ajo-opetus ,

Kärryissä eka kyytiläinen

4/29/2015 12:39:00 ip. marjo 4 Comments

Viime viikolla käytiin kävelemässä muutaman kilometrin maastolenkki Nemolla kärryt perässään. Varuiksi laitoin suitset päähän ja talutettiin Tanjan kanssa molemmin puolin.


Tekisin paljon mieluummin asioita Nemon kanssa riimulla, koska se toimii selvästi paremmin siten. Kuolaimista tulevat pidätteet saavat sen aukomaan suutaan ja aiheuttavat närää varsan mielessä. Kuolaimia pitäisi siis treenata vielä selvästi lisää, vaikka se ne muutoin suussa hyväksyykin ja osaa reagoida kuolainapuihin. Kuitenkin tässä vaiheessa koen turvallisemmaksi lähteä kärryt kiinteästi perässä kiinni liikenteeseen kuolaimet suussa. Kyllähän me kaikki tiedämme, että pelästynyttä hevosta ei yhtään kukaan pitele yhtään millään välineillä, mutta jos nyt Nemo jotain sattuisi pelästymään, ehkä kuolaimilla pidellään kuitenkin hieman todennäköisemmin kuin riimulla..? Kentällä kärryttelyä voisi toki treenata riimullakin, mutta se on vaan niin tylsää verrattuna maastoiluun :)

Noh, koputetaan puuta ja todetaan, että vielä koskaan eläessään tuo ei ole mitään pelästänyt tai muutenkaan mihinkään suuntaan singonnut siten, että sitä olisi pitänyt pidellä. Korkeintaan puksuttanut innoissaan tasaisen tappavaa kaahotusvauhtia menemään. Vaan kerta se on ensimmäinenkin..

Sen verran talutin yksin, että Tanja sai kuvattua menoa videolle. Ja Kiia reippaana tyttönä ikuisti vielä kärryiltä Nemon neliskanttisen pyllyn liikkeitä.


Kiia oli siis menossa mukana ja loppumatkasta tuo pääsikin ensimmäisenä kyytiläisenä Nemon kärryille istumaan. Ehkäpä ensi kerralla sinne voisi jo itsekin ajatella istahtavansa :)

Videolla vielä meidän rento kuskimme arskaa ottamassa.


Olimme jo melkein takaisin tallilla, kun takaa alkoi kuulua ison auton ääniä. Mäen takaa esiin kohosi valtava valkoinen autonnokka mersun merkki auringossa kiiltävänä loistaen. Rekka! Totesin siinä vaiheessa, että mehän emme väistä. Kapealla tiellä varsan kanssa kärryt perässä nyt ei harjoitella rekan ohituksia kymmenen sentin ohitusvaralla. Kävelimme siis törkeästi keskellä tietä ehkä reilut sata metriä ja rekka sai puksutella perässä kiinni (kieltämättä vähän pidemmän etäisyyden olisi voinut sekin jätttää). Nemo vähän välitti takana tulevasta rekasta, ennemminkin sen ajatukset olivat edessä odottavassa Katjan hevosten tarhassa ja sen asukkaissa. Lopulta kun päästiin tien reunaan ja rekka mahtui hurauttamaan ohitse, kyllä varsalla kerran korvat ympäri pyörähtivät, mutta pieni oli onneksi reaktio. Onni on tyyni ja luottavainen heppa :)


Olen ehkä tainnut mainita, että Nemo rakastaa vesilätäköitä ja etujalalla kuopsuttamista. Ai että kun nämä kaksi pääsee vielä yhdistämään..