erikoispostaus ,

Päivitystä sairaskertomukseen

6/14/2015 08:01:00 ip. marjo 3 Comments


Tai jos tarkkoja ollaan, niin enhän minä sairaana ole ollut missään vaiheessa. Ennemminkin päin vastoin - ensimmäisen sairaalakäynnin jälkeen todettiin kaiken olevan kunnossa, sain päivän sairaslomaa ja käskettiin palata töihin heti kun siltä tuntuu. Toki hain sitten työterveydestä viikon saikkua, kun hädin tuskin pystyin kättä liikuttamaan ja fyysistä työtä teen.. Vaan nyt tässä on takana jo viisi vierailua Taysiin ja ainakin yksi käynti on vielä edessä.

Kaaduin Lotan kanssa maastossa maaliskuun alussa. Hevonen liukastui ja sitten mentiin nurin. En muista edelleenkään ratsastuksesta mitään, enkä juuri päivästä muutenkaan. Hämärästi muistan aamun ja sen kuinka hain kaverini mukaan tallille. Kaatuminen tapahtui päivällä yhden aikaan, illalla kahdeksasta eteenpäin muisti onkin taas lähes kirkas.. Kaatumisen jälkeen kiipesin takaisin selkään ja jatkettiin matkaa, kunnes kaverini katsoi paremmaksi soittaa ambulanssin hakemaan minut kyytiin kesken lenkin. Onneksi näin.

Olkapään väritystä kaatumisen jälkeen.

Vietin yön sairaalassa tarkkailussa, siellä kuvattiin pää ja kipeä käsi. Missään ei ollut mitään vikaa. Olen lentänyt kerran aiemmin hevosen selästä siten, että myös koko päivä katosi muistista. Sillä kertaa ratsastin lenkin loppuun ja vasta tallilta kaveri vei minut ensiapuun, mistä matka jatkuikin ambulanssilla sairaalaan. Näin ollen Taysiin lähti kuitenkin tieto tästäkin onnettomuudesta siltä varalta, että sieltä halutaan tutkia tarkemmin..

Vietin viikon sairasloman kipeän käteni kanssa ja palasin urhoollisesti töihin kun saikku loppui. Tein sen mitä pystyin ja päivittäin käsi menikin paremmaksi. Kunnes kolmen viikon kuluttua totesin, ettei tämä nyt ihan normaalia voi olla. Olkapäässä törrötti edelleen epämääräinen kova kyhmy, käsi oli välillä enemmän ja välillä vähemmän kipeä, eikä sitä täysin normaalisti pystynyt käyttämään.

Ei siis muuta kuin työterveyteen uudestaan näytille. Siellä lääkäri totesi ensimmäisenä, että tuntuu kyllä hyvin vahvasti solisluun päältä tässä olkapäässä oleva patti. Vaan papereissa luki selvästi, että solisluu on kuvattu ja se on täysin kunnossa. Sain kuitenkin käskyn suunnata terkkariin röntgenkuviin ja sieltähän selvisi, että solisluu on täysin pois paikoiltaan. Tämän seurauksena minut passitettiin ensimmäiselle vierailulle Taysiin näyttämään olkapäätä ja leikkaustarvetta arvioimaan. Siellä sekä ortopedi että kirurgi tutkivat olkapäätä ja kuvia, ja vielä kun olkapäävammoihin erikoistuneen kirurgin kanssa juttelivat, päättivät he lopulta, ettei sitä kannata leikata. Etenkään enää näin kuukausi onnettomuuden jälkeen.


Tutuksi käynyt mesta.

Kolmas vierailu koskikin sitten aivojen lisätutkimuksia ja sain kutsun magneettikuviin. Kahdesti aiemmin olen vastaavissa kuvissa käynyt, mutta kun molemmilta päiviltä on muisti kadonnut, oli tämä vähän kuin ensikokemus ;) Itse asiassa tuo oli ihan mukavaa. Sai maata puoli tuntia liikkumatta paikoillaan musiikkia kuunnellen. Tuli vähän fiilis kuin töissä olisi - peltorit korvilla ja hirmuinen melu ympärillä. Tosin erotuksena se, ettei töissä ole toiveitakaan olla paikoillaan tekemättä mitään! Melkein sai ottaa rentoutuksen kannalta nuo kuvaukset.

Kuvista saaduissa lausunnoissa todettiin muun muassa: "Mitään selkeitä vamman jälkeisiä muutoksia ei ole todettavissa. Ei vuodon jälkitiloja tai aivoruhjelöydöksiä." Kuitenkin sain lähetteen uusintakuviin, sillä: "Aivorungossa hentoa signaalivoimistumaa, joka neuroradiologin arvion mukaan ei näytä vammamuutokselta vaan kyseeseen tulisi lähinnä laskimosuonten normaalivariaatio tai kapillaarinen teleangiektasia." Löydös on joka tapauksessa hyvälaatuinen, mutta uusiin kuviin varjoainetehosteiden kera sain lähetteen. (yritin googlettaa näitä ihmeellisiä sanoja, jos joku osaa niitä tulkita niin kertokaa ihmeessä!)

