ajo-opetus ,

ONNETTOMUUS

2/10/2014 09:04:00 ip. Siri 19 Comments

Viime viikon torstaina lähtiessäni tallilta itkin koko kolmetoista kilometrisen matkan kotiin. Ajaessani kyynelten sumentamin silmin eteenpäin aivoni raksuttivat kuin vanha kelausnauha äsken kokemani kauhunhetket uudestaan ja uudestaan läpi. Verkkokalvolleni heijastui toistamiseen kuva siitä kuinka peloissaan Rohan oli äsken ollut, kuinka kauhuissani minä olin ollut. Hirveä pettymyksen aalto, tuskan tunne sydämessä ja itsensä syylistämisen tunne sai minut tuona hetkenä vajoamaan totaaliseen synkkyyteen ja epätoivoon. Viis lommoontuneesta, naarmuisesta ja rikkoontuneesta autosta, olin huolissani vain yhdestä asiasta, Rohanista :( !!
Vieläkin tapahtuman miettiminen tuo kyyneleet silmiin, mutta toki olen jo selvinnyt ensi järkytyksestä.
Ensi töikseni kotiin päästyäni kirjoitin naamakirjassa viestin luotto kouluttajallemme, ihanalle "aina valmiina auttamaan" Sarille (Vilesar).

Älä pelkää ystäväni, mami pitää susta jatkossa parempaa huolta.

 (Alkuperäistä tekstiä editoitu ja vanhoja kuvia sisällytetty tekstiin -kuvat eivät siis sisälly onnettomuus päivään):

Heippa Sari!  
Mä pilasin tänään hevoseni lopullisesti :(  mulle kävi tallilla ikävääkin ikävämpi onnettomuus. Ollaan Rohanin kanssa edetty tosi hitaasti tässä sen kärrykammossa. Nyt talvella ei oikeastaan olla kaivettu kärryjä esiin lainkaan. Ollaan siis vaan hengailtu niiden läheisyydessä, peruuteltu aisojen väliin joka yhä on “kammottavaa”, mutta sujuu jo paremmin. Malttaa siis seistä kapeiden aisojen välissä, vaikka toisinaan tuumiikin niiden kykyä takertua kylkiin kiinni varoittamatta.

