kuvia ,

Rasmuksen treenikuulumisia

2/25/2015 08:14:00 ip. marjo 7 Comments


En olekaan tainnut kirjoitella Rasmuksesta sitten viimeisimmän ratsastustunnin? Josta muuten tajusin olevan jo kuukauden päivät aikaa, hui kauhistus. Sen jälkeen on pariinkin otteeseen tunnille ajankohta sovittu, mutta nämä kelit ovat sotkeneet suunnitelmat. Kenttä on lähes jatkuvasti pelkkää jäätikköä.. Ainakin silloin kun minä olen Rasmuksen luona käynyt poikkeamassa.

Omien hevosten kanssa on yllättävän hyvin pystynyt touhuamaan pohjista huolimatta. Jäisille teille ei kengättömien kanssa ole mitään asiaa, mutta silti on aina tekemään päästy. Kenttä on ollut yllättävän hyvä (ainoastaan muutamia päiviä käyttökelvoton) ja pelto nyt on taas loistavassa kunnossa lumipeitteen kummasti ohennuttua. Metsäänkin pääsee hyvin lumista polkua tarpomaan.

Vaan Rasmuksen kanssa asiat eivät ole näin ruusuisesti. Kerran tunnin peruuntuessa päätin kuitenkin ratsastaa sillä kevyesti itsenäisesti kentällä. Samalla totesin, etten ainakaan näillä keleillä enää sillä yksinäni ratsasta. Homma sujui nätisti ja huomattavasti paljon paremmin kuin ennen tunneilla käymistä. Silti - vaikka kuinka yritin keskittyä samoihin asioihin joita opettaja painottaa, ja tehdä samoja tehtäviä mitä tunneilla teimme - ei meno ollut laisinkaan samaa luokkaa. Ärsytti oikein. Mitä voin tehdä niin eri tavoin? Kummasti opettaja vaan osaa nähdä asioita, joita itse ei osaa huomioida.. Toivottavasti siis pian taas tunti järjestyisi, jossain vaiheessa myöhemmin voinkin sitten taas kokeilla itsenäistä ratsastusta. Mutta toinen ja suurempi syy siihen, etten huonolla pohjalla uskalla ratsastaa, on pieni pelko siitä, jos hevonen lähteekin näpeistä. Liian monet kerrat on jo tullut nähtyä/koettua/kuultua herran vauhtispurteista, joten hallitsematon laukka jäisellä kentällä menee jo liian hurjaksi touhuksi. Vaikka tosiaan ihan nätisti meillä on mennyt ja etenkin pelkässä käynti-ravityöskentelyssä tätä ongelmaa ei pitäisi edes olla.. Parempi silti katsoa kuin katua :) Maastoon en uskalla lähteä, sillä siellä riski hallinnan katoamiseen on vielä suurempaa luokkaa. Menisin mielelläni maastoon hevosta taluttaen, mutta jälleen jäinen liukas tie pilaa tämänkin mahdollisuuden.


Olen ehkä muutamaan otteeseen tainnut mainita, että olen jossain määrin arka vieraiden hevosten kanssa. Haluaisin aina tuntea kunnolla hevosen, jonka kanssa olen tekemisissä ja luoda siihen oikean suhteen, jossa molemmat osapuolet kuuntelevat ja ymmärtävät toisiaan. En kovin hanakasti ole menossa vieraan hevosen selkään, tai muutoinkaan tykkää niitä käsitellä. Ainakin haluan tietää hevosen taustat ja käytöstavat hyvin ennen lähempää kontaktia.

Niinpä me olemme nyt Rasmuksen kanssa kehitelleet ihan muita juttuja ratsastuksen sijaan! Tuo hevonen on oikea aarre, sillä sen lisäksi, että siltä taipuvat ratsain vaativammatkin koulukiemurat, on se myös pitkälle koulutettu maastakäsin. Hevosella on kokemusta niin pyöröaitauksesta, naruriimusta ym. "asiaan liittyvästä hömpötyksestä" ;) (miten tämänkin nyt järkevästi ilmaiset..) No lyhyesti sanottuna se on kuin ihmisen mieli hoitotoimenpiteissä ym.

