Luukku 7

12/07/2013 12:56:00 ap. Siri 3 Comments

Mikä on parhain ja huonoin puoli hevosessasi?

Marjo vastaa:

Mietin pitkään, pitäisikö tähän vastata Lotan vain Nemon osalta. Kysymys kuuluu hevosessasi, joten Nemo olisi oikeampi valinta, sillä eihän Lotta ole minun hevoseni. Nemo kuitenkin on vasta puolivuotias. Siitä on hyvin vaikea alkaa vielä sen tarkemmin mitään sanoa.. Pohdittiin tätä juuri Sirinkin kanssa, ja ainoa vastaus Nemosta voisi olla jotain tähän tyyliin: "Hyvät puolet - se on kiltti, kiltti, kiltti ja kiltti. Niin, se on myös tosi kiltti, kiltti ja kiltti, niin ja mainitsinko muuten vielä, että se on äärettömän kiltti?" Että se siitä. Huonoihin puoliin voisi ehkä lukea sen, että se on ori. Mutta saman tien hyvä puoli kuuluu, että se on hieno ori, joten tämänkin tulos on plus miinus nolla. Tarinoidaan siis suosiolla Lotasta!

Tältä ponilta ei tarvitse kahta kertaa kysyä, että vedetäänkö täysillä toi mäki ylös?!

Olen tuntenut Lotan kohta kahdentoista vuoden ajan, joten sen lisäksi, että mietin tamman tämänhetkistä tilannetta, kelaan mielessäni niitä vuosia, kun Lotta oli vielä nuori ja vetreä sekä aktiivisesti käytössä. Toisaalta on kyllä hyvin vaikea porautua noihin hetkiin, kun aika kultaa muistot ja viime vuodet ovat niin paljon paremmin mielessä..

Lotan huonoin puoli on sen hmm.. miten tämän osaisi pukea fiksusti sanoiksi.. kömpelyys? Etenkin nyt vanhempana, eihän tuo 600-kiloinen töppöjalkainen roikkovatsainen poni mikään gaselli ole. Silti monesti ihmettelen, miten se kykenee liikkumaan niin kevyen ja vaivattoman näköisesti itsensä kantaen kouluratsuna tai vaunujen edessä?! Ja miten siitä lähtee niin julmetun pitkää ja lentävää ravia, mitä se joskus maastossa pörhöillessään päästelee?! Tai miten se lähtee kuin tykin suusta ammuttuna pellolla, kun ollaan ottamassa tarkoituksella laukkaspurtti kotia kohden?! En tajua, sillä kun hevosta katsoo tarhassa tai tallin käytävällä - kuinka hitaasti ja varoen se sijoittaa askeleensa ja tallista ulos tullessa astuu harkiten kynnyksen alas ja kääntyy oviaukosta ulos kuin norsu lasikaupassa - tätä on todella vaikea uskoa.. En tajua…

En ihan jokaisen ponin perässä lähtisi maastoon suksilla raahautumaan lähes ilman ohjausta..

Tämä sama kömpelyys näkyy joskus myös maastoillessa. Tosin nyt täytyy sanoa, että viime vuosina huomattavasti vähemmän! Lotta osaa kompuroida suoralla tasaisella tiellä. Me olemme joskus käyneet polvillamme Lotan kanssa, kun toinen meinasi kompastua olemattomaan töyssyyn tiessä. Lotan omistaja on sen kanssa kaatunut turvalleen pientä alamäkeä ravatessa. Voisiko tähän vaikuttaa kengitys tai ponin laihtuminen, mikä lie, mutta nykyisin Lotta kompuroi todella harvoin. Ja vaikka se tasaisella tiellä onkin kompastellut, niin oikeassa maastossa poni on äärettömän varma jaloistaan! Sen kanssa voi rämpiä missä tahansa pöpelikössä, eikä yhtään epäilytä, etteikö pysyttäisi pystyssä. Lotta raivaa tiensä läpi mistä tahansa ryteiköstä kuin purkutraktori konsanaan :) Kauhuissani katselen, kuinka kenttäkisoissa laukataan ja hypätään esteitä epätasaisessa maastossa alamäkeen. Ei tulisi ikinä kuuloonkaan Lotan kanssa!

Lotta on täydellinen lasten opetushevonen! Sekä ratsuna että maastakäsittelyssä.

