ajo
,
Edellisessä postauksessa tuli hieman sivuttua Lotan luonnetta ja energiatasoja. Lotasta tosiaan löytyy kaikki mahdolliset vaihteet täyskahjosta turbomummosta perässä hinattavaan laiskiaiseen. Nemossa olen yhä vaan enemmän ja enemmän huomannut samoja piirteitä äitinsä kanssa! Ei ole kerta eikä kaksi, kun on tosiaan tullut sellainen olo kuin olisi Lotan kanssa liikenteessä. Varsinaisesti nämä alkoivat viime kesänä ajolenkeillä, mutta yleistyvät vaan.
Saan kuitenkin kiittää onneani siitä, että Nemo on huomattavasti paljon tasaisempi kuin äitinsä. Jos Lotasta löytyy kymmenen vaihdetta, voi Nemolle laskea niistä viisi keskimmäistä ja jättää ääripäät pois. Nemollakin kyllä eroa energiatasoissa riittää, välillä mennään kovempaa ja välillä madellaan. Harvoin päivät ovat toistensa kopioita, ja minun mielestäni on pelkästään plussaa, että hevosella riittää pilkettä silmäkulmassa. Kovin tuo on aktiivinen ja eloisa nuorimies, vaikka myös hyvin laiska osaa välillä ollakin. Vaikka Nemossa ja Lotassa on hyvin paljon samaa, ehkä nuo erot ovat myös sukupuolisidonnaisia? Tiedättehän vanhan sananlaskun siitä kuinka ruunaa käsketään, orilta pyydetään ja tammalle lähetetään kirjallinen hakemus kolmena kappaleena? Tai jotain siihen suuntaan..
Yksi yhteinen piirre äidillä ja pojalla on siinä, että myös Nemo kerää virtaa vapaapäivinään. Toki tuon hevosen käyttö on vielä ollut kokonaisuudessaan kevyttä, mutta kuitenkin säännöllistä, ja kuitenkin se on joutunut ihan kunnolla tekemään. Eivätpä esimerkiksi nuo tunnin rekilenkit maastossa mitään löysää kauraa hevoselle ole. Ennen viime viikkoa Nemolle ehti kertyä toista kuukautta ajotaukoa. Kenties pisin tauko pois valjaista koko sen ajohistorian aikana? Alkuun valjaat olivat suutarilla, ja sen jälkeen pohjat ovat olleet niin huonot, ettei perään ole saanut rekeä eikä kärryjä. Olen siis vaan odotellut viikko toisensa perään joko lumien satamista tai maan sulamista. Kumpaakaan ei ole näkynyt..
Olen toki touhunnut Nemon kanssa tässä ajotauollakin kaikenlaista. Olen vaan saanut niin huonosti apukäsiä mukaan, että kaikki tekeminen on ollut lähinnä 'naurettavan' kevyttä. Aikana ennen hokkibootseja ei päästy edes kunnolla liikkeelle, bootsit hieman auttoivat asiaa, eikä ole enää tarvinnut miettiä pohjia.
Ihan taatusti myös laitumen jäinen pohja on hillinnyt hevosten liikkumista. Aiemmin lumisella pohjalla varsin tuttu näky oli pieru-pukki-turbolaukat pitkin laidunta. Nyt kun mietin muutamia viikkoja taaksepäin, eipä ole juuri juoksentelevia hevosia näkynyt. Kyllähän ne siellä liikkuvat ja vaihtavat paikkaa kilometrien matkan päivittäin, mutta varmasti meno on kevyempää kuin sulalla tai lumisella maalla.
Niin ja eikö joka kevät meillä vähän kaikilla ala olla kevättä rinnassa? Ainakin noilla nuorilla pojankoltiaisilla?
Summa summarum: Nemolla oli vähän virtaa! Tai paremminkin sanottuna en ole ikinä nähnyt Nemossa yhtä paljon menohaluja, mitä se minulle viime viikolla ohjasajolenkillä tarjoili. Nappasin vielä sattumalta kameran tallille mukaan tuona päivänä ja kuvasin (vähän liian hämärän..) videon touhusta.