Ensimmäinen maasta tapahtuva treeni oli ohjasajoa. Rasmus on myös ajolle opetettu ja suorittanut mm. oripäivillä käyttöajokokeen oikein menestyksekkäästi vuosia sitten. Hevoselle ei tällä hetkellä löydy ajovehkeitä, mutta minäpä kävin lainaamassa Lotan valjaiden selustimen sekä ohjat ja näillä lähdin liikenteeseen. Suunnattiin kentälle pyörimään. Rasmus oli alkuun vähän ihmeissään, kun pyysin sitä käyntiin, mutta pian se jo tajusi, mistä on kyse. Valitettavasti nuo valjakkoajo-ohjat olivat aivan liian lyhyttä mallia, ja jouduin itse kulkemaan lähes hevosessa kiinni sitä ajaessani. Mietinkin siinä, ihan ohjan päissä liukkaat tumput käsissäni mukana roikkuessani, että nyt jos hevonen päättää lähteä, niin sen pitelemiseen ei ole pienintäkään toivoa. Vaan vielä mitä! Rasmus oli suorastaan laiska! En ole vielä nähnyt sitä yhtä löysänä kuin ohjasajossa. Moneen otteeseen sain pyytää lisää ravia, kun toinen vaan laahusti ja yritti pudotella käyntiin (siis aiemmin olen tehnyt kaikkeni saadakseni sen hidastamaan rennompaan raviin ja käyntiin..).

Aikamme siinä kaikessa rauhassa työstettiin ja hevonen kulki niin rauhassa. Ajoin sillä kahdeksikkoa ravissa itse lähes paikoillaan seisten (lyhyiden ohjien takia oli ympyröiden leikkauksessa ja puolenvaihdossa pakko liikkua vähän mukana) ja hevonen alkoi jo hakeutua kootumpaan muotoonkin. Käyntiin uralla löytyi reipas ja tahdikas eteneminen. Vaan sitten kun porukkaa alkoi ilmaantua ympärille, hevosia ja ihmisiä kulki kentän ohi, katosi tämä hyvä rytmi.. Tiedä sitten olinko se minä vai hevonen, joka oikeasti häiriöstä välitti, mutta yhtä lailla lopputulos oli sama. Rasmus yritti jopa pari kertaa kääntyä kesken kaiken takaisin portille, ja yhtäkkiä seistiinkin uralla nenät vastakkain :D Tämä jäikin sitten pariin yritykseen, kun herkälle hevoselle pelkkä pieni ohjalla pepulle kosketus sai taas suunnan eteenpäin pois portilta.. Olisipa kiva laittaa kärryt perään seuraavalla ajokerralla!

Video loppukäynneistä. Puhelin toisessa ja ohjat toisessa kädessä, eli löysällä ohjalla mennään.




Seuraavalla visiitillä suuntasin hevosen kanssa pyöröaitaukseen. Halusin tarjota hevoselle edes hieman liikuntaa, joka jälleen jäisellä kentällä ei olisi onnistunut, mutta pyörön lumisen pehmeällä pohjalla olikin hyvä juosta. Ajatuksena oli ottaa se naruriimuun ja juoksuttaa pyörössä. Tällöin ei olisi ylimääräisistä laukkalähdöistäkään haittaa, pyöröstä kun ei ole poistumistietä olemassa.. Yllätyksekseni Rasmuksen naruriimun köysi olikin niin lyhyt, ettei sen päässä oikein juoksuttamaan pystynyt. Teimme siis ensin narun päässä ihan perus harjoituksia, joilla yritin hahmottaa, miten hevonen toimii. Mitenkään järin huimaksi ei menestystä voi kehua…

