kouluratsastus ,

Toinenkin palleroponi kentällä hommissa

11/04/2014 12:18:00 ip. marjo 0 Comments


Kaikki varmaan arvaavat, kehen viittaa tämänkertainen otsikko?? Nemosta ei palleroa saa tekemälläkään (vaikka itse asiassa edelleen sen maha jonkun verran roikkuu kesän laihtumisen jäljiltä..), joten julkaistaanpa blogissa pitkästä aikaa äitimuoristakin kuvia! Olen käynyt Lottaa muutamat kerrat liikuttelemassa - pääasiassa maastoillen - mutta blogiin on jäänyt juttua laittamatta. Ehkä lähinnä kun ei ole ollut sen kummoisempia kuvia julkaista tekstin tueksi. Tällä kertaa sain kuitenkin kuvaajan kentälle mukaan, joten kuvia piisaa, vaikkei näissä kovin kummoista katsottavaa olekaan..

En tiedä taas yhtään, koska Lotalla olisi viimeksi koulua ratsastettu? Varmaan lähinnä ne muutamat kerrat, kun minä olen sen kanssa pellolla jotain vääntänyt? Siis aivan äärimmäisen vähän. Näin ollen nytkin käytiin vaan fiilistellen kokeilemassa, miten muori kulkee. Lähinnä löntysteltiin pää taivaassa ja takajalat tallissa, mutta hetkellisiä hyviäkin pätkiä mahtui joukkoon. Olisi kyllä niin huisia päästä vielä oikeasti treenaamaan Lotan kanssa, mutta näillä etäisyyksillä ja aikatauluilla se taitaa olla pieni mahdottomuus. En vaan ehdi käymään sen kanssa niin usein kentällä, että voisi oikeasti työstää mitään tai saada hevosta taas liikkumaan paremmassa muodossa itseään kantaen. Pelto taas ei tähän vuodenaikaan ole oikein ratsastuskunnossa. Eipä noita kadotettuja lihaksia 23-vuotiaaksi kääntyvälle hevoselle niin vaan takaisin taiota. Yllättävän hyvin se on silti joka kerta kulkenut, kun olen jonkinnäköistä kouluratsastukseen viittaavaa edes yrittänyt tehdä. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.. ;)



Lotta on kasvattanut aivan hirmuisen talviturkin! Se on täysin eri luokkaa Rouskun ja varsinkin Nemon kanssa, jolla hädin tuskin huomaa eroa kesäkarvaan. Muutenkin Lotta on saanut selvästi lisää pyöreyttä luidensa päälle. Keväällä se olikin selvästi liian hoikassa kunnossa, nyt alkaa olla poni taas oma muhkea itsensä. Näissä liikekuvissa Lotta näyttää yllättävän hyvältä, mutta kun ponin seistessä satuloituna käytävällä katselin sen valtavaa mahaa, paksua jytkyä kaulaa ja pitkien hapsukarvojen ympäröimää turpaa, en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Paljon enempää tiibetin mammutilta ei enää hevonen voisi näyttää. Ihana Lotta!

Johan on laiskannäköistä menoa..


Meidän jatkuva ongelmamme on kuolaimen alle tyhjäksi valahtaminen.
Mieluummin vähän liian pitkänä kuin näin alhaalla sanon minä..








Annan Lotalle paljon taukoja kävellä pää pitkänä kesken työskentelyn..




Loppuravien jälkeen olin keräämässä ohjia käteen ja siirtymässä käyntiin,
kun Lotta tuumasi, että nyt mennään!

Ja kaahotti täysillä pari kierrosta kenttää ympäri, mie vaan repeilin kyydissä.
Ihan hassu muori <3

You Might Also Like

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.