ajo ,

Luukku 9

12/09/2013 08:48:00 ap. Siri 3 Comments


Mikä on tavoitteesi hevosesi kanssa/hevostelussa tulevalle vuodelle/vuosille?


 



Siri vastaa:

Mää kirjotin eilen yömyöhään "kauheet" liirunlaarumit, mutta Marjo on ilmeisesti onnistunut ne jotenkin pois pyyhkimään ;) Nyt täytyy jo lähteä töihin, mutta lyhyesti samat laaritukset:
  • En näe elämääni ilman Rohania. Jos Rohan on niin onnekas, että saavuttaa joskus kolmenkymmenen vuoden ikäpaalun, minä olen silloin jokusen yli kuusikymmentä. Olen siis valmistautunut vanhenemaan sen kanssa loppuelämäni. Tietysti kaikkea voi aina sattua, elämäntilanteet muuttua, mutta en osaisi kuvitella ettei se enää olisi minun. Se on kuitenkin mun rakas elämäntapa ja tasavertainen perheenjäsen siinä missä koiranikin.
  • Rohanista on tarkoitus tehdä koko perheen harrasteponi niin kärryajoon, rekiajoon, valjakkoajoon kuin hiihto-, maasto-, koulu- ja esteratsastukseen. Aion viedä sen ammattiataitoiselle hyvälle ratsuttajalle kun sen hetki koittaa.
  • Kilpailut eivät koskaan ole kiinnostaneet minua, mutta ei voi koskaan tietää jos uskaltautuisin sillä vaikka johonkin puomiluokkaan tai helppoon koululuokkaan. Kuitenkin ehkä ennemmin näen jos Lara vain tätä harrastusta haluaa isompana harrastaa, että hän siitä itselleen kisaponin saa jos se puoli häntä kiinnostanee.
  • Kymmenen vuoden päästä (toivottavasti jo aiemminkin) näen Rohanin omassa pihassani seuranaan Laran oma poni.
Arvonnan yhteydessä Emmi P kysyi mitä suunnitelmia minulla on Rohanille talveksi. Kiitos Emmille ksymyksestä :) Vastaus tulee tässä: 
Aion ainakin "raahautua" sen perässä taluttajan kera minisuksilla joten jonkinasteista maastakäsin hiihtoa aiotaan tehdä. Jatketaan harvakseltaan ja lyhyissä määrin varmasti myös rekiaihion vetämistä. Annetaan pääasiassa pojan kasvaa vielä ennen sen kummempia hötkyilyjä. 

Maailman moninponi, Rohan <3

Marjo vastaa:


Voi apua, saako tähän kirjoittaa romaanin?! Miten voi ruveta erittelemään kaikkia mahdollisia asioita, joita mielessä siintää, kun ei niistä itsekään ole täysin selvillä..? Suurin osa ajatuksista on tietty vain kaukaisia haaveita, eikä niinkään tavoitteita. Konkreettisia tavoitteita taas on vaikea asettaa, koska ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu ;) Jos siis tässä postauksessa leikitään hieman taivaanrannanmaalareita, ja mietitään, mitä tulevaisuus voisi unelmissani tuoda tullessaan.. Onneksi te lukijat kyselitti paljon tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä arvonnassa, joten yritän niiden pohjaltakin hieman vastausta rakentaa!



Lähdetään liikkeelle siitä, että suurin haaveeni olisi tietysti oma talli - pieni punainen tupa ja perunamaa. Paitsi että en syö perunaa, joten perunamaan tilalle perustetaan mieluummin hevosille tarha ja talli. Mistään isosta hevostilasta en ole koskaan haaveillut. Kolmen - neljän hevosen talli olisi juuri passeli. Tai kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tallia mieluummin majoittaisin hevoset pihattoon. Nyt kun Nemon on ajateltu pysyvän orina, olisi paras ratkaisu tietysti pelkkä poikajengi, ettei orin tarvitse turhaan stressata ympäristössä olevia tammoja. Tämä taas sulkisi ikävästi Lotan pois kuvioista, sillä jos oman tallin saisin, haluaisin ehdottomasti Lotan sen asukkaaksi! 



