kouluratsastus
,
Muistan joskus muinoin, kun kaveri kävi meille tunteja pitämässä, ja meno oli jotain ihan kamalaa.. :D Pohkeita sai survoa voimalla ja välillä ohjaa viedä puoli metriä hevosesta sivulle, ennen kuin mikään apu meni läpi. Jos sittenkään. Myös tamman "suurin" ongelma aiemmasta tuntuu kadonneen kuin taikaiskusta. Lotta tykkäsi aina painaa kuolaimelle, mutta ei niin, että purisi vastaan, vaan roikotti päätään - senkin laiskimus. Mie "ratkaisin" tämän ongelman maastoillessa yleensä siten, että menin koko lenkin löysin ohjin, hih :) Ainakin kaikki käyntipätkät.. Kentällä se ei enää toiminutkaan. Järjestin joskus tuohon lähimaneesille vuonisvalmennuksen, ja siellä mukana olleena sainkin valmentajalta hyvät käytännön opit tähän. Nyt en ole enää laisinkaan havainnut tätä pään roikottamista - en kentällä enkä maastossa. Tosin maastossa rouva onkin aina niin meno päällä, että pää on ennemminkin pilvissä kuin maan tasalla..
Mutta takaisin eiliseen. Anna totesi viime kenttäreissun jälkeen, että jostain tarvis saada tammaan lisää moottoria, motivaatiota ja intoa liikkua kentällä. Nyt ei kyllä ollut sitä ongelmaa. Osittain siis epäilenkin, että viime kerran hissuttelu johtui kovasta ja jäisestä pohjasta.. Minusta tuntui selässä, etten tee mitään, ja heppa vaan toimii. Käynnissä tuo jopa selvästi haki tuntumaa ja teki töitä kropallaan. Eikä juostessakaan enää noussut pää yhtä lailla pilviin kuin aiemmin, paitsi ehkä nostojen kohdalla. Sain istua paikallani selässä, ja Lotta reagoi jokaiseen pieneenkin apuun ilman, että edes kunnolla tajusin mitään tekeväni. Ihan uskomattoman ihana fiilis :) Kertaakaan se ei yrittänyt työntyä lapa edellä pois pyydetyltä uralta tai hidastellut siirtymissä. Kaikki toimi kuin ajatus.
Kunnes otin ensimmäiset laukat, siinä vaiheessa vähän pakka levis käsiin. Rouvalla tosiaan oli virtaa, ja hän olisi halunnut vaan juosta! Jos kenttä olisi jo sula, olisin varmaan antanutkin rouvan kiihdytellä muutaman kierroksen ympäri. Mutta nyt se oli vielä etenkin kulmista pahannäköisesti jäässä, vaikka päälle oli satanutkin pehmeä lumikerros, joten ihan miten vaan ei uskaltanut laukkailla. Päädyttiinkin tekemään paljon siirtymisiä käynti - ravi - laukka - pysähdys hyvin satunnaisessa järjestyksessä. Lotta nosti jopa suoraan pysähdyksestä laukat (no okei, parin käyntiaskeleen kautta). Lopulta kun rouva vähän keskittyi, pystyttiin jäämään keskiympyrälle laukkailemaan, kun tahti säilyi tarpeeksi rauhallisena.
Mie sain kyllä päivän naurut siinä vaiheessa, kun tämän laukkaintoilun keskellä ravailtiin kevyttä ravia ympäri kenttää, rauhoittelin Lotan menohaluja volteilla ja kiemuroilla. Kun se alkoi tuntua selvästi rennolta ja ravikin rauhottui, ajattelin pysäyttää hevosen ja istahdin alas satulaan. Mitä tästä tuumaa Lotta? Samalla hetkellä, kun miun pylly laskeutui satulaan, tämä nostaa laukan :D Siinä vaiheessa mie repesin selässä, enkä pystynyt kuin istumaan mukana laukassa. Tavis ehkä tehdä vähän enempi muutoinkin vaihtelua kevennyksen ja harjoitusravin välillä, koska nykyään alas istuminen tarkoittaa aina hevoselle joko tulevaa laukannostoa tai hidastamista, ei millään muotoa ravin tempon samana jatkamista. Maastoilusta tietty tämänkin oppinut, maastossa kun tulee käytännössä aina kevenneltyä.. Mutta oli tuo ainakin menossa mukana ja pyrki näemmä lukemaan miun ajatuksiani siinä samalla.
Näitä lisää, kiitos!
