juoksutus ,

Boys will be boys

10/19/2014 07:23:00 ip. marjo 15 Comments

Johdantokuvana varsinaiseen postaukseen toimikoon Rohan 3v eilen ja Rohan 3v tänään ;)


Meidän ihana tallikaverimme on nyt autellut poikien hoidossa muutamana päivänä Nemon jalasta johtuen. Tallimajoituksen aikana hän kävi viemässä pojat ulos pariin otteeseen, ja nyt on välillä antanut niille iltaruuat pihattoon. Eilen jutellessamme tuo niin ihanasti kertoi havoinnoistaan vuonohevosesta. En valitettavasti muista enää tarkkoja sanoja, mutta tallikaverimme totesi, kuinka hän on tässä muutamassa päivässä lyhyiden kohtaamisten aikana havainnut, kuinka erilainen rotu vuonohevonen on. Kuinka siitä oikein huokuu tietynlainen tyyneys ja lempeys. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun rotuun. Oli niin hauska kuunnella, kuinka vasta vuonohevosiin tutustunut puhui vuonohevosista ja "tavallisista hevosista" ja kuinka itse vuosikausia vuonohevosia harrastaneena ja kymmenittäin rodun yksilöitä tuntevana saatoin allekirjoittaa aivan kaiken ♥

Kattokaa nyt itsekin, kuinka lempeitä, herttaisia, kilttejä, rauhallisia, pehmeitä, ihania ja maailman suloisimpia otuksia nämä meidän pienet velipoikamme ovat!? :D

1. Maan matonen on havainnut loistavan maaperän kaivautumiselle?

2. Aaaah ihanaa karkeaa hiekkaa märkään turkkiin. (ja omistaja kiittää…)

3. Tuumaustauko.

4. Päivänokosten aika kenties?

5. Ehei, vaan nyt laitetaan elämä ranttaliks!

6. Popi hyökkää!

7. Piiri pieni pyörii..

8. Tällä ponilla on aina etu- tai takapää ilmassa taistellessa ;)

9. Tai sitten koko poni on näemmä maassa...

10. Mahtui joukkoon muutama raviaskelkin. Niin siis todellakin muutama.

11. Uusia kouluratsastusliikkeitä á la Rousku?

12. Uusi versio piaffista, hieman vapaammassa muodossa, huomaa pään liike.

13. Okei, se niistä kouluhommista, sitten pureskeleen veikkaa!

14. Törmäys!

15. Velipoika puree takaisin.

16. Voi miten fiksunnäköisiä elukoita.. <3

17. Jättiläispopi.

18. Ja syöksyvä Nemo.

19. Kiitolaukkaa.

20. Osaa Nepparikin välillä sentään hyppiä.

21. Siihen malliin että molemmat meinaavat mennä kyljelleen ;)

22. Suunta vähän hakusessa..

23. Välillä mennään alaspäin.

24. Ja välillä mennään ylöspäin.

25. Pääasia että ollaan ihan samalla tasolla :)

26. Voipulla kiihdyttelee.

27. Ensin otetaan vauhtia sata lasiin...

28. …ja sitten se Rouskulle niin tuttu juttu: PUKKI

29. Lihaskuntotreeniä parhaimmillaan. Kokeilkaa vaikka ite.

30. Toisinaan siellä pukin takana on joku kaveri uhrina..

31. Vaan eipä tuo pahemmin näytä välittävän.

Noh, pienen naarmun Neppari itselleen sai, kuten Facebookista saatoitte huomata. Poniparka on pari viime viikkoa ollut yltiökyllästetty Betadinella, sideharsoilla, pumpulilla, elmukelmulla ja etenkin jeesusteipillä, hih. Sama meno vaan jatkuu, olipa ainakin tarvikkeet valmiina haavaa varten. Ja kauhistuneille tiedoksi, kavio pysyi supermegatiukkaan pakettiin käärittynä kuivana ja puhtaana hurjemmassakin menossa :) Tiistaina mennään uudestaan kuviin, ja sen jälkeen toivottavasti saadaan kenkä varsalle jalkaan!

ps. Mikä oli paras kuva tällä kertaa?

You Might Also Like

15 kommenttia :

  1. Iihania kuvia. Suosikit ovat 21, 23, 26 ja 31 :) Olisi muuten ihan huippumukavaa, jos vastaisit ainakin niihin kommentteihin missä kysytään jotain. Vähän tylsää kommentoida/kysyä kun tuntuu ettei bloggaaja välitä tuon taivaallista. Sitten kun kommentoi jotain tosi kivaa, mistä ajattelee että bloggaaja varmasti ilahtuu, ei tule edes kommenttia "kiitos :)".Ymmärrän toki, että kiirettä pitää, mutta ei nyt niin kovasti pitäisi kiirettä olla ettei ehdi kysymyksiin vastata.

