ajo
,
Pitäisköhän munkin turinoida tänne jotakin, kun on kerran tullut luvattua moista joskus tehdä. Koska en ole mikään kirjoittajalahjakkuus, enkä oikeinkirjoituksen perikuva (Marjon pää tulee varmaan poksahtamaan tätä lukiessaan) niinpä tekstit saattanee joskus olla hieman hullunkurisia ja lauseet ylipitkiä turhanpäiväisyyksiä. Yksinkertaisesti ellen ole tyylilleni uskollinen, en saa kirjoitettua tänne sanaakaan. Koittakaa siis kestää...
Oman aikani rajallisuuden nimissä päivitykset tulevat jatkossa olemaan rutkasti lyhyempiä ja lähinnä kuvien katselu muodossa (kuljetan kameraa mukanani kuin kaulakorua) joten tämä ensimmäinen bloggaukseni saanee luvan jäädä historiaan pisimpänä jaaritteluna EVÖ :) kauniita unia teille jotka simahdatte jo ennen puolta väliä....
Tosin tätä neitiä ei paljon tallilla tarvi autella. Ensi töikseen hän esitteli Sirulle, että tässä on "meidän" talli ja tuolla ovat "meidän" ponit. Hain Lotalle valmiiksi heiniä käytävälle ja matkalla pihattoon Lara tuli minua vastaan oma heinäpinkka sylissään Sirulle selittäen, että katsos Ikku-täti (Siukku-täti) kun Lotalle täytyy antaa heinää, että se jaksaa viedä meitä.
Sanoin Sirulle, että hänkin voi alkaa harjailla Lottaa jos uskaltaa. Hän kun on ollut hevosten kanssa tekemisissä viimeksi 20 vuotta sitten -hui kauhistus kuinka vanha hän onkaan ;)
Siru nappasi sitten harjan minkä ensitöikseen käteensä löysi, jolloin Lara ohjeisti, että ei Ikku-täti nuo eivät ole meidän harjojamme vaan nämä ovat ja samalla hän jo esitteli, että tässä karsinassa asuu Bambi, että hän on hevonen :)
ilmeisesti tarkoittaen, että kyseessä ei ole se kaikkien tuntema disneyn valkohäntäpeura.
Matkaan lähdettiin huopiin käärittyinä, samalla myös Lotta alkoi kääriä lunta kavioittensa alle. Voi perhana sentään ei kai se tule olemaan tällaista koko matkaa. Kun paakku irtosi siinä oli hetkessä jo toinen samanmoinen. Pelkäsin hänen nyrjäyttävän nilkkansa. Onneksi radanvarren tiellä oli vähemmän lunta ja pienen ravikokeilun jälkeen korkokengät saivat kyytiä eikä tilsoja enää syntynyt. Tarkkailtiin tiiviisti junia ja tällä kertaa Lotta töpötti vain pikkuravia ja malttoi heti ottaa käynnin junien kiidettyä ohitse. Hieno Lottis!
Larakin halusi ohjastaa ja kyyditsikin meitä lähes tulkoon koko matkan. Ihana Lotta tottelikin tämän ääniapuja -mitä nyt pysäytettäessä meinasi mennä vähän pitkäksi.
Pörhistelin leuhkasti rintaani, kun lenkin jälkeen menin huutelemaan Rouskua tarhasta ja se juoksi luokseni talon takaa aivan kuin uskollinen lassie, haluten nähdä kaikista maailman asioista juuri minut! Niin tai niin mä luulin. Ensitöikseen talliin marssittuaan minut sysättiin sivuun samantien sillä äiti seisoi käytävällä maitobaareineen. Ei ole äidinmaidon voittanutta. Kutsuhuuto taisikin merkata hänelle, että hanat tallissa on auki :D
Juopoteltuuan tovin kiinnitin sen käytävälle omiin naruihin ja täytyi todeta ettei se varmaan koskaan ole ollut noin siinä kiltisti (siis ainahan se on kiltisti, mutta nyt se oli erityisen kiltisti). Harjatessa kääntyili sinne suuntaan minne tahdoin pienillä kosketuksilla. Antoi harjata häntänsä taaplaamatta edestakaisin, vaikka tein sen omalla häntäharjallani. Mitä siis ennen ei ole oikein voinut sietää. Hän on tarkkana siitä millaisilla suilla hänen hienoa silkkistä (lue talvitakkupörröpallo) turkkiaan suitaan. Ei nostellut töppösiään kertaakaan vuohisia hinkatessani ja kun kopsuttelin kaviokoukulla kaviot läpi jalka ei heilunut suuntaan ei toiseen vain oli juuri siinä missä pitikin. Bravo Rohan!
