kouluratsastus ,

Nemo

5/26/2013 11:58:00 ap. marjo 8 Comments

Olen soutanut ja huovannut, vääntänyt ja kääntänyt ja käynyt hulluuskohtauksen partaalla yrittäessäni pohtia varsalle nimeä. Nyt saa loppua tämä sekoilu eri vaihtoehtojen välillä, ja päätös olkoon lopullinen. Tässä hän on.

Nemo.

Virallista nimeä en vielä paljasta, se pysyköön salaisuutena, kunnes Hippokselta on saatu vahvistus valinnalle.

Varsalla on nyt ikää kaksi viikkoa. Nopeasti aika vaan menee. Nemo on ollut tähän saakka aivan uskomattoman kiltti ja helppo varsa. Ei uskoisi, kun on vielä ori ja ilman varsaseuraa. Kuten joskus aiemmin kirjoittelin, sai varsa elämänsä ensimmäisinä päivinä tulla itse tutustumaan ja haistelemaan, enkä sen kummemmin lähestynyt varsaa. Noh, tästähän seurasi pian se, että varsasta alkoi tulla liiankin tuttavallinen. Jo alusta saakka olen pitänyt sääntönä, että suulla ei ihmisiin kosketa. Pian piti jo tiukentaa sääntöä, kun varsa alkoi hinkata omaa päätään minua vasten. Eipä ole moinen rapsuttelukaan sallittua. Samoin hänen mielestään oli tosi kiva tunkea ihan lähelle syliin, kun itse olin kyykyssä maassa. Nou nou.

Nemosta huomaa jo nyt hyvin, että mikään herkkis se ei ole. Kova jätkä. Pari kertaa ajoin varsan kunnolla pois naruvyyhtiä heilauttamalla. Varsan ilme oli lähinnä hyvin verisesti loukkaantunut, kun se ei päässytkään syliin nyhjäämään. Samoin pari suht lähelle tullutta juoksuspurttia olen käännyttänyt hyvin tehokkaasti ennen törmäystä, jotta hän varmasti muistaa, ettei ihmisten päälle myöskään juosta. Ja siinä se sitten olikin. Sen enempää ei pikkumiehelle ole tarvinnut "kurinpalautusta" pitää.

Tällä hetkellä varsa on aivan uskomattoman ihanan tuntuinen luonteeltaan. Se ei pelkää mitään eikä ketään. Tallissa vapaana ollessaan se touhottaa lähes koko ajan omatoimisesti jotain. Kyytiä saavat niin tyhjät vesikanisterit kuin ikkunalaudalla ollut irtonainen talikonpää. Tavaraa siis lentelee kolinalla maahan, mutta varsa hädin tuskin korvaansa siirtää, ja jatkaa saman tien leikkejään. Edes ympärillä räksyttävä ja hyppivä pikkukoirani ei saanut varsassa pienintäkään reaktiota aikaiseksi. Kun kerran äitikään ei välitä, niin mitäpä tässä stressaamaan, taisi Nemo ajatella.

Sen luokse saa aina kävellä suorilta, sitä saa kosketella vapaasti ja hoidella. En juurikaan ole edelleenkään Nemoa käsitellyt, mitä nyt välillä kuraläiskiä harjannut tai ohimennessä vähän silitellyt. Paitsi varsan peppua on kyllä pesty ihan urakalla! Herralle kun iski varsaripuli. Muutaman päivän se kesti, mutta nyt näyttäisi menneen ohi? Tai ei ainakaan edellisen pesun jälkeen ollut ilmestynyt uutta ruskeankirjavaa takamusta. Onneksi.