Hyviä puolia on ehdottomasti ponin tasainen ja rauhallinen luonne. Jos Lotta saisi päättää, se varmaan seisoisi 247 heinäkasan vieressä syömässä. Tuo poni ei liikauta jalkojaan juuri yhtään sen enempää kuin on ihan pakko. Se ei hätkähdä mitään. Se ei riehu ja juoksentele muiden mukana. Se ei väistä mitään tai ketään. Välillä tuntuu ettei se ole edes hevonen, kun se käyttäytyy kuin mikäkin arvonsa tunteva koko maailman kuningatar. Näin ollen Lotta on myös äärimmäisen luotettava. Sen käytöksen voi ennakoida lähes täysin etukäteen. Niin kauan kuin näköpiirissä ei ole mönkijöitä tai linja-autoja, ei mikään hetkauta tamman maailmaa..

Lotta kulkee omalla moottorillaan. Ikinä sitä ei tarvitse käskeä liikkumaan.

…edes kouluratsastuksessa. Esteillä joutuukin vaan pidättelemään ;)

Lotta on myös aika lailla automaatti. Sinne voi laittaa ihan kenet tahansa selkään, ja tamma toimii. Se on äärimmäisen nöyrä työmyyrä. Se tekee aina mukisematta juuri sen, mitä siltä pyydetään. Näin ollen se toimii myös täysin ratsastajan tason mukaan. Se lähtee aina lenkille korvat hörössä. Nostaa ravin ja laukan pienistä avuista. Koskaan se ei kysele, onko pakko. (Paitsi ehkä astetta haastavampaa koulua tuupatessa, mutta tällöinkin vastassa ovat varmasti kipeät lihakset tai riittämätön kunto). Ja vaikka välillä hieman muulta saattaakin vaikuttaa, Lotta on yleisesti ottaen todella reipas. Sen käynti on varsinkin maastoon lähtiessä yleensä hitaampaa kuin etananpoikasen ensi askeleet, mutta kun hieman kauemmas kotoa päästään, alkaa virtaakin löytyä. Toisinaan hieman liikaakin. Myös kentällä ratsastettuna Lotta kulkee hyvin omalla moottorilla ja on kevyt ratsastaa. Ei todellakaan mikään eteenpäintyönnettävä ratsu. 

"Hoh hoijaa, voisko olla enää tylsempää.. Varokin muuten jos viet palan mun jauhokuonostani.."

Noh, Lotta on kuitenkin tamma. Juuri tänään sain taas todeta, että ei se aina niin äärimmäisen rauhallinen ja tasainen olekaan. En tiedä, mistä nämä omituisuudet tulevat, mutta joskus Lotta on todellinen hörhöilijä! Näitä päiviä on hyvin harvoin, mutta tänään oli taas yksi sellainen. Jo heti maastoon lähtiessämme Lotta päätti kytätä kaikkea. Se pörisi niska pyöreänä ja tapitti ympärilleen pää puolelta toiselle pyörien. Naapuritalon kohdalla tehtiin pieni hypähdys-väistöliike ja hokit vaan vinkaisivat asvaltilla ohuen lumikerroksen alla. Yleensä ratsastan Lotalla kaikki maastoreissut ohja löysänä, mutta tänään mentiin taas tuntuma tiukalla koko matkan. Pienikin löysäys tai kiristys sai vaan vauhdin lisääntymään. Ravi ja laukka olikin taas temmoltaan sellaista, että heikkopäistä hirvittäisi.. Mutta vaikka Lotta joskus harvoin onkin todellinen idiootti jouset jalassa tanssahteleva ja jokaista pusikkoa kyttäävä hermostunut ratsu, on sillä silti turvallista maastoilla. Minua yhtä lailla huvittaa kuin ärsyttää tamman kyttäämiset. Tässä mielentilassa pienikin ylimääräinen ympäristön ääni saattaa saada hevosessa pakoreaktion aikaan, mutta se reaktio on olematon. Lotan pelästyminen on aina korkeintaan pari laukka-askelta sivulle ja se on siinä. Itse asiassa se on jo hyvin suuri pakoreaktio Lotalta, jos se pääsee ottamaan askeleita, etenkin laukassa. Ja silloin kun tamma tässä mielentilassa on, pystyy näitä itse hyvin ennakoimaan ja tulemaan selästä alas esim. traktoreiden ohitukseen..Tässä on yksi syy, miksi Lotalla ajaminen on monesti paljon mukavampaa kuin ratsastaminen. Ajaessa sen kyttääminen ei häiritse oikeastaan mitenkään.. 