(Jos joku ihmettelee, mitä huidon siinä hevosen ympärillä, niin kalenterin oli tuuli pudonnut seinältä lattialle, ja keksin vähän "pelotella" hevosta ennen kuin nostin sen paikoilleen. Mutta eihän se mitään pelännyt. Kuten ei pitänytkään.)
Tuon videolle kuvatun päivän jälkeen minulle iski kyllä sen luokan motivaatio hevosen aktivoinnin suhteen, että nyt on pakko! En enää odottele kaveria avuksi tai en odottele parempia pohjia, vaan laitan hevosen duuniin. Silloin kun hevosella virtaa ja menohaluja riittää, ihan vikatikki on lähteä niitä purkamaan esimerkiksi reippaalla maastolenkillä. Vauhti tunnetusti lisää kuumuutta, ja aina vaan riskit kasvavat. Ainoa järkevä ratkaisu olikin keksiä hevoselle tappavan tylsää, helppoa ja varmaa tekemistä, missä joutuu samalla sopivasti käyttämään niin kroppaansa kuin vähän aivojaankin.
Palattiin eilisen epäonnisen reissun jälkeen takaisin kentälle, ja tällä kertaa otin niin raipan kuin kuormankin mukaan. Oli muuten varsin mielenkiintoista keksiä, mitä lähdettäisiin vetämään. Kiertelin ympäriinsä maatilan pihaa ja mietin, mitä saisin hevosen perään: jotain sellaista, minkä pystyy suoraan kiskaisemaan liikkeelle sen hetkisestä olinpaikastaan, tai jotain mitä jaksan itse siirtää ja lisätä siihen painoa, jos on valmiiksi liian kevyt.. Lopulta päädyin tyhjään kuormalavan päällä olevaan metallihäkkiin. Olihan tuokin vähän kevyt, mutta kun häkin eteen liikkeessä kerääntyi kasa nuoskalunta, lisäsi se mukavasti häkin painoa. Helposti häkki silti liukui jäisen kentän pinnassa. En tiedä kauanko jaksettiin pyöriä kenttää ympäri (siis niin tylsää myös kuskille!), mutta veikkaisinko että tunnin verran siellä tahkottiin? Nemo oli ihan älyttömän hyvä ja kuuliainen ajaa. Tämä treeni osui siis todellakin nappiin.
Seuraavana päivänä tuli todettua, että osui todellakin nappiin eilinen liikunta! Lähdettiin kaverin kanssa Nemon ja kahden koiran kera kävelemään. Olin jo etukäteen varautunut, että minulla voi olla melkoisen vilkas kaveri narun päässä mukana, mutta mitä vielä, Nemo oli oikein kiltti ja rauhallinen oma itsensä. Ihanaa.
Ja eipä tätä hevosen aktivointia sovi lopettaa, kun hyvin vauhtiin on pääsemässä. Edelleen mietin, mitä voisin omatoimisesti järkevästi Nemolla tehdä. Kärryt perään! Edellisestä kärryillä ajosta onkin vierähtänyt tovi, johonkin syksyyn varmaan palataan? Tossut jalassa uskalsin lähteä hieman sulaneelle pellolle kärryttelemään. Ihme kyllä, sain jopa nykäistyä kärryt maasta liikkeelle. Ehdin jo pelästyä, että renkaat olisivat jäätyneet maahan kiinni, kun ulkona ovat. Vaikka kuinka yritin saada aikaa ajossa kulutettua, oli epätasaisen ja "liian pienen" pellon kiertäminen niin tylsää touhua, etten saanut kuin 45min kulutettua tähän tehtävään. Ravia ei voinut kuvitellakaan ottavansa, kun jo käynnissä pompin kyydissä. Tehtiin vielä rinksa tien kautta, ja vähän hirvitti, kun pohja oli peilijäässä. Onneksi kavioissa oli hyvä pito, joten kärryt tulivat kesärenkaillakin varman tasaisesti perässä.
