kuvia ,

Kotiläksyjä

2/18/2014 03:28:00 ip. Siri 10 Comments

Rekionnettomuuden jälkeen tunsin kauheaa tarvetta saada apua ammatti-ihmiseltä miten me pääsemme tästä hurjasta kokemuksesta eteenpäin ja miten jatkossa on järkevää edetä.
Kokemus oli molemmille pelottava, mutta näin vajaa kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen luulen, että se oli paljon pelottavampi minulle kuin Rohanille. Tuntui että menetin hetkellisesti luottamukseni omaan tekemiseeni ja jopa hevoseeni. Suoraan sanottuna muutamana päivänä tapauksen jälkeen minua pelotti ja jännitti.
En minä Rohania pelännyt, ennemminkin sitä miten se reagoi. Mitäs jos se pelästyy taas jotain? Mitäs jos en osaakaan toimia oikein ja siirrän jännitykseni hevoseeni enkä onnistukaan enää missään? Tunsin itseni tyhmäksi, haavoittuvaiseksi, pelkuriksi ja tietämättömäksi.
Kuka hevonen nyt sellaista ihmistä hyvänä ja turvallisena johtajana pitää?

Kuten teille jo kerroinkin otin yhteyttä Sariin joka kouluttaa ihmisille hyvää hevosmiestaitoa ja minusta tuntui, että juuri sitä olin nyt vailla.
Ensimmäinen tapaamisemme oli viime viikon tiistaina. Meinasin peruakin sen jo jännityksestäni ja epävarmasta olostani johtuen. Olin varma, että alan kyynelehtiä kesken tunnin kun en kestä sitä, että joku tulee arvostelemaan ja sanomaan mitä kaikkea olenkaan tehnyt väärin Rohania kouluttaessani. Päätin kuitenkin olla aikuinen ja tiedostaa sen, että omat kykyni eivät nyt vain enää riitä tai ainakin ne tarvitsevat vahvistusta ja herättelyä, että jos en nyt sitä tee en sitä tule tekemään ikinä.
Niinpä me tapasimme.

Olin viemässä sitä tallin käytävälle harjaukseen ennen Sarin tuloa, mutta Sarin ajaessa pihaan ison peräkärryn kanssa jäimme tallin oviaukkoon katselemaan rämisevää kärryä.
Ensi töikseen Sari paukautti: "Et sinä sitä mihinkään käytävälle vie, vaan se harjataan nyt tässä pihassa."
Kaiken tekemisen on tapahduttava nyt pääsääntöisesti pihassa (jossa onnettomuus tapahtui) niin ettei poni ole mihinkään kiinnisidottuna, paitsi narulla käteeni. Mitä ikinä sitten keksinkään tehdä, harjata, valjastaa, harjoitella asioita joissa vaaditaan, että poni seisoo kaikilla neljällä jalallaan niin sen huomion on oltava minussa ja sen on seistävä paikoillaan kuin tatti.

Rohan ei saa enää enää olla kiinni tallinkätävällä mihin se
pienestä asti tottunut, vaan kaikki puuhastelu
tästä lähtien tapahtuu "vapaudessa".

Seuraavaksi sain moitteita siitä, että Rohan narun päässä keskittyi vain vieressä olleen heinäpaalin mutusteluun. Tästä lähtien se ei saa syödä lainkaan kun sen kanssa touhutaan.

Ei enää pihassa tarjoilua Popille.

Seuraavan tunnin aikana sain noottia siitä, että poni painaa riimuunsa, sen huomio ei ole minussa, se seuraa jalkojani, sillä ei ole kärsivällisyyttä, sitä ei ole perehdytetty äänimaailmaan, se ei juurikaan kunnioita omaa tilaani ja se pelkää koska minä pelkään.
Mikään näistä asioista ei tullut minulle yllätyksenä. Olen tiedostanut ne varsin hyvin. Olen vain ajatellut ettei niistä ole minulle ollut haittaakaan joten olen asioiden antanut olla kuten ne ovat. Kun vieressä on heinäkasa ja usein Lotta, sillä ei ole tarvetta kuopia kärsimättömyydessään maata sillä sen johtaja ja ruoka -elämän tärkeimmät asiat ovat siinä.

