erikoispostaus ,

Luukku 4

12/04/2013 10:59:00 ap. Siri 8 Comments


Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?





Siri vastaa:


Tervetuloa mukaan Alfur-tallin issikkavaellukselle! Koostin teille yhden ihanimmista hetkistäni hevosten kanssa näin kuvin. Ja ettei nyt vallan tulisi väärin käsityksiä, kyllä se kaikkein parhain hetki on ollut se, että Rohanista tuli mun ihan oma poni tai että sen ylipäätään elämääni sain, mutta halusin valita tämän kertaiseen luukkuun hieman erilaisen kokemuksen jota ei nyt ihan joka päivä tule tehneeksi.
* * *


Tässä esittely valitsemastamme ratsastuskierroksesta (03/2010):
Taivallamme hiljaisessa metsässä, tölttäilemme reippaita pätkiä metsäteillä ja laukkaamme posket punaisiksi. Tässä on hauska retki vauhdin ystäville. Sisältää mehut ja makkarat.

Ennen lähtöä vaelluksen vetäjä kysyi minkääslaista ponia tytöille laitetaan?
Tarkoittaen tietysti näin ponin luonnetta ja ratsastettavuus ominaisuuksia.
Minä niistä tuon taivaallista vastasin kuin nainen autokaupassa:
"Ihan sama mulle kunhan se on valkonen."
Sitä saa mitä tilaa :)

(Kuva: Sanna Rönni)

#Toimittajan huomautus# Olen aina ollut hulluna valkoisiin eläimiin.
Varsinkin valkoisiin pieniin suloisiin pörröisiin poneihin.


Ja tällaista näkymää mä sain katsella koko lenkin selästä käsin.
Det passar bra.

Ponin nimi: Milla fráKjarnholtum II -99

Ensin ratsastettiin pienen kyläpahasen läpi.
Lunta oli satanut edellisenä yönä valtavasti ja ilma oli pirteä.
Samoin ponit.... vielä.
Ikävä kyllä vaelluksen vetäjä ei tajunnut ohjatessaan meitä tälle kyseiselle kierrokselle, että lumi oli metsäisellä osuudella tukkinut reitin aivan umpeen. Omaa poniani tarpominen paksussa hangessa alkoi selvästi ottamaan voimille. Ohjaaja sanoi, että issikat ovat vahvaa tekoa ja kestävät kyllä, mutta minä en kestänyt. Kun hanki vain paksuni ja paksuni katsoin parhaammaksi nousta pois satulasta.
Niin tekivät lopulta muutkin.
Ratsastusvaelluksemme muuttui kävelyvaellukseksi.
Olimme tarponeet kävellen paksussa hangessa jo vajaan tunnin...
...joten pidimme pienen tauon, koska ponit olivat hiestä märkiä ja uupuneita.
Niillä ei tuntunut olevan mitään vastaansanomista pieniä nokkaunia vastaan.
Ohjaaja soitti apujoukkoja auraamaan meille loppulenkin tietä auki metsämajalle. Hän oli kovin pahoillaan, että jouduimme vauhdikkaaksi luvatun lenkin sijaan matelemaan etanavauhtia paksussa hangessa, mutta mikäs meidän siellä metsässä ollessa. Viihdytimme itseämme hauskoilla tarinoilla, napsimalla kuvia ja olemalla muuten vaan pirtsakkoina -heh heh.
(Kuva: Ulla K)
Koska apujoukkoja ei alkanut kuulua, meidän oli pakko jatkaa matkaa, että kerkeäisimme pois metsästä ennen pimeän tuloa. Syy apujoukkojen saapumattomuuteenkin selvisi matkan varrella. Auttajasta itsestään oli tullut myös avuntarvitsija, koska hän oli ajanut traktorinsa ojaan.
Onneksi laavupaikka oli jo lähellä joten sinne päästyämme riisuimme ratsuiltamme satulat ja päästimme ne huilaamaan järvenrantaan pienen narun taakse koko lauman.
No ei täältä hangesta kukaan olisi karkuun päässytkään, vaikka olisi halunnut.
Heitimme ponilaumalle heinää turvan eteen...
ja meidän neniemme eteen heitettiin nuotio ja kasa makkaratikkuja. Järvenrannalla kodan kupeessa me nälkäiset vaeltajat keihästimme ja kärytimme makkaraa nuotiossa kuumaa mehua juoden ja heppajuttuja kertoen.
Nam nam, mutta oli maistuvaa kaiken sen tarpomisen jälkeen.

