koirat ,

Kolmas kerta toden sanoo - tai ehkä ei sittenkään!?

3/08/2015 11:19:00 ip. marjo 42 Comments

Olen aina sanonut, että jos minulle jotain joskus Lotan kanssa tapahtuu (varsinkin kun käyn sillä niin paljon yksin maastoilemassa), johtuu se siitä, että hevonen kaatuu. Muutoinhan Lotta on lähes pomminvarma, mutta muutamat kerrat käynyt kyllä rähmällään maassa. Ja nyt me sitten kaaduttiin. Pahasti.

Ainoa kuva muistona koko reissusta.. Kypäräkamera kun hajosi vihdoin lopullisesti.

Perjantaina maastoiltiin yhdessä Lotalla ja Rasmuksella pitkä ja kiva lenkki. Laukkapätkätkin sujuivat kuulemma oikein nätisti ja rauhassa, mahtavaa! Kunnes tilsat jaloissa ilmoittivat itsestään ja minä päädyin rähmälleni maahan hevosen kanssa. Kiipesin takaisin selkään, mutta pian olinkin jo matkalla sairaalaan. Yö sairaalassa, seuraava päivä luuhana toisten nurkissa ja vielä Sirillä yötä, jotta saatoin yöllä kertoa olevani Madonna. Täysin järjissäni siis! ;)

Kahteen kertaan olen nyt lentänyt selästä siten, että muisti noin kuuden tunnin ajalta katoaa lähes täysin ja koko päivältäkin on vain hataria mielikuvia. Kahdesti on siis viety lanssilla sairaalaan (molemmilla kerroilla olen kyllä kiivennyt takaisin hevosen selkään ja jatkanut maastolenkkiä, kunnes sekavat jutut ovat kertoneet kaverille, että toi tyyppi ei ole ihan kunnossa) ja näin ollen kahdesti on kuvattu aivot terveiksi. Mitään ei myöskään ole mistään hajonnut kummallakaan kerralla. Onko näistä lentämisistä sitten kolmas kerta se viimeinen kerta? Joka tapauksessa myös "ei kahta ilman kolmatta" lupailee, että sairaalaan tässä vielä menossa ollaan..?

Tälle viikonlopulle mahtui kaksi muutakin läheltäpiti-tilannetta ja todellista vaaranpaikkaa mukaan. Miun äitini kävi viemässä koirani Sirille hoitoon, kun tuli tieto että minä makaan sairaalassa. Siellä ne olivat vuorokauden kunnes itse menin seuraavana iltana perässä. Koirat olivat ulkona Sirin pihalla kun menin (jottei vauva herää vastaanottoon), ja tietty ekana suuntasin ulos koiria moikkaamaan. Fionaa ei vaan näkynyt missään..

Tämä pieni herkästi paineistuva adhd:ni oli päättänyt hypätä aidan yli ja poistua pihasta illan pimeydessä. Oliko se kuullut minun ääneni, kun puhuin puhelimessa tullessani ja sen tähden lähtenyt? Vai oliko se muuten vaan niin paineissa ja jostain muusta syystä tai ärsykkeestä lähtenyt karkuun? Joka tapauksessa tällaiset yllättävät elämänmuutokset eivät sovi Fionalle, se on nähty monet kerrat.


Fifin kahdet kasvot. Pieni rakas puudelini <3

Nappasin tietty Zeldan hihnaan mukaan ja lähdin kiireesti ulos huutelemaan Fionaa. Onneksi tajusin hetken jälkiä lumesta haeskeltuani miltei heti lähteä kohti minun vanhempieni taloa, missä Fionakin on jonkun aikaa asunut. Näin jo kaukaa valkoista hankea vasten, että musta pieni koira seisoo tiellä talon edessä. Huutelin oikein korkealla nuotilla innostuneesti Fionan nimeä jatkuvalla syötöllä. Koira selvästi arpoi. Sen teki mieli lähteä karkuun. Toisaalta tuo piha ja minun autoni pihassa olivat sen ainoa tuki ja turva. Selvästikään se ei halunnut niitä jättää. Fiona on yksin tai vieraissa käsissä tosi arka ja varovainen - ei laisinkaan oma itsensä. Se saa minusta ja yleensäkin tutuista asioista ihan hirmuisesti tukea. Hetken jo pelkäsin tosissani, että se lähtee pakoon, mutta onneksi vähitellen se alkoi tulla lähemmäs. Ensin varovasti epäröiden askeltaen, mutta kun kyyneleet silmissä entistä innokkaammin kutsuin pientä koiraani, pian se jo laukkasi täyttä vauhtia vastaan. Luojalle kiitos!