Päätin kuitenkin ottaa hevosen irti ja juoksuttaa sitä vapaana. Melkein parempi onkin työskennellä vapaana olevan hevosen kanssa, etenkin kun homma on hevoselle erittäin tuttua. Rasmuksen ensi reaktio ottaessani siltä riimun pois oli sännätä aitauksen portille. Tästä voi jo hyvin päätellä, ettei meillä ollut mitään kontaktia toisiimme. Jo narun kanssa minulla oli ongelmia saada peruutusmerkki läpi ja hevonen pysähtymään kesken liikkeen. No vapaana ongelma kasvoi potenssiin sata. Hevonen lähti hienosti uralle pienillä avuilla ja selvästi tiesi homman. Ääniavuille Rasmus on niin herkkä, että jo pieni maiskautus saa sen kiihdyttämään takapää pyllyn alla (totesin tämän vähän liiankin hyvin erehtyessäni maiskauttamaan kerran kesken ratsastuksen ;)). Ravi siis nousi kuin itsestään.

Malliesimerkki sarjassamme ei näin. Ilman aitoja hevonen olisi poistunut paikalta jo aikoja sitten..

Vaan jossain kohden oltiinkin tilanteessa, että hevonen ravaa kierros toisensa perään vauhdilla ympäri aitausta ja mie seison keskellä pyöröä suunnilleen pohdiskelemassa päivän ruokaostoksia. Oikeasti mietin kylläkin, miten tuon hevosen saa pysähtymään… Mikään apu ei tuntunut menevän läpi. Se vaan ravasi ja ravasi. Kuinkakohan kauan olisi jatkanut, jos olisin vaikkapa ruvennut nukkumaan siinä ympyrän keskellä ;) Lopulta totesin että nyt saa loppua, ja menin seisomaan hevosen eteen uralle, mikä aiheutti pysähdyksen kuin seinään jo monta metriä ennen yhteentörmäystä. Jätettiin siis juoksutus saman tien ja ennen uutta uralle lähetystä alettiinkin treenata luoksetuloa.

Ja kappas, session lopussa homma olikin niin päin, etten meinannut saada hevosta enää uralle! Pyysin sen aina joko käyntiin tai raviin ympäri pyöröä, mistä halutessani kutsuin sen luokseni aitauksen keskelle. Hetken rapsuteltuani lähetin jälleen takaisin uralle joko käyntiin tai raviin. Ja tämä toimi ihan super hyvin, hevonen myötäsi sisälle ja yritti itse tarjota luoksetuloa. Tosin lopussa jo niin vahvasti, että uralle lähetyksen kanssa sai tosissaan tehdä töitä. Vaan hei, jälleen kerran sain käytännön muistutuksen kaiken eläinten koulutuksen perusperiaatteesta: sitä saat mitä vahvistat!

Joku pyöröaitauskoulutuksessa sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan.. Rasmus selkeästi osaa niin kutsutun "join up" ajatuksen, johon pyöröaitauskoulutuksen usein ajatellaan perustuvan. No joo, mielestäni pyörö on erittäin hyödyllinen väline tietyissä tilanteissa. Mutta jälleen palaamme siihen, että ihmisestä kaikki on kiinni. Yhtä lailla kuin raipalla voi silittää tai lyödä, on ihmisestä kiinni miten milläkin välineellä hevoseen vaikutetaan. Pyörössäkin voi työskennellä pienellä ja kevyellä paineella. Toisaalta noin ahtaassa tilassa painetta tulee helposti liikaa.

Rasmuksen kanssa ainakin näin ensiyrittämällä koin, että pyörö oli jollain tapaa ahdistava. Hevonen ei saanut tilaisuutta vapautua paineesta ja rentoutua tarpeen mukaan. Jo alussa pelkät hevosen eleet, joilla se selvästi osoitti halunsa poistua paikalta, eivät olleet sitä mitä olisin halunnut. Vaikka yhteys nopeasti löytyikin, jokin jäi tökkimään..  Emme pääseet siihen tilanteeseen, jossa hevonen ravaisi rentoa letkeää ravia pää alhaalla ja reagoisi pieniin apuihin huomioiden minut koko ajan juoksuttajana. Niinpä jatkoin maastakäsin treeniä kentällä.

