ajo ,

Luukku 8

12/08/2013 07:23:00 ap. Siri 2 Comments


Mikä oli paras saavutuksesi kilpailuissa/näyttelyissä/valmennuksissa/tallioloissa tmv. hevosesi kanssa tänä vuonna?



Siri vastaa:

En osannut valita vain yhtä ja ainoaa saavutusta, sillä nuoren hevosen kanssa touhutessa saavutuksia tulee kokoajan. Laitoin siis oheen koko vuoden parhaimmat hetket kuvin ja pikku sepustuksin. Jokainen opittu asia ja eteneminen kohti viisasta ja toimivaa koko perheen harrasteponia on minulle saavutus. Enhän ennen tätä ole varsan kanssa koskaan aiemmin touhunnut saati niiden kouluttamisesta mitään tiennyt. Senkin takia kaikki eka kerran jutut on ihania ja otan ne suurina virstanpylväinä. Jos ne siis on Rohanille uusia asioita on ne niitä minullekin. Minulle suuri saavutus on jo ylipäätään se, että olen saanut pidettyä sen hengissä ja terveenä. 

ROHAN MATKALLA KOHTI MONITOIMIPONIA VUONNA 2013

TAMMIKUUSSA
Se on ensimmäistä kertaa elämässään VAUNUJEN TAKAPIRUNA.

HELMIKUUSSA
Se on ensimmäistä kertaa KENTÄLLÄ valjaat niskassa HARJOITTELEMASSA ÄÄNIAPUJA.
Aiemmin kun se oli lähtenyt liikkeelle vain kun taluttajakin lähti. 

MAALISKUUSSA
Se on ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa opiskelemassa Vilesarin järjestämällä varsojen käsittelykurssilla. (Kuva: Vilesar)

Me Rohanin kanssa edettiin kaksi päiväisellä kurssilla huimaa vauhtia ja lähtöpäivänä uskalsin ohjasajaa sitä ekan kerran ilman taluttajaa aakealla laakealla alueella. Tässä video siitä ikimuistoisesta hetkestämme:
(Marjo kun ei koskaan saanut editoitua tätä kurssia loppuun)




HUHTIKUUSSA 2013
Se saa ensimmäisen ratsastajan selkäänsä.

TOUKOKUUSSA 2013
Se on ensimmäistä kertaa irtoaisat perässään ja vetää niitä maata vasten kuin olisi aina niin tehnyt räminästä huolimatta.

Se on ensimmäistä kertaa toisella käyttämällämme kentällä ja ylittää puomeja ohjasajossa.

KESÄKUUSSA
Se viettää ansaittua kesälomaa ainoana ruunana orien keskellä.

HEINÄKUUSSA 2013
Se näkee ensimmäistä kertaa kavereittensa kanssa sateenvarjon ja aiheuttaa joukkohysteriaa.
Saavutus sekin :)

ELOKUUSSA 2013
Se on jo unohdettu ;)

SYYSKUUSSA 2013
Se vetää ensimmäisen kerran laahaa ja rengasta.

LOKAKUUSSA 2013
Mä istun sen selässä ensimmäistä kertaa.
ja se tähtää heti siitä intoutuneena estekentille.

MARRASKUUSSA 2013
Ensimmäistä kertaa se kantaa selässään "kahta ratsastajaa".
(Mun toinen kerta sen selässä. Bellan ensimmäinen.)
Sekä toimii "lasten" talutusratsuna maastossa.

JOULUKUUSSA 2013
Se vetää ensimmäistä kertaa perässään rekiaihiota, jossa
MÄ ISTUN!!!!!!!!


Tässä vielä kuvakooste myös Rohanin toisenlaisesta saavutuksesta, nimittäin hevosen näköiseksi tulemisesta.





Marjo vastaa:

Käyttöajomestaruushopea!

Nemon syntymää ei voi mitenkään laskee minun saavutuksekseni hevosen kanssa (kyllä se oli ihan Lotan ansiota), eikä äitiyslomailevan tamman kanssa oikein mitään ole tehty. Nemon kanssa en taas osaa eritellä mitään yksittäistä saavutusta miltään osin. Kaikki se, mihin olemme Nemon kanssa edenneet, on ollut suurta saavutusta. Suhteen luominen heti varsasta saakka, talutusharjoitukset, maastoreissut, ensimmäisen junan kohtaaminen, kaikki on ollut merkityksekästä ja hienoa.. Käyttöajomestaruuksiin osallistuminen ja yllättävä sijoitus on varsinainen ainoa saavutus tältä vuodelta.

