ajo ,

Luonnon monimuotoisuutta vaalimassa

3/16/2018 10:49:00 ip. marjo 0 Comments


Pirtsakka työmies. Ja huom seisoo vapaana paikoillaan.

Perinnebiotoopit ovat maamme uhanalaisimpia luontotyyppejä. Nämä ovat perinteisen maatalouden muovaamia niittyjä ja laitumia, joille on ajan saatossa kehittynyt omaleimainen ja rikas eliölajisto. Viimeisten vuosikymmenien aikana perinnebiotooppien määrä on vähentynyt Suomessa hälyttävän nopeasti, vaikka väheneminen alkoi jo 1880-luvulla.

Nykyisin perinteisen maatalouden ohella perinnebiotooppeja hoidetaan myös muilla keinoin. Hoito ylläpitää alueiden monipuolista kasvillisuutta ja eläimistöä sekä edistää uhanalaisten lajien säilymistä.  Perinnebiotooppien hoitoon myönnetään tukea ja kullekin alueelle laaditaan oma hoitosuunnitelmansa. 

Tärkeintä perinnebiotooppien lajiston säilyttämisessä on oikeantyyppinen laidunnus. Perinteisimmät lajit perinnebiotooppeja laiduntamassa ovat lampaat, naudat ja hevoset. Kukin näistä aiheuttaa hieman erityyppistä laidunpainetta sekä hevoset ja naudat toki isoina eläiminä myös kuluttavat maata eri tavoin kuin lampaat. Laidunnuksen lisäksi perinnebiotooppeja niitetään sekä raivataan pensaikkoa ja puustoa. Kaikki niitetty kasvillisuus korjataan pois alueelta, jotta maahan vapautuvat ravinteet eivät jää rehevöittämään aluetta.

Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että hevosemme toimivat perinnebiotooppien hoitajina eli laduntajina aina kesäisin. Hevosten asuintilalla on 12ha suojeltuja perinnebiotooppeja, jotka joka kesä laidunnetaan ja/tai niitetään tarpeen mukaan. 

Laiduntamisen lisäksi Nemo on osallistunut perinnebiotooppien hoitoon parina kesänä risutalkoissa, kun paikallinen yhdistys on käynyt raivaamassa risuja metsäisemmiltä alueilta, mistä on Nemon kanssa sitten ajettu risut pois.

Päivätorkut auringosta nautiskellen. Ja minä roikuin ohjien päässä, kun herra yritti vähän väliä jo lähteä matkaan.

Jälleen otimme osaa Nemon kanssa perinnebiotooppien hoitoon, mutta tällä kertaa katajaketo oli siivouksen kohteena ja talvi ajankohtana. Tilan isäntä on jo aiemmin kaatanut maahan kuolleita katajia. Siellä ne odottelivat pois vientiä, ja mikä olisikaan parempi tapa kuljettaa katajat kuin talvella hankea pitkin hevosella ja reellä? 

Itse asiassa toinen reki olisi sopinut hommaan paremmin, mutta tulipa harjoiteltua astetta haastavampaa kuormansidontaa ohuiden ja oksaisten "risujen" kanssa.

Saanko tulla sinne, saanko?

Nemo joutui tässä duunissa oikein kunnon koetukselle. Siis seisomaan ja odottamaan. Ja pitkään. Kesti melkoisen tovin etsiä ja kaivaa kaadetut katajat lumen alta (koska eihän niitä sieltä etukäteen jaksanut käydä irrottelemassa ;)). Nemon tehtävä noin 90 prosenttia koko urakasta oli seistä paikoillaan. Ei meinaan mikään helppo homma! Onneksi tämä paikka oli aidattua laidunta, joten laitoin portin kiinni ja annoin hevosen välillä seistä vapaana itsekseen. Eipä se kauas olisi suljetussa aitauksessa lähtenyt - hyvää harjoittelua siis. 

Tiukkoja kurveja paksussa hangessa. 

Onneksi kuorman päällä pystyy hyvin istuskelemaan.

Eikä seisomisharjoitukset suinkaan siihen loppuneet, kun saatiin kaikki puut maasta irti ja kyytiin. Kuten mainittua, kuorman sidonnassa oli pientä haastetta. Ja kahteen kertaan se sitten petti. Ikään kuin hevonen ei olisi vielä tarpeekseen seissyt, joutui se vielä kesken matkan seisomaan ja odottamaan, kun pudonneet puut nosteltiin yksitellen takaisin kyytiin, raavittiin päätä ja mietittiin ja pohdittiin, mitä ihmeen kautta kuormaliina tulisi kieputtaa, että saadaan lasti yhdessä koossa perille. 

Matkalla ollaan.

Mikäs tässä kelissä olisi hommia tehdessä.

Onneksi vuonohevonen on fiksu ja ahne, ja hyvin pian Nemo tajusi, että tässähän muuten seisoskellaan kesälaitumen päällä. Eipä mennyt aikaakaan, kun se oli kuopsuttanut melkoiset aukot ympärilleen ja tyytyväisenä kiskoi ruohoa naamaansa lumen alta. Hölmö pieni eläin. Ja pääasia, että seisoi paikoillaan. 

Kuorman vetäminen oli helppo ja kevyt homma.

Mukavaa pientä puuhastelua. 

Kuten joku kouluttajaguru on joskus todennut: kaikki hevoset saadaan kyllä juoksemaan, mutta yritäpä saada ne pysymään paikoillaan. Ei suotta paikoillaan seisominen ole työhevosen tärkein taito, eikä sitä(kään) ikinä voi tarpeeksi harjoitella. Harvoinpa sitä tulee hevosta iskettyä tunniksi valjaissa reen eteen tönöttämään keskelle peltoa ja sanottua että seisopa siinä. Minä käyn kahveella ja kaupassa ja kirjoitan pari viestiä sillä välin. Kuka itse jaksaisi muuten vaan odotella, kun hevonen opettelee odottelua? Vaikka tällainen hyvinkin tulee jokaisen työhevosen osata. Joten onneksi joskus osuu myös tämäntyyppisiä treenejä kohdalle!

Maailman paras duunikaveri <3 Vaikka välillä (vielä) vähän hätäinen sellainen. 

You Might Also Like

0 kommenttia :

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.