Paikallisia tuottajia paikalla talviriehassa. Juttua ja kuvia ehkä myöhemmin lisää luvassa :)

Loistavan viikonlopun kruunasi vielä oritaistelu tallilla. Meillä oli talvirieha tallilla (vissiin parisataa ihmistä kävi mukana?) ja vierailemassa oli myös 3-vuotias juuri ruunattu shetlanniponi, joka käyttäytyi vielä varsin vilkkaasti ja orimaisesti. Nemo katseli sitä koko päivän nätisti - jokseenkin erittäin kiinnostuneesti - aidan takaa, kun poni kulki talutuksessa pulkan edessä. Nemon oli tarkoitus osallistua talviriehaan myöskin pulkan edessä, ja tiedän että se olisi hoitanut homman tyynen varmasti kotiin. Minä vaan en ole ihan siinä kunnossa, että olisin voinut hevosta taluttaa..

Pojat nautiskelivat huomiosta ja rapsutuksista talviriehan vierailijoilta.

Hyvin sujuneen päivän päätteeksi tämä pikkuponi laitettiin tarhaan, josta se kuitenkin karkasi ja laukkasi pellolle meitin poikien aidan taa, missä kulki joukko muita hevosia ratsastajineen. Nemohan ei oman tallin hevosille juuri korvaansa lotkauta, vaikka ne kulkevat ihan aidan vieressä. Se on niitä tottunut lähes päivittäin näkemään ja seuraa toki kiinnostuneena, mutta rauhassa. Vaan tämä vieras "ori" juoksentelemassa muiden hevosten seassa sai sitten Nemolla piuhat tappiin ja tuo tuli langoista läpi, Rousku perässä. Kaikki katastrofin ainekset olivat täydellisesti valmiina, mutta - täysin käsittämätöntä kyllä - yhtä pienenpientä naarmua lukuunottamatta ainakaan meidän pojillemme ei käynyt mitään! "Oriit" ottivat kolmisin yhteen kuten oritaisteluissa konsanaan (muut hevoset saatiin aitojen taa alta pois), ja hyvin laittoi pieni shettiskin kampoihin isommilleen. En onneksi tätä itse nähnyt, olisin varmaan pyörtynyt kauhusta. Pääsin paikalle vasta kun hevoset oli saatu toisistaan irti. En edelleenkään käsitä, miten ne on ylipäätään saatu lopettamaan. Jo Nemon ja Rouskun leikit ovat sen näköisiä, että en todellakaan väliin menisi. Saati jos vieraat orit taistelevat täysin tosissaan!

Pojat hikisinä ja väsyneinä oritaistelun jälkeen. Nemo seuraa edelleen tarkkaavaisena, missä lymyää tunkeilija hänen reviirillään, vaikka shettis on jo lähtenyt takaisin omaan kotiinsa.

Ei voi kun ihmetellä, miten tästä kolmen täydellisen katastrofin viikonlopusta selvittiin näin pienin vaurioin! No tätä tekstiä kirjoitan lähes pelkällä vasemmalla kädellä (hidasta), sillä oikea olkapää on jossain määrin käyttökelvoton. Onneksi parempaan päin koko ajan :)

Jos jossain on jokin korkeampi voima olemassa, niin ei voi kun nöyrästi kiittää ja kumartaa siitä, että kaikki (koirat, ihmiset, hevoset) ovat kunnossa ja onnellisina omissa kodeissaan elämäänsä normaalisti jatkaen.. Lotallekin ilmeisesti tuli vain pintanaarmuja kaatumisen seurauksena.

Kiitos kaikille avustaville enkeleille näissä tilanteissa! Toivottavasti tämä toimii muistutuksena meidän lisäksemme myös lukijoille, että kaikkeen kannattaa varautua. Kypärät ja puhelimet aina kunnossa, eikä turhia riskejä parane muutenkaan ottaa. Toki onnettomuus voi tapahtua kenelle tahansa koska tahansa, vaikka kuinka koettaisi varoa.

Nyt me otetaan ihan iisisti ja huilataan kaikki! 

Oletko sinä pudonnut pahasti hevosen selästä? Onko siitä jäänyt fyysisiä tai henkisiä vammoja?

