ajo ,

Ei metsällä muuta tarvita, kuha on hyvä hevonen, vai..?

3/14/2016 07:17:00 ip. marjo 5 Comments

Olisin laittanut tähän postauksen kevennykseksi kuvan kuhasta metsätöissä, jos olisin jaksanut sellaisen muokata.. Osaatte varmasti kaikki kuvitella?!


Oikea tarkoitukseni on kuitenkin pohdiskella hieman tarkemmin, millaista on hevosen käyttö metsällä ja erityisesti mitä se vaatii meiltä ihmisiltä. Varoitan heti aluksi, etten tiedä aiheesta oikeasti mitään! En ole juurikaan perehtynyt hevosen käyttöön metsätöissä, saati että olisin ollut mukana oikeissa töissä tai nähnyt niitä tehtävän. En oikeasti tiedä, millaisia työtapoja, välineitä ja käytäntöjä nykypäivän hevosmetsureilla on pientä pintaraapaisua enempää. Tämä on hyvin harmillista, sillä etenkin tällä hetkellä mielenkiintoa riittäisi opetella! Jos suinkin mahdollista, aion kyllä tulevina talvina sijoittaa itseni jonnekin opiskelemaan ihan oikeita menetelmiä tehdä hevosella metsätöitä. Onneksi kuitenkin Heimo ehti ohjeistaa ja neuvoa minulle hyvin käyttökelpoisia tekniikoita puiden liikutteluun ja kuorman sidontaan. Ja nämäkin opit ovat siis peräisin isänsä mukana metsällä kulkeneelta nuorelta pojalta kuudenkymmenen vuoden takaa.

Olen tässä ainakin vuoden verran valmistellut hevosta metsätöihin. Sen taitoja ja varmuutta ajohevosena on kehitetty vähitellen, treenattu huolella, järjestelmällisesti, vaihtelevasti ja koko ajan määrätietoisesti kohti päämäärää, joka alkaakin yhden tavoitteen osalta olla enemmän kuin saavutettu. Vaan vasta nyt tajusin, että minä en ole ollenkaan kouluttautunut samaa tahtia. Enhän nyt oikeasti osannut kuvitellakaan, että joskus tekisin itse hevosellani metsässä "töitä"!


Jos joku olisi minulle pari vuotta - tai jopa pari kuukautta - sitten sanonut, että joku päivä vielä omin pikku kätösineni siirtelen metsässä monen metrin mittaisia ja kymmenien kilojen painoisia tukkeja paikasta toiseen, niin en olisi muuta voinut kuin nauraa. Kuulostaahan tuo nyt kovin utopistiselta! En ole mikään kädentaitaja tai raksahommiin hurahtanut, miltei ennemmin päin vastoin. Saan kyllä Ikean huonekalut kasaan ja taulut seinälle, mutta ennemmin olen hieman varovainen kaikessa ruumiillisessa työssä kuin ryntäämässä päätä pahkaa kirveeseen kiinni. Siksipä melkein voisinkin nostaa itselleni hattua sen suhteen, että olen ihan oikeasti yksin tehnyt nuo kuormat, ajanut tukit pois metsästä ja purkanut ne siistiin pinoon!


Olen pannut monta asiaa merkille tässä muutaman kuormallisen verran työn touhussa ähertäessäni. Monet seikat ovat sellaisia, mitä ei osaisi ajatellakaan, ennen kuin itse tekee. Vaan siltikin nuo on oikeasti tärkeä tiedostaa, sillä vaaranpaikkoja piilee kaikkialla. Kun yhdistetään 500-kiloinen voimakkaan pakoreaktion omaava saaliseläin, perässään parhaimmillaan monta sataa kiloa pyöreitä puutukkeja, ymmärtävät kaikki varmasti heti, ettei tämä ole mitään puolihuolimatonta touhua.

Ja vaikka jätettäisiin hevonen pois koko yhtälöstä, on jo pelkkä tukkien kanssa pelaaminen melkoista urheilua. Kun tukkeja vähänkin pinotaan kasaan, on niillä aina vaarana sortua. Tai jo pelkästään hieman vinossa maastossa lähteä pyörimään. Yksi puu saattaa helposti painaa kymmeniä-satoja kiloja, joten jo yksi tukki väärässä paikassa voi saada pahaa jälkeä aikaan. 


