kouluratsastus ,

Himoshoppaajat liikenteessä - tai sitten ei.

4/06/2014 09:04:00 ip. marjo 3 Comments



"Tampereella 5.–6.4.2014 järjestetyt Hevoset-messut kasvattivat jälleen suosiotaan. Kahden päivän aikana Suomen suurimmilla hevosmessuilla vieraili ennätykselliset 14 742 hevosten ystävää, alan ammattilaista ja harrastajaa. Kuudennen kerran toteutettu tapahtuma ylsi uusiin ennätyksiin kaikilla mittareilla, sillä kävijämäärän ohella messuilla oli aiempaa enemmän ohjelmaa, näyttelypinta-alaa sekä näytteilleasettajia. Lisäksi tapahtuma oli entistä kansainvälisempi. Seuraavat Hevoset-messut pidetään 11.–12.4.2015 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa."

- Tiedote. Julkaistu: 06.04.2014 klo 20:24 - Tampereen Messut



Ei mennyt ihan putkeen nämä messut meikäläisten osalta. Noh, onneksi siis vain minun ja Sirin, alkuun kun näytti että plörinäksi menee koko Tampereen messut myös vuonohevosten osalta.

Ensinnäkin koko messuille osallistumisen kanssa meinasi tulla pieni paniikki, kun kukaan yhdistyksestä ei ottanut kontolleen messupöydän pitämistä - onneksi tähän löytyi viime hetkellä innokas ihminen, kiitos vielä Jaana! Myös rotuesittelyn esiintyjästä väännettiin aivan väärien kanavien kautta, joilla ei loppupeleissä ollut mitään merkitystä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin asiassa, ja lopulta saatiin (kuulemma) aivan upea esitys ja hieno ratsukko vuonohevosen rotuesittelyyn! Kiitos myös Virpi ja Emma sekä Sessa!

Yhdistyksen ständi messuilla.

Vuonohevosta rotuesittelyssä edustamassa oli siis jo aiemminkin tässä blogissa mainittu tamma Usvaniityn Midnattsprinsesse. Sessa esiintyi niin koulu- kuin esteratsastuksen saralla. Mie kirjoitin esittelytekstin, jonka messujen juontaja luki, ja tammaa ratsasti ihminen joka on viimeksi puoli vuotta sitten käynyt sen selässä. Palikoita kasailtiin suunnalta jos toiselta ja yhdistettiin ne vasta messuareenalla, mutta kuulemani mukaan esittely oli kuin hyvin suunniteltu ja harjoiteltu kokonaisuus! Mahtavaa näin, sillä vaikka harjoittelet ja treenaat kasaan jotain yhdistelmää, voi se silti hajota käsiin ja kaikki palikat tuntuvat irrallisilta.. Kokemusta on siitäkin ;)

Sessa terhakkaana Pirkkahallin pihassa.

Tämän videon alussa näkyy loppuosio Sessan esiintymisestä. Täytyy nyt tähän korjata juontajan pieni lukihäiriö… Kantakirja vuonohevosille avattiin toki vuonna 2003 eikä 2013 :) Lotta kantakirjattiin muuten tässä ensimmäisessä tilaisuudessa. Tein esittelytekstistä varulta melko pitkän, jottei lopu kesken, ja tässä videolla näkyvässä loppuosassa juontaja on lyhennellyt tekstiä aika lailla. Kuulostaa siis paikoin melko töksähtelevältä, mutta hyvin vedetty kuitenkin. Hienoa oli että kuuluttaja teki näin, sillä joskus kirjoittamaani tekstiä on luettu niin pitkälle kun aika riittää, ja lopetettu naps siihen mihin aika loppui. Olin kyllä varautunut tähänkin tekstiä suunnitellessani..


Sanna Nurmelle kiitos Sessan kuvista!




Puhun tässä koko ajan muiden suusta, kun itse en päässyt esitystä näkemään... Viikonloppu vierähti töitä painaen, mutta päätimme Sirin ja Laran kanssa hurauttaa vielä messut kiertämään miun työpäiväni päätteeksi. Ostoslistalla kun oli vaikka ja mitä.

Vaan arvatkaapa kuka sen shoppailun sitten hoiti..? Lara tietty. Tämä 5v likka painelee niin reippaana rahojen ja leluheppansa kanssa myyjien luokse itse maksamaan ostoksiaan, ettei voi kun ihmetellä. Kaksi ihanaa ponia Laralle tarttuikin sitten matkaan. Siri hemmotteli itseään Röeckelin maailman ihanimmilla hanskoilla. Miun ainoa saldoni oli pussi metrilakua.