You Might Also Like

42 kommenttia :

  1. Huh huh mikä viikonloppu! Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Jos tässä olisi sitten taas muutaman seuraavaan kuukauden epäonnet yhdellä kertaa koettu?? Ja kiitos <3

      Poista
  2. Minulle kävi viime syksynä niin, että hevoselta lähti etujalat alta. Tuloksena tipahdin suoraan olkapäälleni ja sairaalareissu siitä tuli. Olkapää meni sijoiltaan, mutta hevoselle ei tullut naarmuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kompastuiko hevonen vai miten näin kävi? Onneksi ei sinullekaan sen pahemmin, kipeää kyllä varmaan teki..

      Poista
  3. Itse putosin marraskuussa ponin selästä, ja minulta lähti pikkurilli pois paikaltaan ja ranne ja selkä olivat myös erittäin kipeät. Säikähdyksellä ja jäsenkorjaajalla vierailulla onneksi selvisin!
    Ja onneksi teilläkin oli onni matkassa viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa, kuulosti aika hurjalta =/ Hyvä ettei pahemmin käynyt sinullekaan!

      Poista
  4. Jopaa teille on sattunut ja tapahtunut!

    Itselläni on ollut kyllä älytön tuuri, kun olen ratsastanut ja harrastanut hevosia yli 30 vuotta, enkä koskaan ole loukannut itseäni tippuessani tai muutenkaan isommin. Yhden haavan olen käynyt päivystyksessä ompeluttamassa koko aikana, siinä kaikki.

    Minulla on omassa pihassa kaksi suomenhevosoria, ne ovat normaalitilanteissa aivan kilttejä lapasia, eivät juuri mitenkään poikkea käytökseltään ruunasta. Mutta kyllähän orien kanssa aina on omat riskinsä olemassa, juurikin esim.noissa karkaamistilanteissa. Itsekin aina pelkään, että meidän pihaan karkaa joku vieras ori tai kiimainen tamma. Kerran niin kävikin, mutta onneksi meidän pojat pysyi silloin aidassaan. Tai jos lenkillä vastaan juoksisi irrallinen vieras hevonen, ei olisi mukava tilanne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut tuuria - ja varmasti myös järkeä matkassa! :)

      Onhan nuo aina pahempia paikkoja orien kanssa.. Muistan iäti tilanteen, kun olin meidän poikien isoveljellä ratsastamassa ihan alkuvaiheen maastolenkkejä (ori taisi olla 4v?) ja Siri tuli Lotan selässä perässä mukana. Vastaan tuli kapealla metsätiellä shetlanninponi kahden pikkulapsen kanssa. Kelasin mielessäni kaikki mahdolliset vaihtoehdot, miten mennään ohi. Oma nuori oriini oli sen verran viriili, että ensinnäkin pelkäsin miten se reagoi vieraaseen poniin. Siristä tamman kanssa ei olisi mitään apua. Enemmän kuitenkin pelkäsin juuri sitä, jos pikkulapsilla tuleekin ongelma pidellä shettistään ja se pääsee orin luo sitä härkkimään. Onneksi ratsuni meni todella nätisti ja kuuliaisesti shetukan ohi, ja lapsetkin näyttivät hyvin pärjäävän. Vaan kyllä hieman hirvitti :)

      Poista
  5. Ounou!! Ihme ja kumma miten kaikesta tuosta on voinut selvitä naarmuitta, onni onnettomuudessa. Paranemisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano.. ja kiitoksia :)

      Poista
  6. Harmi kun tollanen onnettumuus sattunut :/ Ite oon viimeks tippunu yhdeltä ponilta kun se kiels esteellä :D ei onneksi sattunut melkeinpä yhtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo taitaakin olla yksi tyypillisimpiä tilanteita lentää selästä. Onneksi ei sattunut! =)

      Poista
  7. No ohho! On ollut kyllä viikonloppu... Paranemisia :)
    Minä olen kerran kaatunut hepan kanssa ja kerran niin että muisti meni sekä ilmat pihalle :S Ja lukuisat muut putoamiset... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengissä olet kuitenkin vielä sinäkin, hieno homma! Ei kuulosta kyllä kovin kivalta nuokaan lentämiset.. :p

