erikoispostaus
,
Luukku 4
Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?
Siri vastaa:
Tervetuloa mukaan Alfur-tallin issikkavaellukselle! Koostin teille yhden ihanimmista hetkistäni hevosten kanssa näin kuvin. Ja ettei nyt vallan tulisi väärin käsityksiä, kyllä se kaikkein parhain hetki on ollut se, että Rohanista tuli mun ihan oma poni tai että sen ylipäätään elämääni sain, mutta halusin valita tämän kertaiseen luukkuun hieman erilaisen kokemuksen jota ei nyt ihan joka päivä tule tehneeksi.
* * *
Tässä esittely valitsemastamme ratsastuskierroksesta (03/2010):
Taivallamme hiljaisessa metsässä, tölttäilemme reippaita pätkiä metsäteillä ja laukkaamme posket punaisiksi. Tässä on hauska retki vauhdin ystäville. Sisältää mehut ja makkarat.
Ja tällaista näkymää mä sain katsella koko lenkin selästä käsin.
Det passar bra.
Ponin nimi: Milla fráKjarnholtum II -99
Ensin ratsastettiin pienen kyläpahasen läpi.
Lunta oli satanut edellisenä yönä valtavasti ja ilma oli pirteä.
Samoin ponit.... vielä.
Ratsastusvaelluksemme muuttui kävelyvaellukseksi.
Olimme tarponeet kävellen paksussa hangessa jo vajaan tunnin...
...joten pidimme pienen tauon, koska ponit olivat hiestä märkiä ja uupuneita.
Niillä ei tuntunut olevan mitään vastaansanomista pieniä nokkaunia vastaan.
Onneksi laavupaikka oli jo lähellä joten sinne päästyämme riisuimme ratsuiltamme satulat ja päästimme ne huilaamaan järvenrantaan pienen narun taakse koko lauman.
No ei täältä hangesta kukaan olisi karkuun päässytkään, vaikka olisi halunnut.
Heitimme ponilaumalle heinää turvan eteen...
Marjo vastaa:
Voi kamala, näitäkin on ollut niin paljon… Ensimmäisenä tuli mieleen juuri äsken tarinoitu näyttelyreissu Lotan kanssa, mutten samaa viitsi uudelleen kirjoitella. Enkä tiedä valitsisinko sitä kuitenkaan. Parhaat, kauneimmat ja ihanimmat hetket liittyvät varmasti Nemon syntymään.
Varsan syntymäyö oli ennemminkin panikointia, jännitystä ja hermoilua. Oltiin Sirin kanssa tosiaan menossa tallille yöksi, kun merkit varsomisesta olivat niin selkeät. Oltiin tunnin verran kauempana tarhassa sitä siivoamassa, ja kun palattiin talliin, oli varsa juuri syntynyt ja vielä turpaa lukuunottamatta pussin sisällä. Siitä sitten päästiin mukaan seuraamaan varsan ensihetkiä.
Neppariponi näkee ensi kertaa uuden maailman.
Tämän kuvan jaoin Facebookkiin Nemon syntymän jälkeen.
Muutaman tunnin kuluttua, kun kaikki vaikutti varsan suhteen hyvältä, päätimme lopulta mennä itsekin nukkumaan. Olimme tehneet heinistä pedit suoraan varsomiskarsinan yläpuolelle heinävintille. Makuupaikalta oli siis suora näkymä Lottaan ja varsaan. Siri nukahti sillä sekunnilla, mutta minua ei enää väsyttänyt yhtään. Jossain syvällä oli vielä pieni huoli siitä, pääseekö varsa varmasti itse syömään, aiemmin kun olimme tosissaan taistelleet, että saimme sen nisälle. Ja toisaalta en malttanut lopettaa sen katselua.. Siinä makuupussissa heinien tuoksussa maatessani, Sirin tuhistessa vieressä, Lotan rouskuttaessa tyytyväisenä heiniä ja pienen täydellisen varsan nukkuessa sen vieressä, oli fiilis aika mahtava. Tämä on ensimmäinen ja ihanin Nemoon liittyvä hetki.
Petimme heinien ja loimien päällä, ja Siri siellä tyytyväisenä uinumassa :)
Nemosta heinävintiltä napattu kuva.