Kotona pohtiessani päivän oppeja kiinnitin huomiota ensimmäiseen ristiriitaisuuteen vanhalla hevostavalla puuhasteluun ja nyt tällä uudella lh-tavalla puuhasteluun. En oikein osaa sanoa mikä tapa on minulle se toimivin tapa. Haluan kuitenkin koittaa uusia asioita ja tehdä ratkaisuni sitten sen mukaan. Joidenkin ihmisten mielestä narunpyörittely on huuhaata, ns hevoskuiskaajien hommaa. Vanha tuttu hevosmies joka aikoinaan minulle hevosen käsitelytaitojaan opetti kääntyisi haudassaan nähdessään mitä minä olen nyt tekemässä.
Olen kuitenkin avoin kaikelle ja haluan oppia, mutta takaisin ristiriitaisuuteen...
Minulle kun oli aina aiemmin toitotettu, että kun hevoselle opetetaan uusia asioita on hyvä laittaa sen nenän eteen heinäkasa. Se saa siinä mutustella kun sinä puuhastelet sen kanssa ja pysyy näin rauhallisena ja pitää oppimista miellyttävänä asiana.
Nyt tämä tapa kumottiin täysin, koska silloin hevosen huomio on siinä heinäkasassa eikä se keskity siihen mitä sinä teet. Ymmärrän molemmat pointit, mutta onko sitten yhtä oikeaa tapaa? Varmasti molemmilla tavoilla päästään lopulta haluttuun tulokseen jollain tapaa. Se kumman valitsee onkin sitten toinen juttu, mutta miksei voisi tehdä molemmilla tavoilla vai sekoittaako se hevosta vai kouluttajaa?

No tallinkäytävät taakse, heinäkasat ja houkutukset pois nenän edestä ja pihalle naruriimun ja köyden kanssa seisomaan. Lähdimme liikkeelle aivan alusta. Harjoittelimme siis harjaamista. Tavoite tässä siis on se, että Rohan seisoo suorana ja rentona paikoillaan harjauksen aikana. Koska se ei tähän ole tottunut vaan saanut pihassa syödä tai kuljeksia muuten nenä maassa heinänkorsia metsästäen se alkoi kärsimättömästi kuopia maata. Harjaus jatkui niin kauan kun hevonen liikkui tai kuopi ja kun se siitä oikeni ja rentoutui tehtäväni oli lopettaa harjaus (antaa siis palkinto= jättää se rauhaan) ja vaihtaa puolta.
Sain kotiläksyksi tehdä tätä kolmena päivänä putkeen ja pitää sitten taukoa.

Lara harjoittelemassa Rohanin taluttamista viime syksynä.
Tällöin poni ei ainakaan punkenut ja pönkenyt mihinkään suuntaan.
Taluttajasta se näköjään riippuu... ;)