Siirtelin tukit reen kyytin siten, että vieritin ne pois "telineensä" päältä kahta vinopuuta pitkin reen juurelle. Vedin köydellä tukin pinosta alas seisten itse reessä, ja samoin köydellä kiskoin sen ylös rekeen. Näissäkin tukki saattoi pahimmillaan tulla melko ryminällä alas, sillä jäinen vierivä puu oikeasti vierii. Sitä ei ihminen pysäytä. Oma sijainti puihin nähden on siis aina mietittävä huolella. Jos minulla oli reessä tai pinossa tukkeja irrallaan, laitoin aina joko puukalikan niiden eteen "jarruksi", tai köydellä kiristin tukin reen kyytiin, jottei se pääse itsekseen liikkeelle. Pelkkä omien sormien väliin jääminen tukin vahingossa liikahtaessa voisi olla kovin ikävää.

Sama pätee tietysti kuormaa purkaessa. Heimo oli tehnyt meille tarkoituksella alamäkeen viettävän telineen purkupaikalle. Saatoin siis vaan tönätä tukin reestä alas ja se vieri alamäkeen nätisti pinoon muiden kanssa. Tällöinkin kun purin kuormaa, oli aina oltava tarkkana, että tukki on vielä jollain kiinni tai estetty vierimästä ollessani itse alamäen puolella reen vierellä. Liian varovainen ei oikeastaan voi olla..


Samoin huomasin apuvälineiden tärkeyden. Pari tukkia oli jäätynyt kiinni toisiinsa sekä alla oleviin puihin, joten joutuin nämä hakkaamaan irti saadakseni ne kyytiin. Tähänkin tarkoitukseen on kehitetty oma työkalunsa, jolla vipuvartta käyttäen puut sai helposti kammettua liikkeelle. Oikeastaan kaikki työvaiheet helpottuvat kummasti oikeiden välineiden avulla. Ei pelkästään puunrunkojen liikuttelu ole turvallisempaa, vaan myös kevyempää ja ergonomisempaa, kun tekniikka on edes jollain tavalla hallussa. Tosin enhän minä olisi paljain käsin liikauttanut yhtäkään puuta mihinkään suuntaan, sen verran paljon ne painavat ja istuvat tiiviisti toisissaan kiinni ;)



Toinen turvallisuusseikka liittyy reen ajamiseen. Vaikka meillä on vielä suht helppo reitti metsään ilman sen suurempia nousuja, laskuja tai muitakaan vaikeita kohtia, mahtuu tuohonkin pätkälle haastetta. Reki etenkin kuorman kanssa on painava ja kiinteä kapistus, joka ajurin jaloille tullessaan voi vaikka katkoa luita. Aloin oikeasti miettiä toden teolla, missä kohden minun kannattaa kävellä ja seistä milloinkin turvallisuus huomioiden. Kaltevassa maastossa reki liiraa voimakkaasti alas, jolloin tulee itse sijoittua ehdottomasti reen yläpuolella. Kivien väistä puikkelehtiminen on ihan omaa taidettaan, samoin reen kääntäminen pienessä tilassa ja tiukkojen mutkien ajaminen. Sain jo miltei reen nurinkin kerran, kun yritin kääntää hevosta ympäri pienessä tilassa, eikä reki liukunutkaan mukana, vaan alkoi nousta toiselle laidalleen. Onneksi se oli tyhjä, ja onneksi on fiksu poni. Ollaan siis tehty käännökset tekniikalla peruuta, käännä, peruuta, käännä, vähän eteen, taas taakse, sivulle, eteen, käännä jnejne.. Aina muutama askel kerrallaan.


Metsässä ajamisessa minulla ei oikeastaan ole mitään ongelmaa suunnitella hevosen ja reen kulkulinjoja. Nemo on niin helppo ja hidas ajettava, että saan sen kaviot osumaan likimain täsmälleen sinne, mihin suunnittelenkin. Samoin osaan arvioida reen kulkulinjan perässä, eikä pahempia osumia ole tullut. Pari kertaa olen ajanut liiankin lähelle reunaa hyvin lähelle tähdätessäni, muttei kuitenkaan mitään päin. Kivien välistä saan jalakset tähdättyä kerta toisensa jälkeen. Vaan entä omat jalat sitten?! 