Tamma-mamma vauhdissa
Lotta oli eilen aivan ihana! Käytiin pitkästä aikaa kentällä, ja ei voi kun hehkuttaa hevosta. Jäi niin hyvä fiilis koko reissusta! Tiedä sitten, voisiko johtua siitä, että Anna on sillä viimeksi kentällä vääntänyt, tai kenties planeettojen asennosta, mutta kerrankin tuntui siltä, että yhteistyö pelaa.Muistan joskus muinoin, kun kaveri kävi meille tunteja pitämässä, ja meno oli jotain ihan kamalaa.. :D Pohkeita sai survoa voimalla ja välillä ohjaa viedä puoli metriä hevosesta sivulle, ennen kuin mikään apu meni läpi. Jos sittenkään. Myös tamman "suurin" ongelma aiemmasta tuntuu kadonneen kuin taikaiskusta. Lotta tykkäsi aina painaa kuolaimelle, mutta ei niin, että purisi vastaan, vaan roikotti päätään - senkin laiskimus. Mie "ratkaisin" tämän ongelman maastoillessa yleensä siten, että menin koko lenkin löysin ohjin, hih :) Ainakin kaikki käyntipätkät.. Kentällä se ei enää toiminutkaan. Järjestin joskus tuohon lähimaneesille vuonisvalmennuksen, ja siellä mukana olleena sainkin valmentajalta hyvät käytännön opit tähän. Nyt en ole enää laisinkaan havainnut tätä pään roikottamista - en kentällä enkä maastossa. Tosin maastossa rouva onkin aina niin meno päällä, että pää on ennemminkin pilvissä kuin maan tasalla..
Mutta takaisin eiliseen. Anna totesi viime kenttäreissun jälkeen, että jostain tarvis saada tammaan lisää moottoria, motivaatiota ja intoa liikkua kentällä. Nyt ei kyllä ollut sitä ongelmaa. Osittain siis epäilenkin, että viime kerran hissuttelu johtui kovasta ja jäisestä pohjasta.. Minusta tuntui selässä, etten tee mitään, ja heppa vaan toimii. Käynnissä tuo jopa selvästi haki tuntumaa ja teki töitä kropallaan. Eikä juostessakaan enää noussut pää yhtä lailla pilviin kuin aiemmin, paitsi ehkä nostojen kohdalla. Sain istua paikallani selässä, ja Lotta reagoi jokaiseen pieneenkin apuun ilman, että edes kunnolla tajusin mitään tekeväni. Ihan uskomattoman ihana fiilis :) Kertaakaan se ei yrittänyt työntyä lapa edellä pois pyydetyltä uralta tai hidastellut siirtymissä. Kaikki toimi kuin ajatus.
Kunnes otin ensimmäiset laukat, siinä vaiheessa vähän pakka levis käsiin. Rouvalla tosiaan oli virtaa, ja hän olisi halunnut vaan juosta! Jos kenttä olisi jo sula, olisin varmaan antanutkin rouvan kiihdytellä muutaman kierroksen ympäri. Mutta nyt se oli vielä etenkin kulmista pahannäköisesti jäässä, vaikka päälle oli satanutkin pehmeä lumikerros, joten ihan miten vaan ei uskaltanut laukkailla. Päädyttiinkin tekemään paljon siirtymisiä käynti - ravi - laukka - pysähdys hyvin satunnaisessa järjestyksessä. Lotta nosti jopa suoraan pysähdyksestä laukat (no okei, parin käyntiaskeleen kautta). Lopulta kun rouva vähän keskittyi, pystyttiin jäämään keskiympyrälle laukkailemaan, kun tahti säilyi tarpeeksi rauhallisena.
Mie sain kyllä päivän naurut siinä vaiheessa, kun tämän laukkaintoilun keskellä ravailtiin kevyttä ravia ympäri kenttää, rauhoittelin Lotan menohaluja volteilla ja kiemuroilla. Kun se alkoi tuntua selvästi rennolta ja ravikin rauhottui, ajattelin pysäyttää hevosen ja istahdin alas satulaan. Mitä tästä tuumaa Lotta? Samalla hetkellä, kun miun pylly laskeutui satulaan, tämä nostaa laukan :D Siinä vaiheessa mie repesin selässä, enkä pystynyt kuin istumaan mukana laukassa. Tavis ehkä tehdä vähän enempi muutoinkin vaihtelua kevennyksen ja harjoitusravin välillä, koska nykyään alas istuminen tarkoittaa aina hevoselle joko tulevaa laukannostoa tai hidastamista, ei millään muotoa ravin tempon samana jatkamista. Maastoilusta tietty tämänkin oppinut, maastossa kun tulee käytännössä aina kevenneltyä.. Mutta oli tuo ainakin menossa mukana ja pyrki näemmä lukemaan miun ajatuksiani siinä samalla.
Näitä lisää, kiitos!
0 kommenttia :
Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.