bimi
,
Yritin ottaa Skellasta ja Ylläristäkin kuvia tarhassa, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tämä äiti-tytär -kaksikko kun oli jatkuvasti linssissä kiinni. Siinä vaiheessa kun selän ehti kääntää, astua kaksi askelta pois ja suunnata tähtäimen kohti poneja, näkyi linssistä enää ponin karvainen turpa. Niinpä nappasin Skellan nenästä kiinni ja annoin sille pusun!
Eipä tainnut Lotta arvata, mihin joutuukaan, kun sai ajovermeet niskaansa. Tavallisesti (lue: aina) kun kärryt perässä on käyty vain rennoilla maastoreissuilla. Alla oleva kuva on muuten totaalinen harvinaisuus, sillä sain Lotan korvat pystyyn sitä yksin kuvatessani! Tätä ei tapahdu kuin yhdessä kuvassa tuhannesta, ja kaiken huipuksi en millään kykene muistamaan, miten tämän ihmeen sain aikaan..
Punaiset pihlajanmarjat on oikeastaan tosi nätti tausta vuonikselle. Ajattelin jo ottavani tässä lisääkin kuvia, mutta yksin ja näissä olosuhteissa hylkäsin ajatuksen - ehkä nuo marjat vielä hetken pysyvät puussa?? Vaikka niin vaan jäi keväälläkin valkovuokko-kuvat saamatta..
Valjakko-koulua
Voihan hiki ja tuska, kyllä tallilla vaan kunto kohoaa ja aika rientää! Olinkin oikea laiskimus tänään, enkä viitsinyt enää tuuppailla Lottaa kentällä selästä käsin. Sen sijaan toteutin jo kauan (-noh, siitä lähtien kun saatiin vaunut lainaan) suunnitelmissa olleen treenin ja kävin ajamassa valjakkoa kentällä!
Vaan sainpa silti hien pintaan tallilla "piipahtaessa", kun pitkästä aikaa yksikseni siivosin kaikki karsinat. Taas voi vaan todeta, että täytyisipä useammin rehkiä, kun sai paikat kipeiksi ja rakot käsiin! Juuri eilen isälleni totesin, kun tuskailin Lotalla koulua vääntäessäni, että sillä ne lähteekin millä tuleekin. Ja tämä pätee ihan kaikkeen liikuntaan, lisää treeniä vaan niin johan alkaa helpottaa.
Kerankin oli hyvin aikaa hengailla tallilla, niin samalla kävin hieman seurustelemassa ponien kanssa ja napsimassa kuvia tarhassa. Vesisateesta viis. Lotan piti jo tänään saada hieroja visiitille, mutta tuo nyt siirtyi vesisateen takia, toivottavasti löydetään ensi viikolle sopiva päivä.
Ei tarvinnut muuten yksin tallissa ähertää, kun löysin itselleni kivan seuralaisen. Tai sanotaanko niin, että tätä seuralaista ei voinut olla huomaamatta! Kuinkakohan kauan sain siihenkin aikaa kulutettua, kun ihmettelin ja kuvasin tätä sarvikuonokasta..! En ole ikinä aiemmin nähnyt livenä, vaikka miun vanhempieni kompostissa on useinkin toukkia näkynyt. Aikuisia ei vaan koskaan. Oli muuten todella upea ilmestys, ei voi muuta sanoa! Miun oli tarkoitus viedä se ulos tallista, kun saan siivottua loppuun, mutta unohdin tietysti kun hain Lotan kuntoonlaitettavaksi. Lenkiltä palatessamme muistin taas kyseisen otuksen, mutta tuo oli ehtinyt jo kadota. Kai se oli jonkun ponin karsinaan piiloutunut.. Mietin jo pitkään, pitäisikö kerätä talteen, mutta mitäpä mie kovakuoriaisella tekisin. Perhoskokoelmakin on vielä pahasti kesken.
Nallekarhu-Skella on löytänyt hyvän rapsutuspaikan pihaton ovesta. On se kumma, että kun tallilla jotain hääräilee, on ponien pakko olla jatkuvasti paikalla kyttäämässä mitä tapahtuu ja missä tapahtuu. Seurallista porukkaa!
Harvinaista sen sijaan oli se, että Lotta käveli ensimmäisenä korvat hörössä vastaan, kun menin tarhaan heppojen luokse. Ei voi kun ihmetellä. Ehkä sillä oli vielä muistissa eiliset omppu-herkut..
Tai ehkei sittenkään, syy tähän käytökseen selvisi hyvin pian. Lotta ei yleensä ole mitenkään yltiöseurallinen, vaan arvonsa tuntevan rouvashenkilön ja lauman ehdottoman pomon tavoin viihtyy mieluummin ylhäisessä yksinäisyydessään. Yksi poikkeus tähän kuitenkin on. Nyt on taas SE aika vuodesta. Lotta tunkee väkisin kylkeen kiinni ja melkein kaataa ihmisen kumoon valtavalla vattaponkollaan, kun tissejä kutittaa ja pitää rapsuttaa!! Ja kun kerran erehdyt tammaa kyhnyttämään, enää et siitä eroon pääse. Huuli vaan venyy ja koko hevonen huojuu ees taas takajalkojaan nostellen..