#Toimittajan huomautus# Nyt alkoi tehdä mieli makkaraa...
Kummasti noista pienistä poneista riitti vielä virtaa kotimatkalle ja munkin poni lähti viimeiselle laukkasuoralle kuin nappi takista. Sain kokea jonkinmatkaa myös elämäni ensimmäisen kerran tölttiä joka oli varsin mielenkiintoinen etenemistapa. Perille päästyämme yritin tunkea suloisen Milla-ratsuni povariini ja lähteä vähin äänin väsyneenä, mutta niin kovin onnellisena kotimatkalle.

Siinä tietysti onnistumatta.... damn it :)

(Kuva: Ulla K)

Marjo vastaa:

Voi kamala, näitäkin on ollut niin paljon… Ensimmäisenä tuli mieleen juuri äsken tarinoitu näyttelyreissu Lotan kanssa, mutten samaa viitsi uudelleen kirjoitella. Enkä tiedä valitsisinko sitä kuitenkaan. Parhaat, kauneimmat ja ihanimmat hetket liittyvät varmasti Nemon syntymään. 

Varsan syntymäyö oli ennemminkin panikointia, jännitystä ja hermoilua. Oltiin Sirin kanssa tosiaan menossa tallille yöksi, kun merkit varsomisesta olivat niin selkeät. Oltiin tunnin verran kauempana tarhassa sitä siivoamassa, ja kun palattiin talliin, oli varsa juuri syntynyt ja vielä turpaa lukuunottamatta pussin sisällä. Siitä sitten päästiin mukaan seuraamaan varsan ensihetkiä.


Neppariponi näkee ensi kertaa uuden maailman.

Tämän kuvan jaoin Facebookkiin Nemon syntymän jälkeen.

Muutaman tunnin kuluttua, kun kaikki vaikutti varsan suhteen hyvältä, päätimme lopulta mennä itsekin nukkumaan. Olimme tehneet heinistä pedit suoraan varsomiskarsinan yläpuolelle heinävintille. Makuupaikalta oli siis suora näkymä Lottaan ja varsaan. Siri nukahti sillä sekunnilla, mutta minua ei enää väsyttänyt yhtään. Jossain syvällä oli vielä pieni huoli siitä, pääseekö varsa varmasti itse syömään, aiemmin kun olimme tosissaan taistelleet, että saimme sen nisälle. Ja toisaalta en malttanut lopettaa sen katselua.. Siinä makuupussissa heinien tuoksussa maatessani, Sirin tuhistessa vieressä, Lotan rouskuttaessa tyytyväisenä heiniä ja pienen täydellisen varsan nukkuessa sen vieressä, oli fiilis aika mahtava. Tämä on ensimmäinen ja ihanin Nemoon liittyvä hetki.


Petimme heinien ja loimien päällä, ja Siri siellä tyytyväisenä uinumassa :)

Nemosta heinävintiltä napattu kuva.

Samana yönä myöhemmin menin vielä vintiltä alas ponien luo. Tällöin Nemo alkoi enempi itse liikuskella ja pääsi jo hyvin ylös ja syömään. Kyykistyin karsinan nurkkaan olkien päälle, ja Nemo tuli minua nuuskuttelemaan. Nappasin meistä kännykällä yhteiskuvan. Vasta tämän jälkeen olin oikeasti vakuuttunut, että kaikki on hyvin, varsa on pirtsakka, terve ja utelias, sekä varsa että tamma voivat erittäin hyvin. Tämän jälkeen kipusin takaisin heinäpedilleni ja sammuin kuin saunalyhty. 