Mietin hetken uskalletaanko ottaa Rouskua mukaan kärrytteleen, mutta Miran ilmoittaessa ettei osaa tehdä mitään jos jtn tapahtuu ja Larankin turvallisuuden nimissä jätettiin se suosiolla tarhaan kiusaileen Skellaa.
Pakkaslukemia en tullut katsoneeksi, mutta tuuli teki ilmasta varmaan kylmemmän kun se todellisuudessa oli. Oltiin tupattu itsemme täyteen vaatteita, otettu kärryihin mukaan loimia ja huopia niin kylmä ainakin Miralle ja Laralle tuli. Mulle ei niinkään, kun kävelin varmaan puolet matkasta Lotan hankitreenejä helpottaakseni. Kärryteltiin meinaan melkosta lumihankitietä pitkin puolet matkasta ja osa pätkää vielä metsätiellä jossa siis ei kulje autoja vaan työkoneita.
Tallille päin mentäessä Lotan ravi muuttui pidemmäksi, mutta en antanut sen nostaa laukkaa (ei se kyllä edes yrittänyt) jolloin Rouskun askel ei enää riittänytkään ja se siirtyi laukalle. Siinä sitä mentiin ravia, varsa laukkaamassa vierellä ja voi miten mallikkaasti se kokoajan käyttäytyi. Ihan pitäis diplomi iskee tallin seinään! Tätä tosiaankin pitää harrastaa usemmin. Ihan senkin takia, et se tottuu myös tätä kautta maastoiluun ja siihen, että se ääni tulee myös ylhäältä päin.
Tallin viikko ilman Marjoa :)
Oman aikani rajallisuuden nimissä päivitykset tulevat jatkossa olemaan rutkasti lyhyempiä ja lähinnä kuvien katselu muodossa (kuljetan kameraa mukanani kuin kaulakorua) joten tämä ensimmäinen bloggaukseni saanee luvan jäädä historiaan pisimpänä jaaritteluna EVÖ :) kauniita unia teille jotka simahdatte jo ennen puolta väliä....
Mutta aivastus ja asiaan, niin se Marjo sitten lähti viikko sitten Rouskun synnyinseuduille opiskelemaan, joten mulle jäi käteen kaksi heppaa joita tarttis joskus liikutellakin. Ainakin toista niistä jos meinaa saada projektin `kesäkuntoon 2012` kunnialla päätökseen.
Aloitin siis viikon pyytämällä ystäväni Ullan ja vuorostaan tämän 3-vuotiaan tyttären Ennan mukaan Lotan kuljettamalle kärrylenkille. Meillä oli oikein mukava pikku pakkaslenkki -mitä nyt Enna olisi halunnut palata nopeasti tallille, koska hän halusi kuulemma mennä halimaan pikkuvarsaa (Rouskua). Ja ettemme vain olisi uhotaneet tätä toivetta siitä piti ilmoittaa kahden minuutin välein koko 45minuuttisen lenkin aikana :)
Käytiin radanvarressa pyörähtämässä ja Lotta jostain syystä sätkynukkeili junien kohdalla normaalia enemmän. Karautti laukkaan muutaman metrin ajaksi ne kaksi kertaa kun juna ohi mennessään pölläytti lumisumut naamoillemme. Eipä se mikään ihme ole, että niitä säpsähtikin -kun menivät ihan vierestä ja toinen junista piti vielä aivan järkyttävää kolinaa jäisellä raiteella. Jopa Enna pelästyi niitä ja loppumatka kuunneltiinkin vuorotellen sitä kuinka hän ja Lotta pelästyivät pahaa junaa aiemmin mainitsemani Rouskun halaamisvimman lisäksi.