Seuraavaksi Sari halusi nähdä meidän peruutuksia ja talutusta. Talutuksessa sain noottia oikealle käännyttäessä siitä, että se lähtee helposti johtamaan eli täten Rohan taluttaa minua enkä minä Rohania. Mutta kun se muuten toimii niin kivasti niin en ole viitsinyt siihen niin kauheasti puuttuakaan eikä se toki aina niin tee. Se kun kuitenkin sitten aina käännöksen jälkeen asettuu paikoilleen kävelemään.
Seli seli...
Eläinten koulutus ylipäätään on loppujenlopuksi aika mustavalkoista, joko on tai ei ole. Jos joskus annat ja joskus et, niin sehän se vasta sekavaa on.
Mun koulutuksessa eläinten suhteen on kuitenkin niitä värejäkin (surullista). Jos se menee ees vähän sinne päin niin se riittää mulle. Sanoinkin Sarille, että mussa ja Marjossa huomaa tän eron niin selvästi.
Mä oon sellanen huithapeli, koiratkin tulee luokse ehkä kolmannella huudolla, mutta ne kuitenkin tulee.
Marjolla taas molemmat piskit istuu tikkana sivulla täydellisessä istuma-asennossa jo ennenkuin koko tänne sanaa on edes saatettu loppuun asti :)
Mitä tulee hevosiin, Nemo tulla lompsuttelee perässä kuin koiranpentu, myötää ja kuuntelee. Me taas toisinaan mennään Rohanin kanssa kun päättömät kanat ;)
Noo se nyt halusi tuossa matkanvarrella napata pari kärhämönkukkaa suuhunsa (en ees tie onks sellasia olemassakaan :D) tai nooo sille tuli nyt kakkahätä viittisitteks oottaa? Ja sitten näen vain Marjon kitarisojen vilkkuvan SIRIIII!! Nyt se ponin pää sieltä ylös ja mars mars eteenpäin!! Huoh, joo mä tien mihin nää kaikki pyrkii, toimivaan tottelevaan hevoseen.
Haluanko mä sit toimimattoman ja tottelemattoman hevosen? Niinpä...
Mä niin ihailen Marjoa ja sen koulutustapaa. Mulla vaan ei riitä kunnianhimo eikä pitkäjänteisyys.
Sari lohdutti mua sanoen, että kyllähän niitä luonnonlapsiakin saa joukossa olla, mutta turvallisuutta tällä vain haetaan ja mä ymmärrän senkin. Mä oon nyt alkanut tavoitella sitä, etten päästä Rohania enää niin helpolla . Toisinsanoen siis itseäni.

Kuten ylempänä mainitsin Sari kaarsi pihaan siis ison peräkärryn kanssa. Peräkärryissä odotteli Rohanin harjoituskärryt. Ironista, että hevoselle joka pelkää kärryjä ja nyt sitten ilmeisesti rekeäkin tuodaan ensimmäisellä koulutuskerralla kärryt pihaan. Noo näihin kärryihin on olemassa ihan toinen tarina joten eivät ne liittyneet itse koulutussessioon millään tavalla. Ne piti kuitenkin purkaa ja mä aloin panikoida.
Öö, tota, onkos ne kärryt nyt pakko ottaa sielä ulos kun tää kuitenkin pelkää niitä?
Jo se kun Sari nosti kärryjen pressun ylös sai Rohanin perääntymään muutaman askeleen.
Niin siis minä kun nyt olen täysin varma siitä, että se tulee pelkäämään vielä enemmän siinä vaiheessa kun alat vetää niitä kärryjä niin mitenkäs mun nyt tulisi sellaisessa tilanteessa toimia?
Sari käski minun pyytää Rohania tekemään jotakin, esimerkiksi peruuttaa. Kun Sari nappasi aisoista kiinni ja alkoi vetää kärryjä ulos Rohan alkoi kiirehtien peruuttaa ihan ilman, että olin kerinnyt edes pyytää. Pyydä siinä sitten tekemään jotakin kun toinen keskittyy tuijottamaan peräkärryä silmät lautasenkokoisina liikehtien ees taas eikä välitä tuon taivaallista sun narun heilutteluista. Se alkoi hermostua asiasta valtavasti.
Onko tätä ihan pakko tehdä nyt? Onko sen nähtävä kun ne kärryt otetaan sieltä kopista ulos?
Sari näki paniikkini ja astui puikkoihin. Hän nappasi hevosen minulta ja käski minun rauhoittua.
Puuh-puuh- hengitin pahimmat jännityset ulos keuhkoista ja laskin olkapääni alas.
Rohan oli silminnähden jännittynyt. Kun Sari lähestyi sitä se perääntyi häntä, säpsyi paikallaan ja potkaisi jopa takajalallaan napakasti taaksepäin. Se ei selvästikään tykännyt olla tilanteessa. Enkä minä tykännyt olla tilanteessa.
Luotin kuitenkin Sariin.
Rohan yritti keplotella itsensä eroon tilanteesta ja yrittipä se pari kertaa jopa tulla minun luokseni, mutta pian Sari sai sen onneksi rauhoitettua.
Seuraavaksi puitiinkin sitä miksi se pelkää?
"Siksi koska sinä pelkäät.": Sari sanoi.
"No varmasti myös siksi, mutta tiedän, että jos sinä seisot siellä narun päässä niin se pelkää siltikin." Vastasin.

