ajo ,

Pulinaa ja pölpötystä

10/28/2013 10:23:00 ip. marjo 2 Comments

Hirmuisesti on aina mielessä kaikkia juttuja, mitä haluaisin blogiin kirjoitella, mutta mitään ei kuitenkaan tule ajoissa laitettua ylös. Ja lopulta kaikki unohtuu. Varmaan tässä on matkan varrella ollut montakin asiaa, joista olen luvannut teille erikseen postailla, vaan unholaan ovat jääneet nekin.. sori! Nemon klinikkareissu lienee ainakin yksi, mutta siihen en enää itsekään jaksa palata.

Klinikalla käynnistä sen verran, että tuohon sisältyi tietenkin kaksi kuljetusta mukaan. Tallilta lähtiessä Siri ja Vili olivat lastanneet hädin tuskin tolpillaan pysyvän varsan liinoilla vetäen, ja hyvin oli kyytiin mennyt.  Nemo matkasi vapaana kopissa, jotta voi tarpeen tullen käydä makuulle. Hieman pelkäsin eläinsairaalalta lähtiessä, miten saadaan varsa kyytiin, mutta lastaus oli ehkä hienoin mitä olen hevosilta nähnyt. Varsa käveli löysällä narulla suorilta miun perässäni kyytiin - kaipa sekin tiesi jo pääsevänsä kotiin ;) Kyseessä oli siis Nemon ensimmäinen "normaali" koppikyyti, laitumelle kun se matkasi rekalla ja eilen kopissa vapaana. Muutoin menikin hyvin.. Paitsi hieman ennen tallia kuului hirmuinen kolina kyydistä, ja koko auto heilui. Pienoisella jännityksellä siis avasimme kopin oven tallinpihassa, ja mitä olikaan tapahtunut?! Varsa oli kadonnut, pelkkä riimu roikkui narujen varassa hevosen paikalla! Pikainen silmäys koppiin osoitti kuitenkin Nemon seisovan väärällä puolella kyydissä peppu menosuuntaan. Kaveri oli siis saanut riimun pois päästään ja kävellyt molempien etupuomien ali väärälle puolelle väliseinää. Miten se sen teki?! Älkää kysykö, en ymmärrä en..

Ollaan pariin otteeseen liikutettu kaikki kolme vuonoa kerralla - äärimmäisen kätevää.

Eivätkä varsan houdini-seikkailut tähän loppuneet.. Tässä iltana eräänä, kun mie olin tulossa Piikkiöstä Vuonohevosyhdistyksen kokouksesta (ai niin, tästäkin piti jotain kirjoitella), tuli kotimatkalla soitto, että hevoset ovat karanneet tarhasta, eikä kukaan pääse tallille niitä kiinni ottamaan. Tiesin että minulla menee ainakin tunti perille, joten siihen saakka ponit saavat seikkailla vapaina missä menevät... Kiva! Ajelin siis paniikissa suoraan tallille, ja kyttäilin koko loppumatkan pelloille, näkyykö poneja. Olisivathan ne voineet ehtiä jo vaikka kuinka kauas tuossa ajassa. Tallilla yllätys oli suuri, kun nuo olivatkin tarhassa?! Pikainen tsekkaus laumaan ja totesin kuitenkin, että yksi puuttuu - Nemo on kateissa! Ajattelin jo, että joku ystävällinen sielu on palauttanut ponit takaisin tarhaan, mutta Nemo on kadonnut porukasta. Toisaalta miksi se jäisi laumasta, jotain sille olisi siis ollut pakko sattua..? Finding Niiiimou...

Onneksi tajusin pian, että Nemo seisookin pellolla tarhan takana syömässä. Luojan kiitos! Karkuteillä on siis koko ajan ollutkin vain yksi poni. Sitä en tiedä, mistä kaukaa se sinne oli kiertänyt, kun tallinpihassa ja tiellä näkyi pieniä kengättömän kavion painalluksia.. Nappasin riimun käteen ja taapersin varsan luo pellolle. Nemo nosti päänsä ja hirnui miulle tervehdykset, taisi olla kivaa saada seuraa, kun ihan yksin on raukka joutunut olemaan ;) Pellolla tehtiin parit riimullemyötäämisharjoitukset ennen kuin sen puin ja talutin varsan takaisin tarhaan. Hypättiin pelottavan ojan yli ja rämmittiin pöpelikössä, mutta löysällä narulla se taas rauhassa taapersi perässä. Hörinä oli hirmuinen kun mamman luo pääsi takaisin. Aamulla kierrettiin tarha ympäri lankoja tarkistamassa, ja yhdestä kohti olivat langat lähteneet irti kiinnikkeistään, siitä välistä varsan on ollut pakko sukeltaa.. Ihmettelen vaan suuresti, miksi hän on päättänyt tarhasta poistua, kun niin hyvin on pysynyt langoissa, vaikka Lotalla on lähdetty lenkille ja varsa on juossut pitkän matkaa aidan takana mukana. Outoa! Mittasin samalla kahdella eri sports trackerilla tarhan ympärysmitan, ja alaspäin pyöristettynä tarhan ympärys on noin 600 metriä.

