Treenikuulumis(-hehkutus-)postaus

4/06/2017 08:20:00 ip. marjo 1 Comments

Kuulutko sinä hevosenomistajana siihen ryhmään, jonka hevonen liikutetaan ja treenataan kyseiselle hevoselle juuri sopivalla tiheydellä ja henkisellä sekä fyysisellä rankkuusasteella? Vai oletko sitä kastia, joka joutuu jatkuvasti toppuuttelemaan itseään olemaan tekemättä liikaa, sillä tarvitseehan hevonenkin välillä lepopäiviä ja aikaa palautua? Vai kuulutko tähän (nykyään hyvinkin tyypilliseen?) porukkaan, joka kokee jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että tulee tehtyä hevosen kanssa liian vähän ja liian harvoin?

Itse en voi sanoa varsinaisesti kuuluvani näistä mihinkään. Jos joku pitäisi valita, niin ehdottomasti viimeinen osuisi tyypillisimmin lähelle totuutta. Mutta ei tämäkään pidä paikkaansa, sillä en ole vielä koskaan ottanut mitään paineita siitä, kuinka usein Nemon kanssa tehdään ja mitä tehdään. Totta kai pyrin pitämään sen treenauksen säännöllisenä, sekä hevosen mielenvirkeyden että mahan koon takia. Vaan olihan tässä juuri alkuvuodesta pari kuukautta, jolloin hevonen lähinnä seisoi - valjaiden ollessa suutarilla ja pohjien pelkkää jäätikköä. 

Olenkin varsin hyvin saanut pidettyä Nemon kanssa tekemisen sillä tasolla, johon itse olen tyytyväinen. Ehdottomasti suurin motivaattori on se, että hevonen toimii paljon paremmin silloin, kun sen kanssa tehdään aktiivisesti. Olen monesti maininnutkin, että Nemo kertää virtaa vapaapäivistä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta jos nyt jättäisin sen viikoksi seisomaan, aivan varmasti saisin tuta tämän nahoissani. 

Vaan arvatkaapa mitä?! Ensimmäisen kerran kävi sellainen tilanne, kun jouduin toteamaan itselleni, että tänään hevosella pitää olla vapaa! Et ota sitä nyt pois laitumelta, käyt vaan siivoamassa ja antamassa kivennäiset, Nemolla ei tehdä mitään. Totta kai olen loputtomat kerrat aiemminkin käynyt tallilla vaan hoitamassa hevoset ilman mitään koulutus/liikutustuokiota. Vaan eipä koskaan aiemmin ole syynä ollut se, että hevosella on ollut kuluneina päivinä niin paljon ohjelmaa..

Yllä oleva kuva on muutaman viikon takaa, mutta ajattelinpa vielä kuitenkin jakaa siihen liittyneen tilanteen. Nemo nimittäin taisi (muiden meriittiensä ohella) pelastaa parin koiran hengen! Tässä kuvassa hevonen on juuri bongannut irtonaisena yksin meitä vastaan jolkottelevan koiran. Minä en sitä toki vielä huomannut, kun olin selin koiraan ja kuvasin hevostani. 

Olimme taas kaverini ja koirien kanssa lenkillä kävelemässä (on nyt muutaman viikon ajan käyty kerran viikossa käppäilemässä 10km lenkki), kun tosiaan tämä yksinäinen koira tuli pyörätietä vastaan. Kaverini urossheltti on aggressiivinen vieraille uroksille, joten kun tajusin irtokoiran olevan myös uros, oli heti tiedossa, että riita tästä tulee, jos vieras koira tulee lähelle. Rodultaan tuo irtokoira oli espanjanmastiffin ja saksanpaimenkoiran sekoitus. Eli ehkä vajaa kymmenisen kertaa meidän shelttejämme massiivisempi? 

Siinä sitten seisoimme kaikki nokat vastakkain ja pakko oli keksiä ja vähän äkkiä mitä tehdään?! Vieras uros tuli vähitellen koko ajan lähemmäs niskavillat pystyssä ja sheltit räyhäsivät sille Nemon vieressä. Päätin sitten kokeilla ainoaa keinoa mitä keksin: pelkäisikö se hevosta?? Kävelin Nemon kanssa suoraan koiraa päin, kun kaverini jäi shelttien kanssa taaksemme. Vieras uros tosiaan onneksi suhtautui hevoseen hyvin kunnioittaen, ja vähän luimistellen kiersi Nemon kauempaa. 

