ajo-opetus
,
Ääk, taas olisi aivan kauhesti kirjoiteltavaa ja liuta uusia kuvia ja videoita niin Nemosta, Lotasta kuin Rouskustakin, mutta ikinä ei vaan tunnu olevan aikaa niiden käsittelyyn saati blogiin asti saattamiseen! Omistetaan tämä postaus nyt kuitenkin yksin vauvaponille. (ps. oripäivien videot on lähes käsitelty loppuun ja lähinnä nettiin lataamista vaille valmiit - paitsi Siriltä on tulossa pari videota ja niistä en tiedä missä vaiheessa ovat..)
Edellisen päivityksen jälkeen olen ehtinyt käymään kolmeen kertaan Nemon luona: oripäiväviikonloppuna kahtena eri päivänä, eilen, ja pääsiäisloman aikana vielä kerran on tarkoitus sinne hurautella. Ekalla visiitillä otin Nemon ensin tallin käytävälle harjaukseen, siitä naruriimuun ja käytiin pienellä kävelyllä. Ajatuksena oli ottaa 11-kuukautiskuvia, mutta eihän tuo malttanut seistä sen vertaa paikoillaan yksin isolla pellolla orin huudellessa viereisessä tarhassa, etten viitsinyt edes yrittää. Käytiin siis vaan pienellä metsäretkellä tutustumassa uusiin maastoihin.
Toisella kerralla tehtiin varsalle täysin uutta juttua eli takaa-ajoa! Ensin piti mennä kentälle pyörimään, mutta se ajatus oli jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu… Niinkin tyhmästä syystä, kuin että Nemoa kutitti! Varsan turkki oli sateesta märkä, eikä se pystynyt keskittymään yhtään mihinkään puolta sekuntia kun ainoa ajatus sen päässä oli päästä rapsuttamaan itseään kentän karheaan hiekkaan. En uskaltanut enää päästää sitä kentälle vapaaksi edellisen karkureissun jälkeen, joten siinä sitten odoteltiin. Siri otti videolle tätä pienen ponin tuskaa, yritän senkin käsitellä jossain vaiheessa näytille. Oli se aika hauska, kun pienellä oli niin hirmuisen suuri ongelma, eikä se millään meinannut malttaa käydä piehtaroimassa :D
Lopulta kun oli kutitukset hoidettu, päätettiin kuitenkin lähteä tielle käppäilemään takaa-ajon merkeissä. Siri talutti pihan poikki ja muiden hevosten tarhojen ohi, mutta pian jo aloin mie käyttää varsan takaa apuja. Lähinnä siis pelkkää liikkeelle lähtöä ja pysäytystä. Nemohan periaatteessa osaa nämä molemmat, mutta on se tietty aina uusi tilanne, kun avut tulevatkin yhtäkkiä takaa eikä ihminen kulje edessä kuten normaalisti. Tässä pieni pätkä touhusta videolla.
Kolmannella kerralla olin yksin liikenteessä. Ensin hengailin hyvän aikaa ponien tarhassa niitä vaan kuvaillen. Tämäkin touhu oli astetta haasteellisempaa Odan takia. Siis kuinka hellyydenkipeä voi hevonen olla?! Joo voin kuvitella, ettei ole helppoa viimeisillään kantavan tamman elämä painolastinsa kera, mutta joku raja sentään.. Tamma seuraa perässä kuin hai laivaa, ja vaikka hänet yrittää ajaa pois on väistyminen kahden sentin luokkaa ja säilyy muistissa kolme sekuntia. Kerran jo luulin päässeeni tammasta lopullisesti eroon ja kyykin rauhassa varsoja kuvaamassa, kunnes tunsin karhean huulen pyörivän ohimollani. Eipä tuolle voinut muuta kun nauraa.. On noissa paksuissa mammoissa jotain niin ihanan sympaattista, niistä oikein huokuu kauas sellainen tietty kuulaus ja rauhallisuus. Ihan samanlainen Lotta oli vuosi sitten <3
.
