ajo-opetus ,

Jouluiloa pienille ja isoille

12/14/2014 08:47:00 ip. marjo 13 Comments

Kiia 6v ja Nemo 1v
Hei lunta on vihdoinkin ollut jopa kaksi kokonaista päivää, jippiajee! Senttejä maassa on ehkä jopa yksi jos sitäkään, mutta juuri ja juuri maa on valkoiseksi peittynyt. Plussan puolella silti on menty ainakin täällä.. Ja huomiseksi on taas luvattu vesisadetta. Mutta ei murehdita sitä, vaan uskotaan ja toivotaan että kyllä oikea talvi vielä alkaa!

"Täällähän on tonttuja liikenteessä", totesi meitä vastaantullut koiranulkoiluttaja,
kun oltiin ponien kanssa matkalla tonttukuvia ottamaan.

Näin lumisista keleistä innostuneiden "tonttuilijoiden" toimesta kamerakin on saanut ulkoilla ahkerasti pitkästä aikaa. Eilen napsittiin kiireellä joulukuvia, jotta saatte sitten täältäkin blogista kurkkia jouluisen tervehdyksen kun aika on oikea. Kuten Facebookissa jo kirjoittelin, näiden tonttukuvien myötä paljastuu pieni ylläri! Ensi vuoden puolella blogiin liittyy mukaan uusi "tonttu", josta ei vielä ole blogissa mainittu halaistua sanaakaan. Arvaako joku mistä on kyse..?

Totisten lasten poseeraus ;)

Tänään tallilla vierailikin pieni 6-vuotias tonttutyttö (joka itse totesi äidilleen tallireissun jälkeen, että hänestä tuli nyt tallitonttu ♥). Kiia-tyttö on päässyt ratsastamaan vain muutamia kertoja, mutta todella innokas ja reipas heppahöperöhän tuo oli. Samoin kuin äitinsä, joka itse vuosikausien tauon jälkeen herättelee hevosnaisen taitojaan mein poikien kanssa. Ja mikäs sen ihanampaa puuhastelua olisikaan kuin rauhallisten, kilttien ja hyvätapaisten ponien hoitaminen.

Kiia ja äitinsä Tanja aikovat vierailla jatkossa useamminkin poikia hoitelemassa. Ja pojatkos tästä ovat tyytyväisiä, kun vierailijat toivat mukanaan pussillisen porkkanoita ja paljon rapsutuksia!

Nemo muuten veti kärryjä perässään eilen ihka ensimmäistä kertaa! Tai noh, ei ole ihan oikein puhua "vetämisestä", sillä mein iskä oli oikeasti se, joka kärryjä kiskoi - hevonen vaan käveli tyytyväisenä aisojen välissä, hih.

Näin otetaan kuolaimet suuhun kera leivänkannikan.

Popi on saanut pitkän liudan faneja uudella tallilla!

Nemokin kuvitteli vissiin ottavansa kuolaimet..?

"Ai näinkö mun piti myödätä kun riimua puetaan??"

Ja ei kun menoks!

Koko revohka liikenteessä..

Innokkaat hevostelijat.

Siri ja vanha lassie…? 

Ponille porkkana lenkin jälkeen.

Tää tyttö vaan nauraa kikatti suunnilleen koko tallireissun ajan!

Pyysin Kiiaa työntämään Nemoa rintakehästä. Tyttö työnsi ja poni peruutti
- vähän hämillään mihin hänet nyt heinien luota häädettiin :D

On se vaan ihanaa nähdä, kuinka pienestä niin pienet kuin isotkin heppahöperöt voivat tulla niin onnellisiksi :) Ja ollaan me Sirin kanssa huippuonnekkaita, kun saadaan olla ikionnellisia ihanista poneistamme joka ikinen päivä!

You Might Also Like

13 kommenttia :

  1. Aivan ihastuttava blogi, onneksi sattumalta löysin tänne ja jään jatkossakin seurailemaan! :)

    VastaaPoista
  2. Ida, kiva kun löysit, tervetuloa mukaan! :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin löysin vasta äskettäin tämäm blogin (blogitallin kautta) ja jäin seuraamaan! Ihania hevosia sulla, missä tuo Lotta on (en ole oikein perillä....)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,
    Nemo ja Rousku asuivat ennen samalla tallilla Lotan kanssa, mutta muuttivat nyt syksyllä uuteen paikkaan. Lotta jäi siis vanhaan kotiinsa. Se ei ole meidän omistuksessamme, käymme vaan liikuttelemassa :)

    Blogitalli on kyllä kiva portaali, tervetuloa myös mukaan seuraamaan blogia!

    VastaaPoista
  5. Voi ettäku mä niin tykkään tästä blogista! Löysin tänne blogitallin kautta joskus muutama viikko sitte ja ensimmäisenä iltana valehtelematta luin vanhoja postauksia kaks tunti! Teijän ponit on niin syötävän sulosia ja tykkään erityisesti siitä että postauksissa on paljo hyvä laatusia kuvia ja postaukset on muutenki monipuolisia!😌 :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, voi kiitos <3 Oletpa ollut ahkera, kun viitsit vanhoja postauksiakin lukea! Minä kun olen kuvitellut, ettei niitä muut lueskele kuin me itse Sirin kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että joskus uppoudun itsekin pitkäksi aikaa vanhoja kirjoituksia selailemaan.. :D

    VastaaPoista
  7. Onks Siri raskaana? :P

    VastaaPoista
  8. Yhden anonyymin kommentti jätetty julkaisematta - ei paljasteta vielä muille mitä arvasit ;)

    VastaaPoista
  9. Minä arvaan että masutonttu...? Ei saa sitten loukkaantua, en ole niin paljon blogia ehtinyt seurata että olisin selvillä onko mahdollistakaan...

    VastaaPoista
  10. Voii mulla on pieni epäilys siitä, mikö tai kuka tonttu porukkaan tulee lisää...:) koska julkaisette lisää tietoa? :-D

    VastaaPoista
  11. Ella, sitten kun kuvatkin julkaistaan :) Pari kommentoijaa on jo arvannut oikein, joten veikkaan että olet myös oikeilla jäljillä ;)

    VastaaPoista
  12. Moikka, olen täällä blogissa nähnyt kypäräkameralla kuvattuja pätkiä, joten mikä kamera teillä on ja millä se kiinnitetään ratsastuskypärään? :)

    VastaaPoista
  13. Heippa! Minulla on ActionPro joku malli, en muista mikä tarkemmin.. Kamerassa tuli mukana hihna, jolla sen pitäisi mennä pään ympäri, mutta hihna on ihan liian lyhyt, joten jollain omalla remmillä olen sen pään ympäri laittanut :) Ja mukana tuli siis myös "teline", johon kameran saa kiinni ja johon saa hihnan pujotettua.

    Sirillä on eri kamera, josko tuo kommentoisi itse mikä? :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.