      Poista
  8. Naurattaa kuinka samanlaisia meijä Lotta hepat tuntuu olevan.. Senkin kanssa justii maastossa kaaduttii ja kerran aikasemminkin ollaan kaaduttu.. Onneksi tällä kertaa meillä oli pehmeää lunta alla eikä käynyt kuinkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onko nimi joku enne vai? :D Minkä rotuinen teidän Lottanne on? Paksu hanki on kieltämättä hyvä pehmuste, kerran olen myös Lotan selästä humpsahtanut pellolle kinoksiin, eikä tuntunut kyllä missään ;)

      Poista
    2. Meidän Lotta-muori 28vee on lämpöinen. Juu ei haitannut vaikka itsekin jäin Lotan pehmeän mahan ja pehmeän hangen väliin hetkeksi ;)

      Poista
  9. Huh, varsinainen toimintaviikonloppu teillä takana. Luojan kiitos olette kaikki kunnossa! Voisi olla ihan hyvä idea ottaa iisisti tuollaisen päävamman jälkeen hetken verran... ihan vaan vinkiksi tämä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! jostain kumman syystä se iisisti ottaminen on nyt ollut viimeinen asia mielessä, nämä muut tapahtumat huomioiden… :D Mutta ehkä tästä vielä pystyy rauhoittumaan jossain välissä.

      Poista
  10. Voi ei Marjo, kylläpä sua koetellaan :( Onneksi selvisit säikähdyksellä, eikä mitään vakavaa sattunut. Ja onneksi myös poneilla on kaikki kunnossa :)

    Aurinkoista kevättä ja tsemppiä selkään paluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ei selkään paluussa taida ongelmaa olla, kun en muista koko ratsastuksesta oikein mitään.. :) Täytyy varmaan kuitenkin aloitella varovasti Lotan kanssa, jotta kroppa ja pää pysyvät varmasti menossa mukana ;)

      Poista
  11. Ohhoh, onpas siellä ollut hurja viikonloppu! :o Mä oon pari kertaa tippunut eräältä vuonisruunalta pahemmin, toisella kertaa meni vissiin lonkka jotenkin, kun kävely oli kuukauden ajan hyvin vaivalloista ja toisella kerralla selkä rysähti, ei siinäkään pahemmin käynyt, kuin että oli kaks kuukautta kipeänä ja edelleen kipeytyy nopeasti! Siksi en enää isommilla hevosilla uskalla mennäkkään, onneksi olen pikkuponikokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa pahalta :( Kuvattiinko nuo molemmat, että ovat kunnossa? Vaikka onhan se niin, että kerran kun johonkin on pahaa iskua saanut, herkästi alkaa vaivaamaan uudemman kerran..

      Jostain syystä minullakin on ollut tapana kiertää isot hevoset kaukaa :D

      Poista
  12. Jollakin muullakin ollut sitten tämmöinen _ei niin onnistunut_ viikonloppu... :D Itselläni murtui kolme sormea maastossa hevosta taluttaessa ja lievä aivotärähdys kun hevonen päätti ottaa itseensä auki lennähtäneestä roska-astian kannesta->hyppäsi pystyyn->minä kaaduin suoraan mahan alle, mutta onneksi ei astunut kunnolla päälle! Vain sormet etukavioiden alle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, hui kamala! Onni onnettomuudessa sitten teilläkin. On tosiaan ollut joku epäonnen viikonloppu, juuri kuulin hevosesta, joka oli kaatunut kopissa ja jäänyt kuristuksiin. Selvinnyt kyllä myöskin! Ei enää yhtään vastaavia onnettomuuksia kenellekään, kiitos!

      Poista
    2. Ittellä menin jokusen aikaa sitten maneesissa puomeja. Hevonen meni puomeista ja räks - nurin kummatkin. Ite jalka jäi hepan alle, satula pilalle mutta muuten selvittiin! Ja paranemisia sinne päin!

