hiltsu ,

Tallielämää parhaimmillaan

4/16/2012 11:19:00 ip. marjo 3 Comments

Sainhan miekin kaikki ponit samaan kuvaan! :) Ihanaa kyllä, kun niitä on näin vähän. Vielä jokunen vuosi sitten laumassa oli yli kymmenen ponia.. Värivalikoima on tosin mennyt turhan tylsäksi. Parhaimmillaan kun oli kaksi vuonista ja kaksi irlannincobia, niin kyllä se näytti paljon kivemmalta! (vaikka eipä tässä nytkään ole kuin kaksi "perusväristä" ponia..)

Mie olen aina tykännyt nautiskelusta. Elämästä, ohimenevistä hetkistä, eläimistä, auringosta, pienistä asioista ja tapahtumista voi saada uskomattoman paljon irti ja kerätä itselleen positiivista energiaa ja hyvää oloa pitkäksi aikaa. Erityisesti hevosten parissa nautiskelu on parasta, mitä tästä harrastuksesta voi irti saada!

Ylläri ja heiniä tukassa.

Yksi nautinnollisimmista asioista on ehdottomasti rento maastokävely keskellä metsää auringon paisteessa, hyvällä pohjalla ja kauniissa luonnossa. Ei kiirettä mihinkään, pelkkää linnunlaulua ympärillä ja rauhallinen hevonen alla. Toinen vähintään yhtä nautinnollinen asia on pelkkä rento puuhastelu hevosten parissa. Mie olen joskus istuskellut ties kuinka ja kauan laitumella pelkästään katselemassa ja rapsuttelemassa hevosia. Etenkin silloin, kun Blakke oli varsa, saattoi puolet tallikeikasta vierähtää vain tekemättä mitään. Ja vitsit se oli ihanaa! (joskus jopa otin kynän ja paperia mukaan ja piirtelin hevosia laitumella ;))

Mihin tämä alkupulina nyt onkaan viemässä... Eilen oripäivien jälkeen minulla ei ollut mitään aikomustakaan mennä tallille. Ensinnäkin tallikengät ovat edelleen läpimärät, toiseksi koirille oli pakko keksiä jotain kunnollista puuhaa, kun ovat raukat kolme päivää joutuneet vaan kotosalla hengailemaan. Kolmanneksi.. lähdin kuitenkin tallille :D Koirat vaan autoon mukaan, lenkkarit jalkaan ja menoks.

Aasiponikin osaa näyttää nätiltä!

Lotta ei ollut liikkunut vielä päivän aikana, joten mietiskelin siinä samalla, jos jotain kuitenkin sille keksisi. Edellisenä päivänä oltiin kenttähommissa, joten kevyt palauttava liikunta tekisi hyvää. Kahden koiran kanssa kärryttely on hieman haastavaa, ettei vahingossa kumpikaan putoa kyydistä. Ratsastamaan lähteminen on lähes mahdottomuus, sillä Fionaa ei uskalla pitää irti tässä tallin läheisyydessä. Keskellä metsää senkin voisi toki vapaaksi laskea. MUTTA, nyt ei ole mitään asiaa ottaa koiria maastolenkeille mukaan! Täällä meitin metsissä liikkuu susi, ja se oli juuri käynyt naapuritallista tappamassa lampaita - tallista sisältä. (itse asiassa hevosten vanhalta kotitallilta Puromaalta) Sehän olisi kuin hopealautaselta sudelle ruokaa tarjoilisi, kun tuon viisikiloisen sintin ottaisi metsään mukaan juoksemaan..

Siinä tallin käytävällä Lottaa yltä päältä puunatessani keksin ongelmaan hyvin helpon ratkaisun. Nakkasin tammalle suitset suuhun ja hyppäsin selkään (jo heti käytävällä, niin ei tarvinnut kävellä pihan kuravellissä ;D), suunnattiin pellolle käppäilemään ilman satulaa. Koiratkin pystyi ottamaan vapaana mukaan, kun lääniä on sen verta paljon, että mie pystyn ennakoimaan ja tarkkailemaan, jos jossain jotain tapahtuu. Ja onpi tuolta niin pitkä matka tielle autojen sekaan - tai minkään muun liikkuvan asian perään - että jopa Fionan luulisi pysyvän matkassa mukana.

Lotta on saanut jostain vekin otsaansa?? Olisiko Pinoccio tai Rousku potkaissut porukan tutustuessa... En mitenkään suostu uskomaan, että kukaan oman lauman poni uskaltaisi edes kinttuaan maasta nostaa Lottaa kohti. On tämä sen verran vahva pomo.

Ei ole kyllä ihan vielä pelto ratsastuskunnossa. Uintireissuhan siitä tuli, koirille ainakin! Lottakin sai tosissaan tarpoa eteenpäin pehmeällä pohjalla. Kauimmaisessa päädyssä on maa hieman korkeammalla, joten sieltä löytyi tarpeeksi kuiva pohja ravipätkille. Peltojen keskellä menevällä tiellä käytiin vielä laukatkin ottamassa. Hieman vaan pelotti laukata tamman kanssa, koska Fionalla keittää ja lujaa, kun hevonen liikkuu. Käynnissä se malttaa kävellä hiljaa mukana, mutta heti kun juostaan, iskee saalisvietti päälle. Sain tosissaan pelätä, että se käy hevosen jalkoihin kiinni. Siitä ei kaunista jälkeä seuraisi... Onneksi tuo tajusi pysyä sen verran etäällä, että hengissä ollaan kaikki. Aion kyllä vielä koulia Fionasta maastokelpoisen seuralaisen ;)

Pellolla kierrellessä löysin hieman lisää kuivaa pohjaa, joten saatiin laukkailtua sielläkin. Taisin huomaamattani tehdä rankemmat treenit kuin oli tarkoituskaan, kun ravattiin ja laukattiin paljon isoja kaarevia linjoja pellolla. Lotallehan tuli puolessa tunnissa jopa hiki. Suurin osa tietty käveltiin pitkin ohin. Ja voi että mie taas nautin! Ilta-aurinko loi ympäristöön ihanat värit, Lotan pehmeä ja lämmin selkä keinui pyllyn alla, sekä molemmat koirat mukana juoksentelemassa kruunasivat kaiken. Juuri näiden hetkien takia mie jaksan harrastaa hevosia..

Hiltsu ja Hiltsun hymy!

Loppakorva lenkin jälkeen auringosta (ja ruuasta..) nautiskelemassa.

Fionakin löysi jotain, mitä se rakastaa lähes eniten maailmassa - vettä! Kyllä unohtui ponit saman tien.

Ihan kun joku kyyläis heinien takaa..

Äiti ja tytär, ei mitenkään samikset ;) Tässä taas hyvä esimerkki todella loistavasta kuvasta; Bimin pylly täyttää puolet etualasta ja Hiltsun pepusta kasvaa käsi.... Noh, aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Loppuun vielä kaksi lyhyttä videota pikkukoirasta. Ensimmäisessä Fionan reaktio hevosia kohtaan. Ja toisessa mitä tapahtuu, kun neiti löytää lätäkön, johon ehdottomasti pitäisi päästä uimaan! Johan unohtui hevosten olemassaolo...