Silloin kun mielentila on oikea, Lotalla voi maastoilla vaikka kaulanarulla. Ihan joka kerta tämä ei kuitenkaan onnistuisi...

Lottaa voi pitää pihassa vapaana ja ottaa vaikka nokoset selässä sen syödessä tyytyväisenä :)

Siri vastaa:

Vitsi vitsi :)

Lätkäisenpäs heti hyvät kortit pöytään. Hevoseni parhaimmat puolet ovat ehdottomasti sen lempeys, yhteistyöhaluisuus ja huumorintaju. En ole niitä hevosihmisiä jotka kaipaavat ympärilleen sähäkkyyttä ja vauhtia. Larankin kannalta on ihanaa, että hevosemme on niin kiltti viilipytty tai ehkä paremminkin voipaketti ;) jotta hänen voi antaa touhuta sen kanssa (tietysti valvovan silmän alla). Rohanilla tuntuu olevan ylimääräinen antenni pikkulapsia varten kuten niin monella hevosella. Se käyttäytyy niin paljon varovaisemmin ja kuuliaisemmin kun Lara on lähettyvillä.

Viime viikolla pidin joulukorttikuvaukset tallilla johon osallistui taas koko "lapsikatraani" eli Rohan, koirani ja Lara (myöhemmin saatte niistä vähän esimakua). Oli haasteellista saada kuusi päätä ja 22 jalkaa samaan suuntaan ja pysymään vielä paikoillaankin. Rakastan kuitenkin haasteita ja periksiantamattomuuteni vuoksi sainkin kuin sainkin kaikkien naamat katsomaan oikeaan suuntaan eikä siihen oikeastaan mennyt kauaakaan. Kauneimmin näistä kuvattavistani käyttäytyi ehdottomasti Rohan, vaikka säätäminen ja hulina hänen ympärillään oli melkoista. Rohanin huumorintaju ja lempeys paistoivat niin linssin läpi. Siihen mihin se asetettiin siinä se myös pysyi, mutta nenä kävi kyllä kaikki läpi moneen kertaan ja hamuilevat huulet saivat Laran kikattamaan valloittavasti. Jokaisen eläimeni ja lapseni luonteenpiirteet tulivat niin hyvin esille näissä kuvauksissa. Oikein sydän suli rakasta perhettäni katsellessa.

Tämä kuva on viime vuoden (2012) joulukorttikuvamme. Tänä vuonna perheemme onkin saanut lisää vahvistusta uuden koiran muodossa. Tässä kuvassa Rohan on puolitoista vuotias ja nyt kaksi ja puoli vuotiaana selvästi jo tottunut näihin mamman säätämisiin joten veti tänäkin vuonna kuvaukset tottuneesti purkkiin vaivaisessa vartissa.

Vaikka Rohan yleisesti ottaen on helppo ja pyöriteltävä pallero ja usein Marjon kanssa mietitään miten meidän varsat voivatkin olla tällaisia enkeliponeja niin toki meillä on myös hetkittäiset henkilökohtaiset valtataistelumme jotka kuuluvat asiaan. Nelikuisesta maitovarsasta asti olemme vääntäneet kättä ja kaviota joskus enemmän joskus vähemmän, mutta yleisesti ottaen ollaan oltu pitkälti asioista samaa mieltä. Viimeisestä "käsirysystä" ei ole kauaakaan, ehkä muutama viikko. Olin putsaamassa Rouskun kavioita. Herra oli selvästi päättänyt, että tänään on se päivä kun alan toimia oman pääni mukaan, sulki korvansa ja kieltäytyi muistamasta mitä jalan nostaminen mahtaakaan tarkoittaa. Oikein huomasin kuinka se asettui jalat tanalleen tallinkäytävälle ja iski painonsa juuri siihen etujalkaan jota olin nostamassa.

Ensin pyysin: "Nosta kinttu." Ei mitään.

Tiukemmalla äänen sävyllä "No nostapa se kinttu!"
Mulkaisu Rohanin puolelta ja lopullinen painonsiirto tähän jalkaan. 

"No perhana, nostahan nyt se!" Aloin nojata jalkaan, se nojaa takaisin. 

"Johan nyt on, nyt se kinttu ylös!" Kovensin jo otteita. 

