käyttöajo
,
Nyt siinä on taas kiekuraa ja kuviota vaikka muille jakaa. Muttei sydämiä tällä kertaa, nyt mentiin kukka-perhoslinjalla. Voi miun kanssani, ehkä vielä joskus oikeasti teen sen siistin valkoisen ulkoasun. Laitetaan pelkkiä suoria linjoja ja neliöksi rajattuja kuvia. Ääk. Vähän sekavahan tästä taas tuli, mutta ei sentään värien puolesta ainakaan hypi silmille. Kuvat on vähän tylsästi kaikki samalla lailla, mutta en jaksanut enää muutella, kun koko sotku on vaan jotenkin kyhätty kasaan ilman minkäänlaista suunnitelmaa - joskus näinkin :D
Mutta itse aiheeseen, eli käyttöajoon. Kuvasin viime vuonna koko kilpailun voittajan suorituksen videolle. Tämä ei nyt kerro varsinaista totuutta, sillä kyseessä on parivaljakko ja vielä omalla vaunullaan kokeessa. Oikeastihan kaikki (paitsi esim. shettikset) ajavat samalla vaunulla (joka on näissä Lotan kuvissakin näkynyt), ja tähän saakka kaikki muut ovat kisanneet yhdellä hevosella. Tehtäviä tietty mukautetaan hevosen ja vaunun mukaan tasapuolisiksi.
Videolla näkyy todellista taituruutta, sillä tämä parivaljakko tekee ihan työkseen metsähommia.. Sen ehkä huomaa :) Pätkät on karsittu hyvin lyhyiksi, jotta video ei kestäisi niin kauaa. Kaikki viime vuoden tehtävät on kuitenkin mukana, ja eiköhän hyvin samankaltaisella radalla toimita tänäkin vuonna.
Kilpailu alkaa siis siitä, että hevonen talutetaan valjastettuna tuomarin eteen. Tuomari tarkastaa hevosen ja valjaat, esim. kavioiden kunnon, varusteiden kunnon ja istuvuuden jne. Seuraavana hevonen viedään vaunujen eteen, oikeita tapoja on kaksi: aisan yli taluttamalla tai peruuttamalla aisojen väliin. Tässä kohden avustaja tulee pitämään hevosta kiinni, kun kuski kiinnittää aisat. Yksi arvostelukohta on "arvostelu ajon aikana", ja tämä kestää siis koko suorituksen ajan. Tehtävät näkyvätkin videolla. Lopuksi taas hevonen puretaan aisojen edestä avustajan pitäessä kiinni, ja suoritus loppuu siihen, kun hevonen on otettu irti. Virhepisteitä kertyy koko suorituksen ajan, ja vähiten virheitä kerännyt valjakko voittaa.
Käyttöajokilpailun säännöt löytyvät täältä: http://www.vuonohevoset.com/kayttoajokilpailusaannot.pdf
Käyttöratsastus on lähes samanlainen kilpailumuoto kuin ajo, mutta tehtävät on mukailtu ratsukoille. Hevonen tuodaan suitsittuna tuomarin eteen ja esitetään käynnissä ja ravissa. Tämän jälkeen laitetaan satula selkään ja noustaan ratsaille tehtäviä suorittamaan. Käyttöratsastuskilpailun säännöt näet täältä: http://www.vuonohevoset.com/Kayttoratsastussaannot.pdf
Vielä on hetki aikaa ilmoittautua mukaan! Muistutan vielä, että kilpailut ovat tosiaan kaikille avoimet rotuun katsomatta..! Etenkin käyttöratsastuksessa on myös ollut hyvin nuoria kuskeja mukana :)
Käyttövideo ja kukkakiekuroita
Se oli valkoinen! Ja se oli siisti! Ja yksinkertainen! Ja tyylikäs! Ja ennen kaikkea se oli... tylsä.Nyt siinä on taas kiekuraa ja kuviota vaikka muille jakaa. Muttei sydämiä tällä kertaa, nyt mentiin kukka-perhoslinjalla. Voi miun kanssani, ehkä vielä joskus oikeasti teen sen siistin valkoisen ulkoasun. Laitetaan pelkkiä suoria linjoja ja neliöksi rajattuja kuvia. Ääk. Vähän sekavahan tästä taas tuli, mutta ei sentään värien puolesta ainakaan hypi silmille. Kuvat on vähän tylsästi kaikki samalla lailla, mutta en jaksanut enää muutella, kun koko sotku on vaan jotenkin kyhätty kasaan ilman minkäänlaista suunnitelmaa - joskus näinkin :D
Mutta itse aiheeseen, eli käyttöajoon. Kuvasin viime vuonna koko kilpailun voittajan suorituksen videolle. Tämä ei nyt kerro varsinaista totuutta, sillä kyseessä on parivaljakko ja vielä omalla vaunullaan kokeessa. Oikeastihan kaikki (paitsi esim. shettikset) ajavat samalla vaunulla (joka on näissä Lotan kuvissakin näkynyt), ja tähän saakka kaikki muut ovat kisanneet yhdellä hevosella. Tehtäviä tietty mukautetaan hevosen ja vaunun mukaan tasapuolisiksi.
Videolla näkyy todellista taituruutta, sillä tämä parivaljakko tekee ihan työkseen metsähommia.. Sen ehkä huomaa :) Pätkät on karsittu hyvin lyhyiksi, jotta video ei kestäisi niin kauaa. Kaikki viime vuoden tehtävät on kuitenkin mukana, ja eiköhän hyvin samankaltaisella radalla toimita tänäkin vuonna.
Kilpailu alkaa siis siitä, että hevonen talutetaan valjastettuna tuomarin eteen. Tuomari tarkastaa hevosen ja valjaat, esim. kavioiden kunnon, varusteiden kunnon ja istuvuuden jne. Seuraavana hevonen viedään vaunujen eteen, oikeita tapoja on kaksi: aisan yli taluttamalla tai peruuttamalla aisojen väliin. Tässä kohden avustaja tulee pitämään hevosta kiinni, kun kuski kiinnittää aisat. Yksi arvostelukohta on "arvostelu ajon aikana", ja tämä kestää siis koko suorituksen ajan. Tehtävät näkyvätkin videolla. Lopuksi taas hevonen puretaan aisojen edestä avustajan pitäessä kiinni, ja suoritus loppuu siihen, kun hevonen on otettu irti. Virhepisteitä kertyy koko suorituksen ajan, ja vähiten virheitä kerännyt valjakko voittaa.
Käyttöajokilpailun säännöt löytyvät täältä: http://www.vuonohevoset.com/kayttoajokilpailusaannot.pdf
Käyttöratsastus on lähes samanlainen kilpailumuoto kuin ajo, mutta tehtävät on mukailtu ratsukoille. Hevonen tuodaan suitsittuna tuomarin eteen ja esitetään käynnissä ja ravissa. Tämän jälkeen laitetaan satula selkään ja noustaan ratsaille tehtäviä suorittamaan. Käyttöratsastuskilpailun säännöt näet täältä: http://www.vuonohevoset.com/Kayttoratsastussaannot.pdf
Vielä on hetki aikaa ilmoittautua mukaan! Muistutan vielä, että kilpailut ovat tosiaan kaikille avoimet rotuun katsomatta..! Etenkin käyttöratsastuksessa on myös ollut hyvin nuoria kuskeja mukana :)
0 kommenttia :
Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.