Samana yönä myöhemmin menin vielä vintiltä alas ponien luo. Tällöin Nemo alkoi enempi itse liikuskella ja pääsi jo hyvin ylös ja syömään. Kyykistyin karsinan nurkkaan olkien päälle, ja Nemo tuli minua nuuskuttelemaan. Nappasin meistä kännykällä yhteiskuvan. Vasta tämän jälkeen olin oikeasti vakuuttunut, että kaikki on hyvin, varsa on pirtsakka, terve ja utelias, sekä varsa että tamma voivat erittäin hyvin. Tämän jälkeen kipusin takaisin heinäpedilleni ja sammuin kuin saunalyhty.
Tässä kuva, kun kävin vielä ponien luona ennen kuin rupesin nukkumaan.
Nemo tutustuu ensi kertaa kasvattajaansa.
Nemoon liittyy paljon muitakin ihania hetkiä, mutta yksi parhaista on eräs vierailuista varsan luo kesälaitumille. Kyseessä taisi olla toinen vierailu ponien luona. Kävelin laitumelle ja näin kauempana laitumella koko lauman. Huutelin jo mennessäni Lotan nimeä, josko se tunnistaisi ja tervehtisi takaisin. Tällä kertaa Lotta ei reagoinut mitenkään (yleensä sekin aina hörisi ja nosti päänsä korvat pystyssä), mutta Nemo - miun pieni vauvaponini - hirnui minulle vastaukseksi <3 Uskomattoman ihana lämmin aalto silläkin hetkellä pyyhkäisi läpi koko vartalon.
Ja tässä me kesälaitumilla kameralle poseeraamassa ;)
Lotan kanssa ihania hetkiä on ollut paljon, en osaa äkkiseltään edes eritellä mitään. Yleisesti sanottuna kaikki ne hetket, kun hevonen toimii juuri niin täydellisesti kuin mahdollista. Sen ajatukset ovat yhtä omieni kanssa, luotan siihen täysillä ja se minuun. Tuntuu että kaikki on mahdollista, eikä mitään tarvitse pelätä. Viime vuosina näitä aikoja on ollut enempi kuin koskaan :)
Seuraavan päivän kysymys: Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?
Siri vastaa:
Tervetuloa mukaan Alfur-tallin issikkavaellukselle! Koostin teille yhden ihanimmista hetkistäni hevosten kanssa näin kuvin. Ja ettei nyt vallan tulisi väärin käsityksiä, kyllä se kaikkein parhain hetki on ollut se, että Rohanista tuli mun ihan oma poni tai että sen ylipäätään elämääni sain, mutta halusin valita tämän kertaiseen luukkuun hieman erilaisen kokemuksen jota ei nyt ihan joka päivä tule tehneeksi.
* * *
Tässä esittely valitsemastamme ratsastuskierroksesta (03/2010):
Taivallamme hiljaisessa metsässä, tölttäilemme reippaita pätkiä metsäteillä ja laukkaamme posket punaisiksi. Tässä on hauska retki vauhdin ystäville. Sisältää mehut ja makkarat.
Ja tällaista näkymää mä sain katsella koko lenkin selästä käsin. Det passar bra. Ponin nimi: Milla fráKjarnholtum II -99 |
Ensin ratsastettiin pienen kyläpahasen läpi. Lunta oli satanut edellisenä yönä valtavasti ja ilma oli pirteä. Samoin ponit.... vielä. |
Ratsastusvaelluksemme muuttui kävelyvaellukseksi. Olimme tarponeet kävellen paksussa hangessa jo vajaan tunnin... |
...joten pidimme pienen tauon, koska ponit olivat hiestä märkiä ja uupuneita. Niillä ei tuntunut olevan mitään vastaansanomista pieniä nokkaunia vastaan. |
Onneksi laavupaikka oli jo lähellä joten sinne päästyämme riisuimme ratsuiltamme satulat ja päästimme ne huilaamaan järvenrantaan pienen narun taakse koko lauman. |
No ei täältä hangesta kukaan olisi karkuun päässytkään, vaikka olisi halunnut. |
Heitimme ponilaumalle heinää turvan eteen... |
Marjo vastaa:
Voi kamala, näitäkin on ollut niin paljon… Ensimmäisenä tuli mieleen juuri äsken tarinoitu näyttelyreissu Lotan kanssa, mutten samaa viitsi uudelleen kirjoitella. Enkä tiedä valitsisinko sitä kuitenkaan. Parhaat, kauneimmat ja ihanimmat hetket liittyvät varmasti Nemon syntymään.