Aina kun tuo yritti kiertää Nemon ympäri shelttien luo, siirtyi kaverini toiselle puolen hevosta ja täten saimme pidettyä koirat erossa toisistaan. Yrittipä vieras koira hiipiä myös Nemoa haistelemaan, mutta narun heilautuksella sain sen ajettua kauemmas ja pidettyä pienen varautuneisuuden ilmassa. Vaan siinäpä olimme pattitilanteessa, mitäs nyt??

Luojan kiitos kauempaa näytti kävelevän meitä kohden mies koiran remmi kädessään! Ajatus oli toki, että omistaja tulee hakemaan karkuun lähteneen koiransa kotiin. Vaan mies kertoikin tämän olevan naapurin koira, joka oli juuri äsken käynyt hänen omassa pihassa kiinni olevan koiransa kimppuun. Onneksi tuo oli saanut revittyä koirat irti toisistaan ja oman koiransa sisälle turvaan. 

Eihän tämä irtolainen antanut miehelle kiinni vaan jatkoi matkaansa, jolloin myös me pääsimme jälleen liikkeelle ja pian toiseen suuntaan koirasta. Sen enempää yksityiskohtiin puuttumatta, mainittakoon kuitenkin, että samana iltana tämä muutoin kiltti ja ilmeisen kiva nuori koira matkasi enkelisillalle ♥ Suuri suru tuli puseroon tämän kuullessani, mutta varmasti kaikkien kannalta parempi näin. 

Koiran kohtaamisesta takaisin Nemon treeneihin.. Mitä kaikkea me nyt onkaan tehty? Kuten mainittu, kävelyä maastakäsin taluttaen on harrastettu suunnilleen kerran viikossa kymmenen kilsan verran. Olen myös käynyt itsekseni ajamassa muutaman kerran, ja ensimmäistä kertaa uskaltauduin myös tielle ajamaan - sormet ja varpaat ristissä, ettei mutkan takaa kapealla hiekkatiellä tule täysiä rekka vastaan!

Rekkoja ei näkynyt, mutta ohitettiin kyllä useampaan kertaan pakettiautoja, maastureita ja henkilöautoja. Yhden talon pihassa tien reunassa oli traktori käynnissä ja polttopuiden teko ilmeisesti menossa. Tämä on tosiaan se pienin ja hiljaisin tie, mihin kärryjen kanssa pääsee lähtemään, joten vähän heikossa on tämä ajelu itsekseen. Aina olisi kyllä saatava joku kyytiin istumaan, koska mitä tahansa voi sattua (ja tulla vastaan) ihan koska tahansa. Nemo oli ihan äärettömän kiltti ja lunkki, sille täydet pointsit kyllä tästäkin lenkistä. 

Yllä olevassa kuvassa näkyy se asia, mitä Nemon kanssa on treenattu ehdottomasti eniten sen ihan koko elämän ajan; yleistettynä jokaiseen paikkaan ja tilanteeseen ja liikutusmuotoon! Paikoillaan seisominen. Tässä myös seisoskellaan alikulkutunnelissa, missä autoja ajaa koko ajan pään yli. Nemo on tosiaan ollut nyt niin rento kaikissa tilanteissa, että uskalsin pyytää sen myös tunnelissa seisomaan paikoillaan ja peruuttaa itse kauemmas. Tarkoitus kun on saada aina onnistunut suoritus, täytyy myös treenihetket punnita sen mukaan, millä tasolla onnistutaan tehtävässä.

Sen lisäksi että kävin yksin tietä pitkin ajamassa, kävin myös yksin maastossa ratsastamassa! Tämä taisi nyt olla siis Nemon kuudes ratsastuskerta. Ja hei, eikös tämä ollut myös yksi tavoite tälle vuodelle, joten se voidaan nyt todeta korkatuksi. Hevonen oli kyllä niin elementissään. Siitä oikein näki ja tunsi kuinka innoissaan se oli, kun ensinnäkin pääsi pitkästä aikaa metsäpolulle kulkemaan, ja vielä sai kävellä omaa pitkää matkaavoittavaa käyntiään! Ei tarvinnut hiihtää hitaan ihmisen perässä. Nemolla on oikeasti tosi pitkä käynti, ja jos se liikkuu aktiivisesti, niin ei siinä vauhdissa kukaan pysy kävellen mukana.. 

