blakke ,

Voi noita velikultia

9/09/2013 08:31:00 ip. marjo 2 Comments


Oi että, vihdoin pääsin toteuttamaan jo Nemon syntymästä saakka haaveilemani vertailukuvan! Nyt on olemassa ensimmäiset suht hyvät kuvat kaikista kolmesta kakarasta samassa iässä. Blakesta ja Nemosta on tietty kuvia syntymästä saakka, Blaken kuvista vaan suuri osa on kadonnut bittiavaruuteen, ja Rouskun kuvat ennen meille ylläpitoon saapumista ovat jokseenkin onnettomia.. Eikä niitä edes montaa olekaan. Vaan tästä eteenpäin onkin sitten kaikkia jätkiä kuvattu ja ahkerasti, joten kuvia kyllä piisaa!

Kyllä voivatkin olla erinäköisiä kaikki kolme veljestä. Sanoisin melkeinpä, että Blakessa ja Ropessa on tämän vertailun mukaan enempi samaa kuin kummallakaan Nemon kanssa. Tosin eilen ponien luona ollessamme Siri totesi jatkuvasti näkevänsä Nemossa hirmuisesti Rouskun piirteitä sitä kuvatessaan. 

Rouskulla taitaa olla kaikista pisin ja kapein pää. Sen eron kyllä huomaa Blakesta ja Rouskusta nyt vanhempanakin, Blakke on naamaltaan selkeästi "nallekarhumaisempi" lyhyemmällä ja leveämmällä turvallaan. Nemon kasvot näyttäisivät olevan kaikkein leveimmät. Itse asiassa koko Nemon turpa on miun silmääni kaikkein selväpiirteisin ja ponimaisin. Sillä on leveämpi otsa ja lyhyempi turpa sekä selkeimmät leukaperät. 

Katseessa kaikilla on kyllä jotain samaa, siitä Sirin kanssa eilen keskusteltiinkin. Kaikilla on tosi pitkät ripset ja kauniit silmät. Pitkistä ruskeista ripsistä johtuen kaikilla on ehkä hivenen "uninen" ilme. Tämä on täysin Lotalta perittyä, ja näen kyllä kaikkien ponien katseessa yhtäläisyyttä Lottaan.. Kukaan ei kuitenkaan ole yhtä kaunis kuin äitensä, onhan tamma aina tamma ;)

Joten eiköhän laiteta loppuun vielä kuva maailman kauneimmasta vuonotammasta, jonka aikaansaannosta kaikkien kolmen hienon pikkumiehen saattaminen tähän maailmaan on ollut. Rakas ihana niin taitava Lotta ♥ 




You Might Also Like

2 kommenttia :

  1. Rousku on niiin mun näkönen poniotus :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvä anonyymi! Niin munkin ;)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.