Ja hei vielä jatketaan! Mietin kuumeisesti, mitä voisin vedättää hevosella pitkin peltoa? Kentällä ajo on liian tylsää, ja hieman sulaneelle pellolle taas piti miettiä kuorma, joka ei ihan tuhoa pellon pintaa maassa laahatessaan. Tilan isännän kanssa keksimme ratkaisun, josta oli vielä oikeasti hyötyäkin: veimme tukkijätkien tukin ajelulle! Ja hyöty tässä oli se, että ennen tukkijätkien tulevan kesän esitystä oli tukki tarkoitus kuoria kaarnasta. Se tuli kyllä hoidettua. Tämä oli Nemon (ja minun) ensimmäinen tukinveto. Ihan opettavainen kokemus oli tämäkin!
Itse asiassa tukin vetoa jatkettiin sitten myös seuraavana päivänä, mutta tästä on oma postauksensa lukuisten kuvien kera tulossa. Oli niin jännää touhua, että täytyy paneutua vielä tarkemmin aiheeseen. Täytyykö muuten edes todeta, että eipä enää näy ylimääräisiä menohaluja hevosessa! Hän on taas oma kiltti tasaisen varma itsensä, ei tietoa ylimääräisistä touhuista tai niskojen nakkeluista käynnin ohessa ;)
Ehkäpä tässä kohtapuoliin päästään myös maastoon kärryttelemään, sen verran kovaa vauhtia näyttävät lumet ja jäät katoavan teiden pinnoilta. Mutta on tämä kieltämättä hauskaa, kun taas on niin sanotusti päästy käsiksi tekemisen meininkiin!
Kevätpöhinät poistettu rinnasta
Saan kuitenkin kiittää onneani siitä, että Nemo on huomattavasti paljon tasaisempi kuin äitinsä. Jos Lotasta löytyy kymmenen vaihdetta, voi Nemolle laskea niistä viisi keskimmäistä ja jättää ääripäät pois. Nemollakin kyllä eroa energiatasoissa riittää, välillä mennään kovempaa ja välillä madellaan. Harvoin päivät ovat toistensa kopioita, ja minun mielestäni on pelkästään plussaa, että hevosella riittää pilkettä silmäkulmassa. Kovin tuo on aktiivinen ja eloisa nuorimies, vaikka myös hyvin laiska osaa välillä ollakin. Vaikka Nemossa ja Lotassa on hyvin paljon samaa, ehkä nuo erot ovat myös sukupuolisidonnaisia? Tiedättehän vanhan sananlaskun siitä kuinka ruunaa käsketään, orilta pyydetään ja tammalle lähetetään kirjallinen hakemus kolmena kappaleena? Tai jotain siihen suuntaan..
Yksi yhteinen piirre äidillä ja pojalla on siinä, että myös Nemo kerää virtaa vapaapäivinään. Toki tuon hevosen käyttö on vielä ollut kokonaisuudessaan kevyttä, mutta kuitenkin säännöllistä, ja kuitenkin se on joutunut ihan kunnolla tekemään. Eivätpä esimerkiksi nuo tunnin rekilenkit maastossa mitään löysää kauraa hevoselle ole. Ennen viime viikkoa Nemolle ehti kertyä toista kuukautta ajotaukoa. Kenties pisin tauko pois valjaista koko sen ajohistorian aikana? Alkuun valjaat olivat suutarilla, ja sen jälkeen pohjat ovat olleet niin huonot, ettei perään ole saanut rekeä eikä kärryjä. Olen siis vaan odotellut viikko toisensa perään joko lumien satamista tai maan sulamista. Kumpaakaan ei ole näkynyt..
Olen toki touhunnut Nemon kanssa tässä ajotauollakin kaikenlaista. Olen vaan saanut niin huonosti apukäsiä mukaan, että kaikki tekeminen on ollut lähinnä 'naurettavan' kevyttä. Aikana ennen hokkibootseja ei päästy edes kunnolla liikkeelle, bootsit hieman auttoivat asiaa, eikä ole enää tarvinnut miettiä pohjia.