Rohan vetämässä laahaa jonka päällä Lara istuu
joulukuussa 2013.
Se on muutamaan otteeseen vetänyt perässään laahaa nyt talvella ja kerran rekiaihiota jonka perässä istuinkin ja joka sujui tosi hyvin. Tänään hain pihaan itse kunnon reen jonka eteen oli sitä tarkoitus VAIN valjastaa. Olin siis yksin tallilla. 
Olin juuri saanut sidottua reen aisat sen kylkiin kiinni. Poni seisoi hienosti paikoillaan kuten aiemminkin laahan edessä ollessaan. Olin lopettelemassa ja irrottamassa vasemman puoleista aisaa kun mönkijä paineli menemään täysillä tallin ohi menevällä tiellä. Lotta viereisessä tarhassa sai sätkyn, koska pelkää mönkijöitä. Samassa tarhassa olleet Bambi ja Bimi liittyivät nekin Lotan johtamaan "laukataan päättömästi tarhassa ees taas"-sessioon. Rohan alkoi taaplata reen edessä. Aloin ymmärtää vaaran aineksien olevan kasassa ja koitin nopeasti irrottaa aisaa yhdellä kädellä, pidellen toisella kädellä hermostuneesti liikehtivää Rohania. Sainkin toisen aisan irti ja olin siirtymässä Rohanin toiselle puolelle. Silloin tarhassa pillastunut Bimi juoksi liian lähelle tarhanlankoja jotka epäonnekseen katkesivat ja tämä laukkasi täysiä edestämme vapauteen. Sitten lähti Rohan!! Loput jo varmaan arvaatkin... 
Rakas Rohanini.
Rohan halusi Bimin perään ja lähti rynnimään puoliksi kiinni oleva reki perässään ja tietysti sai entistä pahemman sätkyn kun tajusi, että hänen perässään tulee jokin! Yritin kaikin voimin pidellä sitä, mutta turhaan. Sain kiskaistua sen vasempaan kiertoon takaisin pihaa kohti, mutta sen jälkeen kenkäni luistivat altani ja poni sinkoili pihassa olevan lantakontin ympäri täydellisen paniikin vallassa. Raahauduin sen perässä narusta roikkuen jonkin matkaa kunnes hurjassa mutkassa ote lipesi ja jäin odottamaan reen rämähtävän lennossa päälleni. Rohan teki kuitenkin 90 asteen kulman juuri oikealla hetkellä ja reki liusui sladissa täysiä autoni kylkeen. Rohan laukkasi kauhuissaan kammottava "liitelevä ja räjähtelevä" reki perässään tielle. Et usko mitä kauhukuvia koin katsellessani sen perään!!! Nyt se katkoo jalkansa ja juoksee junaradalle!!
Popi aka Rohan pihassa valjaissaan.
Kiitos luojalle vanha aisa katkesi kurvissa ja reki jäi poikittain ajotielle tallin läheisyyteen. Rohan kaarsi kilistelevien valjaiden rytkeessä täydessä laukassa pellolle. Kaiken huipuksi villiintyneet loputkin ponit rynnistivät tarhasta vapauteen ja kaaos oli totaalisen valmis! En tiennyt mistä aloittaa... siirränkö reen, haenko Rohanin, metsästänkö ensin muut ponit kiinni. Ensimmäiset sekunnit taisin hokea vain ääneen voi luoja voi luoja, voi apua, voi apua!Ei auttanut muu kuin lähteä keräilemään naapureiden pihassa ja pellolla juoksentelevia poneja ja siivoamaan tuhoja. Itkettää  ja harmittaa niin paljon, koska melkein tuntuu, että se ei tokene tuosta kokemuksesta ikinä!! 
Rohan ei meinannut ensin antaa pellolla kiinni lainkaan. Se säikkyi lumeen töksähtelevää rikkinäistä aisaa joka yhä roikkui kiinni sen valjaissa. Puhelin sille rauhoittavasti ja menin kyykkyyn keskelle peltoa. Kierrettyään minua muutaman kerran ympäri se yhtäkkiä laukkasi täysillä luokseni ja pysähtyi eteeni kuin sanoen: Auta muaOtin sitä kiinni ohjista ja yritin irrottaa roikkuvaa aisan pätkää. Se oli kuitenkin yhä hermostunut, säpsyi, puuskutti ja korskui ja väisti lumeen osuvaa rohisevaa aisaa sivuaskelin. Olin niin rauhallinen kuin suinkin pystyin. Pitkin rauhoittavin vedoin silitin sen kaulaa ja seisoin vain paikoillani. Hengitys alkoi tasaantua ja poni rauhoittua ja sain rauhassa irrottaa roikkuvan rikkoutuneen aisan pätkän valjaista.
Rohan pikkutarhan viereisellä tiellä (jossa mönkijä meni) vetämässä irtoaisoja.
Lähdettiin pellolta pihaan jossa se alkoi vilkuilla ympärilleen ja kiirehtiä. Se selvästi odotti minkä kulman takaa sen kammottava puuhökötys seuraavaksi hyökkää. Vein sen talliin jossa riisuin valjaat ja laitoin sen karsinaan siksi aikaa kun lähdin pyydystämään muita poneja. Kun tilanne oli jo normalisoitunut ja kaikki ponit turvallisesti karsinoissaan otin Rohanin narun päähän ja vein sen uudestaan ulos. Se ei meinannut uskaltaa tulla pihalle ja oli kokoajan valppaana siellä. Kävelin vain rauhassa enkä antanut sen kiirehtiä. Kierretiin kaikki kohdat joissa se juoksi ja se selvästi panikoi niitä paikkoja. Reen olin vienyt jo piiloon siinä vaiheessa. Mietin nyt vain olisiko se pitänyt jättää näkyviin? Sillä hetkellä kun ajattelin etten halua säikyttää sitä yhtään enempää. 

Saadaankohan me koskaan sitä enää edes tähän vaiheeseen?
Miten minun tulisi tässä tilanteessa nyt edetä? Tiedän, että nyt mentiin takapakkia melkoinen määrä, varmasti miinuksen puolelle, mutta olen valmis siihen. Hyväksyn myös sen asian ettei siitä ehkä koskaan tulekaan ajoponia mikä tietysti on surullista. Olen kuitenkin valmis tekemään kaiken vaadittavan ja enemmänkin jotta se tokenisi kokemastaan. Se vain etten nyt tiedä miten kannattaisi edetä? Ensimmäisenä tulit sinä mieleen. Harmittaa niiiiiin paljon, että piti käydä näin. Varsinkin kun kaikki oli yhtä epäonnista sattumaa. Olisi se mönkijä tullut minuutin myöhemmin niin tätä ei olisi tapahtunut, mutta eipä tuo jossittelu ja voivottelu mitään auta. Näillä mennään. Jos vain sinä Sari voisit auttaa...