Viimeksi harjoiteltu pressun kanssa reilu vuosi sitten.

"Niin kai koska sinä olet päättänyt että se pelkää": Sari valaisee.
"Ei vaan siksi, koska minä tiedän että se pelkää". 
"Mitä se niissä pelkää"? 
"En minä tiedä... ääntä? Se, että ne raahautuu tuolta kopista ulos pitäen kovaa laahaavaa ääntä".
"Ette siis ole harjoitelleet tarpeeksi äänimaailmaa"?? 
Häpeäkseni myönsin heilutelleeni pressua sen yli ja ympäri reilu vuosi sitten. Ja ei muuta kuin pressusulkeisiin.
Sari piteli Rohania ja minä sain tehtäväkseni raahata rapisevaa pressua pitkin pihaa. Ensin se sai pressusta pienet slaagit. Apuaaa! Tuo vihreä mötti hyökkää kimppuuni. Rohan syöksähteli narun päässä edes takas. Joka kerta kun se pysähtyi tai edes vilkaisi pressuun lopetin sen liikuttamisen. Pian sen reaktiot hälvenivät ja se alkoi tajuta, että kun se pysähtyy myös ääni lakkaa ja pressu pysähtyy.
Tehtiin vielä onnistunut lopetus pressun kanssa ja Rohan pääsi takaisin tarhaan.

Tapaamisemme herätti useita kysymyksiä ja pohditavaa monessa suhteessa joihin varmasti saan vastauksia kun Sarin kanssa seuraavan kerran tapaamme. Ensin kun mietin, että jos tarkoitus oli tehdä pihasta rauhallinen ja turvallinen paikka miksi sitä nyt "peloteltiin" siellä peräkärryissä olleella kärryllä ja pressulla? Sitten mietin, että toisaaltahan vaikka se säikähtelikin kovin se sai aina palkkion eli rauhoituttuaan se pääsi tilanteesta pois.
Seuraavina päivinä tekemäni harjoitukset vahvistivat ainakin sitä käsitystä ettei se itse pihaa pelkää.
Hyvin on lunkki ja rauhallinen kaveri siellä. Harjauskin pihassa paikallaan sujui neljännellä kerralla jo tosi hyvin eivätkä pihassa könöttäneet kärrytkään häirinneet sitä kuin sen sekunnin kun se näki ne. Sunnuntaina tehtiin Heikin kanssa vielä pienet pressuharkat ajolenkin jälkeen eikä se syöksynyt enää mihinkään suuntaan. Tosin tässä tilanteessa Lotta oli takapiruna heinäpaalilla mutustelemassa.

Tämän videon otin perjantaina kun takanamme oli Sarin tunnin lisäksi yksi harjoitus kerta.
Videosta tuli nyt jälleen tuollainen peräkammarin kopio kun hevonenkin seisoo sen käyttäytymisen arvioinnin kannalta olleellinen osa deletoituna kamerasta. No en mä tajunnu et me asetuttiin niin lähelle ja ihan vinoonkin (soooriii). Kaiken kukkuraksi kuvasin sen aamulla pikaisesti ennen töihin menoa niin en kerinnyt tarkastella ja säätää sen kummemmin. Tästä videosta ei nyt ihan selviä se mikä mahtoi olla se päämäärä sillä omat ajoitukset oli ajoittain vähän hukassa ja poninkin huomio muualla kuin minussa, mutta ainakin mä yritän. Jokainen voi ainakin varmaan todeta että ei se ainakaan paniikissa ole -letkutteleekin ;)
Seisoopa vielä täsmälleen sillä kohtaa mistä se lähti pakoon.