Sopivasti kenttä oli tyhjänä seuraavalla käynnillä, ja jäisen pohjan päällä pieni lumisohjo poistamassa pahinta liukkautta. Suuntasimme siis kentälle hevonen jälleen naruriimussa. Päätin jättää juoksuttamisen kokonaan sikseen ja keskittyä pelkkään yhdessä tekemiseen ja perusjuttuihin. Kokeilla miten hevonen toimii ja reagoi ilman pyöröaitauksen aiheuttamaa ahdasta tilaa. Ja voi vitsit olin tyytyväinen!

Alkuun testailin vaan perusapuja. Talutuksessa seuraamista käynnissä ja ravissa. Riimun paineeseen reagoimista. Peruuttamista. Jalkojen nostoa. Ihan täydellinen hevonen. Seuraavaksi harjasin hevosen kentällä, sen tehtävänä oli ainoastaan seistä paikoillaan (pää suorassa linjassa niskan alapuolella). Ja sehän seisoi.

Pieni videonpätkä narun päässä liikkumisesta.



Tämän jälkeen tuumasin, että otetaanpa nyt hevonen irti! Pyörössä Rasmus kääntyi minusta pois ja suuntasi portille. Nyt kun sain riimun päästä pois, kääntyi se minun luokseni. Kaikki mitä olin äsken tehnyt riimu päässä, toimi tismalleen samalla tavoin ilman riimua. Hevoselle on ilmeisesti(?) join up niin hyvin opetettu, että sehän seurasi minua kuin hai laivaa ja väisti pyllynsä pois niin paljon kuin ikinä pystyi. En varmasti olisi onnistunut koskettamaan hevosen häntää sitä kohden liikkumalla. Sen sijaan silittelyssä ja rapsuttelussa se seisoi paikoillaan, ihan kuten riimussa harjauksen ajan.

Itse en ole aiemmin työskennellyt tällä tavoin opetetun hevosen kanssa. Tämä kaikki on siis minulle uutta ja ihmeellistä, kuten ehkä tästä omituisesta selityksestä ja omasta toiminnastani huomaa! Mielenkiinto Rasmuksen kanssa maasta käsin työskentelyyn kyllä kasvoi huimasti. Täytyy pyytää omistaja joku kerta näyttämään, mitä ja miten he tekevät pyörössä hevonen vapaana ja ottaa oppia. Eiköhän tästä treeniä eteenpäin kehitellä joka tapauksessa.. Ehkä vaikka selkään kiipeämistä ja samanlaista rentoa liikkumista selästä käsin?

Tästä mää tykkään! Ja ainakin haluaisin ajatella, että myös hevonen on oikeasti rento ja tekee tyytyväisenä..? Ihanaa, kun on olemassa tähän tapaan koulutettuja hevosia (vaikka en Nemoa samalla ideologialla aiokaan itse opettaa, hih) :)


Vielä loppusanoina sen verran, että omat peruspilarini ja lähtökohtani kaikkeen ihmisen ja hevosen välillä tapahtuvaan vuorovaikutukseen ovat rentous ja luottamus. Nämä kaksi ovat vahvasti toisistaan riippuvaisia, samoin ne ovat molemmista osapuolista riippuvaisia. Jos en itse luota hevoseen, miten voisin olettaa hevosen luottavan minuun? Jos en itse ole rento, miten hevonen voisi rentoutua? Toisaalta taas jos hevonen on jännittynyt, minä hieman arkana ihmisenä taatusti jännityn itsekin - etenkin vieraiden hevosten kanssa. Jos nämä kaksi asiaa eivät toimi, on ainekset muihin ongelmiin kuin kaupan hyllyllä valmiina.