Sarin vastaus:

Vahinkoja sattuu ja ympäristöön meidän on vaikea välillä vaikuttaa. Mutta ikävä juttu :( Hevonen oppii ensimmäisenä paikan eli kärry/reki/aisa yms. harjoittelu kannattaa unohtaa siinä pihalla missä se säikähti. Pihasta kannattaa opettaa uudelleen, että se on turvallinen ja että sinä pidät ponista huolta eli ihan perus harjaus settiä aluksi ja pihasta pääsee pois kun rentoutuu harjatessa = seisoo neljällä jalalla, suorana niska alhaalla. Jos tämä sujuu ilman jännitystä niin sitten taas liikkeelle lähetykset jne. Aisoja ja muuta mitä olit jo ehtinyt tehdä voit kokeilla jossain muualla, missä ehkä olettekin harjoituksia jo tehneet ja katso miten "äijän" käy. Jos haluat minut paikalle niin ensi viikolla minulla on arkivapaita. Mutta ollaan yhteydessä.

Vain tulevaisuus näyttää mihin me yhdessä kuljetaan.

Että tällaista tänne. Kaikkihan on muuten mennytkin niin kivasti ja kivuttomasti joten joskus sen on kai mentävä näinkin. Rohanin puolesta olen vain niin kovin kovin surullinen. Se ei olisi ansainnut tällaista. Toimi kuten luonnolleen on vaistomaista. Sen pelokkaat silmät piirtyivät mieleeni ikiajoiksi. Jos siitä ei enää koskaan ajoponia tule, ei minun maailmani siihen kaadu. Kyllä mä sille muutakin tekemistä keksin. Se on hyvä notkumaan siellä kärryjen perässäkin. En minä tästä masentunut vaikka alkuun kaikki tuntui niin peruuttamattomalta. Toki se yhä harmittaa ja tulee harmittamaan varmaan vielä kauan.
Miten minä olisin voinut tämänkään välttää (käyttämällä järkeä ilmeisesti)?
Missä muualla minä harjoittelisin kuin omassa pihassa? En minä rekeä voi talliinkaan viedä?
Jos tarkoitus oli harjoitella valjastamista vapaana niin enhän minä silloin voi ponia kiinnikään sitoa?
Olisi tietysti pitänyt sitoa tai ottaa se avustaja mukaan, mutta kun sellaista ei ollut saatavilla enkä ehdoin tahdoin osannut edes kuvitella mitään tällaista sattuvankaan. Kuten Marjokin lohduttavassa viestissään tapahtuman jälkeen kirjoitti riski olisi ollut olemassa, vaikka oltaisiin oltu kaksinkin paikalla ja tähän voin vain sanoa ettei sitä olisi pitänyt kiinni kymmenen raavasta miestäkään sillä niin pahasti se säikähti.
Ensi kerralla olen taas paaaaljon viisaampi (eihän tässä uskalla tehdä enää mitään yksin). Lahjon jo hyvissä ajoin avustajahaaremin paikalle, varmuuden vuoksi taidan vielä tunkea kaikille tarhassa oleville poneille pussillisen pumpulitukkoja korvakäytäviin tai ehkäpä vien portin pieleen kissankokoisin kirjaimin kirjoitetun kyltin:

SEURAAVAAN VARTTIIN MÖNKIJÖILLÄ OHIAJO KIELLETTY!!!

TÄÄLLÄ TREENAAN MINÄ!
Mönkijöiltä pääsy kielletty!
..tai ehkä ennemminkin
Harjoittelu omalla vastuulla!

Ps. Huomenna meillä on treffit Sarin ja Rouskun kanssa. Laitanpa tänne sitten jossain kohtaa infoa miten meni.