Seuraavaa tuntia mielenkiinnolla odotellessa :)

Ps. Lue kommentti kentän ensimmäinen lisäämäni viesti!

You Might Also Like

10 kommenttia :

  1. SARIN OHJEISTUS BLOGIN LUKIJOILLE:

    Niille jotka lukevat Sirin blogia ja minun ohjeita sieltä niin haluaisin muistuttaa, että ohjeet ovat Sirille ja Rohanille siinä hetkessä ja koulutuksen vaiheessa, heidän persoonansa ja koulutustasonsa huomioiden. Ohjeet eivät ole sovellettavissa kaikille ihmisille eikä kaikille hevosille vaan ohjeisiin vaikuttaa ihminen, hevonen, tilanne, tila, mielentila, ympäristö, pohja käytettävissä olevat varusteet, minun arvio tilanteesta ja opetettavan ihmisen arvio tilanteesta sekä opetettavan ihmisen tavoitteet ja resurssit.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista juttua ja pohdintaa. Niinkuin jo puhuttiin niin kyllä sä sit huomaat mikä tapa on sulle ja Rouskulle hyvä ja luontevin, hiljaa hyvä tulee. Onneksi järkevä poika on ollut rauhassa pihassa ja ootte päässyt harjoittelemaan. Kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
  3. Olipas mielenkiintoista luettavaa!

    Koulutustapoja on varmasti yhtä monta kuin kouluttajiakin, eikä yksi ole välttämättä toista parempi. Mutta itse olen kyllä käyttänyt erittäin menestyksekkäästi heinäpaalin (ja ylipäätään ruokapalkintojen) apua monessa koulutustilanteessa.:) Touhuan hevosteni kanssa melkein aina yksin, joten joskus se heinäpaali on ollut ainoa tapa jolla saan homman onnistumaan. Aika paljon oppia olen ottanut Tuire Kaimion kirjasta, mutta usein oppeja joutuu soveltamaan kun ei ole sitä avustajaa joka pitelisi hevosta kiinni ja/tai antaisi sille makupaloja palkkioksi täsmälleen sillä hetkellä kun se toimii oikein, mutta yksinään se ei aina ole mahdollista.

    Itse olen aika tavalla suurpiirteinen luonne samalla tavalla kuin sinäkin, eli ei mulla ole tarvettakaan saada eläintä pitämää huomiotaan joka sekunti itsessäni, eikä kontrolloida sen joka ikistä pikku tekemistä, kunhan hommat pääpiirteittäin onnistuvat niin kuin haluan. Riippuu paljon siitäkin, mitä olen hevoselle opettamassa. Olen opettanut varsani esim. kengitykseen niin, että varmaan ensimmäisen vuoden ajan olen vuollut kaviot varsan ollessa vapaana tallin käytävällä syömässä heinäpaalista. Logiikkani on siinä ollut, että kun kavioiden hoito kuitenkin väkisin on vähän epämiellyttävä juttu, niin olisi hyvä että se yhdistää sen mukavaan rentoon tekemiseen eli syömiseen. Lisäksi syöminen ja pään alhaalla pitäminen jo sinänsä edistävät hevosen rauhallista mielentilaa, ja sen tyyppisissä hommissa kuin kengityksessä ja valjastuksessa haluan sille nimen omaan sen rauhallisen mielentilan enkä niinkään sitä että se seisoo skarppina ja pitää koko ajan huomionsa minussa. Tästä on sitten vähitellen siirrytty siihen, että varsa seisoo kahden puolen kiinnitettynä käytävällä, ja annan sille sillon tällöin tukon heinää palkkioksi. Parin vuoden ikään ja ensimmäiseen kengitykseen mennessä varsoista on tullut kengityshommissa täysin toimivia tapauksia ja heinien antamisen on voinut lopettaa.