Tarhassa Nemo tosiaan oli kuin pystyynkuollut vanha ruuna… Siitä löytyi selkeästi enemmän yhteistä mammojen kuin oripoikien kanssa. Ehdin jo ajatella, että tämä on taas näitä päiviä kun varsaa saa kiskoa perässä kuin tiiliskiveä. Vaan erehdyinpa pahan kerran. Ensinnäkin tallin pihassa oli täysi hälinä päällä kun varsan sinne talutin. Läjäpäin lapsia juoksi ja pyöräili ohi, joku hyppi trampoliinilla ja joku leikitti koiria. Vieressä oli vielä porukka hevosia lähdössä maastoon. Siinä me sitten hengattiin Nemon kanssa kaiken härdellin keskellä hevosten lähtöä odotellessa. Minulla oli varsa vaan tavallisen riimun päässä lyhyellä narulla, ja hevoset kulkivat noin kahden metrin päästä ohi, mutta tämä pysyi taas niin helposti käsissä. Kyllä se pörhisteli ja hörisi ja hieman steppasi ohitusten ajan, muttei tietoakaan että yrittäisi ryykätä mihinkään suuntaan. Parhautta
Lopulta kun sain Nemon tallin käytävälle rauhoittui koko pihamaa. Mutta varsa ei. Koskaan se ei ole ollut noin levoton kiinnisidottuna! Hädin tuskin oli sellaista hetkeä, että kaikki neljä jalkaa olisivat pysyneet yhtä aikaa maassa. Tai jos kintut olivatkin aloillaan niin sitten pää huiski puolelta toiselle. Hätäkakkojakin tuli kolmet, ja vähän väliä piti huudella kavereille. Omituista kerrassaan. Ainoat hetket kun varsa oikeasti keskittyi seisomaan olivat silloin, kun harjasin sen harjan sekä nostelin kaviot. Mietinpä siinä samalla, että nämä taitavat olla juurikin ne asiat, joita oikeasti olen opettamalla opettanut Nemolle. Varsinkin jalkojen nostossa se alkaa olla todella haka. Yhtään ylimääräistä askelta ei tullut ja kaikki jalkansa se piti rentoina ilmassa tasan niin kauan kun mie halusin. Pitäisi vissiin siis vaan jatkaa ahkerasti myös paikallaseisomisharjoituksia harjauksen aikana. Jos seuraava kerta kiinnisidottuna on samanmoista, niin en sitä enää käytävälle sido, vaan suoritetaan harjaus narun päässä varsan seistessä paikoillaan.
Meinasin mennä varsan kanssa kentälle treenailemaan, mutta tässä mielentilassa koko idea oli tuhoontuomittu. Nemo ei nähnyt eikä kuullut mitään mitä olisi pitänyt, ainoastaan kaiken sen mitä tapahtui kentän ulkopuolella. Lisäksi se olisi vissiin taas halunnut piehtaroimaan. (ja aloin jo miettiä oliko se vikatikki ensimmäiselläkin kerralla - oppiko varsa nyt heti, että kentällä saa haahuilla miten lystää ja heittää makuulle kun lystää? voi perrrr)
Jatkettiin siis matkaa maastoon. Ja sieltä se perässä vedettävä sitten löytyikin.. Tarkoitus oli käydä vaan pienellä iltakävelyllä auringonpaisteesta nautiskelemassa. Kuvittelin tietäväni suunnilleen mistä kierretään lenkki ympäri. Vaan tiedättekö sen tunteen, kun olette lähes varmoja pääsevänne paikasta A paikkaan B noudattaen reittiä X, mutta pian huomaattekin olevanne reitillä Y, joka ei lopu koskaan..? En todellakaan tiedä, olimmeko oikealla polulla vai emme, mutta kun matka vaan jatkui ja jatkui loputtoman tuntuisesti, päätin mie lopulta luovuttaa ja käännyttiin ympäri. Kevyestä iltalenkistä tulikin siis puolentoista tunnin rämpiminen keskellä metsää…
Nemo seurasi hienosti pitkällä löysällä narulla koko matkan mukana. Välillä ylitettiin sellaisia ryteikköjä ja risukkoja, että hyvä kun itse niistä jotenkin selvisin. En edes katsonut taakseni miten se varsa mahtaa läpi könytä, mutta kaikesta se vaan perässä rämpi, kun kertaakaan ei naru kiristynyt. On muuten äärettömän kätevää, kun hevonen osaa pysäytysmerkin. Jouduttiin parissa kohtaa hyppäämään ojan tai muuten tosi märän kohdan yli. Mie teen ylitykset aina niin, että hyppään ensin itse ja samalla käsken varsan jäädä toiselle puolen. Kun olen selvinnyt yli, otan sopivasti etäisyyttä, että hevoselle jää tilaa hypätä ja pyydän sen sitten loikkaamaan perässä. Nemolla ei ole mitään käsitystä sellaisista asioista kuin vastaan hangoittelu tai erimielisyys missään asioissa. Jos hänen käsketään tulla niin hän tulee ja that's it - oli edessä sitten mitä tahansa :)