Ensimmäinen yhteinen maastolenkkimme oli mitaltaan ehkä parin kilsan luokkaa (peltojen kiertely mukaan laskettuna) ja kesti reilun puoli tuntia. Kävi taas hauskasti, kun meillä on talliporukalla oma Wa-ryhmä, missä ilmoitin olevani lähdössä Nemolla metsälenkin kiertämään ennen kuin kiipesin selkään. En ehtinyt huomata, että sinne vastattiin myös parin muun hevosen olevan juuri lähdössä metsään ratsastettuna. Näiden ratsastajat olivat sitten kauhuissaan miettineet, mitä jos tulemme juuri polulla vastakkain ja miten Nemo reagoi tammaan metsässä jne. 

Emme törmänneet toisiimme, koska kiersimme samaan suuntaan, mutta jäädessämme Nemon kanssa peltoja kiertämään, näimme ja kuulimme kyllä perässä tulevat hevoset. Kiinnostuneena tuo jäi tuijottamaan, mutta saman tien jatkoi kuuliaisena liikkumista. Metsästä pois tulimmekin sitten lähes yhtä aikaa ja olimme pihassa kaikki vieretysten. Jäimme siihen höpöttelemään hevosten selässä istuen, ja Nemo taas kerran yllätti täysin. Siinä se seisoi löysällä ohjalla tyytyväisenä paikoillaan, tamma ja ruuna muutaman metrin päässä vieressä, ja otti tämän pysäkin oikein lepohetken kannalta.

Vuorotellen kaikki tallikaverit ovatkin ihmettelemässä, miten se voi olla noin tyyni ja rauhallinen ja ei välitä mitään näistä tammoista?! Kantavalla tammalla oli tosin ollut kiirus Nemon perään, että missä lie hormonihuuruissaan tuo neiti mahtoi olla?? :D Yhdellä kertaa olin juuri lähdössä tietä pitkin ajamaan, kun sieltä vastaan kipittikin kymmenen pientä ponia ja ainakin parikymmentä pientä ihmistä (heh, no ei ihan, poneja taisi olla kolme, hevosia yksi ja muksuja jokunen enemmän, mutta siltä se näytti :D). Jäin siinä taas höpöttelemään tallikaverin kanssa, Nemo seisoi nätisti kärryn edessä ja katseli vaan sitä hälinää, mikä hänen silmiensä edessä vilisti. Sitten käännyttiin ympäri ja lähdettiin ajelemaan toiseen suuntaan. 

Ratsastin muuten myös Lotan samaisena päivänä, kun kävimme Nemon kanssa maastossa. Aina välillä vähän ihmetyttää, kuinka kauas puusta omena voi pudota, kumpi näistä on se 25-vuotias supervarma luottoponi, ja kumpi 4-vuotias ori?? Lotta on edelleen kuin äärimmilleen viritetty kanteleen kieli, joka katkeaa heti kun vähän vielä kiristät. Oli kyllä tuosta reissusta kaikenlainen nautinto ja rentoutus äärimmäisen kaukana. Melkein jo olisi ehkä hermot menneet, jos ei olisi ollut hevonen kyseessä. (Onneksi mulla ei "ikinä" mene hermot elukoiden kanssa. No okei, on joskus mennyt, mutta se on ihan äärimmäisen harvinaista :)) 

Talutin jälleen turbomummon kotiin loppumatkan. Katsoin tämän paremmaksi vaihtoehdoksi, kun Lotta oli kakssataaviiskytkuus kertaa meinannut kaatua tai liukastua jäisellä/muhkuraisella/savisella/liukkaalla pellolla. Asiaa ei yhtään auttanut kaksi metsätyökonetta, jotka laittoivat matalaksi metsäsaarakkeita peltojen keskellä. Eikä se, että oltiin menossa kotia kohden, eli sain pidellä hevosta minkä jaksoin. Metsässä saatiin sentään ihan onnistunutta mukavaa käyntiä, vaikka aamulla satanut lumi tekikin myös sinne ikävän liukkaan pohjan.

Todellisuudessahan siis Nemo on juuri sellainen luonteeltaan ja käytökseltään, mitä Lottakin "normaalisti" on ollut. Esimerkiksi kaiken sen ajan, kun Nemo oli sillä maitovarsana alla, oli Lotta äärimmäisen rauhallinen ja tyyni kaikissa tilanteissa. Juuri tämän saman käytösmallin Nemo on emältään oppinut.