You Might Also Like

19 kommenttia :

  1. Tsemppiä!

    T: Kohtalotoveri (tosin toisessa asiassa), mutta pienin askelin mekin edetään taas. Hitaasti, mutta varmasti.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kurja tapahtumaketju :(

    Jälkiviisaushan on kaikkein helpointa, ja sanoisin että ei ehkä ollut ihan viisasta kiinnittää yksinään mitään perässävedettävää vapaana olevan hevosen perään, jos siis se hevonen on aiemmin osoittanut jonkinasteista kärrykammoa. Samaahan olisi voinut harjoitella turvallisemmin olemalla kiinnittämättä aisoja lainkaan ja olla vain kiinnittävinään, jolloin ne olisi saanut tarvittaessa nopeaakin nopeammin pois. Mutta vahinko ei tule kello kaulassa, ja joskus niitä vain sattuu. Uskon kuitenkin että ajohaaveita ei tarvi vielä kokonaan haudata vaan ajan kanssa ja rauhassa edeten "haavat" paranevat kyllä. Pääasia että mitään fyysistä damagea ei Rouskuun tullut.

    Mites muuten auto - tuliko isokin ryppy? Ja mitä se mönkijätyyppi - huomasiko ollenkaan minkälaisen härdellin sai aikaiseksi??? Mä olen meidän tieltä kylmän viileästi käännyttänyt moiset mönkkärisankarit pois mutta teillä se ei tietty ole mahdollista. Maailman turhimpia moiset kapineet!!!

    VastaaPoista
  3. Harmittaa sun puolesta. Ja onneksi kuitenkin hevoset ovat kunnossa ainakin päällisin puolin.
    Ja kun etenee rauhassa niin varmasti unohtuu toikin lopulta. Ainakin sulla on tukena Sari auttamssa.
    Tsemppiä nyt teille! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marjut <3
    Oletko sä kirjoittanut siitä blogiisi? Mä haluun ehdottomasti lukee sen ja kaikkien muittenkin kohtalotovereiden tarinat kiinnostaa tietty joten linkkejä saa laittaa tänne tai vaikka henkkoht postia mulle Sirituominen@hotmail.com.

    Olin pari vuotta sitten sellaisella ajokurssilla jossa oli nuori vuono säikähtänyt kesken kärryajelun, pudottanut kuskin ja juossut itsensä ja kärryt solmuun. Tapaus oli kurssilla opettelemassa ajoponiksi uudestaan ja muistan ajatelleeni silloin, että toivottavasti meille ei koskaan käy noin. No pitihän se meidän sitten olla seuraava esimerkki miten ei tule toimia.

    JA Hanna olet niin oikeassa. Arvaa vaan kuinka olen hakannut päätäni seinään, että miksi helkutissa mun piti ne kiinnittää. Ehkä siksi kun ne ei pysy kiinnittämättä ja piti taas ahnehtia kun kaikki aina menee niin hyvin niin luotin siihen tietysti nytkin. Enhän mä ny osannu kuvitella, että ympäristö vois jotenkin vaikuttaa asiaan kun normaalisti tuolla mitään tapahdu. Mönkijä hemmo meni menojaan eikä se mitään varmastikaan huomannut. Oli jo hävinnyt kauas näkyvistä kun ponit päätti juosta vapauteen. Auto selvisi yllättävän vähillä vammoilla. Pienet skraidut ja pari lommoa ja rikki mennyt sivupeilin kulma (jopa itse peili säilyi ehjänä). Korjaamolle se kuitenkin menee. Onneks on täyskasko.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vielä anonyymillekin! Säröjä tuli juu molempien sieluun, mutta yhdessähän me Rouskun kanssa tätä hommaa tehdäänkin niin eiköhän me yhdessä haavatkin ommella ajan kanssa ;)

    VastaaPoista
  6. Niinkuin jo puhuttiin niin nyt kaikki peukut pystyyn, että järkevä jätkä toipuu tästä mahdollisimman hyvin. Ja koita olla soimaamatta itseäsi enää, kaikkea voi elukoitten kanssa sattua. Tsempit huomisille treffeille! :)