Lievästi sanottuna pitkittyneen metsäretkemme takia olin pahasti myöhässä arvioimastani aikataulusta ja koirat kotona kaipasivat jo kipeästi iltaruokaansa. Kaasujalka kotia kohti oli siis melko raskas, vaikka itsekseni siinä ajellessa mietinkin, että tämä on juuri sellaista seutua ja juuri sitä aikaa, kun hirvet ja kauriit alkavat liikkua… Ja enköhän sitten ihan ohimennen huomannutkin hirven seisovan aivan tien vieressä - ehkä metrin etäisyydellä - mutta pellon puolella ja naama kohti metsää, ei maantietä. Tässä kohden oli pakko ajaa vähän matkaa eteenpäin, heittää uukkarit, käydä kaivamassa kamera perärontista ja lähteä ajamaan takaisin toivoen hirven pysyneen paikoillaan. Olihan se ehtinyt kipitellä jo muutaman kymmenen metriä kauemmas, mutta onneksi vanha hakkuuaukio oli vielä niin matalakasvuista, että näkyväisyys oli hyvä ja 200mm putki riitti juuri kuvan ottamiseen. Tällainen otus siellä patsasteli. Ja olipa lähellä, että meiltä molemmilta tämän hirven kanssa voisi olla nyt henki pois.. Pidinkin tätä kohtaamista jonkinsortin vihjeenä tuolta korkeammalta taholta ja loppumatkan kotiin ajelin huomattavasti kevyemmällä kaasulla :) Ihan vinkkinä muillekin autoilijoille..
Nemon kuulumisia x3
 |
| Tarhaan mennessäme ei hevosia näkynyt missään. Ne eivät olleet laitumella eivätkä ne olleet ruokapaikalla. Piti kävellä kauas metsikköön ennen kuin keltuaiset löytyivät :) |
 |
| Täältähän me kaikki tullaan.. |
 |
| Ihmiset on aina niin ihania! |
 |
| Olvir kurkistelee metsän keskeltä. |
 |
| Vaan missä on Nemo? Jostain kaukaa sekin porukan viimeisenä ilmestyi näkyville.. |
 |
| Erittäin pirteän näköistä porukkaa! |
 |
| Ihan sama mihin tarhassa kulkee, seuraavat kaikki hevoset perässä. Tässä koko lauma samassa kuvassa. |
 |
| Nemo pääsi tutustumaan käyttöajon ja käyttöratsastuksen lastauslaituriin. |
 |
| Ja ei muuta kun hyppy selkään hop! No jos ei ihan vielä kuitenkaan.. Katsotaan sitten neljän vuoden päästä uudestaan. Osallistumisikä käyttömestaruuskisoihin on viisi vuotta ;) |
 |
| Pellolla käytiin napsimassa muutama kuva. |
 |
| Miks tää poni näyttää ihan hölmöltä?? :D |
 |
| Tiesittekös että hetken päästä tääkin maisema on ihan vihreä, täynnä tammoja varsoineen, ja kuvissa ihmiset esiintyvät toppi ja sortsit päällä.. Kesä... |
 |
| Kuvausten jälkeen matka jatkui metsäretkelle. |
 |
| Ihana upea Herttua seurasi hyvin kiinnostuneena kun käveltiin sen aidan ohi. Tämä herra tulee ensi vuonna Ypäjälle uusimaan jalostuslupansa. |
 |
| Metsässä pompattiin pienen ojan yli. Katsokaa mikä tyyli, mikä energia, mikä ilmavara, miten henkeäsalpaava suoritus! (lue: laakamato keplottelee itsensä hädin tuskin kuivin kintuin yli…) |
 |
| Laiska varsa seurasi rentona perässä mihin vaan mentiinkin. |
 |
| Tallin pihassa kaksi uskomattoman kaunista nuorta tammaa tuli aidan taa pällistelemään meidän menoamme. Liekö niillä jo tulevan sulhon valinta mielessä..? |
 |
| Jäätiin siihen tammojen eteen poseeraamaan ja "ihmettelemään" peräkärryä. Nemo taisi lähinnä ihmetellä, että nyt toi akka on tullut lopullisesti hulluksi, paukuttaa nyt kädellään peräkärryä?! Eikö se enää muutakaan tekemistä keksi.. |
Lopulta kun oli kutitukset hoidettu, päätettiin kuitenkin lähteä tielle käppäilemään takaa-ajon merkeissä. Siri talutti pihan poikki ja muiden hevosten tarhojen ohi, mutta pian jo aloin mie käyttää varsan takaa apuja. Lähinnä siis pelkkää liikkeelle lähtöä ja pysäytystä. Nemohan periaatteessa osaa nämä molemmat, mutta on se tietty aina uusi tilanne, kun avut tulevatkin yhtäkkiä takaa eikä ihminen kulje edessä kuten normaalisti. Tässä pieni pätkä touhusta videolla.
