ajo ,

Once in a lifetime - Honkolan kartanon perinneajot

8/03/2017 01:12:00 ip. marjo 2 Comments



Heinäkuun lopussa avautui yleisölle tilaisuus kokea jotain sanoinkuvaamattoman ainutlaatuista. Honkolan kartano - yksi Suomen hevoskasvatuksen merkittävimpiä tekijöitä kautta aikojen - avasi ovensa yleisölle perinneajojen merkeissä!
Perinneajoissa valjakot valjastettiin historiallisten vaunujen eteen, osallistua sai vaikka heinäkärryillä tai aikanaan aatelisiakin kuljettaneilla juhlavaunuilla. Ajot olivat samalla kunnianosoitus kartanon neidin Christine Furuhjelmin kuusikymmenvuotista hevosuraa kohtaan niin ratsastuksenopettajana, hevoskasvattajana kuin valjakkoajurina.


Tapahtuma oli luonteeltaan täysin ainutlaatuinen, eivätkä Honkolan kartanon ovet luultavasti toistamiseen tule samalla tavoin yleisölle aukenemaan. Paikalla olikin reilut parituhatta ihmistä valjakoita ihailemassa. 
Ihanien maisemien ja toinen toistaan upeampien valjakoiden lisäksi päivän tunnelman loivat hymyilevät, iloiset ihmiset, kaunis auringonpaiste, sekä vanhan ajan perinteikkäät, kohteliaat tavat ja tunnelma tapahtuman ympärillä.

Kansallisen tason valjakkohevonen Instruktor ja groomi Laura Haapakoski.

Kartanon neiti itse Instruktorin ohjaksissa. Groomina vierellä hevosen omistaja Heidi Sinda.

Friisiläisruuna Quentin R ja Maija Räihä.
Mukana oli myös yksi vuonohevosvaljakko - ystäväni Susanna Malmström sekä norjalainen 1-palkinnon kantakirjatamma Ela. Ela on aivan ihanaluonteinen sekä varsin upea näky vuonohevoseksi. Ela edustikin rotuaan suorastaan täydellisesti! Ja kaiken huipuksi tapahtumassa järjestetty leikkimielinen kilpailu päättyi Elan voittoon yhtä pistettä vaille täysillä pisteillä!
Onnea vielä kerran Susanna ja Ela!


Tuuli Liski ja welsh C -tamma Cara welshille tyyliin sopivasti Tidaholmsvagnar-vaunuilla sekä Ideal Harnessin valjailla.

Yleisöä riitti..

Muitakin norjalaisia rotuja edustettuna, eli Norjasta Suomeen muuttanut dölenhevonen Tonjas Troy ja Nina Virtanen.

Kaunis ihana Ela ja Susanna Malmström.

Tällainen otsatukka meillekin kelpaisi!

Elan vetämät kiesit ovat kuuluneet aikoinaan näyttelijä Tauno Palolle.

Valjaina Elalla on ruotsalaiset Tärnsjön tamppivaljaat. 

Jokaisen osallistujan tuli kirjoittaa myös tarina valjakon ympärille. Aihe oli vapaa, mutta toki tarinan ja koko valjakon teeman jotenkin toivottiin liittyvän vanhaan ajoperinteeseen. Susannan tarina sitoutui ihanasti Honkolan kartanoon, ja Susanna palkittiinkin tapahtumassa parhaasta tarinasta! Tämän tarinan ja lisää juttua ajosta voi lukea tulevista Vuonisuutisista. (Suomen Vuonohevosyhdistyksen jäsenlehti)

Sanattomaksi vetää... Voiko enää juuri täydellisempää näkyä olla??

Mielettömän kaunis suomenhevonen Tytön Päämies ja ajurinsa Markku Saari.

Perinneajon nuorin osallistuja, 8-vuotias Mikaela Sinda ja Hessin Myrsky.

Groomina äiti Heidi Sinda. Koko valjakko siis perinteisiä urjalalaisia Hessi-tallilaisia.

Parivaljakoissa on sitä jotain! Shettisparissa Källbackas Charity (24v) ja Reinilän Johannes (19v), eläkeläiset valjakkokisamaailmasta.
Ajurina Saila Salonen.

Suomenhevonen Hessin Odessa.

Susannan puku oli teatterilta lainassa. Erinomaisesti tunnelmaan sopiva, eikö vain?

"Looking for Mr. Darcy" - teemalla liikenteessä!

Tapahtuman lopuksi jaettiin palkintoja ja kiitoksia valjakoille.

Miina Äkkijyrkkä pitämässä puhetta ennen palkintomaalauksen luovutusta.

Vielä kaunis Ela. 

Honkolan perinneajot järjestivät Suomen vaunuhistoriallinen seura, Urjalan hevosurheilijat ry., Urjalan kunta, MLL Urjala, Hessi-talli, Valjakkoajon tuki ry., Pentinkulman päivät, Urjalan seudun matkaoppaat sekä muut tapahtumasta kiinnostuneet, yhteistyössä Honkolan kartano

Kaikki minun kuvani tapahtumasta täällä: https://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/Kuvat+2017/Honkolan+kartanon+perinneajot/

You Might Also Like

2 kommenttia :

  1. Anonyymille: Olisi kiva jos kirjoittaisit nimellä, niin voisin lähettää vastauksen suoraan :) Jätin kommentin julkaisematta, sillä en tiedä, onko ensi vuoden ajopaikkaa vielä virallisesti varmistettu. Siitä ei siis ole mitään tarkempaa tietoa, täytyy odotella varmistusta vaunuhistorialliselta seuralta.. Ja kuvat löytyvät kaikki tuolta linkin takaa. Taisi siellä jokaisesta valjakosta joku otos olla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en vain viitsinyt "häiritä" turhaan jos ei löydy mitään kuvia noista valjakoista.. :) Friisistä en löytänyt kuvia, mutta toisesta Annesta kyllä tarkkaan katsoessa! Täytyy katsoa jos Friisin kuvia löytyisi muista kuvakansioista, kiitos vastauksista ja täytyykin tuon vaunuhistoriallisen seuran sivuja alkaa seurailemaan! :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.