    VastaaPoista
  7. Voi Siri,hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu,varsinkin nuorten.Ei kannata syytellä itseään tässä tilanteessa,kuitenkin harmillista hevosen opetuksen kannalta, kuin myös sinä koit järkytyksen tässä tapahtumassa.Uskoisin kuitenkin,että ajan kuluessa kaikki muuttuu hyväksi, hevosesi alkaa jälleen luottamaan ajo-opiskeluun.Ei toki peli ole mitään menetetty.Joskus tämänkaltaiset tapaturmat voivat jättää pysyvän jäljen hevosen kehitykseen.Onneksi kyseessä on vuonohevonen eikä esim.ravurivarsa,voin kokemuksesta sanoa,että aika parantaa hevosenkin kokemuksen,kunhan työstät sitä maltillisesti rakentaen kuten tähänkin asti,niin luottamus palaa pikkuhiljaa.Apuri on hyvä olla mukana,kun aloittelet uudestaan ajo-opetuksia (ja muutenkin alkuvaiheen opetuksissa).
    Ottaisin kyl selvää tästä mönkijäkuskista, ja antaisin tiukan positiivisin asentein informaatiota,että näin voi käydä eläinten kanssa,samalla pyytäisin pysymään pois teidän hevosten läheltä!Jos et löydä kuskia,niin kirjoita vaikka tämä juttu yleisöpalstaan teidän paikallislehteen varoitukseksi.
    Nyt sit vain tsemppiä sul itellesi ja sitäkautta hevosellesikin :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ulla <3
    Huomenna saan taas kuulla "kunniani" Sarilta ;) että niin mitenkäs sen hevosen kanssa tuleekaan taas touhuta ja niin sen pitääkin olla. Mielenkiinnolla odotan huomisia treffejämme.

    Ja Sinä ihana Helena löydät aina ne kaikkein kannustavimmat, rohkaisevimmat ja kauneimmat sanat. Mä todellakin toivon, että kaikki järjestyy lopulta parhainpäin. Oon valmis rakentamaan kaiken alusta JÄRKEVÄSTI ja mihinkään ei ole kiire enää (jos nyt on ollutkaan).

    VastaaPoista
  9. Voin niin hyvin samaistua tähän tekstiin. Meillä oli aika samanlainen tapahtumaketju ponin kanssa pari syksyä sitten, mutta pienen totuttelun ja _ajan_ kanssa sillä oli jo seuraavana vappuna kärryt perässä. Tänä vuonna tuli kuitenkin pariin otteeseen taas takapakkia ja tällä hetkellä en tiedä, haluanko ajaa enää ollenkaan kun aletaan liikkua jo omallakin epämukavuusalueella.

    Rohan on nuori kylmäverinen poni ja sillähän on tosi hienosti rakennettu pohja. Hurjasti voimia matkalle! Tulevat onnistumisen kokemukset ovat arvokkaita ja ihania, mä toivon niitä teille aivan superpaljon <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos Konvehti tosi paljon onnistumisen toivotuksista! :) Niitä tarvitaan, koska olin heti tapahtuman jälkeen sitä mieltä, että sinne meni sitten sen ponin ajoura kankkulan kaivoon. Niin moni kokeneempi hevosnainen ja pari kohtalotoveriakin jo kerinnyt kannustaa, että ei parane vaipua synkkyyteen joten sinunkin kokemuksesi lohduttaa, vaikkakin ikävä kuulla että se tuonut mukanaan myös turvattomuuden tunnetta.
    Sitä oikeastaan pelkäänkin enemmän, että huonot kokemukset voivat myöhemmin laukaista vaaratilanteita.
    Mitäs jos ne kärryt joskus saa perään ja sitten tulee mönkijä vastaan?
    Entäs jos se yhdisti jonkun äänen tai laukkaavan hevosen samaan tapahtuma ketjuun ja tulevaisuudessa sen kuullessaan/ nähdessään pelottava tunne palaa sen mieleen?
    Ehkä sitä täytyy sitten ottaa vaan varman päälle niin pitkään ja aina kuin se vaan on mahdollista tai sitten vain luovuttava kärryponin unelmasta ja satsattava muihin juttuihin. Ei sitä viitsisi turvaalisuutensa kanssakaan alkaa leikkimään.
    Tsemppiä teillekin kovasti jatkossa!!!

    VastaaPoista
  11. Todella ikävä kuulla, että tälläinen sattumien summa aiheutti noin ikäviä tilanteita ja takapakkia ajo-opetuksen kanssa. Onneksi saatte jo huomenna Sarilta apua tilanteeseen!

    Laukkaavat laumakaverit (joskin aitojen sisäpuolella onneksi pysyvät sellaiset) aiheuttivat meilläkin "pientä" päänvaivaa silloin, kun Vilma oli koppilevossa. Oli vallan hauskaa, kun varsa meni niin ylikierroksille, ettei pysynyt naru käsissä vielä kolmannella kerrallakaan, kun sen "kiinni" sain. Aina sai kömpiä uudestaan lumihangesta ja puistella lumet hihansuista ja kauluksesta. Olin varma, että siinä meni se hyväkäytöksinen tavan riimulla tielläkin taluteltava varsa, kun ainakin tuli varsin selväksi, että se ei minun käsissä pysy niin päätettyään... Onneksi meillä ei juuri ole pelkoa liikenteestä, kun tien päässä ollaan, voin vaan kuvitella miltä tuntuisi katsella, kun nuori painaa häntä suorana tietä pitkin poispäin...