Kolmannella kerralla olin yksin liikenteessä. Ensin hengailin hyvän aikaa ponien tarhassa niitä vaan kuvaillen. Tämäkin touhu oli astetta haasteellisempaa Odan takia. Siis kuinka hellyydenkipeä voi hevonen olla?! Joo voin kuvitella, ettei ole helppoa viimeisillään kantavan tamman elämä painolastinsa kera, mutta joku raja sentään.. Tamma seuraa perässä kuin hai laivaa, ja vaikka hänet yrittää ajaa pois on väistyminen kahden sentin luokkaa ja säilyy muistissa kolme sekuntia. Kerran jo luulin päässeeni tammasta lopullisesti eroon ja kyykin rauhassa varsoja kuvaamassa, kunnes tunsin karhean huulen pyörivän ohimollani. Eipä tuolle voinut muuta kun nauraa.. On noissa paksuissa mammoissa jotain niin ihanan sympaattista, niistä oikein huokuu kauas sellainen tietty kuulaus ja rauhallisuus. Ihan samanlainen Lotta oli vuosi sitten <3
.
 |
| Totesin joskus, että minulla on Rouskusta ainakin tsiljoona kuvaa joissa ponilla on kieli ulkona. Nemosta alkaa olla sama saldo näiden haukottelujen kanssa... |
 | ||
Roketti poseeraa aina yhtä terhakkaana aidan takana. Tämä 3-vuotias komistus tavataan varmaankin parin vuoden päästä oripäivillä.. :)
|
 |
| Olviria koko homma vaan nauratti! |
 |
| Voi miten puhdas poni.. |
 |
| …ja aina yhtä fiksun näköinen oO |
 |
| Pojat löysivät uuden huippukivan lelun! Tässä on yksi selkeä ero Nemon ja näiden kahden välillä - Nemoa ei voisi vähempää kiinnostaa joku tarhaan kannettu ja maahan heitetty riimu... |
 |
| …kuten ei myöskään maassa lojuva pressu. Nemo selkeästi ihmettelee, mitä kivaa nämä kaksi siitäkin muka keksivät. |
 |
| Maassa istuskeleva mamma oli paljon kivempi kaveri <3 |
 |
| Oda löysi sopivan rapsutuspaikan. Ja voi tuota massua. |
 |
| Niin kaunis tamma! |
 |
| Riehakkaiden pikkupoikien touhua... |
 |
| Tukalasta olotilastaan kärsivien paksujen mammojen touhua. Vai siis..? |
 |
| Niin, siellä ne pojat juoksentelee riemu katossa. |
 |
| Ja niin, siellä se yksi poika nuokkuu keskellä päivää toisen tamman seurana. Voi Nemo! |
 |
| Olin kaikessa rauhassa kuvaamassa varsoja, kun Oda ilmestyi miun otsaani rapsuttelemaan. |
 |
| Pakkohan tätä tammaa oli rapsutella ja pusutella takaisin. On se niin symppis! |
Tarhassa Nemo tosiaan oli kuin pystyynkuollut vanha ruuna… Siitä löytyi selkeästi enemmän yhteistä mammojen kuin oripoikien kanssa. Ehdin jo ajatella, että tämä on taas näitä päiviä kun varsaa saa kiskoa perässä kuin tiiliskiveä. Vaan erehdyinpa pahan kerran. Ensinnäkin tallin pihassa oli täysi hälinä päällä kun varsan sinne talutin. Läjäpäin lapsia juoksi ja pyöräili ohi, joku hyppi trampoliinilla ja joku leikitti koiria. Vieressä oli vielä porukka hevosia lähdössä maastoon. Siinä me sitten hengattiin Nemon kanssa kaiken härdellin keskellä hevosten lähtöä odotellessa. Minulla oli varsa vaan tavallisen riimun päässä lyhyellä narulla, ja hevoset kulkivat noin kahden metrin päästä ohi, mutta tämä pysyi taas niin helposti käsissä. Kyllä se pörhisteli ja hörisi ja hieman steppasi ohitusten ajan, muttei tietoakaan että yrittäisi ryykätä mihinkään suuntaan. Parhautta