Lapsilla saattaa joskus jäädä levy vähän päälle :)
Ahkerasti olenkin yrittänyt tallille nelistää. Välillä yksin, välillä raahaten 3,5 vuotiasta tyttöäni mukanani palelluttamassa tämän sormia kärrylenkeillä ja pissattamassa häntä karsinoiden nurkkiin (eihän kukaan tarkene mennä tallin pihalla könöttävään igluuntuneeseen ulkohuusiin)! Hän oikeastaan onkin suurin syy miksi koitan viettää myös laadukasta kotielämää. Omalla tallilla hääräämisen lisäksi kun käyn kaksi kertaa viikossa ratsastustunneilla toisella tallilla.
Ystävälleni juuri yksi päivä päivittelin, että välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että roikotan tyttöä mukanani talleilla. Ystäväni sanoi lohduttaen, että onhan ne kakarat ennen vanhaankin juosseet sormet kohmeisina, naamat kuraisina navettojen vinteillä, kun vanhemmat ovat raataneet kaikkensa leipänsä ja eläinten hvyinvoinnin eteen. Eiväthän ne nykyajan hevostilallisetkaan joilla lapsia on, pilttejään kotiin jätä kun hevoset kutsuu. Siellähän ne naperot menee mukana pää kolmantena jalkana. Ei ole paljon vaihtoehtojakaan. Oppiipahan sisukkuutta, työntekoa, kärsivällisyyttä, vastuuta ja ennenkaikkea rakastamaan eläimiä. Puhumattakaan, että saavat raikasta ulkoilmaa, liikuntaa ja siinä sivussa kehittyvät myös käden ja miksei ratsastustaidot jos lapsi on selässä pysyvää sorttia. Tarkoitan tällä sitä, että lapsi viihtyy hevosen selässä. Silloin sitä oppiikin.
Mielummin siis raahatkaa lapsenne tallille mukaan, kuin että se poloinen istuisi nassu tv-ruudulla tai pahimmassa tapauksessa sormet tietokoneen näppäimistöllä neljän seinän sisällä koko illan.
Noin... nyt olen saanut puhdistettua omatuntoni tyttöni talleilusta ja pääsen itse asiaan eli ihanaan hevosteluun...
Ystävälleni juuri yksi päivä päivittelin, että välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että roikotan tyttöä mukanani talleilla. Ystäväni sanoi lohduttaen, että onhan ne kakarat ennen vanhaankin juosseet sormet kohmeisina, naamat kuraisina navettojen vinteillä, kun vanhemmat ovat raataneet kaikkensa leipänsä ja eläinten hvyinvoinnin eteen. Eiväthän ne nykyajan hevostilallisetkaan joilla lapsia on, pilttejään kotiin jätä kun hevoset kutsuu. Siellähän ne naperot menee mukana pää kolmantena jalkana. Ei ole paljon vaihtoehtojakaan. Oppiipahan sisukkuutta, työntekoa, kärsivällisyyttä, vastuuta ja ennenkaikkea rakastamaan eläimiä. Puhumattakaan, että saavat raikasta ulkoilmaa, liikuntaa ja siinä sivussa kehittyvät myös käden ja miksei ratsastustaidot jos lapsi on selässä pysyvää sorttia. Tarkoitan tällä sitä, että lapsi viihtyy hevosen selässä. Silloin sitä oppiikin.
Mielummin siis raahatkaa lapsenne tallille mukaan, kuin että se poloinen istuisi nassu tv-ruudulla tai pahimmassa tapauksessa sormet tietokoneen näppäimistöllä neljän seinän sisällä koko illan.
Noin... nyt olen saanut puhdistettua omatuntoni tyttöni talleilusta ja pääsen itse asiaan eli ihanaan hevosteluun...
* * * * *
 |
| Enna harjailee Rouskua. |
Käytiin radanvarressa pyörähtämässä ja Lotta jostain syystä sätkynukkeili junien kohdalla normaalia enemmän. Karautti laukkaan muutaman metrin ajaksi ne kaksi kertaa kun juna ohi mennessään pölläytti lumisumut naamoillemme. Eipä se mikään ihme ole, että niitä säpsähtikin -kun menivät ihan vierestä ja toinen junista piti vielä aivan järkyttävää kolinaa jäisellä raiteella. Jopa Enna pelästyi niitä ja loppumatka kuunneltiinkin vuorotellen sitä kuinka hän ja Lotta pelästyivät pahaa junaa aiemmin mainitsemani Rouskun halaamisvimman lisäksi.