Tässä on samalla tullut hyvin opetettua varsalle myötäämistä ja paikallaan seisomisen autuutta. Pääasiassa Nemo on antanut todella hienosti pestä pyllynsä. Se seisoo lähes koko ajan paikallaan kuin tatti, ja ilmeisesti nauttii siitä, kun hinkutan sen takamusta märällä sienellä. Välillä kuitenkin tylsyys iskee, ja herra lähtee liikenteeseen. Siinä vaiheessa mie jatkan hinkutusta ja kävellään majakka-perävaunua ympäriinsä. Heti kun varsa pysähtyy, sieni irtoaa, ja hän saa myötäyksen tästä. Tähän mennessä kaikki myötäykset on osuneet nappiin, ja tuntuneet toimivan.

Riimulle myötäämistä ollaan myös harjoiteltu. Muutaman hyvin lyhyen session (eli vain muutaman toiston) olen Nemon kanssa tehnyt. Tässäkin on tulosta syntynyt jo hurjasti. Varsa kääntää koko päänsä riimua kohti, ja välillä lähtee perässä kävelemään, kun itse lähden pois. Kiinnostusta on, ja homman juju  on selvästi alkanut selvitä. Pari kertaa olen pukenut riimun päähän, tai toisella kerralla vain pidin turparemmiä turvan yli. Tästäkin myötäsin, kun varsa käänsi päänsä kohti, ja nappasin remmin turvan yli pois. Ollaan siis ainakin tähän saakka saatu todella hyvin onnistuneita toistoja aikaiseksi. Toivottavasti jatkuu samaan malliin :) Ja tämän riimukoulutuksen tarkoituksena on aikaansaada hevonen, joka itse työntää päänsä riimuun sen nähdessään, ja myös riimua poistettaessa myötää päällään, kunnes riimu on siltä riisuttu.

Lotan kuulumisia sen verran, että olen nyt liikuttanut muoria ratsain lähes joka päivä. Toki vapaita on välissä, ja yksi ratsastuskerta on kestänyt maksimissaan puoli tuntia. Lotalla vaan olisi aivan älyttömästi virtaa! Nakkasin muorille jo satulankin selkään, kun alkoi tuntua siltä, että poni lähtee käsistä ilman satulaa. Tai vaikkei ihan lähdekään, ei koko hommassa ole mitään ideaa, kun Lotta vaan kiihdyttelee hirmuista raviaan yrittäen nostaa laukkaa, jolloin mie nauraa räkätän ja pompin holtittomasti kyydissä, eikä heppa ole enää millään muotoa hanskassa. Laukkaa en tosiaan edes uskaltanut ottaa ilman satulaa, sillä siinä vaiheessa viimeistään meikäläistä olisi viety kuin märkää rättiä pitkin peltoa. Ja vielä muutama kuukausi sitten laukkasin tällä ponilla pelkällä kaulanarulla..

Pari päivää sitten vihdoin luovutin, ja annoin ponin juosta. Ihan niin lujaa kuin itse haluaa! Keston kyllä määräsin minä, eikä otettu kuin pari pientä spurttia. Mutta kyllä akka lähti. Selässä ei tarvinnut tehdä mitään muuta, kuin ensin kerätä ohjat käteen (jolloin ponilla alkaa askel tikittää ja menohalut kasvaa), ja sen jälkeen antaa löysää. Lotalla oli niin kivaa, kun se sai juosta! Juosta täysillä pitkin peltoa. Vaikea kuvitella, että tuo poni haluaisi koskaan vapaaehtoisesti liikuttaa kinttujaan yhtään lujempaa kuin on ihan pakollista, mutta näemmä muutaman kuukauden (lähes) seisomisella on vaikutuksensa...

Nämä kuvat on nyt otettu vähän juosten-kustu meiningillä. Ei ollut tarkoitus käydä ratsailla, joten miulla on farkut jalassa ja tukka auki, sekä varsallakin peppu pesemättä. Oli vaan niin kaunis ilta-aurinko, että pakkohan se oli hyödyntää, ja käydä vähän fiilistelemällä pellolla. Joten nauttikaa nyt tekin kuvien muodossa :)