ajo-opetus ,

Ja heti töihin!

9/23/2013 09:53:00 ip. marjo 2 Comments

Ollaan me kamalia ihmisiä, kun saman tien pakotettiin pikkuponit hommiin. Tai no, ei se pakottamiselta tunnu, kun ponit ovat niin upeita ja toimivat hienosti. Voisin lähes joka kirjoituksessa hehkuttaa nuo kaikki kolme maasta taivaisiin. Miten myö voimmekin olla niin onnekkaita, että olemme saaneet näin ihanat, kauniit sekä hyväluonteiset ponit kohdallemme??

Rousku valmistautuu töihin lähtöön kunnon tankkauksella..

Poni pörheänä alkumatkasta.

Roppe-romuluinen joutuikin saman tien melkoisen koitoksen alle, kun lähdettiin sitä maastoon ohjasajamaan. "Maasto" siis tarkoitti kävelyä tallilta eteenpäin metsää kohti ehkä kilometrin verran ja sama takaisin. Matkalle toki mahtui tuttu alitettava junaradan silta.. Ja molempiin suuntiin meni vielä junakin ohi, mutta aina sopivasti juuri ennen kuin oltiin sillan alla. Hyvä näin, niin Roppe pääsi saman tien muistelemaan mieleen, mitä nuo tuhatta ja sataa ohi porhaltavat pitkät ja äänekkäät peltilehmät ovatkaan. Hienosti jätkä suhtautui.

Ihana kännykkälaatu...

Uutena juttuna Rouskulle tuli ohjastuntuma kuolaimiin. Itse asiassa tämäkin vahingossa, kun Siri laittoi ohjat kuolaimiin kiinni riimun sijaan. Ei kuitenkaan katsottu tarpeellisiksi siirtää, sillä poni oli minulla riimun päässä, joten ohjien kanssa ei pitäisi syntyä mitään äkillistä tilannetta. Rouskun reaktioista kuolaintuntumaan näki hyvin, kuinka kireällä ohjat milloinkin olivat. Alkuun poni muutenkin natusteli kuolainta ja vastusteli reippaasti suuta aukomalla aina tuntuman kiristyessä. Loppumatkasta puolestaan se kulki nätisti suu kiinni ilman mutustelua, vaikka kevyt tuntuma säilyi edelleen.

Itse asiassa muutoinkin poni oli alkuun hivenen liian jännittynyt ja pää kohti taivaita. Kavereiden peräänkin piti pariin otteeseen huudella (jos tuota Rouskun onnetontä kähinää nyt huuteluksi voi sanoa ;)), mutta silti poni kulki luottavaisen reippaasti meidän mukanamme. Koko matkan aikana poni selvästi rentoutui, ja kotiin käveltiin jo pää löysänä roikkuen, paikoitellen jopa turpa maata vilistäen. Hyvä mieli jäi siis niin ponille kuin meillekin!

Lotta ja Nemo puolestaan kävivät pellolla lenkkeilemässä. Laitoin ne karsinassa kuntoon Rouskun ollessa käytävällä valjastettavana. Hyvä Nemonkin on opetella välillä karsinassa olemista, kun oletettavasti jossain elämänsä vaiheessa joutuu sellaiseen majoittumaan.. Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Harjasin molemmat ponit, ja Nemo taas tuttuun tapaan seisoi hyvin paikoillaan. Lisäksi tehtiin riimunpukemistreenejä varsan kanssa. Homman nimi oli jälleen se, että toin riimun pään lähelle painetta aiheuttamaan, ja kun varsa myötäsi, riimu poistui ja näin paine katosi.
Pari ensimmäistä toistoa jouduin jonkun aikaa odottelemaan oikeaa reaktiota, mutta sitten Nemo muisti homman juonen ja esitteli taas niin hienoa osaamista, että meikäläisellä levisi hymy korviin. Ei tarvinnut kuin tuoda riimu pään lähelle, niin Nemo käänsi koko kaulansa saman tien kohden, ja jäi joko tuijottamaan perään tai otti pari askelta mukana, kun vein riimun pois. Jatkoin siis hieman pidemmälle, ja myötäsin vasta siitä, kun turpa tuli kiinni riimuun. Mielettömän hieno ukkeli! Kävin vielä riimulla läpi koko varsan, eli hieman solkia kilisyttäen ja jopa hieman ronskein ottein sivelin varsan joka paikasta riimu kädessäni. Senttiäkään se ei liikahtanut operaation aikana :)

Nemokin valmistautui peltospurttailuun huolella.

Ratsastuksessa Lotalla oli taas valtaisia ongelmia keskittyä.. Heti kun Nemo joko jäi taakse, juoksi pitkälle eteen tai katosi mutkan taa, meni Lotalla täysin pasmat sekaisin. Saa nähdä mitä vieroituksesta tulee tamman osalta.. Nemolla tuskin on ongelmaa. Ihan käsittämätöntä tämä Lotan kaipuu varsansa perään, ei se koskaan aiemmin ole ollut samanlainen. Tosin nyt taas kun lauma tulee tutuksi ja Nemo alkaa hengata omatoimisesti muiden ponien kanssa, niin eiköhän Lotallakin ikävä helpota. Mitään järkevää en siis tehnyt, kunhan käveltiin ympäri peltoa reilu puolisen tuntia. Pari ravipätkääkin otin, mutta ne lisäsivät ikävästi Nemon spurttailua ja näin ollen Lotan kiihtymistä, eikä pehmeä märkä peltokaan hirmuisesti houkuta vauhtia kiihdyttämään. Kunhan siis fiilisteltiin..

Lotan ajatukset loistavat kilometrin päähän... Miks toi saa syödä, mut mä en?!

Täältä mä tuu-uuun!

Ja tässä mä meen..

Edes yksi jotenkuten onnistunut kuva iltahämärässä.

Kaunis Lotta niin terhakkaana.

Ratsastuksen jälkeen otin vielä Lotan ja Nemon käytävälle. Tällä kertaa köytin Nemon äitinsä taakse kiinni. Ja taas putosi alahuuli, kun seurasin varsaa ja sen reaktioita. Sinne se jäi seisomaan pää roikkuen täysin rentona ja rauhallisena. Aivan kuin olisi ikänsä näin toiminut... Harjailin vielä molemmat ja nostelin Nemon kaviot. Kyllä ne hyvin nousevat, mutta onnea vaan kengittäjälle. Ponit seistä nököttivät käytävällä sen aikaa, kun tehtiin vielä muita iltahommia, ja hyvin näytti sujuvan. Hienot otukset!

Tässä mä nuokun enkä muuta voi.. Blaaah.