Lopulta kun sain Nemon tallin käytävälle rauhoittui koko pihamaa. Mutta varsa ei. Koskaan se ei ole ollut noin levoton kiinnisidottuna! Hädin tuskin oli sellaista hetkeä, että kaikki neljä jalkaa olisivat pysyneet yhtä aikaa maassa. Tai jos kintut olivatkin aloillaan niin sitten pää huiski puolelta toiselle. Hätäkakkojakin tuli kolmet, ja vähän väliä piti huudella kavereille. Omituista kerrassaan. Ainoat hetket kun varsa oikeasti keskittyi seisomaan olivat silloin, kun harjasin sen harjan sekä nostelin kaviot. Mietinpä siinä samalla, että nämä taitavat olla juurikin ne asiat, joita oikeasti olen opettamalla opettanut Nemolle. Varsinkin jalkojen nostossa se alkaa olla todella haka. Yhtään ylimääräistä askelta ei tullut ja kaikki jalkansa se piti rentoina ilmassa tasan niin kauan kun mie halusin. Pitäisi vissiin siis vaan jatkaa ahkerasti myös paikallaseisomisharjoituksia harjauksen aikana. Jos seuraava kerta kiinnisidottuna on samanmoista, niin en sitä enää käytävälle sido, vaan suoritetaan harjaus narun päässä varsan seistessä paikoillaan.Meinasin mennä varsan kanssa kentälle treenailemaan, mutta tässä mielentilassa koko idea oli tuhoontuomittu. Nemo ei nähnyt eikä kuullut mitään mitä olisi pitänyt, ainoastaan kaiken sen mitä tapahtui kentän ulkopuolella. Lisäksi se olisi vissiin taas halunnut piehtaroimaan. (ja aloin jo miettiä oliko se vikatikki ensimmäiselläkin kerralla - oppiko varsa nyt heti, että kentällä saa haahuilla miten lystää ja heittää makuulle kun lystää? voi perrrr)
Jatkettiin siis matkaa maastoon. Ja sieltä se perässä vedettävä sitten löytyikin.. Tarkoitus oli käydä vaan pienellä iltakävelyllä auringonpaisteesta nautiskelemassa. Kuvittelin tietäväni suunnilleen mistä kierretään lenkki ympäri. Vaan tiedättekö sen tunteen, kun olette lähes varmoja pääsevänne paikasta A paikkaan B noudattaen reittiä X, mutta pian huomaattekin olevanne reitillä Y, joka ei lopu koskaan..? En todellakaan tiedä, olimmeko oikealla polulla vai emme, mutta kun matka vaan jatkui ja jatkui loputtoman tuntuisesti, päätin mie lopulta luovuttaa ja käännyttiin ympäri. Kevyestä iltalenkistä tulikin siis puolentoista tunnin rämpiminen keskellä metsää…
Nemo seurasi hienosti pitkällä löysällä narulla koko matkan mukana. Välillä ylitettiin sellaisia ryteikköjä ja risukkoja, että hyvä kun itse niistä jotenkin selvisin. En edes katsonut taakseni miten se varsa mahtaa läpi könytä, mutta kaikesta se vaan perässä rämpi, kun kertaakaan ei naru kiristynyt. On muuten äärettömän kätevää, kun hevonen osaa pysäytysmerkin. Jouduttiin parissa kohtaa hyppäämään ojan tai muuten tosi märän kohdan yli. Mie teen ylitykset aina niin, että hyppään ensin itse ja samalla käsken varsan jäädä toiselle puolen. Kun olen selvinnyt yli, otan sopivasti etäisyyttä, että hevoselle jää tilaa hypätä ja pyydän sen sitten loikkaamaan perässä. Nemolla ei ole mitään käsitystä sellaisista asioista kuin vastaan hangoittelu tai erimielisyys missään asioissa. Jos hänen käsketään tulla niin hän tulee ja that's it - oli edessä sitten mitä tahansa :)
 |