Niinpä yritän saada nämä perusasiat kuntoon Rasmuksen kanssa. Vaikka se ratsastaessa toimii erittäin hyvin koulutetun hevosen tapaan, ja vaikka hyvillä mielin rentona sitä ratsastankin, uskon silti myös selästä käsin kehittymisen olevan helpompaa, kun yhteistyö toimii myös maasta. Alkuun on vain ratsu ja ratsastaja - kuten me tällä hetkellä. Toivottavasti myöhemmin tuloksena on oikeasti yhdessä ja yhteisellä ajatuksella toimiva ratsukko :)

You Might Also Like

7 kommenttia :

  1. Mä voin niiiiin samaistua tohon että tunnilla menee aina paremmin. Itsekseen treenatessa koittaa keskittyä opettajan kertomiin juttuihin, mutta ei se ikinä toimi yksin yhtä hyvin. Aina unohtuu jotain tai ei edes itse tajua välttämättä tekemänsä eri tavalla kun mitä opettaja aina pyytää. Lopulta mulla menee aina siihen, että mä vaan ratsastan, en pahemmin mieti, meen vaan.. Toki tiettyjä oppeja käytän aina kun nuori hevonen kyseessä, ettei ihan pahoille tavoille oppisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvä että on kohtalotovereita ;) Tosin Lotan kanssa en ole itse tätä huomannut.. Mutta on se tietty eri asia silloin, kun on vuosikausien takaa tuttu hevonen, josta on itsekseen etsinyt oikeat narut vedellä. Opettaja saattaakin pyytää jotain, mitä emme ole tottuneet tekemään, jolloin molemmilla menee pakka sekaisin ja suoritus vaan huonommaksi :D

      Vieraan hevosen kanssa en osaa itse yhtään nähdä, missä menee pieleen, kun ei homma lähde sujumaan :p

      Poista
    2. No mulla on nyt tämä 5 v vuono jonka vasta tuntenut reilu vuoden ja alusta asti ite ratsastanut opettajan avulla, niin on se vielä hakemista kun ponia kumminkii opettaa samalla kun ratsastaa yms. niin paljon tehtävää ja muistettavaa ettei kaikkea voi muistaa.. :D ehkä vielä joskus tulee se että ei enää unohtelekkaan asioita yms:D

      Poista
  2. Itse asiassa tuossa kuvassa missä on teksti "ei näin" niin heppa kuuntelee ihmistä->sillä on korva ihmiseen päin. Toki yhdestä kuvasta on vaikea sanoa :) Jos heppa ei meinaa pysähtyä niin omalla hepalla ainakin toimii se, että menen kyykkyyn niin se pysähtyy ja tulee luokse.

    Teksti oli paikoitellen sekavaa. Tai sitten se johtuu siitä, että olen lukenut tänään liikaa ja kellokin on jo tuon verran.. Mutta joka tapauksessa maastakäsittely on kivaa puuhaa ja suosittelen sitä sulle, että saat rohkeutta heppojen kanssa! Nuo vaikuttaa kuitenkin aika kilteiltä poneilta, että rohkeasti vaan menoa ja meininkiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin kuuntelee, olen pyytänyt sen ravaamaan ja se tekee työtä käskettyä :) Tämä ei kuitenkaan ole se ilme, jolla haluaisin hevosta juoksuttaa..

      Ihan taatusti oli sekavaa, sillä itsekin olen hieman sekaisin. Rasmuksen koulutustausta on itselleni sen verran outo, etten ole omissa ajatuksissani osannut vielä lokeroida kaikkia koulutusmalleja järkevästi. Nemon kanssa suunnilleen tiedän mitä teen, miten ja miksi, mutta nyt olen niitäkin periaatteita alkanut miettiä uudemman kerran..

      Poista
  3. Nyt kun rasmuskin pyörii mukana niin olisi hauskaa jos sillä olisi oma esittelysivu myös, tulee meinaan hämmennystä ja kaverikin luuli että Rasmus on yksi noista miljoonista kutsumanimistä millä Rouskusta kirjoittatte, eikä ymmärtäny aluksi että Popi ja Rohan ovat sama hevonen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, totta! :D En aluksi ajatellut tehdä omaa sivua sen tähden, ettei tuo ole samalla tavalla "oma" hevonen kuin muut (no ei Lottakaan papereilla ole oma, tunnearvoltaan kyllä :)). Kunhan joskus löydän aikaa ja inspiraatiota ulkoasun päivitykselle (ai miten niin tonttulakit ei sovi kevääseen??) niin lisäänpä samalla Rasmukselle oman infosivun. Kiitos toiveesta! :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.