Nemo ja Pate kävivät myös ensimmäisellä yhteislenkillään, siis sellaisella, jossa kumpikaan ei liiku talutettuna. Pari kertaahan myö on käyty yhdessä siten, että toinen tai molemmat on kulkenut talutuksessa. Tykkään tehdä Nemon kanssa eniten siten, ettei ole muita hevosia mukana. Se on jo vieroituksesta alkaen opetettu kulkemaan yksin, ja siitä lähtien olen käynyt sen kanssa paljon, paljon ja vielä vähän enemmän kahdestaan kiertämässä kaiken maailman paikat. Aina se on ollut rento ja tyytyväinen minun seurassani, joten koska tiedän Nemon toimivan hyvin näin, olen aina vähän skeptinen siihen, mitä muut hevoset saavat aikaan tai miten se niihin reagoi. 

Paten uskalsin ottaa mukaan, koska Nemo on sen henki ja elämä, suuri johtaja, jota Pate seuraisi ihan mihin tahansa. Ja koska Nemon oli tarkoitus kulkea edellä, tuskinpa takana tulevalla Patella olisi juurikaan merkitystä Nemon sielunelämään. Tosi hienostihan tämäkin sujui! Kahdeksan kilsan lenkki käytiin käppäilemässä muutamalla pienellä ravipätkällä höystettynä. Nemo oli taas niin äärimmäisen rento, että se näytti kyllä täydellistä mallia Patelle, jolle koko touhu on vielä paljon jännempää.

Eilen otin pojat kahdestaan kentälle juoksemaan. Minun ei ollut tarkoitus mennä edes tallille, enkä ollut suunnitellut mitään Nemon varalle, mutta kyllähän tuo upea auringonpaiste taas houkutteli liikkeelle. Alkuun ajattelin, että jopa oli huono idea, ei hevosilta nyt ollenkaan löydy sellaista 'hei pistellään meneen' -fiilistä. Vaan yhtäkkiä tapahtui jotain, ja sitten vedettiinkin niin täysiä, että minua jo hirvitti! Lyhyellä kentällä hevoset ehtivät juuri saada vauhdin tappiin, kun aita olikin edessä, ja sitten vedettiin kunnon liu'ut äkkipysähdyksen ja suunnanvaihdon merkeissä. En valitettavasti saanut näitä kunnon spurtteja videolle, ikivanha puhelimeni sanoo itsensä jatkuvasti irti, joten ainoastaan yllä oleva klippi tallentui mukaan. Pojat vaikuttivat kyllä tyytyväisiltä, kun pääsivät hyvälle pohjalle juoksemaan ja leikkimään. Ja piehtaroimaan! Ah sitä ihanuutta, kun saa hikisenä kieritellä kentän hiekassa. Kyllä sitä sitten tehtiinkin.. 

Myös tänään ihana aurinko houkutteli liikkeelle, nappasinkin siis koirat ja hevosen mukaan ja painuttiin metsään haistelemaan (ja maistelemaan) kevättä. Vaikka tahti oli äärimmäisen hidas, kyllä vaan hikeä pukkasi, kun metsämättäillä kiipeili menemään. 

Erotatko Paten yllä olevasta kuvasta? Omistajille terkkuja, hän hankki heti itselleen ihanan mutakuorrutuksen hikitreenistä palattuaan :D Tässä juuri katseltiin Patea piehtaroimassa. On kyllä nopeasti kuivunut laitumen pohja näillä keleillä! Hevosethan siis elävät (kirjaimellisesti) pellossa, joten kovin pehmeä on tuo niiden laidun. Ainoastaan kuitenkin käytetyin kulkureitin kohta on vielä hieman märkä kurasta.

Ihan varmasti unohdin jotain siitä, mitä kaikkea tässä viikkojen varrella on ehditty puuhailla. Tekemistä kuitenkin on riittänyt. On tämä kevät ihanaa aikaa, kun energiaa löytyy taas ihan eri tavoin! Sattuneista syistä blogi onkin jäänyt vähemmälle huomiolle, kun kaikki aika on mennyt tallilla.. Kuka nyt malttaisi tietokoneella istua, kun tuollainen ihana hyvänmielen heppa odottaa laitumella hommiin pääsyä!? Aina yhtä innoissaan se kipittää luokse ja on aina valmiina, mitä tahansa onkaan päivän ohjelmassa.

ps. Lotta-rakas täyttää tänään 25 vuotta! Onnittelut super turbo-mummolle! Kuvassa 6v :')