| Tämä tarhassa nuokkunut köntys heräsi henkiin potenssiin sata kun pääsi tallin pihaan. Into piukeana lenkille lähdössä. |
 |
| Vaan siihen se into laantuikin kun poistuttiin tallilta kahdestaan metsään. |
 |
| Siellä se vauva löntystää mamman perässä kun ei muutakaan voi, hih. |
 |
| "Siis ihan tosissasko muka meinaat et tästä pitäis tulla yli vai häh?!" tuumaa varsa joka vihaa vesilätäköitä.. |
 |
| Edellisen paikan hypystä en ottanut kuvaa, varsin komeasti se siitä loikkasikin! Seuraavan ojan kohdalla kaivoin puhelimen esille, mutta eipä kännykkä hämärässä metsässä ihan ehdi tarkennuksessa mukaan.. |
 |
| Kun mie totesin olevani totaalisen eksyksissä ja yritin epätoivoisesti puhelimen gps:llä miettiä jatkanko matkaa vai käännynkö takaisin, keskittyi Nemo tyytyväisenä syömiseen. |
 |
| Käytiin tutustumassa myös jäkälään. Varsa taisi tuntea itsensä hieman petetyksi tässä kohtaa, eihän tätä hevoset syödä voi ;) |
Lievästi sanottuna pitkittyneen metsäretkemme takia olin pahasti myöhässä arvioimastani aikataulusta ja koirat kotona kaipasivat jo kipeästi iltaruokaansa. Kaasujalka kotia kohti oli siis melko raskas, vaikka itsekseni siinä ajellessa mietinkin, että tämä on juuri sellaista seutua ja juuri sitä aikaa, kun hirvet ja kauriit alkavat liikkua… Ja enköhän sitten ihan ohimennen huomannutkin hirven seisovan aivan tien vieressä - ehkä metrin etäisyydellä - mutta pellon puolella ja naama kohti metsää, ei maantietä. Tässä kohden oli pakko ajaa vähän matkaa eteenpäin, heittää uukkarit, käydä kaivamassa kamera perärontista ja lähteä ajamaan takaisin toivoen hirven pysyneen paikoillaan. Olihan se ehtinyt kipitellä jo muutaman kymmenen metriä kauemmas, mutta onneksi vanha hakkuuaukio oli vielä niin matalakasvuista, että näkyväisyys oli hyvä ja 200mm putki riitti juuri kuvan ottamiseen. Tällainen otus siellä patsasteli. Ja olipa lähellä, että meiltä molemmilta tämän hirven kanssa voisi olla nyt henki pois.. Pidinkin tätä kohtaamista jonkinsortin vihjeenä tuolta korkeammalta taholta ja loppumatkan kotiin ajelin huomattavasti kevyemmällä kaasulla :) Ihan vinkkinä muillekin autoilijoille..
Upea kuva hirvestä (toki muutkin hienoja ja hauskoja :)), vaikka tosiaan sitä parempi mitä kauempana tiestä pysyvät ;) Välillä tallimatkoilla nimenomaan hirvittää, kun noita isompia ja pienempiä sarvipäitä matkan varrella näkee :P
VastaaPoistaOn sulla kyllä tosi hyvä varsa. Niin nöyrä ja jo valmiiksi täyspäinen (ainakin kun vertaan naapurini kahteen Nemon ikäiseen suokkipojuun jotka hyppivät pystyyn ja ovat uhmakkaita). Tolla varsalla ja tuolla käsittelyllä saa kyllä sellaisen hevosen, joita on harvassa. Sellaisen maastovarman ponin jonka selkään uskaltaa viskata aloittelijankin. Tsemppiä teille, samalla tavalla vaan niin sinulla on pian täyskasvuinen herrasmies :)
VastaaPoistaNinah, joo saa kyllä olla varsinkin iltaisin ja aamuisin tarkkana mitä vauhtia ajelee sarvipäiden kulkureiteillä..
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos kommentista :) Toivottavasti kaikki menee Nemon kanssa jatkossakin yhtä hyvin kuin tähän saakka, siitä on kyllä kasvamassa oikea herrasmies :)