      Poista
    3. Jaa että puomeihinkin voi kompastua? Huh heijaa.. Satuloita onneksi saa aina uusia, hyvä ettei käynyt pahemmin ;)

      Poista
  13. Paranemisia! ♥

    VastaaPoista
  14. Kohtalotoveri näköjään löytyi! Täällä maat ovat melkein sulat ja ojat tulvivat. Olin shettikseni kanssa ajamassa viime perjantaina. Menimme hidasta köpöttelyravia ja kulman takaa tuli traktori. Traktori ei yhtään hidastanut ja heitti renkaistaan kiviä päällemme. Poni pillastui pienesti ja liukkaalla tienpenkereellä kärryjen pyörä alkoi liirata. Pian olimme metrisessä sulamisvesissä ponin että kärryjen kanssa. Itse olin tippunut kokonaan veteen, mutta pääsin sieltä nopsasti ylös. Poni yritti tulla ojan pohjasta ylös, mutta ei päässyt mudan takia. Onneksi on (tai no oli) pikalukkokärryt, joten heitin kärryt ojan pohjalle ja autoin ponin pois vähemmän mutaisesta kohdasta. Onneksi tallin omistaja oli kotona ja lähti heti vaihtovaatteiden, loimien ja traikun kanssa matkaan. Kummallekaan ei käynyt mitään, mutta naapurin isäntä hinasi ojasta käyttökelvottomat kilpakärryt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas yksi oiva esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista.. Onneksi oli tosiaan pikalukot, aika kamala tilanne on teillä ollutkin! Kiva tallinomistaja myöskin, kun lähti heti hätiin. Oli vissiin sinullakin puhelin ladattuna mukana :) Jäikö ponille kammoa kärryistä tai traktorista? (tai mutaojista? :D)

      Poista
    2. Juu, kerran kun tipuin maastossa ja hevonen lähti karkuun niin silloin oli puhelin jäänyt. Eipä sen jälkeen enää ikinä ole puhelin matkasta jäänyt (ja hevonenkin löytyi lähimmältä pellolta syömästä). Heti seuraavana päivänä testasin kärryjä ja ne meni hyvin päälle. Liikkeessä vähän jänskätti, mutta herkkupalkalla ja vieressä kävelemällä homma oli ok. "Onnettomuuspaikka" oli vähän hirveämpi paikka, eikä enää suostunut menemään lähelle. Pari askelta mentyään sai palkan ja palattiin kotiin. Ollaan nyt päivittäin käyty maastakäsin harjoittelemassa paikkaa ja ollaan päästy ojan ohi! Töitä on vielä jäljellä, mutta onneksi on ihan selväpäinen ja rauhallinen poni.

      Poista
  15. On teillä kyllä ollut aikamoinen viikonloppu...onneksi kaikki selvisivät ilman pahempia vammoja! Ja toivottavasti se sun olkapää on taas pian kunnossa.:)

    Itse "pääsin" eilen ratsastustunnilla kokemaan jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita...ratsuna tämä samainen hepo, jonka selästä heti vuoden ekalla tunnilla tulin parikin kertaa alas. Nyt meillä oli istuntatunti ja ilman jalustimia mentiin. Laukattiin ympyrällä, kun heppa yht'äkkiä säikähti jotain (?) ja kiitolaukassa sitten kierrettiin puolikas kierros kentän vapaalla puolikkaalla - pakko oli vaan pitää satulasta kiinni ja toivoa, ettei heppa tee mitään äkkiliikettä - eikä onneksi tehnyt. Onnistuin siis tällä kertaa pysymään kyydissä. Sen sijaan hetken päästä taas laukkaympyrällä toinen tyttö tipahti eikä sitten mennyt kauaa, kun itselläkin tasapaino horjui ja tipuin ihan siististi ja "hallitusti". Tunti oli jo ihan lopuillaan, joten jaksaminen ja keskittyminenkin jo siinä aika vähissä. Mutta ehjänä selvittiin taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Voin niin kuvitella tilanteen, kun porukassa mennään ja yksi hevosista päättää ottaa lähdöt, ja vielä kyydissä ilman jalustimia.. Hyvä ettei sulle sattunut sen pahemmin, toivottavasti ei sille toisellekaan tytölle? Ikäviä nuo hetket aina on, mutta kasvaapahan tasapaino, kun välillä hevonen tekee jotain muutakin kuin talsii suoraan eteenpäin ;)

      Poista
    2. Joo kyllä siinä "hiukan" kyytiläistä jännitti! Ja tulipa tosiaan taas harjoiteltua kyydissä pysymistä ja tippumistakin - onneksi kuitenkin se tippuminen tuli rauhallisemmassa tilanteessa eikä siinä toisessa.. Ja ei sille toisellekaan tytölle mitään kai pahemmin sattunut, kun tunnista jäljellä olevat noin 5 min jatkettiin ihan normaalisti loppuun.