#Missä taito loppuu -voimankäyttö alkaa#

Aivan kuin poika olisi vihellellyt muka kuin autuaan tietämättömänä mitä siltä pyydetään. Revin, vedin ja lähestulkoon moukaroin jalkaa ilman minkäänlaista evän liikautustakaan kunnes palasin typerän malttamattomuuteni huipulta takaisin hänen maailmaansa ja otin vierestäni lattialta kaviokoukun, napautin sillä muutaman kerran tomerasti jalkaluuhun ja kas, jalka nousi ilmaan samantien. Rohanin ilme oli jälleen sanoinkuvaamaton "Mistä se nyt ton koukun tohon vetäs?" Sen jälkeen kaikki kolme muuta jalkaa nousivat ilmaan ilman erillistä käskyä. Eriaikaan tietysti :)

Kaiken kaikkiaan hän varmaan olisi pyhäkoulun kunniajäsen ilman kevyttä takapäätään. Täytyyhän jokaisessa nyt joku huonokin puoli olla. Pienestä asti hän on osoittanut epämiellyttäviin asioihin kantansa takajalkaansa huitaisemalla tai pukittamalla. Tietenkään hän ei ketään tarkoituksellisesti potki, mutta jos yllättäen joku osuu takajalkaan, kuuluu vain viuhahdus ja pieni keltainen jalka suoristuu taaksepäin tai lyö hermostuneesti lattiaan. Esimerkkeinä nyt vaikka talikko joka pahaa aavistamatta yrittää sen karsinassa sen jalan sijasta saalistaa lantapalleroita, mutta eihän Rohan sitä tajua. Rohan ei myöskään snaijaa, että kylmä pesuvesi ei lamaannuta sen jalkoja rammaksi vaan auttaa vain puhdistamaan kuratassut. Ensimmäinen reaktio joka kerta on takajalan nosto ylöspäin, mutta kun sitkeästi vaan jynssään se luovuttaa. 

Takaa-ajossa jos pyyntöni eivät heti mene läpi ja pyydän tomerammin, tulee mielenosoituksena hännän heilautus tai toisinaan pikku pukki. Siinä sulle akka. Vaikka tietenkään tämä ei ole kiva piirre, pidän sitä kuitenkin enemmän huvittavana haittana. Ompahan ainakin joku asia joka kertoo, että siellä lampaanvaatteiden alla vähän tiikerinraitaakin. 

Pukki päivässä pitää mielen virkeänä. Normaalisti pukit eivät ihan tätä tasoa ole. Tässä kuvassa pojalla oli vain hauskaa kun pääsi pomppimaan esteitä ja piti niille lähestyessä vähän irrotella ja ehkä vähän piiskaakin provosoida. (Kuva: Heikki)

Kevyen takapään lisäksi Rohan on useimmiten patalaiska. Viitsisiksmää, emmää viitsi. Kuitenkin tämä piirre tulee esiin harvoin kun ollaan tekemässä työtä paiti jos se on kärryjen perässä raahautumista. Tarhasta haettaessa se on aina valmiina mukaani. Lähestulkoon sujauttaa päänsä riimuun ja marssii hommiin. Muihin hevosiin läheisriippumattomana se talsisi perässäni varmaan maailman ääriin. Se on tutkiskeleva ja kiinnostunut kaikesta. Sanonkin sitä vainuponikseni, sillä sen yleisin tapa on kulkea nenä maassa nuuskien. Siitä tulisi varmaan hyvä etsijäponi jos hevosista moisiin tehtäviin olisi.

Hmmmm... vainuponini nenä tutkii onko näillä harjoilla suittu lähipäivinä jonkun muun hipiää kuin sen.

Kaikenkaikkiaan Rohan on valloittava persoona ja niin kovin kovin komeakin. 

Kattokaa ny ite:

Rohan vasemmalla 9 kuukautta Rohan oikealla 2 vuotta, 3 kuukautta

Piirroskuvat otettu omasta Thelwellin kirjastani Heppahöperön ratsastuskoulu jonka jälkeen "tyylikkäästi" muokkasin ponipahasesta Rohanin näköisen pullaponin pyrstötähtineen kaikkineen ;)

Seuraavan päivän kysymys:  

Mikä oli paras saavutuksesi kilpailuissa/näyttelyissä/valmennuksissa/tallioloissa tmv. hevosesi kanssa tänä vuonna?