ajo ,

Toukokuun tunnelmia

5/03/2014 10:42:00 ip. marjo 4 Comments

Kotiuduttiin tuossa jokin aika sitten Sirin kanssa tallilta. Tehtiin jälleen jotain historiallista, kun käytiin heittämässä Lotalla ja Skellalla parin tunnin maastolenkki. Huomenna olisi tarkoitus puolestaan lähteä Lotan ja Ropen kanssa pienelle metsärinksalle ratsain. Tämähän tekee siis jo neljä yhteistä ratsastuskertaa parin viikon sisään - siis suunnilleen yhtä paljon kuin niitä on takana koko tähän astisen elämämme aikana?! No ehkei ihan, mutta todella harvinaista se on ollut, että myö yhtä aikaa hevosten selkään olemme kavunneet.

Eipä saatu taaskaan yhteistä ratsastuskuvaa, kun kuvaaja puuttui.
Eikä niitä sattuneista syistä taida hetkeen olla enää tiedossakaan..
- innokkaita kuvaajia hakusessa siis! :D

Todettiin siinä jutellessamme, että huhtikuulta on molemmilta jäänyt vaikka mitä matskua blogissa julkaisematta. Ei vaan ole ollut aikaa ja/tai motivaatiota kirjoitella. Ennemmin ehkä sitä ajanpuutetta. Mie olen tarinoinut ennemmin Nemosta niillä kerroilla, kun on ehtinyt blogiin kirjoitella. Pahoittelut tästä. Mutta mietimme myös, että ei kai nyt kaikkea aina tarvitsekaan julkaista..? Muutoinkin Lotan ja Rouskun kanssa elämä valuu melkolailla samoja tuttuja uomia, kuka nyt jaksaa päivästä toiseen lukea samoista vanhoista kärryttelylenkeistä tai maastoratsastuksista?

Raekuurossa ratsastusta.

Jossain oli ollut maa vitivalkoisena toukokuun ensimmäisenä, meillä ei onneksi sentään, vaikka hetkittäin raekuurot ovatkin valkoista jälkeä saaneet aikaan.

Pian kuitenkin aurinko taas paistoi :)

Näillä kahdella on jokseenkin hankalaa ratsastaa yhdessä, kun Skellan käynti on niin hirmuisesti nopeampaa kuin Lotan.

Lotta kuitenkin jättää aina täsmälleen samanmittaisen muutaman kymmenen metrin välin edellä menevään, jonka jälkeen se pysyy menossa mukana. Miksei siis voisi kävellä sitä samaa vauhtia kaverin vierellä tai heti perässä??

Nappasin videolle pienen pätkän selästä kesken laukkapätkän. Keksin koko ajatuksen ottaa videota vasta siinä laukatessamme, jonka jälkeen kaivoin puhelimen taskusta, laitoin kameran päälle ja sen videokuvaukselle, joten hirmuisen pitkää pätkää tähän ei enää kerennyt tallentua :D



Liekö tässä iskeyt jokin kevätmasennus, kun kameroitakaan emme ole jaksaneet tallilla viime aikoina ulkoiluttaa. Siitäkin oli puhetta, että heti tässä ilmojen taas parannuttua ja aikaa löytyessä täytyy pitää kuvauspäivä tallilla! Lotasta ja Rouskusta ei ole aikoihin otettu yhteiskuvia tai kunnollisia posetuskuvia. Näin kevään korvalla olisi hyvä aika napsia taas hieman erilaiset kuvat ennen vihreiden kesäpäivien koittamista. Olisiko teillä lukijoilla heittää ajatuksia tai toiveita millaisia kuvia poneista ottaisimme?

Tänään kuitenkin terästäydyin ja otin pitkästä aikaa kameran tallille mukaan, vaikkei mitään ihmeellistä kuvattavaa ollutkaan. Melkein on vaan kännykällä tullut viime aikojen hevosräpsyt napsittua, mutta jaetaan nyt nekin kanssanne. Näin on siis toukokuu meillä lähtenyt käyntiin. Jätetään huhtikuun julkaisematta jääneet teot suosiolla unholaan, sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, eikö? (voi kun se olisikin niin helppoa oikeassa elämässä..)

Muori söpöilee :>

Bimi ennen ja jälkeen. Kuka arvaa mitä tapahtui välissä?
- No Taavi tuli liian lähelle tietenkin..

Käy sekin kuntoilusta, että antaa hepan laiduntaa vapaana pihassa ja kantaa varusteen kerrallaan tallista sen luo. Lotta kyselee että mitäs siellä huutelet, mää syön vielä, me mihinkään lenkille lähdetä!

Rohan osaa hienosti myödätä riimulle - kuten sille on opetettukin.

Bambi katselee perään kun kaveri pääsee herkuttelemaan.

Lotta ja Roppe saavat nautiskella vapaina tallin pihan antimista.

…aina siihen saakka kunnes työt kutsuvat. Vihreä vetää niin voimakkaasti puoleensa, että Lotta ei enää seiso pihassa vapaana valjastuksessa, mutta hätä keinot keksii. Valjaita en jaksanut kiikuttaa ponin luo pihan perälle ;)

Siri harrastaa hyötyliikuntaa poninsa rinnalla.

Kiipeä poni kiipeä!

Tallijengi ready to go.