Lapsilla saattaa joskus jäädä levy vähän päälle :)
Talliin päästyämme annoin Ullan purkaa Lotan ja hain mielitiettyni Rohanin pikku Ennan käsittelyyn. Tyttö pelottomasti harjaili Rouskua, puhua pälpätti sille kuin papupata ja välillä kävi levittämässä pienet käsivartensa sen masun ympärille. Haave halailusta oli näin toteutettu.
Rousku kummasteli paikallaan seisoen ja Ennaa tuijottaen, että mitä toi kääpiö mulle tekee?
Oli poika kyllä niin mallikkaasti Ennan seurassa, että taas oikein sydämessä sykähti sen lempeys myös kaikenkokoisia ihmisiä kohtaan <3
Rousku kummasteli paikallaan seisoen ja Ennaa tuijottaen, että mitä toi kääpiö mulle tekee?
Oli poika kyllä niin mallikkaasti Ennan seurassa, että taas oikein sydämessä sykähti sen lempeys myös kaikenkokoisia ihmisiä kohtaan <3
 |
| Tasapuolisuuden nimissä myös Lotta sai harjaus- hierontaa pikkukätösiltä. |
Annoin Ullan käsitellä Rouskua ihan sen vuoksi, että poni pääsee tutustumaan muihinkin ihmisiin (muutenhan olisin ehdottomasti vaatinut sen itselleni). Ullan nostellessa kavioita poika oli vähän ihmeissään ja meinasi kaatua polvilleenkin pariin otteeseen. Hassu heppa, ihan niinkuin olis ekaa kertaa kinttuja väännelty, mutta näinhän se menee. Jokaisella on oma tyylinsä käsitellä ja mitä useimpiin tyyleihin Hra R tottuu aina parempi. Ulla laitatti Rouskulle kokeilu mielessä myös takin päälle. Eipä poika ole moisesta ollut ikinä millänsäkään, korkeintaan masuvyön "puristaminen" on tuottanut vastarintaliikehdintää, mutta erittäin pienessä määrin sitäkin.
 |
| Takin sovituksessa. |
Sovittiin, että mun rajoitetun aikani takia myös Ulla alkaa liikuttamaan Lottaa aina kun vain kerkiää. Lotallehan haettiin liikuttajia, joista myös yksi tyttö (kolmekymppiset on vielä tyttöjä ettäs tiedätte) onkin nyt käynyt pari kertaa tutustumassa Lottaan selästä käsin. Minna on kuulemma tosi mukava ja päteväkin joten tosi hienoa, ettei jää poni tarhaan seisoskelemaan niinä päivinä kun minä tai Heidi ei itse päästä sillä menemään ja Marjokin vaan "hurvittelee" Jyväshyvässä.
Seuraavalla tallikäynnillä houkuttelin mukaan siskoni Sirun -ihan sillä, että Lara oli jo jokatapauksessa tulossa mukaan ja onhan se aina turvallisempaa kyytiä kun on yksi ylimääräinen käsipari auttamassa neidin kanssa.
* * * * *
Tosin tätä neitiä ei paljon tallilla tarvi autella. Ensi töikseen hän esitteli Sirulle, että tässä on "meidän" talli ja tuolla ovat "meidän" ponit. Hain Lotalle valmiiksi heiniä käytävälle ja matkalla pihattoon Lara tuli minua vastaan oma heinäpinkka sylissään Sirulle selittäen, että katsos Ikku-täti (Siukku-täti) kun Lotalle täytyy antaa heinää, että se jaksaa viedä meitä.
Sanoin Sirulle, että hänkin voi alkaa harjailla Lottaa jos uskaltaa. Hän kun on ollut hevosten kanssa tekemisissä viimeksi 20 vuotta sitten -hui kauhistus kuinka vanha hän onkaan ;)
Siru nappasi sitten harjan minkä ensitöikseen käteensä löysi, jolloin Lara ohjeisti, että ei Ikku-täti nuo eivät ole meidän harjojamme vaan nämä ovat ja samalla hän jo esitteli, että tässä karsinassa asuu Bambi, että hän on hevonen :)
ilmeisesti tarkoittaen, että kyseessä ei ole se kaikkien tuntema disneyn valkohäntäpeura.
