erikoispostaus ,

Sisustusta vuonopoikien malliin

1/26/2016 11:34:00 ap. marjo 15 Comments

Oletteko huomanneet, kuinka tarkkoja hevoset ovat järjestyksestä? Jos hevosella on mahdollisuus valita, on sen ympäristö siisti ja jokainen "asia" omalla paikallaan. Tämä on tullut laitettua hyvin merkille vuonopoikien osalta!

Poikien pihatto kesälaitumen suunnasta kuvattuna.

Sekin on muuten jännä, kuinka hevoset muuttavat omia tottumuksiaan, jos me teemme niiden elämään muutoksia. Poikien pihaton ympärillä on pieni tarha, josta on kaksi kulkureittiä ulos. Riippuen kumpaan suuntaan niiden tarha jatkuu, on toinen portti auki ja toinen kiinni. Jos aiemmin kakkapaikka on ollut lähellä toista porttia, siirtyy se saman tien, kun tämä portti avataan, ja sinne tulee kulkureitti! Samoin pihaton sisällä, jos olemme siirtäneet ruokapaikkaa, on poikien kakkapaikka saattanut kokea muutoksia. Ovat nämä jänniä ilmiöitä myöskin..

Sitä olen välillä ihmetellyt, miksi toisilla hevosilla on karsinassakin erittäin siisti järjestys ja kaikki paikoillaan: tarpeet yhdessä nurkassa, pissat aina samassa kohdassa, heinät siististi samassa nurkassa jne. Toiset hevoset taas tekevät karsinastaan yhden sekamelskan yön aikana. Olisivatko nekin hevoset, jotka sotkevat, oikeasti siistejä, jos niillä olisi enemmän tilaa ympärillään?



Yllä olevassa kuvassa on karkeasti piirrettynä poikien pihatto ja niiden määrittelemä järjestys pihatolle! Kulkuaukot ovat molemmat hevosten käytössä, sen sijaan kiven päällä olevasta ovesta hevosten ei ole tarkoitus kulkea, mitä nyt Nemo on sieltä salaa kiivennyt ylös jo pari kertaa. Mur! ;)

Alun perin hevosilla oli hyvin tarkka kakkapaikka pihaton perällä. Koskaan ei tainnut yksiäkään kasoja löytyä mistään muualta! Sittemmin tästä on hieman lipsuttu, kun heinien sijainti on muuttanut paikkaansa pihatossa, ja nykyisin kasoja eksyy myös ihan seinänviereen kiinni kulkureitin varrelle. Tällä hetkellä heinät ovat pääsääntöisesti ruokapiste ykkösessä pyöröpaalin muodossa. Ruokapiste 2 on käytössä silloin, jos viemme pikkupaaleja syötäväksi. Niitä on kätevä heitellä kaukaloon. 

Pihatto ulkoa päin. Auki olevan oviverhon takana on paikka heinäpaalille.

"Etuovelta" kuvattuna.


Rousku päivänokosilla "nukkumapaikalla".

Niin, tästä ovesta ei ole hevosille kulkua! Oven alla on iso kivi, jota pitkin Nemo hilpaisee ylös tilaisuuden tullen.

Heinät ruokapaikka numero kakkosessa.

Nemo rapsuttelee jalkojaan sähköllä lämmitettävään vesisaaviin. Kätevä kapistus siis moneltakin osin!

Pihaton takaseinältä (kakkapaikalta siis) otettu kuva, Nemo jälleen nukkumapaikalla lepäilemässä.

Ja itse peräseinä kuvassa. Siivoaminen on erittäin nopeaa, kun kaikki kasat ovat koskemattomina samassa paikassa.

Nemo nukkumapaikalla ja Popi pihaton perällä ilmeisestikin kakkapaikkaa haeskelemassa.

Tämä sama sisustusinto pätee muuten myös hevosten tarhoihin! Niillä on joka tarhassaan selvät paikat muun muassa piehtaroimiselle, kakalla käymiselle, nukkumiselle jne. Toki nämäkin hieman lipsuvat, mutta pääasiassa pystyn kyllä jokaiselta käytössä olleelta laitumelta osoittamaan, missä hevoset mitäkin touhuavat :)

Harrastavatko teidän hevosenne sisustamista? Tai oletteko ylipäätään jäjestäneet niiden olosuhteet siten, että hevosilla on mahdollisuus valita omat rutiininsa ja järjestää ympäristönsä haluamallaan tavalla?