Psykologin juttusille matkalla..

Neljäs käynti olikin sitten aivovammapoliklinikalle psykologia tapaamaan. Tähän käskettiin varata aikaa kolme tuntia ja olin etukäteen kauhuissani, mihin oikein olen joutumassa! Vaan tämä jos mikä olikin hauska käynti. Pääsin tekemään perinteisiä muistitestejä. Tuli oikein ikävä koulunpenkille ja oikeasti aivoja rasittavaan toimintaan. Onhan tässä miltei 20 vuotta takana koulunkäyntiä ja nyt yhtäkkiä koulua ei enää ole ollutkaan. Sen olen huomannut, että minun aivoni kaipaavat tekemistä ja oikeasti nautin itseni älyllisestä haastamisesta!

Tällainen oli portaikon seinällä.

Nämä muistitestit nyt eivät mitään haastavia olleet mutta hauskoja kyllä. Ensimmäisenä sain eteeni kuvion, joka koostui lukuisista viivoista ja muodosti hyvin epämäärisen geometrisen viidakon. Minun piti piirtää se mallista, missä ei tietty ollut mitään vaikeaa. Sen jälkeen kuvat otettiin pois, sain uuden paperin, ja piti piirtää muistista sama kuva. Vastaavia tehtäviä olivat myös ne, jossa sain hetken aikaa ensin katsoa kuvaa, joka otettiin pois näkyviltä ja kuvio piti piirtää muistista.

Alkuun kovin vaikea tehtävä oli sanaparit. Psykologi luki ääneen (olikohan kuusi?) sanaparia, jotka eivät mitenkään liittyneet toisiinsa. Näitä olivat mm. pelle - sisilisko; laukku - kukka; kettu - paperi jne. Tämän jälkeen hän sanoi satunnaisesti jonkun sanan, ja minun piti muistaa sen pari. Ensimmäisellä kierroksella en tainnut muistaa yhtään sanaa. Toisellakin vielä hyvin hatarasti. Kolmannella sain tehtyä itselleni muistisäännöt, kun sanat olivat riittävän tuttuja, ja muistinkin helposti kaikki. Minulla on selvä kuvamuisti, joten kun mielessäni oli kuva jokaisesta sanaparista, ei ollut mitään ongelmaa :)

Pääsin myös rakentelemaan kuvioita kaksivärisillä palikoilla. Yhdeksällä puna-valkoisella kuutiolla piti rakentaa mallia vastaava kuvio ja näistä otettiin aikaa. Nämä sujuivat kyllä helposti, vaikka geometria ei ehkä kaikkein vahvinta alaani olekaan. Tosin ei nyt heikointakaan..

Yksi tehtävistä oli tarinan muistista kertominen. Psykologi luki ääneen lyhyen tarinan, joka sisälsi himuisesti yksityiskohtia. Minun piti kertoa tarina uudestaan niin hyvin kuin muistin. Tämän jälkeen hän luki toisen tarinan, joka toistettiin kahteen kertaan. Ihan session lopuksi minun piti vielä uudestaan kertoa tämä toinen tarina niin hyvin kuin muistin.

Sanatehtävät taisivat olla kaikkein vaikeimpia. Minulle ovat itse asiassa kaikki sanatehtävät haasteellisia, esim. anagrammit ym. Välillä oikein naurattaa kuinka voin olla niin huono kaikissa sana- tai kirjaintehtävissä, kun kuitenkin kirjoittaminen on niin läheinen harrastus. Menin ihan lukkoon, kun piti luetellä tietyllä kirjaimella alkavia substantiiveja! En vaan keksinyt. Aivot tyhjenivät. Sen sijaan kun piti luetella eläimiä - mitä tahansa eläimiä - niitähän biologilta tuli kuin apteekin hyllyltä..

Hauskoja tehtäviä oli numerosarjojen luetteleminen. Psykologi luetteli ääneen liudan numeroita ja minun piti toistaa ne perässä. Numeroiden määrä tietty kasvoi jatkuvasti. En tiedä kuinka pitkään litaniaan pääsin tai sain oikein, mutta aika pitkälle kuitenkin :) Samaa tehtiin myös takaperin sekä siten, että minun piti luetella kaikki sarjan numerot suuruusjärjestyksessä.

Tein myös kelloa vastaan yksinkertaisia paperilla itse tehtäviä tehtäviä. Näissä piti esim. numerojoukosta alleviivata tai ympyröidä kaikki tietyt numerot tai merkkijonosta etsiä vastaavia merkkejä. Jouduin myös laskemaan allekkain yhteen- ja vähennyslaskuja kelloa vastaan.