Lara seurasi haltioituneena rodeohärkää. Ratsastamaan hän ei kuitenkaan halunnut mennä.

Tarkoitus oli tosiaan löytää Nemolle suitset, näyttelyriimu (josta en tiedä tuleeko käyttöä), pari harjaa sekä itselleni välikausitakki. Näistä ainoastaan suitsia jopa kanniskelin hetken mukanani ja näpelsin siihen malliin, että meinasin ne ottaa, mutta hyllyyn jäi. Uskon puute iski lähinnä koon suhteen, sillä en usko sille enää pony-koon kauaa mahtuvan (jos menee nytkään?), ja cobbina ei mallia löytynyt. Että se siitä sitten. Rohanin oli tarkoitus saada uusi riimu, mutta valikoimat olivat niin surkeat, että hankkimatta jäi sekin.

Siri: Tän mää haluun!

Lara: Niin määkin!

Messun parasta antia olikin muutamien ystävien tapaaminen eri puolilta Suomea. Messuille suunniteltiin etukäteen jo vuonisporukan omakin miitti, mutta emmepä ehtineet sinnekään. Onneksi noita tuttuja tipahteli naaman eteen myös muuten kierrellessä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia! Ehdottomasti kuitenkin suurin ja iloisin yllätys oli heti messuille mennessämme, kun eräs blogin lukija tunnisti Sirin tämän kävellessä sisälle Laran kanssa. Minulta meni koko tilanne ihan ohi, ja luulin Sirin juttelevan jonkun vanhan tuttunsa kanssa - kyseessä olikin tämän blogin kautta Sirin ja Rohanin muistava vuonisfani(??). En olisi uskonut, että meitä näin helposti - vielä ilman vuonohevosia matkassa - voisi tunnistaa..? Kiitos kuitenkin tälle lukijalle kun jäit juttelemaan! :) Ja ps. jos luet tämän, niin kerrotko vielä, mistä se ihana vuoniskeppari oli hankittu? Itse tehty?

Todettiin messuilla kierrellessä, että kyllä hevosharrastus on kallista.. Jalustimet 520e. Otsapanta 145e. Ja pitäis vissiin myös ostaa vielä satula ja suitset joihin ne kiinnittää..? ;)

Näittekö te vuonohevosen rotuesittelyn? Mitä piditte? Ottiko joku kuvia tai videota? Laittakaa ihmeessä linkkiä jos löytyy, mie haluan myös nähdä.. :)

Sessa söpöilee karsinassaan auringon valaisemana.

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Hih, tällä kerralla mun on kai pakko yrittää kommentoida.. Tunnustaudun siis bloginne innokkaaksi seuraajaksi, vuonisneiti Steinskogens Gnist'in alias Höpinän omistajaksi ja messuilla bongaamanne vuonohevoskepparin omistajattaren äidiksi. :) Vuoniskeppari on kotoisin Powerpollesta (sieltä saapi tilata toiveiden mukaisia keppareita, kunhan vaan jaksaa odottaa) ja me Tampereen kupeesta.

    Sirille tuolloin lauantaina sanoinkin, että kun kotona on hyvinkin Rouskun ikäinen vuonis, teidän juttujanne on ollut aivan mahtavan kiva ja opettavaista lukea. Kiva oli tavata, törmäämme varmaan vastaisuudessakin vuonistapahtumissa! :)

    Suvi

    VastaaPoista
  2. Hei kiva Suvi kun heräsit! :D Ai sinulla on Jaanan kasvattivarsa, ja vielä Rouskun ikäinen, ihanaa. Mitenkä olette neidin kanssa edenneet, onko ajo-opetus jo hyvällä mallilla vai opetatko ajolle? Majaileeko poni Aito-tallilla vai kenties jossain Tampereen eteläpuolella? Jos on lähempänä niin mehän voitaisiin vaikka Sirin kanssa joskus hurauttaa käymään ja Höpinää kuvaamaan jos haluat(?), minulle kelpaavat aina uudet vuonismallit (kuville kun on tarvetta..) ja olisi kiva nähdä ikätovereita. Tule ihmeessä mukaan vuonistapahtumiin, pian tässä onkin jo oripäiviä ja rotunäyttelyä tiedossa.. :) Tapaamisiin siis!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.