Ihan taatusti myös laitumen jäinen pohja on hillinnyt hevosten liikkumista. Aiemmin lumisella pohjalla varsin tuttu näky oli pieru-pukki-turbolaukat pitkin laidunta. Nyt kun mietin muutamia viikkoja taaksepäin, eipä ole juuri juoksentelevia hevosia näkynyt. Kyllähän ne siellä liikkuvat ja vaihtavat paikkaa kilometrien matkan päivittäin, mutta varmasti meno on kevyempää kuin sulalla tai lumisella maalla.
Niin ja eikö joka kevät meillä vähän kaikilla ala olla kevättä rinnassa? Ainakin noilla nuorilla pojankoltiaisilla?
Summa summarum: Nemolla oli vähän virtaa! Tai paremminkin sanottuna en ole ikinä nähnyt Nemossa yhtä paljon menohaluja, mitä se minulle viime viikolla ohjasajolenkillä tarjoili. Nappasin vielä sattumalta kameran tallille mukaan tuona päivänä ja kuvasin (vähän liian hämärän..) videon touhusta.
(Jos joku ihmettelee, mitä huidon siinä hevosen ympärillä, niin kalenterin oli tuuli pudonnut seinältä lattialle, ja keksin vähän "pelotella" hevosta ennen kuin nostin sen paikoilleen. Mutta eihän se mitään pelännyt. Kuten ei pitänytkään.)
Tuon videolle kuvatun päivän jälkeen minulle iski kyllä sen luokan motivaatio hevosen aktivoinnin suhteen, että nyt on pakko! En enää odottele kaveria avuksi tai en odottele parempia pohjia, vaan laitan hevosen duuniin. Silloin kun hevosella virtaa ja menohaluja riittää, ihan vikatikki on lähteä niitä purkamaan esimerkiksi reippaalla maastolenkillä. Vauhti tunnetusti lisää kuumuutta, ja aina vaan riskit kasvavat. Ainoa järkevä ratkaisu olikin keksiä hevoselle tappavan tylsää, helppoa ja varmaa tekemistä, missä joutuu samalla sopivasti käyttämään niin kroppaansa kuin vähän aivojaankin.
Palattiin eilisen epäonnisen reissun jälkeen takaisin kentälle, ja tällä kertaa otin niin raipan kuin kuormankin mukaan. Oli muuten varsin mielenkiintoista keksiä, mitä lähdettäisiin vetämään. Kiertelin ympäriinsä maatilan pihaa ja mietin, mitä saisin hevosen perään: jotain sellaista, minkä pystyy suoraan kiskaisemaan liikkeelle sen hetkisestä olinpaikastaan, tai jotain mitä jaksan itse siirtää ja lisätä siihen painoa, jos on valmiiksi liian kevyt.. Lopulta päädyin tyhjään kuormalavan päällä olevaan metallihäkkiin. Olihan tuokin vähän kevyt, mutta kun häkin eteen liikkeessä kerääntyi kasa nuoskalunta, lisäsi se mukavasti häkin painoa. Helposti häkki silti liukui jäisen kentän pinnassa. En tiedä kauanko jaksettiin pyöriä kenttää ympäri (siis niin tylsää myös kuskille!), mutta veikkaisinko että tunnin verran siellä tahkottiin? Nemo oli ihan älyttömän hyvä ja kuuliainen ajaa. Tämä treeni osui siis todellakin nappiin.
Ensimmäinen kevätpöhinän lannistus: ajo kuorman kanssa kentällä noin 1h
 |
| Pate meni ohi palatessaan maastolenkiltä ja omistaja nappasi meistä kuvan :) |
Seuraavana päivänä tuli todettua, että osui todellakin nappiin eilinen liikunta! Lähdettiin kaverin kanssa Nemon ja kahden koiran kera kävelemään. Olin jo etukäteen varautunut, että minulla voi olla melkoisen vilkas kaveri narun päässä mukana, mutta mitä vielä, Nemo oli oikein kiltti ja rauhallinen oma itsensä. Ihanaa.