Matkaan lähdettiin huopiin käärittyinä, samalla myös Lotta alkoi kääriä lunta kavioittensa alle. Voi perhana sentään ei kai se tule olemaan tällaista koko matkaa. Kun paakku irtosi siinä oli hetkessä jo toinen samanmoinen. Pelkäsin hänen nyrjäyttävän nilkkansa. Onneksi radanvarren tiellä oli vähemmän lunta ja pienen ravikokeilun jälkeen korkokengät saivat kyytiä eikä tilsoja enää syntynyt. Tarkkailtiin tiiviisti junia ja tällä kertaa Lotta töpötti vain pikkuravia ja malttoi heti ottaa käynnin junien kiidettyä ohitse. Hieno Lottis!
Larakin halusi ohjastaa ja kyyditsikin meitä lähes tulkoon koko matkan. Ihana Lotta tottelikin tämän ääniapuja -mitä nyt pysäytettäessä meinasi mennä vähän pitkäksi.
Pörhistelin leuhkasti rintaani, kun lenkin jälkeen menin huutelemaan Rouskua tarhasta ja se juoksi luokseni talon takaa aivan kuin uskollinen lassie, haluten nähdä kaikista maailman asioista juuri minut! Niin tai niin mä luulin. Ensitöikseen talliin marssittuaan minut sysättiin sivuun samantien sillä äiti seisoi käytävällä maitobaareineen. Ei ole äidinmaidon voittanutta. Kutsuhuuto taisikin merkata hänelle, että hanat tallissa on auki :D
Juopoteltuuan tovin kiinnitin sen käytävälle omiin naruihin ja täytyi todeta ettei se varmaan koskaan ole ollut noin siinä kiltisti (siis ainahan se on kiltisti, mutta nyt se oli erityisen kiltisti). Harjatessa kääntyili sinne suuntaan minne tahdoin pienillä kosketuksilla. Antoi harjata häntänsä taaplaamatta edestakaisin, vaikka tein sen omalla häntäharjallani. Mitä siis ennen ei ole oikein voinut sietää. Hän on tarkkana siitä millaisilla suilla hänen hienoa silkkistä (lue talvitakkupörröpallo) turkkiaan suitaan. Ei nostellut töppösiään kertaakaan vuohisia hinkatessani ja kun kopsuttelin kaviokoukulla kaviot läpi jalka ei heilunut suuntaan ei toiseen vain oli juuri siinä missä pitikin. Bravo Rohan!
Ikävä kyllä tältä keikalta ei ole kuvamateriaalia tarjolla, mutta lauantaiselta hankitreeniltä onkin sitten useampi pläjäys. Tässä ensin turinointia siltäkin päivältä:
* * * * *
Aamuvarhaisella lumen tuiskutessa pieni urhea Kaani (autoni) puski itsensä tielle kasaantuneiden lumimassojen läpi tallin pihaan. Nyt oli bestikseni Miran vuoro tulla kanssani puuhastelemaan aamutallin parissa. Ensin Lotta ja Rousku aamuheinille tallinkäytävälle. Ajateltiin tehdä lenkki ennen tallin siivoamista.
Rouskutin oli vain yhdellä narulla kiinni Lotan vieressä, nassu heinissä ja ajattelinkin tilaisuuteni tulleen. Hyökkäsin siis saksien kanssa sen harjan kimppuun. Nuppi nousi ylös, ravistelua, edestakaisin taaplaamista ja silmät pyöri päässä kun vain nostinkin käden ylös sen kasvojen viereen. Ei puhettakaan että olisin saanut edes pienen pientä jouhennippasua sieltä irti.
On se vaan niin turhauttavaa! Mitä ihmettä sen kanssa pitää tehdä? Tekis mieli sitoa sen pää lattiaan kiinni ettei se sais nostettua sitä lainkaan ylös ja antaa palaa, mutta veikkaisin, että tämä tuskin olisi ratkaisu siihen ongelmaan, että toinen ei vain voi sietää, että sen tukkaa saksitaan. Sitä vaan pelkää leikkaavansa siltä korvat irti kun huitominen sen osalta alkaa. Ajattelinkin tekeväni niin, että salakuljetan sakset sen ohi ja leikkaan siltä päivässä pienen slaissin hetkenä kun se ei osaa sitä odottaa ja lopun ajan muka sit vaan harjailen taas :) hah hah!
