kuvia ,

Missä kesä viipyy??

5/07/2017 06:40:00 ip. marjo 2 Comments


Mummelit <3

Onko Suomen kesä koskaan ollut näin myöhässä? Tai kevät näin epävakainen? Minä en ainakaan kykene muistamaan vastaavaa kevättä oman elinikäni aikana. Väkisinkin tässä biologina ensimmäinen ajatus on se, kuinka luonnoneläimet ja -kasvit selviytyvät näin epävakaisesta ja poikkeavasta säästä? Mutta myös mitä kylmät kelit aiheuttavat viljelijöille sekä muille ammatinharjoittajille, jotka ovat jotenkin sidoksissa vallitseviin sääoloihin?

Ei aloiteta nyt kuitenkaan pohdintaa ilmastonmuutoksesta ja jäätikön sulamisesta ja golf-virrasta jamitänäitänyton, vaan pohditaan, miten myöhäinen kevät vaikuttaa hevosiin. Onko teillä ollut jotain muutoksia normaaliin keleistä johtuen? Minä lähinnä ihmettelen, kuinka edelleen vaan odotellaan, missä on vihreä laidun, missä on kuivat laidunten pohjat ja miksi yhä syödään kuivaa heinää!? 

Mummot on pop. Zelda 13v ja Lotta 25v.

Facebook aina muistuttelee vanhoista julkaisuista samoilta päivämääriltä, ja juuri katselin, kuinka pari vuotta sitten päästimme Nemon ja Rouskun väliaikaisen kevätlaitumen puolelle ennen "kunnon" laitumia. Siellä oli maisema ihan vihreä. Ja hevoset söivät maasta ruohoa. En muista, oliko niillä vielä lisänä kuivaheinä - saattoi olla - mutta kyllä tuolloin jo pelkällä uudella ruohollakin pärjäsi. 

Olen käyttänyt nämä ihanat aurinkoiset kelit tehokkaasti hyödyksi, eli purkanut talvilaitumen ja siirrellyt langat ja tolpat tulevien kesälaidunten paikalle. Pitkän kylmän jakson jälkeen auringopaisteessa hommien teko tuntuu suorastaan luksukselta. Ei vaan voi mennä sisälle! Mutta ovathan nuo laitumet ihan säälittävän näköisiä: koko maisema on pelkkää harmautta ja paikoitellen vielä vesi lainehtii pelloilla.


Pörhömummo.
Nemo ja Pate ovat jo aloittaneet vähitellen vihreään ruohoon totuttelun. Muutoin ne saisivat olla jo 247 laitumen puolella, mutta koska maa on yhä niin märkää ja pehmeää, ei sinne voi hevosia pidemmäksi aikaa päästää. Kasvillisuus tulee ensin ja on tärkeämpää kuin hevosten syömiset, joten maan ja kasvillisuuden kunnosta on huolehdittava. Poikien tämän hetken metsätarhasta on suoraan portti laitumelle, joten heidät on helppo päästää välillä muutamaksi tunniksi laiduntamaan. Toki kuivaheinäruokinta on edelleen pääasiallinen ravinto, eipä tuolla maassa kamalasti syötävää ole.

Herkkua!

Ensimmäinen varsinainen laidunlohko alkaa onneksi olla jo varsin kuiva, sillä kyseessä on korkemmassa maastossa oleva rinnepelto, joka kuivuu ensimmäisten joukossa. Sinne ei kuitenkaan voi lisäheinää viedä, joten ensin on annettava heinän kasvaa sen verran, että sitä riittää ravinnoksi. Ja mikäpä se tässä on vielä pari viikkoa totutellessa vihreään lyhyissä hetkissä ennen täysiaikaista laidunnusta. 

Talvilaitumen jäljiltä syntynyt kuja pellossa.

Kyllä nyt taas hommat sujuu!

Lopetin yrittien syöttämisen jokin aika sitten, ja Nemo on taas sen jälkeen ollut täysin oma itsensä. Ero on kyllä dramaattinen, ei voi muuta todeta. Kaikki on taas niin helppoa sen kanssa, kun hevonen on tyyni ja rento, malttaa ja kuuntelee, sekä toimii (pääasiassa :D) kuten pyydetään.

Tämä on suurin haaste kaikessa toiminnassa..

Nyt on käyty ratsain pari pidempää maastolenkkiä kauempana kotoa. En ole enää laskenut montako kertaa Nemolla on ratsastettu, alta kymmenen kuitenkin? Aiemmat maastot suuntautuivat lähimetsään ja hiljaisimmalle lähitielle, kaksi viimeisintä maastoa ovat vieneet ison tien varteen ja asutuksen keskelle niiden rauhaisempien pätkien ohessa.

Söpö. Kasvaisi nyt vaan äkkiä tuo töyhtö otsalta alas!