Voi herraisä sentään, miten vaikea voikaan olla kävellä itse mukana ja miettiä, mihin astuu. En vaan yksinkertaisesti ehdi ja pysty katsomaan omiin jalkoihini, kun joudun miltei joka askeleen ohjaamaan hevosta ja miettimään, missä reki tulee. Varsinkin kapealla polulla kun yritän vielä pitää etäisyyttä rekeen, on oma kävely kuin norsulla posliinikaupassa. Ihme kyllä, olen pysynyt pystyssä, ja vain kerran horjahdin sen verran lähelle rekeä, että pohje otti osumaa.


Turvallisuusseikat ja työtä helpottavat asiat ovat tietysti tärkeimmässä roolissa, mutta kyllä myös omilla varusteilla on hurja merkitys. Joustavat, kevyet ja päällä mukavat vaatteet auttavat asiaa kummasti. Minulla on selkä hiestä märkänä ollut nyt jokaisen reissun päätteeksi, ja tukkien liikuttelu vaatii välillä melkoista akrobatiaa näin kokemattomalta tekijältä varsinkin. Samoin hyvät ja pitävät kengät sekä käsineet ovat ehdottomassa asemassa tässä touhussa.

Vauhdilla ylämäkeen.

Ja vähän iisimmin alamäkeen.

Onhan tuo minun tuhraamiseni varmasti sivullisesta huvittavaa katsottavaa, eikä tällä tekniikalla kyllä palkkatyössä ansioille päästäisi! Vanhan hyvän ajan hevosmetsurit kenties kääntyisivät haudoissaan, jos näkisivät, miten myö siellä tukkipinojen keskellä toimitaan.. 

Ihan parhaat "työkaverit" <3

Tai sitten he hymyilisivät partoihinsa, nostaisivat hattuaan ja kuiskaisivat hiljaa, kuinka hienoa on, kun joku vielä haluaa tätä vanhaa perinnettä elvyttää?

 Postauksen ihanista kuvista suuret kiitokset Kanille!

You Might Also Like

5 kommenttia :

  1. Moikka!

    Mulla on ihan sama tilanne,ajosta ja erityisesti työajosta ei ole juuri mitään kokemusta ja silti palo metsätöihin on kova. Jonkinlaista räpellystä Se meidän metsätyö on mutta niin vaan on tukit pihaan tullut.

    Olen menossa keväällä opiskelemaan näitä ajohommia tutun hevosmetsurin luokse,ja jos mahdollista niin voisin jopa ajatella jonkinlaisen kurssin järjestämistä!

    Voisin vaikka laittaa sulle viestiä kun suunnitelmat etenee,josko saatais pieni porukka kasaan metsälle!

    Sari

    VastaaPoista
  2. Suosittelen Åfeltin järjestämiä hevosmetsätyön kursseja lämpimästi :) Siellä esimerkiksi törmäsin tällaiseen ruotsalaiseen keksintöön:http://1.bp.blogspot.com/-QQ9E3Qflrzk/VP2lmi3DRpI/AAAAAAAACWI/QHwDEWsRHi8/s1600/helppoatukinnostoa.jpg Heillä nuo tukkireen pystytolpat ovat siis onttoja putkia jossa kuvassa vasemmassa putkessa törröttää kätevä kuorman kiristyslaite ja oikealla sellainen irtonainen tukitappi.. vähän kuin kengittäjän jalkatuki hevoselle. Oli upeaa huomata miten näin pienikin nainen sai sen avulla nosteltua vaikka minkä kokoisia puita kyytiin ilman vetämistä ja raahaamista. Tukin toinen pää vaan nostettiin tuelle niin että kyseisestä päästä tuli vipuvarsi ja sitten painettiin sen tukin päätä ja toinen pää nousi hienosti rekeen kyytiin.. Ergonomista vain painaa eikä vetää puuta.. Tämän tuen sai sitten tarpeen mukaan siirettyä mihin tahansa reen pystytolppaan.