Toinen kevätpöhinän lannistus: talutuslenkki maastossa 9km
 |
| Toinen reipas ja toinen ei-niin-reipas lenkkeilijä. |
 |
| Oli muuten hyytävää touhua, kun kotimatkalla oli suora vastatuuli ja märkää räntää satoi päin näköä. Vielä kun menomatkalla kertynyt hiki pääsi kuivumaan kovassa tuulessa, olin luita ja ytimiä myöden jäässä kotiin päästessäni. |
Ja eipä tätä hevosen aktivointia sovi lopettaa, kun hyvin vauhtiin on pääsemässä. Edelleen mietin, mitä voisin omatoimisesti järkevästi Nemolla tehdä. Kärryt perään! Edellisestä kärryillä ajosta onkin vierähtänyt tovi, johonkin syksyyn varmaan palataan? Tossut jalassa uskalsin lähteä hieman sulaneelle pellolle kärryttelemään. Ihme kyllä, sain jopa nykäistyä kärryt maasta liikkeelle. Ehdin jo pelästyä, että renkaat olisivat jäätyneet maahan kiinni, kun ulkona ovat. Vaikka kuinka yritin saada aikaa ajossa kulutettua, oli epätasaisen ja "liian pienen" pellon kiertäminen niin tylsää touhua, etten saanut kuin 45min kulutettua tähän tehtävään. Ravia ei voinut kuvitellakaan ottavansa, kun jo käynnissä pompin kyydissä. Tehtiin vielä rinksa tien kautta, ja vähän hirvitti, kun pohja oli peilijäässä. Onneksi kavioissa oli hyvä pito, joten kärryt tulivat kesärenkaillakin varman tasaisesti perässä.
Kolmas kevätpöhinän lannistus: kärryillä ajo 45min
 |
| Jos kyydissä olisi edes vähän mukava istua, niin tämä olisi oikein nautinnollista touhua! |
 |
| Lumisella pellolla meno olikin vähän tasaisempaa. |
Ja hei vielä jatketaan! Mietin kuumeisesti, mitä voisin vedättää hevosella pitkin peltoa? Kentällä ajo on liian tylsää, ja hieman sulaneelle pellolle taas piti miettiä kuorma, joka ei ihan tuhoa pellon pintaa maassa laahatessaan. Tilan isännän kanssa keksimme ratkaisun, josta oli vielä oikeasti hyötyäkin: veimme tukkijätkien tukin ajelulle! Ja hyöty tässä oli se, että ennen tukkijätkien tulevan kesän esitystä oli tukki tarkoitus kuoria kaarnasta. Se tuli kyllä hoidettua. Tämä oli Nemon (ja minun) ensimmäinen tukinveto. Ihan opettavainen kokemus oli tämäkin!
Neljäs kevätpöhinän lannistus: tukin veto pellolla reilu 1h
 |
| Pate menossa mukana. |
 |
| Tältä tukki näytti vielä alkuvaiheissa ajoa.. |
 |
| Montakohan tuntia olen viettänyt tätä näkymää katsellen?? Mutta eipä tästä enää voisi maisema parantua. Tuota hevosta siis meinaan, vaikka ei muussakaan maisemassa vikaa ole ;) |
 |
| Ihan hauskalta näyttää tuolla Patenkin kyydissä :D |
Itse asiassa tukin vetoa jatkettiin sitten myös seuraavana päivänä, mutta tästä on oma postauksensa lukuisten kuvien kera tulossa. Oli niin jännää touhua, että täytyy paneutua vielä tarkemmin aiheeseen. Täytyykö muuten edes todeta, että eipä enää näy ylimääräisiä menohaluja hevosessa! Hän on taas oma kiltti tasaisen varma itsensä, ei tietoa ylimääräisistä touhuista tai niskojen nakkeluista käynnin ohessa ;)
Ehkäpä tässä kohtapuoliin päästään myös maastoon kärryttelemään, sen verran kovaa vauhtia näyttävät lumet ja jäät katoavan teiden pinnoilta. Mutta on tämä kieltämättä hauskaa, kun taas on niin sanotusti päästy käsiksi tekemisen meininkiin!
0 kommenttia :
Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.