Syksy on tullut, puun lehdistäkin sen jo huomaa. Lotta havainnoi tämän asian maistamalla, mie tyydyin silmämääräiseen arvioon.
Bimi taas niin edustavana. Ai hitsi vie, sillä olikin kamera!
Yritin ottaa Skellasta ja Ylläristäkin kuvia tarhassa, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tämä äiti-tytär -kaksikko kun oli jatkuvasti linssissä kiinni. Siinä vaiheessa kun selän ehti kääntää, astua kaksi askelta pois ja suunnata tähtäimen kohti poneja, näkyi linssistä enää ponin karvainen turpa. Niinpä nappasin Skellan nenästä kiinni ja annoin sille pusun!
Yllärin tyylinäyte "ojan" ylityksestä. Sen verran sentään sain poneja kuvaan, kun juoksin kauas edelle karkuun ja jäin odottamaan, että nuo seuraavat perässä.
Lotalla on kaksi sitä hyvin kuvaavaa lempinimeä. Lotta-Loppakorva ja Lotta-Lörppähuuli. Loppakorvaisia kuvia lienee tämäkin blogi pullollaan, mutta nyt ikuistin myös ikuisen naurunaiheen, eli Lotan Lörppähuulen. Lähes aina kun tamman tuo käytävälle, sen huuli putoaa. Lotta todellakin seistä nököttää puunattavana niin totaalisen rentona, että se näkyy huulenpäästä hännäntyveen. Lotan huulta saa rauhassa heilutella, ja se vaan lopsahtelee kiinni ja auki, eikä tamma välitä tuon taivaallista. Lotalla oli myös kolmas hyvin osuva lempinimi, Lotta-Läskiperse, mutta jostain syystä se on jäänyt pois käytöstä Lotan kotiuduttua surullisen kuuluisalta ylläpitoreissultaan tämän näköisenä..
Alla olevassa kuvassa poseeraa todella edustava pötkylä-poni hommiin lähdössä. Itse kentällä ajosta ei olekaan kuvia, kun yksin kyydistä on paha kuvailla. Lotta toimi hienosti, mutta on se vaan jäykkä ja suora poni. Paikoitellen kuljettiin kauniisti peräänannossa, mutta ei se siellä meinaa pysyä kärryjenkään edessä. Lisäksi ongelmana on sama asia kuin selästä käsin, eli muotoa pitäisi saada ylemmäksi. Tämä tuskin onnistuu ajaessa ennen kuin selästäkään, joten ratsastaen yritetään edelleen tähän hakea parannusta.. Lotta jaksoi taas uskomattoman hyvin, vaikka raskaassa pehmeässä hiekassa joutui vaunuja kiskomaan. Oikeastaan tamma heräsi kunnolla vasta ensimmäisten laukannostojen jälkeen! Totesinkin jo kaverille, että myö kynnetään ympäri koko kenttä, kun siellä puikkelehdittiin pyörät hiekassa liiraten.
Sarjamme edustavista kuvista jatkukoon. Ihan ei vesisateessa illan hämärässä tarkennus pysy mukana, mutta hauskan kuvan pesun jälkeen ravistelevasta ponista silti sain. Lotta hikosi taas päästä varpaisiin, mutta kyllä se töitä saikin tehdä!
Punaiset pihlajanmarjat on oikeastaan tosi nätti tausta vuonikselle. Ajattelin jo ottavani tässä lisääkin kuvia, mutta yksin ja näissä olosuhteissa hylkäsin ajatuksen - ehkä nuo marjat vielä hetken pysyvät puussa?? Vaikka niin vaan jäi keväälläkin valkovuokko-kuvat saamatta..
Pesun jälkeen huutelin Lottaa etupihalta sisälle tallin ovelta käsin. Rouva vaan nosti päätään, katsahti minuun ja jatkoi syömistään. Pari kertaa muiden touhujen ohessa kävin kurkkaamassa ja kutsumassa, joskos hän suvaitsisi tulla sisälle, mutta toinen vaan söi.. Huusin sitten Lotalle, että jää sinne, mie laitan nyt oven kiinni ja otan muut ponit tarhasta sisälle syömään! Vedin ovet säppiin ja menin talliin avaamaan muiden ponien karsinoita. Kurkkasin samalla ikkunasta ulos, ja kukapa siellä seistä nököttikään tallin oven takana - pakko oli käydä päästämässä Lotta ensin. Tuohan on ihan kun koira, ei voi muuta sanoa..
Kirjoitat tosi hauskasti, mulla tulee aina hymy huulille kun luen näitä postauksia! Ja superhyvät kuvat ei ikinä ole mitään muuta kuin plussaa :)
VastaaPoistaKiitoksia! Mie jo epäilin, ettei kukaan tajua jutuistani mitään, kun päässä vaan ajatukset velloo täytenä sekamelskana ja jotain yritän ulos saada järkevässä muodossa ;)
VastaaPoista