    Itse en ole pitänyt mitenkään pahana asiana että hevonen on käytävällä kahden puolen kiinni. Minusta siinä olisi ylipäätään vähän liikaa vaatimusta muutaman kuukauden ikäiselle varsalle, jos samaan aikaan pitäisi opetella seisomaan liikkumatta paikallaan ja samalla opetella jokin muukin uusi asia, esim. kavioiden vuolu tai valjastus. Eli olen itse tehnyt niin että hoitotoimenpiteet opetellaan ensin joko kahden puolen kiinnitettynä, tai sitten vapaana heinäkasalla herkutellen. Paikallaan oloa olen alkanut opettaa sitten vasta hieman vanhemmalle varsalle ihan erikseen samaan tyyliin kuin koiralle paikka-käskyä. Tähän nyt tietysti vaikuttaa sekin, että hevoseni ovat ravureita eikä niiden elämässä paikallaan vapaana pysyminen ole sinällään mikään välttämätön taito. Paljon tärkeämpi taito niille on kahden puolen kiinnitettynä seisominen, jota ne tulevat työssään tarvitsemaan jatkuvasti. Jossain muussa ammatissa toimivalla hevosella tärkeysjärjestys voi olla toinen.

    Myös ensimmäiset ratsaille nousut olen tehnyt hyvällä menestyksellä niin, että hevonen syö samalla heinäpaalista. Lastauksen olen myös opettanut niin, että ensin hevonen syö heinää lastaussillalta ja sitten heinät siirretään vähitellen sisään. Kärryihin ollaan totuteltu niin että hevonen syö heinää kärryistä jne.

    Varmasti on muitakin hyviä tai parempia tapoja toima, mutta tämä on toiminut meillä niin hyvin, että en hevillä vaihda tapojani. Kaksi orivarsaa on nyt opetettu tällä tyylillä ja molemmat ovat kaikissa tilanteissa täysin toimivia, löysällä narulla talutettavia, yksin kangitettäviä, lastattavia ja kuljetettavia. Ja kyllä ne raviradallakin juoksevat sinne suuntaan ja sitä vauhtia mitä pyydän, vaikka ei siellä heinäpaaleja olekaan nenän edessä. :D

    Tsemppiä teille herjoituksiin!

    VastaaPoista
  4. Moi! Super ihania kuvia taas! Millä kameralla kuvailet?:-)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, kyselit vissiin toisessakin postauksessa kamerasta? Tällä hetkellä kuvaamme molemmat Sirin kanssa pääasiassa Canonin 7D rungoilla ja 70-200 f 2.8 linsseillä :)

    VastaaPoista
  6. Tuo "heinät eteen"-metodi todennäköisesti toimii joissakin asioissa hyvin. Näitä asioita varmaan pidemmän päälle just hoitotoimenpiteet, uudet varusteet jne. Mutta tuossa pihalla toimiessa te ette olleet siellä rentoutumassa, te olitte töissä. Ja silloin hevosen pitää keskittyä ihmiseen, ei ruokaan. Jos se säikähtää jotakin pää heinissä, se ei välttämättä tiedä missä ihminen sillä hetkellä on ja voi esim. rynnätä vahingossa päälle. Eli, mun mielestä heinäkasalle on oma aikansa ja paikkansa. Ruokapalkkaa voisi toki tuossa tilanteessa käyttää muussa muodossa, esim. leipäpaloja, porkkanaa tai heppanameja aina kun tekee oikein. Mutta ilmankin varmasti oppii.

    Voin vaan kuvitella, miten hirveä se tilanne oli, jonka takia nyt haet apua. Ihan varmasti vie aikaa päästä moisesta yli. Samanaikaisesti sun pitäisi pystyä olemaan hevosellesi sen luottamuksen arvoinen johtaja, joka lempeällä päättäväisyydellä kertoo, mitä nyt tehdään.