    Meillä on myös siitä kiitollinen tilanne, että taloudesta löytyy niin mönkijä kuin kelkkakin, eli on saatu hevoset totutettua niihin perinteisesti hevosten pahimpiin painajaisiin! Voisi olla mielenkintoista edes harjata pihassa pelkäävää hevosta, kun ohi menisi kelkka kera poron ja perässä pöristelisi mönkijäkin. Hiihtäjät suhisevine suksineen on sitten asia erikseen... ;)

    Paljon tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
  12. Voi sentään, teille sattuikin sitten jokaisen hevosten kanssa touhuilevan painajainen, yksin tallilla ja onnettomuus..

    Tässä vaiheessa toivotan tsempit ja muistutan, että Rousku kuntoutuu sen minkä kuntoutuu, mutta tarkkailethan itseäsi! Jos sinulla jää jokin tiedostamaton kammo noihin tapaturmaan liittyviin asioihin, se on väistämättä ponin kehityksen tiellä. Anna pääkopallesi aikaa toipua ennen kuin hyppäät seuraavaan vaativaan asiaan.
    Eli mukavaa puuhastelua ponin kanssa hyvällä fiiliksellä, miettimättä sen kummempia tulevaisuutta. Aika näyttää kyllä kuinka käy, joskin yhdyn edellisten kommentoijien pointtiin siitä, että Rohan on vuonohevonen, ja olette rakentaneet erittäin mallikkaan pohjan koulutukselle tähän mennessä, joten jos jotain todennäköisyyksiä haluaa laskea, niin ajoponin tulevaisuus ei näytä kovinkaan tuhoon tuomitulta :)

    Pidä huolta itsestäsi, vain siten pystyt auttamaan myös ponia! Ikävää, että näin piti teille sattua, mutta me ihmiset olemme melko usein aikamoisia kantapäänkautta oppijoita, eli tästäkin kertyi varmasti jotain takaraivoon tulevaisuuden varalle ;)
    Hyviä treenihetkiä, ja onneksi teillä on noin hyvä kouluttaja kuin Sari käden ulottuvilla! :)

    VastaaPoista
  13. Meillä tapahtui "jotain" tuolla tienposkessa 1-vuotissyksynä ruunauksen jälkeen (vein ylivireän juuri ruunatun oripojan kävelylle) ja varsa pelästyi siis todellakin jotain. Lopulta en saanut sitä edes sinne tielle, pelkäsi paikkaa ja asfalttia. Välillä meni hyvin, mutta sitten tänä syksynä olin taluttelemassa sitä ja se pelästyi uudelleen samassa paikassa autoa. Ikinä se ei ole ollut noin peloissaan. :( Sen jälkeen meni taas hetki, että sain sen edes lähelle kyseistä kohtaa. Otettiin jo Sari-ope apuun ja kunhan saan taas aikatauluni sopimaan, jatketaan Sarin opastuksessa. Eli toisin sanoen, mä en saa tätä maastoon ilman vetohevosta ja ilman rodeointia. :( Siihen kylkeen oma jännitys, mikä on tullut siitä, kun varsa hyppii ja tiellä on jonkin verran liikennettä.

    Kaveriponin perässä menee nyt jo kohtalaisesti. Tiedän missä mättää ja kun sitä on korjattu, on päästy joka kerta vähän pidemmälle, jopa yksin. On tehty samaa harjaussettiä ja yritetty saada varsa rennoksi. Nyt voidaan jo pelkän naruriimun kanssa tepsutella tuolla, aiemmin ei käynyt edes villissä mielessä. :)
    (tulipa sekava teksti... No, blogissani on mm. tunnisteilla "autopelko", "läheisriippuvaisuus", "maasto" ja "maastakäsittely" juttuja näistä)

    VastaaPoista
  14. Oijoi, jopa oli sattumus! Kyllä te selviätte, sulla on taitoa ja myös apua saatavilla. Joudutte vaan kulkemaan vähän pitemmän tien kärryttelyn opettelussa.