    VastaaPoista
  2. Voi, anteeksi, mitä on jäänyt vastaamatta? Julkaisen välillä kommentteja puhelimella esim. kesken työpäivän, ja silloin en pysty/ehdi näpyttelemään vastauksia kommentteihin.. Yritän muistaa aina myöhemmin koneelta palata kommentteihin vastaamaan, mutta toisinaan se vaan jää, pahoittelut :( Toki voisin jättää kommenttien hyväksymisen myös vasta kotikoneelle, mutta silloin saattaa jäädä koko kommentti vahingossa julkaisematta ^^

    VastaaPoista
  3. Näkyy hyvin sopivan Nemolle noi bootsit. Oletko pohtinut että jättäisit ne jalkaan kenkien sijaan?

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Juuri oikeilla hetkillä otettuja, vähänkö siistejä. :) On teillä kyllä suloiset pojat! Hankala valita suosikkia, kaikki on niin hienoja!

    VastaaPoista
  5. Pojilla näyttää olleen tosi hauskaa! Kivaa, kun on suurinpiirtein saman ikäinen leikkikaveri :)
    Ja Nemokin näyttää nyt ihan yhtäkkiä kasvaneen hevosen mittoihin syksyn aikana, kesällä se näytti vielä ihan varsalta :D

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, juu ne on kyllä tosi loistavat :)

    Paisejalkaan on pakko laittaa kenkä, koska kavion umpeenkasvussa menee kauan, eikä minulla riitä jaksaminen vaihtaa haudetta ja tuulettaa jalkaa joka päivä. Puhumattakaan että pelkään jatkuvasti sinne pääsevän likaa sisälle..

    Toisen jalan kohdalla ajatukset on vähän fifty-sixty. Näillä keleillä bootsi on huono, koska sinne pääsee kuitenkin vähän kuraa ja märkää, joka sitten hautuu bootsin sisällä 247. Pakkasilla se toimiikin hyvin. Enkä tiedä miten hyvä juttu se taas on, jos pelkkä toinen etunen on kengässä ja toinen kokonaan ilman/bootsissa. Mieluummin toki pitäisin sen ilman kenkää ja käyttäisin bootsia paljon (toki välissä on nytkin ollut päiviä ilman bootsia), mutta juttelen tästä sekä ell että kengittäjän kanssa ennen kuin teen ratkaisua.. Joka tapauksessa jos sille kengät molempiin jalkoihin laitetaan, eivät ne kauaa tule olemaan. Sen aikaa, että reikä kasvaa umpeen ja anturat vahvistuvat :)

    VastaaPoista
  7. Esimerkiksi tuohon kysymyspostauksen vastauspostaukseen laitoin kommentin
    "oli kyllä kauan odotettu :) Tuleeko vielä neljättä osaa?"

    VastaaPoista
  8. Toinen ano, en osannut itsekään valita, mistä kuvasta eniten tykkäisin x)

    Hemuli, leikkikaveri on kyllä nuorelle orille ehdottoman tärkeä! En yhtään ihmettele, että pojat ovat niin lauhkeita lampaita ihmisten käsissä, kun saavat purkaa kaiken energian toisiinsa. Rouskulle taas leikkikaveri juoksuttamassa on aivan loistava juttu sen läskeille.. Muutoinhan tuo vaan seistä möllöttäisi ja söisi, jos ei olisi pieni "pain in the ass" kiusaamassa ;)

    Nemo on tosiaan saanut upeasti massaa muuton jälkeen, laiha se on vieläkin, mutta jotain ihan muuta kuin kesällä.. Vaikuttaa kyllä paljon ulkonäköön!

    VastaaPoista
  9. Vastaan siis nyt tähän: ei tule, kaikki kysymykset olivat siinä :)

    VastaaPoista
  10. Mutta tuollahan on vielä monta kysymystä, mihin et ole vastannut :o

    VastaaPoista
  11. Apua, no niinpäs onkin!! Miten tämäkin on voinut jäädä meikäläiseltä unholaan.. Kiitos paljon anonyymi kun huomautit, täytyypä noihinkin sitten vielä vastailla! ;)

    VastaaPoista
  12. 3,10 & 17 oli mun lempparikuvat!
    Tosi kivoja kuvia kuitenkin kaikki, tälläset riekkumiskuvat on jostain syystä ihan huippuja, heh. :D

    VastaaPoista
  13. Anonyymi, riekkumiskuvia kyllä näistä kaveruksista riittää, pikkupojilla riittää virtaa nahistella! Yleensä se tosin jää pelkkään kevyeen hammasteluun tai laukkaspurtteihin pitkin laidunta.. Kentällä ne innostuivat ihan toden teolla painimaan ;)

    Saagan Issikat Levillä,
    Itsekin olin niin innoissani, kun kerrankin sai vähän erilaisia kuvia!

    VastaaPoista
  14. haha :) Ihania voipalloja! Tuli väkisinkin hyvä mieli noita kuvia katsellessa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.