You Might Also Like

15 kommenttia :

  1. Ai että mä tykkään lukea tälläisiä pihattopostauksia! Meillä huomaa kans tietyn sisustuksen niin pihatossa kuin tarhassakin. Laitumella saattaa kakkakasat vähän vaihdella mutta muuten on tarkat paikat. Huomaa että lauman hevosvaihtuvuus sekoittaa myös pakkaa, Oodin poistuessa ja Fantin saapuessa laumaan oli pihaton kakkajärkkä vähän hukassa :D Nyt siellä alkaa olemaan taas selvät sävelet.

    VastaaPoista
  2. Hei! Mistä noita tollaisia muoviliuskoja pihaton suojaksi saisi tilattua? :-) pidättekö ympäri vuoden vai otettako kesällä pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviteltiin näitä kovasti ennen kuin tilattiin, mutta en nyt yhtään muista että mistä tuli, kun vuokranantajamme ne tilasi. Voin kysellä ja palata kertomaan kun selviää :) yhdessä rullassa tuo liuska kuitenkin tuli, itse on leikelty oikeaan mittaan palaset.

      Ja pidetään ympäri vuoden, onhan tuo kesälläkin hyvä suojaverho ötököiltä ja paahteelta :)

      Poista
  3. Itse olen ainakin kuullut (ja käytännössäkin todenut), että emä vaikuttaa siihen millainen varsasta tulee :) Eli oppii siisteyttä tai sotkuisuutta emältään. Entisellä työpaikallani tämä ainakin piti melko hyvin paikkansa, siistin tamman varsat olivat siistejä/melko siistejä ja yhden sottatamman varsat aivan samanlaisia sottaajia yhtä poikkeusta lukuunottamatta.. Eli onko Lottakin siisti? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu varmasti vaikuttaakin! Lotta on erittäin siisti! Se on ulkonakin tarkka missä käy asioillaan. Tosin voinpa Lotan laumakavereista heti nimetä pari tammaa, jotka ovat kunnon sottapyttyjä, mutta molempien varsoista tuli hyvin siistejä.

      Sitä myös sanotaan, että orit olisivat siistimpiä kuin tammat tai ruunat?

      Poista
  4. Meidän tamma oli ennen siisti ja kun pääsi isoon 15neliön karsinaan niin alkoi sotkuiseksi.. :D Tai ehkä sillä on hallittu kaaos joka ei vaan typerän ihmisen silmään näy;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, meni homma överiksi kun yhtäkkiä olikin liikaa tilaa :D ps. hallittu kaaos on ainakin minulle hyvin tuttu juttu, peukut sille! ;)

      Poista
  5. Kyllä on huomattu sisustaminen! Tosin pihaton sisällä ei, se täyttää juuri kokovaatimukset hevosten määrälle ja se on aina hyvin sotkuinen. Voi olla että muuttuisi kovastikin kun jos pihatto olisi suurempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin samaa, että varmasti järjestys olisi vielä tarkempi ja erilainen, jos olisi enempi tilaa.. Esim. meillä tuo poikien pissapaikka on nyt suoraan siinä, mistä ne kulkevat läpi jatkuvasti. What? Tietty jos porukassa yksi sotkee, menee siinä äkkiä koko pakka sekaisin :P

      Poista
  6. Onko teidän pihatto kylmä? Miten olette rakentaneet ettei siellä käy veto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kylmä on juu. Tosin selvästi pihaton sisällä on hitusen lämpimämpi kuin ulkona, esim. vedet eivät mene jäähän pikkupakkasella, jos ulkona jo meneekin. Molemmissa ovissa on tiiviit suojavehot, sekä pihatto on muutenkin melko suojaisessa paikassa rakennusten / puiden ympäröimänä, ei tuonne oikeastaan edes tuule laisinkaan..

      Poista
  7. Mun 3v ruunapoika on tuollainen siisti ja sitten taas 12-v shettispoika jolla on 10m2 karsina kakkii JOKA puolelle! Voikun Wallu vois opettaa sitä kakkapaikoista ja pissapaikoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii :D Sun täytyy muuttaa pojat samaan asumukseen, niin ehkä Wallu laittaa pikkuponin kuriin… tai sitten käykin toisin päin x)

      Poista
  8. Vitsit mä tykkään tälläisistä pihattopostauksista! Tuo teidän paikka on tosi ihana, täytyy kyllä päästä livenä ihailemaan :) Meilläkin on selkeät sisustukset niin ulkona kuin pihatossa, laitumella kakkakasat saattaa olla vähän hajanaisemmin. Nekin näppärästi niillä paikoin missä huonoiten kasvaa ruohoa ja yleensä sillä ylipäätään huonommalla laidunpuoliskolla. Oodin poistuessa ja Fantin tullessa laumaan meni pihattosisustus vähän sekaisin, mutta nyt taas näyttää tasoittuvan :)

    VastaaPoista
  9. Onpas kivan näköinen pihatto, varmasti hevoset tykkää :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.