Helpoin taisi olla sellainen sanatehtävä, jossa psykologi luetteli kaksitoista täysin satunnaista toisiinsa liittymätöntä sanaa. Nämä piti luetella perässä. Toisella kertaa taisin muistaa kaikki. Näitäkin oli kaksi eri sanalistaa. Ihan session lopussa jouduin myös luettelemaan uudelleen toisen listan sanat. Tällöin yksi jäi puuttumaan.. Samoin aiemmat kuviot, jotka olin piirtänyt mallista, piti piirtää uudelleen. Ne uskoisin saaneeni kaikki oikein - tai ehkä viimeisessä monimutkaisimmassa geometrisessä kuviossa saattoi mennä jotain pieleen.

En ole saanut vielä mitään lausuntoa näistä testeistä, mutta mitä psykologi siinä jutteli ja seurasi, sanoi hän uskovansa, ettei mitään ihmeellistä ole. Toki hän ei vielä tarkistanut itsenäisiä tehtäviä, mutta sen mitä tuosta pystyi sanomaan niin hyvältä vaikutti.

Nää kuteet on niin helmet! :D

Neljäs käynti olikin taas solisluuhun liittyvä, eli uudet röntgenkuvat ja tilanteen tarkistus missä mennään. Tuolloin kun päätettiin olla leikkaamatta, oli kyllä tiedossa, että leikkauskin voi olla vielä tarpeen, joten uusiin kuviin varattiin aika. Kuvaus oli nopea toimenpide ja sen jälkeen olikin suoraan aika lääkärille. Tämä oli vielä nopeampaa. Lääkäri pikaiseen taivutteli kädet tuttuun malliin ja kokeili olkapäätä. Luu ei ollut vielä täysin arpeutunut ja liikkuu jonkun verran. Lääkäri kysyi vaivaako se jotenkin minua. Ei vaivaa. Jaha, sillä selvä, heippa. Tällä osaa siis solisluun tilanne on valmiiksi taputeltu ja elän lopun ikääni solisluu törröttäen ylös olkapäästä.

Viides käynti oli magneettikuvien uusinta varjoainetehosteen kera. Pääsin siis jälleen tuttuun putkiloon makailemaan musiikkia kuunnellen. Ainoana erona sain piikin lihaan kesken kuvausten, kun varjoaine laitettiin suonen kautta menemään. Mitäs tuossa, yksi mustelma lisää, olen muutenkin jatkuvasti niitä täynnä..!


Tästä viimeisimmästä magneettikuvauksesta ei ole vielä lausuntoa tullut, mutta toivottavasti viimeinen reissu onkin reilun viikon kuluttua aivovammapoliklinikalle lääkärin vastaanotolle. Eiköhän siellä sitten tulos selviä.

Kyllä on muuten tullut seikkailtua ympäri Taysia ja todettua, kuinka iso konserni se on! Auton olen alkanut suosiolla jättämään ilmaisiin paikkoihin kauemmas sairaalasta ja kävellyt sieltä. Mitäs tuossa, kun sairaalan pihassa saa kulkea miltei saman matkan oikeaa rakennusta ja reittiä etsiessä - varsinkin jos sattuu eksymään matkalla pari kertaa ;)

You Might Also Like

3 kommenttia :

  1. Hui kauhia kun tämä on vaarallinen harrastus.. Itsekin maastoilen nimittäin sillä "tasaisen varmalla vuoniksella", pitäisikö sittenkin ostaa turvaliivi?

    Toivon mukaan kaikki nyt on ok sinun osallasi, harmittava tuo solisluu on, toivottavasti ei rupea vaivaamaan. Hieman kyllä suututtaa kun ei ensimmäisellä kerralla voi onnistua, toki lääkäritkin ihmisiä.

    Toivotaan sinulle (ja meille kaikille!) turvallisia ratsastuksia! Itsepähän olemme harrastuksen valinneet.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin turvaliiviä kyllä :D ite tippusin maastossa viime kesänä, kiitolaukasta selälleen. Monet ihmiset sitä päivitteli et ihan hyvin voisin nyt olla halvaantunut tai kokonaan olla olematta jos mulla ei sitä turvaliiviä olisi ollut. Kypärästäkin lähti 5cm palanen irti.
      Ja koskaan ei voi olla liian varovainen, mielummin sitten pelaa varman päälle ja ostaa turvaliivin, ettei tarvii myöhemmin sitten katua kun istuu pyörätuolissa eikä siitä enää ikinä nouse. Koskaan ei tietenkän voi tietää mitä sielä tapahtuu, se tuttu ja turvallinenkin hevonen voi pelästyä ja liukastua.

      Poista
  2. Kylläpä sua on riepoteltu :( Mutta hienoa, että tutkivat noin tarkkaan, toki tuo olkapääasia olisi varmaan kiva saada kuntoon. Teleangiektasia tarkoittaa siis laskimon pään laajentumaa, jos se ei ole vielä selvinnyt :) Toivottavasti kaikki on siis kunnossa ja käsikin tulisi kuntoon, ja välttyisit vastaisuudessa tällaisilta onnettomuuksilta! Mukavaa kesänjatkoa! :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.