    VastaaPoista
  15. Kuten Sari kirjoitti minulle naamakirjassa käymääni viestiketjuun paras tapa alkaa purkaa vyyhtiä olisi saada paikalle mönkijä. Tulisinkin teiltä Jessi lainaan ruhtinaallista maksua vastaan mönkijäänne, mutta taidatte asua turhan kaukana ;)
    Ihanteellista onkin, että teillä nuo vempeleet "porotokkineen" kaikkineen on käytössänne :)

    Viime päivinä olen huomannut itsessäni pelkoa ja jännitystä ja nyt sitten panikoin siirränkö nämä tunteet seuraavaksi hevoseeni. Kuten plegis kirjoitti minun pitäisi nyt huomioida myös omia tunteitani etten seiso hevoseni tiellä jatkossa.
    Kääk! Sari saa tehtäväkseen siis yrittää rentouttaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla (tai aika monella iskulla).

    Eilen kävinkin Marjut kurkistelemassa blogiasi (ja ihastuin siinä sivussa heinähöyryttimeesi, hah -tahtoo samanlaisen). Tänään ainakin iltasella tiedän mitä käyn lukemassa ;) Kiva et säkin olet löytänyt Sarin!

    Bessielle täytyy sanoa, että olen nyt alkanut epäillä taitojanikin (joita on niin kovin vaatimattomasti muutenkin), mutta onneksi sitä apua ainakin on saatavilla ja sitä olen valmis hankkimaan tulevaisuudessakin. Aion tänään olla ainakin hyvä kuunteluoppilas, vaikka päätä särkee paniikista jo valmiiksi ;)

    Pitäisköhän mun videoida tän päiväinen sessio niin saadaan oikein kunnon esimerkit aikaiseksi?! :)

    Kiitokseni vielä teille ihanille jotka lähetitte privat postia sähköpostiini kokemuksistanne <3
    Suunta on vain eteenpäin!

    VastaaPoista
  16. Voi ei.. Mutta, älä vaan koskaan luovuta! Kokemus oli aivan varmasti teille molemmille todella pelottava ja vaikea ehkä päästä yli.
    Rauhassa alotatte taas totuttelun. itse varmasti ottaisin kärryt pihaan ja totuttaisin hevosen niihin ensin vain katselemalla, nyt ei todellakaan ole mikään kiire. Tietysti pihasta kannattaa saada nopeasti se turvallinen paikka, jonne hevonen voi aina tulla ja tuntea olonsa turvalliseksi.

    Edetkää kuten parhaaksi näette, mutta on hyvinkin mahdollista, että joku päivä saat rutiinina lähteä poikaa ajamaan -ja molemmat ihan yhtä innoissaan rennoin mielin.

    Omien hevosten kanssa ollaan käyty kaikenlaisia kammoja ja kokemuksia läpi ja käydään yhä, ja kaikesta ollaan (kovalla työllä toki) selvitty. Kärsivällisyys on tärkein asia, jota nyt tarvitset.

    Uskon kyllä että pärjäätte, kunhan isoin järkytys on ohi. Tsemppiä teille! (:

    ps. muista ajatella myös positiivisesti, olisi voinut käydä vielä pahemmin.. Onneksi selvisitte molemmat ehjinä, ainakin ulospäin. Te saitte vielä mahdollisuuden, jota ei kannata hukata! (:

    VastaaPoista
  17. Niin koomiselta kuin se kuulostaa sain kouluttajaltamma Sarilta tänään pihaan "uudet" kärryt!
    No okei en ensinnäkään SAANUT niitä vaan ihan itse omin pikku rahoineni ne ostin jo viime syksynä. Tarvetta kuin ei ole ollut niin niiden tuonnilla ei ole ollut mitään kiirettä.
    Eikä niille tarvetta tietenkään ollut nytkään, mutta kun Sari kerta oli tulossa niin toi hän ne samalla kyydillä.
    Nyt on nurkat täynnä valjakkovaunuja, rekiä, aihioita, raviharkkareita ja koppakärryjä, mutta ei ponia jolla niitä vetää...

    Kuten anzaa totesitkin niin aiomme juuri tehdä niin, että kärryt jäävät pihaan ja niiden paikkaa siirrellään, mutta niillä ei tehdä mitään. Enkä minä luovuta, vaikka se helpoin tie olisikin.
    Yritän olla positiivisin mielin ja teidän tärkeät ja kannustavat kommenttinne ovat olleet siihen oiva apu.

    Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!!!