Oman tallin kautta haaveissa olisi tietty myös kasvattaa lisää vuonohevosia.. Varsojen teettäminen vaan vaatisi tilaa lisää. Jolloin hevosmäärä ja työmääräkin molemmat kasvaisivat samalla. Sanotaanko siis näin, että vaikka jossain haaveissani näenkin lauman vuonohevosvarsoja kirmaavan keittiöni ikkunan alla, se ei enää mahdu oikeisiin tavoitteisiin. Niin syvällisesti en usko hevosiin pystyväni sitoutumaan, että niitä olisi tontti väärällään. Kyllä muutama aikuinen hevonen ja varsa tai pari muutaman vuoden välein olisi aika maksimi? 



Valhallan voipullia syntyy joskus toivottavasti lisää.. Nämä kaikki kolme ovat kyllä Fossin palleroisia :)


Kasvatuksen jatkamista ajatellen tarvittaisiin tietysti jalostuskelpoinen tamma. Lotalla ei enää varsoja tulla tekemään (niin suuresti kun siitä tammajälkeläisen toivoinkin saavani…), joten Lotan suvun jatkuminen on nyt täysin Nemon harteilla. Jos Nemo joskus jalostukseen pääsisi (palataan tähän myöhemmin) haluaisin toki sen tammajälkeläisen taas itselleni. Vaikka tavallaan sekin olisi tyhmää, sillä sitten en voisi käyttää Nemoa omalle tammalleni..


Haluan valkohallakon vuonistamman! Tässä kuvassa on toinen Suomen kahdesta valkohallakosta tammasta, uskomattoman ihana ja kaunis Nala! <3 Eikö me sovittaiskin hyvin yhteen?!

Olen jo iäisyyden haaveillut valkohallakosta vuonohevosesta. Ehdoton suosikkivuonikseni on jo aiemminkin blogissa mainittu valkohallakko tamma Nasu. Nasussa on kaikki kohdallaan - väri, rakenne ja uskomaton otsatukka (tarviiko edes mainita, että mitä pidempi ja paksumpi sen parempi). Luonteesta en niin hyvin tiedä, mutta sen mitä tammaa olen nähnyt, ei tuossakaan moitittavaa ole. Ei siis olisi yhtään hullumpaa saada Nasusta jälkikasvua (Liisa älä panikoi siellä tätä lukiessasi!), tai ehkäpä Nasun varsasta valkohallakosta Fjalarista, joka nähdään ensi keväänä oripäivillä.. 

Ja se toinen valkohallakko, upeaakin upeampi Nasu!

Jossain kohti tässä elämässä ehkä toivottavasti tulee ajankohtaiseksi vuonohevostamman hankinta, mutta mistä ja keneltä ja koska ja mistä suvuista - se on ihan täysi kysymysmerkki!? Luultavasti Nemo tulee vielä pitkään olemaan se yksi ja ainut, joten sen suuremmin ei tässä vaiheessa kannata asettaa tavoitteita kasvatuksen tai hevosmäärän lisäämisenkään suhteen. 

Nemon vihjaisinkin jo pysyvän orina ja toivottavasti joskus jatkavan sukua. Vuonohevosorin jalostuskäyttöön saaminen on pitkä ja kivinen tie, joka vaatii paljon, niin hevoselta kuin ihmisiltäkin. Tärkein on tietysti hevosen rakenne, johon valitettavasti ei itse pysty vaikuttamaan. Tähän saakka näyttää siltä, että Nemon kohdalla ei olisi täysi mahdottomuus, että sen rakenne voisi jalostukseen riittää?! Mutta olen silti hyvin skeptinen.. Välillä tuijottelen varsaa täysin haltioituneena (kuvista tai livenä), ja kehun itselleni kaikkea hienoa, mitä siinä on. Toisinaan taas näen pelkän onnettoman rimpulan ankanpoikasen, jossa on kaikki mahdollinen pielessä ja uskon vakaasti, ettei siitä ikinä mitään voi tulla. Ruunanrupsukaksi joutaisi. Omaansa on niin paha arvioida, joten parempi kun ei edes yritä. Annetaan tuomareiden hoitaa se homma. Eikä kukaan täysjärkinen nyt puolivuotiaasta mitään lopullista ala ennustaakaan :) Sen sijaan Nemon luonteen ja käyttöominaisuuksien uskoisin olevan aivan ihanteelliset jalostusorille! Jos joskus siltä näyttää, että oripäiville mennään, se onkin toinen juttu, kuka hoitaa orin ajolle opetuksen ja ajokokeen oripäivillä..