Tässä kuva, kun kävin vielä ponien luona ennen kuin rupesin nukkumaan.
Nemo tutustuu ensi kertaa kasvattajaansa.

Nemoon liittyy paljon muitakin ihania hetkiä, mutta yksi parhaista on eräs vierailuista varsan luo kesälaitumille. Kyseessä taisi olla toinen vierailu ponien luona. Kävelin laitumelle ja näin kauempana laitumella koko lauman. Huutelin jo mennessäni Lotan nimeä, josko se tunnistaisi ja tervehtisi takaisin. Tällä kertaa Lotta ei reagoinut mitenkään (yleensä sekin aina hörisi ja nosti päänsä korvat pystyssä), mutta Nemo - miun pieni vauvaponini - hirnui minulle vastaukseksi <3 Uskomattoman ihana lämmin aalto silläkin hetkellä pyyhkäisi läpi koko vartalon. 


Ja tässä me kesälaitumilla kameralle poseeraamassa ;)


Lotan kanssa ihania hetkiä on ollut paljon, en osaa äkkiseltään edes eritellä mitään. Yleisesti sanottuna kaikki ne hetket, kun hevonen toimii juuri niin täydellisesti kuin mahdollista. Sen ajatukset ovat yhtä omieni kanssa, luotan siihen täysillä ja se minuun. Tuntuu että kaikki on mahdollista, eikä mitään tarvitse pelätä. Viime vuosina näitä aikoja on ollut enempi kuin koskaan :)


Seuraavan päivän kysymys: Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?


You Might Also Like

8 kommenttia :

  1. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/193.html

    Marjon kanssa samoilla linjoilla siis mennään. Kyllä uuden elämän alku on aina jotain niin ihmeellistä, jännitys siitä meneekö kaikki hyvin, ja helpotus sitten kun kaikki on lopulta mennyt niinkuin pitää <3

    VastaaPoista
  2. Hauska issikkatarina, mutta näinhän se on, hauskoimmat tarinat liittyvät jälkikäteen usein juuri niihin hetkiin, jotka eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan :) Issikat ovat kyllä ihania! Marjon tarina taas sai mut liikuttuneeksi, ja tuo viimeinen kuva on aivan mahdottoman kaunis. Ihana pieni Nemo!

    Oma luukkuni liittyy kanssa varsoihin, hieman eri tavalla vaan: http://ruskolilja.blogspot.fi/2013/12/4-luukku.html

    VastaaPoista
  3. Kiva päästä hetkeksi takaisin Pälkäneen metsiin. :) Oli aikamoinen "ratsastus"vaellus, mutta kivaa oli. :D

    VastaaPoista
  4. Harmi, kun minulla ei enää ole hevosblogia, niin en voi ottaa itse osaa joulukalenteriinne. Mielenkiinnolla kuitenkin lueskelen teidän kertomuksianne!

    VastaaPoista
  5. Kiitti Aurora! Näinhän se menee.. tulipa mieleen, että melkein uskaltaisin väittää, että missä tahansa muussa retkessä tai hommassa olisi varmasti ihminen jos toinenki hermostunut moisesta suunnitelman muutoksesta, mutta ei me hevosihmiset. Eikä se selässä oleminen taida se hauskin juttu tässä harrastuksessa ollakaan. Saatiinhan me tietysti reissutamme reilu hyvitys, mutta ilman sitäkin se olisi ollut ihana.

    Niin ja kiitos vaan Ulla, että pyysit mut tuolloin mukaan! Kivaa oli tosiaan.

    VastaaPoista
  6. Tässä meidän luukku 4 http://peterfjord.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-4.html

    VastaaPoista
  7. ihana issikkaretki ja aivan ihana Nemo!

    Vaikka mulla ei joulukalenteria olekaan, niin aihe inspiroi kyllä kirjoittamaan ja päätin itsekin tarinoida vähän. :)

    http://www.everyonehasdream.blogspot.fi/2013/12/parhain-kokemukseni-hevosen-kanssa.html

    VastaaPoista
  8. http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-4.html

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.