Varsan syntymäyö oli ennemminkin panikointia, jännitystä ja hermoilua. Oltiin Sirin kanssa tosiaan menossa tallille yöksi, kun merkit varsomisesta olivat niin selkeät. Oltiin tunnin verran kauempana tarhassa sitä siivoamassa, ja kun palattiin talliin, oli varsa juuri syntynyt ja vielä turpaa lukuunottamatta pussin sisällä. Siitä sitten päästiin mukaan seuraamaan varsan ensihetkiä.
Muutaman tunnin kuluttua, kun kaikki vaikutti varsan suhteen hyvältä, päätimme lopulta mennä itsekin nukkumaan. Olimme tehneet heinistä pedit suoraan varsomiskarsinan yläpuolelle heinävintille. Makuupaikalta oli siis suora näkymä Lottaan ja varsaan. Siri nukahti sillä sekunnilla, mutta minua ei enää väsyttänyt yhtään. Jossain syvällä oli vielä pieni huoli siitä, pääseekö varsa varmasti itse syömään, aiemmin kun olimme tosissaan taistelleet, että saimme sen nisälle. Ja toisaalta en malttanut lopettaa sen katselua.. Siinä makuupussissa heinien tuoksussa maatessani, Sirin tuhistessa vieressä, Lotan rouskuttaessa tyytyväisenä heiniä ja pienen täydellisen varsan nukkuessa sen vieressä, oli fiilis aika mahtava. Tämä on ensimmäinen ja ihanin Nemoon liittyvä hetki.
Samana yönä myöhemmin menin vielä vintiltä alas ponien luo. Tällöin Nemo alkoi enempi itse liikuskella ja pääsi jo hyvin ylös ja syömään. Kyykistyin karsinan nurkkaan olkien päälle, ja Nemo tuli minua nuuskuttelemaan. Nappasin meistä kännykällä yhteiskuvan. Vasta tämän jälkeen olin oikeasti vakuuttunut, että kaikki on hyvin, varsa on pirtsakka, terve ja utelias, sekä varsa että tamma voivat erittäin hyvin. Tämän jälkeen kipusin takaisin heinäpedilleni ja sammuin kuin saunalyhty.
Nemoon liittyy paljon muitakin ihania hetkiä, mutta yksi parhaista on eräs vierailuista varsan luo kesälaitumille. Kyseessä taisi olla toinen vierailu ponien luona. Kävelin laitumelle ja näin kauempana laitumella koko lauman. Huutelin jo mennessäni Lotan nimeä, josko se tunnistaisi ja tervehtisi takaisin. Tällä kertaa Lotta ei reagoinut mitenkään (yleensä sekin aina hörisi ja nosti päänsä korvat pystyssä), mutta Nemo - miun pieni vauvaponini - hirnui minulle vastaukseksi <3 Uskomattoman ihana lämmin aalto silläkin hetkellä pyyhkäisi läpi koko vartalon.
Lotan kanssa ihania hetkiä on ollut paljon, en osaa äkkiseltään edes eritellä mitään. Yleisesti sanottuna kaikki ne hetket, kun hevonen toimii juuri niin täydellisesti kuin mahdollista. Sen ajatukset ovat yhtä omieni kanssa, luotan siihen täysillä ja se minuun. Tuntuu että kaikki on mahdollista, eikä mitään tarvitse pelätä. Viime vuosina näitä aikoja on ollut enempi kuin koskaan :)
Varsan syntymäyö oli ennemminkin panikointia, jännitystä ja hermoilua. Oltiin Sirin kanssa tosiaan menossa tallille yöksi, kun merkit varsomisesta olivat niin selkeät. Oltiin tunnin verran kauempana tarhassa sitä siivoamassa, ja kun palattiin talliin, oli varsa juuri syntynyt ja vielä turpaa lukuunottamatta pussin sisällä. Siitä sitten päästiin mukaan seuraamaan varsan ensihetkiä.
Neppariponi näkee ensi kertaa uuden maailman. |
Tämän kuvan jaoin Facebookkiin Nemon syntymän jälkeen. |
Muutaman tunnin kuluttua, kun kaikki vaikutti varsan suhteen hyvältä, päätimme lopulta mennä itsekin nukkumaan. Olimme tehneet heinistä pedit suoraan varsomiskarsinan yläpuolelle heinävintille. Makuupaikalta oli siis suora näkymä Lottaan ja varsaan. Siri nukahti sillä sekunnilla, mutta minua ei enää väsyttänyt yhtään. Jossain syvällä oli vielä pieni huoli siitä, pääseekö varsa varmasti itse syömään, aiemmin kun olimme tosissaan taistelleet, että saimme sen nisälle. Ja toisaalta en malttanut lopettaa sen katselua.. Siinä makuupussissa heinien tuoksussa maatessani, Sirin tuhistessa vieressä, Lotan rouskuttaessa tyytyväisenä heiniä ja pienen täydellisen varsan nukkuessa sen vieressä, oli fiilis aika mahtava. Tämä on ensimmäinen ja ihanin Nemoon liittyvä hetki.