Nemolla aion totta kai päästä tulevaisuudessa ratsastamaan, toivottavasti sileälläkin vääntämään, mutta myös pitkille maastoretkille samoilemaan. Tässä kuvassa mie olen Blakkenin selässä joskus pojun ratsunuran alkutaipaleilla.

Oma haaveeni ja tavoitteeni olisi kehittyä kaikessa hevosten kanssa toimimisessa. Ratsastuksessa olen ihan amatööri, ja tietysti haluaisin oppia ratsastamaan paremmin. Silti ajatus ratsastustunneille menosta ei houkuta minua yhtään. Kuten aiemmin sanoin, en niin pidä vieraista hevosista, enkä opetustilanteistakaan useimmiten.. Lotan kanssa valmentautuisin enemmän kuin mielelläni, mutta tamman kunto ei ainakaan vielä siihen riitä. Saa nähdä tuleeko enää koskaan riittämäänkään, kun ikää vaan kertyy jatkuvasti lisää. Minua arveluttaa jo nyt Nemon ratsastuskäyttö tulevaisuudessa - raaskinko ollenkaan itse kiivetä sinne selkään, etten pilaa koko ponia?! Ainakin joku ammattilainen saa sen ratsuttaa ja varmasti jatkossakin joku muu läpiratsastaa riittävän usein, mie voin tyytyä maastoiluun löysin ohjin :D Toki olisi ihana päästä sen kanssa opiskelemaan itsekin lisää ja ehkä valmennuksiin tai vaikka kisoihinkin..? Sitä ennen olisi vaan hyvä opetella paremmaksi ratsastajaksi jonkun muun hevosen kuin Nemon kanssa. Eli tunneille mars!? (ikuisuustavoite joka ehkä toteutuu joskus kun rahaa on ylimääräistä - eli siis ei koskaan)

Haluaisin kehittyä ratsastajana, mutta etenkin yhdessä Lotan kanssa valmentautuen..

Enemmän itseäni kiehtoo ajopuoli ja siinä kehittyminen. Suuri haave olisikin ajaa itse ori oripäivillä, jos sinne päästään, mutta vaikka pääsisin jossain oppimaan niin paljon lisää, että kykenisin kokeen tekemään, jännittäisin varmasti niin paljon, ettei hommasta tulisi mitään. Parasta mahdollista tulosta ajatellen siis en todellakaan usko, että noin tärkeässä tilaisuudessa itse lähtisin ohjaksiin. Kuitenkin sekä käyttöajo että valjakkoajo kiehtovat. Kun vaan sitä aikaa ja rahaa olisi, varmasti näiden lajien parista tulisi lähdettyäkin tunneille tai kursseille..

Nemon kanssa toivon tulevaisuudessa pääseväni osallistumaan erinäisille kursseille ym. valmennuksiin. Jälleen kerran raha ja aika ovat rajoittavina tekijöinä, mutta halua olisi kyllä osallistua. Varsan kanssa ensin varmasti maastakäsittely- tai ajokoulutusjutuja, mutta myöhemmin vaikka myös käyttöajoa ja valjakkoajoa - mitä mielenkiintoista nyt vastaan sattuisikaan tulemaan. Muutenkin toivon pääseväni "reissaamaan" Nemon kanssa paljon. - tai no, paljon ja paljon, mutta totuttamaan hevosta uusiin paikkoihin ja tapahtumiin käymällä esimerkiksi mätsäreissä, näyttelyissä, ja miksei joskus niissä kisoissakin. Sirin kanssa on monesti puhuttu, kuinka ihanaa olisi, kun olisi oma koppi, vetoauto ja e-kortti. Voisi vaan heittää hevoset koppiin ja lähteä vaikka pitkälle maastoretkelle uusiin maastoihin. Mikä olisikaan mukavampi tapa opettaa hevosia reissaamiseen ja uusiin paikkoihin, puhumattakaan kuinka kivaa itse olisi saada vaihtelua. Voin oikeasti kuvitella, että joskus muutamien vuosien päästä, kun Nemolla ja Rouskulla aktiivisesti ratsastetaan, voisimme poikien kanssa yhdessä lähteä vaikka matkaratsastuskisoihin?