Käyttöajossa ja ratsastuksessa ratkottiin tosiaan ensi kertaa vuonohevosten mestarit molemmissa lajeissa. Osallistuimme myös ratsastukseen, mutta panostus siihen oli täysin olematon ajoon verrattuna. Etenkin, kun ajosta tuli saavutettua jo enemmän kuin uskalsin odottaakaan, oli seuraavana päivänä tankki aika lailla tyhjä koko pitkän päivän odottelun jälkeen ratsastusradalle lähtiessä..

Treenaaminen mestaruuksiin oli melko vähäistä, kun ponit tosiaan viettivät täyttä kesälomaa kaukana kotoa. Pääsin onneksi muutaman kerran ajamaan kisavaunulla ja kisaympäristössä, kun kisat pidettiin ponien kesälaidunpaikassa. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin varsan kohtalo - otetaanko kisaan mukaan vai ei? Yritin liikuttaa Lottaa ilman varsaa ennen kisoja pariin otteeseen, mutta tulos oli lähinnä surkea. Ratsain tamma ei keskittynyt yhtään, jos varsa jäi matkasta, ja ajaenkin käytös oli jotain ihan muuta kuin normaalia Lottaa. Lähdimme silti ilman varsaa radalle. Oikeastaan tämä vaikutti vain parissa tehtävässä. Ensinnäkään tamma ei olisi malttanut seistä paikoillaan missään pysähdyksissä, mutta näistä vielä jotenkin selvisimme. Suurimman haasteen aiheutti peruutus. Peruutuspaikalle palasimme takaisin laitumen läheisyyteen, mihin Nemo oli jäänyt, mutta eihän sitä enää näkynyt aidalla norkoilemassa. Tässä vaiheessa Lotalle tuli hätä päästä selvittämään, mihin varsa on kadonnut..

Kisaradalle lähtöä odotellessa..

Kentällä pujottelutehtävässä. 

Ahtaan käännöksen sisäänajo. Lotta itselleen epätyypillisen terhakkaana ;)

Malttoi se kuitenkin apuja kuunnella, vaikka ajatus harhaili. 

Tarkkaa pohdintaa.. Kisakuvat: Jonna Heino

Nemo jäi laitsalle odottelemaan. Kuva: Jonna Heino

Palkintojenjaossa. Kuva: Sanna

Ja vielä pakollinen pokaalikuva yhdessä päätähden kera!

Tulokset.

Video on julkaistu jo aiemmin blogissa, mutta tässä kisarata videolla:




Lupasin joskus kilpailun jälkeen, että kirjoittelen vielä tarkemmin tehtävien kulusta ja tuomarin kommentit muun muassa alkutarkastuksesta. Jäipä sitten (yllättäen) sekin tekemättä. Ja nyt minulla ei ole käsissäni kisapapereita, joissa arvostelut ovat. Aina näin.. Sen verran muistan, että eräs kommentti jäi kovasti ihmetyttämään. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta arvostelussa ajon aikana todettiin jotenkin, että tamma kulkee liian hitaasti/tahmeasti tai jotain kuitenkin verkkaisesta tahdista. Alkuun se tosiaan lähtikin kuin pieni etana, kun tajusi raukka joutuvansa liikenteeseen ilman varsaa. Vaan loppuradan Lotalla oli tosiaan kiire ja hätä varsan perään, joten miun nähdäkseni Lotta kulki erittäin reippaasti radalla! Huomattavasti tahdikkaammin kuin mitä sen normaali käynti olisi ollut… Joten katsotaan vaan, jos vielä joskus päästään kisoihin mukaan, sitten ainakin matelemme etanavauhdilla radan läpi, kun ei ole enää varsaa rasitteena :) Toiveena ja haaveena on tietysti päästä osallistumaan myös ensi vuonna! Sitä ennen on vaan paljon mahdollisia muuttujia matkassa, joten aika näyttää..

Seuraavan päivän kysymys: Mikä on tavoitteesi hevosesi kanssa/hevostelussa tulevalle vuodelle/vuosille?

You Might Also Like

2 kommenttia :

  1. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/198.html

    VastaaPoista
  2. Anteeksi vanhaan postaukseen kommentti, mutta pakko kysyä tähän liittyen, että vetikö se yksi shetlanninponikin niitä samoja vaunuja kuin vuonikset? Ilmeisesti sillä meni hyvin kun tulosten mukaan sillä oli vähiten virhepisteitä :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.