    VastaaPoista
  3. Toiseksi vinkiksi tukkikoura jolla voi vedellä yksittäisiä puita :) http://store.flobyoverskottslager.se/products/utrustning

    VastaaPoista
  4. Hevosella olen tehnyt metsätöitä viimeksi tosiaan 1950-luvulla, mutta 1980-luvulta alkaen traktorilla ja ja sen perässä olevilla reellä tai pienellä telikärryllä. Siinäkin on aika samat pelisäännöt ja vaaranpaikat, tehdään kuorma ja sen purku sitten käsipelillä tai apuvälineitä käyttäen. Ja tulihan sitä jonkin verran ainakin teoreettista kokemusta, kun olin 80-lvulla kahdeksan vuotta työsuojeluhallituksen metsä- ja maataloustoimiston päällikkönä. Työsuojeluhallinnolla ja mm Työturvallisuuskeskuksella on lukuisia metsätyön turvallisuusohjeita, joissa on paljon yleispäteviä työohjeita turvallisiin työtapoihin. Ja Näköjään uusimpia on v 2012 julkaistu Tapion opas "Metsätöitä turvallisesti. Turvallisuusopas omatoimisiin metsätöihin". Ja voisinpa veikata, että jos joku ekspertti tulisi katsomaan paikan päälle, ensimmäiseksi se määräisi sulle metsurinkypärän päähän. Se kun suojaa kaikenmoisilta putoilevilta oksilta, ajotielle kurottavien risujen iskuilta jne, vaikka suurin apu siitä tietysti on moottorisahatöissä.

    Ajoa hevosella ei varmaan nykypäivän ohjeissa paljoakaan käsitellä. Perinteisestihän ajomies on istunut kuorman päällä, vähän heiniä tai muuta pehmikettä/lämmikettä takapuolen alla.Se on paljon turvallisempaa kuin reen vierellä kävely, jossa pitää olla todella tarkkana. Kunhan Nemo varttuu, suosittelen semmoista ja kyllä se jaksaa noin pienten kuormien päällä vetää sinun kevyen kehosi jo nytkin! Tavallisin vaaranpaikka kuorman päällä istujalle on tietysti putoaminen. Jos istuu kuorman nokalla ja reki yhtäkkiä jämähtää kiinni kantoon tai kiveen, kuski helposti putoaa hevosen jalkoihin reen eteen. Kun hevonen herkästi riuhtaisee (sekin osaa tavallansa kirota, että johan nyt on perkele) ja saakin reen taas liikkeelle - ja kuski on äkkiä painavan reen alla. Paras siis istua kuorman keskellä.

    Puiden kaato ja karsinta on sitten ihan oma lukunsa, niissä on monet kokeneetkin jätkät menettäneet henkensä tai saaneet pahoja vammoja. Niihin hommiin ei kannata ryhtyä ilman kokenutta kaveria tai hyvää kurssitusta. Työsuojelutarkastajilla on tapana sanoa, että sitten kun jätkä lakkaa pelkäämästä puuta, sitten alkaa haavereita tulla!

    VastaaPoista
  5. Olipa mielenkiintonen postaus! Nää metsätyöt hevosilla on kyllä ihan oma lajinsa. Itse olin Åfeltin Miikalla (taisi teillekkin kurssia olla kerran pitämässä?) työharjottelussa pari pätkää ja sain kokeilla myös sitä ajua. Haastavinta oli nimenomaan ne ajolinjat esim mutkissa ja käännöksissä. Ite oon ajanu kyllä metsätyökoneita, mutta niillä pääsee huonon linjan ottaessa peruuttamaan. Hevosilla vaan ei tuosta vain peruutellakkaan pöllikuorman kanssa :D

    Mutta kyllähän teillä tuntuu olevan kivalla mallilla jo tuo ja Nemo vallan fiksu tapaus :) Ja hyvää liikuntaa se on kyllä hevosen lisäks myös itselle! On se pöllien liikuttelu aika hien pintaan nostavaa hommaa.. :D

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.