bimi ,

Liian paljon ihania liikkuvia osia

2/01/2014 07:31:00 ip. Siri 8 Comments

Yksi heppa, kaksi aikuista, kolme pikkulasta ja neljä koiraa. Seuraavaks on melkein pakko keksiä viisi jotain samanlaista juttua mukaan niin jatkuu mukavasti tää joukkion kasvattaminen talleilussa...
Hmmm, jos nappaan akvaarion seuraavan kerran kyytiin mukaan, siellä kun taitaa täsmälleen olla viisi kalaa tällä hetkellä ;)

Koko joukko samassa kuvassa (paitsi mää).

No eihän tällaisella joukkiolla kaikki pystytä järkevästi yhtä ponia liikuttaan joten nakitettiin ensin yksi ipana Lotan selkään, toinen ipana Lotan vetämän pulkan perään ja kolmas ipana toiseen pulkkaan sen ekan pulkan perään kiinni. Neljä sopulia (soopeli shelttiä) saivat tassutella vapaudessa kun minä kuvasin ja Katri sai talutella Lottaa. Hengissä selvittiin ja ainoat hengen haukkomiset taisi tapahtua silkasta innosta hevosen selässä keikkumisesta.

Tässä on Nemo (ei siis Marjon Nemo vaan Katrin Nemo)
tai ehkä ennemminkin Britneyn (koirani) Nemo.
 Sillä se on joskus muinoin tehnyt Britneyn kanssa
viisi ihanaa pentua.
Tässä on Sofia 4 vuotta joka nyt toista kertaa Lotan selässä
ja ilme kertoo, että yhtä ihanaa on kun ekallakin kerralla.

Tässä on Niklas 2 vuotta joka Lotalla nyt ekaa kertaa selässä,
sekä äitinsä Katri.

Ja tällaiselta se meno sitten näytti.
Tytöt kääntelivät pulkkia jaloillaan ja koirat sinkoilivat toistensa kimpussa sinne tänne
samalla kun pieni ratsastaja keskittyy tarkkaan tehtäväänsä.
Lotta tyylilleen uskollisesti välittää tuon taivaallista ympärillään olevasta hälinästä ja melskeestä.

Lumi vaan pöllyää kun Nikke ratsastelee menemään.

Katri, Sofia ja Niklas saapuivat tallille Tampereelta asti. Niin se vaan veri vetää hevosten luokse pitemmältäkin jos sitä oikein paljon haluaa. Kuka nyt ei haluais ratsastaa tai lentää hevosen vetämästä pulkasta ojanpohjille puuterilumeen?? ;)
Ikävä kyllä heillä oli kiireinen aikataulu, koska me oltiin Laran kanssa laiskiaisia ja nukuttiin pitkään kun kerrankin saatiin joten tehtiin pikainen pulkkaratsastus ja sitten meidän manselaiset uudet talliystävämme jo lähtivätkin.
Niinpä me lähdettiin metsään vielä viisistään eli minä, Lara, Lotta, Britney ja Bella.
Kun Lara oli ratsastanut yksikseen jonkin aikaa hyppäsin myös minä kyytiin ja mentiin sitten mukava kävelymaasto kakspäällä metsässä lastenlauluja samalla laulaen.

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Pipo silmillä

Bella ja Britney jäävät toisinaan nuuskuttelemaan tienpientareita.
Otin tämän kuvan Lotan selästä käsin kun laukkasivat meidät nopeasti kiinni.
Ja Bellan turkissa on kiinni irtokarkin jämä...
ihmettelin kuvaa katsoessani, että mikä mötti sillä tuossa karvoissa on.
Lähempi tarkastelu kotosalla paljasti ken oli tuo salaperäinen irtokarkkivaras.
Valokuvaus kannattaa aina :D


Ps. Tässä vielä varmaan kuukausi sitten ottamiani lumisade kuvia 
joita en vaan ole aiemmin saanut aikaiseksi esille laittaa...

Kaunis Lobitsija

Rohan koittaa metsästää suuhunsa lumihiutaleita :)
ja Bimi edessä on muodostanut otsalleen sydämen <3

Metsän nalle Skella.

Nallukka Skella ja äitinsä Aasinkorva Hildur <3

You Might Also Like

8 kommenttia :

  1. Aivan ihana postaus ja hienoja kuvia! Lotan luonne on täysi kymppi, kun ei korviaan lotkauta koiralauman sinkoillessa sinne tänne kantaessaan pientäsuurta ratsastajaa selässään samalla vetäessään paria pulkkaa perässään.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana luonne, ihanat kuvat ja erityisen ihana Lotta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jilla ja kiitos Hymyä!
    Nyt mäkin oon yhtä hymyä :)

    On tuo Lotta kyllä vaan niin ihana hevonen, että sitten joskus kun aika sen jättää hevosmaailma tulee menettämään sen mukana niin paljon. Tai ainakin minä tulen. Täyden kympin hevonen se on <3

    Onpas mulla tunteellinen aamu... johtunee varmaan kun katselin äsken tämän ihanan mainoksen joka nosti oikein tipan linssiin! Rakastakaa koirianne ja hevosianne :)

    http://www.voice.fi/ilmiot/mainos-joka-sulattaa-sydamet-katso-tarina-todellisesta-ystavyydesta/8/58040

    VastaaPoista
  4. Voi, olipa ihana mainos, kyynel silmässä täälläkin. Upea-mä-niin-ottaisin-tuollaisen-hevosen, söpö haukku ja suosikkibiisi - kaikki kohdallaan. <3

    Ja kiva postauskin taas hienoine kuvineen. :)

    VastaaPoista
  5. Miten jaksatte aina muokata noita kuvia? :) Kiva postaus jälleen!!

    VastaaPoista
  6. No jos haluat Ulla lisää porattavaa niin noi kaikki Budweiserin Clydesdale-mainokset on yhtä koskettavia et eiku niitä töllöttään loppuehtooks. Ihan pakko pistää tänne vie tuo linkki miten noita lempeitä jättejä on koulutettu näihin mainoksiin. Aivan loistavia!! Hevoset on niin fiksuja!

    http://www.youtube.com/watch?v=si7p23Nex-g

    VastaaPoista
  7. Anonyymille että rakastan muokata kuvia ylipäätään, eli en siis tee niitä pelkästään tänne :) Se on vaan mun ihana ihana harrastus.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.