    VastaaPoista
  18. Minäkin kommentoin tänne vähän jälkijunassa kun en aiemmin ehtinyt! Todella kurja tapaus, mutta hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, ja pahoistakin kammoista voi onneksi päästä ajan kanssa yli. Itse aloin uskoa siihen, kun sain todella pahasti lastauskammoisen hevoseni aikoinaan koulutettua helpoksi lastattavaksi ja vieläpä ihan yksin, ilman minkään hevoskuiskaajien apua (siihen aikaan sellaisia ollutkaan...) . Ei siihen tarvittu muuta kuin paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja herkkupaloja.

    Itse ajattelisin tuosta teidän tilanteesta, että ei kannata alkaa vältellä mönkijöitä, vaan päin vastoin yrittää saada hevonen (tai mielellään kaikki tallin hevoset!) siedätettyä niihin. Jos saisitte vaikka mönkkärin jostain lainaan tai ystävällisen mönkijäkuskin tallin pihalle. Aluksi antaisitte hevosten tutustua paikallaan olevaan ajopeliin ja sitten vähitellen käynnistelisitte, ja palkitsisitte herkkupaloilla. Kun ei sitä mönkijän kohtaamista kuitenkaan voi varmuudella välttää tulevaisuudessa.

    Jos yhtään lohduttaa niin et ole ensimmäinen etkä ainoa jolle on käynyt tuon tyylinen haaveri kärryjen tai reen kanssa. Kun hevosella on ajopeli perässä, niin eipä sitä voikaan hätätilanteessa hallita samalla tavalla kuin hevosta, jolla on pelkkä satula selässä, koska et voi pyöräyttää hevosta itsesi ympäri...ja tämän on moni minunkin tuttu "ratsutäti" joutunut karvaasti kokemaan. Minä kun olen ravi-ihminen ja itse asiassa ihan koulut käynyt ravivalmentajakin, niin minulta välillä ratsuihmiset kyselevät neuvoja ratsun ajo-opetukseen. Neuvon AINA, että toimikaa niinkuin ravivarsan opetuksessa: ottakaa tilanteeseen kuskin lisäksi KAKSI taluttajaa ja molemmille PITKÄT liinat käsiin. Olipa sitten kyseessä varsa tai aikuinen hevonen, tai vaikka sellainenkin hevonen jolla on jo ajettu, jos edellisestä kerrasta on aikaa, paikka ja vehkeet ovat eri ja ihmiset kokemattomia. Yksi taluttaja ei pysty hätätilanteessa hevosta pitelemään ja lyhyistä riimunnaruista loppuu äkkiä pituus kesken.

    Joskus tämä kuulostaa ratsuihmisistä pahalta, ja kerran joku oikein vihaisestikin sanoi minulle, että MINUN hevoseni kanssa ei kyllä käytetä mitään PAKKOkeinoja. Yritin sitten selittää, että ei avustajat ja liinat tarkoita mitään pakkoa. Jos kaikki sujuu hyvn niin taluttajat voivat pysyä täysin passiivisina, narut löysällä mutta ne voivat estää juuri tuon tyylisen onnettomuuden. Tosin olen kerran ollut tilanteessa jossa meitä oli kolme ihmistä kahden pitkän liinan kanssa, ja silti varsa nakkasi meidät kaikki pitkin pöpelikköä ja laukkasi vapaana tiehensä. :D Mutta kuitenkin todennäköisempää on hevosen käsissä pysyminen kun avustajat ja liinat ovat ekoilla kerroilla mukana. Jos kaikki sujuu hyvin niin sittenhän avustajista voi nopeaan tahtiin luopua.

    Teidän tapauksessa uskon että vielä siitä hyvä ajohevonen tulee, kun kuitenkin tähän asti olitte tehneet kaiken pohjatyön huolella niin tuskin yksi haaveri kaikkea romahduttaa. Tarpeeksi hidas eteneminen nyt vain niin kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos Anna kommentintasi!
    Pikku hiljaa alan päästä takaisin normaali arkeen. Tapaus säikäytti minut pahemman kerran ja sai minut painimaan itseni syyllistämisen kanssa oikein kunnolla! Miten voinkin olla noin tyhmä idiootti ja "aina" kulkea sieltä karvaan kantapään kautta. Varsinkin kun olen saanut aika karskiakin palautetta tuntuu, että olen loistava esimerkki siihen miten ei pidä toimia!
    Sanasi todellakin lohduttavat minua :) ja kiitos asiantuntevista neuvoista!
    Kuljemme etanan askelin :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.