Ja eilen aidoista karkailu jatkui jälleen - tällä kertaa laudat vaan lentelivät. Käytiin Nemon, Lotan ja Bimin kanssa naapuritallin kentällä. Bimi on saanut nyt pari kertaa ratsastajakseen nuoren Laura-tytön ja tarkoitus olisi käydä jatkossakin (niin, tästäkin on pitänyt kirjoitella...). Kun meitä oli kolme ihmistä lähdössä, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja ottaa matkaan myös kolme hevosta. Ajatuksena oli, että Nemo saa olla vapaana pihassa (kenttää ei ole aidattu mutta piha kyllä), jolloin se luultavasti seisoisi koko ajan kentän reunalla syömässä ruohoa. Ja jos jostain syystä varsaa ei voisi vapaana pitää, voi sen laittaa kentän reunalla olevaan tarhaan.

Kolmen ponin kanssa matkalla kentältä kotiin.

Naapuritallilla olikin yllättävän paljon porukkaa liikenteessä, ja yksi hevonen tulossa kentälle samaan aikaan, joten Nemo laitettiin tarhaan kentän reunalle. Ensin se keskittyi syömiseen, hieman juoksenteli ja huuteli Lotan siirtyessä kentän toiselle reunalle, muttei mitään paniikin aineksia kuitenkaan päässyt syntymään. Joten tuli täysin yllärinä, kun varsa paukautti tarhasta ulos komealla hypyllä suoraan lautaa päin! Näin hän joutui seisomaan loppuajan narun päässä kentän laidalla, ja täysin rauhassa ja oloonsa tyytyväisenä seisoikin..

Kotimatkalla tuli juna vastaan todella lähellä radan vieressä. Lotta otettiin tarkoituksella Nemon ja junan väliin, eikä varsa tuumannut tuon taivaallista. Se pysyi koko junan ohituksen löysällä narulla paikoillaan kaikki neljä jalkaa maassa. Oli vielä pitkä ja iso ic joka meidät ohitti. Todellinen puupää tuo varsa kyllä on, mikään ei hetkauta sen kovaa kalloa. Ei laudat eikä junat... Nemosta alkaa muutenkin tulla esiin oman elämänsä vaahteramäen eemeli. Aivan uskomattoman kiltti, fiksu ja rento kaveri se on, muttei enää mikään äidin helmaan turvaava pikkuvaava. Teinipoika jo!

Tänään ajeltiin taas kolmen vuonohevosen voimin. Matkan aikana ehti tulla jo pimeää, joten kohdattiin myös pari kirkkaasti valaistua valomatoa keskellä pimeyttä, junia tuli siis radanvarressa vastaan. Nemo ei taaskaan korvaansa lotkauttanut, mutta ensimmäisen junan kohdatessamme Rousku päätti poistua pellon puolelle. Sirillä oli Rousku liinassa, joten hyvin sai pidettyä varsan näpeissä, vaikka itsekin joutui pellolle sen perässä siirtymään. Ei Rouskullekaan missään kohden varsinaista paniikkia tullut, eikä se näyttänyt hetkeäkään siltä, että olisi tosissaan poistumassa paikalta. Seuraavan junan ohituksessa Rouskukin seisoi kaikki neljä jalkaa maassa. Ei muuta kun uudestaan ja enempi vaan junia kohtaamaan. Nemo ja Lotta eivät niistä välitä yhtään mitään, ja Rouskukin varmasti aina vähenevissä määrin.

Vuonisyhdistyksen kokouksesta vielä sen verran, että mie olin erovuoroinen jäsen hallituksesta, mutta minut valittiin uudelleen (kiitos!) ja Siri jatkaa myös varajäsenenä :)

Nemo testasi isoveikan loimea! Olen tehnyt tämän Blakkenille joululahjaksi vuonna 2003.