    Kuvittele itsesi Rohanin asemaan. Olet työpaikallasi, ja yhdessä huoneessa on sattunut ikäviä, pelottavia asioita. Esimiehesi, josta pidät ja johon luotat, on päättänyt että teidän pitää mennä käymään tuossa huoneessa. Ikävistä asioista ei ole enää jälkeäkään, mutta kun astutte huoneeseen, pomosi jäykistyy pelosta ja huomaat sen. Miten itse reagoisit, kun se johon eniten luotat, pelkää? Laumaeläimelle se on selvä merkki vaarasta, jota paeta.

    Hevoset lukee tunteita ihan käsittämättömällä nopeudella ja tarkkuudella. Rohan tietää tasan tarkkaan, miltä susta tuntuu. Enkä siis kehoita tunteita peittelemään tai kieltämään, vaan hyväksymään ja hallitsemaan ne. Hengittely yleensä auttaa, samoiten kysymysten esittäminen itselle. "Mitä tunnen? Miksi tunnen näin? Onko minun tarpeen tuntea näin? Voisinko tuntea toisin?" Itselle tuo yleensä toimii varsinkin pelon ja stressin kanssa. Huomaan että se on tarpeetonta ko. tilanteessa ja rentoudun nopeasti.

    Toivottavasti teillä lähtee homma sujumaan, kauheesti tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Tulipa vielä mieleen tarkentaa tuota heinäkasa-asiaa yhdestä näkökulmasta. Olen opettamassa vuokrahevoselleni hevosjalkapalloa ja se ei välttämättä ole koskaan tällaista palloa nähnyt. Jos heittäisin sille heinät eteen, ja toisin pallon luokse, se ei pystyisi keskittymään molempiin, kun kyseessä on uusi ja jännittävä asia. Jos hevosen ensireaktio olisi pelätä palloa, se todennäköisesti lopettaisi syömisen ja rupeaisi laskeskelemaan, kuinka lähelle uskaltaa päästää pallon ennen kuin lähtee litomaan. Tai yrittäisi palloa vilkuillen nyhtää ruokaa mahaansa, ehkä sekin lasketaan positiiviseksi kokemukseksi..? Namipalkalla homma hoituisi helpommin: palkkaa aina silloin kun hevonen rentoutuu, katsoo palloa, lähestyy sitä ja lopulta koskettaa. Sillä metodilla toimin edellisen ponin kanssa, jolle palloilua opetin, mutta tällä kertaa kokeillaan ilman ruokapalkkaa. Palloilu vaatii hevoselta osallistumista ja täyttä keskittymistä ihmiseen, siksi heinäkasaidea ei tällaisissa opetustilanteissa toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei heinäkasa toimikaan sellaisissa tilanteissa joissa hevosen on itse oltava aktiivinen toimija ja oltava kontaktissa ihmiseen. Se toimii sellaisissa, joissa hevosen pitää olla rauhallinen ja passiivinen, siis juurikin vaikka harjaus, kengitys, valjastus, loimen loimitus, selkäännousu jne. Ja vaikka harjoittelun aloittaisi heinäkasan avulla niin ei silti ole tuomittu loppuikäänsä sitä käyttämään, vaan kun homma alkaa sujua niin heinäkasan voi jättää pois ja siirtyä palkitsemaan vain satunnaisella heinätukolla tai muulla herkkupalalla.

      Itse oon kyllä käyttänyt heinäkasaa myös ulkona ja hevosen ollesa töissä. Nuoren ravurin kanssa tulee joskus ongelma, että se lähtee tallista liian innokkaasti liikkeelle kärryt perässään ja kuski ei meinaa ehtiä kyytiin tai ei ainakaan ehdi laittaa tallin ovia perässään kiinni. Tässäkin olen käyttänyt menestyksekkäästi heinää. Eli vien etukäteen pihalle yhden tai useamman pikku kasan heinää, ajan tallista ulos ja annan hevosen pysähtyä syömään. Sen jälkeen lähdetään liikkeelle ja yleendä huomattavasti rauhallisempaan tahtiin. Tätä kun toistaa muutaman kerran niin lähteminen sujuu paljon rauhallisemmin vaikka heinät jättää pois ja palkitsee vain silloin tällöin.