Tänään kävin myös Nepparin luona. Yritettiin napsia varsasta 1v kuvat siltä varalta, etten enää pääse sen luo ennen oikeita synttäreitä. Yllättäen ei taaskaan ihan homma toiminut. Nemo ei vaan osaa seistä jalat oikeinpäin. Ei osaa. Mä en ala. Näyttelyt lähestyy ja miun varsani tököttää siellä peppu pystyssä ja jalat solmussa, mutta näillä mennään.. Ehkä pitäisi vaan olla siitäkin jo tyytyväinen, jos se ylipäätään seisoo neljä jalkaa maassa välittämättä siitä, mihin suuntaan mikäkin jalka tönöttää ;)

Epätoivoista yritystä rakennekuvasta.

Nemon synttärit tosiaan lähestyvät. Pian on jo vuosi kulunut siitä, kun pakattiin makuupussit ja suklaapatukat mukaan tallille ja rakenneltiin Sirin kanssa peti vintille heinäpatjojen päälle. Oi noita aikoja. Ei vaan nyt huijasin, ei muuten ole yhtään ikävä - siis niiltä osin mitä hevosiin tulee - muuten kyllä. Niin ihania kun varsat ovatkin, niin kyllä mie ennemmin odotan sitä, että hevonen kasvaa päivä päivältä aikuisemmaksi kuin sitä, että olisi uusi pieni napero käsissä. Saati sitä, että pitäisi jännittää ja repiä hiukset päästään varsomista odotellessa.

Ja taas tätä samaa..
Nemo joutui taas tutun kaavan mukaan käytävälle harjattavaksi. Tällä kertaa hän käyttäytyi itselleen tyypilliseen tapaan oikein esimerkillisesti. En ymmärrä mikä se yksi kerta täyttä sekoilua mahtoi olla.. Siihen se näemmä jäi. Puunauksen jälkeen matka jatkui laitumelle pikaisiin kuvauksiin sekä sieltä metsään käppäilemään. Metsässä laitoin toisen narun riimuun kiinni ja takaa-ajoin varsaa siellä sekä takaisin tallin pihaan. Tallilla käytiin vielä kentällä pyörimässä takaa-ajon merkeissä. Ilman apuja homma ei oikein toiminut, mutta kun kaverina mukana ollut siskoni tuli kävelemään varsan vierelle, saatiin loppuun oikein onnistunut kierros kentän ympäri. Harjoituksen kohteena olivat edelleen liikkeelle lähtö sekä pysähdys.

Emil ja Nemo nuuskuttelemassa.

Näillä naperoilla taitaa olla astetta syvällisempi väittely meneillään? 

Hyppy pomppu koikka loikka..

Maastossa tää homma sujuu hienosti.

Tukan voi leikata vaikka poni "vapaana". (on sillä riimu kaulalla..)

Miks tää varsa näyttää ennemmin hirvenvasalta aina näissä ravikuvissa? :D

"Tää on äiti ihan liian helppoo"

Mun pieni rakas tuulitukkani. 

Näin se menee. Saapi nähdä miltä homma näyttää vuoden tai parin kuluttua ;)
Lupasin teille liudan varsakuvia seuraavalta visiitiltä Nemon luo, mutta valitettavasti en vielä tätä lupausta pysty pitämään. Varsoja on kyllä jo kolme maailmaan putkahtanut, ja he olivat aivan syötävän suloisia! Varsat olivat sisällä tammoineen, joten kovin kummoisia kuvia niistä ei kännykällä saanut otettua. Odotellaan siis parempia kelejä ja ulkoilukuvia pienistä nöyhtätukista ja rokkiparroista ♥

Tässä maistiaisena yksi pieni orimies, jolla tuntui olevan suuria vaikeuksia pitää neljä jalkaa yhtä aikaa maankamaralla :D On se suloinen!

You Might Also Like

4 kommenttia :

  1. Minkä merkkinen rungoton Lotalla on? Yritin etsiä tunnisteiden kautta tietoa siitä mutten löytänyt :D

    VastaaPoista
  2. Tuo rungoton on itse asiassa Skellalle muinoin hankittu, mutta mie heitän sen joskus maastolenkeille Lotan selkään - istuu yllättävän hyvin. En muista merkkiä, täytyy kysäistä ponien omistajalta.. :)

    VastaaPoista
  3. Minua kyllä kiinnostaa ne tavallisetkin maastoilu postaukset :) Olisi kiva saada Lotasta pari kuvapostausta joista tykkään ihan hirmuisesti:
    -peltorallikuvia
    -maastoilua/peltoilua riimuilla tai kaulanarulla
    -maastoilua rämpien metsässä taluttaen tai osin myös vapaana perässä mennen (metsässä saa hienoja kuvia)

    Onko kummallakaan tallilla mahdollisuuksia irotjuoksuttaa? Sellaisia kuvia olisi myös kiva saada :) Rakennekuvat varmaan näyttäisivät kivoilta pellolla.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, kiitos paljon kommentista ja toiveista, yritetään näitä toteuttaa parhaamme mukaan! Periaatteessa kaikkia poneja olisi mahdollista myös irtojuoksuttaa, mutta Rouskun kanssa täytyisi lähteä naapuritallin kentälle ja Nemoa en välttämättä uskalla laskea kentälle vapaaksi ilman riittävää ihmisvartiointia aidan reunalle :D

    Lotasta oli vähän ajatuksena napsia irtojuoksutuskuvia pellolla, siinä voi vaan olla pieni ongelma saada poni juoksemaan kun ruohoa kasvaa jalkojen alla ^^

    Metsässä saisikin joo hienoja ja vähän erilaisia otoksia, harmillisesti tallin lähimaastoissa ei vaan ole kovin nättejä metsäisiä kuvauspaikkoja =/ Mutta kehitellään näitä ajatuksia varmasti! :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.