kuvia ,

Helmikuun kuulumisia

2/17/2014 01:33:00 ip. marjo 3 Comments

Hiljaisuutta on taas pitänyt, mutta onneksi vain täällä blogin puolella. Oikeassa elämässä taas tohinaa riittää, niin senpä takia tietty kirjoittelu onkin jäänyt vähemmälle..

Nemon piti muuttaa viime lauantaina, mutta onneksi ajoitus siirtyikin viikolla eteenpäin. Tässä on ollut pientä kriisiä ilmassa mihin porukkaan ja millä tavoin Nemo tullaan yhdistämään - johonkin poikalaumaan totta kai, mutta aina on pieniä riskejä olemassa, kun vieraita oreja laitetaan yhteen. Etenkin, jos vastassa on valmiiksi toisilleen tuttu lauma, ja näillä keleillä jäiset epätasaiset pohjat ovat pahin mahdollinen vaihtoehto tähän hommaan. Onneksi kuitenkin kaikki kääntyi mitä parhain päin! Nemo pääseekin suoraan tarhailemaan kahden samanikäisen pikkuorin kanssa. Näiden kahden vieroitus on nyt aloitettu, joten ensi viikonlopusta alkaen kolme pikkujätkää muodostavat oman laumansa. Kesälaitumille lähtiessä heidät sitten yhdistetään samaan jengiin 2- ja 3-vuotiaiden orien kanssa. Ihanaa! Vuonohevosoreja ovat siis kaikki. Näin olen Nemo ei pääsekään omaan isäänsä tutustumaan - kuten aiemmin oli suunnitelmana, mutta samoilla tienoilla tulevat isä ja poika majailemaan :)

Kun yksi pieni lähtee tallista, täytyyhän se korvata vielä pienemmällä..? Meidän talliimme muutti viime perjantaina shetlanninponi. Johan tätä päivää on odotettukin! Kuten joulukalenterissa mainitsin, viimeiset kymmenen vuotta olen ihmetellyt, ettei shettistä vielä tallissa ole nähty. Rotukirjoon ovat kuuluneet vuonohevosten, issikoiden ja new forestien lisäksi irlannincobit, haflinger sekä welsh mountti. Nyt on tämäkin puute korjattu, kun erään tuttumme shettis saapui tallipaikkaa vuokraamaan. Hän on aivan supersuloinen tapaus! Säkää lienee alta 90cm, tukkaa vaikka muille jakaa ja pörröistä turkkia on koko pikkuponi aina sieraimista vuohistupsuihin saakka.

Popi tarkkailee pikkushetukan jokaista liikettä.

Shettiksen integroituminen laumaan on ollut taas äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa. Kuten olen maininnut, meidän laumastamme puuttuvat nyt kolme johtajaa, kun sekä Lotta, Bambi että Bimi tarhaavat omassa porukassaan toisessa tarhassa. Nämä kolme ovat ehdottomat johtajat muihin hevosiin nähden. Ylipäätään se on ollut jännittävää seurata, miten "pahnanpohjimmaiset" toimivat keskenään pomojen puuttuessa. Ylläri on nyt ottanut itselleen johtajan homman. Shettis yhdistettiin siis tähän alamaisten porukkaan. Ensimmäisen päivän kaikki (paitsi Nemo) ajoivat sitä takaa. Shettis joutui pysyttelemään noin sadan metrin päässä muusta laumasta. Ei asiaakaan yhtään lähemmäs!

Skellakin katselee kiinnostuneena uuden tulokkaan touhuja.

Yön ajaksi jätimme Nemon, Rouskun ja shetukan keskenään ulos, kun muut ponit otettiin karsinoihin. Nämä kolme saavat siis viettää nyt oikeaa pihattoelämää, kun yön ajan käytössä ovat sekä tarha että pihatto. Rousku on myös komentanut shetukkaa oikein antaumuksella ensimmäisen päivän ajan. Nemo puolestaan olisi ollut hirmu kiinnostunut leikkimään sen kanssa, mutta toinen on vaan juossut karkuun.. Yön aikana sitten asetelma olikin kääntynyt niin, että shettis oli ekana pihaton portin takana aamulla odottelemassa, eli Rousku oli ohitettu arvojärjestyksessä. Tämä pikkuponi on kuulemma aina ollutkin pahemman luokan pomottaja. Uskoisin siis jopa, että se kiilaa hyvin pian tiensä joukon johtajaksi niin kauan kun ponit ovat kahdessa tarhassa. Vaan kun Lotta palaa kuvioihin takaisin, niin siinä vaiheessa kääntyvät kuolleetkin haudoissaan, jos Lotta menettää johtajan paikkansa tälle pikkuponille! Nämä kaksi haistelivatkin toisiaan jo viereisistä karsinoista, ja Lotta otti heti käyttöönsä niin pahan ilmeen kuin ikinä saa korvansa päätä myöten vedettyä. Pikkuponi vaan nuuskutteli korvat hörössä iloisena takaisin. Shettikset kyllä osaavat olla melko jääräpäisiä velikultia, että saapa nähdä mitä tästä vielä tulee.. ;)