Jos jollain on siis rakentavia neuvoja miten tämän kanssa pitää edetä otan niitä ilolla vastaan!!
Muutenhan poika on käsittelyssä melkoinen pyöriteltävä jo. Kaviotkin antoi niin hienosti ruopsutella, vaikka olikin lähestulkoon vapaana. Huulet vaan hamus takapuolta etukavioita hinkatessa :) Muutenkin se on niin seurallinen kaveri. Lantakärryjä tarhassa viedessä sen pitää kulkea joka kottarillisella vieressä ja saada rapsutuksia ja suukkoja.. ja niitähän tältä tytöltä sille ponille piisaa.Rouskutin oli vain yhdellä narulla kiinni Lotan vieressä, nassu heinissä ja ajattelinkin tilaisuuteni tulleen. Hyökkäsin siis saksien kanssa sen harjan kimppuun. Nuppi nousi ylös, ravistelua, edestakaisin taaplaamista ja silmät pyöri päässä kun vain nostinkin käden ylös sen kasvojen viereen. Ei puhettakaan että olisin saanut edes pienen pientä jouhennippasua sieltä irti.
On se vaan niin turhauttavaa! Mitä ihmettä sen kanssa pitää tehdä? Tekis mieli sitoa sen pää lattiaan kiinni ettei se sais nostettua sitä lainkaan ylös ja antaa palaa, mutta veikkaisin, että tämä tuskin olisi ratkaisu siihen ongelmaan, että toinen ei vain voi sietää, että sen tukkaa saksitaan. Sitä vaan pelkää leikkaavansa siltä korvat irti kun huitominen sen osalta alkaa. Ajattelinkin tekeväni niin, että salakuljetan sakset sen ohi ja leikkaan siltä päivässä pienen slaissin hetkenä kun se ei osaa sitä odottaa ja lopun ajan muka sit vaan harjailen taas :) hah hah!
Jos jollain on siis rakentavia neuvoja miten tämän kanssa pitää edetä otan niitä ilolla vastaan!!
Mietin hetken uskalletaanko ottaa Rouskua mukaan kärrytteleen, mutta Miran ilmoittaessa ettei osaa tehdä mitään jos jtn tapahtuu ja Larankin turvallisuuden nimissä jätettiin se suosiolla tarhaan kiusaileen Skellaa.
 |
| Iloinen kuskimme ja hevosemme valmiina matkaan. |
 |
| Lotta joutui kunnolla töihin kävellessään muutaman kilsan pituisen metsäpätkän. "Jaksaa - jaksaa" |
 |
| "Lääh - Puuh" |
 |
| Pieni hengähdystauko. |
 |
| Minne se jänis meni? |
 |
| Uljas ajoponi jonka kunto on kasvanut huimasti! |
Teki Lotalle kyllä tosi hyvää. Kyllä se selvästi jaksoi, vaikkakin alkoi puuskuttaa loppuvaiheessa hieman. Sehän vain tietää sitä, että saatiin kerrankin sen lihakset (ja keuhkot) kunnolla töihin.