      Kovasti säikähtänyttä tai kiihtynyttä hevosta ei pidä yrittää paökita ruualla, eikä se yleensä onnistukaan sillä ei hevonen silloin edes syö. Mutta jos hevonen on vain vähän turhan hätäinen niin ruokapalkinnot on kyllä erittäin hyvä keino saada se rauhallisempaan mielentilaan.

      Poista
  8. Vielä lisätään sen verran, että itse en ole pitänyt kauhean isona riskinä, että hevonen hyppäisi ihmisen päälle siksi ettei se näkisi ihmistä syödessään. Hevosen näkökenttähän on nimen omaan suunniteltu niin että se näkee lähes joka puolelle ympärilleen myös syödessään, ja tarkkailee myös korvien avulla ympäristöä. Eli kyllä sillä normaalisti lienee tarkka käsitys siitä missä ihminen on, vaikka se söisi samalla. Meillä se heinäpaali ei myöskään ole mikään iso pyöröpaali johon hevonen upottaisi päänsä korvia myöten, vaan pikkupaali tai vain tukko kuivaa heinää. Ei siis peitä näkyvyyttä. :)

    Yksi syy heinän suosimiseen palkintona on myös se, että ei meillä yleensä varsat aluksi edes huoli oikein mitään muita makupaloja. Vasta noin vuoden ikäisenä ne alkavat yleensä ymmärtää porkkanoiden, leipien ym. namien päälle.

    VastaaPoista
  9. KIITOS Anna!!!!
    KIITOS Hanna!!!
    Neuvoistanne, tsempeistä ja ajatuksista! Ne merkitsevät minulle paljon!
    Olen ollut niin kiireinen, etten ole kerinnyt yhtään edes blogiin kurkkaamaan.
    Haluan tähän ketjuun vielä lisätä Sarin vastaukset (joihin hän vastasi facebook-profiilissani koskien tätä bloggausta) eli tarkennukseksi:

    *
    Ei se käytävä yleisesti ole mitenkään kielletty. Käytävällä kiinni olevan hevosen mielipide on vain niin helppo jättää huomioimatta, koska "ei se mihinkään lähde, vaikka vähän liikkuisikin". Mutta jos hevonen ajattelee liikkumista valjastettaessa niin se on ymmärtänyt jotain väärin.
    Jos hevonen syö kun ihminen kouluttaa sitä, niin ongelma tulee siinä hetkessä kun hevonen vihdoin huomio ihmisen tekemisen ja vastaakin väärin esim. liikkuu, kun haluaisimme että se seisoo. Hevosen keskittyessä syömään voi olla että ihminen on ehtinyt edetä "liikaa" ja kun hevosen huomio palaa niin se saattaa säikähtää ihan turhaan.
    *

    Anna,
    minä olen toiminut tuolla sinun tavallasi Rohanin kanssa nelikuisesta varsasta aina onnettomuuspäivään asti. "Aina" heinää nassun eteen ja uusia juttuja opettelemaan. Näin olen mennyt valjastukset, satuloinnit ja selkään nousut ja samalla tavalla käyttänyt ruokapalkkaa kärryissä ja lastauksessa. Se onko se sitten ollut Rohanin kanssa kuinka toimivaa lopulta on toinen juttu, mutta ainakin itse olen kuvitellut sen olleen meille vain eduksi.

    Hanna,
    kuvauksesi selkeytti todellakin ajatuksiani ja nyt näiden koulutus sessioiden kautta olen jotenkin sisäistänyt ylipäätään hevosen elämää ja aisteja niin paljon paremmin kuin aikaisemmin. Olen epävarma kun en tiedä, tuntuu että olen vasta nyt alkanut ymmärtää hevostani... kauheaa todeta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mitä enemmän opin sitä enemmän luotan itseeni ja täten panikointi on alkanut siirtyä taka-alalle. Se on huojentava tunne.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.