Harmi tosin, että Nemo joutuu lähtemään juuri kun se sai uuden kaverin. Nämä kaksi tosiaan tulevat jo erinomaisesti juttuun, vaikka muut ponit uutta tulokasta komentavatkin.

Portinvartijat päivystämässä: tänne sulla ei oo mitään asiaa senkin tunkeilija!

Nemo tuumaa kavereille, et antakaa sen nyt jo olla ja tulkaa syömään!

Lotta on taas palautunut omaksi vanhaksi itsekseen. Eli yltiölaiskaksi luottoponiksi. Ei ole enää tietoakaan siitä turbomummosta, joka yritti räjähdellä ties mihin suuntaan kesken lenkin milloin mistäkin syystä. Oikeastaan jo muutaman viikon ajan olemme saaneet nautiskella rennoista maastoreissuista. Lotan kunnonkohotus jatkuu edelleen, ja nyt kun imetys on lakannut, voisi pian jo alkaa toivoa tulostakin syntyvän. Tai kuntoahan sillä ponilla riittää vaikka muille jakaa, mutta edelleen uskon ja toivon saavani sille vielä lihaksiakin rakennettua! Helposti voisi ajatella, että 22-vuotiaan hevosen kohdalla kyse on enää ylläpitävästä liikunnasta ja väkisin suunta on enää alaspäin. Mie en kuitenkaan taivu tähän kaavaan - en sen jälkeen, kun näin kuinka upeasti Lotta kuntoutui kaksi vuotta sitten. Ja kun näen ja tunnen joka päivä, kuinka reipas, energinen ja elämänhaluinen tuo hevonen on. Edelleen se lähtee kuin sata lasissa kotia kohti laukkamäkiin, ikinä sitä ei tarvitse pyytää lisäämään vauhtia, aina se lähtee korvat pystyssä innoissaan työskentelemään ja haluaa tehdä ja kulkea. Se on supermummo, ja sellaisena saa pysyäkin vielä monen vuoden ajan ;)

Lotta lenkin jälkeen käytävällä tuumailemassa, että nyt olis vissiin herkkujen vuoro..!

Metsätiet ovat kerrankin olleet täydellisessä kunnossa maastoiluun. Lunta on satanut juuri sen verran, että soraa ei paista läpi mistään kohden. Plussaa taas on ollut juuri sen verran, että autonjäljet ovat painaneet lumen tiiviiksi kerrokseksi, joten tilsojakaan ei pääse syntymään. Tästä nauttineina olemme tehneet Lotan kanssa kunnon intervallitreeniä, ja välillä on vedetty pitkiä laukkasuoria maastonmuotojen sen salliessa sekä väliin kilometrin parin ravi- tai kävelypätkiä. Koiratkin ovat olleet extapaljon lenkeillä mukana juoksemassa, kerrankin kun rauhallisille metsäteille pääsee, joten samalla on kohenneltu niidenkin kuntoa, heh.

Masentunut vauvaponi rautaa (siis omppua) suussa.

Siitäkään en ole tainnut mainita, että Nemo sovitti kuolaimia ensimmäisen kerran! Vauvaponi perii jälleen isoveikaltaan varusteita, eli "käyttöön" pääsevät Rouskun vanhat apple mouth suorat viiksikuolaimet. Erinomainen valinta ensimmäiksi kuolaimiksi varsan opetukseen. Eipä tuo tuumannut niistä sen kummempaa, vähän maisteli ja ihmetteli touhua. Uitin kuolaimet sokeriliemessä, jotta tuli ainakin hyvä fiilis niiden maistelusta. Kuolaimet päässä syöttelin varsalle kourallisen prixejä ja otin ne pois, hyvin sujui tämä homma. Opettelua jatketaan siis mahdollisuuksien mukaan varsan lähdettyä, tähtäimenä saada sille kuolaimista mukava ja tuttu juttu ennen kesäkuun näyttelyä..

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. hei laitahan siitä shettiksestäkin kuvia! :D

    VastaaPoista
  2. Hemuli, Omistajan pyynnöstä jätän julkaisematta :)

    VastaaPoista
  3. Höh, määki meinasin pyytää kuvaa shettiksestä :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.