Tielle päästyä se mennä viipotti taas kuin ei olis moista treeniä lainkaan tehnytkään. Tuli hyvä mieli et pääsi sekin kunnolla hommiin -eikä kuitenkaan ollut liian rankka kun aluksi sitäkin vähän pelkäsin ettei toista ihan maitohapoille vedä. Onneksi lumi oli pehmoista ja kevyttä pakkaslunta joten sitä oli itsekin suhteellisen helppo taivaltaa. Lohdutti siis Lotan jaksamista ajatellen, et jos minäkin niin kyllä sekin. Multa vaan puuttu ne kärryt ja kyytiläiset matkasta, mut ehkä meitä ei muutenkaan voi ihan verrata keskenään. Lotta on sentään synnyttänyt kaks lasta -mä vaan yhden ;)
No viidensentin matkalta toiseltapuolen leikatulla uudella muotitukallaan Rohan-poika pääsi reilun viikon tauon jälkeen jaloittelemaan. Päätin hypätä Lotan selkään ja napata sen mukaan käsihevoseksi. Naureskelin "kauhunsekaisin" tuntein itsekseni, että mitäköhän tästäkin tulee. Vasemmassa kädessä Lotan ohjat ja nippu liinan toista päätä. Oikeassa kädessä raippa ja Rohan, kaulassa kamera (mähän sanoin et se on mun kaulakoru) ja päässä ei järjen hiventäkään -kypärä sentään :)
Täytyy myöntää, että vielä kk sitten en tätä tosiaankaan olisi tehnyt, mutta jotenkin tuon jätkän ja mun välille on kehkeytynyt sellainen suhde, että ajattelin et kyl mä myt yhden keltaisen aisoihin pistän ja jos en pistä niin ei se kauas karkaa :) ja olihan Marjo tätä jo kerran aiemmin uskaltautunut koittamaan hyvällä menestyksellä.
Mulla oli puolellani myös parinkytä centin lumihanki joka väsyttäisi ponin melko nopeasti ettei se jaksaisi kauan riekkua jos lainkaan. Käveltiin ens alkuun peltoa ristiin rastiin, pysähdeltiin ja taas käveltiin. Rohan on oppinut tosi hyvin ääniapuja, kun uskaltauduin ottaa ravia ja maiskutin, nappula nosti heti ravin ja mennä viipotti meidän vieressä. Ravattiin pitempi pätkä ihan rauhallisesti niin tämä vaan töpötti vieressä keskittyen selvästi vain mukana pysymiseen. Kävellessämme pellon reunaa pitkin, tiellä mennä pyyhälsi auto ihan läheltämme niin tättähäärä vaan mulkas sitä ja köpötteli vaan muinamiehinä eteenpäin. On se mainio otus :)
Tielle päästyä se mennä viipotti taas kuin ei olis moista treeniä lainkaan tehnytkään. Tuli hyvä mieli et pääsi sekin kunnolla hommiin -eikä kuitenkaan ollut liian rankka kun aluksi sitäkin vähän pelkäsin ettei toista ihan maitohapoille vedä. Onneksi lumi oli pehmoista ja kevyttä pakkaslunta joten sitä oli itsekin suhteellisen helppo taivaltaa. Lohdutti siis Lotan jaksamista ajatellen, et jos minäkin niin kyllä sekin. Multa vaan puuttu ne kärryt ja kyytiläiset matkasta, mut ehkä meitä ei muutenkaan voi ihan verrata keskenään. Lotta on sentään synnyttänyt kaks lasta -mä vaan yhden ;)
 |
| Tielle päästyä askel piteni ja matka taittui pakkasukkoa karkuun ajaen. |
Kiitos vielä Miralle seurasta ja tallinsiivous avusta -parene pian (tietysti hän sairastui kuumeeseen, kantaessaan jäätävässä ilmassa vettä kaivolta litroittain talliin)! Soriiiii...
* * * * *
Seuraavana päivänä kaasutin jälleen tekemään aamutallia mielessäni vain yksi asia. Pienen keltaisen on tänään saatava liikuntaa hinnalla millä hyvänsä. Aion pitäytyä myös suunnitelmassani leikata sen tukkaa sen muutaman tukun päivässä :)
Kaivoin päärynän esiin ja näytin harjalle saksia. Päärynä kyllä maistui, mutta muisti se syönnin ohessa myös tuuppia minua sivummalle. Päärynä pois ja poni takaisin omalle paikalleen. EI näin! Uusi yritys ilman päärynää. Taaplaaminen alkoi. Heti kun se pysähtyi ja rauhoittui annoin päärynää. Jospa se oppisi sen sitten näin päin, että kannattaa rauhoittua niin saa herkkua. Pian päärynä oli menneen talven lumia, mutta tukka rehotti yhä kuin kesäinen villiintynyt ruohikko.
