjään. Ainoastaan valmiiksi maahan pudonneesta ja sähkönsä kadottaneesta langasta se käveli joskus myöhemmin yli. Kotona sähköt eivät ole olleet Nemon aikana toiminnassa, ja varsa on sen erittäin hyvin tajunnut.. Skella ja Ylläri puolestaan ovat ennenkin juosseet sähköistä läpi, ja selvästi nytkin tiesivät sähkön palanneen, kun eivät menneet lähellekään lankoja. Toivoa sopii, että ne vahingossa lähestyisivät lankoja sen verran, että rautalangat riimuissa antaisivat poneille kunnon opetuksen. Eipä se sähkökään mitään siinä vaiheessa auta, kun ponit täyttä laukkaa tähtäävät suoraan keskelle lankoja ja painavat läpi keinolla millä hyvänsä, kuten heillä on tapana.

You Might Also Like

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.