Tavoitteena on viedä Nemoa näyttelyihin ja ehkä itse esitääkin se - tosin olen sen luokan jännittäjä, että paremman tuloksen saattaa saavuttaa antamalla hevosen jonkun muun käsiin tulevaisuudessa.

Kisoihin liittyen haluaisin kyllä nähdä Nemon aikuisena kisakentillä! Oli laji sitten este, koulu, valjakko tai käyttöajo - tai mieluiten vaikka nämä kaikki - kunhan hevosen kanssa treenataan tavoitteellisesti. Ratsastuksessa todennäköisin vaihtoehto olisi lainakuski, etenkin jos taso yhtään helposta Ö:stä ylöspäin nousisi, mutta ajoa toivoisin pääseväni itsekin kisaamaan. Villeimmissä haaveissani näen Nemon ja Rouskun parivaljakkona valjakkoajon kisakentillä.. Vuonismestaruuksiin olisi hienoa joskus jätkä saada mukaan, mutta edelleen vierailevan kuskin kera ;)

Ihan oikea tavoitteeni on kehittyä ajopuolella - sekä valjakko- että käyttöajossa.

Jos kuitenkin vielä tiivistetään ne oikeat ja realistiset tavoitteet tuleville vuosille: Nemon kouluttaminen fiksuksi, hyvin käyttäytyväksi ja ihmisen kanssa rennosti toimivaksi käyttöhevoseksi sekä ajossa että ratsastuksessa. Ja siinä se tärkein sitten olikin. Toki suuri tavoitteeni on pystyä aina järjestämään hevoselle sellainen tallipaikka, missä sen luontaiset tarpeet täyttyvät riittävän hyvin - siis hevosseuraa, suuri tarha sekä säännöllinen riittävä ruokinta ja veden saanti nyt ensimmäisenä. Lotan suhteen on olemassa vielä paljonkin haaveita, mutta tavoitteiksi en niitä enää uskalla pukea. Kaikki mitä tamman kanssa vielä pystytään yhdessä tekemään ja kokemaan on pelkkää plussaa.. Suurin tavoite on se, että Lotta pysyisi hyvässä kunnossa ja käyttöhevosena vielä monen vuoden ajan!

Joku kysäisi arvonnan kommenteissa, haluaisinko elää joskus hevosetonta elämää. En haluaisi. Enkä usko, että koskaan niin tulen tekemäänkään. Jotain todella radikaalia saisi tapahtua, että hevoset minun elämästäni poistuisivat! Se on kysymysmerkki, tulenko loppuikäni omistamaan vain yhden hevosen, joka majoittuu täysihoitopaikalla vieraan tallissa (toivottavasti ei…), vai ovatko hevoset omassa pihassani ja osa jokapäiväistä elämää. Näihin vaikuttaa niin moni muu seikka, kun kyseessä kuitenkin ovat todella isot asiat. En ole täysin poissulkenut sitäkään ajatusta, että Nemon joskus joutuisin myymään. Toki tämä tapahtuisi vain äärimmäisen hädän hetkellä suuren tuskan kera. Mutta pääasia on kuitenkin se, että (vuono)hevoset pysyvät aina elämässäni!

Seuraavan päivän kysymys: Ketkä ovat/ovat olleet elämäsi hevoset?

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Lisätkää tämä, ei äskeistä! :D Tuli vahingos äitin tunnuksilla.. ;) Eli siis Wiikinkiponien joulukalenterin luukku 9:
    http://wiikinkiponit.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-9.html

    VastaaPoista
  2. http://aladdinbird.blogspot.fi/2013/12/199.html

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva blogi, jään seuraamaan! :) omass blogissani kerron minun ja vuonikseni touhuista;
    http://kvitafjord.blogspot.fi

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.