Mä kohta hiivin yöllä sen ja Lotan yksiöön ja kun vauva nukkuu hyökkään sen tukan kimppuun saksineni ;)
Mä oikeesti mietin jo, että pyydän kohta joltain ammattilaiselta apua, koska en halua "pilata" ponia enempää. Sehän oppii tolla tyylillä vain vallan mahdottomaksi. Ei musta ainakaan hevoskouluttajaa tulis. Miks pitää olla rotu jonka harjaa tarttee leikata? Oikeastaan eihän sen tukkaa pakota kukaan nytkään pätkimään, mutta sen verran tarttee vuonohevosen perinteitäkin kunnioittaa. Rousku ei siis tule saamaan tahtoaan periksi tässä asiassa.
Täytyy myöntää, että vielä kk sitten en tätä tosiaankaan olisi tehnyt, mutta jotenkin tuon jätkän ja mun välille on kehkeytynyt sellainen suhde, että ajattelin et kyl mä myt yhden keltaisen aisoihin pistän ja jos en pistä niin ei se kauas karkaa :) ja olihan Marjo tätä jo kerran aiemmin uskaltautunut koittamaan hyvällä menestyksellä.
Mulla oli puolellani myös parinkytä centin lumihanki joka väsyttäisi ponin melko nopeasti ettei se jaksaisi kauan riekkua jos lainkaan. Käveltiin ens alkuun peltoa ristiin rastiin, pysähdeltiin ja taas käveltiin. Rohan on oppinut tosi hyvin ääniapuja, kun uskaltauduin ottaa ravia ja maiskutin, nappula nosti heti ravin ja mennä viipotti meidän vieressä. Ravattiin pitempi pätkä ihan rauhallisesti niin tämä vaan töpötti vieressä keskittyen selvästi vain mukana pysymiseen. Kävellessämme pellon reunaa pitkin, tiellä mennä pyyhälsi auto ihan läheltämme niin tättähäärä vaan mulkas sitä ja köpötteli vaan muinamiehinä eteenpäin. On se mainio otus :)
 |
| Aurinko laskee oman tallin taakse, samalla kun Rohan antaa mamille suukon poskelle (eli yrittää avata sen suitsia miettien samalla pakosuunnitelmaa). |
 |
| Kauempana tallista. "Sitten vielä napsaisen poikki nämä ohjat ja..." |
 |
| Talliin vievällä pihatiellä. Ihan niinku joku alkais vähän väsyä. |
Tallille päin mentäessä Lotan ravi muuttui pidemmäksi, mutta en antanut sen nostaa laukkaa (ei se kyllä edes yrittänyt) jolloin Rouskun askel ei enää riittänytkään ja se siirtyi laukalle. Siinä sitä mentiin ravia, varsa laukkaamassa vierellä ja voi miten mallikkaasti se kokoajan käyttäytyi. Ihan pitäis diplomi iskee tallin seinään! Tätä tosiaankin pitää harrastaa usemmin. Ihan senkin takia, et se tottuu myös tätä kautta maastoiluun ja siihen, että se ääni tulee myös ylhäältä päin.
Loppukevennykseksi videonpätkä seikkailustamme "ratsastuskentällämme" ;)
Siri, Lara, Lotta ja Rousku kiittää kuluneen viikon talliapulaisia ja jää nyt ansaitulle blogitauolle määräämättömän pitkäksi ajaksi ;)
XOXO
Jee hyvä Siri!! :D ja mitä mä sanoin, lumiset pellot tulee heti, kun meikä häippää.. Mur. Ja kuten myös sanoin, Rousku osas hienosti kulkee ratsastettuna mukana :) Lisää vaan tätä treeniä.
VastaaPoistaEtkä sä nyt kovin pitkälle blogitauolle voi jäädä, koska Lotasta pitää ottaa 3-kuukautiskuvat ylihuomenna! oO En oo tulossa viikonloppuna, joten jos vaan saat jonkun apukädeks, voisit kuvat napsia? :) (ja Lotan harjan kans...!) :D
No alustavasti ajattelin juurikin torstaina mennä seuraavan kerran, koska Laralla on huomenna nimipäiväbileet. Riippuu onko Minna tai joku muu menossa sinä päivänä. Täytyy koittaa saada joku mukaan tai sit ne täytyy ottaa joku toinen päivä. Voisinkin Rouskun ottaa viereen kattoon miten sitä tukanleikkuun aikana pitää käyttäytyä jos Potan tukan napsasen ;)
VastaaPoista