Petimme heinien ja loimien päällä, ja Siri siellä tyytyväisenä uinumassa :) |
Nemosta heinävintiltä napattu kuva. |
Tässä kuva, kun kävin vielä ponien luona ennen kuin rupesin nukkumaan. Nemo tutustuu ensi kertaa kasvattajaansa. |
Nemoon liittyy paljon muitakin ihania hetkiä, mutta yksi parhaista on eräs vierailuista varsan luo kesälaitumille. Kyseessä taisi olla toinen vierailu ponien luona. Kävelin laitumelle ja näin kauempana laitumella koko lauman. Huutelin jo mennessäni Lotan nimeä, josko se tunnistaisi ja tervehtisi takaisin. Tällä kertaa Lotta ei reagoinut mitenkään (yleensä sekin aina hörisi ja nosti päänsä korvat pystyssä), mutta Nemo - miun pieni vauvaponini - hirnui minulle vastaukseksi <3 Uskomattoman ihana lämmin aalto silläkin hetkellä pyyhkäisi läpi koko vartalon.
Ja tässä me kesälaitumilla kameralle poseeraamassa ;) |
Lotan kanssa ihania hetkiä on ollut paljon, en osaa äkkiseltään edes eritellä mitään. Yleisesti sanottuna kaikki ne hetket, kun hevonen toimii juuri niin täydellisesti kuin mahdollista. Sen ajatukset ovat yhtä omieni kanssa, luotan siihen täysillä ja se minuun. Tuntuu että kaikki on mahdollista, eikä mitään tarvitse pelätä. Viime vuosina näitä aikoja on ollut enempi kuin koskaan :)
Seuraavan päivän kysymys: Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?
http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/193.html
VastaaPoistaMarjon kanssa samoilla linjoilla siis mennään. Kyllä uuden elämän alku on aina jotain niin ihmeellistä, jännitys siitä meneekö kaikki hyvin, ja helpotus sitten kun kaikki on lopulta mennyt niinkuin pitää <3
Hauska issikkatarina, mutta näinhän se on, hauskoimmat tarinat liittyvät jälkikäteen usein juuri niihin hetkiin, jotka eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan :) Issikat ovat kyllä ihania! Marjon tarina taas sai mut liikuttuneeksi, ja tuo viimeinen kuva on aivan mahdottoman kaunis. Ihana pieni Nemo!
VastaaPoistaOma luukkuni liittyy kanssa varsoihin, hieman eri tavalla vaan: http://ruskolilja.blogspot.fi/2013/12/4-luukku.html
Kiva päästä hetkeksi takaisin Pälkäneen metsiin. :) Oli aikamoinen "ratsastus"vaellus, mutta kivaa oli. :D
VastaaPoistaHarmi, kun minulla ei enää ole hevosblogia, niin en voi ottaa itse osaa joulukalenteriinne. Mielenkiinnolla kuitenkin lueskelen teidän kertomuksianne!
VastaaPoistaKiitti Aurora! Näinhän se menee.. tulipa mieleen, että melkein uskaltaisin väittää, että missä tahansa muussa retkessä tai hommassa olisi varmasti ihminen jos toinenki hermostunut moisesta suunnitelman muutoksesta, mutta ei me hevosihmiset. Eikä se selässä oleminen taida se hauskin juttu tässä harrastuksessa ollakaan. Saatiinhan me tietysti reissutamme reilu hyvitys, mutta ilman sitäkin se olisi ollut ihana.
VastaaPoistaNiin ja kiitos vaan Ulla, että pyysit mut tuolloin mukaan! Kivaa oli tosiaan.
Tässä meidän luukku 4 http://peterfjord.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-4.html
VastaaPoistaihana issikkaretki ja aivan ihana Nemo!
VastaaPoistaVaikka mulla ei joulukalenteria olekaan, niin aihe inspiroi kyllä kirjoittamaan ja päätin itsekin tarinoida vähän. :)
http://www.everyonehasdream.blogspot.fi/2013/12/parhain-kokemukseni-hevosen-kanssa.html
http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-4.html
VastaaPoista