      Sitten vaan rauhallisempia ratsasteluja alkavaan kevääseen! :)

      Poista
  16. Mulla ja mun suokilla oli tossa kans aika epäonni muutama viikko takaperin. Ensin lensin ite valmennuksessa, suoraan selälleni niin että pää ja selkä iskeytyi maahan. Siitä sitten lievä aivotärähdys. Nopeasti parantu, ja seuraavalla viikolla puomitunnille. Tulitiin ravipuomeille ja hevonen kaatui ekalla puomilla seuraavien päälle. Lensin vltilla suoraan selälleni, uutta kypärää osasin varoa :D Siinä sitte paranneltii 1,5 viikkoa kahta kunnon iskua saanutta selkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että tekin olette onnistuneet puomeihin kompuroimaan? Voi kamala.. Ihme ja kumma, kuinka pienillä ruhjeilla voi tuollaisistakin lentelemisistä selvitä. Toivottavasti sun selkäsi on kunnossa, eikä ottanut itseensä iskuista! :)

      Poista
  17. Itsekin tässä keskiviikkona tipuin hevosen selästä kun pelästy, voltilla alas suoraan toisen lonkan päälle nousin kyllä ylös ja hevonen pelästy niin että jatkoi talliin. Onneks kummallekkaan ei käynyt pahemmin selkään menin heti mutta linjaan kyllä vielä sattuu, hevonen ei loukannut :)

    VastaaPoista
  18. Monesti on hevosen selästä tullut lennettyä, mutta yksi kerta on ollut sellainen jossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Tämä sattui minulle nuorempana, oli tuulinen kevätpäivä kun olin normaalisti ratsastustunnilla, tai no aloittamassa sitä. Hyvä, että kerkesin nousta ponin selkään ennen kuin poni säikähti tuulen takia kolahtavaa maneesin ovea ja lähti pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsi. Matkamme ei jatkunut suoraan kovinkaan kauaa kun maneesin seinä tuli vastaan ja poni teki äkkikäännöksen oikealle, jolloin minä jatkoin matkaani suoraan ja lensin selästä alas. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei siinä kerennyt tajuta mitään. Itse putoamisessa ei varmasti olisi käynyt muuten mitään suurempaa, mutta vasen jalkani jäi jalustimeen kiinni pudotessa, joten olen raahautunut laukkaavan ponin ja maneesin seinän välissä kunnes vihdoin jalka onneksi on irronnut jalustimesta. Itse en tästä tilanteesta muista mitään muuta kuin sen kuinka poni säikähti. Seuraava muistikuva on siitä, kuinka istun yltäpäältä hiekassa ja poni viilettää ympäri maneesia. Olen monesti kiittänyt onneani tuossa tilanteessa ettei minulle sattunut pahemmin. Jatkoin ratsastustuntini loppuun - eri hevosella kylläkin :D

    Pienillä mustelmilla silloin selvisin, mutta näin vuosien jälkeen vasen polvi ja nilkka tykkäävät muistuttaa tapahtuneesta siinä määrin, että pitkän matkan juokseminen tai muuten rankempi treeni ei onnistu ilman kipuja. Ratsastuskin on valitettavasti jäänyt, mutta alkujaan muista syistä. Ratsastin tapahtuman jälkeen vielä reilut 4 vuotta ilman mitään ongelmia. En tiedä miten polveni kestäisi ratsastusta nykyään, mutta ikävä hevosen selkään on edelleen kova :(

    VastaaPoista
  19. Mulle ei oo ikinä sattunu mitään kauheen pahasti ratsastaessa muuta kun reisilihas vähä venähti. Mä ja mun kaveri oltiin kahestaan maastossa. Mun kaveri ratsasti ryöstämään taipuvaisella hepalla kun taas mä pomminvarmalla mummoponilla. Sit mun kaveri tippu ja siltä murtu solisluu. Mä tulin alas selästä ja sit päästettiin hepat irti koska tiiettiin et ne menee tallille. Soitin tallin omistajalle ja se tuli hakemaan meijät sieltä maastosta. Mentiin sairaalaan. Siel selvis että se solisluu on murtunu ja pois paikaltaan:(

    VastaaPoista
  20. 3 ja puoli vuotta ratsastushistoriaa takana, en ole kunnolla tippunut kertaakaan olen aina jäänyt kiinni poniin roikkumaan. Potkaistu minua on mutta ei siinäkään sen pahemmin käynyt kui suuri mustelma kantapäässä:)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.