On tuo heppa vaan niin mamman maastopuksutin! Se tuntuu ihan siltä kuin olisi viimeiset kymmenen vuotta kiertänyt pelkkää maastolenkkiä. Varsinkin silloin, kun mennään jossain metsän keskellä tai haastavammissa maastoissa. Nemon selässä ei ikipäivänä ole olo kuin istuisi nelivuotiaan kyydissä, jolla on alta kymmenen kertaa ratsastettu.

Aurinko, hevonen ja suomalainen metsä!

Pate on myös ihan pro maastokaveri! Molemmat menevät hienosti edellä ja hienosti perässä. Paten suurin järkytys on ylipäätään kaikki missä on vettä ja märkää, sekä sen ohella kaikki muutokset pohjassa, jolla hän kulkee. Mutta jos ja kun Patelle tulee tenkka poo, ja Nemo menee edellä, ei hänellä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin mennä perässä! Omien pelkojensa voittaminen on pienempi paha kuin jäädä kaverin matkasta :D

Ihanat maisemat. 
Edellisellä maastolenkillä tuli vastaan isomman ojan ylitys. Vähän epäilinkin, ettei kumpikaan hevosista mene selästä käsin yli, joten pienen kokeilun jälkeen tulimme alas taluttamaan. Nemo hyppäsi niin yllättäen ojan minun perässäni, että meinasin saada hevosen syliin. En ehtinyt edes pyytää tai kääntyä taakseni katsomaan, kun tuo jo pomppasi perässä. Olen aiemmin huomannut, että vastaavissa kohdissa jos minä kävelen, myös hevonen kävelee, mutta jos minä hyppään, myös hevonen hyppää. Ja vaikka kuinka yritin mennä varovasti pienellä askeleella ainoastaan veden yli, niin silti hevonen tuli kyllä hyvällä pompulla. Ja yllättäen Pate vielä kolme kertaa isommalla loikalla perässä!
Tulipa sitten ensi kertaa testattua sekin, miten onnistuu kiivetä suoraan maasta selkään kesken lenkin. Normaalisti nousen ratsaille aina korokkeen päältä tietystä paikasta. Ainoastaan kerran olen kiivennyt maasta kyytiin avustajan pitäessä hevosta (ihan opetuksen vuoksi), mutta aion kyllä jatkossakin käyttää pääasiassa koroketta. No mutta hyvinhän tämä sujui. Nemo seisoi kuin tatti paikoillaan polulla, kun könysin itseni takaisin selkään.

Meille aukeni ihan uudet reitit, kun ei tarvitse kärryjen mahtua perässä!
Olen nyt sopinut itseni kanssa, että yritän saada Nemon ratsain liikkeelle kerran viikossa. Joskus tulee pidempiä taukoja ja joskus voidaan tehdä kaksikin lenkkiä, eipä tuolla ole niin merkitystä. Sen sijaan siitä en ole päässyt itseni kanssa sopuun, kuinka pitkää lenkkiä me voimme tehdä? Joka tapauksessa vähintään 90% matkasta edetään käynnissä, pyritään hakemaan vaihtelevia ja haastavampiakin maastoja sekä muutenkin monipuolista kokemusta kaikennäköisestä menosta. Mutta kuinka pitkään tuolla selässä raaskii istua, jos suunnilleen kerran viikkoon sinne istahtaa?

Puhkipalanut hevonen aurinkoa palvomassa. Ja taas lämpöä koko kyljen mitalta.

Vesihuolto kunnossa.
Nemolla on tapana työntää päänsä suihkun alle, kun sen laittaa päälle, ja sitten on roiskeista märkänä koko naama ;)

You Might Also Like

2 kommenttia :

  1. Jep, tämä kevät on kyllä yksi vitsi. Ei enää yhtää huvita yöpakkaset, räntä/lumisateet ja päivän korkein lämpötila-astekin olisi kiva olla enemmän kuin 5... Ehkä se tästä!
    Näin ratsastuskoululaisena harmittaa, että kentälle ei pääse vielä ainakaan kahteen viikkoon (viime vuonna kenttäkausi avattiin huhtikuussa) ja maastoissa harmaat maisemat eivät ole kovin inspiroivat.

    Nemo on kyllä ihanan symppiksen oloinen, oikea kultakimpale :)

    VastaaPoista
  2. Oman nelivuotiaan suokin ratsastukset 2 x viikossa ovat pituudeltaan n. 30-45 min. Kentällä jos mennään, niin tuo puolisen tuntia. Mennään kylläkin kaikkia askellajeja ja valkun suosituksesta laukkaamista pitäisi lisätä, jotta laukka saa voimaa ja oikeaa laukkaa paremmaksi (huonompi kuin vasen). Kärryjen kanssa mennään keskimäärin tunnin lenkkejä ja ihan hiki-sellaisia. Liikkumaan on hevonen luotu, näin uskon. :) Maltilla kuitenkin.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.