Puhelinkuvapostaus

12/05/2017 10:16:00 ap. marjo 3 Comments

Niin.. Täällä me asutaan paalilla heiniä mussuttamassa. Oliko jotain asiaakin häh?

Eipä tässä mitään, yritin vaan napata sellaista kuvaa, jossa näkyisi vähän maisemia tuonne laitumelle ja tilalle päin. Syökää rauhassa!

No mutta kukas se siinä mamman edellä töpsöttää menemään? Toinen poikakulta tietysti!

Ja Fantti puolestaan Nemon kaverina lenkillä. Oli muuten aivan ihanat tien pinnat tuossa hetken aikaa, kun ne kastuivat ja tiivistyivät. Nyt on taas jostain irtokiveä noussut niin paljon pintaan, että kavioiden aristaminen ja bootsiongelmat tulivat taas esiin. Mur. 

Facen pihattoryhmässä oli paljon keskustelua hevosista sateella ja siitä, kastuvatko pihattohevoset, pitääkö niitä loimittaa. Montakos viikkoa tässä on nyt satanut enemmän ja vähemmän joka päivä? Ainakin nuo meidän hevosemme näyttävät päällisin puolin litimäriltä oikeastaan aina... Oli pakko ottaa kuva todisteeksi, että eivät ne mitään märkiä ole. Karvan juuressa on pitkä pätkä ihan kuivaa turkkia, ei todellakaan ole vesi iholla asti, vaikka viikkotolkulla ovat sateessa seisseet. Tässä on kuva Nemon turkista, Lotalla on vielä puolet pidempi karva, ja sillä etenkin vesi valuu noroina turkin pinnassa.

Pimeässä ja lumisateessa molempien kanssa lenkillä. Tämä oli se ensimmäinen kokeilu, josta edellisessä postauksessa mainitsikin.

"Hei onks sul jotai mulle siellä häh??"

Lotta näytti niin mahdottoman kauniilta jouluvalaistuksessa korvat hörössä, että pakkohan siitä oli kuva napata. No mutta mitäpä näissä huippulaadukkaissa kuvissa taas näkyykään.. Ei juuri mitään.

Voi apua kun pelästyin tässä yhtenä iltana! Olin käynyt Lotan kanssa lenkillä, ja sen jälkeen siivosin pihattoa ja sitä ympäröivää tarhaa. Yhtäkkiä huomasin, kuinka Lotta seisoo liikkumatta paikoillaan, silmät kiinni ja turpa maassa roikkuen. Seurasin hetken, mitä tapahtuu, mutta ei, siinä se vaan nökötti. Oli pakko kävellä hevosen luo tarkistamaan, onko se kunnossa! Ja mitä vielä, Lotta vaan nukkui! Ihan täysin normaali oma itsensä se oli, ja mitä ilmeisimmin varsin tukevaan uneen jo matkalla. Taisi vähän ihmetellä, miksi hänet herätettiin? Enpä ole aiemmin tähän tapaan hevosen nähnyt nukahtavan..

Ja taas, aurinko! On se heti niin ihanaa, kun on edes hetken valoisaa ja heti paljon nätimmän näköistä.

Piti napata kuva tästä niin ihanasta maisemastakin talvisen auringon valaisemana.

Hihii, onnea on valkoinen hevonen näillä keleillä! Ei sillä, että nämä keltaiset olisivat yhtään sen parempia vaihtoehtoja..

On suolakivi hyvää kun kaksin syö.

Tämä vanha palanut hiiliseinä on vaan jotain niin ihanaa. Vaikka sieltä putoileekin mustaa hiilenmurua vähän varusteiden päälle, ei anneta sen haitata. Vanha vetokarttu (koristeena) ja ihanat ajosuitset vaan kruunaavat tämän tunnelman.

Operaatio bootsin korjaus meneillään. Jokseenkin väliaikainen tuunaus siihen nyt taisi tulla, mutta ainakin ensimmäisen lenkin pysyi jalassa! Ei minun isälläni suotta ole paitaa, jossa lukee: "Jos pappa ei osaa sitä korjata, ei osaa kukaan muukaan!" Hih :)

"Nonni, nyt saa nää kuvat riittää ja ruokaa naamariin kiitos, olen sen ansainnut!"

Tästä kuvasta taitaakin olla jo useampi viikko aikaa, niin on vehreän ja kauniin näköistä.. Nemon kanssa lähdimme kahdestaan maastoilemaan. Ai hitsi kun nauroin tuolle ukkelille tässä yksi kerta, kun lähdin sillä yksinäni metsään pienen rinksan kävelemään ilman satulaa. En edes laittanut kuolaimia suuhun. Nemo oli ihan sitä mieltä, että ei tästä nyt yksin mihinkään lenkille lähdetä, jäädään mieluummin tallille! Pari kertaa se yritti kysyä, voidaanko kääntyä takaisin. Mutta on tuo niin onneton, että vaikka olin ilman satulaa ja ilman kuolaimia liikenteessä, niin aina sain saman tien käännettyä naaman menosuuntaan ja matka jatkui. Olisihan tuo hevonen halutessaan voinut kiikuttaa minut täyttä laukkaa kotiin, enkä kissaa olisi pystynyt sanomaan. Onneksi sillä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, että niinkin voi tehdä :D 

Ajolenkillä herran kanssa kahdestaan. Tässä lähimaastoissa käyn yksinäni ajelemassa, mutta asutuksen ja liikenteen sekaan en ole viitsinyt lähteä. Ja tuskin koskaan lähdenkään. Groomia ei ole ihan suotta keksitty, vaunuilta kun ei kuskin paikalta ihan niin helposti hypitä alas kuin hevosen selästä, jos tarvetta tulisi.

Meillä oli hyvin pimeä lenkki Paten kanssa! Kymmenen kilsan matka, joista katuvalot oli hetken matkaa alussa ja lopussa. Huh. 

Paten kanssa pellolla hieman valoisampaan aikaan.

Ihana muorihevo jouluvalojen alla.

Meille muutti uudet valjaat, vähän niin kuin vahingossa. Itse asiassa en vielä tiedä, tulivatko ne edes jäädäkseen. Katsotaan nyt, millaisiin ratkaisuihin päädytään. Valjaat ovat olleet suokilla käytössä joskus aikoja sitten, ja hieman homeeseen olivat päässeet. Yleensä vihaan varusteiden putsausta, mutta olipa muuten melko terapeuttista istua hiljaisuudessa kivipirtin lattialla, kuunnella sateen ropinaa kattoon ja nautiskella puhtaasta jäljestä sekä nahanhoitoaineen tuoksusta. 

Joo-o, tämä jos joku on tasan näiden kahden perusilme.. Siltä ainakin välillä tuntuu! :D

Lotan ihka ekat koulureenit kentällä! Noin viisitoista minuuttia! Jee! 

Muorihevo oli ensimmäinen ja ainoa, joka tuli minua laitumelta vastaan! Hän oli ilmeisesti sitä mieltä, että duuniin on päästävä, ota mut etkä Nemoa. Kieltämättä välillä kun lähden hevosta laitumelta hakemaan, päätän vasta paikan päällä, kumman otan matkaani ;)

Lotta edustaa! 

Mukavaa viikkoa ja ihanaa Suomi 100 -juhlaa kaikille teille!